teemu muhonen

Kirjoittaja on Voiman määräaikainen toimitussihteeri.

Hallitus päätti leikata työttömyysturvaa kysymättä työmarkkinajärjestöiltä

Teksti Teemu Muhonen

Suurimpiin ansiosidonnaisiin päivärahoihin kohdistuva leikkaus on historiallinen, sillä sitä ei neuvoteltu kolmikannassa.

Hallitus antoi tällä viikolla eduskunnan käsittelyyn lakiesityksen, jonka tavoitteena on leikata suurimpia ansiosidonnaisia työttömyyspäivärahoja ja tuoda valtiolle 50 miljoonan euron vuosittaiset säästöt. Ansiosidonnaisen leikkaus on osa kevään kehysriihessä sovituista toimenpiteistä, joilla hallitus pyrkii kuromaan umpeen niin sanottua kestävyysvajetta.

Työttömyysvakuutusrahaston (TVR) toimitusjohtaja Heikki Pohja ihmetteli huhtikuussa Voiman haastattelussa, miten päätös aiotaan toteuttaa. Työttömyysturvan ansiosidonnaista osaa ei kustanneta verovaroilla vaan työttömyysvakuutusmaksuilla, joita työnantajat ja työntekijät maksavat TVR:lle. Miten valtio voi säästää menoerästä, jota se ei itse kustanna?

Hallitus onnistui kuitenkin kehittämään keinon: lakiesityksen mukaan TVR maksaa suurimpia ansiosidonnaisia nauttiville aiempaa pienempää päivärahaa ja tilittää säästämänsä 50 miljoonaa suoraan valtiolle.

“En vielä keväällä osannut ajatella, että tämän voisi toteuttaa näin yksinkertaisesti”, Heikki Pohja sanoo.

Leikkaus kohdistuu niihin työttömiksi jääviin, jotka ovat töissä ollessaan tienanneet yli 3115 euroa kuukaudessa. Vuonna 2013 tähän joukkoon kuului vajaat 20 prosenttia kaikista ansiosidonnaista päivärahaa saavista.

Jos hallituksen esitys menee eduskunnassa läpi, kuten todennäköisesti käy, uusi laki tulee voimaan vuoden 2015 alussa. Se ei vaikuta sitä ennen alkaneisiin työttömyyskorvauksiin. (Katso oheisesta taulukosta, miten leikkaus tulee vaikuttamaan erisuuruisiin päivärahoihin.)

Poikkeuksellisen lakiesityksestä tekee se, että sitä ei neuvoteltu niin sanotussa kolmikannassa yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

SAK, STTK, Akava ja EK ovat perinteisesti olleet mukana päättämässä kaikista ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tapahtuvista muutoksista. Päätöksenteossa on noudatettu samaa maksaja päättää -periaatetta kuin esimerkiksi eläkeneuvotteluissa: koska vakuutusmaksut kerätään työnantajilta ja työntekijöiltä, heidän etujärjestöjensä päättävät rahojen käytöstä.

Kolmikannan hylkäämistä kritisoivat kaikki työmarkkinajärjestöt, mutta hallituksen päätös on erityisen kipeä korkeasti koulutettuja edustavalle Akavalle, jonka jäsenistöstä monet ovat hyvätuloisia. Akavan Jarmo Pätäri ei osaa sanoa, miksi hallitus päätti ohittaa kolmikannan juuri tässä asiassa.

“Ainakaan lähihistoriasta ei tule mieleen yhtään tapausta, jossa kolmikanta olisi sivuutettu näin. Toivottavasti tämä ei ole suunta jatkossa.”

Pätärin mukaan hallitus olisi esimerkiksi voinut määrätä työmarkkinajärjestöille säästötavoitteen ja antaa näiden sopia sen toteuttamistavasta keskenään.

Lakiesityksen valmistelua johtanut sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Esko Salo on sitä mieltä, että työmarkkinajärjestöt olivat halutessaan voineet valmistelun aikana tehdä omia ehdotuksia. Sen sijaan ne hyväksyivät hiljaisesti hallituksen päätöksen leikata vain korkeimpia ansiosidonnaisia päivärahoja.

“Mistä olisit itse leikannut, kaikkein korkeimmista vai kaikkein matalimmista työttömyyskorvauksista?” Salo kysyy.

Hän ei osaa nimetä aiemmilta vuosilta yhtään tapausta, jossa kolmikanta olisi ohitettu, mutta uskoo, että niin on joskus tehty.

“Samalla tavalla toimittiin varmaan 90-luvun alussa, kun toden teolla leikattiin. Silloin kun pitää säästää, järjestöt eivät ole aina niin innokkaita tekemään päätöksiä.”

Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden professorin Toomas Kotkaksen mukaan hallituksen esityksen taustalla on laajempi kysymys siitä, siirrytäänkö Suomessa pois nykyisestä kolmikantaisesta päätöksentekojärjestelmästä.

“Yhden tapauksen perusteella ei voi suuria päätelmiä tehdä, mutta jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tästä eteenpäin tapahtuu.”

Kotkas ei ota kantaa siihen, onko kolmikantajärjestelmä jo aikansa elänyt. Hän kuitenkin tietää, että monet ovat sitä mieltä.

“Muutoksen tarvetta perustellaan demokratialla. Eihän tämä maailman demokraattisin järjestelmä ole, että työmarkkinajärjestöt päättävät keskenään suurista yhteiskunnallisista asioista.”

Graffiti HAM
Route Couture

Eläkekattoa ei tule

Teksti Teemu Muhonen

Torstaina eläkekattoa väläytellyt sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko sanoi vielä puoli vuotta sitten Voimalle, ettei eläkekatosta ole hyötyä. Hän oli oikeassa.

Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina Nokian entisen toimitusjohtajan Stephen Elopin tulevasta 5900 euron kuukausieläkkeestä, jonka hän ansaitsi työskentelemällä suomalaisessa yhtiössä muutaman vuoden ajan. Uutisen nostattama kauhisteluaalto sai sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok) tarttumaan tuumasta toimeen: torstaina HS kertoi, että Risikko on pyytänyt Eläketurvakeskukselta (ETK) selvitystä suurituloisten eläkkeisiin kohdistettavasta eläkekatosta, eli maksettavan kuukausieläkkeen ylärajasta.

Risikon avaus on yllättävä, sillä vielä viime lokakuussa hän vastusti eläkekattoa Voiman haastattelussa.

Liian yllättynyt ei kuitenkaan pidä olla, sillä Risikko on osoittanut taitavansa kauhisteluaaltojen harjalla ratsastamisen. Kun kansa paheksui laiskaa Sossu-Tatua, Risikko ehdotti osallistavaa sosiaaliturvaa. Kun Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen ja eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hämärät asuntokaupat paljastuivat, Risikko ilmoitti tekevänsä eläkeyhtiöiden hallinnosta avoimemman. Onkin luontevaa, että kun suuripalkkainen johtaja saa suurta eläkettä, Risikko nostaa esiin eläkekaton.

Avauksestaan huolimatta Risikko tietää, ettei eläkekattoa tule. Syyn hän tiivisti itse Voiman lokakuisessa haastattelussa: ”Eläkekatto ei hyödytä kovin valtavasti. Tässä taustalla olevaa epätasa-arvoa ei pysty eläkekatolla poistamaan.”

***

Stephen Elopin suurta eläkettä käsittelevää keskustelua on vaivannut harhaluulo siitä, että Elopin eläke maksettaisiin perusduunarin eläkemaksuista. Näin ei suinkaan ole. Helsingin Sanomien uutisesta käy ilmi, että Elop ja Nokia maksoivat hänen palkastaan eläkejärjestelmään neljän vuoden aikana eläkemaksuja 1,18 miljoonaa euroa. Tuolla summalla Elopin 5900 euron kuukausieläkettä voidaan maksaa 63 ikävuodesta lähes 80-vuotiaaksi asti, eli keskimääräisen miehen kuolinikään asti.

Helsingin Sanomien Tuomo Pietiläinen kirjoittaa näkökulmassaan, että hyväpalkkaiset toimitusjohtajat ovat kuitenkin eläkejärjestelmän nettovoittajia, sillä he elävät keskimääräistä pitempään. ”Voi siis sa­noa, et­tä toi­mi­tus­joh­ta­ja ja hä­nen työn­an­ta­jan­sa mak­sa­vat elä­ke­jär­jes­tel­mään oman osuu­ten­sa, mut­ta toi­mi­tus­joh­ta­ja saa siel­tä enem­män kuin osuu­ten­sa”, Pietiläinen tiivistää.

Pietiläisen argumentti ei kuitenkaan osu maaliinsa, sillä hänen mainitsemansa epäsuhta on jo korjattu verotuksen keinoin. Vuoden 2013 alusta lähtien suurta eläkettä nauttivat ovat maksaneet yli 45 000 euron vuosieläkkeen ylittävästä osasta 6 prosentin lisäveroa, joka tulee normaalin progressiivisen verotuksen päälle. Näin suurituloiset saattavat olla eläkejärjestelmän nettovoittajia, mutta maksavat vähintäänkin merkittävän osan mahdollisesti saamastaan hyödystä valtion kassaan.

Lisäksi on otettava huomioon, että tavallinen palkansaaja hyötyy eläkejärjestelmästä monin tavoin enemmän kuin Elopin kaltainen yritysjohtaja. Jos Elop olisi saanut hänen palkastaan maksetut 1,18 miljoonaa suoraan käteen, hänen olisi ollut helppo sijoittaa se tuottavammin kuin suomalainen eläkeyhtiö summan sijoittaa. Tavalliselta palkansaajalta vaatisi huomattavasti enemmän ponnisteluja, jos hän saisi kaikki maksamansa eläkemaksut itselleen ja joutuisi koko työuransa ajan sijoittamaan niitä tuottavasti eläkepäiviensä varalle.

***

Jos eläkekatto toteutettaisiin Suomessa perinteisellä tavalla, on vaikea nähdä, mitä hyötyä siitä olisi. Perinteinen tapa tarkoittaa sitä, että kun täysimääräinen kuukausieläke on kertynyt täyteen, myös eläkemaksujen maksaminen lakkaa.

Otetaan esimerkki: Jos Suomessa olisi 3000 euron lakisääteinen eläkekatto, Stephen Elopin eläkemaksujen maksaminen olisi lakannut siinä vaiheessa, kun maksimieläke olisi tullut täyteen. Näin Elopin palkoista olisi maksettu eläkemaksuja 1,18 miljoonan euron sijasta arviolta noin 0,7 miljoonaa euroa. Seurauksena olisi se, että suomalaiseen eläkejärjestelmään virtaisi yhtäkkiä arvioitua vähemmän rahaa, joten kaikkien eläkemaksuja jouduttaisiin nostamaan.

Eläkemaksuja voitaisiin puolestaan laskea vuosikymmenten päästä, sillä silloin Elopille maksettaisiin puolta pienempää eläkettä kuin ilman eläkekattoa, joten järjestelmästä poistuisi vähemmän rahaa. Ainoa seuraus perinteisen eläkekaton käyttöön ottamisesta olisi siis suomalaisen eläkejärjestelmän ja yritysten kannalta vaikea siirtymävaihe. Elopiin ja Nokiaan katto ei vaikuttaisi käytännössä millään tavoin: Elop voisi sijoittaa säästämänsä puoli miljoonaa itse, tai hän voisi tehdä Nokian kanssa erillisen lisäeläkejärjestelyn.

