Tuntematon_sotilas_2098_kuva_Aki_Loponen

Älkää, älkää, en minä mitään pahaa

Älkää, älkää, en minä mitään pahaa

Tuntematon sotilas

Väinö Linna – Juha Luukkonen

Kajaanin kaupunginteatteri

☆☆☆☆☆




Jos Tuntematon sotilas joskus kannattaa nähdä, niin nyt kannattaa. Kajaanin kaupunginteatterin Tuntematon sotilas on upea, koskettava ja paikoin lyyrinenkin tulkinta Linnan romaanista. Juha Luukkosen ohjaus ja dramatisointi on väkevän pasifistinen. Kajaanin kaupunginteatterin ja Projektori-ryhmän yhteistuotanto perustuu Linnan Sotaromaaniin, siihen sensuroimattomaan Tuntemattomaan sotilaaseen. Linnan Sotaromaani julkaistiin vuonna 2000 ja se sisältää alkuperäiskäsikirjoituksesta aikoinaan poistettuja, Suomen ylintä sodanjohtoa ja sotaa itseään arvostelevia osia sekä toisaalta yhteiskuntaluokkien vastakkainasettelua painottavia jaksoja, jotka nyt saavat tulkintansa myös näyttämöllä.

Upeasti saavatkin.

Linnan alkuperäinen, sodanvastainen kritiikki pääsee nyt lavalle. Muuan muassa kuuluisa Lahtisen sodanvastainen ja sodanjohtoa reippaalla otteella rusikoiva, vahvan poliittinenkin monologi ottaa nyt tulta uudella, raikkaalla tavalla.

Luukkosen ohjauksessa puheenvuoron saavat nyt myös ne tuntemattomat sotilaat, joiden ääni on muissa kirjasta tehdyissä näytelmä- ja elokuvasovituksissa usein jäänyt sankaritarinoiden alle. Toki Rokka, Hietanen, Lehto, Lahtinen, Kariluoto ja kaikki muut teoksen tutut hahmot ovat lavalla, mutta näkökulma on tuore ja uusi. Luukkosen ohjaus nostaa keskiöön miesten pelon, sodan kauhun sekä sotimisen ja tappamisen mielettömyyden. Kajaanin kaupunginteatterin tulkinta on voimakkaan humaani, sodanvastainen puheenvuoro.

Kajaanin kaupunginteatteri, Tuntematon sotilas. Valokuva: Aki Loponen

Luukkonen käyttää kertojanomaisia katkelmia limittäin draamallisen toiminnan kanssa. Dramatisointi yhdistää sekä kronologisen tarinan eteenpäinviennin että päähenkilöiden oman kertomuksen kuvauksen taitavasti. Välillä keskeiset tapahtumat, kuten Lehdon kuolema, paloitellaan pieneksi, vähä vähältä kasvavaksi kokonaisuuksiksi. Näytelmän episodimaiset kohtaukset toimivat hyvin ja mahdollistavat henkilöhahmojen syväluotauksen näyttämöllä. Luukkonen on valinnut tulkintaansa teemat – pelon, ahdistuksen ja sodan mielettömyyden – ja kuljettaa niitä hienosti alusta loppuun.

Konekiväärikomppanian hahmot saavat tulkinnassa uudenlaisen, psykologisesti syvemmän käsittelytavan. Ratkaisu avaa raikkaasti miesten luonnetta ja persoonaa ja esimerkiksi Lehdon hahmo näyttäytyy katsojalle uudella tavalla. Ratkaisu mahdollistaa myös sen, että pitkän sodan vaikutukset henkilöhahmojen psyykein kehittymiseen on mahdollista tulkita näyttämöllä.

Esityksessä on upean lyyrisiäkin kohtauksia, jotka saavat katsojan herkistymään. Esimerkiksi Eerolan (Janne Kinnunen) kuolema joukkosidontapaikalla tai Veran (Satu Lipponen) ja Hietasen (Jukka Peltola) tanssi Petroskoissa ovat upeaa nähtävää ja koettavaa.

