Mikko Pihkoluoma

Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskeleva Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Mikko Pihkoluoma

New Yorkin kulttuuritarjonta on hengästyttävä

New York muuttuu hämmentävää vauhtia tunnistamattomaksi. Aiemmin taiteilijoita houkutelleet kaupunginosat kuten Williamsburg ja Greenpoint ovat nykyisin sliipattuja versioita
Read More
Mikko Pihkoluoma

Voitto Cannesissa

Cannesissa tapahtui paljon suomalaisittain kiinnostavaa. Ensinnäkin Variety uutisoi, että suomalaista rahaa on mukana tulevassa Ruotsissa kuvattavassa elokuvassa. Tapahtumasta tekee
Read More
Mikko Pihkoluoma

Suomalainen Hymyilevä mies nähdään Cannesin elokuvajuhlilla reilun viikon päästä

On jokseenkin hämmästyttävää miten vähän aiheesta on lopulta kirjoitettu, mutta suomalaisen Juho Kuosmasen ensimmäisen pitkän elokuvan pääsy Cannesin
Read More
Mikko Pihkoluoma

Joe Swanberg tekee kiinnostavia elokuvia vaatimattomilla resursseilla

Joe Swanberg on yksi 2000-luvun independent-tuotannon suuria nimiä. Hän ei välttämättä sano suomalaisille juuri mitään, koska miehen elokuvat ovat olleet
Read More
Mikko Pihkoluoma

Berlinalen voitti dokumenttielokuva pakolaiskriisistä

Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinto meni eilisessä gaalassa italialaisen Gianfranco Rosin dokumentille, joka kertoo välimeren pakolaiskriisistä. Fire at Sea kertoo kriisistä Lampedusan
Read More
Mikko Pihkoluoma

Suomalainen draama ottaa kansainvälistymisen askelia

Berliinin elokuvajuhlilla esitettiin osittain suomalaisella rahoituksella tehty saksalaisen dokumenttiohjaajan esikoisfiktio Deadweight, joka oli osana Forum-sarjaa. Rahtilaivalle sijoittuvassa draamassa kapteenia näyttelee
Read More
Screen Shot 2016-01-15 at 20.43.53

Kiitos Yle

Eilen julkistetuiden Oscar-ehdokkaiden joukossa ei ollut yhtään suomalaista elokuvaa. Ulkomaisten elokuvien shortlistille hyväksytty Miekkailija ei siis päässyt varsinaisten ehdokkaiden joukkoon.
Read More
Hateful Eight

Tarantinon uusin on tunnelmallinen ja tyylikäs paluu

Tarantinolla on monenlaisia faneja, mutta aika harva heistä tuntuu olevan kiinnostunut siitä onko hänellä mitään sanottavaa. Totta on sekin, että
Read More
Mikko Pihkoluoma

Vuoden suomalaiset

Kansalaiset, Suomi nousuun! Ärsyttävätkö perinteet, mutta jotain suomalaista tekisi mieli tehdä näin itsenäisyyspäivän alla? Ei hätää, sillä vuonna 2015 Suomessa
Read More
Mikko Pihkoluoma

Teeman elokuvafestivaalit 2015

Yorgos Lanthimos elokuvansa The Lobster keskustilaisuudessa Tukholman kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Tukholman festarit loppuivat sunnuntaina. Olin kipeä koko festivaalin ajan,
Read More
Mikko Pihkoluoma

Manausta ja maailmanparannusta

Tukholman elokuvajuhlat käynnistyivät tiistaina Ellen Burstynin (Manaaja, Last Picture Show, Alice ei enää asu täällä, Unelmien sielunmessu) siunaamana elokuvateatteri Skandiassa.
Read More