Mikko Sauli

Mikko Sauli on Voiman toimittaja, joka mieluiten kyhäilisi punk-biisejä.

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Täältä tulee sota

Täältä tulee sota

Täältä tulee sota

MAAILMANLOPPU

☆☆☆☆




Maailmanloppu on flirttaillut onnistuneesti tyylien kanssa ja seikkaillut jossain post-punkin ja hardcoren välimaastossa. Uudella ep:llä painotus on post-punkissa. Levy on täysin analoginen, muttei kuulosta siltä. Kelanauhalta suoraan vinyylimasterille mätetty teos omaa tuotantotavastaan huolimatta kylmän klangin, joka tukee Maailmanlopun musiikillista näkemystä kuin nyrkki silmää.

 Neljästä biisistä aloitusraita Täältä tulee sota on kenties suoraviivaisinta poppis-post-punkkia, jota ep:llä tarjoillaan. Kitaramelodiat pääsevät paremmin oikeuksiinsa seuraavissa kappaleissa Metallia ja Tanssi. Levyn päättävä Krematorio on näiden rinnalla lievä pettymys, kovin tavallisen kuuloinen kappale liian hyvässä seurassa.

Ihmisolennon kannattaa ehdottomasti uhrata pariinkin otteeseen levyn kestämät seitsemäntoista minuuttia elämästään. Tätä levyä voi huoletta suositella myös niille, jotka eivät punkista yleensä perusta. Mukavat melodiat pitävät touhun mielenkiintoisena, ja Mustan paraatin ystäviä hellitään.

Kun arkijärki ei riitä

Bill Mitchell avasi Suomessa vieraillessaan jälkikeynesiläisen talousajattelun perustaa – ja sai maistaa suomalaista ryhmäajattelua.

Kuva Lissu Lehtimaja

Kun australialaisprofessori William ”Bill” Mitchelliltä kysyy, mikä on yleisin väärinymmärrys taloudesta, yksi vastaus nousee ylitse muiden: arkijärkeen nojautuvat vertauskuvat. Moni ajattelee valtion kassan toimivan samalla tavalla kuin oman kotitaloutensa.

”Ihmiset siirtävät omia kokemuksiaan valtion talouteen. Ajattelemme, että jos haluamme kuluttaa, joudumme menemään töihin tai kuluttamaan säästöjämme, ja odotamme, että valtiontalous toimii samoin. Näin ei saisi tehdä”, Mitchell linjaa.

”Valuutta tuo tilanteeseen lisämausteen. Ymmärtämättä valuutan toimintaa ei voi ymmärtää myöskään valtiontaloutta. Valtiolla on monopoli valuutan liikkeellelaskuun. Meidän rahansaantimme on kiinni siitä, että valtio ensin laskee sen liikkeelle. Valtio ei tarvitse siihen tuloja.”

Jälkikeynesiläisen ajattelun ydin kiteytyy Mitchellin mukaan juuri tähän: valtion pitää kuluttaa, jotta yksityiset kansalaiset ja yritykset kykenevät maksamaan veroja, sillä kaikki raha on lähtöisin valtiolta. Verot luovat kysynnän valuutalle, eikä niitä voi maksaa muulla kuin valtion valuutalla. Näin moderni rahoitusjärjestelmä toimii.

Keskustelu yli- ja alijäämistä pelkistyy näin velkojen siirtelyyn. Kun julkinen sektori tekee ylijäämää, yksityinen sektori velkaantuu, ja kun julkinen sektori tekee alijäämää, yksityinen sektori vaurastuu. ”Näin päästään paljon sofistikoituneempaan analyysiin kuin kotitalousvertauksella”, Mitchell kiteyttää.

Myöskään velkakirjamarkkinat eivät jälkikeynesiläisessä ajattelussa perustu valtion kulutuksen rahoittamiseen, vaan niiden tarkoituksena on asettaa korkotaso. Tämä tapahtuu pankkien välisillä lainamarkkinoilla keskuspankin toimesta.

Velkakirjoilla keskuspankki pyrkii normaalioloissa imuroimaan ylimääräistä rahaa pankkien välisiltä markkinoilta. Pankeilla on keskuspankissa tilit, joilla ne säilyttävät reservejään. Näillä tileillä ei käytännössä ole tuottoa, joten pankeilla ei ole houkutinta pitää hallussaan yhtään enempää reservejä kuin tarvitsevat.