Riitta Raunion lavastus ja pukusuunnittelu tukevat hienosti esityksen dramaturgisia ratkaisuja. Näyttämöltä kulkevat kapeat, puiset sillat salin takaosaan, sekä katsomon keskellä että molempia sivustoja pitkin. Näitä hyödynnetään etenkin taistelukohtauksissa, mikä tuokin kohtaukset ja niiden jännityksen, miesten pelon ja kauhun, hyvin lähelle katsojaa. Keino on tehokas. Näyttämön eteen rakennettua juoksuhautaa hyödynnetään myös monessa kohtauksessa hyvin ja salin seinien naamioverkot viimeistelevät tunnelman.

Kuoleman hetket on näyttämöllä toteutettu valon, äänen ja liikkeen kautta kauniisti. Katsojan näkökulmasta on jopa lohdullista, että kuolema tulee jokaisen kohdalle samalla tavalla kauniina. Esityksen valo- ja videosuunnittelun on tehnyt Hanna Käyhkö. Äänisuunnittelu on Sinikka Isoniemen ja Juho Lukinmaan. Sodan jyly ja pauke kaikessa uhkaavuudessaan ja pahaenteisyydessään on taustalla silloin kun pitääkin. Musiikkia on esityksessä käytetty rohkeasti ja ennakkoluulottomasti ja se tuokin moniin kohtausiin uudenlaisia näkökulmia.

Esityksen näyttelijäkaartin työ on tasaisen vahvaa. Jukka Peltola tulkitsee hienosti Hietasen, jonka sota muuttaa lupsakasta ja joviaalista kyyniseksi ja pettyneeksi. Peltola saa puristettu Hietasen hahmoon sekä sopivaa herkkyyttä että aidonoloista pettymystä ja katkeruutta. Mika Silvennoinen tulkitsee ja tavoittaa terävän vaikuttavasti Riitaojan pelon ja kauhun. Luukkosen ohjaus antaa upeasti tilaa tälle pelolle ja kaikelle sodan kauhulle.

Kajaanin kaupunginteatteri, Tuntematon sotilas. Valokuva: Aki Loponen

Niko Karjalaisen Lehto avautuu täysin uusiin ulottuvuuksiin ja Karjalainen onnistuu tuomaan Lehdon hahmoon juuri oikeanlaista suomalaisen nuoren miehen uhoa. Sitä uhoa, johon pelko hukkuu. Seppo Kaisanlahti on humaani ja omiaan puolustava Koskela. Kaisanlahden Koskela on lempeä ja ymmärtäväinen, kuten rooli vaatii.

Esko Vatula auktoriteettivastaisena Rokkana on vakuuttuva ja hän saa hahmoon myös aimo annoksen isällisyyttä, varsinkin opastaessaan vartiomies Hauhiaa. Vatulan Rokka vakuuttaa myös kuulussa suoaukiolla tapahtuvassa venäläissotilaiden teurastuksessa. Vatula onnistuu välittämään hienosti sen psyykkisen mekanismin, jolla omaa mieltään voi ainakin yrittää suojella tappamiskäskyä täyttäessään ja sen jälkeen.

Kajaanin Tuntematon on vavahduttava näytelmä, jonka sodanvastaisuus puhuttelee. Hahmot tulevat nyt lähelle katsojaa. Kaikki on tietysti myös niin valitettavan ajankohtaista.

Kajaanin kaupunginteatteri. Tuntematon sotilas. Ensi-ilta 20.2.2016.
Esityksiä 20.5.2016 asti. Näytelmän kotisivu

Dramatisointi ja ohjaus: Juha Luukkonen
Lavastus ja pukusuunnittelu: Riitta Raunio
Video- ja valosuunnittelu : Hanna Käyhkö
Äänisuunnittelu: Sinikka Isoniemi ja Juho Lukinmaa

Rooleissa: Perttu Hallikainen, Antti Hovilainen, Seppo Kaisanlahti, Niko Karjalainen, Janne Kinnunen, Satu Lipponen, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Heikki Törmi, Teija Töyry, Asko Vaarala ja Esko Vatula

Arvio on julkaistu myös Pessin ja Illusian luona -blogissa 28.2.2016.
http://pessinjaillusianluona.blogspot.fi/2016/02/alkaa-alkaa-en-mina-mitaan-pahaa.html

Kommentoi Facebookissa