On toki toinenkin tapa toteuttaa eläkekatto. Todellisen muutoksen katto toisi järjestelmään, jos eläkemaksujen maksaminen ei lakkaisi maksimieläkkeen kertymisen jälkeen. Käyttämääni esimerkkiin sovellettuna tämä tarkoittaisi sitä, että Elop olisi kartuttanut 3000 euron maksimieläkkeensä maksettuaan 0,7 miljoonaa euroa eläkemaksuja. Sen jälkeen hän jatkaisi eläkemaksujen maksamista normaaliin tapaan, muttei saisi maksuistaan koskaan vastinetta.

Koska Elop työskenteli Suomessa vain lyhyen aikaa, hän olisi maksanut ”ylimääräisiä” maksuja järjestelmään vain noin puoli miljoonaa euroa, mutta jos hän olisi työskennellyt samalla palkalla esimerkiksi 20 vuotta, ylimääräisten maksujen summa nousisi yli 10 miljoonaan euroon. Käytännössä kyse olisi siis valtavasta solidaarisuusverosta, jolla olisi varmasti merkitystä Risikon mainitsemaan epätasa-arvoon.

Tällaista mallia ei ole Suomessa koskaan ehdotettu, ja siihen on syynsä. Ensinnäkin kaikki suuret eläkejärjestelmää koskevat muutokset tehdään kolmikannassa, ja on selvää, ettei Elinkeinoelämän keskusliitto ikinä päästäisi läpi mallia, joka pakottaisi sen edustamat yritykset ja niiden johtajat maksamaan suuria summia uusia veroluonteisia maksuja.

Toinen, kenties oleellisempi kysymys on kuitenkin se, miksi tämänkaltainen veroluonteinen maksu suurituloisille pitäisi toteuttaa eläkejärjestelmän eikä verotuksen avulla. Eläkejärjestelmä on työntekijöiden ja työnantajien välinen yhteiskuntasopimus, johon poliitikkojen on vaikea päästä käsiksi. Työmarkkinaosapuolten kanssa neuvotteleminen ja eläkejärjestelmän mutkistaminen on tarpeetonta, sillä saman päämäärän voi saavuttaa helpommin pääoma- ja tuloverotusta sekä niiden progressiota kiristämällä.

Graffiti HAM
Route Couture

Valtio sijoittaa veroparatiiseihin

Teksti Teemu Muhonen

Suomen hallitus on luvannut kitkeä kansainvälistä veronkiertoa, mutta hallituksen alaisuudessa toimivalla Valtion eläkerahastolla on miljardisijoitukset veroparatiiseinä pidetyissä maissa.

Valtion eläkerahastolla (VER) on lähes 3 miljardin edestä rahastosijoituksia veroparatiiseina pidetyissä maissa, kuten Luxemburgissa, Caymansaarilla, Guernseyssä, Jerseyssä, Yhdysvaltain Neitsytsaarilla, Brittiläisillä Neitsytsaarilla ja Hollannissa. Yli puolet summasta on sijoitettu Luxemburgiin.

VER on valtiovarainministeriön alaisuudessa toimiva reilun 16 miljardin euron sijoitusrahasto, jonka tuottoja käytetään valtion työntekijöiden eläkkeiden maksamiseen.

Eläkevarojen sijoittaminen veroparatiiseihin ei ole tavatonta. Helsingin Sanomat uutisoi vuonna 2012, että yksityiset eläkeyhtiöt kuten Varma ja Ilmarinen ovat sijoittaneet etenkin Luxemburgiin miljardeja euroja.

Yksityisen eläkeyhtiöt eivät ole kiinteä osa Suomen valtiota, kun taas Valtion eläkerahasto on. Suomen hallitusohjelmassa sanotaan, että “Suomi toimii eturintamassa kansainvälisen veronkierron lopettamiseksi”. Siitä huolimatta valtio hyötyy itse tunnettuihin veroparatiiseihin sijoittamisesta.

Veroparatiiseilla tarkoitetaan maita, jotka houkuttelevat sijoittajia poikkeuksellisen matalilla tai olemattomilla verokannoilla ja joissa sääntely on poikkeuksellinen löyhää.

VERin sijoitusten kohdemaista esimerkiksi Luxemburg, Caymansaaret, Guernsey ja Brittiläiset Neitsytsaaret lasketaan lähes kaikissa listauksissa veroparatiiseiksi, kun taas tulkinnat esimerkiksi Hollannista ja Irlannista vaihtelevat. Kaikki alhaisen verokannan maat eivät välttämättä ole veroparatiiseja.

Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan veroparatiisiartikkelissa todetaan seuraavasti:

“Moni EU:n jäsenmaa on luonut lainsäädäntöönsä yhteisöjä tai rakenteita, joita verotetaan maassa alhaisella tasolla tai joiden avulla voidaan saavuttaa merkittäviä verohelpotuksia. Tällaisia järjestelyjä on käytössä muun muassa Irlannissa, Hollannissa, Iso-Britanniassa, Kyproksella ja Luxemburgissa. Muualla maailmassa tällaisia järjestelyjä on käytössä muun muassa Yhdysvalloissa, Caymansaarilla ja Neitsytsaarilla.”

Edellä mainituista maista VERin sijoitussalkusta löytyvät kaikki paitsi Kypros, mutta on epäselvää, kuinka paljon verohyötyä VER sijoituksistaan saa. Toimitusjohtaja Timo Löyttyniemen mukaan suurin osa Luxemburgin-sijoituksista on suunnattu EU-säänneltyihin rahastoihin, joille on määritelty yhteiset säännöt ja verotuskäytännöt.

“Sääntelyn ja sijoitustuottojen verotuksen kannalta on siis aivan sama, sijoitammeko Suomessa vai Luxemburgissa sijaitsevaan rahastoon”, Löyttyniemi sanoo.

Löyttyniemen mukaan VERissä on keskusteltu niin sanottuihin veroparatiiseihin sijoittamisesta jo yli kymmenen vuotta. Hän kertoo, että sijoitukset euroalueen ulkopuolisiin maihin kuten Caymansaarille, Yhdysvaltoihin ja Neitsytsaarille on katsottu välttämättömiksi, sillä näissä maissa tarjotaan sellaisia sijoituspalveluita, joita ei euroalueella saa.

Samoilla linjoilla on VERin hallituksen puheenjohtaja, ministeri Antti Tanskanen.

“Pidämme veroparatiiseihin sijoittamista tietysti negatiivisena asiana, mutta ei sitä voi täysin välttääkään. Luotamme hallituksessa täysin siihen, mitä operatiivinen johto päättää”, Tanskanen sanoo.

Ikäviltä VERin sijoitukset näyttävät etenkin valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) kannalta. Hän on vaatinut yksityisiä eläkeyhtiöitä vetäytymään veroparatiiseista ja todennut, että kaikki veroparatiisit pitäisi sulkea. Urpilainen kieltäytyi haastattelupyynnöstä.

VERin valvonta ei kuitenkaan kuulu Urpilaisen tehtäviin. VER toimii valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinayksikön alla, ja kyseistä yksikköä johtaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok). Vapaavuori sanoo, että eläkeyhtiöiden ohjeistamisessa on tärkeää olla johdonmukainen, eli jos yksityisiltä eläkeyhtiöiltä vaatii jotain, VERille on esitettävä samat vaatimukset.

Vapaavuori kertoo, ettei hän ole ministerikautensa aikana puuttunut VERin sijoituspolitiikkaan millään tavoin. Pitääkö hän hyväksyttävänä, että hallitus sanoo kitkevänsä kansainvälistä veronkiertoa, mutta hakee itse tuottoja veroparatiiseista?

”Vaikea niitä veroparatiiseja on täysin välttää. En ole perehtynyt tähän kovin tarkkaan, mutta minulla on se käsitys, että VER on ollut muihin eläkeyhtiöihin verrattuna pidättyväinen. Emme ole ministeriössä toistaiseksi katsoneet aiheelliseksi lähteä puuttumaan VERin sijoituksiin.”

Lue myös Teemu Muhosen näkökulma Mihin Suomi tarvitsee paratiiseja?

Graffiti HAM
Route Couture

Mihin Suomi tarvitsee paratiiseja?

Teksti Teemu Muhonen

Sijoittamalla veroparatiiseihin Suomen hallitus säästää verorahojamme, mutta toimii omien lupaustensa vastaisesti.

Suomen hallitus on hallitusohjelmassa luvannut ”toimia eturintamassa kansainvälisen veronkierron lopettamiseksi. Tästä huolimatta hallituksen alaisuudessa toimiva Valtion eläkerahasto (VER) sijoittaa veroparatiiseihin. Miksi?

Yksityiset eläkeyhtiöt ja niiden etujärjestö Tela ovat perustelleet veroparatiisisijoituksia sillä, että ne haluavat välttää niin sanotun kaksinkertaisen verotuksen: suomalaiset eläkkeensaajat maksavat veroa eläkkeistään, joten eläkeyhtiöt eivät halua maksaa ulkomaille veroja sijoituksistaan, jotta eläkevarat eivät tulisi verotetuiksi kahteen kertaan. Jos näin kävisi, sijoitustuotot laskisivat ja eläkemaksuja olisi nostettava tai eläkkeitä leikattava.

Valtion eläkerahasto ei voi käyttää samaa perustelua kahdesta syystä: ensinnäkään Valtion eläkerahaston sijoitukset eivät altistu kaksinkertaiselle verotukselle, sillä valtion työntekijöiden eläkkeistä perityt verot palautuvat takaisin valtiolle itselleen.

Toinen syy on se, että valtiolla on veronkanto-oikeus ja mahdollisuus rahoittaa menojaan ottamalla velkaa. Valtion ei tarvitse nostaa eläkemaksuja tai leikata eläkkeitä, sillä se pystyy nostamaan veroja ja rahoittamaan eläkemenoja velkarahalla.

VER ei olekaan varsinainen eläkelaitos, vaan velkavipuun perustuva sijoitusrahasto: sen sijaan, että valtio ottaisi aina tarvitsemansa määrän velkarahaa eläkkeiden maksamiseen, se on ottanut “ylimääräistä” halpaa lainaa ja sijoittanut sen VERin kautta eteenpäin.

Koska VERin sijoitustuotto on ylittänyt Suomen valtionvelan koron, valtio on tehnyt vivuttamalla voittoa. Riittävän sijoitustuoton saavuttamista on helpottanut veroparatiisimaissa toimiviin rahastoihin sijoittaminen.

On siis huomattava, että kun VER on sijoittanut veroparatiiseihin, suomalaisten verorahat eivät ole kadonneet vaan päinvastoin: pitkällä aikavälillä veroparatiisisijoitukset ovat säästäneet suomalaisten verorahoja.

Asian kääntöpuoli on se, että valtio toimii omien julkilausuttujen periaatteidensa vastaisesti. Paras keino kansainvälisten veroparatiisien sulkemiseksi tuskin on niihin sijoittaminen.