Pankit voivat lainata reservejä toisilleen, mutta joskus reservejä on liikenteessä liikaa. Tällöin normaalioloissa muodostuu tilanne, joka uhkaa painaa korot alle keskuspankin tavoitetason, jolloin keskuspankki tarjoutuu ostamaan ylimääräiset reservit, mikä käytännössä tarkoittaa vaihtoa velkakirjaan.

”Velkakirja on ikään kuin korollinen tili keskuspankissa. Sen tarkoitus ei ole rahoittaa valtion kulutusta”, ­Mitchell summaa.

Korot ovat kriisin vuoksi pitkään olleet lähellä nollaa niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.

Keskuspankit mielletään usein poliittisille voimille immuuneiksi ja itsenäisiksi, mutta Mitchell ei tätä väitettä niele.

”Vaaleilla valittu hallitus voi teoriassa koska tahansa muuttaa keskuspankin mandaattia, sillä se sen on asettanutkin. Useissa maissa valtiovarainministerillä on myös valta kävellä keskuspankin yli, jos päätökset eivät miellytä. Vaikka näin ei nykyisin poliittisen myllerryksen pelossa tehdä, itsenäisyys on lopulta näennäistä ­peliä.”

Keskuspankkien kriisin myötä käynnistämä niin kutsuttu määrällinen helpottaminen operoi juuri pankkien välisillä markkinoilla. Sen tarkoituksena on lisätä luotonantoa ja luoda uusia luottoja, mutta järjestelmä ei tarkalleen ottaen toimi niin.

”Koko määrällisen helpottamisen harjoitus pohjaa myytteihin. Valtavirran taloustieteen oppikirjat kertovat, että pankit tarvitsevat talletuksia myöntääkseen luottoja. Tästä seuraa ajatus, että luottojen vähäinen määrä johtuu reservien puutteesta. Mutta pankit eivät tarvitse reservejä lainatakseen”, Mitchell kertoo.

”Pankkien lainanantoa säätelee riskiarvio. Ei lainoja myöntävä virkailija soita reserveistä huolehtivalle virkailijalle kysyäkseen, voidaanko laina myöntää. Lainat luovat talletuksia, ei toisin päin. Määrällinen helpottaminen ainoastaan muuttaa velkakirjoja rahaksi ja muokkaa sitä kautta yksityisen sektorin varallisuuden koostumusta.”

Mitchellin mukaan määrällinen helpottaminen laskee velkakirjojen tuottoja puskemalla niiden hintoja ylös.

”Jos nimellisarvoltaan sadan euron velkakirjan, jonka tuotto on kymmenen euroa vuodessa, hinta jälkimarkkinoilla nousee esimerkiksi 150:een, tuotto laskee, koska silloin 150 euroa tuottaa saman kymmenen euroa vuodessa, eikä sitä vastaan saa kuin satasen takaisin velkakirjan tullessa elinkaarensa päähän.”

Määrällinen helpottaminen ei kuitenkaan ole varsinaisesti haitallista, se on vain hyödytöntä. Osakemarkkinoiden huima nousu määrällisen helpottamisen aikana johtuu Mitchellin mukaan pikemmin korkojen alhaisuudesta.

Reserveillä ei Mitchellin katsannossa ole minkäänlaista roolia pankkien kyvyssä kuluttaa, sillä pankit eivät lainaa niitä ulos. Tätä ovat kriisin kuluessa alleviivanneet muun muassa Englannin keskuspankki ja Standard & Poor’sin pääekonomisti, kun keskustelu inflaatiosta on ollut kiivaimmillaan.

Suomen hallituksen tavan ajatella valtiota yksityisyrityksenä Mitchell lukee samaan haitallisten arkikokemusvertausten ryhmään kuin kotitalousvertauksenkin. Molemmat aiheuttavat sekaannusta valtion­taloutta tarkasteltaessa.

”Ihmisillä on kyky omaksua perusteettomia uskomuksia. Ylös on enemmän ja alas on vähemmän. Miksi näin olisi? Vertauskuvat toimivat myös tiedon kehystämisessä. Politiikassa vertauskuvien kautta voimistetaan usein negatiivisia mielikuvia oman politiikan tueksi.”

”Jos ajatellaan, että hallitus sijoitti sata miljoonaa työllisyyteen, mielikuva on täysin eri, kuin jos sanotaan, että hallitus kulutti sata miljoonaa työllisyyteen. Jos puhutaan vaikkapa velkavuoresta, mieleen tulee jokin suuri ja vaarallinen. Jos sitä kutsuttaisiin velkakukkulaksi, kukaan ei olisi kovin huolissaan.”

