emmi

Kotini on teatterini

Kotini on teatterini

Ilta Emmin kanssa

Teksti Laura Jäntti ja Ilpo Tiihonen, näyttämöllä Erkki Saarela. Piano: Eero Ojanen

Teatteri Jurkka

☆☆☆



Salissa hämärtää, ja Erkki Saarelan silmät kiiluvat kuin led-lampun pienet polttimot, jotka suuntaavat pisteliäät säteensä suoraan minuun. Remakka nauru säestää näyttävää sisääntuloa. Ollaan Emmi Jurkan valtakunnassa, Helsingissä Vironkadun huoneteatterissa, jonka estradi oli vuosikymmenet näyttelijälegendalle enemmän kuin toinen koti.


Jurkan teatterisuvun kantaäidin muistelukset on koottu monologinäytelmäksi Ilta Emmin kanssa. Näytelmän Emminä loistaa toinen suomalaisen estradiviihteen suuruus, tänä vuonna 70-vuotispäiväänsä viettävä mimiikan mestari Erkki Saarela. Juuri tänne Saarelan dramaattiset elkeet ja rankka ylinäytteleminen sopivat.

 

Saarela solahtaa Jurkan mustiin hameenhelmoihin kuin omiinsa ja liihottelee lavalla pikkusikari sormissaan aidon diivan tavoin. Mutta näyttävässä sommitelmassa on jotenkin odottava tunnelma. Katseeni kiinnittyy korkattuun punaviinipulloon ja tyhjään lasiin sen vieressä pianon päällä. Ne tuntuvat edustavan kaikkea sitä, mitä dekadenssin vuosisadalla 1899 syntynyt Emmikin: nautinnon houkutusta ja aistien iloja hyvän maun rajoja koetellen.

 

Koskemattomana odottava asetelma luo tilaan merkillistä jännitettä. Huomaan, että pullo ei olekaan täysi, vaan siitä on jo maisteltu muutama siemaus. Emmin julkea ja suorasukainen puhetapa rinnastuu viinin kiihdyttävään voimaan. Kenen kanssa hän nyt nauraa, kenen kanssa flirttailee? Kunnes Saarela vihdoin tartuu pulloon ja kaataa nestettä lasiinsa, nautiskelee. Ainoat väriläikät mustassa näyttämötilassa ovat verevän rypäleinen juoma ja Emmin punatut huulet.

 

Viini nousee poskille, ääni painuu tragiikan sävelläjiin, ja Saarelan laulanta purkautuu karheana. Edes palvotun näyttelijättären elämä ei aina ole niin kuin pääskyjen, joista Sylva Varescu Mustalaisruhtinattaressa laulaa. Pullon kylkeen osuva valo heilauttaa varjon pianon pintaan.

 

Voin hyvin uskoa, että Emmi Jurkan elämänkulku ja ura teatterissa vanheni ja kypsyi kuin hyvä viini. Ajan myötä sen olemus rehevöityy, saa sävyjä ja painoa. Sakkaa kertyy pohjalle. Jurkan teatterihuoneessa on monikerroksista kulttuurihistorian patinaa, jota mieluusti nauttii pieninä annoksia. Elämä on ohikiitävä kuvaelma, vain teatteri pysyy.

Kommentoi Facebookissa