28778136128_55bdb66f83_z

Hulluilla on hauskempaa

Hulluilla on hauskempaa

Yksi lensi yli käenpesän

Ryhmäteatteri

Suomenlinnan kesäteatteri

☆☆☆



Niille, jotka lämmöllä muistelevat Jack Nicholsonin tähdittämää ja useilla oscareilla palkittua 70-luvun elokuvaa, voi Ryhmäteatterin Yksi lensi yli käenpesän Suomenlinnan kesäteatterissa olla lievä pettymys. Juha Kukkosen ohjaus Ken Keseyn klassikosta näyttää silti kiinnostavan teatterikansaa. Katsomo Hyvän omantunnon linnakkeessa oli elokuun alun helteisenä iltana aivan täynnä.


Milos Formanin kulttileffa on ehkä epäreilu vertailukohta, sillä teatterin ja elokuvan ehdot ja keinot ovat erilaiset. On ihan kunnioitettavaa, että tämän kesän yleisömagneetiksi on valittu vakavia ja yhteiskunnallisia aiheita esiin nostava satiiri mielisairaalamaailmasta. Demokraattisen yhteiskunnan säännöt, vallankäyttö, vapaus ja alistuminen mielivaltaiseen komentoon ovat aiheita, jotka voivat näyttäytyä sekä farssina että murhenäytelmänä.

Kesäteatteri taitaa kuitenkin olla jokseenkin ponnetonta hupia, sillä alkuasetelma hapuilee. Osastolla hilluva potilasjoukko on hullunkurinen perhe. Heitä viedään askarteluterapiaan kuin pässejä narussa, eivätkä tilanteet tunnu uskottavilta. Oman haasteensa luo äänentoisto, jossa repliikit hukkuvat linnakkeen paksuihin muureihin. Saaren yllä lentelevät helikopterit hurisevat omaa taustamusiikkiaan. Mutta kaikilla on kuitenkin mukavaa.

Syy lievään turhautumiseen ei ole nimekkään näyttelijäjoukon; varsinkin Robin Svartström huhkii pipopäisenä McMurphynä uskottavasti, ja Robert Kock täyttää hyvin hullujenhuoneen puhumattoman profeetan, Päällikkö Bromdenin mitat. Mutta kunnolla esitys pääsee svengaamaan vasta väliajan jälkeen. Kun ryhmä rämä sääntöjä kunnioittamattoman McMurphyn johdolla pistää bileet pystyyn, ollaan jo uudella tasolla. Sovinnaisuuden rajat kaatuvat ja kuvio hajoaa. Lopun koskettavin hetki on, kun suuri Päällikkö löytää itsensä ja loikkaa vapauteensa, ja armahtaa samalla sielunveljensä McMurphyn.

Ryhmäteatteri Yksi lensi yli käenpesän
Ken Keseyn romaanin pohjalta näytelmäksi sovittanut Dale Wasserman, suomennos Sami Parkkinen.
Ohjaus Juha Kukkonen

Rooleissa Robin Svartström, Minna Suuronen, Robert Kock, Wanda Dubiel, Tommi Eronen, Amira Khalifa, Tiia Louste, Samuli Niittymäki, Mikko Penttilä, Alex Anton (TeaK) ja Jutta Järvinen (TeaK).

Kommentoi Facebookissa