onnenonkija elokuva

Haaveilua, huulipunaa ja hashtagejä

Haaveilua, huulipunaa ja hashtagejä

Onnenonkija

Ohjaus: Ville Jankeri, Käsikirjoitus: Pekko Pesonen. Päärooleissa Minka Kuustonen ja Olavi Uusivirta

☆☆



Pekko Pesosen käsikirjoittama ja Ville Jankerin ohjaama Onnenonkija on puuduttavan pikkuporvarillinen romanttinen komedia rikkaudesta ja rakkaudesta.


Onnenonkija on romanttinen komedia melkein kolmekymppisestä Marjasta, joka tavoittelee unelmaansa menestyä bloggaajana. Hän kohtaa Olavin, maailmantuskaa potevan, ökyrikkaan suvun mustan lampaan, joka haluaisi olla vain ihan tavallinen. Vastoin kaikkien paitsi katsojan odotuksia, heidän välilleen syntyy kemiaa ja vastakohdat viehättävät.
Marja on käyttänyt niin paljon rahaa, jota hänellä ei ole, markkinoidakseen elämäntyyliä, joka ei ole hänen, että on pahoissa veloissa. Tämä on lähtökohtana ihan mielenkiintoinen, ja mahdollistaisi blogiaiheen syvemmänkin tutkiskelun. Onhan Onnenonkija ensimmäinen suomalainen elokuva, joka keskittyy blogimaailmaan. Ottaen huomioon, miten suuri osa maailmaa bloggaaminen, instagram ja koko selfie- hashtag- ja itsensämainostamiskulttuuri nykyään on, voidaan todeta, että jo tämä tekee Onnenonkijasta tärkeän elokuvan. Sitten on pari Olavin repliikkeihin sisällytettyä vihaista blogikriittistä ajatusta, ja Julma Henri. Muuten elokuva on, vaikkakin paikoin melkein viihdyttävän näköinen peppu-zoomailuineen ja ruudulle pulpahtelevine hashtageineen, kokonaisuutena juuri niin mitäänsanomaton kuin mainoksista voi päätellä.

 

henrii
Huolimatta siitä, miten sekavana rupusakkina pussikaljottelijat yritettiin näyttää, meininki oli asunnottomien yössä parempi kuin missään muussa elokuvan kohtauksessa. 

 

 

Marjan edustaman blogikulttuurin pinnallisuus joutuu elokuvassa kritiikin kohteeksi, mutta samalla se on alustana myös elokuvan toimivuudelle. Suurin osa Onnenonkijan visuaalisesta viehättävyydestä perustuu nimittäin Minka Kuustosen näyttelemän Marjan päällä alati vaihtuviin asukokonaisuuksiin, huulipunasävyihin ja muutenkin samankaltaisiin elementteihin, kuin mitä esimerkiksi blogeissa ja huolitelluissa instagram-profiileissa näkee. Ja kuitenkin, vaikka Onnenonkija tuntuu pyrkivän suhtautumaan kuvaamaansa maailmaan ymmärtävästi ja hyväksyvästi, sitä tai Marjaa ei näytetä missään vaiheessa vakavasti otettavana, vaan läpi koko elokuvan bloggaamiselle ja bloggareille naureskellaan. Tämä on ongelmallista käsikirjoituksen logiikan ja tarinallisen eheyden kannalta. Kritiikki on esitetty niin peiteltynä, että se näyttää käsikirjoittajan tekstiin vahingossa lipsuneilta mielipiteiltä, ja kun taas yritetään ymmärtää ja näyttää esitettyä maailmaa positiivisessa valossa, tehdäänkin siitä olkiukko. Jos päättää käsikirjoittaa elokuvan, joka pääpiirteittäin perustuu kahden eri maailman kohtaamiseen, vähimmäistavoitteeksi olisi hyvä asettaa pyrkimys ymmärtää todella molempia osapuolia. Näkyy nimittäin läpi, jos ei edes yritä.

 

 

Onnenonkija_pressi15
Marja hahmottaa maailman instagram-kuvina.

 

Kuitenkaan kehnosti peitelty halveksunta lifestyle-blogeja kohtaan ei ole syy siihen, miksi elokuva on niin huono. Oikeastaan päin vastoin, se tarjoaa elokuvalle sen ainoat järjen pilkahduksen hetket. Olavi Uusivirran roolisuoritus on oikeastaan liian hyvä elokuvalle, jossa nyansseilla ja uskottavuudella ei ole paljonkaan arvoa, vaan stereotypiat kukoistavat. Pari hänen hahmolleen kirjoitetua repliikkiä osoittaa elokuvan latteaan tasoon nähden sen verran huikeaa ajatustyötä, että kävi mielessä, oliko käsikirjoittaja ollut joidenkin maailmankuvaa laajentavien aineiden vaikutuksen alaisena niitä kirjoittaessaan. Elokuva on nimittäin paria hassua pilkahdusta lukuunottamatta niin turruttavan tavallinen, stereotypioihin ja ikivanhoihin tarinoihin ja hahmoihin nojaava ja totutun sovinistinen, että oma jälkiviisas suositukseni olisi ollut kirjoittaa se kokonaan hapoissa. Toki lopputulos olisi ehkä ollut sekava ja vaikeasti hahmotettava, mutta silloin siitä olisi saattanut olla jotain hyvääkin sanottavaa. Nyt käsikirjoituksen tähtihetki jää lauseeseen ”Ihmiset syö enemmän, ihmiset kakkaa enemmän.”

