Näyttökuva 2017-04-20 kello 10.28.12

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Elämä uudisrakennuksina

Elämä uudisrakennuksina

Akvarelleja Engelin kaupungissa, Gummerus 2016

Jukka Viikilä

☆☆☆☆☆




Carl Ludwig Engel (1778–1840) oli preussilaisyntyinen arkkitehti, joka elämäntyönään suunnitteli Helsingin empirekeskustan ja sen keskeiset rakennukset kuten Helsingin tuomiokirkon, Valtioneuvoston linnan, Helsingin yliopiston päärakennuksen ja Kansalliskirjaston.

 

Helsingin vuoden 1808 palon jälkeisen uudisrakennustoimikunnan arkkitehdiksi hän päätyi vuonna 1816 toimittuaan sitä ennen arkkitehtinä Tallinnassa, Pietarissa ja Turussa. Vuodesta 1824 Engel toimi tehtävänsä ohella myös valtion intendenttikonttorin johtajana. Julkisesta rakentamisesta koko Suomen ruhtinaskunnassa vastaavan viraston johtajana Engelillä oli merkittävää vaikutusvaltaa koko Suomen arkkitehtuuriin ja monien kaupunkien asemakaavoihin.

 

Myönnän, että pidin etukäteen hiukan keinotekoisena Jukka Viikilän Finlandia-palkitun teoksen ideaa Engelin fiktiivisestä yöpäiväkirjasta, missä kirjailija eläytyy Helsinkiä suunnittelevan mestariarkkitehdin arkisiin tuntoihin. Olin väärässä. Ratkaisu ei ole yhtään falski, vaan toteutulla tavalla suorastaan lumoava.

 

Viikilä ei kirjoita auki vain ajankuvaa ja yhden tietyn joskus eläneen ihmisen persoonaa, vaan onnistuu metodillaan ja tarkkaan hiotulla tyylillään tavoittamaan jotain oleellisen yleispätevää yleensä ajassa elämisestä, henkilökohtaisten valintojen tekemisestä, työn ja perhe-elämän sovittamisesta, tapakulttuurisista estoista, ammatillisesta kunnianhimosta, sosiaalisen arvostuksen hakemisesta, kauneuden ihanteista, läheisyyden kaipuusta, surusta ja vanhenemisesta.

 

Kirjan kantava vertauskuva liittyy vanhan purkamisen ja uuden rakentamisen väliseen jännitteeseen. Sen voi nähdä viittaavan ihmiselämän valintoihin fyysisesti ja sosiaalisesti muokattavissa olevassa ympäristössä. Kun tekee yhtä, menettää välttämättä toisen. Tätä hiukan surumielistä, mutta totuudellista elämän perusluonnetta kuvaavan teoksen kaikki lauseet ovat kielellisesti häkellyttävän kauniita ja rivien väleissä on painoa siinä missä riveilläkin.