Näyttökuva 2016-01-04 kello 14.48.17

Narsismin voimalla

Narsismin voimalla

Olipa kerran minä

Heini Junkkaala, Milja Sarkola

Kansallisteatterin pieni näyttömö

☆☆☆☆☆



Heini Junkkaala ruoskii Olipa kerran minä -näytelmässään itsensä ohella paljon muutakin


Heini Junkkaalan ja Mirja Sarkolan ohjaama näytelmässä Olipa kerrran minä käsitelee narsisimia ja sen näkökulma on aihetta mukaillen vahvasti minäkeskeinen.
Näytelmän moniportaisen rakenteen perustasolla Minna Haapkylän esittämä näytelmän kirjoittajan minähahmo keskustelee ystävänsä (Katja Küttner) kanssa itsestään ja käynnissä olevasta näytelmästään. Puhutelluksi tulee myös tavan takaa puhkotun neljännen seinän takan oleva yleisö. Näytelmän muilla tasoilla esitetään kohtauksia, joita saman tien puidaan. Esimerkiksi ensimmäisessä näytöksessä arkista parisuhdenarsismia kuvataan kahden vitriineihin sijoitetun opetusteatterimaisen parisuhdemallinnuksen kautta.

Toisen näytöksen puolella läsnäolon tunnelmaa sähköistetään suoran televisiolähetyksen kehyksillä. Omaa epävarmuuttaan kompensoiva tv-tomittaja saa haastateltavakseen itsensä Jeesuksen, mutta unohtaa antaa hänelle suunvuoron. Jari Sarasvuo rakastaa itseään enemmän kuin Jumalaa, josta on puhuvinaan. Jussi Parviainen jakaantuu narsistiseksi moneudeksi. Edesmenneen Mika Myllylän hahmo hukkuu julkisesti julistamaansa häpeäänsä, ja norjalaiskirjailija Åsne Seierstad peilaa itseään massamurhaajan loisteessa.
Lopulta Junkkaala asettaa itsensä väittelemään narsisimista Anders Breivikin kanssa. Vähempi ei tässä näytelmässä olisikaan voinut tulla kyseeseen.

Esityksen provosoiva häpeämöättömyys ja sen alla jäsentyvä häpeän tunne muodostavat näytelmän kantavan jännitteen. Dialogin mutkat ja särmät ja viiltävät onelinerit höykyttävä katsojaa kohtauksesta toiseen.
Milja Sarkolan dynaaminen ohjaus pitää monitasoisen ja runsaan materiaalin hyvässä hallinnassa. Lavan eri osat ovat hyvässä liikkeessä. Karikatyyrit ovat räikeitä ja hyvän maun rajoja kolkuttavia, mutta kaikki näyttämöllä nähtävä on perusteltua ja tarkoituksenmukaista.

Olipa kerran minä on älykäs näytelmä. Se osoittaa kouriintuntuvasti senkin, miten vaikeaa aina liikkeessä olevaa minuutta on vangita näyttämölle. Ihmismieli kääntää aina avautumisenkin suojakuorekseen.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu hieman toisessa muodossa Voimassa 10/2015.

Kommentoi Facebookissa