Olli Tammilehto

Olli Tammilehto on vapaa tutkija ja tietokirjailija, jonka uusin kirja on Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Mutta kahden koululaisen isänä nämä viralliset roolit usein unohtuvat, ja hän on ennen kaikkea epävirallisen talouden iskurityöläinen.

Epäselvä ja omituinen ja Skripalien tapaus

Yksi keskeisistä ihmisoikeuksista on syyttömyysolettama: pelkän epäilyn perusteella ei voida rangaista. YK:n ihmisoikeusjulistuksen sanoin: ”Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.” Esimerkiksi se, että rikoksesta epäilty on tehnyt aiemmin samanlaisia rikoksia, ei tee hänestä syyllistä.

Sergei ja Julia Skripalin 4.3.2018 tapahtuneen murhayrityksen käsittelyssä tätä periaatetta ei ole noudatettu. Suuri joukko ihmisoikeuksista puhuvia maita – niiden joukossa Suomi – on julistanut Venäjän syylliseksi ja rangaissut sitä. Kuitenkin asian tutkinta voi Scotland Yardin mukaan kestää kesään saakka, eikä oikeudenkäynnistä ole tietoakaan. Venäjä ei tosin ole ihminen, mutta luulisi, että valtioiden välisissä suhteissa syyttömyysolettama olisi vielä tärkeämpi kuin yksilöiden kohdalla: kevyin perustein langetetut rangaistukset voivat johtaa kierteeseen, jonka loppupäässä häämöttää sota. Ydinasemaiden välillä se eskaloituisi helposti ydinsodaksi.

Mutta eihän Skripaleiden tapauksessa ole muita epäiltyjä? Eikö Venäjän syyllisyys ole selvää jo nyt? Todellisuudessa kelle tahansa, joka jaksaa kahlata läpi asiaan liittyvää uutistulvaa, selviää, että tapaus on varsinainen epäselvyyksien suma.

Ensinnäkin on epäselvää, mitä myrkkyä Skripalit saivat. Tämä selviää Britannian suojeluoikeuden (Court of Protection) tuomiosta, joka koski verinäytteiden antamista Kemiallisten aseiden kieltojärjestölle (OPCW). Tuomioselostuksen mukaan Britannian armeijan tiede- ja teknologialaboratorion (Porton Down) asiantuntija ilmoitti todistajanlausunnossaan, että uhrien verinäytteet ”osoittivat altistumista hermomyrkylle tai niiden sukulaisyhdisteelle. Näytteet antoivat positiivisen testituloksen novitšok-luokan hermomyrkystä tai läheisesti sukua olevasta aineesta”. Myöhemmin OPCW julkaisi  omien testiensä tuloksen: kertomatta myrkyn nimeä ja mainitsematta Venäjää organisaatio vahvisti brittien analyysin olleen oikea.

Siis kyse ei välttämättä ollut pääministeri Theresa Mayn ynnä muiden esiin nostamista novitšok-aineista eikä välttämättä hermomyrkystä lainkaan. Tähän mahdollisuuteen viittaa se, että kolmen viikon kuluttua altistumisesta Julia Skripalin tila ei enää ollut kriittinen ja hänen kerrottiin paranevan nopeasti. Neljän viikon kuluttua sama uutinen kerrottiin myös hänen isästään. Vähän myöhemmin Julia pääsi pois sairaalasta. Jos he olisivat saaneet novitšok-hermomyrkkyä heidän luulisi jo kuolleen tässä vaiheessa, sillä sen pitäisi olla jopa 8 kertaa tappavampia kuin VX. Tämäkin aine on niin myrkyllistä, että 0,01 grammaa iholla tai 0,001 grammaa hengitettynä riittää viemään hengen joka toiselta altistuneelta. Useampi tällainen annos tappaa lähes kaikki. VX vaikuttaa yleensä muutamassa minuutissa, eikä hoitoon juuri ole aikaa.

Kyseessä olleen aineen lievään myrkyllisyyteen viittaavat myös vähäiset tai olemattomat vaikutukset muihin mahdollisesti altistuneisiin. Skripaleita auttanut tai tapausta tutkinut poliisietsivä Nick Bailey joutui olemaan sairaalahoidossa vain runsaat kaksi viikkoa. Vaikka useat tiedotusvälineet kertoivat alussa jopa 40 altistuneesta, Salisburyn sairaalan lääkärin Stephen Daviesin mukaan kukaan muu Skripalien ja Baileyn lisäksi ei ollut tarvinnut hoitoa. Lääkäri, joka antoi lähes puolen tunnin ajan ensiapua oksentelevalle Julia Skripalille hänen tuuperruttuaan ostoskeskukseen kuuluvan puistikon penkille, ei sairastunut ainakaan välittömästi. Sairaalan tiedonanto viittaa siihen, ettei hän sairastunut myöhemminkään. Äärimmäisen vaarallisen kemiallisen aseen käytön kanssa ei aivan sopusoinnussa ole myöskään se, että poliisin käsityksen mukaan Skripalit altistuivat kotonaan, mutta eivät sairastuneet siellä. He lähtivät tuona kohtalokkaana päivänä puoli kahden aikoihin autollaan liikkeelle, kävivät pubissa ja ehtivä syödä Zizzi-ravintolassa kolmen aikaan ennen kuin heidät löydettiin neljän aikoihin sairaina ravintolan läheisyydessä olevalta penkiltä.

Hitaan vaikutuksen voisi selittää se, että joidenkin tietojen mukaan novitšokit vaikuttavat viiveellä, jos ne saadaan jauheen muodossa. Tuntien viiveellä vaikuttava myrkky ei ole kuitenkaan enää poikkeuksellisen vaarallinen kemiallinen ase, jollaisen käytöstä ”Britannian maaperällä” on noussut valtava kohu. Omituista on myös se, että viive oli molempien uhrien kohdalla lähes täsmälleen yhtä pitkä, vaikka he ovat eripainoisia.

Uhrien selviytymisen ja hitaan vaikutuksen voisi kuitenkin johtua siitä, että Skripalit olivat ensisijaisesti altistuneet muulle kuin novitšok-myrkylle. Jotkut asiantuntijaraportit viittaavat itseasiassa juuri tähän. OPCW lähetti uhrien verestä ja rikospaikalta saadut näytteet analysoitaviksi useisiin luotettaviin laboratorioihin. Yksi niistä oli sveitsiläinen Spiez Laboratory. Venäjän ulkoministeriön mukaan Spiez raportoi OPCW:lle näytteiden sisältävän A-234-novitšokin lisäksi BZ-hermomyrkkyä. BZ eli Buzz on ollut aiemmin käytössä USA:ssa ja mahdollisesti monissa muissakin maissa. Tämä myrkky vaikuttaa vasta tunnin tai pitemmän ajan kuluttua altistuksesta, mutta se ei normaalisti tapa eikä lamauttava vaikutus ole pysyvä vaan kestää vain joitakin päiviä. Yllättävää on, että Spiezin mukaan näytteissä ollut novitšok oli neitseellisessä eli alkuperäisessä muodossa. OPCW taas raportoi, että heidän löytämänsä aine oli hyvin puhdasta. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että näytteiden oton aikaan murhayrityksestä oli kulunut jo kaksi viikkoa: yleisen käsityksen mukaan ainakin osa novitšok-aineista ei ole stabiileja yhdisteitä vaan ne hajoavat nopeasti varsinkin ollessaan kosketuksissa veteen, joten löydetyn aineen ei pitäisi enää olla puhdasta ja neitseellistä.

Kummalliseksi tapauksen tekee myös se, että Skripalit halutaan eristää muusta maailmasta. Sergei Skripalin veljentytär yritti matkustaa Britanniaan tapaamaan sukulaisiaan, muttei saanut viisumia. Sairaalasta pääsyn jälkeen Julia Skripal siirrettiin tuntemattomaan ”turvalliseen paikkaan”. CIA ja Britannian salainen tiedustelupalvelu MI6 ovat ilmoittaneet tarjoavansa Skripaleille uudet identiteetit ja uuden elämän Yhdysvalloissa tai muualla. Tämä kaikki ”turvallisuuden” nimissä, mutta joka tapauksessa seurauksena on se, ettei todennäköisesti kukaan riippumaton toimittaja tai tutkija pääse koskaan haastattelemaan heitä.

On outoa myös, että keskeisiä todisteita, joita voisi käyttää rikoksen selvittämiseen, halutaan hävittää. Sergei Skripalin koti oli pitkään suljettuna ja sinetöitynä myrkytysvaaran takia. Kun se avattiin, sieltä löytyi nälkiintynyt kissa ja kaksi kuollutta marsua. Viranomaiset tappoivat kissan ja polttivat sen ja marsujen jäännökset. Daily Mail -lehden mukaan viranomaiset harkitsevat Skripalin talon ja Zizzi-ravintolan purkamista. Sama kohtalo voi odottaa pubia, jossa Skripalit kävivät ennen syömistä.

Jos oletetaan, että Skripalit ovat saaneet jotakin novitšok-myrkkyä, sen valmistusmaata ei toistaiseksi tiedetä. Britannian armeijan tiede- ja teknologialaboratorion johtaja Gary Aitkenhead vahvisti tämän 3.4.: ”Emme ole tunnistaneet [aineen] tarkkaa alkuperää.”

Vaikka ’novitšok’ (=aloittelija, noviisi) on venäläinen sana, sitä ei ole käytetty tässä yhteydessä Neuvostoliitossa tai Venäjällä: OPCW:n tieteellisen neuvoston entisen sihteerin Ralf Trappin mukaan nyt kyseessä olevia yhdisteitä on tutkittu 1990-luvun alkuun saakka salaisessa ohjelmassa nimeltä Foliant (=folio) ja itse aineilla on ollut vain koodinimiä.

Novitšok-nimitys tuli tunnetuksi venäläinen kemistin Vil Mirzajanovin alettua vuonna 1992 julkaista paljastuksia maansa salaisesta kemiallisten aseiden ohjelmasta. Kun Yhdysvaltoihin muuttanut Mirzajanov vuonna 2008 julkaisi aiheesta kirjan, jossa oli novitšok-myrkkyjen kemiallisia kaavoja, asia herätti muun muassa OPCW:n suomalaisten ja hollantilaisten jäsenten kiinnostusta. Tällöin kuitenkin Wikileaksin paljastamien, vuonna 2009 lähetettyjen virallisten sähkeiden mukaan USA:n ja Britannian hallitusten edustajat, muun muassa ulkoministeri Hillary Clinton, käskivät maidensa edustajia vaientamaan keskustelu novitšokeista. Sähkeiden mukaan Britannian puolustusministeri otti yhteyttä Suomen puolustusministeriin (tuolloin Jyri Häkämies), jotta tämä vaatisi OPCW-edustajiemme vaikenemaan asiasta. USA:n edustajat pyysivät ohjeita tapauksen käsittelyyn ulkoministeriltä, puolustusministeriltä, kansalliselta turvallisuusneuvostolta ja CIA:lta.

Vuonna 2009 novitšokeista ei siis saanut keskustella edes asiantuntijapiireissä, mutta nyt niistä puhutaan valtamedian uutisten lisäksi myös TV-viihteessä: brittiläis-yhdysvaltalaisessa Strike Back -vakoilusarjassa, joka pyörii parhaillaan televisiossa, kerrottiin novitšokeista jo ennen Skripaleiden tapausta – Britanniassa marraskuussa ja USA:ssa helmikuussa.

Nimestään huolimatta novitšokit eivät ole ainakaan tällä hetkellä erityisesti juuri venäläisiä. Esimerkiksi vuonna 2016 Iran valmisti Kemiallisten aseiden kieltojärjestön valvonnassa viittä eri novitšokia. Määrät olivat äärimmäisen pieniä, mutta näin saatiin selville aineiden massaspektrit, mitä helpottaa aineiden tunnistamista vastaisuudessa. YK:n ja Euroopan komission konsulttina toimivan Ralf Trappin mukaan myös monet länsimaat ovat valmistaneet pieniä määriä novitšokeja valvontatarkoituksiin, mikä on sallittua Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen puitteissa.