Graffiti HAM
Route Couture

Pelleily seis

Teksti Teemu Muhonen

Muutoksii-elokuva kertoo 12-vuotiaiden ystävysten Antin ja Muhiksen elämästä Helsingin Herttoniemessä.

Nuorisoelokuva Muutoksii on kuvattu lapsuudenmaisemissani Helsingin Herttoniemessä. Elokuvassa 12-vuotiaiden ystävysten Antin ja Muhiksen välejä hiertävät uusnatsien ja somalijengien väliset jännitteet.

Kun olin 12-vuotias vuonna 2002, ei Herttoniemessä skinejä tai nuorisojengejä näkynyt. Sain kuitenkin kuulla tarinoita monikulttuuristuvasta Herttoniemenrannasta, jossa teinien meno kävi levottomaksi.

Elokuvassa ongelmia eivät aiheuta teinit vaan aikuiset. Valitettavasti elokuva kärsii kömpelöstä ja poukkoilevasta juonesta.

Monet toivoivat, että uutuuselokuva tarjoaisi Leijonasydän-elokuvaa uskottavamman kuvan uusnatsien motiiveista. Sitä ohjaaja Sami Laitinen ei edes yritä.

Elokuvan kohderyhmän eli nuorten ei tarvitse ymmärtää syvällisesti ilmiön yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Riittää, että he eivät toista edeltäjiensä virheitä.

Kuten toinen päähenkilöistä sanoo kesken joukkotappelun: ”Voitaisko jooko lopettaa tää pelleily nyt?”

Sami Laitinen: Muutoksii. Ensi-ilta 4.4. Kolme tähteä.

Graffiti HAM
Route Couture

Hallitus turvautuu eläkevaroihin

Teksti Teemu Muhonen

Poliitikot hakevat Valtion eläkerahastosta helpotusta valtion velkaantumiseen.

Suomen hallitus päätti kehysriihessä irrottaa Valtion eläkerahastosta (VER) 500 miljoonaa euroa vuosina 2014–2015 (Uusi Suomi ja Arvopaperi 26.3.). Eläkerahojen tulouttaminen on osa 1,9 miljardin euron ohjelmaa, jonka tarkoituksena on taittaa valtion velkaantumista omistusten myymisellä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkijalle Tarmo Valkoselle päätös ei tullut yllätyksenä.

”Poliitikot ovat käyttäneet Valtion eläkerahastoa suhdannerahastona koko sen 20-vuotisen olemassaolon ajan”, Valkonen sanoo.

VER on reilun 16 miljardin euron puskurirahasto, jota käytetään valtion työntekijöiltä kerättävien eläkemaksujen hillitsemiseen.

Koska valtion työntekijöiden palkat ja siten myös heidän eläkemaksunsa maksetaan verorahoilla, VERin tehtävänä on toimia eräänlaisena vipurahastona: sen sijaan, että valtio keräisi kaikki eläkkeiden maksuun tarvitsemansa rahat verottamalla, sen kannattaa ottaa halpaa lainaa markkinoilta ja sijoittaa se VERin kautta eteenpäin.

Jos VERin sijoitusten tuotto ylittää koron, jota Suomi joutuu ottamastaan valtionvelasta maksamaan, hallituksen ei pitkällä aikavälillä tarvitse kerätä niin paljon veroja valtion työntekijöiden eläkkeiden maksamiseen.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana näin on myös käynyt.

Jotta poliitikot eivät voisi joka vuosi tulouttaa VERistä valtiolle haluamaansa rahasummaa ja kuluttaa rahastoa turhaan, sen käyttö on määritelty laissa tarkkaan. Valtio voi vuosittain tulouttaa VERistä enintään 40 prosenttia siitä summasta, jonka se käyttää kyseisen vuoden eläkkeiden maksuun.

Vuonna 2013 valtion eläkemenot olivat 4,2 miljardia, joten se tuloutti VERistä noin 1,7 miljardia euroa.

Koska hallitus haluaa irrottaa rahastosta nopeasti 500 miljoonaa euroa suunniteltua enemmän, se joutuu muuttamaan lakia.

Etlan Tarmo Valkonen ei pidä järkevänä sitä, että poliitikot käyttävät VERiä suhdannerahastona, mutta ymmärtää hallituksen tämänkertaisen päätöksen.

”Velkaantuminen on päätetty taltuttaa, ja tämä on parempi tapa kuin leikkaaminen tai verojen nostaminen.”

Valkosen mukaan velkaantumisen hillitseminen on järkevää, koska Suomen valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen lähestyy 60 prosenttia, eli EU:n asettamaa kriisirajaa. Rajan rikkoutuminen voi johtaa siihen, että Suomi joutuu uutta velkaa ottaessaan maksamaan aiempaa kovempaa korkoa.

Eläkejärjestelmiä tutkiva yliopistonlehtori Ville-Pekka Sorsa ei puolestaan hallituksen päätöstä ymmärrä.

”Se on järjetön”, Sorsa toteaa.

Hänen mukaansa päätöksessä on ristiriita: valtio myy omistuksiaan, jotta se saisi tulevaisuudessakin halpaa velkaa markkinoilta, mutta samanaikaisesti hallitus haluaa vähentää velan määrää.

”Mitä väliä velan hinnalla on, jos sitä ei edes aiota ottaa?”

Sorsan mukaan valtion velan ja bruttokansantuotteen suhde on toissijainen mittari, ja EU:n asettamaa 60 prosentin keinotekoista rajaa ”ei noudata kukaan muu kuin Suomi”.

Hänen mielestään on surullista, että valtio luopuu turhaan tuottavista omistuksistaan, joita se tarvitsisi tulevina vuosina, kun esimerkiksi valtion eläkemenot kasvavat kovaa vauhtia.

Suomen eläkejärjestelmää on usein kritisoitu siitä, että työmarkkinajärjestöjen hallinnoimat yksityiset eläkelaitokset, kuten Ilmarinen ja Varma, ovat demokraattisen päätöksenteon ulottumattomissa. Työmarkkinajärjestöt ja muut eläkealan edustajat ovat vastanneet kritiikkiin toteamalla, että poliitikkojen käsissä eläkevarat eivät olisi turvassa.

Ville-Pekka Sorsan mukaan hallituksen kehysriihessä tekemä lyhytnäköinen päätös on osoitus siitä, että pelko voi olla aiheellinen.

Graffiti HAM
Route Couture

Kevan sekoilu jatkuu

Teksti Teemu Muhonen

Ylintä valtaa käyttävä valtuuskunta oli täysin pimennossa, kun Kevan hallitus päätti toimitusjohtaja Ailuksen kohtalosta.

Kuntien eläkevakuutuslaitoksen Kevan hallitus kokoontui perjantaiaamuna Helsingissä päättämään muun muassa toimitusjohtaja Merja Ailuksen kohtalosta. Ailuksen työsuhdeasuntoon ja -autoon liittyvät sotkut herättivät menneellä viikolla spekulaatiot siitä, pitäisikö Ailuksen irtisanoutua.

Kokousta seuranneessa tiedotustilaisuudessa hallituksen puheenjohtaja Laura Räty (kok) kertoi toimitusjohtajan nauttivan yhä hallituksen luottamusta. Ailus ei siis eroa.

Outoa on, että eläkelaitoksen ylintä valtaa käyttävä valtuuskunta ei osallistunut millään tavalla perjantaisten päätösten tekemiseen. Valtuuskunnan tehtäviin kuuluu toimitusjohtajan nimittäminen ja tarvittaessa hänen erottamisensa, mutta Voiman tietojen mukaan yksikään 30-henkisen valtuuskunnan jäsenistä ei ollut paikalla hallituksen kokouksessa.

Valtuuskunnan jäsenillä on toki paikat Kevan hallituksen pöydässä. Sekä valtuuskunnan puheenjohtaja Harri Jokiranta (sd) että varapuheenjohtaja Maarit Ojavuo (kesk) olivat saaneet kutsun kokoukseen, mutta kumpikaan ei saapunut paikalle.

Voima tavoitti Seinäjoen apulaiskaupunginjohtajana toimivan Jokirannan työmatkalta Brysselistä. Jokiranta oli pahoillaan siitä, ettei päässyt itse paikalle. Hän ei tiennyt, oliko joku muu valtuuskunnan jäsen osallistunut kokoukseen. Hän ei myöskään tiennyt, mitä aamun kokouksessa on tapahtunut, eikä osannut sanoa, aikooko valtuuskunta esimerkiksi äänestää nimittämänsä toimitusjohtajan luottamuksesta.

”Sitä en tiedä. Hallitukseltahan nämä esitykset tulevat.”

Puheenjohtajan Laura Rädyn käsitys hänen johtamansa hallituksen roolista oli tiedotustilaisuudessa aivan päinvastainen.

”Minä olen hallituksen puheenjohtaja. Minä en voi tietää, mistä valtuuskunta äänestää”, Räty sanoi.

Myös valtuuskunnan varapuheenjohtaja, Kainuun maakuntavaltuustoon kuuluva Maarit Ojavuo oli estynyt saapumasta kokoukseen käytännön syistä.

”No tässä on tätä lentolakkoa ja kaikkea. Ja lisäksi Helsingissä asuva ystäväni, joka olisi voinut majoittaa minut, on viikonloppuna poissa kotoa”, Ojavuo kertoo.

Jokirannan tapaan Ojavuo on pahoillaan siitä, ettei päässyt paikalle. Hänen mukaansa olisi tärkeää, että valtuuskunta olisi mukana tekemässä isoja Kevaa koskevia päätöksiä. Aamun tapahtumista hän kertoo saaneensa tietoa vain julkisuuden välityksellä.

Ojavuo kuitenkin puhui Merja Ailuksen kanssa puhelimessa viimeksi eilen torstaina. Hän sanoo antavansa toimitusjohtajalle täyden tukensa. Hänen mukaansa valtuuskunta ei tule äänestämään Ailuksen luottamuksesta.

“Ei missään nimessä voida sellaista äänestystä järjestää. Ei ole mitään syytä. Ailus ei ole tehnyt mitään väärää.”

Kaikilla Kevan valtuuskunnan jäsenillä on henkilökohtainen varajäsen. Olisivatko Jokirannan ja Ojavuon varajäsenet voineet osallistua kokoukseen puheenjohtajien puolesta?

Voima tavoitti Maarit Ojavuon varajäsenen, Sauvon kunnanvaltuutetun Risto Ervelän (kesk). Hän oli parhaillaan ajamassa autolla Helsingistä kohti Sauvoa. Ervelä olisi mielellään osallistunut aamuiseen kokoukseen, jos tilaisuus olisi tarjoutunut. Hän ei kuitenkaan saanut kutsua.

“Lehdistä vain luin, että tällainen kokous pidetään. Mitään muuta tietoa minulla ei asiasta ole. Minuun ei ole oltu yhteydessä.”

Kevan johtosäännöstä selviää, että puheenjohtajien varajäsenillä tai kenelläkään muulla valtuuskunnan jäsenellä ei ole automaattista oikeutta osallistua hallituksen kokoukseen, jos puheenjohtajat eivät pääse paikalle. “Muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksessa päättää asianomainen toimielin”, johtosäännössä sanotaan.