Siinä eväitä kakun jakamisen ajatteluun.

Ryhmäajattelua käytännössä

”Olisi ollut kiinnostavaa kuulla kenen kutsumana ja miksi tämä pienen jälkikeynesiläisen talouskultin tutkija oli Suomessa. (…) (O)npa erikoisia nykyisin nämä Hesarin juttu-, näkökulma- ja haastatteluvalinnat.”

Näin reagoi EU-komissaari Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Juho Romakkaniemi nähtyään Bill Mitchellin haastattelun Helsingin Sanomissa. Mitchell on antanut lukuisia haastatteluja uransa aikana eri maiden lehdistöille, mutta tämä oli hänestä outoa.

”Tämä oli kyllä äärimmäinen tapaus. Olin melkoisen yllättynyt. Sain tästä sellaisen kuvan, että hänen edustamansa vallitseva ryhmäajattelu kokee voimakasta uhkaa. Demokratiassa ei ole normaalia, että tuollaisesta asemasta käsin puututaan lehdistön haastateltavavalintoihin. Se johtaa totalitarismiin.”

”Olisin häpeissäni, jos olisin hän. Isompi kysymys tietysti on, miten hän näkee lehdistönvapauden osana demokratiaa.”

”En ole loukkaantunut. Olen törmännyt vastaavaan aiemminkin, mutta tämä tapaus oli poikkeuksellisen karkea. Yleensä vastaavaa palautetta tulee hienovaraisemmin. Australian hallituksen virkamiehet ovat joskus soitelleet radioasemille haastattelujeni jälkimainingeissa, mutta nämä ovat yksittäistapauksia ja liittyneet usein siihen, että joku ei yksinkertaisesti ole pitänyt minusta henkilökohtaisesti.”

Sivistyksen vastainen kapina

Opetusministerin paimenkirje sai tieteilijöiden parissa  hämmentyneen ja närkästyneen vastaanoton. Sivistysporvareiden sukupuutto ihmetyttää myös hallituspuolueiden sisällä.

Kuva Ninni Kairisalo & Velda Parkkinen

Sivistysyliopisto­ on Suomessa ollut kansallinen projekti, jonka juuret ulottuvat aina 1800-luvun fennomaanisen liikkeen nousuun ja J. V. Snellmanin ajatteluun saakka. Sen ytimessä on sosiaalisen nousun mahdollistaminen, ja kaikki puolueet ovat perinteisesti sitoutuneet projektiin.

Suunta on kuitenkin muuttunut. Yliopistoon on jo pidemmän aikaa kohdistunut valtion taholta kasvavia paineita markkinaehtoisuuden omaksumiseksi. Yliopistolla jotkut näkevät käännekohdan Kekkosen ajoissa, toiset 90-luvun lamassa ja kolmannet 2000-luvun alkupuoliskolla, mutta muutoksen allekirjoittavat kaikki.

Yhtenä käännekohtana monet näkevät vuonna 2010 voimaan tulleen yliopistouudistuksen. Vaikka uudistusta markkinoitiin yliopistolaisille autonomiaa lisäävänä, sen myötä opetusministeriön sananvalta yliopiston asioihin on monien mielestä lisääntynyt merkittävästi.

Kehityksen viimeisin käänne on opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen yliopistoille lähettämä kirje, joka on herättänyt laajaa närää yliopistolaisten keskuudessa. Kirjeessään ministeri käytännössä sanoo, että yliopistot hoitavat tonttinsa huonosti.

”Maailman huipulle tähtäävä maa ei voi olla tyytyväinen eikä tyytyä tilaan, jossa sen korkein huippu – tiede ja tutkimus – yltää kyllä hyvään, mutta ei maailman kärkeen”, Grahn-Laasonen kirjoittaa.

Glasgowssa asuva tutkija Mari K. Niemi reagoi Suomen Kuvalehden blogissaan tuoreeltaan kirjeeseen ihmettelemällä juuri huippututkimuksen korostamista. Hänen mielestään huippututkimuksen vaatiminen ja samalla resurssien leikkaaminen on loukkaavaa.

Niemi muistuttaa, että suomalaista yhteiskuntaa tutkivat nimenomaan suomalaiset, eikä sille tutkimukselle välttämättä ole kysyntää maailman huippujulkaisuissa. Kyse on myös suomen kielen asemasta tieteen kielenä.

