Tatu Tissari

Tatu Tissari on Voima-lehdessä sattumanvaraisesti lärviään aukova oman sanansa oikeudenjakaja. Hän pitää erityisesti luovasta kirjoittamisesta, fiktiivisestä kirjallisuudesta, sarjakuvista ja nelosbissestä.

Apupojasta pomoksi

Voiman yrittäjyyttä kuvaavassa juttusarjassa esitellään Ravintola Mullikkaa pyörittävä Tommi Varli

“Aloitin ravintola-alalla jo 16-vuotiaana pyyhkimällä pöytiä baareissa. Ensimmäisen ruokapaikkani perustin jo 19-vuotiaana. Siitä asti olen toiminut päätoimisesti yrittäjänä, vaikka olenkin ollut välillä niin sanotusti normaaleissa hommissa”, Tommi Varli aloittaa haikeana muistellessaan menneitä.

Nyt Varli on 36-vuotias ravintolan omistaja, jonka uusin yritys sijaitsee Meilahdessa Mannerheimintien varressa. Ravintola Mullikka on kotimaiseen pienpanimovalikoimaan erikoistuva kantakapakan tyylinen baari. Kylmän ohrapirtelön kylkeen siellä voi saada paistettuja ristikkoperunoita, muikkuja sekä kanansiipiä.

Ajanvietteeksi siellä on turinan ohella tarjolla pinottain kirjoja sekä monipuolinen valikoima pelejä.

“Meillä saa hanoista kuutta erilaista päivittäin vaihtuvaa pienpanimo-olutta. Pullotettuina valikoimamme määrä nousee noin 60–70 erilaiseen olueen. Sen lisäksi meiltä löytyy monia erilaisia kotimaisia tisleitä ja tilaviinejä. Oikeastaan kaikki, mitä teemme keskittyy siis kotimaisuuteen”, Varli hymähtää.

Ravintolayrittäjä tekee töitä päivällä baarissa ja niitä riittää illalla kotona tehtäväksikin. Sen lisäksi hänellä on nykyään perhe, joka vaatii oman huomionsa.
“Enää ei voi pitää edes sunnuntaina puhelinta kiinni. Sen tietää, että siihen on vastattava, kun on kerran yrittäjäksi alkanut. Mutta ei valittaa, kun on kerran itse tähän hommaan lähtenyt. Hyvä puoli ravintolan omistamisessa on siinä, ettei tarvitse miettiä, onko huomenna enää töitä.”

Ravintolan pyörittämisen haasteista kysyttäessä Varli naurahtaa, että onko haastatteluun vielä kaksi tuntia aikaa.
“Kokonaisuuden hallinta on aina vähän haastavaa. Se, mikä ihmisiltä unohtuu usein pienyrittäjistä puhuttaessa, on se, että kaikki pitää tehdä itse. Pitää osata hallinnoida ja kantaa vastuu henkilökunnan huolista, tehdä mainokset itse ja tuntea niihinkin liittyvät lakikoukerot ja niin edelleen. Ei voi soittaa vain jollekin asiantuntijalle, kuten isoissa firmoissa tehdään. Lyhyesti sanottuna pienten yrittäjien pitää tehdä kaikki tuplasti paremmin ja halvemmalla.”

Alkoholilakikin on tunnettava yhtä tarkasti kuin asianajajien. Tosin Varlin mielestä odotetut muutokset alkoholilaissa jäivät hyvin vähäisiksi.

”Muutosta mainostettiin sillä, että baareja saa pitää nykyään myöhempään auki, mutta siihen tuli samalla niin paljon ehtoja, että harva ravintola tarttuu tähän mahdollisuuteen. Toisaalta alkoholia piti saada myydä mukaan baarista, mutta unohdettiin kertoa, että se onnistuu vain samoilla edellytyksillä kuin lähikaupoille. Eli kello yhdeksään asti ja enintään 5,5 prosentin vahvuisia juomia. Ei siis onnistu, että joskus kahden aikaan yöllä otetaan vielä kotiin vaikka viinipullo mukaan.”

Ennen kuin Varli jatkaa tarinaansa, hän huokaisee kerran syvään.
”Kaikkien näiden pienten muutosten rinnalla alkoholiveroa on nostettu todella paljon, noin 15 prosenttia monessa tuotteessa. Tämän takia hinnan nostopaineet alkavat muuttua aika sietämättömiksi. Mullikan tapauksessa tullaan jossain vaiheessa varmasti pidentämään aukioloaikoja viikonloppuisin, mutta en usko, että lakimuutokset tulevat muuten vaikuttamaan meihin.”

Lopuksi Tommi Varli kertoo olevansa tyytyväinen ja osaksi huvittunut siitä, kuinka paljon erilaista porukkaa Mullikassa käy päivittäin.
“Päivällä kun avaan paikat, tänne valuu yleensä ensimmäisenä eläkeläisiä, joista joillekin tämän paikan asiakkaat ja henkilökunta ovat heidän ainoa kontaktinsa koko päivän aikana. Päivän mittaan paikalle ilmestyy opiskelijoita ja illalla tänne saapuu vielä töistään kotiin palaavia ihmisiä. Jotkut puku päällä, toiset duunarin vaatteissa. Meille saa tulla sellaisena kuin on. Ikään tai vaatteisiin katsomatta.”

 

Ravintola Mullikka sijaitsee osoitteessa Mannerheimintie 130, Helsinki

Annantalon syksyn kurssit
Sideways 2018

Deadpool versus the Punisher – Sensuuri iski liian rankkaan ilmaisuun

STL047594

 

Mitä tapahtuu kun kaksi Marvel-sarjakuvakustantamon väkivaltaisinta antisankaria, Tuomari ja Deadpool kohtaavat toisensa sarjakuva-albumissa? Juuri sitä mitä voisi olettaa – luoti räiskyy ja ruumiskasat nousevat heidän ympärillään, kun nämä toistensa kurkkuun takertuneet ammattitappajat yrittävät tehdä toisistaan hakkelusta.

Tuomari on omankädenoikeuttaan jakava entinen sotilas, joka on päättänyt kostaa perheensä traagisen kuoleman kaikille maailman rikollisille. Tällä kertaa hänen tähtäimessään on herra Bank, rahaa pesevä multimiljardööri, joka diilaa aseita ja rahaa rikollisorganisaatioille.
Tarina paukahtaa käyntiin Tuomarin saapuessa herra Bankin ylellisyyksistä pursuavan huvilan etupihalle, missä hän kohtaa vanhan tuttavansa Deadpoolin. Tuomarin järkytykseksi tämä umpihullu, täysin tunteeton palkkatappaja on kuitenkin jollakin ilveellä kyennyt kiintymään uuden työnantajansa, Bankin vaimoon ja poikaan. Hänen kohteekseen joutuneen rikollisen ampuminen kylmäksi ei tule Deadpoolille kysymykseenkään.
Väistämätön taistelu kovanaamojen välillä potkaisee rytinällä käyntiin tapahtumien tulvan, jonka aikana ei säästellä verta, luoteja eikä mustaa huumoria.