Kevan viestintäpäällikkö Elina Rantanen kertoo, että tässä tapauksessa asianomainen toimielin on Kevan hallitus. Hallitus olisi siis halutessaan voinut kutsua paikalle kenet tahansa valtuuskunnan jäsenen tai varajäsenen – tai vaikka koko valtuuskunnan.

Vaikka Jokiranta ja Ojavuo olivat ilmoittaneet esteellisyydestään hyvissä ajoin, muiden valtuutettujen kutsumisesta ei puheenjohtaja Laura Rädyn mukaan käyty edes keskustelua.

“Minulle asia ei tullut mieleenkään, sillä yleensä puheenjohtajisto on mukana edustamassa valtuuskuntaa. Mutta ei siitä varmaan olisi haittaa ollut, jos paikalle olisi kutsuttu joku muu”, Räty sanoo.

Ilmeisesti Kevan hallitus ei pidä erityisen tärkeänä sitä, että Kevan asioista on mukana päättämässä se elin, jolle päätökset kuuluvat.

Graffiti HAM
Route Couture

Älä herjaa Merjaa

Teksti Teemu Muhonen

Keskustelu Kevan toimitusjohtajan asunto- ja autojärjestelyistä on melko yhdentekevää.

Kirjoitin tuoreeseen Voimaan laajan artikkelin Kuntien eläkelaitoksesta Kevasta. Juttu sisältää muun muassa lauseen “ei ole syytä epäillä, että Kevan johto yrittäisi millään tavoin ryöstää kuntia.”

Samalle viikonlopulle Voiman ilmestymisen kanssa ajoittuivat Helsingin Sanomien lukuisat uutiset Kevan toimitusjohtajan Merja Ailuksen työsuhdeasunnon verotuksesta ja työsuhdeauton hankintaprosessista. Ailus on maksanut hulppeasta työsuhdeasunnostaan yhteensä 8000 euroa liiän vähän veroja. Lisäksi epäillään, että hänen työsuhde-mersunsa on hankittu ilman lain vaatimaa kilpailutusta.

Uutiset saivat analyysini Kevan johdon vilpittömyydestä kuulostamaan melko typerältä. Suoraan sanottuna en kuitenkaan ole kiinnostunut siitä, jättikö toimitusjohtaja Ailus verot maksamatta tahallaan vai vahingossa, tai onko hänen työsuhdeautonsa hinta vähennetty – kuten Keva sanoo – hänen omasta palkastaan. Suurin syy välinpitämättömyyteni on se, että kyseiset asiat ovat melko triviaaleja.

On sanomattakin selvää, että verojen maksamatta jättäminen ja lain kiertäminen ovat tuomittavia asioita, ja on hyvä, että ne tulevat esiin. Kuntatalouteen tai tavallisten ihmisten elämään niillä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta. Uutiset antavat toki aihetta moraaliseen närkästykseen: “Siellä se kusettaja ajelee meidän eläkerahoilla ostetulla mersulla!” -tyyppiset kommentit täyttivät Hesarin kommenttipalstat.

Närkästystä seuraa todennäköisesti se, että ylimielinen isokenkäinen saa isoa kenkää takamukseensa ja kansan verenhimo tyydyttyy. Kevan edellinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen joutui eroamaan vuonna 2009, koska Kevan epäiltiin sekaantuneen Nova Groupin ja Keskustan vaalirahakohuun. Mikä muuttui?

Tilalle tuli Ailus, ja sama meno jatkuu. Kevan hallitus kokoontuu tämän viikon perjantaina ylimääräiseen kokoukseen, jonka agendalla voi hyvinkin olla Ailuksen erorahan suuruus.

Sama yhdentekevä erosykli jatkuu luultavasti niin kauan kuin me keskitymme epäolennaisuuksiin. Johtajien moraalisen löyhyyden paljastuminen on hyvä alku, mutta sitä pitäisi seurata huomattavasti laajempi keskustelu koko järjestelmästä. Moraalisen närkästyksen ja verenhimon alle hukkuu helposti se, mistä koko asiassa oikeastaan on edes kyse.

***

Kevan tapauksessa olennaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat: kuka toimitusjohtajan valitsee, ja mikä hänen roolinsa laitoksessa ja koko kuntakentässä on?

Virallisesti toimitusjohtajan valitsee Kevan ylintä valtaa käyttävä 30-henkinen valtuuskunta, joka koostuu lähinnä kunnallispoliitikoista. Sama porukka päättää kunnallisen eläkemaksun tasosta, jolla on suuri vaikutus kaikkien kuntalaisten elämään. Voiman artikkelista käy ilmi, ettei valtuuskuntalaisilla ole hajua edes siitä, mitä he ovat itse päättäneet. Valtuuskunta on kumileimasin, jolla ei ole ollut osaa tai arpaa mihinkään, ei myöskään toimitusjohtajan valintaan.

Esityksen toimitusjohtajan nimityksestä tekee Kevan hallitus, mutta todellisuudessa asiasta päättää keskustapuolue, jolle toimitusjohtajan paikka on jyvitetty. Sekä edellinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen että Merja Ailus ovat keskustalaisia kunta-alan jyriä. Kauppinen on muun muassa Kuhmon, Kivitaipaleen ja Savijärven entinen kunnanjohtaja. Oikeustieteen kandidaatti Ailus on puolestaan STTK:laisen Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn puheenjohtaja, eli entinen ay-johtaja.

Sen enempää Kauppisella kuin Ailuksellakaan ei ole riittävää asiantuntemusta päättää siitä, miten 37 miljardin rahastoa hoidetaan. Siinä missä yksityisten työeläkeyhtiöiden johtajat, kuten Varman uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Risto Murto tai Ilmarisen talous- ja eläkepoliittinen johtaja Jaakko Kiander, ovat talouden asiantuntijoita ja aktiivisia yhteiskunnallisia keskustelijoita, Merja Ailus ei ole juurikaan näkemyksiään Suomen taloustilanteesta esittänyt.

Kevan toimitusjohtaja ei tee suuria eläkelaitoksen toimintaan liittyviä päätöksiä. Hyvä esimerkki tästä on vuoden 2008 finanssikriisi, jonka aikana kunnat toivoivat saavansa Kevan sijoitusrahastosta rahaa lainaksi. Silloinen toimitusjohtaja Kauppinen sanoi, että hänen mielestään Kevalla on velvollisuus takaisinlainata kunnille noin 5 prosenttia sijoitusomaisuudestaan. Niin ei koskaan tapahtunut.

Tänä vuonna Kevan sijoitusjohtaja Ari Huotari sanoi, ettei Kevan suurella sijoitusvarallisuudella kannata lähteä takaisinlainauksen kaltaiseen “askarteluun, joka on kuin housuihin pissaamista pakkasella”. Huotari oli sijoitusjohtaja jo vuonna 2008, ja todennäköisesti Kauppisen ajatus takaisinlainauksesta ei miellyttänyt häntä silloinkaan. Sen takia sitä ei myöskään toteutettu.

Sijoitusjohtaja Huotari ja muut Kevan pitkäaikaiset johtajat ovat niitä, jotka todella tekevät päätökset. He edustavat eläkealaa, kun taas toimitusjohtaja edustaa kuntasektoria. Hän on keskustan vaatima linkki kuntaväen ja eläkeväen välillä.

Ailuksen työsuhdeasunnon verotusta tärkeämpi kysymys on se, miksi ihmeessä Kevalla pitää olla 260 000 euroa vuodessa maksava keskustalaismannekiini. Toimitusjohtajalle maksetaan muun muassa siitä, että hän pitää Kevasta yllä puhtoista julkisuuskuvaa. Kun Kauppisen ja Ailuksen edesottamuksia katsoo, on todettava, että rahat olisi voitu laittaa parempaankin käyttöön.

***

Yleisellä mielipiteellä on suuri valta. On hyvin mahdollista, että julkinen paine pakottaa Merja Ailuksen eroamaan. Hyvin mahdollista on myös se, että hänen tilalleen nouseva uusi keulakuva eroaa seuraavan viiden vuoden sisällä jonkin hämärän sotkun seurauksena. Tätä rumbaa kestää niin kauan kuin media ja sitä seuraavat ihmiset ovat kiinnostuneita vain yksittäisten ihmisten virheistä eivätkä koko järjestelmän ongelmista.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että suomalaisten luottamus eläkejohtajiin on hataralla pohjalla. Julkisessa keskustelussa heidän kähmintänsä tuomitaan, ja yleinen reaktio on vaatia epärehellisen isokenkäisen eroa. Siihen keskustelu myös liian usein päättyy. Jos luottamusta eläkepomoihin ei kerran ole, seuraavaksi pitäisi osata vastata kiperään kysymykseen: jos me emme halua tätä, niin mitä me haluamme? On aivan varmaa, että vain ukkeleita vaihtamalla asiat eivät parane.

Joten hyvä lukija, jos haluat muutosta, älä herjaa Merjaa. Herjaa järjestelmää.

Graffiti HAM
Route Couture

Uinu, uinu eläkerahastoni

Teksti Teemu Muhonen

Valtio vaatii kunnilta miljardin leikkauksia. Samaan aikaan kunnat keräävät itseltään miljardi euroa makaamaan eläkerahastoon, joka on jo nyt Suomen suurin. Kuka näin on päättänyt & miksi?

Suomalaisten kuntien tilanne on surullinen. Valtio vaatii kuntia leikkaamaan tehtäviään miljardin euron verran, mutta mitään leikattavaa ei tunnu löytyvän. Lokakuun aikana kunnat ympäri maata pohtivat talousarvioissaan, kuinka monta työntekijää ne joutuvat ensi vuonna irtisanomaan. Rahaa kun ei yksinkertaisesti ole.

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Todellisuudessa kunnilla on säästössä niin suuri summa rahaa, että sillä katettaisiin kaikkien Suomen kuntien tämänvuotiset menot. Kuntien eläkevakuutuslaitoksessa Kevassa on rahastoituna noin 37 miljardia euroa, ja Keva nousi tänä vuonna Suomen suurimmaksi sijoitusrahastoksi ohi yksityisen puolen eläkejättiläisten Varman ja Ilmarisen.

Eläkevaroja on julkisessa keskustelussa vähän väliä huudeltu auttamaan Suomea yli vaikeiden aikojen. Vääntöä on käyty ainoastaan yksityisten eläkeyhtiöiden rahoista, vaikka Varman, Ilmarisen ja kumppaneiden jättimäisistä rahastoista vain pieni osa on puskuria, jonka voisi lain mukaan purkaa. Tämän niin sanotun emu-puskurin käytöstä työmarkkinajärjestöt ovat kiistelleet viimeksi tänä vuonna.

Miksi eläkerahoja pitää kerätä liikaa taantuman aikana?

Kevan rahastolle ei ole määritelty lakisääteistä kokoa, käyttötapaa tai käyttöhetkeä. Noin 37 miljardin euron rahasto on yksi iso puskuri, jota voitaisiin käyttää vaikka heti, jos niin päätettäisiin. On kuitenkin päätetty täysin päinvastoin: viime vuonna kunnat maksoivat rahastoon miljardi euroa, ja tänä vuonna ne maksavat sinne noin 800 miljoonaa euroa.

Vaikuttaa kummalliselta, että kunnilla ei ole varaa ylläpitää toimintojaan, mutta niillä on varaa siirtää kunnallisverosta lähes miljardi euroa vuodessa sivuun odottamaan tulevia vuosikymmeniä.