USA:n patenttitoimiston tietokannasta löytyy 22 patenttia, joissa mainitaan novitšok.  Esimerkiksi vuonna 2012 on myönnetty novitšokiin liittyvä patentti floridalaiselle Darren Rubinille. Hänen on keksinyt uuden menetelmän novitšokin tai jonkun muun myrkyn käyttöön aseena: myrkky pannaan luodin sisällä olevaan kammioon, joka särkyy osuessaan uhriin. Näin vähäiseltä näyttävä haavoittuminen voikin osoittautua tappavaksi.

Koska novitšokien kemialliset kaavat on julkaistu, on mahdollista, että myös rikollisryhmät voisivat niitä valmistaa. Cornellin yliopiston orgaanisen kemian professorin David Collumin mukaan novitšokit ovat yksinkertaisia yhdisteitä, ja hänen edistyneet oppilaansakin pystyisivät valmistamaan niitä.

Venäjänkielisellä nimellä kutsuttujen rikosvälineen lisäksi Venäjä on yhdistetty tapaukseen salaisella aineistolla, jonka ilmeisesti esimerkiksi Sauli Niinistö on nähnyt. Brittilehdet ovat paljastaneet osan sen sisällöstä. Aineisto sisältää venäläisen käsikirjan, jossa kerrotaan, miten myrkkyjä levitetään ovenkahvoihin ja muihin arkisiin esineisiin. Tämän takana pitäisi olla kymmenen vuoden tutkimus myrkkyjen käytöstä salamurhatarkoituksessa. Käsikirjan aitoudesta on vaikea sanoa mitään varsinkin, kun sitä ei ole kokonaisuudessaan julkistettu. Voi kuitenkin kysyä, olisivatko Venäjän salaiset palvelut halunneet laittaa paperille (tai tiedostoon) näin yksinkertaisia – ja näköjään huonosti toimivia – menetelmiä, kun ne todennäköisesti voi paremmin oppia käytännön harjoituksissa.

Venäjän syyllisyyden itsestäänselvyyttä on todisteltu myös sillä, että vain tällä idän valtakunnalla on ollut motiivi yrittää murhata Sergei Skripal. Jos Britannialle tietoja myynyt vakooja haluttiin tapaa, on kuitenkin kummallista, miksi sitä ei tehty silloin, kun hän vielä asui Venäjällä. Toisaalta Venäjällä mahdollisen Skripalin murhaamismotiivin ohella lukuisia erittäin painavia motiiveja pidättäytyä murhasta ja varsinkin sellaisesta, joka jättää Venäjään yhdistettäviä jälkiä: on vaikea kuvitella, että maa haluaisi taloutensa ja turvallisuutensa heikkenemiseen johtavaa välirikkoa. Lisäksi vaikka maansa pettäneitä salaisten palvelujen agentteja murhataan, vakoojien vaihdossa toiseen maahan siirtyneitä agentteja ei: vaihtokäytäntöä ei haluta tuhota, sillä se on vakoojien tärkeä pelastusrengas.

Vaikka Venäjän valtio on toki yksi epäillystä, voimme myös epäillä teosta venäläistä tai muunmaalaista ei-valtiollista järjestäytynyttä rikollisuutta eli ”mafiaa”: emmehän tiedä, oliko Sergei Skripal sekaantunut johonkin hämäräpuuhaan. Toisaalta kaikilla vähänkin suuremmilla läntisillä valtioilla on omat rikollisryhmänsä, jotka toimivat tiedustelu- eli salaisten palvelujen puitteissa. Nämä syyllistyvät salamurhiin, terroristiryhmien palkkaamiseen ja kaikenlaisiin poliittisiin vehkeilyihin siinä missä Venäjän FSB ja GRU. Huomattava osa näistä rikoksista tapahtuu ilman kyseisen hallituksen suoranaista valtuutusta, mutta osa nimenomaan valtion johdon käskystä. Esimerkiksi Ranskan presidenttinä vuosina 1981-95 vaikuttanut François Mitterrand on myöntänyt valtuuttaneensa ”valtion vihollisten” murhia keskimäärin kerran kuukaudessa. Barack Obama taas määräsi presidenttikaudellaan 2300 lennokki-iskua, joita hyvin voi kutsua salamurhiksi.

Hyvä esimerkki siitä, millaista poliittista manipulaatiota tiedustelupalvelut harjoittavat, on Saksan ulkomaan tiedustelupalvelun BND:n toteuttama operaatio Hades. Elokuussa 1994 Saksan viranomaiset löysivät Moskovasta tulleesta lentokoneesta 363 grammaa plutoniumia. He syyttivät asiasta välittömästi Venäjää. Venäjä tuomittiin kovin sanoin ympäri maailmaa. Spiegel-lehti paljasti kuitenkin huhtikuussa 1995, että BND oli pannut plutoniumin koneeseen tarkoituksenaan mustata Venäjää ja edistää Helmut Kohlin uudelleen valintaa liittokansleriksi.

Lumme Energia
Provinssirock 2018

Lyhtypylväitä Ukrainan usvaan

Richard Sakwa haastaa kirjallaan lännen käsityksen Ukrainan kriisistä.

Ukrainan sota on vakavin konflikti sitten vuoden 1962 Kuuban kriisin. Sen myötä Venäjän ja Nato-maiden suhteet ovat huonontuneet ratkaisevasti. Ydinsodankin todennäköisyys on kasvanut merkittävästi.

Jokaisen omasta, lastensa tai maapallon tulevaisuudesta kiinnostuneen ihmisen on siis olennaista tietää, mistä Ukrainan kriisissä on kysymys. Erinomainen apuväline sodan ympärille kietoutuneessa propagandasumussa taivaltamiseen on Kentin yliopiston Venäjän ja Euroopan politiikan professorin Richard Sakwan tänä vuonna ilmestynyt kirja Frontline Ukraine, Crisis in the Borderlands (Etulinja Ukraina, kriisi rajaseudulla).

Puolalaiseen emigranttiperheeseen Britanniassa syntynyt Sakwa on julkaissut useita Venäjän politiikkaa kriittisessä valossa käsitteleviä perusteellisia kirjoja, joista yksi, ­Tapaus Hodorkovski (Minerva 2014), on suomennettu.

Avain Ukrainan ymmärtämiseen on Sakwan mukaan tieto kahden ukrainalaisen kansallisuusaatteen olemassaolosta: eri alueiden toisistaan poikkeavan historian seurauksena maahan syntyi toisaalta ukrainan kieleen samaistuva ja venäläisyyteen voimakkaasti rajaa vetävä monistinen nationalismi, toisaalta monen kielen ja kulttuurin yhteistä Ukrainaa painottava pluralistinen nationalismi. Viime vuoden helmikuussa tapahtunut vallankumous tai -kaappaus omaksui lännessä kehittyneen monismin, joka johti avoimeen konfliktiin idän ja etelän pluralismin kanssa.

Näin ollen, toisin kuin EU:n ja USA:n virallinen Ukraina-diskurssi väittää, idän kapinalliset ovat paljolti itsenäinen voima, joka alun perin ja ensisijaisesti ei ajanut muusta Ukrainasta irrottautumista. Venäjältä on toki tullut sotijoita ja materiaalista apua taisteluihin, mutta apu ei liity Sakwan mukaan Kremlin pyrkimyksiin valloittaa Itä-Ukraina.

Sakwa osoittaa moniin dokumentteihin nojautuen, että Venäjältä tullut apu kapinallisille on ollut pitkälle Kremlistä riippumatonta. Toisaalta virallinen apu on usein annettu pitkin hampain nationalistien ja kansalaismielipiteen tyynnyttämiseksi.

Kapinallisten ja Venäjän moni­mutkaista suhdetta on lännessä vaikea ymmärtää, koska maa esitetään nykyisin Putinin johtamaksi itsevaltaiseksi ja totalitaariseksi järjestelmäksi. Sakwan mukaan todellisuudessa Putin joutuu tasapainoilemaan monenlaisten voimaryhmien keskellä – samalla tavoin kuin esimerkiksi Obama. Yksi niistä on nationalistinen blokki, jolla on yhteyksiä maan turvallisuuskoneistoihin.

Ukrainan aseman, historian ja nyky­todellisuuden takia Sakwa näkee maalle olleen luonnollisinta integroitua sekä länteen että itään. Yksi kriisin syistä on EU:n pyrkimys pakottaa Ukraina valitsemaan idän ja lännen välillä. Kriisiytymiseen vaikutti myös EU:n itälaajenemisen sotilaallinen ulottuvuus. Euroopan unioni on näin ”rappeutunut instituutiosta, joka suunniteltiin voittamaan konfliktilogiikka, instituutioksi, joka ylläpitää sitä uusissa muodoissa”.

Keskeinen tekijä sodan syttymiseen on Sakwan mukaan USA:n eliitin keskuudessa vaikuttava ”sotapuolue”, joka ei usko globaalin talousliberalismin riittävän turvaamaan Yhdysvaltain hegemoniaa. Venäjä merkittävänä itsenäisenä vallankäyttäjänä ei kerta kaikkiaan sovi tälle Obamankin hallintoon pesiytyneelle puolueelle.

Sakwan EU:n ja USA:n valtaapitäviin kohdistama kritiikki ei tietenkään merkitse sitä, että hän uskoisi Venäjän ja Ukrainan erilaisten valtaryhmien olevan viattomia konfliktiin. Kysymys on vain siitä, että emme elä satujen ja fantasiakirjallisuuden mustavalkoisessa maailmassa. Se pahuus, jonka tiedostaminen on meille tärkeintä, löytyy myös omasta leiristämme.

Richard Sakwa:

Frontline Ukraine, Crisis in the Borderlands.

I.B. Tauris, Lontoo 2015, 297 s.

Ukraina2

Lumme Energia
Sideways 2018

Ydinhulluuden torjuntaa pyhällä joella

Kävelen aamulla kello neljä epätasaista ja kapeaa sepelitietä. Ympärillä levittäytyy hirvittävä hävitys: laaja metsäalue on raiskattu. Sataa ja tuulee. Vaikka olen pukenut päälleni kaikki mukaan ottamani vaatteet, palelen. Aamiaiseksi olen syönyt vain muutaman palan kuivattuja hedelmiä. Uudet kumisaappaani hiertävät nilkkaa. Silti olen tyytyväinen, että olen liikkeellä.

Tämä on toinen päiväni leirillä, jossa vastustetaan Pyhäjoelle suunniteltua ydinvoimalaa. Eilisillan kokouksessa päätettiin aamun aktioista. Olin hämmästynyt, kuinka valmiita ihmiset olivat toimintaan. Ketään ei tuntunut häiritsevän se, että aamulla oli herättävä kolmen aikaan. Puhekierroksella lähes kaikki nuoret aktivistit ilmoittivat lähtevänsä mukaan. Myös kolme isoäiti-ikäistä ydinvoimanvastustajaa aikoi osallistua. Itse sanoin olevani epävarma, heräänkö noin aikaisin. Varsinaista herätystä en tosiaankaan telttaani kuullut, mutta heräsin kuitenkin vähän muiden lähdön jälkeen.

Kahvila Kauha

Tulen risteykseen, jossa oikealle ja vasemmalle levittäytyy valtatien levyinen sepelitie. Yritän mennä oikealle, mutta vartija estää kulkuni. Käännyn vasemmalle. Sielläkin on vartijoita, mutta he eivät puutu liikkumiseeni. Ensimmäisen kaivinkoneen ympärillä on joukko aktivisteja. Yksi ihminen on kahliutunut koneeseen. Toinen istuu koneen varren päällä. Kaivurin kuljettaja ajaa paikalle. Juttelen hänen kanssaan. Kuljettaja toteaa rauhallisesti, että tästäkin taitaa tulla vapaapäivä.

Vähän matkan päässä on siltatyömaa ja sen edessä toinen kaivuri. Sielläkin nuori nainen istuu koneen varren päällä. Toinen on auttamassa kaivurin vieressä. Aktivistit kertovat katselleensa ympärillä levittäytyvää tuhoa ja paikalla möyriviä koneita ja ihmetelleensä, kuinka hiilidioksidivapaata ydinvoima oikeastaan on.