Juoneltaan Deadpool versus the Punisher on pääosin viihdyttävää luettavaa, eikä sen tarinassa ole monia porsaanreikiä, jotka herättäisivät pyhää vihaa Marvelin universumiin perehtyneen fanin mielessä. Sarjakuva-albumin tarinassa kiehtoo erityisesti se, ettei Tuomaria ole yritetty romantisoida, vaan hänestä huokuu vanha kunnon ”mutkat rynnäkkökiväärillä suoriksi” -fiilis.

 

deadpool2
Tuomari omassa elementissään. (Ote Deadpool versus the Punisher -sarjakuvasta.)

 

Myös sarjakuvakokoelman tumma ja synkkä piirrostyyli on omiaan visualisoimaan lukijalle sen silmitöntä väkivaltaa, joka sopii tarinaan yhtä hyvin kuin Tuomarin ampuma luoti Deadpoolin kalloon.

Kevyeen antisankarien fiilistelyyn Deadpool versus the Punisher on kaiken kaikkiaan helposti neljä luotia viidestä. Nykyään sarjakuvasankarien ei kuitenkaan tarvitse pysyä pelkästään paperilla, vaan he siirtyvät sujuvasti ja usein myös eläviin kuviin. Nämäkin Marvelin pahat pojat ovat päässeet myös valkokankaalle ja striimattaviksi nettiin.

Deadpool sai nimikkoleffansa vuonna 2016, jonka jatko-osa Deadpool 2 on rantautumassa Suomeen toukokuun 16. päivänä.

Ensimmäinen Deadpool-leffa ei kuitenkaan päässyt elokuvateattereihin ongelmitta.
Näyttelijä ja elokuvatuottaja Ryan Reynoldsin tähdittämä aikaisempi supersankarileffa, Green Lantern, oli ilmestyessään vuonna 2011 taloudellinen katastrofi, jonka haukkuivat niin kriitikot kuin katsojatkin. Se viivytti rankasti ensimmäisen Deadpool-leffan julkaisua.
Fox Studion johtajat olivat tuolloin myös huolissaan elokuvan R-luokituksesta, joka ei sopinut heidän mielestään sarjakuvasankarien filmatisointiin.
Suomessa ikärajaksi tuli K16, joka on korkeampi kuin sarjakuvafilmatisoinneilta on totuttu näkemään.

Fox Studio sopi pitkällisten neuvotteluiden jälkeen, ettei elokuvaa voitu muuttaa perinteisempään ja nuoremmille sallivampaan PG-13-luokitukseen, mutta se antoi kuitenkin vuonna 2012 elokuvaohjaaja Tim Millerille mahdollisuuden kuvata testimateriaalia. Silti lopputulos ei vakuuttanut Foxia näyttämään vihreää valoa kokonaisen elokuvan tuottamiselle.
Testimateriaalin vuodettua – taatusti tarkoituksella – nettiin vuonna 2014, se sai tavoittamaltaan yleisöltä hämmästyttävän positiivisen vastaanoton. Pian tuotantoyhtiö Fox ilmoitti, että Deadpool saa ensi-iltansa helmikuussa 2016.

Vaihtokauppana tästä diilistä, että filmi saataisiin tehdä kaiken ikäisille sallitussa R-formaatissa, Fox antoi leffan tuottamiseen paljon muita supersankarielokuvia pienemmän budjetin, kuin se on niille tavanomaisesti myöntänyt.
Ilmestyessään Deadpool räjäytti yleisön mielen lisäksi Foxin odotukset ja pankit. 58 miljoonaa dollaria maksanut leffa tuotti kaikkiaan yli 783 miljoonaa.
Deadpoolin ansiosta myöskin Foxin tuottama Marvel-filmatisointi Logan sai R-merkin. Tämän myötä elokuvan päähenkilön Wolverinen eläimellistä raivoa ja muita vähemmän sankarillisia ominaisuuksia saatiin tuotua paremmin esille, joita ei ole juurikaan aikaisemmissa Marvelin-leffoissa nähty.
Kylmäverinen antisankari, Tuomari, sai puolestaan viime vuonna omalla nimellään julkaistun tv-sarjan The Punisher, ja sen ensimmäinen tuotantokausi on myös saamassa jatkoa.

Juuri ennen tv-sarjan ensimmäisen kauden julkaisua Yhdysvalloissa tapahtui hirveitä: mies ampui 26 ihmistä Sutherland Springsin kirkossa Las Vegasissa. Tragedia herätti pohdintaa siitä, olisiko silmittömän väkivaltaisen ja ympärilleen kuolemaa jakavan antisankarin, Tuomarin, tarinaa epäeettistä julkaista.
Marvelin synkempien tarinoiden ystävät ovat tyytyväisiä siihen, etteivät nämä todellisuuden ongelmat estä ihmisiä näkemästä rakastamiaan antisankareita liikkuvan kuvan muodossa.  Samalla nämä Tuomari ja Deapool -teosten sarjat herättävät keskustelua siitä, voiko väkivallan käyttö olla koskaan oikeutettua.

 

Annantalon syksyn kurssit
Provinssirock 2018

Deadpool versus the Punisher – Sensuuri iski liian rankkaan ilmaisuun

Mitä tapahtuu kun kaksi Marvel-sarjakuvakustantamon väkivaltaisinta antisankaria, Tuomari ja Deadpool kohtaavat toisensa sarjakuva-albumissa? Juuri sitä mitä voisi olettaa – luoti räiskyy ja ruumiskasat nousevat heidän ympärillään, kun nämä toistensa kurkkuun takertuneet ammattitappajat yrittävät tehdä toisistaan hakkelusta.

Tuomari on omankädenoikeuttaan jakava entinen sotilas, joka on päättänyt kostaa perheensä traagisen kuoleman kaikille maailman rikollisille. Tällä kertaa hänen tähtäimessään on herra Bank, rahaa pesevä multimiljardööri, joka diilaa aseita ja rahaa rikollisorganisaatioille.
Tarina paukahtaa käyntiin Tuomarin saapuessa herra Bankin ylellisyyksistä pursuavan huvilan etupihalle, missä hän kohtaa vanhan tuttavansa Deadpoolin. Tuomarin järkytykseksi tämä umpihullu, täysin tunteeton palkkatappaja on kuitenkin jollakin ilveellä kyennyt kiintymään uuden työnantajansa, Bankin vaimoon ja poikaan. Hänen kohteekseen joutuneen rikollisen ampuminen kylmäksi ei tule Deadpoolille kysymykseenkään.
Väistämätön taistelu kovanaamojen välillä potkaisee rytinällä käyntiin tapahtumien tulvan, jonka aikana ei säästellä verta, luoteja eikä mustaa huumoria.

Juoneltaan Deadpool versus the Punisher on pääosin viihdyttävää luettavaa, eikä sen tarinassa ole monia porsaanreikiä, jotka herättäisivät pyhää vihaa Marvelin universumiin perehtyneen fanin mielessä. Sarjakuva-albumin tarinassa kiehtoo erityisesti se, ettei Tuomaria ole yritetty romantisoida, vaan hänestä huokuu vanha kunnon ”mutkat rynnäkkökiväärillä suoriksi” -fiilis.

deadpool2
Tuomari omassa elementissään. (Ote Deadpool versus the Punisher -sarjakuvasta.)