Kummallista on ainakin se, ettei asiasta ole käyty julkista keskustelua. Tätä ihmetteli Voimalle Helsingin yliopistolla työskentelevä eläkejärjestelmän tutkija Ville-Pekka Sorsa, joka ei näe Kevan suuren rahaston käytössä selkeää strategiaa.

”Keva on toiminut kuten Norjan öljyrahasto, eli kartuttanut varallisuuttaan ja jättänyt pohdinnat rahan käytöstä epämääräisesti tulevaisuuteen. Sen olisi fiksumpaa miettiä, miten se voi toiminnallaan tukea kuntataloutta.”

Sorsa toteaa, että vaikeina vuosina kunnilta ei välttämättä kannattaisi periä näin korkeita eläkemaksuja. Maksuja voisi laskusuhdanteessa laskea ja noususuhdanteessa nostaa reippaastikin.

Lokakuun lopussa tapahtui kuitenkin jotain ennennäkemätöntä: Joensuun kaupunginhallitus vetosi julkisesti Kevaan, jotta tämä laskisi kuntien eläkemaksua väliaikaisesti vuosiksi 2014–2016. Ehdotuksen ideana ei ole kajota rahastoon, vaan laskea kunnallista eläkemaksua sen verran, ettei rahastoon kerätä ylimääräisiä eläkemaksuja.

Ylen uutisessa sanotaan, ettei vastaavanlaista ehdotusta ole tiettävästi koskaan tehty. Mtv3 puolestaan otsikoi näyttävästi: ”Joensuun kaupunki: miljardisäästöt eläkemaksuja rukkaamalla”.

Miljardisäästöt kuulostavat varmasti houkuttelevilta irtisanomislistoja rustaavien kuntapäättäjien ja elantonsa puolesta pelkäävien työntekijöiden korvissa.

Mistä Kevan suuri omaisuus on tullut, ja olisiko siitä auttamaan kituvia kuntia yli vaikeiden vuosien ja suurten rakennemuutosten?

Rahastointi on 
pelastanut kuntatalouden

Eläkeasiat ovat tunnetusti monimutkaisia ja luotaantyötäviä. Kunnallinen eläkejärjestelmä on kuitenkin perustaltaan varsin yksinkertainen.

Kun järjestelmä luotiin 1960-luvulla, se toimi juuri kuten Joensuun tuoreessa ulostulossa ehdotetaan: kunkin vuoden eläkemenot jaettiin kuntien kesken, eikä mitään kerätty säästöön.

Eli jos entisille kuntatyöntekijöille maksettiin jonain vuonna eläkkeitä miljardi markkaa, kunnilta kerättiin samana vuonna eläkemaksuina miljardi markkaa.

Näköpiirissä oli kuitenkin ongelma: kun suuret ikäluokat hamassa tulevaisuudessa jäisivät eläkkeelle, kunnissa olisi enemmän eläkeläisiä kuin työntekijöitä. Niinpä osa kunnallisverosta olisi järkevää rahastoida, eli laittaa sivuun odottamaan tulevaisuutta.

Asiasta kiisteltiin vuosikymmeniä, kunnes vuonna 1988 lopulta päätettiin, että kuntien eläkerahoja aletaan varastoida ja sijoittaa, jotta tulevat sukupolvet eivät joudu maksamaan huomattavasti korkeampia eläkemaksuja. Vasemmisto vastusti päätöstä, koska piti sitä kapitalistin juonena.

Päätöksen seurauksena kunnilta on viimeisten 25 vuoden ajan kerätty vuosittain huomattavasti enemmän eläkemaksuja kuin eläkkeiden maksamiseen on tarvittu.

Ylimääräiset rahat on sijoitettu esimerkiksi osakkeisiin, kiinteistöihin ja joukkovelkakirjoihin, ja Kevan oman arvion mukaan sijoitustoiminta on 25 vuoden aikana kaksinkertaistanut rahastoitujen varojen arvon.

Kapitalistin juonen ansiosta Suomen kuntasektori kohtaa suurten ikäluokkien eläköitymisen lähes 40 miljardin euron puskurirahasto taskussaan. Esimerkiksi Ranskassa ilkeä juoni ei aikanaan mennyt läpi, joten maassa on nyt edessä eläkemaksujen huima nosto.

Olennainen kysymys on, kuinka pitkään kuntatalouden tilanne on niin hyvä, että Kevan rahastoa kannattaa kerryttää eläkemaksuilla.

Kevan entinen johtaja ehdottaa kuntien taakan keventämistä

Tällä hetkellä suurin osa maamme suurista ikäluokista on eläkkeellä ja kunnat rämpivät syvässä suossa, joten Joensuun kaupunginhallituksen ehdotus laskea eläkemaksua ei ole yllättävä.

Jos ehdotus menisi läpi, kunnat ”säästäisivät” Kevan arvion mukaan kolmen vuoden aikana noin 1,7 miljardia euroa, eli reilut puoli miljardia vuodessa.

On sanomattakin selvää, että kunnilta vaadittuihin miljardin euron leikkauksiin nähden summa on suuri.

Lähes jokainen suomalainen keksii eläkevaroille käyttökohteita, mutta usein esimerkiksi poliitikkojen ehdotukset tyrmätään asiantuntemattomana populismina.

Joensuun kaupunginhallituksen ulostuloa on kuitenkin vaikea sivuuttaa, sillä ehdotuksen takana on kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Kauppinen, Kevan entinen toimitusjohtaja.

Kauppinen toimi Kevan toimitusjohtajana vuosina 2005–2009. Sen jälkeen hän hyppäsi aarresaarelta uppoavaan laivaan. Monien muiden kuntien tapaan Joensuu on suurissa vaikeuksissa. Kauppinen uskoo, että eläkemaksujen alentaminen olisi oikea tie ahdingon helpottamiseen.

”Jos joku osa kuntataloutta on hyvässä kunnossa, niin se on eläkejärjestelmä. Puskurirahaston koko on riittävän suuri suurten ikäluokkien eläköitymistä varten”, Kauppinen sanoo.

Hän ei usko olevansa ajatuksensa kanssa yksin. Omien sanojensa mukaan hän on ”tehnyt kuntakentällä paljon tunnusteluja” ja todennut, että kannatusta eläkemaksujen alentamiselle löytyy muualtakin kuin Joensuusta.

Kauppisen entisiltä alaisilta kannatusta ei heru.

Kevan rahoitussuunnittelusta vastaava johtaja Allan Paldanius sanoo, että nyt ei ole aika rahaston käytölle tai eläkemaksun laskemiselle, koska silloin eläkemaksua jouduttaisiin vastaavasti tulevaisuudessa nostamaan. Hän ei usko, että kunnista löytyy hyvinäkään aikoina vastaavaa intoa maksun nostamiseen.

”Olen ollut tällä alalla 20 vuotta, enkä muista, että kertaakaan olisi kunnista tullut sellaista viestiä, että hei, nyt meillä menee niin hyvin, että voisitteko jooko nostaa eläkemaksua”, Paldanius sanoo.

Kevan strategia perustuukin siihen, että kunnallinen eläkemaksu pysyisi jatkuvasti suunnilleen samalla tasolla. Koska eläkeläisten määrän suhteessa työntekijöiden määrään oletetaan kasvavan vielä pitkään, tavoitteen saavuttaminen vaatii suuren puskurirahaston.

Paldanius näyttää käppyrää, josta käy ilmi, että Kevan laskelmien mukaan suurin tarve rahastoille ajoittuu 2030-luvulle.

”Voi olla, että rahaston varsinainen koko ei tule silloinkaan pienenemään. Sen arvo luonnollisesti heikkenee inflaation vuoksi.”

Paldanius ei siis usko Ville-Pekka Sorsan ja Markku Kauppisen ehdottamaan suhdannekäyttöön, jossa maksutasoa säädeltäisiin kulloisenkin taloudellisen tilanteen mukaan. Hän kuitenkin myöntää, ettei päätös ole Kevan johdon.

Päätös eläkemaksun suuruudesta ja puskurirahaston käytöstä on poliittinen.

Valta kuuluu kunnille

Olennainen kysymys on, kuka tämän poliittisen päätöksen tekee.

Kuka todellisuudessa hallitsee Suomen suurinta rahastoa? Koska rahat on kerätty kunnilta, olisi luontevaa, että valta niiden käytöstä kuuluisi kunnille. Näin myös näyttäisi olevan.

Paldaniuksen mukaan täysi valta vuosittaisen eläkemaksun määrittämisestä on valtuuskunnalla, joka käyttää Kevassa ylintä valtaa.

Kevan valtuuskunta koostuu kolmestakymmenestä jäsenestä, joista 26 on eri kuntien kunnallispoliitikkoja ja neljä kunnallisten työmarkkinajärjestöjen edustajia.

Valtuuskunta istuu yhden kunnallisvaalikauden ajan, ja eri puolueiden paikkamäärät jyvitetään kunnallisvaalien tuloksen mukaan.

Koska Suomessa on noin 320 kuntaa, ei Kevan valtuuskunnan voi ajatella edustavan minkäänlaista kuntien ”yleistä mielipidettä”. Tästä huolimatta valtuuskunnan jäsenet edustavat nimenomaan kuntia, eivätkä esimerkiksi Kevaa tai valtiota.

Valtuuskunnan jäsenillä on todella paljon yhteiskunnallista valtaa. 37 miljardin euron rahastolla voi halutessaan vaikkapa myllätä Helsingin pörssin ylösalaisin, ja kuten on todettu, elämaksujen suuruudella on iso merkitys kuntien nykyiseen ja tulevaan taloustilanteeseen.

Tätä tietoa vasten valtuuskunnan kokoonpano on hieman yllättävä. Kevan sivuilta voi lukea, että kuntasektorin suuria taloudellisia linjauksia vetävät tällä hetkellä muun muassa muhoslainen myyjä, heinolalainen puuseppä, kouvolalainen kuljetusyrittäjä ja askolalainen kieltenopettaja.

Joulukuussa valtuuskunta kokoontuu päättämään seuraavan vuoden eläkemaksuista. Silloin selviää, miten Joensuun ja Markku Kauppisen ehdotuksen käy.

Kaksi viikkoa ennen Joensuun kaupunginhallituksen julkista ulostuloa Voima haastatteli 22 valtuuskunnan jäsentä ja selvitti, minkälaisista lähtökohdista he päätöksiä tekevät.

Mitä Kevan valtuuskunta tietää eläkemaksuista?

Koska valtuuskunnan tärkein vuotuinen tehtävä on päättää kunnallinen eläkemaksuprosentti, Voima esitti valtuuskunnan jäsenille kaksi yksinkertaista testikysymystä:

1. Mikä kuntatyönantajan eläkemaksuprosentti on vuonna 2013?

2. Kuinka paljon kunnilta kerättiin ylimääräisiä maksuja Kevan rahastoon vuonna 2012? (Oikeat vastaukset jutun lopussa.)

Ensimmäiseen kysymykseen oikean vastauksen tiesi yksi valtuutettu ja toiseen kysymykseen kaksi valtuutettua.