Poliisiauto tulee paikalle, mutta ajaa ohi. On jäätävän kylmä. Päätän lähteä liikkeelle. Vartija yrittää taas estää kulkuni risteyksen oikealle puolella olevalle työmaalle. Laskeudun tien jyrkkää penkkaa pitkin entiseen metsään ja kiipeän sieltä vähän etäämpänä uudelleen tielle. Siellä on useita aktivisteja eivätkä vartijat yritä estää liikkumistani. Naiset Rauhan Puolesta -aktiivi Lea Launokari ja ruotsalainen veteraaniaktivisti My ovat perustaneet yhteen kaivinkoneeseen kahvila Kauhan. He tarjoavat meille ja vartijoille kahvia ja keltakakkua (= yellowcake = uraanimalmista tehty rikaste). My kutsuu minut viereensä. Keskustelemme Suomen ja Ruotsin ydinvoimanvastaisista liikkeistä. Lähdemme välillä juoksemaan lämpimiksemme. Joka kerta, kun lähestymme työmaan ainoaa valmista rakennusta, isoa sähkökeskusta, vartijat ryntäävät paikalle, mutta vetäytyvät heti kun vaihdamme suuntaa.

Nyt on pakko lähteä lämmittelemään. Onneksi lähellä työmaata on yksi aktivistien käyttöönsä saamista mökeistä. Kaksi ihmistä on siellä lämmittelemässä ja kuivaamassa vaatteitaan. Pari leiriläistä nukkuu sikeästi. Aurinkopaneeli lataa kännyköiden ja läppäreiden akkuja. Teen pinon voileipiä ja täytän löytämäni muovipullot kaivovedellä.

Poliisi pelastaa tihutyöt

Lähden takaisin työmaalle. Nyt myös My on tullut estämään kahlehditun kaivinkoneen työskentelyä. Annan vesipullon ja voileipäpaketin koneen päällä oleville aktivisteille. Kun olen ehtinyt siltatyömaan lähellä olevan kaivinkoneen luo, kaksi poliisiautoa ajaa paikalle. Niiden välissä kulkee talonmaalauksessa käytetty nosturiauto. Autot ajavat ohi. Ne ilmeisesti hakevat työmaan toiselta laidalta aktivistien poistamiseen tarvittavan lavan.

Poliisit palaavat ja pysähtyvät kahlehditun kaivinkoneen luo. Lähden kävelemään sinnepäin. Joukko poliiseja pyörii hermostuneena koneen ympärillä pistoolit vyöllään. He yrittävät estää tuloni. Vetoan siihen, että olen toimittaja eikä heillä ole oikeutta estää työtäni. Poliisit vetoavat ampumavälikohtauksiin, joissa toimittajat on aidattava etäälle tapahtumapaikasta. En ole vakuuttunut siitä, että näitä tilanteita voidaan rinnastaa. Lopulta he antavat minun jatkaa kulkuani.

My on asettunut makaamaan kaivurin alle. Poliisit vetävät häntä jaloista. My ei vaikeroi, mutta tilanne näyttää pahalta. Minä ja muut koneen ympärillä liikkuvat aktivistit kuvaamme ja varoitamme poliisia väkivaltaisista otteista. Lopulta poliisit retuuttavat Myn poliisiauton takakoppiin.

Poliisit kuulustelevat kahliutunutta nuorta naista. Kun avainta ei löydy, he hakevat isokokoiset pihdit. Tilanne näyttää taas pahalta. Poliisit saavat kuitenkin lukon lenkin poikki aiheuttaen vain muutaman mustelman. Seuraavaksi valtion väkivaltakoneiston edustajat astuvat nostolavalle ja saavat sieltä käsin riuhdottua koneen päällä olevan aktivistin irti tuhovälineestä. Myös tapahtumaa pelkästään kuvaamaan tullut ihminen pidätetään. Hän oli erehtynyt nousemaan kaivurin telaketjun päälle.

Iltakokouksessa useimmat ovat hyvin väsyneitä nukuttuaan yöllä vain muutaman tunnin. Sen sijaan pari putkasta juuri vapautunutta aktivistia puhkuu intoa. He ovat saaneet nukkua kunnolla valtion suojissa. He päättävät muutaman muun kanssa lähteä myös seuraavana aamuna jarruttamaan tuhotyön etenemistä.

Lannistustyömaa

Aamulla tuuli on heikentynyt, ja sade on lakannut. Lehtokerttu laulaa kauniisti telttani luona. Rantametsä on rehevä ja lajisto rikasta, vaikka olemme Pohjois-Pohjanmaalla. Ranta ja aava ulappa ovat sanomattoman kauniita. Vanhat mökit sekä ajan patinoimat aitat ja ulkopöydät kertovat, että paikkaa on rakastettu sukupolvien ajan. Tämän kaiken hävittäminen ja muuttaminen Rosatomin ydinvoimasatamaksi tuntuu kauhealta.

Tutustun moskovalaiseen ydinvoima-aktivistiin ja toimittajaan Andrej Ozharovskiin. Hän on ydinvoimainsinööri, joka auttaa monia eri puolilla Venäjää toimivia ydinvoimanvastaisia ryhmiä. Ydinvoima-alueen raivaus ennen tarvittavia lupia on hänen mukaansa tyypillistä Rosatomin taktiikkaa, jolla yritetään lannistaa hankkeen vastustajat. Hän ihmettelee suomalaista valtaeliittiä, joka epäonnistuneen Olkiluoto-3:n jälkeen on mennyt uudelleen halpaan ja hyväksynyt taas prototyyppireaktorin rakentamisen: Rosatomin Pyhäjoelle kaavailemaa reaktoria ei ole koskaan rakennettu minnekään.

Menemme tutustumaan lähellä sijaitsevaan Hanhikiveen, josta alue on saanut nimensä. Joidenkin historian tutkijoiden mukaan se on Venäjän ja Ruotsin vuonna 1323 solmiman Pähkinäsaaren rauhan rajapyykki. Rosatomin Hanhikivi 1:ksi ristimä voimala sijaitsisi Ruotsin puolella silloista rajaa. Tuolloin tämän kookkaan kiven järkäleen ympärillä lainehti meri. Mietimme Andrein kanssa, mitä maan kohoaminen vaikuttaa ydinvoimalan ja mahdollisen tulevan ydinjätevaraston turvallisuuteen.

Sallittu rikos

Yhdestä mökistä on muodostunut leirin keskipiste. Siellä järjestetään pieniä palavereja, tehdään toimistotöitä ja kokataan. Siellä syödessä ja muuten vain istuskellessa tutustun useisiin älykkäisiin ja monitaitoisiin nuoriin ihmisiin, joille monet eri puolilla Eurooppaa käytävät kamppailut ovat tuttuja. He ovat konfliktitilanteissa oppineet yhteiskunnasta enemmän kuin vuosia sosiologian ja politologian kursseilla istuneet.

Iltapäivällä alkaa mökkiin kantautua tietoja tämän päivän tapahtumista työmaalla. Yksi aktivisteista oli ollut jarruttamassa Rosatomin satama-aidan rakentamista. Vähän päästä tehtiin räjäytyksiä aidan ankkuroimiseksi kallioon. Hän oli halunnut omalla ruumillaan estää räjäytystöitä. Siksi hän oli kiivennyt tulevan aidan ulkopuolella lähellä työmaata kasvaneeseen puuhun. Vartijat hermostuivat moisesta tempusta, piirittivät puun ja alkoivat huudella aktivistille. Yksi heistä kävi hakemassa käsisahan. Saha kiersi kädestä käteen. Lopulta löytyi kyllin hullu ihminen, joka alkoi sahata puuta. Lähellä olevasta autosta poliisit katselivat näytelmää eivätkä tehneet mitään. Puu alkoi kaatua, ja aktivistin vakava loukkaantuminen tai jopa hengenlähtö oli lähellä. Onneksi nuori mies oli kyllin notkea ja onnistui ajoissa hyppäämään vieressä olevaan puuhun. Kun aktivisti oli takaisin maan kamaralla, poliisit tulivat ulos autostaan ja kysyivät, halusiko tämä tehdä rikosilmoituksen sahaajasta. He eivät kuitenkaan pidättäneet itse teossa tavattua rikollista. Sen sijaan poliisit ottivat aktivistin kiinni.

Megamielettömyys

Kohta meille selviää, että aamulla työmaalle lähteneistä aktivisteista yksi on kadonnut. Kyse on nuoresta saksalaisesta naisesta, Silkestä. Pelkään, että hänelle on sattunut jotain ikävää. Silken tunteva nuori mies luottaa häneen: nainen on kokenut metsäaktivisti ja megaprojektien vastustaja. Hän on ollut satojen muiden ihmisten kanssa estämässä Kölnin ja Hollannin rajan välissä sijaitsevan Hambachin metsän tuhoamista. Tätä Keski-Euroopassa ainutlaatuista vanhaa metsää ollaan tuhoamassa, koska sen alla on ruskohiiltä. Hiili olisi ilman muuta jätettävä maahan, jos ilmastokatastrofi halutaan estää.

Pöydän ääressä istuu italialainen nainen. Hänellä myös on paljon kokemuksia mielettömien megaprojektien torjunnasta. En pysty keskustelemaan hänen kanssaan syvällisesti, koska en osaa italiaa ja hänen englantinsa ei ole kovin hyvä. Selviää kuitenkin, että yhdessä suhteessa hän pitää leiriämme parempana kuin vastaavia italialaisia: naiset ovat keskeisessä asemassa leirin organisoinnissa eikä seksismiä esiinny.

Mielettömät megaprojektit ja niiden vastustus on toistuva teema leirillä ja asia, joka yhdistää eri puolilta maailmaa saapuneita ihmisiä. Maan ystävien puheenjohtaja Angi Mauranen alustaa niistä iltapäivällä. Megaprojekteja ovat esimerkiksi isot liikennehankkeet, suuret voimalat ja padot sekä kaivokset. Niille on tyypillistä se, että ne ovat kokonaisuutta ajatellen taloudellisesti järjettömiä yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöhankkeita, joissa voitot yksityistetään ja riskit sosialisoidaan. Projektien etenemisen takaa se, että ne ovat jonkun tai joidenkin korkealle kiivenneiden maanisten johtajien lempilapsia ja osa niitä ajavista ihmisistä on vuoroin yhtiöiden, vuoroin valtiollisen sektorin palveluksessa. Hankkeiden toteuttaminen edellyttää yksityisten ihmisten omaisuuden pakkolunastusta. Kansalaisten kuuleminen on pelkkää teatteria, ja projekteja myydään ihmisille tyhjillä työllistämislupauksilla.

Seuraava päivä valkenee aurinkoisena ja lämpimänä. Nyt voimme istuskella ulkosalla. Myöhään aamupäivällä poliisit tuovat Silken leirin portille. Hän on ollut poliisiasemalla lähes vuorokauden, koska saksalaisen henkilöllisyyttä ei voitu varmistaa. Kun näytämme Silken makuupaikasta löytynyttä henkilöllisyystodistusta, hän pääsee vapaaksi.

Leirin portti onkin leirin puoleensavetävin paikka. Se sijaitsee mökkialueelle vievän kärrypolun alussa. Portin luona palaa nuotio yötä päivää. Nuotion ääressä istutaan ja jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Yksi nuotiopiiriläisistä on nuori yhdysvaltalainen nainen, Susan. Hän on tullut Suomeen poikaystävänsä perässä. Susan on saanut kipinän suoraan kansalaistoimintaan, kun syksyllä 2011 hänenkin kotikaupunkinsa liittyi niiden yli 600 yhdysvaltalaisen paikkakunnan joukkoon, joiden keskeinen aukio vallattiin. Hän haluaa kovasti oppia kansalaistoiminnassa tarvittavia taitoja. Se on yksi syy, miksi hän on tullut leirille.

Moskovan terveiset

Vähän Silken luovuttamisen jälkeen portille tulee maastoauto, josta astuu ulos kolme miestä. Selviää, että he kuuluvat Rosatomin henkilökuntaan. He haluavat kuvata meitä, mistä useimmat eivät ole mielissään. Yksi miehistä asuu Kouvolassa, kaksi muuta Moskovassa. Kun kysyn, ovatko he töissä täällä, he vastaavat olevansa vain käymässä ja katselemassa paikkoja. Tiedustelen myös, eikö heidänkin mielestään tällaisen poikkeuksellisen kauniin paikan tuhoaminen ole mieletöntä. Toinen moskovalaisista vastaa, etteivät he päätä näistä asioista. Päätökset tekevät ne, joilla on paljon suurempi palkka kuin heillä. Kun selviää, ettemme pidä valokuvaamisesta, hän kysyy, olemmeko täällä laittomasti. Kerron, että meidän mielestämme Rosatom ja Fennovoima toimivat laittomasti, kun tuhoavat Hanhikivenniemeä, vaikka tarvittavat luvat puuttuvat.