Myös sarjakuvakokoelman tumma ja synkkä piirrostyyli on omiaan visualisoimaan lukijalle sen silmitöntä väkivaltaa, joka sopii tarinaan yhtä hyvin kuin Tuomarin ampuma luoti Deadpoolin kalloon.

Kevyeen antisankarien fiilistelyyn Deadpool versus the Punisher on kaiken kaikkiaan helposti neljä luotia viidestä. Nykyään sarjakuvasankarien ei kuitenkaan tarvitse pysyä pelkästään paperilla, vaan he siirtyvät sujuvasti ja usein myös eläviin kuviin. Nämäkin Marvelin pahat pojat ovat päässeet myös valkokankaalle ja striimattaviksi nettiin.

Deadpool sai nimikkoleffansa vuonna 2016, jonka jatko-osa Deadpool 2 on rantautumassa Suomeen toukokuun 16. päivänä.

Ensimmäinen Deadpool-leffa ei kuitenkaan päässyt elokuvateattereihin ongelmitta.
Näyttelijä ja elokuvatuottaja Ryan Reynoldsin tähdittämä aikaisempi supersankarileffa, Green Lantern, oli ilmestyessään vuonna 2011 taloudellinen katastrofi, jonka haukkuivat niin kriitikot kuin katsojatkin. Se viivytti rankasti ensimmäisen Deadpool-leffan julkaisua.
Fox Studion johtajat olivat tuolloin myös huolissaan elokuvan R-luokituksesta, joka ei sopinut heidän mielestään sarjakuvasankarien filmatisointiin.
Suomessa ikärajaksi tuli K16, joka on korkeampi kuin sarjakuvafilmatisoinneilta on totuttu näkemään.

Fox Studio sopi pitkällisten neuvotteluiden jälkeen, ettei elokuvaa voitu muuttaa perinteisempään ja nuoremmille sallivampaan PG-13-luokitukseen, mutta se antoi kuitenkin vuonna 2012 elokuvaohjaaja Tim Millerille mahdollisuuden kuvata testimateriaalia. Silti lopputulos ei vakuuttanut Foxia näyttämään vihreää valoa kokonaisen elokuvan tuottamiselle.
Testimateriaalin vuodettua – taatusti tarkoituksella – nettiin vuonna 2014, se sai tavoittamaltaan yleisöltä hämmästyttävän positiivisen vastaanoton. Pian tuotantoyhtiö Fox ilmoitti, että Deadpool saa ensi-iltansa helmikuussa 2016.

Vaihtokauppana tästä diilistä, että filmi saataisiin tehdä kaiken ikäisille sallitussa R-formaatissa, Fox antoi leffan tuottamiseen paljon muita supersankarielokuvia pienemmän budjetin, kuin se on niille tavanomaisesti myöntänyt.
Ilmestyessään Deadpool räjäytti yleisön mielen lisäksi Foxin odotukset ja pankit. 58 miljoonaa dollaria maksanut leffa tuotti kaikkiaan yli 783 miljoonaa.
Deadpoolin ansiosta myöskin Foxin tuottama Marvel-filmatisointi Logan sai R-merkin. Tämän myötä elokuvan päähenkilön Wolverinen eläimellistä raivoa ja muita vähemmän sankarillisia ominaisuuksia saatiin tuotua paremmin esille, joita ei ole juurikaan aikaisemmissa Marvelin-leffoissa nähty.
Kylmäverinen antisankari, Tuomari, sai puolestaan viime vuonna omalla nimellään julkaistun tv-sarjan The Punisher, ja sen ensimmäinen tuotantokausi on myös saamassa jatkoa.

Juuri ennen tv-sarjan ensimmäisen kauden julkaisua Yhdysvalloissa tapahtui hirveitä: mies ampui 26 ihmistä Sutherland Springsin kirkossa Las Vegasissa. Tragedia herätti pohdintaa siitä, olisiko silmittömän väkivaltaisen ja ympärilleen kuolemaa jakavan antisankarin, Tuomarin, tarinaa epäeettistä julkaista.
Marvelin synkempien tarinoiden ystävät ovat tyytyväisiä siihen, etteivät nämä todellisuuden ongelmat estä ihmisiä näkemästä rakastamiaan antisankareita liikkuvan kuvan muodossa.  Samalla nämä Tuomari ja Deapool -teosten sarjat herättävät keskustelua siitä, voiko väkivallan käyttö olla koskaan oikeutettua.

A-Lava
Provinssirock 2018

Spektaakkelien spektaakkeli

Spektaakkelien spektaakkeli

Avengers: Infinity War

Anthony Russo & Joe Russo

Elokuvateattereissa nyt

☆☆☆



Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjan uusin osa pyrkii sitomaan yhteen juonia ja lankoja, joita sarja on pyöritellyt jo 18 elokuvan verran


Maailmanlopun enteitä on ilmassa kun, Thanos, miltei jumalan kaltainen olento päättää hankkia itselleen kuusi sielukiveä, jotka antavat kantajalleen lähes rajattomat voimat. Näitä kiviä onkin löytynyt Marvel-supersankarisarjan aikaisemmissa osissa jo useita. Moninaiset henkilöt ovat pyrkineet piilottamaan niitä Thanosin ulottuvilta.

Thanosin kohdalla puhe on olennosta, jonka tavoitteena ei ole sen enempää tai vähempää kuin pyyhkiä puolet universumin elämästä pois. Avengers: Infinity War -elokuvaa ei voi ainakaan syyttää liian pienistä kuvioista.

Thanos ei kuitenkaan halua tuhota puolta maailmankaikkeuden populaatiosta silkkaa hulluuttaan tai katkeruuttaan. Päinvastoin, hänellä on suunnitelmana pelastaa maailma siltä itseltään. Thanosin mielestä liikaväen apuharvennus on tarpeen ihmisten ja muiden olentojen ryhdyttyä lisääntymään kuin rikkaruoho, joka syövyttää universumia planeetta kerrallaan kohti sen vääjäämätötä tuhoa.

Leffan tunnelma on omaa luokkaansa aikaisempiin Avengers-elokuviin verrattuna. Se on alkumetreiltään asti synkkä  ja painostava Thanosin alkaessa pistää fanien rakastamia supersankareita surutta kylmäksi. Tämä luo katsojaan uskoa siihen, että tässä tarinassa ammutaan kovilla ja sen panokset ovat tosiaan korkealla.

Leffassa on myös puutteensa, jotka liittyvät sen laajaan näyttelijäkaartiin ja siihen, ettei se onnistu seisomaan turhan vakaasti omilla jaloillaan itsenäisenä teoksena. Koska teoksen kantavaa teemaa on rakennettu hiljalleen sarjan aikaisemmissa osissa, ei elokuva aukea ilman aikaisempien elokuvien tuntemusta. Kylmiltään leffan mäiskeisiin hyppäävälle katsojalle meininki voikin äityä sekavaksi.

Infinity War on lähes kolmen tunnin mittainen. Siitä huolimatta sen vauhti on niin kova ja draamankaari heittelehtii niin villlisti, että kaikkia sen juonenkäänteitä ei ehditä käsittelemään kunnolla päätökseen. Mitään kummempaa hahmojen kehittymistä ei ehdi tapahtua, paitsi himpun verran Thanosin tapauksessa.

