everstinna

Fasismin sisäinen ääni

Fasismin sisäinen ääni

Everstinna

Rosa Liksom

☆☆☆☆



Rosa Liksomin Everstinna-romaanin kertoja murskaa kansallisia tabuja.


everstinna
Everstinna on eloisalla Tornionjokilaakson murteella minämuotoon kirjoitettu kertomus Lapin lestadiolaisperheestä kotoisin olevasta naisesta. Tämä intoutuu 1930-luvun isänmaallisesta hurmoksesta ja syöksyy saksalaismielisen fasismin mukana toisen maailmansodan hyökkäys- ja perääntymistaisteluihin.

Teoksessa voi nähdä vaikutteita suomalais-saksalaisten suhteiden ja Lapin luonnon kuvaajana tiedetyn kirjailijan Annikki Kariniemen (1913–1984) elämästä. Se sisältää myös rehevän seksuaalisen näkökulman omien halujen ja pyrkimysten tunnistamiseen sekä traagisen kuvauksen perheväkivallan hajottamasta minuudesta ja sen uudelleen löytämisestä.

Tämän kaiken ohella Everstinna on Rosa Liksomin trilogiaksi suunnitteleman kirjasarjan keskimmäinen osa. Finlandia-palkittu aloitusnide Hytti nro 6 (2011) kertoo sosialismista ja venäläisyydestä. Trilogian päätösosan taas on määrä kertoa kapitalismista ja USA:sta.

Vaikka Everstinna on teoksena itsenäinen, sitä kannattaa arvioida myös suhteessa edeltäjäänsä.

Hytti nro 6:ssa suomalainen opiskelijanainen matkustaa Neuvostoliiton aikaan junalla Moskovasta Mongo­liaan ja jakaa hyttinsä karkeakäytöksisen ja juopottelevan venäläismiehen kanssa. Road-elokuvan käsikirjoitusta muistuttavassa tarinassa kuljetaan läpi suuren maan eri osien. Matkalla kohdataan kulttuurierojen ohella sosialistista totalitarismia, hallintobyrokratiaa, etnisiä ennakkoluuloja, elintarvikepulaa, rikollisuutta, päihdeongelmia ja köyhyyttä mutta myös vieraanvaraisuutta, sinnikkyyttä ja sydämellisyyttä.

Siinä missä Hytti nro 6:n suomalaisen nuoren naisen ja vanhemman venäläisen miehen välinen jännite vertautuu Suomen ja Neuvosto-Venäjän suhteeseen, Everstinnan nimihenkilön itsepetoksen täyttämä ja sadomasokistinen suhde saksalaiseen everstiin on metafora suomalaisuuden ja fasismin suhteesta.

Kummassakin teoksessa hyvä ja paha lomittuvat. Haluttiin sitä tunnustaa tai ei, molemmilla totalitarismeilla on myös omat inhimilliset ja luottamusta herättävät puolensa.

Everstinnan monologimetodi antaa kirjailijan itsensä ohella myös lukijalle mahdollisuuden pujahtaa fasismin viehätystä selittävien mutta yleensä kansallisesti torjuttujen tunteiden sisään.

Kertomuksessa juostaan läpi päähenkilön sattumusten historiallisten henkilöiden ja tapahtumien keskellä. Kirjassa käydään saksalaisilla ja suomalaisilla vankileireillä, tavataan ­Hitler ja muuta Saksan ylintä johtoa sekä puuhataan sisäpiirin kesken Saksan tukemaa maanpetoksellista liikettä.

Vaikka kaikella kuvatulla on vastineensa todellisuudessa, käänteiden kavalkadi yhden sivullisen kokijan kautta on asiallisesti epäuskottavaa. Tälle tarjotaan jo tekstissä käypää selitystä: romaanikirjailijaksi päätyvä nimihenkilö on aikamoinen jutunkertoja.

Eloisan luovalla puhekielellä kirjoitettu tarina tuottaa myös vaikutelman kuin sen kertoja jakaisi tarinaansa kalja­tuopposen ääressä hipihiljaa ympärillä istuvien kuulijoiden keskellä.

Samalla kun kirjan suulas minähahmo kolkuttelee Suomen historiassa vaikuttaneen äärioikeistolaisuuden tabua, hän murtaa räväkällä tavalla kirjallisuudessa usein huomaamattakin kertojasubjektiin liitettyjä sukupuoliodotuksia.

Jos on everstinna kova iskemään tarinaa, vielä kovempi on Rosa Liksom.

Rosa Liksom: Everstinna (Like 2017)

Kommentoi Facebookissa