Alueella kaikki haisee enemmän Ros- kuin Fennoatomilta. Kirkonkylällä sijaitsevan Fennovoiman toimiston ikkunassakin on Rosatomin näyttely, jossa runollisin sanakääntein kerrotaan ydinvoimalaosien valmistuksesta. Siellä pyörii myös Rosatomin propagandavideo.

Myöhemmin istun mökin lähellä ja lopettelen ruokailua. Paikalle tulee joukko uusia ihmisiä, joista yksi on pyhäjokelainen. Hän sanoo todennäköisesti enemmistön kuntalaisista vastustavan ydinvoimalaa mutta pelkäävän leimautumista. Pienen maalaiskunnan monet vaikutusvaltaiset tahot ovat asettuneen tukemaan hanketta. He ajattelevat rahaa. Yhden aktivistin mukaan paikalliset lestadiolaisjohtajat kannattavat ydinvoimalaa. He estävät seurakuntalaistensa ydinvoimanvastaisten näkemysten julkitulon.

Lohikäärme perääntyy

Kahden mökin välissä olevalla hiekkarannalla Sam ja Katah rakentavat koivun oksista ja kuusen havuista isoa lohikäärmettä. Lohikäärme nousee merestä, mutta kääntyy takaisin. Juhannusaattona lohikäärme on määrä polttaa.

Sam ja Katah ovat kanadalaisia taiteilijoita, jotka ovat pitkään kiertäneet maailmaa ja toteuttaneet projekteja, joissa teatteri yhdistyy muihin taiteisiin. He haluavat antaa oman panoksensa leirille, sillä he ovat myös aktivisteja. He ovat olleet mukana liikkeessä, joka onnistui pysäyttämään Quebecin ainoan ydinvoimalan, kaksi reaktoria käsittävän Gentillyn laitoksen paljon ennen sen suunnitellun käyttöiän päättymistä.

Gentillyn kohtalo ei ole poikkeuksellinen. Kun valmistelin leirillä pitämääni alustusta, minulle selvisi, että itse asiassa suurin osa ydinvoimalaprojekteista on epäonnistunut: ne on lopetettu jo suunnitteluvaiheessa, rakentaminen on aloitettu mutta jätetty kesken, valmiita ydinvoimaloita ei ole koskaan käynnistetty, ydinvoimalat ovat toimineet niin huonosti, että niitä on täytynyt seisottaa vuoden tai kauemmin tai sitten ydinvoimalat on täytynyt ottaa enneaikaisesti pois käytöstä.

Hanhikivenniemellä etenevä tuho surettaa ja masentaa. Mutta vielä on toivoa. Atomienergian historia osoittaa, että on hyvät mahdollisuudet estää radioaktiivisten myrkkyjen tuotanto. Luonto palaa aikanaan ainakin jossain muodossa. Atomimiesten rakennelmille voi keksiä parempaa käyttöä. Krimillä keskeneräisen ydinvoimalan raunioilla järjestetään nykyisin rockkonsertteja.

Lumme Energia
Sideways 2018

Johtopäätökset vasta terroriteon tutkimisen jälkeen

Teksti Olli Tammilehto

Charlie Hebdon toimittajien murha ei ole vielä selvä.

Toimittaja Minna Nalbantoglu arvosteli Helsingin Sanomissa 15. tammikuuta oikeutetusti niitä, jotka uskovat tässä vaiheessa tietävänsä, että ”Pariisin terrori-iskut olivat pelkkä salajuoni, jonka tarkoituksena on lietsoa vihaa muslimeja kohtaan”. Hän ei kuitenkaan huomaa, että yhtä hätiköityä on valtavirran tavoin uskoa, että poliisin ja eri maiden tiedustelupalvelujen lehdistölle levittämä versio Pariisin tapahtumista on kaikilta osin totta.

Eihän koko oikeuslaitostamme tarvittaisi, jos voisimme luottaa pelkästään siihen, mihin käsitykseen poliisi päätyy välittömästi rikoksen jälkeen. Näin varsinkin, jos rikolliset eivät jää kiinni itse teossa. Tiedustelupalvelujen tietoihin pitäisi suhtautua vielä kriittisemmin, sillä harhaan johtaminen ja erilaiset peiteoperaatiot ovat keskeinen osa niiden toimenkuvaa.

Charlie Hebdon toimittajien murhassa, sitä seuranneissa tapahtumissa ja niiden virallisissa kuvauksissa on monia yksityiskohtia, jotka herättävät epäilyksiä ja joita pitäisi tutkia ennen johtopäätösten tekoa. Lehden toimitus oli poliisien vartioima ja teosta epäillyt veljekset Said ja Cherif Kouachi olivat viranomaisten seurannassa. Tästä huolimatta sotilaallisten aseiden hankinta ja murhat onnistuivat hämmästyttävän helposti.

Teko näytti ammattisotilaiden eikä juurikaan uskonkiihkoisen itsemurhahyökkääjien suorittamalta. Sitä oli valmisteltu huolellisesti niin, että tiedettiin esimerkiksi toimituksen kokouksen tarkka-ajankohta. Tästä huolimatta meille kerrotaan, että rikolliset jättivät täysin amatöörimäisesti henkilöllisyystodistuksensa autoon, millä perustella poliisit pääsivät heidän jäljilleen.

Kolmas rikoksesta syytetty oli 18-vuotias Hamyd Mourad, jonka väitettiin olevan murhajoukkueen autonkuljettaja. Hän oli kuitenkin teon aikana koululuokassa, minkä lukuisat hänen luokkatoverinsa todistivat. Kuultuaan olevansa epäilty osallisuudesta terrori-iskuun, hän meni viisaasti itse poliisiasemalle, sillä takaa-ajetun selviytymismahdollisuudet olivat tässä tilanteessa todistetusti huonot. Kun kerran poliisit tunnistivat yhden terroriteon tekijän täysin väärin, kuinka luotettavia ovat heidän muut syytöksensä?

Kouachin veljekset sen sijaan lähtivät pakoon ja heitä jahtasi 88 000 poliisia. Lopulta heidät ammuttiin piirityksessä, mikä tietenkin kovasti vaikeuttaa terroriteon mahdollista tutkintaa.

Kohta hyökkäyksen jälkeen terroritekoa tutkinut korkeassa asemassa ollut poliisikomissaari Helric Fredou kuoli työhuoneessaan Limoges’issa – virallisen tiedon mukaan itsemurhan seurauksena. Kouachin veljekset kävivät tässä kaupungissa teini-ikäisinä koulua. Juuri ennen kuolemaansa Fredou oli raportoimassa tutkimuksistaan Pariisista tulleille poliiseille.

Tietenkin näille ja kaikille muille tapahtumaan liittyville kummallisuuksille voi löytyä täysin luonnollinen selitys. Silti ennen kuin terrori-iskua on kunnolla tutkittu, ei voida olla varmoja siitä, mitä uskontokuntaa hirmuteon todelliset tekijät ja teettäjät edustavat. Ei voida myöskään olla varmoja, oliko uskonto lainkaan teon motiivina. Tekijöiden motiivinahan voi olla ollut esimerkiksi raha ja teettäjien tavoitteena edistää omia poliittisia päämääriään.

On syytä muistaa, että historia tuntee paljon niin sanottuja false flag -operaatioita eli lavastettuja hyökkäyksiä, joissa tekijäksi naamioidaan jonkun maan tai ryhmän vihollinen. Esimerkiksi vuosina 1969–1985 Italiassa suoritettiin useita terrori-iskuja, joista syytettiin radikaaleja vasemmistolaisia. Ne ovat kuitenkin myöhemmissä oikeudenkäynneissä tehdyissä tunnustuksissa paljastuneet lavastetuiksi hyökkäyksiksi. Todelliset tekijät olivat Italian sotilastiedustelu SISMI, uusfasistit ja Naton salaisen Gladio-verkoston jotkut osat. Tarkoituksena oli estää kommunistien pääsy maan hallitukseen.

PS. Tätä kirjoitusta Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan edes lyhennettynä.

Lumme Energia
Provinssirock 2018

Ukraina – liikkuva maa vailla valtiota?

Teksti Olli Tammilehto

Ukrainan hallitus ei voi luottaa siihen, että armeija noudattaa sen käskyjä. Monessa mielessä tämä on loistava asia.

Ukrainan viime kuukausien tapahtuminen valtavirtakommenttien lukeminen on minulle yhtä tuskaa. Tuntuu kuin tuon paljon kärsineen maan todellisuus muuttuu irvikuvakseen kahden suuren propagandakoneiston kuperissa ja koverissa peileissä.

Venäjän välittämä kuva Kiovan tapahtumista muistuttaa hämmästyttävän paljon niin sanotun lännen versiota Itä-Ukrainan tapahtumista: molemmat tahot korostavat ulkopuolisten voimien osuutta.

Venäjän mukaan Kiovassa tapahtui helmikuussa fasistinen vallankaappaus, jota länsi tuki. Tässä kuten useimmiten propagandassa on totta toinen puoli: Äärioikeistolaisilla ryhmittymillä oli merkittävä asema Kiovan Itsenäisyyden aukiosta ja vallatuista hallintorakennuksista käytyjen kamppailujen johdossa. Uuteen hallitukseen tuli kolme äärioikeistolaisen Svoboda-puoleen edustajaa. USA ja EU sekä ilmeisesti myös niiden tiedustelupalvelut auttoivat jossain määrin. Olennaista on kuitenkin, että kyse oli hyvin voimakkaasta kansanliikkeestä, joka halusi päästä eroon presidentti Janukovytšistä, mutta joka suhtautui hyvin kriittisesti kaikkiin puolueisiin – myös valtaan nousseisiin.

Uuden uusliberaalis-oikeistolaisen väliaikaishallituksen syntymisen sijasta kamppailun merkittävin tulos voi olla se, että Ukrainan valtion väkivaltaa käyttäneet organisaatiot heikkenivät merkittävästi ja väkivallattoman ja myös osittain väkivaltaisen kansannousun henki otettiin pois pullosta.

Valtavirtalännen mukaan Itä-Ukrainassa parhaillaan tapahtuva kansannousu on Venäjän organisoimaa ja että se on alkuvalmistelua sille, että Venäjä kaappaa Ukrainan itä- ja eteläosat itselleen. Totta on, että Venäjä vaikuttaa Itä-Ukrainaan monella tavalla: onhan kyse alueesta, jossa puhutaan pääasiassa venäjää ja joka kulttuurisesti ja historiallisesti on kuulunut siihen paljon läheisemmin kuin maan läntiset osat. Monet merkit viittaavat kuitenkin siihen, että tässäkin todennäköisesti on kysymys ensisijaisesti kansanliikkeestä: aktivistit toimivat amatöörimäisesti ja valtaavat hallintorakennuksia, jotka virkamiehet ja poliisit näyttävät mielellään antavan heille. Tällainen toiminta ei ole Venäjän eliitin etujen mukaista, koska se antaa esimerkin maan omille oppositioryhmille.

Tämä itäukrainalainen venäläismielinen Donbassin liike esittää julisteissaan venäjänkielen asemaa ja liittovaltiomuotoa koskevien vaatimusten ohella monia taloudellis-poliittisia vaatimuksia: tehtaiden ja kaivosten kansallistaminen, virkamiesten liike-elämään osallistumisen ja ulkomaisen omaisuuden omistamisen kielto. Nämä vaatimukset eivät oikein sovi Venäjän nykyjohdolle, joka hallitsee oligarkkien kanssa.

Itäukrainalaisen liikkeen erikoinen muoto selittynee siitä, että sen aktivistit edustavat työväenluokkaa ja Kiovan keskiluokkaan verrattuna aivan erilaista kulttuuria. Toisaalta juuri Kiovan ja Länsi-Ukrainan lukuisten hallintorakennusten valtaukset ja Oikean sektorin aktivistien aseet ja militaristinen habitus ovat antaneen mallin siitä, miten omia vaatimuksia saattaa tehokkaasti edistää.