Muutama vastaaja yritti tuloksetta arvata, mutta lähes kaikki myönsivät, ettei heillä ole mitään tietoa. Eräs kunnanvaltuutettu jäätyi kysymysten edessä täysin, ja vastasi hetken mietittyään suuren maailman tyyliin: ”En kommentoi.”

Osa valtuutetuista on aloittanut valtuuskunnassa vasta tämän vuoden alussa, joten he eivät ole olleet viime vuoden lopulla päättämässä tämän vuoden maksusta.

Noin puolet vastanneista on kuitenkin ollut mukana jo edellisellä valtuuskuntakaudella, eli toisin sanoen he eivät tiedä, mitä ovat itse viime vuonna päättäneet.

Useat haastateltavat vetosivat siihen, että heillä on niin paljon tekemistä omassa kunnassaan, ettei aikaa Kevan asioihin perehtymiseen tahdo riittää. Monet totesivat myös, ettei kunnanvaltuustoissa puhuta eläkeasioista käytännössä ollenkaan.

Arvoitukseksi jää se, miten Kevan valtuuskunnan jäsenet valitaan. Paikat jyvitetään puolueittain, ja puolueet esittävät listansa Kuntaliitolle. Mutta miten puolueet listansa tekevät?

Eräs tänä vuonna aloittanut valtuutettu kertoo oman tarinansa:

”Me täällä paikallisessa puolueyhdistyksessä huomattiin, että toi Kevahan on aika mielenkiintoinen, että siellähän on paljon rahaa. Mietittiin, että voisikohan sinne jotenkin päästä. Sitten pistettiin puolueeseen viestiä, eli vähän niin kuin koputettiin kepillä jäätä. Ei me ajateltu, että siitä mitään seuraisi, mutta tässä sitä nyt ollaan!”

Kuntien edustajat suostuvat kumileimasimiksi

Kevan valtuuskunta kokoontuu ainoastaan muutaman kerran vuodessa, ja viralliset kokoukset saattavat kestää vain puoli tuntia. Joillekin tänä vuonna aloittaneille valtuuskuntalaisille joulukuinen kokous on vasta toinen yhteinen tapaaminen.

On hyvin epätodennäköistä, että valtuuskunnan jäsenet tekisivät tältä pohjalta itsenäisiä päätöksiä.

Kevan ylintä valtaa käyttävä valtuuskunta vaikuttaa kumileimasimelta, joka käy pari kertaa vuodessa antamassa siunauksensa päätöksille, jotka ovat muiden tekemiä. Valtuuskunnan tärkein ominaisuus on se, että se koostuu lähes yksinomaan kunnanvaltuutetuista.

Näin voidaan luoda vaikutelma siitä, että valta kunnallisen eläkelaitoksen toiminnasta on kunnilla itsellään.

Joulukuisessa Kevan valtuuskunnan kokouksessa tullaan – kuten kaikkina aikaisimpinakin vuosina – hyväksymään tulevan vuoden maksutaso, ei päättämään siitä. Jos valtuuskunta alkaisi kokouksessa pohtia ensi vuoden maksuja, tilaisuus muistuttaisi lottoarvontaa.

Valtuuskunnan ja johdon välissä toimii Kevan hallitus, joka käyttää Kevassa toiseksi ylintä valtaa.

Hallitus koostuu kahdeksasta kuntavaikuttajasta, jotka valtuuskunta nimittää tehtävään. Yllättävää kyllä, valtuuskunta ei valitse hallituksen jäseniä, vaan ainoastaan nimittää heidät.

Valinnan tekevät puolueiden johtoportaat. Nykyisen hallituksen puheenjohtajana toimii Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok).

Hallitus kokoontuu kerran kuukaudessa, ja se tekee Kevan toimintastrategian. Hallitus on siis huomattavasti valtuuskuntaa tiiviimmin mukana Kevan toiminnassa.

Kuuluisiko päätös eläkemaksujen runsaasta alentamisesta tai mahdollisesta rahastojen käytöstä siis Kevan hallitukselle? Puheenjohtaja Rädyn mukaan ei.

”Hallitus, valtuuskunta tai koko kuntasektori ei voi tehdä niin isoa päätöstä yksin. Mielestäni mukana pitäisi olla myös yksityisen puolen työmarkkinajärjestöjen.”

Rädyn vastaus on yllättävä. Kevan rahastot on kerätty kunnallisverolla, eikä yksityisen puolen työmarkkinajärjestöillä ole ollut mitään tekemistä kunnallisen puolen eläkevarojen kanssa.

Miksi siis esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitolta pitäisi kysyä, mitä kunnat tekevät itse keräämilleen eläkevaroille?

”Ei siltä pidäkään”, vastaa rahoitussuunnittelusta vastaava johtaja Allan Paldanius.

Kuka todella määrää?

Näin ollaan tilanteessa, jossa Kevan valtuuskunta ei tiedä, mitä se itse päättää, ja Kevan hallituksen puheenjohtaja ei ole varma siitä, kenen ylipäätään pitäisi päättää.

Tutkija Ville-Pekka Sorsa luonnehtii kuulemaansa kauheaksi.

”Vaikuttaa siltä, että kunnilla olisi valta päättää omista asioistaan, mutta ne ovat luovuttaneet sen pois. Ilman määrätietoista, pätevää ja asialleen omistautunutta hallintoa eläkeyhtiöt ajautuvat yleensä pulaan.”

Kevan strategiasta ja toiminnasta vastaa hyvin suurilta osin Kevan johto. Voima ei saanut selville, kuka johdon tosiasiassa valitsee. Asiantuntijat ja Kevan nykyiset sekä entiset johdon jäsenet tarjosivat vastaukseksi muun muassa puolueiden johtoa, virkamiehiä, ”kaiken maailman kuntakonklaaveja” ja ”monisyisiä poliittisia prosesseja”.

Oli henkilöstövalintojen takana kuka tahansa, niin ei ole syytä epäillä, että Kevan johto yrittäisi millään tavoin ryöstää kuntia.

Esimerkiksi johtajien tulosbonukset ja palkat ovat vaatimattomia yksityisen puolen eläkelaitoksiin verrattuna. Kevalla ei näytä olevan suurta syytä ajaa omaa etuaan ohi kuntien edun.

Sorsan mukaan ongelmallista on sen sijaan se, että kunnallisen sektorin eläketurvaa pohditaan erillään muusta kuntapolitiikasta. Eläkemaksut ja rahasto ovat niin suuria, että maksutaso ja sijoituspäätökset vaikuttavat koko kuntatalouteen ja jopa Suomen kansantalouteen.

Ristiriita kuntien ja Kevan välillä tulee hyvin esille Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtajan Markku Kauppisen ehdotuksesta: jos Kauppinen olisi yhä Kevan toimitusjohtaja, hän olisi tuskin tehnyt yhtä näyttävää ulostuloa eläkemaksujen alentamisen puolesta.

Eläkemaksun alentaminen tai rahastoitujen varojen purkaminen ei ole taikaruisku, joka pelastaisi kunnat kipeiltä leikkauksilta. Eläkevarojen käytöllä voi kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka haudanvakava tunnelma normitalkoissa vallitsee.

Sopii toivoa, että valtuuskunnan jäsenet ovat joulukuiseen kokoukseen mennessä lukeneet läksynsä ja tietävät, mistä päättävät.

Kuntasektorin ahdinkoa on nimittäin vaikea ihmetellä, jos kunnat eivät ole kiinnostuneita edes omista asioistaan.

__________

Voima testaa: Kevan valtuuskunnan asiantuntemus

Oikeat vastaukset:

1. Kuntatyönantajan maksuprosentti vuonna 2013 on 23,9. Maksu koostuu kolmesta osasta: niin sanottu palkkaperusteinen maksu on 16,45 prosenttia, eläkemenoperusteinen maksu 6,55 prosenttia ja varhaiseläkemaksu 0,9 prosenttia.

2. Vuonna 2012 eläkkeitä maksettiin noin 3,8 miljardia euroa, ja eläkemaksuja kerättiin noin 4,8 miljardia euroa. Näin Kevan rahastoon maksettiin miljardi euroa.

Tiedot ovat kaikkien nähtävillä esimerkiksi Kevan verkkosivuilla.

__________

Eläkesanastoa

Keva: Kuntien eläkevakuutuslaitos. Kaikesta kunnille ja niiden liikelaitoksillle tehtävästä työstä maksettavat eläkemaksut kerää Keva, joka puolestaan maksaa kaikkien eläköityneiden kuntatyöntekijöiden eläkkeet.

Siinä missä suomalaiset yritykset voivat valita yksityisen puolen työeläkeyhtiöiden välillä, kaikki Suomen kunnat hoitavat eläkevakuutuksensa Kevassa. Sillä on lakisääteinen monopoliasema.

Kunnallinen eläkemaksu: Kuntien työnantajat ja työntekijät maksavat työntekijän palkasta eläkemaksuja samaan tapaan kuin yksityisissä yrityksissä.

Jos esimerkiksi sairaanhoitajan palkkakuitissa näkyvä bruttopalkka on 3000 euroa, sairaala on jo sitä ennen maksanut siitä noin 700 euroa (23,9 %) työnantajan eläkemaksua Kevalle. Tämä summa on osa niin sanottuja työnantajan sivukuluja, joita sairaanhoitaja ei näe palkkakuitissaan.

Palkkakuitissaan sairaanhoitaja sen sijaan näkee työntekijän eläkemaksun (5,15 %), jota hän maksaa 3000 euron bruttopalkastaan noin 150 euroa.

Kunnallisvero: Koska kuntien palvelut kustannetaan verotuloilla, kunnallisen eläkemaksun ja kunnallisveron välillä on vahva yhteys. Jos kunnallista eläkemaksua nostetaan, kunnallisten palveluiden tuottaminen tulee kalliimmaksi, ja myös kunnallisveroa joudutaan nostamaan.

Kunnallisen eläkelaitoksen toiminta vaikuttaa siis muihinkin kuin kuntien nykyisiin ja entisiin työntekijöihin. Kunnallisveroa kun maksavat lähes kaikki suomalaiset.

__________

AY-johtajat sekoilevat

Heti kun Joensuun kaupunginhallituksen ehdotus eläkemaksun väliaikaisesta alentamisesta nousi julkisuuteen, kunta-alan kuuden ammattiliiton puheenjohtajat julkaisivat Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) nimissä tiedotteen, jossa ne tyrmäävät eläkemaksujen väliaikaisen alentamisen.

Työntekijäpuoli pelkää, että jos maksuja alennetaan, se johtaa lopulta eläkkeiden pienenemiseen.

Kun Elinkeinoelämän keskusliitto ehdotti aiemmin tänä vuonna yksityisen eläkejärjestelmän emu-puskurin osittaista purkamista, työntekijäpuoli SAK:n johdolla vastusti ajatusta yhtä kiivaasti kuin kuntapuolen ammattiliitot nyt. JHL:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan vaarallinen keskustelu eläkevarojen käytöstä näyttää nyt siirtyvän julkiselle puolelle.

”Kyllä tässä on kyse siitä, että työnantajapuoli, eli tässä tapauksessa kunnat, haluaa teettää työtä halvemmalla. Sitä yritetään tehdä työntekijöiden eläkkeiden kustannuksella”, Eloranta sanoo.