Ajankäytön jakamisen suhteen voi myös kysyä, miksi sitä on käytetty sellaisten epäoleellisten vaiheiden selvittelyyn, kuten esimerkiksi Thorin uuden aseen pitkäpiimäiseen metsästykseen ja rakentamiseen.

Kaikkiaan Avengers: Infinity War on kohtalaisen viihdyttävä sekoitus Marvel-leffoille ominaista mäiskettä, draamaa ja hauskoja sanallisia letkautuksia, jotka viskovat katsojaa tunnelmasta ja universumista toiseen.  Erityisen inspiroiva on unohtumaton loppuratkaisu, joka petaa samalla selvästi ensi vuonna ilmestyvää, vielä tarkemmin nimeämätöntä neljättä Avengers-elokuvaa.

Yrittämisen iloa. Pyörähuoltamon omistaja Börje Hiltunen ei ole totinen torvensoittaja.

Se pyörii sittenkin

Kuvat Laura Railamaa

Voiman yrittäjyyttä kuvaavassa juttusarjassa esitellään Hiltusen pyörähuolto

Vuonna 2010 perustettu Hiltusen pyörähuolto sijaitsee Herttoniemenrannan kaupunginosassa Itä-Helsingissä. Siellä sopii hyvin käydä hakemassa kaksipyöräiselleen kevättarkastuksen tai vaikka käydä kunnostuttamassa ajan, käytön ja sään pahemminkin runtelemia pyöränraatoja. Paikan päältä löytyy myös kasoittain erilaisia tarvikkeita ja varaosia omaan pyörän fiksailuun kotona.

”Vietettyäni 16 vuotta satamapakkaajan duunissa, aloin lopulta miettiä mitä haluaisin oikeasti tehdä isona. Mietiskeltyäni juttuja sitten hetken aikaa, satuin huomaamaan silloisen pyöränosteen Suomessa ja uskaltauduin lopulta kokeilemaan siipiäni yksityisyrittäjänä” kertoo yrittäjä Börje Hiltunen.

”Homman lähdettyä rullaamaan kunnolla, minulla ei ollut sitten enää vaihtoehtoja. Ihan jo senkin takia, että tämä pyöräily harrastus on ollut mulle aina todella lähellä sydäntä.”

Börje kertoo, että asiakkaat ostavat hänen korjaamoltaan eniten pyörien vuosihuoltoja.

”Kesäisin vaihdetaan myös paljon renkaita ja talvella menee vastaavasti rutkasti vaijereita uusiksi. Painotan aina sitä ihmisille, että kun pitää pyörästä kunnolla huolta, se oma ei fillari ei pysy pelkästään pitempään hengissä, vaan sillä on myös paljon kevyempi ajella ympäriinsä.”

Pyörät telekalla. Korjaamolta löytyy peliä ja pensseliä joka lähtöön.
Pyörät telakalla. Korjaamolta löytyy peliä ja pensseliä joka lähtöön.

Hiltunen jakaa ihmisille myös tietoa matka- ja kaupunkipyöräilystä enemmän kuin mielellään.

”Jotenkin sitä vaan lämpenee aina kun tapaa ihmisen, joka on kiinnostunut pyöräilystä samaan tapaan kuin itsekin olen.”

Yksityisyrittäjyyteensä Börje suhtautuu innostuneesti.

”Tässä hommassa on mukavaa se, että on jotenkin suorassa syy-seuraussuhteessa siihen mitä tekee. Se on vaan älyttömän kivaa, että palaute tulee suoraan, eikä tässä ole välissä mitään konsernin tuomaa muuria. On myös nastaa, ettei päätöksistä tarvitse neuvotella kenenkään muun kuin itsensä kanssa.”

Yrittämisessä on kuitenkin aina omat varjopuolensa.

”Suomessa tää on tietenkin aika vittumainen tapa tehdä leipää. Esimerkiksi yrittäjä ei saa työaikavakuutusta ollenkaan. Eli jos tekee ihan yksin kaiken ja pitää sairaspäiviä, fyrkat on sitten niiltä päiviltä siinä. Eikä niitä saa mistään takaisin.”

Börjellä on myös viesti oman yrityksen perustamista harkitseville.

”Yksityisyrittäjänä oleminen on tosiaan vähän kaksiteräinen miekka. Siinä on paljon hyvää ja paljon huonoa. Mutta kun tähän hommaan ryhtyy, niin kannattaa ensimmäisenä miettiä, että ostaisitko itse sitä tuotetta, mitä yrität kaupata muille. Tätä on paljon järkevämpää pohtia kuin sitä, paljonko siinä omassa tuotteessa tai palvelussa on mahdollisesti mukana tuottoa. Pitää luottaa tarpeeksi siihen, mitä lähtee tekemään ja pystyä seisomaan yrittäjänä lujasti oman tuotteensa takana.”

hiltunen

Hiltusen Pyörähuolto sijaitsee osoitteessa Laivalahdenkaari 26, Helsinki
www.hiltusenpyora.fi

A-Lava
Provinssirock 2018

Hyvä poliisi, paha media

Kuvat ELSA PIELA

Suomalaisten luottamus puolueisiin on heikkoa mutta virkavaltaan vahvaa.

Kansalaisten luottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin mitataan säännöllisesti. Menetelmänä käytetään haastattelututkimuksia, joissa vastaajat arvioivat itse luottamuksensa tason.

Vuosina 2000, 2005 ja 2009 suomalaiset luottivat vankasti poliisiin, puolustusvoimiin ja oikeusjärjestelmään. Trendi on jatkunut samanlaisena jo pitkään. Tilastojen pohjana käytetty European Values ­Study keräsi Suomessa uutta aineistoa viimeksi vuonna 2017. Tutkimuksen tuloksista saadaan tietoja myöhemmin tänä vuonna.

Siinä missä poliisi ja puolustusvoimat nauttivat luottamusta, puoluepoliittisia instituutioita pidetään epäilyttävämpinä. Puolueisiin luotti vuonna 2009 vain 15 prosenttia ja lehdistöönkin alle puolet vastaajista, kun samaan aikaan poliisi nautti 92 prosentin luottamusta.

Kiinnostavaa on, näkyivätkö ja näkyvätkö poliisiin kohdistuvat laajaa julkisuutta saaneet rikostutkinnat seuraavissa luottamusmittauksissa. Näkyvin on ollut Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tapaus. Myös entistä poliisiylijohtajaa ja poliisin muuta johtoa epäillään virkarikoksista. 

Selityksiä sille, että poliisiin kohdistuvat rikosepäilyt nähdään usein poikkeuksena sääntöön, on varmasti useita. Suomen poliisit ovat hyvin koulutettuja, ja verrattuna moniin muihin maihin heillä on ”helppo” työmaa.

Luottamus kumpuaa monesta eri lähteestä. Yksi luottamukseen liittyvä tekijä on kokemus oikeudenmukaisuudesta. Kun ihminen kokee, ettei instituutio tai henkilö petä häntä tai tuota pettymystä, luottamus vahvistuu.

