Melkein pysyvästi vaiennettu

Melkein pysyvästi vaiennettu

Ompelijatar - Martta Koskisen kuolema ja elämä

Ville Suhonen

☆☆☆☆



Jussilla palkitun Ompelijatar-elokuvan jälkeen ohjaaja Ville Suhonen on julkaissut kirjan teloitetusta Martta Koskisesta saatuaan lisää asiaan liittyvää materiaalia.


Meno kuin Balkanilla kuunaan

 
Ei sitä melkein läpisuoritetulla historian approllakaan mitään historiasta tiedä. Ei mitään. Kerrassaan ei mitään! Mitähän ne Kiiskiset ja Koukkuset ja Kirkiset ovat opettaneet kun eivät näitä perusasioita.
Kai sitä siihen aikaan, neljäkymmentä vuotta sitten, ei tosiaankaan saanut näistä sitten puhua, yliopistomiehetkään!

No puhuihan se Linna, mutta sehän oli kaunoa, romaania 13-vuotiaalle.

Nyt sitten aivan öönä ja järkyttyneenä lueskelen – että ei herranen aika sentään! Ja veivaan otsikon päivänpottuun. Aleppokin tavallaan kävisi.

No mikä ON? Mikä nyt niin?

Puolikuuroa ompelijatarta luen – Ville Suhonen: OmpelijatarMartta Koskisen kuolema ja elämä, Gummerus 2016 – ja samalla käyn uudelleen Hollolan kirkossa, missä jokunen vuosi sitten kävin tietämättä että lähimaastosta on kerätty sata vuotta sitten satoja vainajia aikoina jolloin velisisko veljiä ja siskoja kaatoi:

 
”Lapset hakevat mäkeen ammuttujen joukosta isiään, kääntävät vatsallaan makaavia ruumiita tunnistaakseen heidät. Vainajat ovat vielä lämpöisiä ja käännettäessä heidän kätensä heilahtavat kuin viimeiseksi tervehdykseksi.
**

Valtioneuvoston sotasurmaprojektin tilastoihin on merkitty 275 Hollolassa teloitettua. Se on sijalla 21 kaikkien paikkakuntien joukossa. Todennäköisesti kuolleita on ollut paljon enemmän.”

Ei! Ei tämmöistä lauantaina kestä, lukea viitsi. Kyllä minä mieluummin mukavampaa saunapäivää odotan, mukavampia luen. Kirjoitanpahan vaikka itse, jos en rennompaa, vähemmän tiedostavampaa tekstiä löydä, vaikka tämmöistä kuin Cityssä:

Juttu ilmestynyt blogissa 15.10.2016
Kommentoi Facebookissa