Suomalaisuuden korostamisen luulisi olevan nykyhallitukselle lähellä sydäntä. Perussuomalaisten koko identiteetti rakentuu kansallismielisyyden ympärille, kokoomuksella on perinteinen ”koti, uskonto ja isänmaa” -siipensä sekä pitkä historia nimenomaisesti sivistyspuolueena. Keskustan ­oppi-isä Santeri Alkio puolestaan oli vahvasti sivistyksen asialla.

Hallituksen koulutuspolitiikka aiheuttaa surumielistä huokailua myös kokoomuksen sisällä. Eräs pitkään kokoomuksessa vaikuttanut poliitikko kertoo kokevansa ”hirvittävää myötähäpeää” Grahn-Laasosen kirjettä lukiessaan. ”Kirjeestä välittyy, että kirjoittaja ei ymmärrä, mistä kirjoittaa. Meillä ei puolueessa enää nähdä sivistyksellä muuta kuin välinearvoa. Laasosen kirje kertoo lähinnä, että ymmärtämättömyydestä ja historiattomuudesta on tullut hyväksyttävää politiikassa”, hän huokaa.

Perinteisten sivistysporvareiden katoaminen ihmetyttää yliopistolla laajemminkin, eikä ainoastaan tulipunaisten dosenttien keskuudessa. Keskustavaikuttajanakin tunnettu professori Laura Kolbe kyseli julkisessa Facebook-päivityksessään, ovatko yliopistolaiset epäonnistuneet sivistystehtävässään, kun akateemisella korkeakoulututkinnolla varustetut ihmiset hahmottavat sivistyksen roolin näin huonosti.

”Tämä vaan nyt tuntuu niin surkealta, tämä Suomen tämän hetkinen johtaminen (kaikilla tasoilla)… että oikeasti itkettää”, Kolbe päättää viestinsä.

Uutta tilanteessa on, että myös yliopistolaiset ovat leikkausten edessä yllättävän hiljaa. Hallituksen reilun sadan miljoonan rahoitusleikkaukset ovat omiaan pitämään yleensä varsin ärhäkän yliopistoväen ruodussa. Yksin Helsingin yliopistoltaa voidaan vähentää jopa 1 200 ihmistä.

Helsingin yliopiston Valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanin paikalta Tampereen yliopiston rehtoriksi ensi vuonna siirtyvä Liisa Laakso sanoo suoraan, että yliopistolla vallitsee pelon ilmapiiri.

”Monet pelkäävät leikkausten seurauksena ymmärrettävästi asemansa puolesta ja ovat siksi hiljaa.”

Grahn-Laasosen peräänkuuluttamalle yhteistyölle eri koulutusyksiköiden välillä tilanne luo äärimmäisen huonot edellytykset.

”Yliopistojen välillä olisi luullut esimerkiksi nousevan solidaarisuutta suhteettoman kovasti Helsingin yliopistoon kohdistuvien leikkauksien vuoksi, mutta koska muuallakin pelätään rahoituksen puolesta, ei toisten puolustamiseen haluta lähteä. Kiristyvä kilpailu yliopistojen välillä on huono pohja yhteistyölle”, Laakso pohtii.

Ministeriön taholta tuleva ohjaaminen on luonut kuilun yliopiston johdon eli rehtorin, dekaanien ja laitos­johtajien ja muun yliopiston välille. Myös Laakso myöntää tämän. Hän katsoo, että ylhäältä tuleva paine muokkaa tapaa, jolla yliopiston johtoporras joutuu asioita tarkastelemaan.

Oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanina kaksi kautta toiminut professori Jukka Kekkonen pääsi todistamaan muutosta aitiopaikalta.

”Kun olin dekaanina ensimmäistä kautta 2004–2007, dekaanit yleisesti puolustivat vielä oppiaineitaan ja akateemista vapautta ylhäältä tulevia paineita vastaan. Toisella dekaanikaudellani olin suunnilleen ainoa, joka edelleen pysyi kannassaan. Muut oli saatu integroitua mukaan johdon tueksi.”

Hänen mukaansa etenemismahdollisuudet johtoportaassa ovat rajalliset, jos kapinoi liikaa ministeriön näkemyksiä vastaan, joten on inhimillistä, että yliopiston kannalta ongelmallisiakin ministeriön linjauksia myötäillään. Samalla tilanne on yliopiston autonomian kannalta hyvin hankala.