Tämän lähtökohdan pohjalta voisi olettaa, että suomalaiset luottavat poliisiin, armeijaan ja oikeusjärjestelmään, koska ne eivät ole tuottaneet pettymyksiä. Edes epäoikeudenmukaisina pidetyt tuomiot esimerkiksi seksuaalirikoksista eivät ole heilauttaneet tilastollista luottamuskäyrää, vaikka aihe on säännöllisesti mediassa ja politiikassa. Oikeusministeri Antti Häkkänen lupasi virkaan astuessaan selvittää seksuaalirikosten rangaistusten kiristämistä.

Vaikuttavana tekijänä ihmisten luottamukseen voi olla myös se, ettei suuri osa kansalaisista ole virkavallan kanssa tekemisissä juuri muuten kuin lupa-asioissa ja liikennevalvontaan liittyvissä kysymyksissä.

Luottamuksessamme puoluepoliittisiin toimijoihin on ristiriita. Luottamus on vähäistä, vaikka olemme itse valitsemassa poliittisia edustajiamme. Tämä voi juontua siitä, että puolueiden nähdään ajavan ensisijaisesti omia etujaan.

Vuonna 2009 alle puolet vastaajista luotti eduskuntaan hyvin tai melko paljon. Laskeva äänestysaktiivisuus on niin ikään merkki poliittisen osallistumisen heikentyvästä tasosta.

Toinen ristiriita liittyy lehdistön nauttimaan luottamukseen. Vuonna 2005 vain 34 prosenttia vastaajista piti lehdistöä vähintään melko luotettavana. Samaan aikaan Suomen sananvapaus on maailman kärkiluokkaa. 

Jokaisella lehdellä on oma linjansa uutisoida, kertoa tai jättää kertomatta asioista. Median epäluotettavuudesta keskusteltaessa, esiin nousevat usein yksittäisten lehtien linjat: usein niitä pidetään epäilyttävinä tai niiden uskotaan edistävän vääränlaisia arvoja. 

Ei ole myöskään harvinaista, että toimittajista luodaan stereotyyppinen kuva muiden asioita nuuskivana ja sensaatiohakuisena ammattiryhmänä.

Mistä luottamuksemme suomalaisiin instituutioihin lopulta kumpuaa? Johtuuko luottamuksemme instituutioiden rehellisesti ansaitsemasta yhteiskunnallisesta asemasta vai siitä, millaiseen maailmaan haluamme uskoa? Tarvitsemmeko todella yläpuolellemme vahvoja auktoriteettejä, jotka tekevät päätökset puolestamme – sen sijaan, että vastaisimme elämästämme itse?

A-Lava
Sideways 2018

Kutsuuko Tuonela?

Kutsuuko Tuonela?

Batman Europa

Brian Azzarello, Matteo Casali et.al




”En arvannut sen päättyvän näin.”

Batman altistuu virukselle, hänen järkensä alkaa kadota ja kuolema odottaa. Aikaa on viikko, ja ainoa keino selvitä hengissä on Jokeri – sekopäinen murhaaja, jota vastaan Batman on taistellut iät ja ajat. Batman ­Europan alkuasetelma on viehättävä. Voivatko nämä kaksi ihmisraunioita löytää yhteisen sävelen edes pakon, hulluuden ja kuoleman edessä? ­Tulevatko heidän kamppailunsa lopulta päätökseen?

Valitettavasti kertomus ei ole yhtä mielenkiintoinen kuin sen antamat lupaukset. Nämä lunastamattomat lupaukset jättävät lukijan aina vain kylmemmäksi kertomuksen matkatessa kohti sen turhanpäiväistä loppuratkaisua.

Tarinan keskinkertaisuudesta huolimatta albumin taide, josta huolehtivat Jim Lee sekä Giuseppe Camuncoli, Diego Latorre ja Gerard Parel, on aivan omaa luokkaansa.

Neljästä luvusta koostuvan albumin taiteessa ei siis ole teknisesti mitään valittamista, mutta kolmannen luvun aikana piirrostyyli muuttuu liian abstraktiksi. Hetkittäin jopa epäselväksi. Tämän tyylivalinnan syy on tosin ilmeinen, koska sitä käytetään kertomuksen osassa, jossa Batmanilla ja Jokerilla alkaa viirata kaikista kovimpaa nupissa.

Batman Europalla ei ole kertomuksena lukijalle juurikaan tarjottavaa. Silti sitä voi suositella faneille, jotka haluavat päästä fiilistelemään Batmanin ja Jokerin välistä sekoilua ja nauttimaan huimaavan kauniista taiteesta.

Ravintoloitsija Jari Sikkilä, catering-yrittäjä Juha Taina sekä keittiömestari Mika Hassi. Yrityksen toinen omistaja Jari Hurskainen ei valitettavasti ehtinyt mukaan haastatteluun.

Miksi hyvä olutravintola ei voisi sijaita lähiössä?

Olutravintola Huurre haluaa haastaa perusräkälät ja ketjuravintolat

Espoon takamailla Soukassa sijaitsee erikoisoluisiin ja raskaampaa musiikkiin erikoistunut Olutravintola Huurre. Ravintolan valikoimasta löytyy tällä hetkellä yli 70 erilaista pienpanimo-olutta Suomesta ja muualta maailmalta ja valikoimaa päivitetään aktiivisesti. Tässä viimeistä yksityiskohtaansa myöten vanhan liiton heavy metal -henkeä uhkuvassa baarissa on myös mahdollisuus pelata biljardia, lukea päivän uusimpia lehtiä tai vaikka katsoa lätkää kavereiden kanssa.

”Miksi helvetissä kaikkien olutravintoloiden pitäisi sijaita Helsingin keskustassa, kun kerran lähiöissäkin asuu ihmisiä mielinmäärin?”, kertaa ravintolan perustaja Jari Sikkilä kysymystä, josta koko ravintola sai alkunsa.

Olutravintola Hurteessa kuullaan myös harva se viikonloppu elävää musiikkia ja joka toinen keskiviikko siellä esiintyy vaihtuvia stand up -koomikkoja.

”Meidän mielestä ihmisten ei tarvitse aina lähteä keskustaan asti, jos he haluavat muitakin elämyksiä kaljahanasta valuvan perushiivan lisäksi.”, naurahtaa Huurteen keittiöstä vastaava catering-yrittäjä Juha Taina.

Ruokapuolella ravintola tarjoaa perinteisten kanansiipien, hampurilaisten, pizzojen ja pirtelöiden lisäksi hiukan yllättäen myös vegaanista purtavaa.

”Kyllä, meiltä löytyy myös pizzaa, burgeria ja majoneesia vegaanisena. Ja ihan näinä päivinä meille on tulossa aivan uusi hamppupohjainen vegaaninen hampurilaispihvi”,  Juha kertoo selvästi ylpeänä keittiöstään.

Yrittäjät kertovat, että halu satsata lähiöbaarissa juomien ja ruokien laatuun sekä monipuoliseen ohjelmaan tuottaa myös haasteita.