Länsimieliset kommentaattorit ovat hehkuttaneet Ukrainassa helmikuussa tapahtunutta vallankumousta. Heiltä on kuitenkin jäänyt huomaamatta, mitä vallankumous merkitsee ja miten se eroaa vaalivoitosta tai vallankaappauksesta. Jälkimmäisissä tapauksissa uusi ryhmittymä ottaa haltuun vanhan valtion väkivaltakoneistoineen. Vallankumouksessa taas yhteiskunnallinen liike onnistuu tavalla tai toisella estämään sen, että valtio käyttää poliisia, armeijaa ja erilaisia erikoisjoukkoja liikkeen tukahduttamiseen. Parhaimmassa tapauksessa tämä tapahtuu siten, että viralliselta väkivallalta viedään oikeutus. Liike voi myös tunkeutua väkivaltakoneistojen sisään ja aiheuttaa joukkotottelemattomuutta tai saada osan poliiseista ja sotilaista siirtymään avoimesti vallankumouksen puolelle. Tukahduttamisen estäminen voi merkitä myös vastaväkivaltaa tai sen uhkaa, joka saa jo valmiiksi demoralisoituneen valtioväkivallan käyttäjän pakenemaan paikalta.

Ukrainan vallankumouksessa on käytetty kaikkia näitä keinoja. Tuloksena on tavattomasti heikentynyt valtio. Pahamaineista mellakkapoliisia Berkutia ei enää ole. Hallitus ei voi luottaa siihen, että poliisivoimat ja armeija noudattavat sen käskyjä. Monessa mielessä tämä on loistava asia. Esimerkiksi Krimin miehityksen alettua, puolustusministeri käski ukrainalaisia joukkoja sotimaan. Nämä eivät totelleet ja suurelta verenvuodatukselta vältyttiin. Suurimman hallituspuolueen Isänmaan puheenjohtaja Julia Tymošenko ehdotti eräänä kiivastumisen hetkenään, että venäläiset olisi tapettava. Onneksi kukaan ei alkanut toteuttaa hänen toiveitaan. Tällä hetkellä (16.4.) hallituksella näyttää olevan suuria vaikeuksia saada asevoimia kukistamaan Itä-Ukrainan liikettä.

Huonosti toimivan väkivaltakoneiston lisäksi valtiota heikentää se, että Oikea sektori on edelleen olemassa ja valvoo hallituksen toimia. Ryhmittymällä on hallussaan suuri määrä Ivano-Frankivskin kaupungista vallankumouksen melskeissä haltuun saatuja aseita.

Tunnetun sosiologin Max Weberin mukaan valtio on organisaatio, jolla on legitiimi väkivaltamonopoli tietyllä maantieteellisellä alueella. Weber ei taitaisi löytää Ukrainasta valtiota.

Lumme Energia
Sideways 2018

Fennovoima edistää ydinsotaa

Teksti Olli Tammilehto

Rosatomin innokkuudelle myydä ydinvoimala Pyhäjoelle on syynsä, Olli Tammilehto kirjoittaa.

Fennovoima ja muut suomalaiset ydinvoimayhtiöt edistävät ydinaseiden leviämistä ja sitä kautta lisäävät ydinsodan todennäköisyyttä. Virallinen Suomi pitää tätä väitettä täysin perusteettomana samanaikaisesti, kun ollaan huolissaan siitä, että Iran mahdollisesti hankkii ydinaseita rauhanomaisen ydinteknologian avulla. Ajatellaan, ettei mallimaa Suomessa tapahtuva toiminta voi mitenkään edistää ydinsotaa.

Todellisuudessa väite suomalaisen ydinteknologian yhteydestä ydinaseisiin on aivan yhtä perusteltu kuin se, että öljyn ja kivihiilen käyttö Suomessa edistää ilmastokatastrofia: maailman ydinteknologia järjestelmä on samanlainen globaali kokonaisuus kuin ilmakehä.

Fennovoiman kohdalla yhteys ydinaseisiin on harvinaisen selkeä. Rosatomin innokkuudelle myydä ydinvoimala Pyhäjoelle on syynsä. Kyse on siitä, että ostopäätös ja tulevaisuudessa mahdollisesti toimivan ydinvoimalan mallikappale Suomessa helpottaisivat ratkaisevasti ydinteknologian myyntiä ympäri maailmaa. Venäläisistä ydinvoimaloista todennäköisesti kiinnostuneiden maiden joukossa on niitä, joiden hallitukset eivät ainakaan kaikkina aikoina ole hyvissä väleissä USA:n tai alueellisten ydinasevaltioiden kuten Israelin kanssa. Oman ydinaseen hankkiminen voi alkaa houkuttaa.

Maalle, jolla on riittävästi ydinvoimaloiden avulla hankittua ydinteknologiaosaamista, aseen valmistaminen on helppoa. Yksinkertaisin tapa on käyttää hyväksi ydinvoimalassa aina syntyvää plutoniumia. Ydinjätteessä normaalisti oleva niin sanottu reaktoriplutoniumkin kelpaa atomipommiin, kuten USA:ssa on kokeellisesti todistettu.

Toisaalta kun polttoainesauvat otetaan pois reaktorista tavallista aikaisemmin, saadaan pommimiesten suosimaa aseplutoniumia. Plutoniumin erottaminen kemiallisesti muusta ydinjätteestä ei ole erityisen vaikeaa silloin, kun kyse on vain muutaman kilon hankinnasta ja kun turvallisuudesta ei piitata. Ja miksipä sotaan valmistautuvassa maassa työntekijöiden sairastumisesta välitettäisiin, kun sodassa on joka tapauksessa tarkoitus uhrata suuri joukko ihmisiä.

Lumme Energia
Sideways 2018

Näkökulma: Geeniruoan takana naiivit idealistit & kyynikot

Teksti Olli Tammilehto

”Tutkimukset jonkin yhtiön uuden geenilajikkeen terveysvaikutuksista ovat useimmiten yhtiön itsensä tekemiä”, tutkija Olli Tammilehto kirjoittaa.

Geeniruokakeskustelussa on tavallista antaa suurelle yleisölle tietämättömän ja herkkänahkaisen pelkurin osa: geeniruokaan kriittisesti tai varovaisesti suhtautuvalla enemmistöllä on vain pelkoja.

Sen sijaan siihen myönteisesti suhtautuvilla “asiantuntijoilla”, viranomaisilla, poliitikoilla ja yhtiömiehillä on tietoa. He ovat realisteja, kantavat vastuuta talouselämämme kilpailukyvystä, katsovat rohkeasti tulevaisuuteen ja ottavat uuden teknologian haasteen vastaan.

Kaikkia ihmisiä koskettavaa terveysriskiä ei oikeasti ole olemassa. Siksi geeniteknologian vastustus kuuluisi varsinaisesti vain pienelle vähemmistölle: ”viherpiipertäjille”, ”hipeille” ja idealisteille.

Todellisuudessa geeniruokaan vieroksuvasti suhtautuva suuri enemmistö koostuu realisteista. Heitä ei vaivaa tiedeidealismi ja he ymmärtävät, ettei kaikkien asiantuntijoiden väitteisiin voi luottaa. He tajuavat enemmän tai vähemmän selkeästi, että geeniruoan markkinoijien turvallisuusväitteet voivat olla pelkkää propagandaa.

Geenimanipulaation seurauksia koskevan tiedon tuotanto on lukuisilla tavoin vääristynyt. Tutkimukset jonkin yhtiön uuden geenilajikkeen terveysvaikutuksista ovat useimmiten yhtiön itsensä tekemiä. Ne ovat lisäksi salaisia, joten ulkopuoliset asiantuntijat eivät pääse niitä arvioimaan. Tieto lajikkeiden turvallisuudesta perustuu siis vain uskoon ja auktoriteettiin. Tällaista tietoa on yleensä pidetty tieteellisen tiedon vastakohtana.

Toisaalta meillä on runsaasti yleistä tieteellistä tietoa siitä, miten johonkin eliölajiin siirretty vieras geeni vaikuttaa: yksi geeni ei vaikuta vain yhteen eliön ominaisuuteen vaan moniin. Vaikutukset ovat riippuvaisia muista solussa olevista geeneistä. Näin ollen geenimanipulaatiolla voi olla lukuisia arvaamattomia seurausvaikutuksia, jotka selviävät vain pitkäaikaisilla tutkimuksilla. Lisää haitallisia vaikutuksia voi tulla siitä, että geenimanipulaation tekniikka vaurioittaa usein koko geenistöä.

Lisäksi silloin kun muutkin kuin yhtiöiden miehet ovat päässeet tekemään tutkimuksia geeniruoasta lukuisia haittavaikutuksia on havaittu: myrkytyksiä, immuunijärjestelmän heikentymistä, vakavia allergioita, elinten kasvuhäiriöitä ja syöpää.

Geeniruoan laaja tuotanto USA:ssa ja muutamissa muissa maissa ei perustu tietoon sen turvallisuudesta, vaan sellaiseen rakenteelliseen korruptioon, joka on tyypillistä rikkaille maille. Ratkaisevaa oli se, että USA:n elintarvikevirastoon FDA:han solutettiin Monsantolta tukea saavien poliitikkojen myötävaikutuksella Monsanton miehillä. Näin viraston geeniruoalle kriittiset äänet saatiin vaiennettua.

Geenimanipulaation eteneminen perustuu myös naiiviin tiedeidealismiin, jota esiintyy tiedemiesten, tiedetoimittajien ja myös tavallisten ihmisten keskuudessa. Heidän epäpoliittiseen maailmankuvaansa ei sovi se, että vallan likainen koura tarttuu aika ajoittain tieteen soihtuun. Siksi he sivuuttavat järjestelmällisesti suurten yhtiöiden ja muiden vallanpitäjien harjoittaman tiedemanipuloinnin.

Tästä joukosta Monsanto ja kumppanit saavat arvokkaan huutokuoron, joka leimaa geenimanipulaation kritiikin epätieteelliseksi.

Monsanton, Novartiksen ja muiden geeniyhtiöiden johdossa ei sen sijaan ole naiiveja idealisteja. Nämä ihmiset tietävät geeniruoan riskit, mutta eivät kyynikkoina välitä niistä: viis terveydestä ja ympäristöstä, jos vain rahaa tulvii yhtiön kirstuihin. Ja elleivät he jo valmiiksi ole kyynikoita, modernin yhtiön luonne pakottaa heidät toimimaan täysin kyynisesti.

Nimittäin jos yhtiö olisi ihminen, psykologit luokittelisivat hänet ilman muuta vakavasti häiriintyneeksi sosiopaatiksi, jolle muut ihmiset ovat vain välineitä oman edun tavoitteluun ja joka on valmis täysin kylmästi, ilman tunteen häivähdystäkään manipuloimaan ja vahingoittamaan läheisiään ja muita ihmisiä.

Jos Monsantoa ja kumppaneita johtavat ihmiset uskoisivat itse omaan propagandaansa geeniruoan vaarattomuudesta, he eivät pyrkisi kaikin keinoin estämään geeniruoan vaikutuksia koskevia tutkimuksia.

Yhdysvalloissa on käynnissä suurimittakaavainen koe, jossa valtaosa väestöstä on altistettu geenisoijalle, -maissille ja -rapsille. Tämän altistuksen vaikutuksia ei voi kuitenkaan tutkia, koska altistuneita ei voi erottaa altistumattomista. Tämä taas johtuu siitä, että Monsanto-yhtiö on toistaiseksi onnistunut estämään geeniruoan merkitsemisen syytämällä miljoonia aggressiiviseen kampanjointiin ja lobbaukseen.

Viime kuukausina paljon huomiota herättänyt ”Monsanton suojelulaki” osoittaa myös, miten vähän Monsanton johto uskoo itse väitteisiinsä tuotteidensa turvallisuudesta. Kyse on USA:n kongressin maaliskuussa hyväksymän 235 sivua ja 3004 pykälää sisältävän budjettilain pykälästä 735. Monet lain hyväksyneet senaattorit ja kongressiedustajat eivät edes tienneet tästä pykälämereen upotetusta säädöksestä. Pykälän lakiin ujuttanut senaattori Roy Blunt kirjoitti sen yhdessä Monsanto-yhtiön kanssa.

Hyvin vaikeatajuisella lakikielellä kirjoitettu pykälä tarkoittaa käytännössä sitä, että oikeusistuimet eivät voi estää geenimuunneltujen siementen myyntiä tai kylvämistä, vaikka niiden todettaisiin aiheuttavan vakavia sairauksia.

