Tytto-ja-varis_1

Äidinrakkaus kantaa

Äidinrakkaus kantaa

Tyttö ja varis

Rooleissa Tuija Vuolle, Ritva Jalonen, Jukka Leisti, Antti Tiensuu – Jarde

Tampereen Teatteri

☆☆☆☆



Elämässään harhaileva Säde (Ritva Jalonen) tunkee Armin (Tuija Vuolle) luokse postiluukusta, melkein väkisin. Armi on yksinäinen leski, omalla tavallaan elämästä vieraantunut hänkin. Syntyy vuoropuhelu, joka tönäisee liikkeelle monenlaisia tunnemyrskyjä. Äidinrakkautta se ei silti pysty horjuttamaan.


Tampereen Teatterin pääohjaajana tämän vuoden alussa aloittanut näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Anna-Elina Lyytikäinen on ohjannut Frenckell-näyttämölle kotimaisen kantaesityksen, Sirkku Peltolan näytelmän Tyttö ja varis. Kokemus on uusi molemmille, sillä Peltola on tottunut itse ohjaamaan tekstejään, pääasiassa Tampereen Työväen Teatterissa.

 

Yhteistyö näyttää sujuvan: näytelmä pohtii päivänpolttavia teemoja pakolaisuudesta syrjäytymiseen, mutta kouraisee sen lisäksi syvältä ihmisyyden perustuntoja. Lyytikäisen ohjauksessa jännitettä kannattelevat komeat roolisuoritukset ja kohtausten välejä rikastuttaa ihastuttava musiikki, jota Lotta Jääskelä esittää kitaralla säestäen.

 

Mikä määrää, tuleeko ihmisestä siivooja vai myymäläpäällikkö? Miten lapsiaan ikävöivä voikin niin haurastua, tulla reikiä täyteen? Armin aikuinen poika Ipe (Jukka Leisti) käy kotona, vie äidin leivokset ja rahat, käy ehkä käsiksi. Pian Armin salattu häpeä paljastuu tarkkanäköiselle Säteelle. Tilanne on nöyryyttävä, ja joskus yksinkertaisinta olisi lähteä elämästä kuin varis.

 

Suurien tunteiden lisäksi esitys vetoaa myös huumorillaan, sutkauksia kuullaan tilannekomiikasta kiinteistö-Jethroon. Teatterineuvos Vuolle vakuuttaa kopean sulkeutuneena Armina, ja Ritva Jalonen Säteenä on ilmiömäinen. Säteen siivouspari, nuori Jarde (Antti Tiensuu) heittää rennonletkeää nykyläppää, jonka perässä on pysyttelemistä. Ipen känninen avautuminen on Jukka Leistin huikea soolokohtaus.

 

Säteen äidinrakkaus ja huoli löytävät kohteensa Jardesta, josta hän kokee olevansa vastuussa. Lopulta näytelmässä onkin kyse ihmisarvosta ja häpeästä, jonka painosta ihminen vaikenee. Mutta rakkaus jatkuu ja kannattelee läpi elämän eikä koskaan ole epäkohta.

Kommentoi Facebookissa