”Tältä pohjalta ei tietenkään voi myydä ihan perusräkälöiden hintatasolla. Ja meidän haasteena on tietysti saada saada ihmiset ymmärtämään, että laatu maksaa, vaikka meidän hinnat ei olekaan yhtä korkeat kuin esimerkiksi keskustassa”,  valittelee Jari ja jatkaa samaan hengenvetoon:
”Politiikka uhkaa tappaa ravintoloita. Se kannustaa ketjuuntumiseen ja esimerkiksi alkoholiveron nostaminen tulee näkymään eniten juuri ravintoloissa hintojen nousuna. Varsinkin kun porukka kantaa jo muutenkin suurimman osan bissestä kotiin kaupoista.”

Alkoholilain tulevat muutokset saavat kuitenkin Jarilta myös kiitosta.

”No, positiivinen asia on ainakin se, että voidaan ottaa 16-vuotiaita nuoria hommiin. Tässä byrokratian luvatussa maassa usein vaaditaan osaamisen takeeksi erilaisia koulun lippulappusia, vaikka todellisuudessa tällä alalla asiat opitaan suurimmaksi osaksi tossa tiskillä.”

Ravintolan pyörittäjien mukaan yrittäjyys ei todellakaan ole ainaista juhlaa.

”Tietenkin tää on rankkaa, välillä ihan saatanan raskasta kun joudutaan tekemään kaikki itse. Vaikka antaahan tää tosi paljon vapauksia tehdä asioita just omalla tavalla”, huokaa Jari
”Mutta jos joku asia menee vikaan, voi vaan kattoa peiliin, niin se syyllinen löytyy kyllä sieltä. Itse en silti vaihtaisi päivääkään pois. Tällä alalla pitää kuitenkin olla myös tietynlaista hulluutta ja rakkautta omaa tekemistä kohtaan. Tämä vain on tosi raadollinen ala varsinkin yrittäjänä, mutta joka ikinen päivä kun tulen Huurteeseen tunnen ylpeyttä siitä, että se olen just minä itse, joka täällä asiat tekee”,  summaa Juha.

Annantalon syksyn kurssit
Sideways 2018

Black Panther ja Black lives Matter

Voiko höpsön toimintaelokuvan ympärillä käytävä keskustelu olla oikeasti merkityksellistä?

Uusimman Marvel-filmatisoinnin, Black Pantherin, ensi-ilta nosti esiin yhteiskunnallisia jännitteitä Yhdysvalloissa. Kauan odotettu ja keskustelua jo etukäteen herättänyt elokuva sai sekä rasistit että Black Lives Matter -porukan liikkeelle.

”Rock the vote? Wakanda the vote.” -julistus on lennellyt #wakandathevote-ohjelman myötä. Kyseessä on Movement for Black Lives -kampanjaan liittyvä hanke, jonka puitteissa taistellaan rodullistettujen yhdysvaltalaisten oikeuksien puolesta. Hanketta johtavat Kayla ReedJessica Byrd ja Rukia Lumumba ovat käyttäneet Black Pantherin synnyttämiä mahdollisuuksia edistääkseen kaikkien mahdollisuuksia rekisteröityä äänestäjiksi.

”Tänä viikonloppuna halusimme tavata oman kansamme Wakandassa.” Byrd ja Reed kertovat ensi-iltaviikonlopun jälkeen.

”Tiedämme, että joillekin Black Panther on vain supersankari elokuva, mutta olemme tietoisia myös siitä, että maailma jonka ansaitsemme ei ole vieläkään valmis – ja me haluamme olla osana sen rakentamista! Tulevana keväänä käytävä keskustelu ja marraskuussa järjestettävät kongressin välivaalit ovat tärkeä askel kohti uuden maailman rakentamista ja me haluamme käyttää jokaisen mahdollisuuden rohkaista ihmisiä ottamaan osaa äänioikeuskeskusteluihin.”

Byrdin ja Reedin mukaan kampanja on saanut tukea yli tuhannelta ihmiseltä heti käynnistymisvaiheessaan.
Black Panther -vakivaltaa

ÄLÄ USKO KAIKKEA NETISSÄ. Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyvä 23-vuotias Michele Voller joutui väkivallan uhriksi Lontoossa vuonna 2017. Syynä oli mitä ilmeisimmin jalkapallon FA Cupin semifinaaliottelun lopputulos. Oikeanpuoleisessa kuvassa puolestaan on Snopes-sivuston mukaan kyse brittiläisen meikkitaiteilijan työnäytteestä.

Harmillista kyllä, vaikka kyse onkin pelkästä Marvelin leffasta, internetin trollit ovat saaneet siitä Amerikassa bensaa liekkeihinsä. He ovat lähettäneet twitteriin postauksia siitä kuinka he ovat joutuneet Black Panther leffaan mennessään väkivallan kohteiksi vain siksi, että he ovat olleet valkoisia. Useissa twiiteissä on pyörinyt kommentti, jossa tummaihonen pahoinpitelijä väitetysti ilmoittaa pahoinpitelyn vaaleaihoiselle uhrille, että ”This movie isn’t for you” (”Tämä elokuva ei ole sinulle”).

Useiden aiheeseen liittyvien artikkelien ja Los Angelesin poliisin ilmoituksen mukaan on kuitenkin selvää, ettei poliisille ole tehty yhtäkään ilmoitusta mistään rasismin takia aiheutetusta väkivallasta, joka olisi ollut mitenkään kytköksissä Mustan Pantterin leffaan.

T'Challa ja Killmonger hippasilla

T’Challa ja Killmonger hippasilla.

Mutta sitten itse aiheeseen. Black Panther on Marvelin supersankarileffa, joka keskittyy Mustan Pantterin, kuvitteellisen afrikkalaisen valtion, Wakandan kruununprinssi T’Challan (Chadwick Boseman) kotiinpaluuseen ja hänen kamppailuunsa saavuttaa murhatun isänsä paikka Wakandan kuninkaana.

Vaikka elokuvan kaikki tapahtumat sijoittuvat maapallolle, se on kertomus kahdesta eri maailmasta: nykyajasta ja Wakandan muinaisesta maasta. Wakandan ympäröimien viidakkojen kätköihin on rakennettu futuristinen kaupunki, jonka salaisuuksien paljastuessa ne saattaisivat vaarantaa koko ihmiskunnan tulevaisuuden.

Tapahtumien keskiössä on mystinen vibranium-metalli, joka Marvel-maailmassa tunnetaan etenkin Kapteeni Amerikan lähes tuhoutumattoman kilven raaka-aineena. Vibranium mahdollistaa äärimmäisen kehittyneiden sekä sitäkin tuhoisampien keksintöjen valmistamisen. Tätä kertomuksen henkilöt yrittävät luonnollisesti käyttää omiin – niin hyviin kuin itsekkäisiin – tarkoitusperiinsä.

Ulkoisilta puitteiltaan Black Panther kuuluu heittäen näyttävimpiin Marvelin julkaisemiin leffoihin. Varsinkin Wakandan kaupunki sekä sitä ympäröivä luonto eläimineen, viidakkoineen ja mahtavien kallioiden ympäröimine ruohoaroineen saavat silmän ja sydämen pakahtumaan ihmetyksestä.

