Näyttökuva 2017-06-13 kello 11.12.23

Father Fucker vielä Q:ssa ja Tampereen teatterikesässä

Father Fucker vielä Q:ssa ja Tampereen teatterikesässä

Father Fucker

Sara Melleri & Hype-kollektiivi

Q-teatteri, Tampereen teatterikesä

☆☆☆☆




Näyttämökuvaa hallitsevat jättiläismäiset keuhkot. Lavan reunoilla lojuu muita sisäelimien suurikokoisia mukaelmia.  Irvokkaat valot ja ujeltava musiikkitausta synnyttävät vaikutelmaa kuin oltaisi niiden keskellä myrskyävää maailmaa paossa kuin Raamatun Joona kalan vatsassa.

 

Viime vuoden lopulla Baltic Circle -festivaaleilla ensi-iltansa saanut Sara Mellerin kirjoittamaa ja ohjaamaa Father Fuckeria on esitetty kesäkuussa Q-teatterissa ja se nähdään vielä elokuussa Tampereen teatterikesässä.

 

Erilaisia esitystaiteen muotoja yhdistelevän esityksen runko koostuu silputusta tekstimassasta, jonka yli painottuvat lavalle rakennetut installaatiot, maagista progea, räimivää punkkia ja siirappista poppia sekoitteleva livemusiikki sekä kehollisuuta korostavat tanssi ja performance.

 

Esityksen lähtökohta viittaa kirjoittajansa traumaattisiin lapsuuden kokomuksiin. Mellerin ollessa 12-vuotias vuonna 1998 hänen isänsä – runoilija Arto Melleri – makasi sairaalassa koomassa jouduttuaan suojatiellä auton töytäisemäksi. Hän sai onnettomuudesta pysyvän aivovaurion ja kuoli lopulta vuonna 2005 48-vuoden ikäisenä.

 

Esityksessä Sara Melleri tunkeutuu kuolevan isänsä kehon sisälle. Yhdessä Markku Haussilan kanssa hän toistaa lapsuudenaikaisia mielikuvitusvuoropuheluitaan, joiden innottajana olivat Vogue-muotilehdessä olleet tarinat vuonna 1997 murhatusta muotisuunnittelijasta Gianni Versacesta. Niiden pääosassa seikkailevat Varsacen kuvitteelliset valetyttäret, huippumallit Claudia ja Liv.

 

Vaikean isäsuhteen ohella esityksen nimi viittaa kanadalaisen muusikon ja feministisen performance-taiteilija Peachesin samannimisen vuoden 2003 levyyn. Viime kesänä Helsingin Sideways-festivaaleillakin esiintyneeltä Peachesiltä on lainattu musiikillisten vaikutteiden ohella jyrkkää asennetta ja lystikkäät vaginapäähineet.

 

Joonas Ekholmin dramatisoimassa esityksessä lomittuvat trash-komedia, tragedia ja psykedeeliset leikkaukset. Näennäisesti eri suuntiin rönsyilevän materiaalin pitävät kuitenkin olennaisesti koossa Sara Mellerin vangitseva lavakarsima ja kaiken kaaoksen takana lymyävä henkilökohtaisuus.

 

Kokonaisuutena esitys ei päästä katsojaa helpolla. Sen traumaattinen alusta on pelottavankin avoin, mutta samalla sen emansipatorisesta kapinasta nouseva voima palkitsee sitäkin enemmän.

Kommentoi Facebookissa