Seuraavassa vielä yksi esimerkki siitä, kuinka Monsanton omassa piirissä geeniruoan riskit kyllä tiedetään: vuonna 1999 brittiläinen laatulehti The Independent raportoi, että Monsanton tehtaan työmaaruokalassa oli kyltti, jossa luki: ”Niin pitkälle kuin mahdollista geenisoija ja geenimaissi on poistettu kaikista ruoista, joita tarjotaan ravintolassamme. Olemme tehneet nämä toimenpiteet varmistaaksemme, että te asiakkaat voitte luottaa ruokaan, jota tarjoilemme.”

Teksti perustuu Olli Tammilehdon puheeseen, jonka hän piti viime lauantaina Helsingissä Monsantoa ja geeniruokaa vastustaneessa mielenosoituksessa. Katso myös Fifin kuvareportaasi Kuvissa: Mitä sinä haluat syödä? mielenosoituksesta.

Olli Tammilehto on vapaa tutkija ja tietokirjailija, jonka uusin kirja on Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Mutta kahden pienen lapsen isänä nämä viralliset roolit usein unohtuvat, ja hän on ennen kaikkea epävirallisen talouden iskurityöläinen.

Lumme Energia
Sideways 2018

Näkökulma: Kännykkätaikurin piilotemput

Teksti Olli Tammilehto

”Miksi tuulivoimaloita vastustetaan muttei kännykkämastoja, vaikka ne aiheuttavat vähintään yhtä paljon maisemahaittaa. Vastustusta on heikennetty merkittävästi sillä, että kännykkämastoista ei tarvitse tehdä ympäristövaikutusanalyysiä toisin kuin lähes kaikista muista hankkeista”, tutkija Olli Tammilehto kirjoittaa.

Tekniikka ei synny pelkästään insinöörien suunnittelupöydillä ja tehtaissa. Emme käyttäisi moniakaan nykyaikaiseen elämään kuuluvia vempaimia, ellei niitä olisi kulttuurisesti tuotettu meille sopiviksi. Selvin esimerkki tästä on kännykkä.

Uusia matkapuhelimia pidetään yleisesti länsimaisen ja erityisesti suomalaisen insinööritaidon suursaavutuksina. Toisaalta vanhakin kännykkä on usein täynnä mitä moninaisimpia merkityksiä, jotka tekevät sen välttämättömäksi ja luonnolliseksi osaksi arkea.

Kännykkä muuttuu kuitenkin hetkessä aivan muuksi, kun vaihdetaan näkökulmaa ja tarkastellaan insinöörejä enemmin taikureina kuin noitina – kuten esimerkiksi tunnettu tekniikan sosiologi Bruno Latour tekee kirjassaan Emme ole koskaan olleet moderneja (Vastapaino 2006, 224 s.). Tekniikan lumo ja itsestäänselvyys heikkenee kovasti, kun katsotaan mitä taikurin verhon takana tapahtuu.

Insinöörit eivät kännykkää valmista, vaan miljoonat terveydelle vaarallisissa olosuhteissa raatavat työläiset kaivoksissa ja tehtaissa. Lukemattomat ihmiset menehtyvät tämän maailmanlaajuisen tuotantoprosessin myrkkyihin ja tappotahtiin. Tai sitten he kituuttavat loppuelämänsä puolisoikeina, keuhkovammaisina tai muuten runneltuina.

Kännykkäyhtiöiden miljardiliikevaihdot eivät kuitenkaan näy kännyköille elämänsä uhraavien palkoissa: kiinalaiset työläiset saavat kuukaudessa pari sataa euroa.

Toisaalta jos joku aikamatkalainen veisi kännykän muassaan vaikkapa 1980-luvun alkuun, taikatemppu ei onnistuisi: Suomen ja maailman ympäristöä ei vielä silloin oltu muokattu uuteen uskoon.

Tunnettu laulu on nykyisin päivitettävä muotoon: ”Niin kauas kuin silmäin kantaa, nään mastoja piikkeineen…”

Mastojen avulla jopa erämaiden kaukaisien kolkkien luonne on muutettu: valon, lämmön ja muiden luonnon elementtien lisäksi siellä on aina mikroaaltosäteilyä. Jos joku tästä sairastuu, se on hänen oma vikansa: terveydenhoitojärjestelmämme ei tunnusta tällaisia tekniikan edistymiselle sopimattomia sairauksia.

Joku voi ihmetellä, miksi tuulivoimaloita vastustetaan muttei kännykkämastoja, vaikka ne aiheuttavat vähintään yhtä paljon maisemahaittaa. Tähän ei ole syynä pelkästään nokialandialaisten isänmaallinen uhrivalmius. Vastustusta on heikennetty merkittävästi sillä, että kännykkämastoista ei tarvitse tehdä ympäristövaikutusanalyysiä toisin kuin lähes kaikista muista hankkeista. Välinpitämättömyys ympäristöstä ja työntekijöiden terveydestä ja kohtuullisesta toimeentulosta ei ole mikään satunnainen ja ohimenevä ilmiö. Se on kännykkäteollisuuden olemassaolon ehto. Jos ympäristön tuhoaminen lopetettaisiin, työpaikat tehtäisiin turvallisiksi ja koko tuotantoketjun työläisten palkat ja työajat muutettaisiin kohtuullisiksi, kustannukset paisuisivat niin, että teollisuus romahtaisi. Uusia kännyköitä ei enää olisi.

Kaunis ulkokuori pettää. Kun sen rikkoo, sieltä voi paljastua hirvittävä ja löyhkäävä todellisuus. IPhone, Galaxy, Desire, Lumia ynnä muut ovatkin lumetta.

Olli Tammilehto on vapaa tutkija ja tietokirjailija, jonka uusin kirja on Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Mutta kahden pienen lapsen isänä nämä viralliset roolit usein unohtuvat, ja hän on ennen kaikkea epävirallisen talouden iskurityöläinen.

Lumme Energia
Provinssirock 2018

Näkökulma: Silmät kiinni ydin-Suomeen

Teksti Olli Tammilehto

Radioaktiivisuutta tutkiva Chris Busby kävi vastikään Suomessa. Busbya kiinnostivat Itämeren säteilevät sedimentit ja Tshernobylin onnettomuuden jälkeiset rintasyöpätapaukset, ja tutkimuksen pitikin edetä mukavasti. Mutta mitä sitten tapahtui?

Eduskunta on juuri tekemässä kauaskantoisia päätöksiä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta. Siksi lienee olennaista, että kansanedustajat ja heidän taakseen ryhmittyneet kansalaiset saavat luotettavaa ja monipuolista tietoa energian tuotannon ja tuottamattomuuden riskeistä ja hyödyistä. Eilispäivän tieto on usein tämän päivän valhetta. Niinpä ainoa tapa pohjata päätöksenteko tietoon eikä uskomuksiin on antaa uuden tiedon vapaasti virrata julkisuuteen ja kansanedustajille. Tietoa on levitettävä ajattelematta, millaisia taloudellisia seuraumuksia siitä on tälle tai tuolle taholle.

Valitettavasti uuden energiapoliittisesti relevantin tiedon levittämiselle näyttää olevan Suomessa monia esteitä. Siihen viittaa seuraava ajankohtainen tapaus.

Radioaktiivisen säteilyn vaikutusten tutkimiseen erikoistunut professori Chris Busby vieraili Suomessa huhtikuun lopulla. Hän oli julkistamassa Euroopan säteilyriskikomitean uutta raporttia. Se pohjautui lukuisiin mm. Tshernobylin laskeuma-alueita koskeviin tieteellisiin tutkimuksiin. Raportin mukaan erityisesti pienet elimistöön joutuvat säteilevät hiukkaset ovat ihmisille paljon luultua vaarallisempia.

Raportin julkistamistilaisuus herätti etukäteen huomiota. Muun muassa STT tilasi etukäteen aineistoa asiasta. Tiedotustilaisuuteen ei kuitenkaan saapunut kuin muutama toimittaja ja STT:n tilaama kuvaaja. Joskus tällaiseen yleisökatoon on syynä se, että toimittajat päättävät tehdä juttunsa sähköpostitse saamansa aineiston perusteella. Tässä tapauksessa kuitenkin tiedotussato oli hämmästyttävä: yksikään Suomen tiedotusvälineistä ei julkaissut halaistua sanaa uudesta säteilyraportista.

Professori Busbyn vierailulle Suomessa oli toinenkin syy. Hän halusi solmia suhteita Suomen Syöpäyhdistyksen perustamaan Syöpärekisteriin, jolle valtion Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on ulkoistanut lakisääteisen potilasrekisteröinnin ja jota rahoitetaan raha-automaattivaroin. Busby aikoo nimittäin tutkia Itämeren huomattavan radioaktiivisten sedimenttien terveysvaikutuksia. Alustavat tulokset Ruotsista viittaavat siihen, että rannikkoalueilla on Tshernobylin onnettomuuden jälkeen esiintynyt enemmän rintasyöpää kuin sisämaassa.

Syöpärekisterissä Busby otettiin vastaan ystävällisesti, ja henkilökunta suhtautui hänen aineistokyselyihinsä alussa myönteisesti. Hiljattain hän sai kuitenkin kirjeen, jossa rekisterin johto kielsi aineiston antamisen.

Syöpätapausten rekisteröinnin tarkoituksena on edistää tutkimusta, joilla kartoitetaan syövän syitä ja joiden perusteella siis voidaan ehkäistä syöpää. Onko Suomessa mahdollisesti tahoja, joiden mielestä syövänehkäisy on liian kallista, jos sen hintana on Suomen mahtavimpien teollisuuspiirien ydin-Suomi-suunnitelmien vaarantuminen?

Lumme Energia
Sideways 2018

Liikelääkkeitä Kööpenhamina-krapulaan

Teksti Olli Tammilehto

Kööpenhaminan ilmastokokouksen tulos sai monet aktivistit vaipumaan epätoivoon. Se oli suuri pettymys myös lukuisille virkamiehille ja poliitikoille, jotka olivat vuosikausia neuvotelleet uudesta ilmastosopimuksesta ja sen yksityiskohdista. Olli Tammilehto näkee kuitenkin syytä iloon: Etelä ei antanut periksi, ja kansalaisliikkeet ryhdistäytyivät.

Joulukuisessa Tanskassahan ei saatu aikaan mitään varsinaista sopimusta. Niin sanottu Kööpenhaminan sopimus (Copenhagen Accord) merkittiin vain kokouksen tiedoksi, koska tarvittavaa yksimielisyyttä ei löytynyt. Maailman suurimpien kivihiilen louhijoiden USA:n, Kiinan, Intian, Australian ja Etelä-Afrikan myötävaikutuksella syntyneen sopimustekstin myönteinen merkitys – jos sellaista ylipäänsä on – liittyy lähinnä siihen, että ilmaston lämmittämisen jatkamiselle saatiin vain huono oikeutus.

Mikä tahansa näköpiirissä ollut varsinainen, yksimielisesti päätetty sopimus olisi joka tapauksessa ollut aivan liian heikko päästöalennusten ja aikataulujen suhteen. Samoin se olisi sisältänyt monia ”puhtaan kehityksen mekanismin” kaltaisia porsaanreikiä. Päästöjen säätely olisi perustunut tehottomaan ja keinottelulle alttiiseen päästökauppaan. Mutta oikea sopimus olisi kuitenkin ”hiilikerhon” asiakirjaa paremmin oikeuttanut nykyisenkaltaisen maapallon tuhoamisen jatkamisen.

Yksimielisyyden puutteen Kööpenhaminassa on yleisesti esitetty johtuneen valtioiden halusta ajaa vain omia etuja. Tämä on yhtä osuva analyysi kuin tulkinta, jonka mukaan liikenneonnettomuuden uhrin jättäminen heitteille johtuu sekä uhrin että ohikulkijoiden itsekkyydestä: uhri näet pitää yhtä järkähtämättä kiinni omasta avunsaantiedustaan kuin ohikulkijat omista kiireellisistä tehtävistään.