Kekkonen näkee muutoksen tavassa, jolla ministeriö käy keskustelua yliopiston kanssa. Hänen mukaansa ennen virkamiesten kanssa palavereissa oli voimakas tunne samassa veneessä olemisesta, kun taas nyt politiikka tulee saneluna.

Lyhytnäköisyys ja ymmärtämättömyys toistuivat teemoina kaikkien yliopistolaisten puheissa. Nimetön kokoomuspoliitikkomme uskoo, että sivistyksen puutteesta on haittaa myös liike-elämässä.

”Jos katsoo yritysjohdon kulttuuria muualla kuin Suomessa, siellä arvostetaan sivistystä. Se on osa small talk -kulttuuria. Pitää pystyä keskustelemaan filosofiasta ja taiteesta menestyäkseen yritys­kuvioissa.”

”Suomessa tällaista ei arvosteta. Meillä ajatellaan, että kapea välineellinen sivistys riittää, vaikka näin ei ole. Tästä seuraa helposti kiusallisia tilanteita, kun pitäisi tehdä kansainvälistä bisnestä”, hän jatkaa.

Myös Liisa Laakson mielestä kansainvälisyyttä pitäisi ajatella laajemmin kuin elinkeinoelämän välittömistä tarpeista käsin.

”Tärkeää ovat opiskelijavaihdon myötä muodostuvat verkostot, joista on mahdotonta ennakoida etukäteen, mitä ne tuottavat. Esimerkiksi Kiinassa on tällä hetkellä hyvin korkeissa asemissa sosiaalipolitiikan puolella ihmisiä, jotka on koulutettu Suomessa.”

Sivistysyliopistoa ja yrittäjähenkeä ei siis ole pakko nähdä vastakkaisina toisilleen. Sivistys voisi myös tukea suomalaisyritysten kansainvälistä menestystä. Lyhytjänteisellä ja näköalattomalla koulutuspolitiikalla ja lukukausimaksuilla tällaisten visioiden torpedoiminen toki käy ketterästi.

Juttua varten on haastateltu myös Yliopisto Oyj -kirjan kirjoittanutta professori Heikki Patomäkeä.

Posti myy ilmaa

Postilla on lakisääteinen yleispalveluvelvoite, jonka toteutumista työntekijät epäilevät. Saavatko asiakkaat sitä, mistä maksavat?

Kuva Lissu Lehtimaja

Postin jakeluongelmat ovat olleet toistuvasti otsikoissa viime aikoina. Milloin on Mikkelissä hukattu poliisin kirjeitä, milloin flunssa-aalto on lamauttanut jakelun Porissa. Postin johti on selittänyt jakelun ongelmia jopa palkansaajien 18. syyskuuta järjestetystä mielenilmauksesta johtuvaksi.

Haastatellut postilaiset eivät johdon selityksiä purematta niele.

”Nämä ongelmat eivät johdu flunssa-aalloista tai mielenosoituksista. Kyllä tässä tulee mieleen, että tätä jakelupuolta yritetään tietoisesti ajaa alas”, huokaa pääkaupunkiseudulla työskentelevä postilainen.

Hän ei halua nimeään julkisuuteen, sillä asioista puhuneisiin postilaisiin on hänen mukaansa kohdistunut painostusta. Suurin ongelma on siinä, että työntekijöiden vähentäminen ajaa jakajat loppuun. He eivät yksinkertaisesti kykene selviytymään pidentyneistä reiteistä, sillä vaikka kirjemäärät ovat laskeneet, luukkujen määrä on ja pysyy samana. Pidentyneellä reitillä on entistä enemmän luukkuja kierrettäväksi.

”Viestintävirasto seuraa postilain toteutumista. Siellä ei olla kiinnostuneita seuraamaan jakelua alueellisesti tai viikkokohtaisesti. Posti toimittaa sinne koko maan keskiarvolukuja. Koko homma on täyttä kusetusta”, hän kiroilee.

Ongelmat ovat keskittyneet pääkaupunkiseudulle. Posti- ja logistiikka alan unioni PAU:n tiedottaja Juha Pöyryn mukaan karkeasti kaksi kolmasosaa niistä talouksista, joiden kohdalla postin velvoite viiden päivän sisällä tapahtuvasta jakelusta ei ole onnistunut, sijaitsee pääkaupunkiseudulla.

Näiden talouksien viikkokohtaiset määrät ovat koko maassa pyörineet viimeaikoina 100 000–200 000 haarukassa. Tästä kahden kolmasosan osuus pääkaupunkiseudulla on paljon, sillä siellä  on reilut 500 000 kotitaloutta.