Valitettavasti on sanottava: Moni kakku päältä kaunis. Ajoittain tuntuu jopa siltä, että leffan erikoistehosteisiin ja lavasteisiin on satsattu niin paljon rahaa, että studio on joutunut palkkaamaan kokemattomia kesätyöläisiä vastaamaan kertomuksen juonesta ja häpeämättömän kliseisestä dialogista.

Esimerkiksi T’Challan uuden kuninkaan taakkaan liittyvä angsti ja kertomuksen pääpahiksena toimivan Erik Killmongerin (Michael B. Jordan) toiminnan motiivit jäävät sekä avaamatta että työstämättä. Tekijöille on selvästi tärkeämpää rakentaa päähahmojen kuluneiden kaavojen mukainen vastakkainasettelu ja kliimaksinen lopputaistelu.

 

Meno on komeata ja vauhdikasta. Harmillisesti tarina kumisee tyhjyyttään.

Marvel-sarjakuvien, Kostajat ja Mustan Pantteri -sarjakuvafanin näkökulmasta leffassa ärsyttää myös se, että päähahmon uusi vibraniumin vahvistama puku tekee hänestä käytännöstä haavoittumattoman. Sen sijaan että hahmo käyttäisi kamppailussaan rikollisuutta vastaan yliluonnollista nopeuttaan, häkellyttävän tarkkoja aistejaan sekä salamyhkäisen metsästäjän oveluuttaan hän onkin muuttunut käytännössä tyystin toiseksi supersankarihahmoksi, Teräsmieheksi, johon luodit tai edes käsikranaatit eivät pure. Totta kai Marvelin sarjakuvissakin Pantteri käyttää vibraniumin vahvistamaa pukuaan, mutta se ei tee hänestä kuolevaisten keskuudessa lähes voittamatonta. Esimerkiksi Kapteeni Amerikka ja Daredevil ovat kiskoneet Pantteria enemmän tai vähemmän onnistuneesti turpaan jopa perinteisessä käsirysyssä.

Elokuva sivuaa monia haastavampiakin teemoja, kuten menneisyyden merkityksen korostamista, sekä sitä, että keskuudessamme vallitseva eripura johtaa lopulta vain väkivallan loputtomaan kierteeseen.

Harmi kyllä, kaikki kiinnostava tuntuu hukkuvan koko ajan eritysefektien ja tyhjänpäiväisen juonen johdatteleman melskeilyn alle.

Annantalon syksyn kurssit
Sideways 2018

Taiteella pakolaisapua. Kuvataitelija Heidi Hännisen mielestä valtion pitäisi hoitaa oma vastuutaan paremmin. (Kuva: Elsa Piela)

Taidehuutokauppaa ihmisoikeuksien puolesta

TIISTAINA 13.2 käynnistettiin Helsingin Kauppahallin nurkalla sijaitsevan Stockholms Auktionverketin tiloissa taidehuutokauppa ihmisoikeuksien hyväksi. Sen tavoitteena on vahvistaa vuoden 2016 lakimuutosten heikentämiä Pakolaisneuvonta ry:n toimintaedellytyksiä.

Järjestö on johtava ulkomaalaislain, paperittomuuden ja pakolaiskysymysten suomalainen asiantuntija. Järjestön työsarka ja valtionapu ovat viimeisen parin vuoden aikana kehittyneet päinvastaisiin suuntiin.

Huutokaupassa on myytävänä yli neljäkymmentä taideteosta nimekkäiltä nykytaiteilijoilta. Teoksiaan tähän tarkoitukseen ovat lahjoittaneet esimerkiksi Elina Brotherus, Tuomas A. Laitinen, Kari Caven, Pauliina Turakka Purhonen, Elina Merenmies, Jani Leinonen, Stefan Bremer, Emma Ainala, Nelli Palomäki, Suohpanterror-taiteilijaryhmä ja graffititaiteilija EGS.

Avajaisten näyttelykierroksella oli mukana taiteilijoiden ohella ihmisoikeusasiantuntijoita, kulttuuriväkeä ja poliittisia päättäjiä.  Osallistujat ilmaisivat monin sanoin huolensa siitä, ettei Suomen valtio myönnä tarpeeksi resursseja turvapaikanhakijoiden auttamiseksi.

”On huikeaa, että tälläisiä keräyksiä järjestetään ja, että pääsee työskentelemään saman henkisten ihmisten kanssa hädänalaisten hyväksi”, huokaa huutokauppaan omia teoksiaan lahjoittanut kuvataitelija Heidi Hänninen.

”Olen joskus miettinyt miten paljon olen itse uhrannut omaa aikaani hyväntekeväisyystoimintaan.  Minua on arvosteltukin siitä, että sekoitan omaa elämääni muiden ihmisten murheilla. Olen kuitenkin aina tullut siihen lopputulokseen, ettei tämä mitään uhrautumista ole. On tärkeää auttaa ihmisiä aina kun pystyy, ja siitä saa itsekin henkistä pääomaa hyvänolon muodossa, kun tietää tehneensä jotakin hyvän asian puolesta.”

Hänninen toivoo samalla, ettei tällaisia tapahtumia tarvitsisi tulevaisuudessa järjestää.
”Kyllä suurempien tahojen pitäisi ottaa sen verran vastuuta, ettei tällaista taiteilijoiden varassa olevaa toimintaa tarvittaisi. Oma viestini valtiolle on, että hävetkää.”

18.2. asti jatkuva online-huutokauppa löytyy täältä. Samaan aiheeseen liittyvä Mesenaatti-kampanja löytyy täältä.

Pelastetaan Pakolaisneuvonta -kampanjan takana ovat muun muassa monet turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevät yhdistykset ja turvapaikanhakjoiden oikeuksia aktiivisesti puolustaneet kansalaisverkostot, kuteni Kotimajoitusverkosto, Turvapaikanhakijoiden tuki ry ja Oikeus elää – verkosto.

Annantalon syksyn kurssit
Sideways 2018

Writer’s block: Totta vai hevonpaskaa?

Mikä neuvoksi kun lehtitoimittajan deadlinet painavat päälle, mutta tietokoneen ruudulta tuijottaa takaisin vain tyhjä sivu? Mitä tapahtuu runoilijalle jonka sydän on pakahtua julmassa maailmassa puhaltavaan myrskyyn, mutta hän ei saa sanaakaan aikaiseksi paperille?

Monesti writer’s blockista puhuttaessa ihmiset mieltävät sen jonkinlaiseksi konkreettiseksi esteeksi kirjoittamiselle. Vastukseksi, joka on murrettava ennen kuin tarinoiden kertominen voi jatkua.

Miten todellinen ongelma tämä ”writer’s blockin-oireryhmä” sitten todellisuudessa on? Toisten mielestä sen voima on täysin rampauttava, hieman samaan tapaan kuin keuhkokuume saattaisi estää laulajaa osallistumasta hänen seuraavaan esitykseensä. Joidenkin mielestä kyseessä on vain yksilön henkilökohtainen laiskuus.

