Tatu Tissari

Tatu Tissari on Voima-lehdessä sattumanvaraisesti lärviään aukova oman sanansa oikeudenjakaja. Hän pitää erityisesti luovasta kirjoittamisesta, fiktiivisestä kirjallisuudesta, sarjakuvista ja nelosbissestä.

Writer’s block: Totta vai hevonpaskaa?

Mikä neuvoksi kun lehtitoimittajan deadlinet painavat päälle, mutta tietokoneen ruudulta tuijottaa takaisin vain tyhjä sivu? Mitä tapahtuu runoilijalle jonka sydän on pakahtua julmassa maailmassa puhaltavaan myrskyyn, mutta hän ei saa sanaakaan aikaiseksi paperille?

Monesti writer’s blockista puhuttaessa ihmiset mieltävät sen jonkinlaiseksi konkreettiseksi esteeksi kirjoittamiselle. Vastukseksi, joka on murrettava ennen kuin tarinoiden kertominen voi jatkua.

Miten todellinen ongelma tämä ”writer’s blockin-oireryhmä” sitten todellisuudessa on? Toisten mielestä sen voima on täysin rampauttava, hieman samaan tapaan kuin keuhkokuume saattaisi estää laulajaa osallistumasta hänen seuraavaan esitykseensä. Joidenkin mielestä kyseessä on vain yksilön henkilökohtainen laiskuus.

Omasta mielestäni asia on varsin yksinkertainen, ihmisen aivoissa ei ole mitään maagista mielikuvituselintä, jonka tuotanto saattaa tyrehtyä hetkenä minä hyvänsä tähtien asennosta riippuen. Se mikä taas on faktaa, on, että ihmisellä on aivot. Niissä virtaava mielikuvitus tarvitsee ravintoa samalla tavalla kuin keho ruokaa, tai se kuihtuu ja kuolee pois. Mielen polttoaineena kirjallisuus, aikakausilehdet ja sarjakuvat toimivat siinä missä proteiinit, rasvat ja hiilihydraatit pitävät kehoamme hengissä.

Mieli ja keho voivat kaikesta huolenpidostamme riippumatta kuitenkin sairastua. Mielen oireisiin kuuluvat esimerkiksi: masennus, kiire, stressi, rahahuolet ja sosiaaliset ongelmat. Joku neropatti voisi tietenkin sanoa, että: ”Eikös taiteilijan pidä olla vähän apaattinen, että hän pystyy kirjoittamaan koskettavia tarinoita.” Elämänkokemus, minkä piiriin masentuneisuuskin toki lasketaan, voi tietenkin osaltaan edesauttaa kirjoittamista, mutta liian syvissä vesissä kahlaavan ihmisen voi olla vaikeaa keskittyä tarinoiden luomiseen. Sillä hänen aivonsa joutuvat käyttämään energiaa jo valmiiksi ratkaisemattomien ongelmien parissa.

Ihmiskunta on kuitenkin aikojen saatossa ehtinyt kehittää useimpien oireiden hoitamiseen erilaisia lääkkeitä. Toiset käyttämistämme yrteistä ja rokotuksista ovat väkevämpiä kuin toiset, ja meistä jokaisen keholla ja mielellä on oma tapansa reagoida niiden tuomiin vaikutuksiin.

Lukemisen lisäksi writer’s blockin ehkäisemiseen on useita eri keinoja, mutta yksinkertaisin niistä on ehkä kirjoittaminen. Kyllä, luit oikein. Mielestäni kirjoittaminen pitää näitä kirjoittajan mieleen muodostuvia tukoksia kurissa samalla tavalla, kuin öljy pitää narinan ovensaranoista loitolla. Kun tajuntansa pitää virkeänä kirjoittamalla, ei mieli jää harjoittamattomaksi ja ideoita syntyy helpommin paperille.

Tämäkin asia toimii samanlaisella periaatteella, kuin hyvässä fyysisessä kunnossa oleva ihminen verrattuna sohvalla löhöävään paskasäkkiin. Urheilijan ruumis jaksaa puurtaa fyysistä voimaa ja kuntoa vaativien suoritusten äärellä kauemmin ja palautuu myös sohvaperunaa nopeammin seuraavia haasteita varten.