Todellisuudessa kaikki maat eivät lähteneet ilmastoneuvotteluihin samalta lähtöviivalta. Saarivaltiot ja köyhä Etelä kärsivät jo nyt ilmastonmuutoksesta, kun maapallon keskilämpötila on noussut 0,8 astetta esiteolliseen aikaan nähden. Tulvat, myrskyt, kuivuus ja metsäpalot tappavat ihmisiä. Kuitenkin Intiaa ja Kiinaa lukuun ottamatta köyhien maiden historiallinen panos ilmastomuutoksen synnyttämisessä on mitätön. Niinpä saarivaltiot ja kaikki kehitysmaat (G77 + Kiina) vaativat yksimielisesti Kööpenhaminan kokouksen loppumetreille saakka, että lämpötilan nousu on rajoitettava 1,5 asteeseen ja teollisuusmaiden on maksettava valtavasta ilmastovelastaan satoja miljardeja dollareja takaisin köyhille maille.

Monissa rikkaissa teollisuusmaissa sen sijaan ilmastomuutos ei ole valitsevan tulkinnan mukaan vielä aiheuttanut dramaattisia vahinkoja. Näiden maiden eliittien luottamus rahan ja teknologian kykyyn korjata kaikki tulevat ongelmat on suuri. Rikkaiden päätöksentekokulttuuriin on viimeisten 500 vuoden aikana voimakkaasti iskostunut rasismia muistuttava ideologia, joka mitätöi köyhien hengen arvon.

Niinpä vanhat teollisuusmaat Kööpenhaminan papereissaan hyväksyivät 2 asteen lämpötilan nousun. Niukoilla päästövähennyslupauksillaan ne käytännössä kuitenkin siunasivat ainakin 3 asteen nousun, kuten kokoukseen vuodatetussa YK:n ilmastosopimuskomitean sisäisessä muistiossa todetaan. Monet Kööpenhaminan ”sopimuksen” analyysit esittävät sen nostavan lämpötilaa 3,5-4 astetta. Etelän varman ylikuumenemisen lisäksi näillä lämpötilan nousuilla päästään ainakin 50 prosentin todennäköisyydellä hallitsemattomaan globaaliin ilmastokatastrofiin. Arvovaltaisen Britanniassa toimivan Tyndallin ilmastotutkimuslaitoksen johtajan Kevin Andersonin mukaan 4 asteen nousu merkitsisi noin 6 miljardin ihmisen kuolemaa – vain noin 0,5 miljardia jäisi henkiin (Scotland On Sunday 29.11.09).

vallanpitäjät ovat varmaankin mielessään ajatelleet, että köyhien maiden alle 1,5 asteen vaatimukseen suostuminen johtaisi ainakin 50 prosentin todennäköisyydellä talouden kasvun ja yhtiöiden voittojen hyytymiseen. Tähän ajatukseen on voinut vaikuttaa toinen Kevin Andersonin hiljattainen lausunto: ”Tarvitsemme suunniteltua talouslamaa. Taloudellinen kasvu ei nykyisin sovi yhteen päästöjen vähentämisen kanssa.” (The Times 2.10.09)

Pohjoisen eliitit ovat tottuneet rutiininomaisesti uhraamaan varsinkin köyhiä ihmishenkiä taloudellisen kasvun ja yhtiöiden etujen alttarille. Kööpenhaminassa ei ollut mitään mahdollisuuksia vapautua tästä tavasta: siitä pitivät huolen konferenssikeskuksen sekä kaupungin ja lähiseudun hotellit täyttäneet tuhannet yritysjohtajat ja -lobbarit. Eliittien ratkaisu tässä tilanteessa oli selvä: Etelän vaatimuksiin ei suostuta ja taloudellisesta kasvusta pidetään kiinni vaikka sadat miljoonat – mahdollisesti jopa miljardit – ihmiset kuolevat ja vältämme täydellisen katastrofin vain hyvällä tuurilla.

Näin ollen ilmastosopimukseen tarvittavaa yksimielisyyttä ei voitu saavuttaa neuvottelemalla. Niinpä rikkaat maat turvautuivat köyhien rintaman hajottamiseen, lahjontaan, kiristykseen ja kokoustekniikkaan. Ensin Kiina, Intia, Etelä-Afrikka ja Brasilia otettiin samaan neuvottelupöytään USA:n kanssa. Kun nämä oli saatu hyväksymään näennäissopimus, vanhat konkarit yhdessä uusien rikoskumppaniensa kanssa ryhtyivät lahjomaan ja uhkailemaan heikompia köyhiä maita. USA ja Britannia ilmoittivat avoimesti että avustusrahaa tulee vain sopimukseen suostuville. Joillekin luvattiin sairaaloita, toisia uhattiin kaikkien Maailman pankin lainojen jäädyttämisellä. Mutta Bolivia, Venezuela, Kuuba, Costa Rica, Nicaragua, Somalia ja Tuvalu olivat lahjomattomia: ne eivät suostuneet hyväksymään tyhjänpäiväistä, ilmastotuhon jatkamisen siunaavaa sopimusta.

Tuvalun edustaja Ian Fry totesi: ”Näyttää siltä, että meille tarjotaan 30 hopearahaa, jotta kavaltaisimme kansamme ja tulevaisuutemme”. Länsimaisen kulttuurin perusteksteistä vieraantuneille kerrottakoon, että Fry tässä vertaa rikkaiden maiden kokousedustajia Jeesuksen teloittamisen järjestäneisiin ylipappeihin. Vertaus ei herättänyt pahennusta virallisesti niin kristillisissä eurooppalaisissa ja pohjoisamerikkalaisissa.

Sen sijaan Sudanin edustajan Lumumba di-Apingin euro-amerikkalaisen tieteen uusimpia tuloksia siteerannut puhe herätti kauhistusta. Oxfordissa koulutuksensa saanut diplomaatti ja vasta viisi vuotta sitten aseensa laskeneen Sudanin kansan vapautusliikkeen jäsen, jolle oli vielä päivää aikaisemmin uskottu kaikkien kehitysmaiden pääneuvottelijan tehtävä, totesi rauhallisella äänellä:

”Tämä asiakirja uhkaa miljoonien kehitysmaiden ihmisten elämää ja toimeentuloa sekä Afrikan mantereen olemassaoloa. Te olette armottomasti ja määrätietoisesti päättäneet edistää tällä asiakirjalla yhdessä Sitoutuneen piirin (Circle of Commitment) ja asiakirjan hyväksyvien valtioiden päämiesten kanssa ratkaisua, joka perustuu 2 asteeseen, mikä johtaa Afrikan olemassaolon oikeuden karkeaan loukkaukseen. L-9 (Kööpenhaminan sopimuksen luonnos) on kauhea. Se tuomitsee ja tekee Afrikan tuliseksi pätsiksi, koska 2 astetta merkitsee Afrikassa 3,5 astetta IPCC:n neljännen arviointiraportin toisen työryhmän alueellisen raportin mukaan. L-9 pyytää Afrikkaa allekirjoittamaan itsemurhasopimuksen. Tuhkaksi polttamissopimuksen, jotta muutamien maiden taloudellinen valta-asema säilyisi. L-9:stä puuttuu kaikki vastuuntunto ja moraali, ja se perustuu arvoihin – meidän mielestämme samoihin arvoihin, jotka veivät Euroopassa kuusi miljoonaa ihmistä polttouuneihin. Herra pääministeri, eivät ketkään, ei Obama ettekä te, voi pakottaa Afrikkaa tuhoamaan itsensä. Ja haluan sanoa tämän pöytäkirjaan, ei kellään – ei millään Afrikan presidentillä tai pääministerillä – ole valtuuksia tuhota Afrikkaa, tai auttaa ja rohkaista tätä toimintaa.”

Kun yksimielisyyttä ei löytynyt kokouksen ensimmäisen ylimääräisen päivän aamunakaan, kokousta johtanut Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen konsultoi YK:n juristeja. Nämä vakuuttivat, ettei päätöstä voi tehdä ilman yksimielisyyttä. Silloin Britannian energiaministeri Ed Milliband tarttui toimeen. Neuvottomuutta seuranneen tauon aikana hän kaappasi puheenjohtajuuden itselleen. Yövalvomisen väsyttämien kokousedustajien tullessa uudelleen paikalle hän ehdotti itseään esittelemättä puheenjohtajan pallilta, että kokous merkitsee Kööpenhaminan sopimuksen tiedoksi. Äärimmäisen nopealla kokousnuijatekniikalla hän sai ehdotuksen muodollisesti hyväksytyksi.

YK-järjestelmässä on tavallista, että pieni vähemmistö estää yksimielisen päätöksen syntymisen. Mutta yleensä tuo vähemmistö koostuu USA:sta, Israelista ja muutamasta niiden läheisestä liittolaisesta, jotka eivät hyväksy palestiinalaisten tai muiden sopimattomien kansojen ihmisoikeuksien puolustamista. Se, että pienet ja köyhät pysyvät kannassaan isoisten painostuksesta huolimatta, on sen sijaan tavatonta. Näin kävi tasan kymmenen vuotta ennen Kööpenhaminan kokousta Seattlessa, jossa joukko köyhiä maita ei suostunut voimakkaasta painostuksesta huolimatta niille epäedulliseen WTO-sopimuksen laajennukseen.

On monia syitä siihen, että kokouksen viimeistä edelliseen päivään saakka lähes kaikki köyhät maat torjuivat rikkaiden lähentely-yritykset ja että viimeisenä aamunakin osa maista piti yhä aggressiivisimmiksi käyneet kosijat loitolla. Käsinkosketeltavat havainnot ilmastomuutoksen etenemisestä, vasemmistolaisten hallitusten nousu valtaan monissa Latinalaisen Amerikan maissa, kokemukset Amerikan ja Euroopan Yhdysvaltojen kaksinaamaisuudesta kaupan- ja sodankäynnissä sekä rikkaiden maiden hienojen hotellien ruokasaleissa ja konferenssikeskuksen ”vihreissä huoneissa” pitämien kaappauspalaverien paljastuminen kokouksen ensimmäisinä päivinä vaikuttivat asiaan.

Olennainen syy Etelän kokousedustajien pysymiseen kannassaan niin Kööpenhaminassa kuin Seattlessa olivat kuitenkin yhteiskunnalliset liikkeet. Varsinkin vuonna 2007 järjestetyn Balin ilmastokokouksen jälkeen ilmasto-oikeudenmukaisuusliikehdintä on useissa tämänhetkisestä ilmastonmuutoksesta eniten kärsivissä maissa ollut merkittävää. Se on pitänyt köyhien maiden rikkaat, helposti eurooppalaisiin luokkatovereihinsa samaistuvat poliittiset eliitit edes jossain määrin kiinni paikallisessa todellisuudessa. Tärkeää liikevaikutuksen kannalta oli se, että ilmasto-oikeudenmukaisuusliike syntyi viime vuosien kuluessa myös Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, osin Etelän vaikutuksesta osin prosessista, jossa toisenlaista globalisaatiota vaativa liike yhtyi radikaaliin ilmastoliikkeeseen. Niinpä ilmasto-oikeudenmukaisuusvaatimukset kuuluivat voimakkaasti myös Kööpenhaminan kaduilla ja kokouspaikalla Bella-keskuksessa.

Eurooppalaiset eliitit, joiden riesana kansanliikkeet ovat olleet jo satoja vuosia, pelkäsivät aktivistien voivan sotkea heidän hienot suunnitelmansa. Niinpä viranomaiset pyrkivät heikentämään liikevaikutusta tavoin, jotka ovat niin tuttuja lukuista globaalin eliitin tapaamisista. Ennakolta julkaistut pelottelu-uutiset, poliisien massiivinen läsnäolo ja väkivallan käyttö sekä mielivaltaiset pidätykset pyrkivät kääntämään ilmastomielenosoituksien merkitykset ylösalaisin: ihmiskunnan historian ylivoimaisesti suurimman turvallisuusuhan aiheuttaneita, öljyllä voideltuja eliittejä vastaan mieltä osoittavat aktivistit olivatkin nyt itse suuri turvallisuusuhka. Lukemattomat eurooppalaisia kansalaisoikeuksiaan käyttävät ihmiset saivat nauttia poliisin pippurisuihkeista, potkuista ja patukoista. Noin 2000 rauhanomaisen kansalaistoiminnan harjoittajaa pidätettiin. Viimeisiksi kokouspäiviksi konferenssikeskus suljettiin lähes kokonaan kansalaisjärjestöiltä.