Ay-johtajat toteavat tiedotteessaan, että Joensuun ehdotuksen toteutuminen vaarantaisi koko kunnallisen eläkejärjestelmän rahoituspohjan.

Uskovatko ammattiliitot todella, että 1,5 miljardin euron eläkemaksujen perimättä jättäminen tuhoaisi Kevan?

”No joo, ei se nyt vielä sitä tekisi. Mutta meillä on kokemusta siitä, että tällaisten väliaikaisten ratkaisujen peruminen on vaikeaa. Muutokset jäävät helposti pysyviksi”, Eloranta vastaa.

Ammattiliittojen johtajat sanovat tiedotteessaan, että eläkejärjestelmän rahoitukselliset ongelmat ovat kunnissa edessä jo kenties kymmenen vuoden päästä. Niinpä eläkkeiden ”rahoitusongelmaan” pitäisi kehittää nopeasti ratkaisu.

Yleensä ratkaisuvaihtoehtoja on kaksi: joko eläke-etuuksia on leikattava tai eläkemaksuja – eli kunnallisveroa – nostettava. Kumpikaan näistä vaihtehdoista ei ole ay-johtajien mieleen, joten he vaativat muunlaista ratkaisua. Millaista?

”No, sitä me emme vielä tarkasti tiedä.”

Ay-johtajien tiedote on lyhyt, mutta täynnä kummallisuuksia. He muun muassa syyttävät Kevaa siitä, että sen tekemät laskelmat ulottuvat liian pitkälle, yli 50 vuoden päähän. Myöhemmin samassa tiedotteessa he kuitenkin toteavat, että eläkeratkaisut pitää tehdä kymmenien vuosien tähtäimellä.

Tiedotteen lopussa varoitetaan kuntia ulkoistamasta palveluita, jottei eläkeraha virtaisi yksityisiin työeläkeyhtiöihin.

”Jos työntekijöiden eli maksajien määrä vähenee, eläkevastuut kasvavat”, tiedotteessa sanotaan. Todellisuudessa asia on päinvastoin: jos työntekijöiden määrä vähenee, niin eläkemaksujen maksajia on toki vähemmän, mutta myös eläkevastuut pienenevät ajan mittaan.

Kuten sanottu, eläkeasiat ovat vaikeita.

Graffiti HAM
Route Couture

Urheilua suonissa

Teksti Teemu Muhonen

Hiihtoliitto romahti, kun Jari Isometsä pissasi purkkiin. Kusetus ei kuitenkaan loppunut.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Voimassa 7/2012.

Dokumentaristi Arto Halonen harrasti 15-vuotiaana kuulantyöntöä. Kun hän kertoi treenien jälkeen ruokapöydässä, että jotkut treenikavereista muuten ottavat testosteronia ja anabolisia steroideja, kukaan ei uskonut.

Kun 20 vuotta myöhemmin tuli tieto, että Jari Isometsä on antanut Lahden mm-hiihdoissa positiivisen dopingnäytteen, monet eivät vieläkään olleet uskoa. Seuraavan viikon aikana tulleet viisi uutta käryä, vuosisadan mediaskandaali ja Lahden kisoja seurannut vuosien jälkipyykki varmistivat sen, että suomalaiset vihdoin uskoivat.

Mutta eivät tarpeeksi. Valhe on nimittäin suurempi kuin uskoitkaan. Tai niin ainakin julistaa Arto Halosen Sinivalkoinen valhe -dokumenttielokuvan iskulause. Kaksituntinen dokumentti pyrkii osoittamaan, kuinka yleistä ja järjestelmällistä dopinginkäyttö on ollut suomalaisessa urheilussa jo vuosikymmenten ajan.

Kun Halonen alkoi kolme vuotta sitten tekemään pohjatyötä, hän tiesi, millainen valheiden verkko hänellä on puhkottavanaan.

”Onhan se selvää, että jos 80-luvun alussa 15-vuotias kuulantyöntäjäkollikin tiesi aineiden käytöstä, niin kyllä siitä tiesivät kaikki urheilun sisäpiiriläiset”, Halonen sanoo.

Aihe on kuitenkin arka, eikä kukaan puhu siitä mielellään. Elokuvan trailerissa 70- ja 80-lukujen taitteessa hiihtouransa huipulla ollut Juha Mieto väittää kivenkovaa, ettei hänelle koskaan edes tarjottu aineita.

Lahden mm-kisoista on kulunut 11 vuotta. Niiden aikana kaikki skandaalin syylliset ovat ehtineet saada melko kunnioitettavan määrän paskaa niskaansa. Mika Myllylän vuodentakaisen kuoleman jälkeen monet olivatkin sitä mieltä, että eiköhän nyt riitä. Kun Sinivalkoisen valheen julkaisusta kerrottiin, internetin keskustelupalstoilla kyseltiin, jatkuuko samojen ihmisten nöyryyttäminen edelleen.

Halonen vakuuttaa, ettei kyse ole siitä. Elokuva toki keskittyy suomalaiseen hiihtourheiluun ja myös Lahden tapahtumiin, mutta Halosen mukaan hiihtourheilua käytetään ponnahduslautana kuvaamaan koko urheilumaailman ja jopa koko yhteiskunnan raadollisuutta.

”Meidät kasvatetaan syntymästä asti maailmaan, jossa on voittajia ja häviäjiä. Huippu-urheilu on esimerkki systeemistä, jossa voittajia tuotetaan hinnalla millä hyvänsä.”

Sinivalkoinen valhe ei etsi syyllisiä, vaan pyrkii luomaan kokonaiskuvan tästä systeemistä, jonka jauhettavaksi Myllylä ja muut itsensä antoivat.

Halonen painottaa, ettei systeemi ole yksin urheilupiirien ylläpitämä, vaan tärkeä osa sitä on median ja kansan sammumaton jano saada voittajia ja häviäjiä.

”Totuutta voittojen takana ei kuitenkaan edes haluta tietää. Se on aikamoinen perversio.”

Halonen puhuu vääristymästä, joka on juurtunut syvälle yhteiskuntaamme. Hän uskoo, että vääristymän korjaaminen ei ala, ellei menneisyyttä käydä ensin läpi. Valhekudelman purkaminen on vaikeaa, koska monilla langanpäitä käsissään pitävillä henkilöillä on niin paljon pelissä, etteivät he uskalla puhua.

”Tietysti toivon, että tämän elokuvan jälkeen näkisimme kaapista ulostuloja.”

Halonen muistuttaa, että urheilu ja kilpailu eivät ole pohjimmiltaan likaisia asioita: ”Parhaimmillaan urheilu tuottaa tunne-elämyksiä, joihin harva taide-elämys pystyy.”

Sinivalkoinen valhe ensiesityksessä Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla. Elokuvateattereissa 5.10.

Graffiti HAM
Route Couture

Pasilan keisari

Teksti Teemu Muhonen

Atte Järvisen vuosien työ tuotti sen, että ihmisille tulee Helsingin rumimmasta kaupunginosasta mieleen edes jotain hyvää. Nyt on aika jatkaa matkaa.

Osa artikkelista on julkaistu Voimassa 5–6/2012.

Viisi vuotta sitten Atte Järvinen kirjoitti ja ohjasi Ylen uuteen komediasarjaan jakson, jossa komisario Kyösti Pöysti herää darrassa katsomaan televisiota. Televisiossa esiintyvä Phil Collins on Pöystin mielestä käsittämättömän ärsyttävä, ja hän alkaa nähdä kaikki ihmiset philcollinseina.

Viisi vuotta myöhemmin Phil Collins -darra on katsottu Youtubessa lähes miljoona kertaa ja Pasilalla on Facebookissa 250 000 fania.

Järvinen on tehnyt jotain, mihin harva suomalainen käsikirjoittaja on pystynyt: hän on luonut ilmiön. Nyt Järvinen istuu Helsingin Hakaniemessä, ravintola Sävelen nurkassa. Hänellä on darra.

Pasilan tuotantotiimi on edellisenä päivänä saanut valmiiksi sarjan kaikkien aikojen toiseksi viimeisen jakson, ja Järvinen on ollut nollauksen tarpeessa. Eikä ihme.

Hän on alle kahdessa vuodessa kirjoittanut ja ohjannut 40 jaksoa Pasilaa.

”Se on liikaa. Mun päässä haisee pekoni.”

Pasilasta piti alun perin tulla enintään kahden kauden mittainen, mutta nyt valmistuva sarjan päätöskausi on järjestyksessään kuudes. Syynä sarjan jatkamiseen oli fanien uupumaton innostus, josta Järvinen sai vaikeimpinakin hetkinä voimaa. No ei vaiskaan.

”Jatkoin Pasilaa, koska tarvitsin rahaa asuntolainan maksamiseen.”

Luulisi, että Pasilan kulttimaineella olisi helppo nyhtää euroja esimerkiksi sadoiltatuhansilta jännää hokevilta teineiltä. Sitä Yle onkin yrittänyt.

Internetin Pasilakaupasta saa tilattua esimerkiksi tarra-arkkeja, Pöysti-paitoja ja iPhone-kuoria.

”Tuotantoyhtiö on vuosia halunnut tuotteita markkinoille. Luulen, että toi Pasilakauppa-homma on sellaista, että luovutaan taiteellisesta ylpeydestä rahastuksen vuoksi, muttei sitten kuitenkaan saada rahaa”, Järvinen sanoo.

Käsikirjoittaminen on ollut Atte Järvisen ammatti jo lähes 15 vuotta. Lukion jälkeen hän käväisi radiossa, mutta siirtyi pian kirjoitushommiin.

Sen jälkeen hän on ollut mukana kirjoittamassa esimerkiksi Maailman ympäri -tietovisailua, Itse valtiaita ja Uutisvuotoa. Lisäksi hän on sekä kirjoittanut että ohjannut pari vuotta pyörineen Ihmisten puolueen. Viimeistään Pasila nosti Järvisen 2000-luvun menestyneimmäksi huumorikäsikirjoittajaksi. Siitä huolimatta häntä ei ole julkisuudessa juuri nähty.

Järvisen mukaan se johtuu siitä, että käsikirjoittajan ammatti on luonteeltaan samankaltainen kuin siivoajan: jäljen huomaa vasta sitten, kun se on huonoa.

Kenties suurempi syy on kuitenkin se, että hän on tietoisesti pysytellyt poissa.

”Olen koko ikäni tuntenut julkisuuden henkilöitä ja nähnyt, kuinka heitä tullaan häiritsemään keskellä päivää. En kestäisi sellaista.”

On Järvinenkin kerran tunnistettu. Joku teinipoika oli nähnyt Pasilan Making of -videon, ja tunnisti käsikirjoittajan snägärijonossa.

Pasilan sadoistatuhansista faneista suuri osa on yläasteikäisiä teinejä. He ovat järjestäneet monia fanitapaamisia, joihin sarjan luojakin on luonnollisesti kutsuttu. Hän on kieltäytynyt kutsuista, mutta ei suinkaan siksi, että häntä ei kiinnostaisi.

”Olen yksinkertaisesti kaikille Pasila-faneille törkeä pettymys. He odottavat tapaavansa jonkun kreisin, kyttiä vihaavan anarkistin, jonka mielestä kaikki on paskaa. Sitten mä olenkin tällainen harmaantunut, johdonmukaisuuteen pyrkivä, tylsä… henkinen demari.”

