kaktuksenkukka22

Kanaleipä kaikilla mausteilla

Kanaleipä kaikilla mausteilla

Kaktuksen kukka

Ohjaus Arn-Henrik Blomqvist Suomennos Esko Elstelä Lavastus Jyrki Seppä Puvut Riitta Anttonen-Palo Koreografia Jyrki Karttunen Valosuunnittelu Kari Leppälä Äänisuunnittelu Mauri Siirala Naamiointi ja kampaukset Anne Gorlewski-Leino, Taina Tervo

Helsingin Kaupungiteatteri, Arena-näyttämö

☆☆☆



Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä hiljalleen rehevöityvä Kaktuksen kukka leikittelee väärinkäsityksillä ja hassuilla sattumilla. Ilmiselvää farssiainesta siis. Katsojan on silti turha odottaa kaksi ja puolituntiselta esitykseltä irtiottoa arjesta, päinvastoin. Niin tiukasti arkilemmen peruskysymysten äärellä ollaan.


Vappu Nalbantoglun esittämän hippityttö Antonian lemmitty on komea hammaslääkäri, jota palvovat sekä asiakkaat että vastaanottoapulainen Stéphanie (Satu Silvo), jonka työlleen omistautuva olemus puolestaan kiinnostaa tohtori Julienin (Santeri Kinnunen) uskollista potilasta herra Cochetia (Jouko Klemettilä). Valkotakkista hurmuria liehittelee myös epäilyttävän usein juurihoidossa pistäytyvä rouva Durand-Benechol (Eija Vilpas).

Tohtori Julien toki haluaisi Antonian, mutta ilman velvoitteita, ja samaa tyttöä haluaa myös nuori ja komea mallipoika Igor (Frans Isotalo). Tilannetta hämmentävät lisäksi Norbert (Eero Saarinen) jykevissä pulisongeissaan ja hänen muusansa, blonditupeerattu Botticellin Kevät (Ilona Chevakova). Soppa on valmis, tai paremminkin kanaleipä, jota Stéphanie innokkaasti tarjoaa tohtorin lemmennälkään.

Pierre Barillet´n ja Jean-Pierre Grédyn kirjoittama romanttinen komedia on nähty Broadwayllakin Lauren Bacallin tähdittämänä. Nyt sen on Kaupunginteatterille ohjannut Arn-Henrik Blomqvist, jonka edellinen Arena-näyttämön ohjaus Otetaas toiset nauratti yleisöä muutama vuosi sitten. Myös ranskalaismausteiden ryydittämän 60-lukulaisen keitoksen huumori osuu ja uppoaa, vaikka 2010-lukua eletäänkin.

Suurin hyvän mielen kiitos lankeaa virtuoosimaiselle näyttelijäjoukolle, jonka taituruutta ei voi kiistää. Santeri Kinnunen on vakuuttava lääkärikomistus, Jouko Klemettilän Cochet on hykerryttävä ja Eija Vilppaan hysteerinen Durand-Benechol saa kiljahtelemaan. Satu Silvon mainio Stéphanie lisää kierroksia esityksen edetessä: hammaslääkärin assistentin takakireän työtakin alta paljastuu elämäniloinen ranskatar, joka puhkeaa kukkaan ja antautuu rakkaudelle. Kukapa ei vapautusi ilonpidolle minkkistoolassa?

Musiikki ja asuvalinnat luovat autenttista ajankuvaa ja ohjaavat ajatukset kukkaiskansan vuosikymmenelle. Riitta Anttonen-Palon puvustus tuo lavalle muistojemme kirjavat trikookuosit, trumpettihousut ja lantiovyöt. Jyrki Karttusen suunnittelemat tanssit iskevät suoraan hippimusiikin valaisemaan tajuntaan.

Huvinäytelmän huvittavuus perustuu aavistukseen, että kelle tahansa voi käydä hupaisasti – tai hullusti. Toisaalta varmuus siitä, että toisilleen tarkoitetut lemmenparit löytävät toisensa esteidenkin takaa, rauhoittaa. Arki on komediaa, joka syödään välipalaksi, kun oikea elämä ahdistaa. Sen syvemmälle merkityksiin ei kannata sukeltaa, sillä jokapäiväisyydessä on tarpeeksi pureksittavaa.

Kommentoi Facebookissa