 

 

Onnenonkija_pressi6
Rikkaalla perijällä on tietenkin oltava rikas äiti, joka ei hyväksy poikansa valintoja. Satu Silvo ja Olavi Uusivirta

 

Elokuvan tekijät puhuvat paljon siitä, miten Onnenonkijassa pyritään ymmärtämään kahta eri maailmaa, rikkaan perheen perijää ja haihattelevaa bloggaria. Olavin hahmolle ymmärrystä on löytynyt. Hänestä on saatu luotua hahmo, jonka motiivit ovat ymmärrettäviä, ja jota kohtaan katsojankin on mahdollista tuntea sympatiaa. Marja on kolmekymppinen heitukka, jonka suuri haave ja tavoite on julkaista itsestään kuvia netissä eri merkkien vaatteissa ja meikeissä ja saada siitä rahaa. Hän asuu vanhemmillaan, joille on myös pahasti velkainen, ja havittelee rikasta miestä saadakseen blogilleen julkisuutta. Kuten Olavin vihaisessa monologissa todetaan, hän mainostaa tuotteita saadakseen itselleen huomiota ja hyväksyntää kuin pikkulapsi, seuraten kaupallisia kauneusihanteita ja näyttäen aivan samalta kuin kaikki muut. Lisäksi hän on tätä ihannettaan seuraamalla kuluttanut tuhottomat määrät rahaa, joka ei ole edes hänen. Naiivissa ja pinnallisessa hahmossa ei ole oikeastaan mitään, mikä saisi ennakkoluuloiset samastumaan tai kokemaan sympatiaa. Yksiulotteinen hahmo ei myöskään varsinaisesti läpikäy henkistä kasvua, vaikka muuttaakin hieman toimintatapojaan. Hänen elokuvan loppupuolella pitämänsä mukavaikuttava puheensa pullistelee niin lapsellisia näkemyksiä, että on ilmiselvää, ettei hahmolle haluta suoda uskottavuutta edes lopussa, vaikka elokuvan rutiineja seuraavan käsikirjoituksen kannalta se olisi ollut oleellista, jopa välttämätöntä jonkinlaisen dramaturgisen merkityksellisyyden säilyttämiseksi.

 

 

Onnenonkija_pressi9
Osana ryhdistäytymistään Marja aloittaa myös vloggaamisen eli videobloggauksen. Minka Kuustonen ja Pamela Tola

 

Ajankohtaisuus on Onnenonkijan suurin meriitti, mutta sekään ei yksin riitä. On helppoa tehdä ikivanha tarina (perijä ja köyhä onnenonkija, kaksi vastakkaista maailmaa kohtaavat) nykymaailman puitteisiin. Tämä ei ole uutta, päin vastoin saman kaavan toistuminen on nähty ennenkin, ja tuhottoman moneen kertaan. Toisaalta Onnenonkija edustaa aikaamme muutenkin: Se on koulukirjaesimerkki siitä, mitä suomalainen kaupallinen elokuva tänäpäivänä on: Iloista, ennalta-arvattavaa ja kaikin tavoin sovinnaista. Tämä tyyliuskollisuus yhdistettynä blogiteemaan takaa Onnenonkijalle paikan suomalaisen elokuvan historiassa aikakauttamme kuvaavana malliesimerkkinä, mutta tämä ei ole mitään, mistä kannattaa olla ylpeä. Jos Onnenonkijasta haluaa sanoa nätisti säilyen rehellisenä, voidaan todeta, että se on elokuva, joka kuvaa aikaamme. Yritin keksiä jotakin adjektiivia loppuun, mutta ei… ”Kärkkäästi”, ”onnistuneesti”, ”tarkkanäköisesti” tai edes ”viihdyttävästi” olisivat kaikki liiottelua, jos ei suoraa valetta.

 

Lopulta Onnenonkija jää yhtä pinnalliseksi ja turhaksi kuin käsittelemänsä bloggaaja-aihe. Se on Suomen mittakaavassa melko suurella budjetilla tehty, ja aivan varmasti tulee keräämään kovat katsojaluvut. Näin ollen sen vaikutusta ei ole syytä vähätellä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sillä olisi mitään sen kummempaa sisältöä. Perimmiltään, tai oikeastaan, aivan kuten pintapuolisestikin näyttää, siinä ei ole yhtään mitään uutta. Rikas poika ja kaunis ja pinnallinen tyttö saavat toisensa, niin kuin nyt kohtuus vaatii, ja siinä sivussa tyttö ottaa itsestään paljon valokuvia. Ja sehän on ihan ok koska unelmat ovat tärkeitä. Vaikka ne olisivatkin sellaisia, jotka kirkuvat huonoa itsetuntoa ja samalla koko länsimaissa epidemiamaisesti levinnyttä itsekeskeisyyttä. Unelmat ovat hyvää matskua romanttiselle komedialle, olivatpa ne sitten puhtaasti markkinavoimien aikaansaamia tai eivät. Koko yhteiskunnassa ilmenevää pinnallisuutta ja halua brändätä ja markkinoida itseään sillä palkkiolla, että saa huomiota voi ihan hyvin pitää symbolina itsenäisyydelle ja sille, että että seuraa sydäntään, koska elokuvan kaikki muut puutteet huomioonottaen se vaikuttaa jo melkein loogiselta. Ja kyllähän lifestyle-bloggaajan ja rikkaan miehen rakkaustarina on täydellinen alusta tällaiselle aikaame kommentoivalle, merkittävälle romanttiselle komedialle: Hömppä on hömpälle paras laari ammentaa.

 

Onnenonkija_pressi12
Pinnallisuus on syvällisintä syvällisyyttä”

Kommentoi Facebookissa