Omasta mielestäni asia on varsin yksinkertainen, ihmisen aivoissa ei ole mitään maagista mielikuvituselintä, jonka tuotanto saattaa tyrehtyä hetkenä minä hyvänsä tähtien asennosta riippuen. Se mikä taas on faktaa, on, että ihmisellä on aivot. Niissä virtaava mielikuvitus tarvitsee ravintoa samalla tavalla kuin keho ruokaa, tai se kuihtuu ja kuolee pois. Mielen polttoaineena kirjallisuus, aikakausilehdet ja sarjakuvat toimivat siinä missä proteiinit, rasvat ja hiilihydraatit pitävät kehoamme hengissä.

Mieli ja keho voivat kaikesta huolenpidostamme riippumatta kuitenkin sairastua. Mielen oireisiin kuuluvat esimerkiksi: masennus, kiire, stressi, rahahuolet ja sosiaaliset ongelmat. Joku neropatti voisi tietenkin sanoa, että: ”Eikös taiteilijan pidä olla vähän apaattinen, että hän pystyy kirjoittamaan koskettavia tarinoita.” Elämänkokemus, minkä piiriin masentuneisuuskin toki lasketaan, voi tietenkin osaltaan edesauttaa kirjoittamista, mutta liian syvissä vesissä kahlaavan ihmisen voi olla vaikeaa keskittyä tarinoiden luomiseen. Sillä hänen aivonsa joutuvat käyttämään energiaa jo valmiiksi ratkaisemattomien ongelmien parissa.

Ihmiskunta on kuitenkin aikojen saatossa ehtinyt kehittää useimpien oireiden hoitamiseen erilaisia lääkkeitä. Toiset käyttämistämme yrteistä ja rokotuksista ovat väkevämpiä kuin toiset, ja meistä jokaisen keholla ja mielellä on oma tapansa reagoida niiden tuomiin vaikutuksiin.

Lukemisen lisäksi writer’s blockin ehkäisemiseen on useita eri keinoja, mutta yksinkertaisin niistä on ehkä kirjoittaminen. Kyllä, luit oikein. Mielestäni kirjoittaminen pitää näitä kirjoittajan mieleen muodostuvia tukoksia kurissa samalla tavalla, kuin öljy pitää narinan ovensaranoista loitolla. Kun tajuntansa pitää virkeänä kirjoittamalla, ei mieli jää harjoittamattomaksi ja ideoita syntyy helpommin paperille.

Tämäkin asia toimii samanlaisella periaatteella, kuin hyvässä fyysisessä kunnossa oleva ihminen verrattuna sohvalla löhöävään paskasäkkiin. Urheilijan ruumis jaksaa puurtaa fyysistä voimaa ja kuntoa vaativien suoritusten äärellä kauemmin ja palautuu myös sohvaperunaa nopeammin seuraavia haasteita varten.

Kirjoittajan on myös uskallettava kirjoittaa roskaa ja vuodattaa niin sanottu myrkkynsä koneistostaan ulos. Kun kamppailee omien tekstiensä kanssa riittävän kauan, lopulta syntyy aina jotakin käyttökelpoista. Ja vaikka ei syntyisikään, on kirjoittamistaidon harjoittaminen ja tekstiensä työstäminen parempi asia kuin toimistolla toimettomana piereskely, joka ei luonnollisesti edistä mitään tarkoitusta. Jos ajatuksemme saavat edes roskan kirjoittamisen kautta virikkeitä, alkaa tajuntamme työskennellä tarinoidemme kirjoittamiseen liittyvien ongelmien kanssa jopa yöllä. Näennäisesti tehotonta päivää seuraavana aamuna mieli onkin monesti kirkkaampi ja edellisen päivän asiat voi nähdä täysin erilaisessa valossa.

Jopa pelkän kirjoitusympäristön muuttaminen toiseen huoneeseen, parvekkeelle, kirjastoon, lähikahvilaan tai kapakkaan saattaa luoda suuremman muutoksen omassa luovassa prosessissa, kuin saattaisi aluksi uskoa. Tämä liittyy joillakin siihen, että heidän on päästävä hetkeksi pois neljän seinän luomasta yksinäisyydestä, kun taas toisilla irtautuminen oman perhe-elämän hälinästä, voi olla ratkaiseva tekijä omassa kirjoittamisprosessissa.

Oli, miten oli. Kuten krapulassa: keinot on monet, kun morganeita podet.

Annantalon syksyn kurssit
Sideways 2018

Thor:Ragnarök – Kun maailmanloppu lähestyy

Thor:Ragnarök – Kun maailmanloppu lähestyy

Thor: Ragnarök

Taika Waititi, Craig Kyle & Christopher Yost ja Stephany Folsom ja Eric Pearson

Helsinki, Tennispalatsi



Thor: Ragnarök on jenkkiläinen supersankarileffa, joka sijoittuu Marvelin sarjakuvamaailmaan ja kertoo siellä seikkailevan ukkosen Jumala Thorin ponnisteluista maailmanlopun estämiseksi.


Tarina alkaa Thorin taistelusta valtavaa demoni Surturia vastaan, jonka aikana katsojalle esitellään minkälaista hävitystä demoniarmeijan piirittämä ukkosen Jumala voi saada vasaraansa heiluttamalla aikaiseksi. Piestyään paskat Surturista ja hänen kätyreistään pihalle, Thor joutuu kuitenkin pakenemaan vihollisen vahvistusjoukkojen saapuessa paikalle.

Thorin palatessa kotikaupunkiinsa Asgardiin, hän aistii, että asiat siellä ovat menossa jälleen päin helvettiä.

Juonesta vielä lyhyesti: asgardilaisia suojelevan suurjumala Odenin päivät tulevat päätökseensä ja muinainen kuoleman Jumalatar Hela palaa megalomaanisten maailmojenvalloitussuunnitelmiensa kanssa kuvioihin. Thor yrittää lopettaa jumalattaren juonet väkivalloin heti alkuunsa, mutta Hela murskaa hänen mahtavan vasaransa  Mjolnirin helpon näköisesti ja karkottaa Thorin veljensä Lokin kanssa Kasaar-nimiselle planeetalle.

Siellä Thorin on taisteltava gladiaattoriareenalla toveriaan Hulkia vastaan sekä paettava takaisin omaan maailmaansa. Mikäli hän aikoo estää Helaa toteuttamasta Ragnarökia ja pelastaa oman kansansa sen varmalta tuholta.

Tarinan rönsyilystä huolimatta juonen kuljetus leffan aikana on alusta loppuun saakka sulavaa. Eikä monien eri tapahtumapaikkojen tai edes maailmojen ja niiden välisten tasojen vaihtelu vaikeuta sen seuraamista. Ja vaikka leffan aikana näkee koko ajan selvästi mihin se on menossa eikä varsinaisia yllätyksiä ole luvassa, se pitää otteessaan vauhdikkaan tarinankerrontansa, persoonallisten hahmojensa ja räväkän dialoginsa ansiosta. Luvassa on myös useita supersankarileffoille ominaisia toimintakohtauksia, jotka ovat taattua Marvel-laatua.

Ragnarökissä hämmentää eniten ehkä se, ettei siitä Marvelin leffana ole juurikaan nokan koputtamista. Sen supersankarileffoille ominaisista kliseistä, parista epäloogisuudesta, sekä pakollisesta Hollywood-kohtauksesta ja onelinerista huolimatta.