teivainen

Kävelevä oppitunti

Kävelevä oppitunti




Professori kirjoitti provosoivan kaupunkikävelyoppaan Suomesta.
Teos sopii myös niille, joilla ei ole aikomuksia lähteä kävelylle.

Vuonna 2012 venä­läisessä mediassa­ – ja pian ympäri maail­maa – kohuttiin suomalaisesta professorista. Hän oli tunkeutunut Uspenskin katedraaliin, rettelöinyt virtsakanisterin kanssa ja toisintanut Pussy Riotin moskovalaisessa katedraalissa tekemän tempauksen. Kohu oli yhtä perätön kuin se oli yllättäväkin.

Tapaus liittyi Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen vuodesta 2012 järjestämiin maailmanpoliittisiin kaupunkikävelyihin. Niissä on valotettu Suomen historiaa ja politiikkaa havainnoimalla ympäristöä ja kuulemalla vieraile­vien asiantuntijoiden alustuksia paikkasidonnaisista aiheista. Pussy Riotin tekemisien kautta Teivainen valotti Suomen ortodoksiseurakuntaa ja Venäjän suhteita. Opastettu kaupunkikävely voi siis tarjota osallistujille muutakin kuin turistikliseitä ja vinkkejä shoppailupaikoista.

Koska kaupunkikävelyjen osallistujamäärät ovat rajallisia, on Teivainen koostanut kävelyidensä pohjalta teoksen, jossa esitellään reitti halki Helsingin historiallisen keskustan ja avataan reitin varrelle valikoituneiden kohteiden kautta maamme historiaa ja nykyisyyttä. Osansa huomiosta saa muun muassa suomalaisen rahajärjestelmän historia ja itsenäisyys, leijonavaakunan historia, nykyaikainen etninen profilointi sekä suomalaisen metsäteollisuuden touhut kotona ja maailmalla.

Teivaisen teos on kiinnostava katsaus Suomen asemaan osana globaalia yhteisöä sekä samalla se on myös, no, erittäin pätevä opas kävely­retkelle.

Kerrostuneen kaupunkirakenteen havainnoinnin kautta Teivainen onnistuu esittämään kiinnostavia huomioita kulttuuristamme. Esimerkki tästä on tarina ”erillishakaristista” ja termi ”siniristijihadismi”. Suomen lipun ja jihadin yhdistäminen on vähintään provosoiva veto, mutta Teivainen perustelee sen varsin pätevästi.

On hyvin tiedossa, että myös Suomessa sotaretkille on lähdetty Jumalan nimissä ja oikeutus teoille on voinut tulla pappisväeltä. Itse marsalkka Mannerheim julisti jatkosodan alla päiväkäskyssään, että edessä on ”ristiretki”. Sota ja uskonto eivät siis ole vieras yhdistelmä Suomessakaan.

Teivainen kiinnittää huomiota ”Siniristilippumme”-laulua edelleen laulaviin koululaisiin. Laulun sanoissa tunnetusti kerrotaan, että ristilipun – joka sekin on uskonnollinen symboli – puolesta eläminen ja kuoleminen on ”halumme korkehin”. Epäilemättä suhtautuisimme eri tavoin maansa ja lippunsa puolesta kuolemista kaipaaviin lapsiin, mikäli nämä tulisivat esimerkiksi Lähi-idästä.

Kuin sattumalta Teivaisen Maailmanpoliittinen kansalliskävely -teoksen ilmestymisen aikoihin saapui elokuvateattereihin uusi Tuntematon sotilas -filmatisointi. Siinä yhdistetään sujuvasti uhrimielialaa valanut kenttäpalvelus, rukous ja kauniin kauhistuttava sotakuvasto. On hyvinkin mahdollista, että ajatus itsensä isänmaan puolesta uhraamisen autuudesta ei ole pelkästään historian havinaa vaan myös osa nykyaikaista suomalaista kulttuuria.

Keskustelu myös siniristijihadismista jatkukoon Helsingin kaduilla ja muuallakin.

Teivo Teivainen: Maailmanpoliittinen kansalliskävely. (Into Kustannus 2017)

Kommentoi Facebookissa