Kaikesta huolimatta liikkeiden vaatimukset hyvästä sopimuksesta näkyivät ja tuntuivat. Paljolti tämän seurauksena mitään sopimusta YK:n ilmastokokousten normaalien ja virallisten prosessien kautta ei voitu saavuttaa. Kelvottoman sopimuksen torjunta olisi ollut monien mielestä kohtuullinen saavutus, sillä ennen kokousta ja sen aikana monet aktivistit, kriittiset kirjoittajat ja jopa jotkut eurooppalaiset poliitikot toistivat tavan takaa lausetta: ”Ei mitään sopimusta on parempi kuin huono sopimus.” Kuitenkin monet rikkaiden maiden strategit ilmeisesti ennakoivat tulosta. Siksi päätettiin sivuuttaa myös pienille köyhille maille jonkin verran valtaa antava normaali YK-prosessi, ja kaapata kokous G8:n ja G20:n kaltaiselle isojen poikien kähminnälle.

Mutta Kööpenhaminan mielenosoituksiin ja muihin liiketapahtumiin osallistuneiden yli 100 000 ihmisen panos ei ollut vain vaikeuttaa huonon sopimuksen syntymistä. Keskusteluihin ja aktioihin osallistuminen loi miljoonia uusia ajatuksia ja kontakteja joka puolelta maailmaa tulleiden aktivistien kesken. Joulukuisen kylmä miljoonakaupunki oli valtava inhimillisen luovan toiminnan ja sosiaalisten suhteiden uudelleen muotoutumisen purkaus. Siksi virallisen kokouksen onnettomuudesta huolimatta Kööpenhamina oli monille aktivisteille voimauttava ja toivoa luova kokemus.

Muutamien tanskalaisten pienten järjestöjen alulle panema, Kööpenhaminan keskustassa sijainnut vaihtoehtotori Klimaforum ylitti odotukset: sen lukuisiin seminaareihin, keskusteluihin, työpajoihin ja konsertteihin osallistui noin 50 000 ihmistä. Klimaforum ei tyytynyt kuitenkaan olemaan vain sosiaalifoorumien kaltainen kansalaisjärjestöjen ja vaihtoehtoajatusten markkinapaikka, vaan se otti myös kantaa. Foorumin julkilausuman valmistelu aloitettiin jo kesäkuussa. Sen valmistelukomiteaa koottaessa huolehdittiin, että sukupuoli- ja Etelä-Pohjoinen-jakauma olivat tasapainossa. Julkilausumaluonnoksen hiomista jatkettiin kaikille avoimessa prosessissa foorumin ensimmäiset päivät.

Foorumin osanottajat hyväksyivät julkilausumaluonnoksen 10.12., ja foorumin ja ilmastokokouksen jatkuessa julkilausuman allekirjoitti yli 400 järjestöä ympäri maailmaa. Joukossa oli lukuisia Maan ystävien ryhmiä ja Suomen ja muiden maiden Attac-järjestöjä sekä Via Campesinan jäsenjärjestöjä. Myös monet ympäristö- ja solidaarisuusliikkeitä lähellätkimuslaitokset ja -ryhmät, kuten Transnational Institute, Corporate Europe Observatory ja suomalaislähtöinen NIGD eli Network Institute for Global Democratization allekirjoittivat julkilausuman.

Julkilausuman otsikkona ja keskeisenä sisältönä on ”Järjestelmän muutos – ei ilmastonmuutosta”. Kannanotossa hylätään ilmastonmuutoksen torjunnan näennäisratkaisut kuten ydinvoima, kivihiilivoimaloiden hiilidioksidin talteenotto, puhtaan kehityksen mekanismi ja ilmaston keinomuuntelu. Todelliset ratkaisut taas on nähtävä osana siirtymäprosessia, jossa yhteiskunnat muuttuva ekologisesti kestäviksi. Tämä taas ”edellyttää sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten rakenteiden perustavaa laatua olevaa muutosta sekä sukupuoleen, luokkaan, rotuun, ikään ja kansallisuuteen perustuvan epätasa-arvon ja epäoikeudenmukaisuuden oikaisemista. Tämä vaatii sitä, että palautetaan paikallisyhteisöille demokraattinen itsehallinto ja niiden rooli sosiaalisen, poliittisen ja taloudellisen toiminnan perusyksikköinä. Paikallinen ja demokraattinen luonnonvarojen omistus ja kontrolli tulee olemaan yhteisöjen mielekkään ja kestävän kehityksen ja samalla kasvihuonekaasujen vähentämisen perusta. Tarvitaan myös kansainvälisiä yhteistoimintajärjestelyjä sekä vahvempaa ja demokraattista YK:ta yhteisten ja jaettujen resurssien hallintaan.” (Tarkemmin Klimaforumin sivuilla.)

Suuri yhteiskunnallinen muutos on siis jälleen voimakkaasti mukana globaalisti verkostoituneiden yhteiskunnallisten liikkeiden vaatimuksissa. Se ei ole enää vain pienten marginaaliryhmien puhetta. Tähän liikeajattelun muutokseen ovat vaikuttaneet paitsi tuoreet kokemukset nykyisen yhtiöllis-valtiollisen kompleksin haluttomuudesta ja kyvyttömyydestä ratkaista itse synnyttämäänsä ekologista kriisiä, myös vuosikymmenien kampanjoinnin opetukset: jollei kriisejä synnyttäviin rakenteisiin puututa, yhteiskunnalliset liikkeet ovat kuin pyromaanijoukkion jäljessä kulkeva palokunta, joka ei voi estää kaiken tuhoavan pätsin laajenemista.

Kuitenkin myös toinen ajatus- ja toimintasuunta sai vahvistusta Kööpenhaminan kokouksen tuloksettomuudesta: ilmaston keinomuuntelu eli geoengineering: kun kerran poliitikot eivät saa nykyisen ilmastoa lämmittävän teknologisen järjestelmän toimintaa muutettua, luodaan uusi teknologinen järjestelmä, joka viilentää maapalloa nopeasti. Esimerkiksi levittämällä valtava määrä sulfaatteja aerosoleina ilmakehään voitaisiin saada nykyistä enemmän auringonsäteilyä heijastumaan takaisin avaruuteen ennen sen saapumista maanpinnalle. Tämä tietenkin muiden megateknologioiden tapaan aiheuttaisi monia uusia ongelmia, kuten otsonikatoa ja happosateita. Niihin ja niiden synnyttämiin konflikteihin vastattaisiin uusilla vaarallisilla teknisillä kehitelmillä jne. kunnes uusi kaikenkattava tekninen järjestelmä ja uusi maapallo olisi luotu.

Kööpenhaminan jälkeen teollistuneella ihmiskunnalla näyttää siis katastrofin odottelun lisäksi olevan kaksi vaihtoehtoa: jatkaa nykyisellä ympäristötuhoon johtaneella tiellä siirtymällä entistä intensiivisempään ja riskialttiimpaan luonnon ja ihmisten teknokraattiseen hallintaan, tai sitten muuttaa nopeasti yhteiskunnat ja talous aidosti demokraattisiksi, jolloin ylivaltaan kytköksissä oleva energian käytön ja luonnon muuttamisen tarve vähenisi ratkaisevasti.

Lumme Energia
Sideways 2018

Miksi vihreällä kansalla on ympäristöä tuhoavat johtajat?

Teksti Olli Tammilehto

Mielipidetutkimuksissa suomalaiset ajattelevat punavihreästi. Politiikka vetää kuitenkin oikealle. Vika ei ole äänestäjissä, vaan korruptiossa: vaalirahaskandaali paljastaa, miksi elinkeinoelämän ääni kuuluu niin vahvasti politiikassa.

Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Juho Rahkonen kirjoitti Helsingin Sanomissa 8.9. kummallisesta paradoksista: valtaosa suomalaisista kannattaa vasemmistolaisten arvoja. Niiden kannatus on EVA:n teettämien tutkimusten mukaan noussut viime vuosikymmeninä ja on nykyisin jopa 80 prosenttia. Kuitenkin enemmistö poliittisista valtaapitävistä on oikeistolaisia ja politiikka on muuttunut entistä oikeistolaisemmaksi.

Rahkonen jättää mainitsematta, että samojen EVA:n tutkimusten mukaan sama paradoksi koskee ekologisia näkemyksiä. Suurimmalla osalla suomalaisista on ollut 80-luvulta lähtien käsityksiä, joita valtajulkisuudessa pidettäisiin radikaalivihreinä. Esimerkiksi valtaosa on kannattanut väitettä ”Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä.” Viime vuonna tämän väitteen kanssa samaa mieltä oli 76 prosenttia vastaajista. Kuitenkin suuri enemmistö poliitikoista ja politiikasta on vielä vähemmän vihreätä kuin vasemmistolaista.

Rahkonen pyrkii selittämään tätä paradoksia sillä, että mielipidetiedustelut eivät kerrokaan totuutta ihmisten arvoista. Tämä on kummallinen väite ihmiseltä, jonka johtama laitos tekee mielipidetiedusteluja. Rahkonen ei voi olla tosissaan, sillä jos hänen selitystään uskottaisiin, hänen firmansa tekisi vararikon.

Parempi selitys on kuitenkin käden ulottuvilla. Avaimet siihen tarjoaa Helsingin Sanomien erittäin ansiokkaasti paljastama poliittinen korruptio. Poliitikoilla on Matti ja Maija Meikäläisten lisäksi toinen äänestäjäkunta, jonka näkemysten mukaan toimiminen on paljon tärkeämpää kuin tavallisen vaalikarjan kuuntelu.

Lions- ja Rotary-klubeissa, taloudellisen johtamisen kursseilla, seminaareissa, cocktail-kutsuissa, vastaanotoilla, risteilyillä, kabineteissa, edustushuviloilla ja saunailloissa taloudellinen eliitti opettaa poliittisille kellokkaille, mikä on taloudellisesti realistista, millaisia ovat epärealistiset vaatimukset, miten talous saadaan kasvamaan ja miten kilpailukykyä hoivataan. Tosin sanoen heille selvitetään, mikä on suurten yhtiöiden ja pankkien eli ”elin”keinoelämän eli ”Suomen” Etu.

Oppimiskykyisille eli Edun ajamiseen halukkaille luvataan vastapalveluksessa myönteistä julkisuutta Edun äänenkannattajissa eli lähes koko valtamediassa.

Tämän yläportaan esivaalin tulosten toteutumisen esteenä on kuitenkin muuan kiusallinen seikka: näille erinomaisille Edun ajajille on vielä saatava runsaasti ääniä valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa. Se ei ole aivan helppoa, kun kansanliikkeiden pelossa 1900-luvun alun eliitit erehtyivät antamaan äänioikeuden myös kaikenmaailman ymmärtämättömille moukille.

Onneksi kuitenkin jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen ilmaantui hätään joutuneita eliittejä auttamaan nerokas ihminen. Hän oli Sigmund Freudin sisarenpoikaa Edward Bernays, joka keksi miten yleinen äänioikeus tehdään tyhjäksi. Bernays alkoi soveltaa enonsa teorioita joukkojen manipulointiin. Hän loi modernin mainonnan, jossa piilotajunnan tasolla liitetään mihin tahansa asiaan tai esineeseen mitä tahansa uusia merkityksiä. Niinpä pätevä mainostoimisto voi nykyisin kääriä minkä tahansa puolueen tai ehdokkaan sopivan vihreään ja vasemmistolaiseen kääreeseen niin, että tämä voidaan onnistuneesti myydä suurelle äänestäjäjoukolle.

Onnistunut propagandakampanja vaatii kuitenkin paljon rahaa. Mutta sitähän taloudelliselta eliitiltä löytyy ja miksei se sitä antaisi, kun kyseessä on Suomen Edun turvaaminen. Näin saadaan useimmiten yläportaan esivaalin tulos vahvistettua ilman suurempia yllätyksiä.

Mutta onko tällainen demokratianäytelmä lainkaan tarpeen? Eikö voisi reilusti palata vanhojen hyvin aikojen järjestelmään, jossa eliitti suoraan valitsi keskuudestaan sopivat henkilöt hallitsemaan rahvasta?

Kansanvallan kulissi on kuitenkin osoittautunut erinomaiseksi keinoksi oikeuttaa ylivallankäyttö. Ei ole väliä, vaikka harjoitetaan politiikkaa, jota valtaenemmistö vastustaa, joka on selvästi ihmisten etujen vastaista ja joka uhkaa ”tuhota vähitellen luonnon ja lopulta myös ihmiset”. Kaikkihan on äänestäjien syytä: mitäs meidät valitsitte!

Lumme Energia
Sideways 2018