Näyttökuva 2016-05-04 kello 12.31.57

Komin Hamletinkone ei hyydy

Komin Hamletinkone ei hyydy

Hamletinkone

Heiner Müller (teksti), Lauri Maijala (ohjaus), Niko Saarela & Marzi Nyman (lavalla)

Kom-teatteri

☆☆☆☆☆




Kom-teatterin uuden aulanäyttämön avasi huhtikuussa uudelleen sovitetettu versio klassisesta Heiner Müllerin Hamletinkoneesta. Hyvin avasikin, ja toivoa sopii, että syyskaudelle näytöksiä saadaan lisää. Hiukan muokattu versio on esillä Kajaanin Runoviikoilla 8.7.

 

Heiner Müller (1929–1995) oli DDR:n ja Saksan liittotasavallan väliseen poliittiseen ja kulttuurisen jännitteeseen paikallistuva näytelmäkirjailija, runoilija, prosaisti, esseisti ja teatteriohjaaja. Hänet yleensä mainitaan Bertolt Brechtin (1898–1956) jälkeisen ajan merkittävämmäksi saksalaiseksi teatterintekijäksi.

 

Yhteiskunnalliseen tiedostamista vaalinut Brecht pyrki eeppisellä teatterillaan vieraannuttamaan katsojan kertomuksellisesta eläytymisestä. Müller vei vieraannuttamisen postmodernille tasolle nojaten näytelmissään kertomuksen sijaan assosiaatiota ja viittauksia vilisevän tekstin monikerroksellisiin merkityksiin. Siinä missä Brecht lainasi ja varasti ideoita eri paikoista, Müller saattoi kirjoittaa näytelmänsä kokonaan jonkun toisen materiaalin päälle.

 

Vahvasti poliittisesti latautunut Hamletinkone (1979) viittaa suoraan Unkarin kansannousuun, näytösoikeudenkäynteihin ja sosialismin rappioon. Sen alussa Hamletia esittävä katkera päähenkilö kertoo saapuneensa juuri puolueen petturina teloitetun isänsä hautajaisista.

 

Müller ottaa samalla etäisyyttä myös läntiseen leiriin. Ofealian feministinen roolihahmo viittaa RAF-terroristi Ulrike Meinhofiin, joka kieltäytyi olemasta uhri, mutta joka tuhoutui silti. Toisaalta käsikirjoituksen yksi latautuneimpia rivejä kuuluu provosoivasti: ”Heil COCA-COLA”.

 

Lauri Maijalan ohjauksessa Müllerin repaleista tekstiä ja hajanaisia viittauksia näyttämökuviin uskalletaan rohkeasti päivittää.  Paikoitellen ratkaisujen tarkoitusta on melkein yhtä vaikea tavoittaa kuin alkutekstissä, mutta se ei haittaa, koska pääteema on tukevasti hanskassa ja kokonaisuus rullaa kuin höyryveturi.

 

Kom-teatteri esityspaikkana resonoi vahvasti tekstin poliittisten viittausten kanssa. Verhoilla rajatun aulatilan haltuunotto on olennaista muutenkin: osa kohtauksista tapahtuu yleisön kanssa samassa aulatasossa, osa avautuvien näyttämöverhojen takaa jonkinlaiseksi vasemmistolaisuuden muistomuseoksi paljastuvassa portaikossa ja osa takanäyttämöksi jäsentyvällä ylätasanteella.

 

Alkuperäisestä tekstistä löytyviä viitteitä sukupuolirajojen sekoittumisesta vahvistetaan kekselisäästi myös laajentamalla esitystä näyttämötilaan avautuvien miesten ja naisten vessojen avulla. Lisäksi osa repliikeistä huudellan kulisseista.

 

Niko Saarela on Hamletia esittävän näyttelijän roolissa vahva.  Yksi iskevimpiä kohtauksia on omaa syntymäänsäkin manaavan päähenkilön kuvitteelliselle äidilleen – käytännössä viinilasilleen – suuntaama paatoksellinen puhe, joka päättyy humalaiseen reuhaamiseen ja verhon taakse kusemiseen.

 

Tässä sovituksessa kantava vastuuta on myös enemmän muusikkona tunnetull Marzi Nymanilla, joka korvaa yksin housebändin. Laajaskaalaisen äänimestaroinnin ohella hän hoitaa myös Ofelian roolin ja paljon muutakin.

 

Näyttämön ja yleisön rajaa koetellaan Hamlet-hahmon löytäessä ystävänsä Horation katsomosta.
Loppua kohden meno rankkenee entisestään. Symbolisesti tärkeä on Hamlet-hahmon luuppimainen juoksu punaisen lipun kanssa Kom-teatterin sisäänkäynnin, esiintymistilan ja kulissien läpi. Toisaalta kun pohjatekstin finaalissa pyörätuoliin sidottu Ofelia hautautuu sidekääreiden alle, Marzi Nymanin esittämä roolihahmo kaatuu kutakuinkin koko länsimaisen musiikin historiasta rakentamansa virtuoosimaisen potpurin painon alle.

 

Komin tulkinta Müllerin tekstistä on kerroksellisuudessaan niin inspiroivan runsas, että ideologioiden horjumisesta ja rohkeasta ilmaisumuotojen etsimisestä  kiinnostunut teatterin ystävä olisi valmis lähtemään uuteen kierrokseen vaikka heti uudestaan.

Kommentoi Facebookissa