Näyttökuva 2016-03-04 kello 16.04.25

”Et ole hyvä vaan olet huono yleisö”

”Et ole hyvä vaan olet huono yleisö”

Esitys – A Performance

Valtteri Raekallio (suunnittelu , toteutus ja tanssi), Eino Santanen (runot), Mirva Mäkinen ja Eero Vesterinen (tanssi)

Oulun Valvesali, Helsingin Kaapelitehdas

☆☆☆☆



Oulun Valve-saliin tehdyn tanssiesityksen voi nähdä vielä 5.3. Kaapelitehtaalla


Näyttämöllä näkyy läpinäkyvillä suojamuoveilla peiteltyjä huonekaluja ja muita kapineita. Yhden peitteen alta erottuvat penkillä vierekkäin istuvien miehen ja naisen liikkumattomat hahmot, joiden silmät on peitetty liinoilla. Varmuudella ei heti voi sanoa onko kyse elävistä ihmisistä vai mallinukeista.

 

Esityksen keskushahmo (Valtteri Raekallio) julistaa kiihkeän syyttävään sävyyn Eero Santasen runotekstiä, jossa kyseenalaistetaan katsojat ja esitystilanteen yhteinen yleisösopimus:

 

ennakkotiedoista poiketen olet riittämätön ja vanhanaikainen yleisö

ennakkotiedoista poiketen et ole hyvä vaan olet huono yleisö

ennakkotiedoista poiketen sinun takanasi vaanii jo toinen yleisö

ennakkotiedoista poiketen sinun edessäsi tanssii jo kolmas yleisö

 

Keskushahmo liikkuu ja elehtii kärsimättömästi ja pyrkii näkyvästi kontrolloimaan kaikkea esillä olevaa – ei vähiten yleisöä. Puheiden ja muun puuhailun lomassa hän poistaa muovisuojan myös odottavien ihmishahmojen yltä, jotka viimeistään nyt paljastuvat lihallisiksi ihmisiksi. Mies (Eero Vesterinen) ja nainen (Mirva Mäkinen) ryhtyvät tanssimaan sokkoina duettoa.

 

Keskushahmo ohjaa ja on ohjaavinaan tanssivaa paria, vaikka nämä eivät häntä näe. Tanssin kuvaamasta parisuhteesta viestii jotain se, että esiintyjät joutuvat luottamaan toisiinsa lähinnä tuntoaistin varassa. Kuten sekin, että nainen on selvästi raskaana. Pari tanssii hypnoottisen kauniisti ja heidän fyysinen yhteispelinsä on vakuuttavaa.

 

Samalla kun keskushahmon ja esityksen sisäiselle näyttämölle jäävän tanssidueton suhde on ambivalentti, sitä on mitä suurimmassa määrin myös keskushahmon ja yleisön välinen suhde.

 

Santasen iskevä teksti ja Raekallion esittämän keskushahmon peittelemättömän narsistinen halu sekä manipuloida yleisöä että kerjätä siltä huomiota vievät esitystä voimalla eteenpäin. Esityksen ja yleisön rajapintaa pöyhitään konkreettisimmillaan kohtauksessa, jossa alastomana nöyryyttään julistava keskushahmo lähestyy yleisöä silmät sidottuina.

 

Edetessään esitys paljastuu tragediaksi. Keskushenkilön näkökulmasta tyydyttävän yleisösuhteen saavuttaminen ei annetuilla eväillä voi onnistua. Toisaalta pikkunäyttämön tapahtumat kulkevat nekin omaa latuaan tavalla, missä keskushenkilön ohjausvalta on kyseenalainen.

 

Koko esitys on ymmärrettävä tutkielmana taiteen tekemisen itsekkäistä motiiveista ja sisäisistä valtapeleistä sekä taiteen esittämiseen liittyvästä monella tapaa mutkallisesta yleisösuhteesta. Taidetanssille tyypilliseen tapaan esityksessä askarrellaan eri taidealojen leikkauspinnoilla ja problematisoidaan esitystilaa ja rajaa suhteessa yleisöön.

 

Kaikesta näkee, että työhön on käytetty kosolti mietintää ja aitoa tunteiden sydänverta. Katsojan kannalta esitys on kriittisen mielenkilvoittelun tasolla palkitseva ja stimuloivan jännitteinen. Erityisesti duettotanssissa on läsnä myös fyysisen ilmaisun voimaa. Silti katsojalle voi herätä myös kysymys siitä, että ylittääkö tässä mitassa annosteltu teoreettinen itsereflektio kehollisen ilmaisutason niin vahvasti, että se syö juuri tanssilta sen perustavaa voimaa.

 

 

Esityksen ensi-ilta oli 19.2. Oulun Valvesalissa. Esityksiä vielä 4.3. ja 5.3. Helsingin Kaapelitehtaalla.

Kommentoi Facebookissa