Järvinen mainostaa olevansa myös maailman huonoin haastateltava, eikä siksi anna haastatteluja. Nyt hän on kuitenkin tehnyt poikkeuksen, koska pitää Voimasta.

”Luen sitä aina, kun Iltalehti on varattu.”

No huhhuh. Kun tällainen ainutlaatuinen tilaisuus on kerran siunaantunut, se pitää käyttää hyvin. Tiedustelen Järviseltä varovasti, minkälaisista haastatteluista kirjoittajasuuruus itse pitää.

”Musta Jipun haastattelut on maailman parhaita. Mutta siitä ei kyllä voi antaa toimittajalle minkäänlaista krediittiä.”

Puhumme siis jalkapallosta. Atte on Manchester United -miehiä. Edellisenä viikonloppuna Valioliigan mestaruus karkasi kalkkiviivoilla paikallisvastustaja Citylle. Järvinen on paikantanut ManUn ongelman: “Vaikka rakastankin Sir Alexia, niin vanha mies on viime vuodet pelannut ja käyttänyt rahaa niin varovasti, että meidän keskikenttämme on yksinkertaisesti liian huono.”

Meidän? Järvinen puhuu englantilaisesta, tappiin asti tuotteistetusta jalkapalloseurasta “meinä”. No, kukaan ei ole täydellinen.

Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei lukeudu niihin, jotka huutavat hoyta telkkarille baarissa kahdenkymmenen muun larppaajan kanssa. “Se on kieltämättä vähän kiusallista. Minä katson ottelut kiltisti kotona. Kerran olen kävellyt ottelun jälkeen ManU-lippu kaulassa baariin, mutta senkin koin tekeväni ironisesti.”

Vaikka ManU ei tänä vuonna voittanutkaan mestaruutta, Järvinen ei ole surun murtama. Hänen mukaansa on hyvä, että joku muukin voittaa välillä. Myös Järvinen jäi pokaaleitta viime vuoden Venla-gaalassa. Sekään ei kuulemma ollut kova isku. Yritän tivata häneltä, eikö hänellä oikeasti ole paineita menestyksestä. Vasta 37-vuotiaana hän on nostanut suomalaisen komedian uudelle tasolle. Kaikki, mihin hän on viime vuosina koskenut, on muuttunut kullaksi tai vähintäänkin kullatuiksi Venla-pysteiksi. Rima on jo nyt korkealla, ja vielä pitäisi muutama vuosikymmen jatkaa ihmisten hauskuuttamista.

”En osaa ajatella, että olisin erityisen menestynyt. Teen kirjoitushommia työkseni enkä juuri puhu niistä esimerkiksi kaveriporukassa. Luulen, että suurin osa kavereistani ei edes katso Pasilaa. He eivät jaksa juttujani yhtään sen enempää, kuin mitä he joutuvat kuuntelemaan baarissa.”

Pasilan päätösjaksosta Järvinen kertoo ottaneensa tavallista enemmän paineita. Hän ratkaisi lopulta asian siten, ettei yrittänytkään rakentaa suurta finaalia.

Viimeisten kausien kirjoittamisessa vaikeuksia tuotti se, että suomalaisen rikoksen maailma on kapea. Kioskiryöstöt, tappelut ja autovarkaudet on käyty nopeasti läpi. Se pakotti Järvisen kirjoittamaan aiheista, joilla ei ole mitään tekemistä poliisityön kanssa.

Järvisen selittää, miksi hän kuusi vuotta sitten päätti lähteä tekemään poliisisarjaa: ”Päähenkilöllä on hyvä olla ammatti, jossa saa puuttua muiden elämään. Poliitikoista olin jo tehnyt, ja toimittajista on tehty about miljoona sarjaa. Poliisin ammatti sopii hyvin sellaiselle hahmolle, jota olin ajattelut Pöystiksi. Sillä on liikaa valtaa suhteessa siihen, miten se osaa sitä käyttää. On aina koomista, kun jollain on liikaa valtaa.”

Kokemukseni perusteella lähes jokainen kaksikymppinen osaa nimetä kaveripiiristään jonkun, joka on ”siis ihan niinku Pöysti”. Tuttisuisen komisarion hahmoon ruumiillistuu eittämättä jotain keskeistä sukupolvestamme. Järvinen kuvaa Pöystiä ihmiseksi, joka tietää helvetin hyvin, mitä ei halua, muttei kuitenkaan tiedä, mitä haluaa.

Mutta miksi Pöysti sitten uppoaa juuri meidän kaksikymppisten sukupolveen? Järvinen kertoo, mikä erottaa hänen sukupolvensa nykynuorista: “Mulle ja mun kavereille sanottiin himassa, että älä luule, että sussa on jotain erityistä. Nykyisin sanotaan, että muista, että sussa on ihan älyttömästi spesiaalia”.

Pöystissä on kuulemma jonkin verran lukioikäistä Attea. Sävelen pöydässä istuva käsikirjoittaja on rauhallinen ja hillitty, mutta asiat eivät ole aina olleet samoin.

”Hiljenin jonkin verran, kun sain oman ohjelman”, Järvinen kertoo. Pöystille ei kuitenkaan tule käymään yhtä onnellisesti, vaikka Pasilan viidennen kauden loppu antoikin odottaa jonkinlaista kasvutarinaa. Sellainen ei kuitenkaan ole edes teoriassa mahdollinen.

”Komediahahmo ei koskaan kasva tai opi virheistään”, Järvinen valaisee.

Kesken jutustelun Järvinen osoittaa sormellaan ulos ikkunasta. “Siinä kävelee Suomen taitavin näyttelijä. Tai ainakaan kukaan ei ole taitavampi.”

Katua tallaava mies on Taneli Mäkelä. Pitkän uran tehnyt Mäkelä näytteli Järvisen kirjoittamassa ja ohjaamassa Ihmisten puolueessa puolueenjohtaja Tapani Riihimäkeä. Ihmisten puolue jäi tauolle kaksi vuotta sitten suosionsa huipulla. Järvinen ei usko, että jatkoa tulee. Sarjan tekeminen oli poikkeuksellisen rankkaa, sillä joka torstai uusi jakso oli kuvattava ja leikattava alusta loppuun. Sarjan asetelma oli pysyvä, eikä se liikkunut ajassa tai paikassa. Vain viisi ihmistä pöydän ympärillä ja 15 minuuttia puhetta. Dialogin pitäminen hauskana vaati vääntöä, ja Järvinen teki töitä aamusta iltaan.

Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy sarjan lopettamiseen. “Perussuomalaiset varastivat ideani ja tekivät siitä oikean puolueen.”

Kovasta työrytmistä huolimatta Järvinen puhuu Ihmisten puolueesta kuin ensirakkaudesta. “Elän kuinka pitkään tahansa ja teen mitä tahansa, uskon, että tulen aina pitämään Ihmisten puoluetta elämäni eheimpänä työnä.”

Kaksi vuotta sitten Järvinen jätti taakseen Ihmisten puolueen, ja kaksi päivää haastattelun jälkeen Pasilan tuotantotiimi sai valmiiksi viimeisen Pasila-jakson. Jos käsikirjoittajanero olisi jalkapallotähti, hän jättäisi nyt 37-vuotiaana kentän kunnioitustaan seisten osoittavien fanien kyynelten saattelemana viimeistä kertaa. Onneksi näin ei ole.

Järvinen aikoo ainoastaan vetäytyä kesälomalle katsomaan, kun futistähdet ottavat toisistaan mittaa jalkapallon EM-kisoissa. Yllättäen hän ei kuitenkaan kannata Englantia. “Olen perinteisesti ollut Hollannin kannattaja, mutta niiden nykyinen karatea muistuttava mutapallo on tehnyt siitä vaikeaa, ja olen maajoukkuetasolla vähän koditon.”

Mutta missä maestro aikoo jatkaa uraansa kesän jälkeen? “Haluaisin tehdä jotain muuta kuin televisiota. En vielä tiedä, mitä. Tai tiedän, mutta en kerro”, Järvinen sanoo salamyhkäisesti. Hän on käsikirjoittajaksi vielä nuori, joten aikaa on vielä vaikka mihin. Huomautan Järviselle, että hän kuitenkin lähestyy elämänsä tilastollista puoliväliä. “Pää kiinni! Sano nyt vielä, että mulla on enemmän eilisiä kuin huomisia. Nyt muistan, miksi en koskaan anna haastatteluja.”

Kun jäämme haastattelun jälkeen odottelemaan kuvaajaa paikalle, Järvisen loputkin ennakkoluulot toimittajia kohtaan nousevat pintaan. “Nyt sä teet tota, mitä kaikki toimittajat tekee. Varsinainen haastattelu on loppunut, mutta nauhuri pyörii edelleen. Juuri noin kaikki juorulehtien paljastushaastattelut syntyvät.”

Aa, sori, se on jäänyt vahingossa päälle, laitankin sen heti pois…

_______________

VOIMA PALJASTAA!

Pasilan käsikirjoittaja Atte Järvinen kertoo Voimalle yksinoikeudella, että Pasilan kuudennen ja viimeisen kauden kaikki kymmenen jaksoa esitetään vuoden 2013 alussa. Kaudella nähdään muun muassa seuraavaa:

Suomeen rantautuu hampurilaisketju, jonka hampurilainen on niin rasvainen, että joka kymmenes asiakas kuolee sellaisen syötyään.

Juhani Kontiovaara menettää työnsä, alkoholisoituu ja pelastuu uskon avulla.

Pöysti pääsee treffeille Miss Suomi -kilpailun toisen perintöprinsessan kanssa. Kyseinen neitokainen tykkää hevosista ja kokoomuksesta.

Graffiti HAM
Route Couture

Gatajeveille poliittinen turvapaikka Suomesta

Teksti Teemu Muhonen

”Groznyin enkelit” saivat turvapaikan pitkän odotuksen jälkeen.

Hadižat ja Malek Gatajev sekä kolme heidän alaikäistä lastaan ovat saaneet Suomesta poliittisen turvapaikan. Gatajeveja syytetään Liettuassa lasten kaltoinkohtelusta pariskunnan ylläpitämässä tšetšeenilasten orpokodissa.

Gatajevien tukijat pitävät syytteitä Liettuan ja Venäjän viranomaisten harjoittamana poliittisena ajojahtina. Gatajevit hakivat turvapaikkaa Suomesta syksyllä 2009 ja nyt vasta saivat vastauksen hakemuksiinsa. Asia on viipynyt eri oikeusasteissa tähän asti.

Gatajevien tilannetta on seurattu Voimassa ja Fifissä.

2008:

Pidätyksiä tšetšeenilasten orpokodissa

2009:

Iida Simes: Lisää vankeutta Gatajeveille

Susanna Kuparinen: Kolme kohtaloa

Anu Harju: Gatajevit vapaiksi odottamaan tuomiota

2010:

Hanna Nikkanen: Groznyin enkeli hakee turvapaikkaa Suomesta

Jukka Vuorio: Takaisin alkuun

Grosnyin enkelille ei turvapaikkaa Suomesta

Gatajevien turvapaikka-asia käsitellään uudelleen

Graffiti HAM
Route Couture