Kirjoittajan on myös uskallettava kirjoittaa roskaa ja vuodattaa niin sanottu myrkkynsä koneistostaan ulos. Kun kamppailee omien tekstiensä kanssa riittävän kauan, lopulta syntyy aina jotakin käyttökelpoista. Ja vaikka ei syntyisikään, on kirjoittamistaidon harjoittaminen ja tekstiensä työstäminen parempi asia kuin toimistolla toimettomana piereskely, joka ei luonnollisesti edistä mitään tarkoitusta. Jos ajatuksemme saavat edes roskan kirjoittamisen kautta virikkeitä, alkaa tajuntamme työskennellä tarinoidemme kirjoittamiseen liittyvien ongelmien kanssa jopa yöllä. Näennäisesti tehotonta päivää seuraavana aamuna mieli onkin monesti kirkkaampi ja edellisen päivän asiat voi nähdä täysin erilaisessa valossa.

Jopa pelkän kirjoitusympäristön muuttaminen toiseen huoneeseen, parvekkeelle, kirjastoon, lähikahvilaan tai kapakkaan saattaa luoda suuremman muutoksen omassa luovassa prosessissa, kuin saattaisi aluksi uskoa. Tämä liittyy joillakin siihen, että heidän on päästävä hetkeksi pois neljän seinän luomasta yksinäisyydestä, kun taas toisilla irtautuminen oman perhe-elämän hälinästä, voi olla ratkaiseva tekijä omassa kirjoittamisprosessissa.

Oli, miten oli. Kuten krapulassa: keinot on monet, kun morganeita podet.

Thor:Ragnarök – Kun maailmanloppu lähestyy

Thor:Ragnarök – Kun maailmanloppu lähestyy

Thor: Ragnarök

Taika Waititi, Craig Kyle & Christopher Yost ja Stephany Folsom ja Eric Pearson

Helsinki, Tennispalatsi



Thor: Ragnarök on jenkkiläinen supersankarileffa, joka sijoittuu Marvelin sarjakuvamaailmaan ja kertoo siellä seikkailevan ukkosen Jumala Thorin ponnisteluista maailmanlopun estämiseksi.


Tarina alkaa Thorin taistelusta valtavaa demoni Surturia vastaan, jonka aikana katsojalle esitellään minkälaista hävitystä demoniarmeijan piirittämä ukkosen Jumala voi saada vasaraansa heiluttamalla aikaiseksi. Piestyään paskat Surturista ja hänen kätyreistään pihalle, Thor joutuu kuitenkin pakenemaan vihollisen vahvistusjoukkojen saapuessa paikalle.

Thorin palatessa kotikaupunkiinsa Asgardiin, hän aistii, että asiat siellä ovat menossa jälleen päin helvettiä.

Juonesta vielä lyhyesti: asgardilaisia suojelevan suurjumala Odenin päivät tulevat päätökseensä ja muinainen kuoleman Jumalatar Hela palaa megalomaanisten maailmojenvalloitussuunnitelmiensa kanssa kuvioihin. Thor yrittää lopettaa jumalattaren juonet väkivalloin heti alkuunsa, mutta Hela murskaa hänen mahtavan vasaransa  Mjolnirin helpon näköisesti ja karkottaa Thorin veljensä Lokin kanssa Kasaar-nimiselle planeetalle.

Siellä Thorin on taisteltava gladiaattoriareenalla toveriaan Hulkia vastaan sekä paettava takaisin omaan maailmaansa. Mikäli hän aikoo estää Helaa toteuttamasta Ragnarökia ja pelastaa oman kansansa sen varmalta tuholta.

Tarinan rönsyilystä huolimatta juonen kuljetus leffan aikana on alusta loppuun saakka sulavaa. Eikä monien eri tapahtumapaikkojen tai edes maailmojen ja niiden välisten tasojen vaihtelu vaikeuta sen seuraamista. Ja vaikka leffan aikana näkee koko ajan selvästi mihin se on menossa eikä varsinaisia yllätyksiä ole luvassa, se pitää otteessaan vauhdikkaan tarinankerrontansa, persoonallisten hahmojensa ja räväkän dialoginsa ansiosta. Luvassa on myös useita supersankarileffoille ominaisia toimintakohtauksia, jotka ovat taattua Marvel-laatua.

Ragnarökissä hämmentää eniten ehkä se, ettei siitä Marvelin leffana ole juurikaan nokan koputtamista. Sen supersankarileffoille ominaisista kliseistä, parista epäloogisuudesta, sekä pakollisesta Hollywood-kohtauksesta ja onelinerista huolimatta.