”Luvut ovat pahenemaan päin”, sanoo Pöyry. ”Jakajat kokevat tämän tilanteen hyvin nöyryyttäväksi. Perinteisesti jakelun sujuvuus on ollut jakajille kunnia-asia. Nyt he joutuvat tinkimään siitä. Tämä vaikuttaa työmoraaliin, kun tuntuu, ettei yhtiötä kiinnosta, toimiiko palvelu niin kuin asiak­kaille on luvattu.”

Pöyry tyyöskenteli itse jakelussa 90-luvulta alkaen kahdeksan vuotta. Hän ei siltä ajalta muista mitään vastaavaa.

Nimetön postilainen kuvaa todellisuutta näin:

”Sanotaan, että lähetät kirjeen joka ohjautuu väärään toimipaikkaan. Nykytilanteessa se saattaa maata siellä viikon ennen kuin siihen kukaan koskee, koska kellään ei ole aikaa tehdä näitä.”

”Esimerkiksi verokirjeitä löytyi eräästä toimipaikasta pari laatikollista päivää ennen veroilmoituksen jättöpäivää. Eiväthän ne millään ehtineet ajoissa näille verovelvollisille”, hän jatkaa. ”Näitä on, mutta näistä vaietaan.”

Toinen nimettömänä pysyttelevä postilainen on sitä mieltä, että ongelmat ovat ennen kaikkea yrityksen johdossa.

”Pääkonttori johtaa yritystä Excel-taulukoilla vailla kuvaa käytännön todellisuudesta. Sieltä käsketään irtisanoa, ja keskiporras yrittää sitten epätoivoisesti saada postin jaettua kuten pitäisi.”

Hänen mukaansa johdon ymmärrys alasta on heikkoa, koska he tulevat muilta yritysmaailman sektoreilta. Johtajien tausta nousee esiin myös muiden haastateltujen puheissa.

Jakelu on ollut Posti-konsernin osa-alueista tuottoisimmasta päästä. Viimeisellä neljänneksellä se tuotti tappiota ensimmäistä kertaa sitten 80-luvun. Pöyry pelkää, että tätä käytetään tekosyynä lisäsäästöihin.

Postin ohjauskeskuksen johtaja ­Jarmo Ainasoja myöntää, että jakelussa on ollut ongelmia. ”Laitoimme asiasta noin kolme viikkoa sitten tiedotteenkin. Olemme kuitenkin menossa parempaan suuntaan.”

”Luvut pitää suhteuttaa kolmeen miljoonaan jakelupisteeseen. Pääkaupunkiseutu toki nousee esille, koska siellä on jakelupisteitä ja volyymia eniten. En osaa sanoa tarkkaan, kuinka iso osa jakamattomista talouksista on pääkaupunkiseudulla, mutta kaksi kolmasosaa kuulostaa liioittelulta”, hän jatkaa.

Ainasoja kertoo, että posti informoi postinsaajia muun muassa verkkosivuillaan ja pitää viranomaiset ajan tasalla viiden päivän jakeluvelvoitteen toteutumisesta. Viestintävirasto seuraa postilain täyttymistä, ja sinne toimitetaan koko maata koskevat luvut velvoitteiden täyttymisestä.

Kirjejakelun laatuseurannan hoitaa ulkopuolinen riippumaton tutkimuslaitos. Ainasoja ei spesifioi mikä tutkimuslaitos.

Hän katsoo, etteivät nykyiset ongelmat selity irtisanomisilla, sillä edelliset irtisanomiset tehtiin yli vuosi sitten. Ongelmia olisi siis pitänyt olla pidemmän aikaa, jos ne olisivat syy.

”Totta kai siitä sitten tulee ongelmia, jos on flunssa-aalto tai paljon sairaslomatapauksia. Meillä ei ole reserviä ihmisistä, jotka odottaisivat passissa, että pääsevät tuuraamaan sairastapauksia.”

Voima yritti saada haastattelua myös Viestintävirastosta kysyäkseen, kuinka siellä nähdään valvonnan toimivuus ja miltä työtekijöiden näkemykset viraston kovakorvaisuudesta ongelmien edessä kuulosta. Toistuvista yrityksistä huolimatta haastattelu ei lehden paino-deadlineen mennessä onnistu.

Postin toimitusjohtaja Heikki Malinenkaan ei palannut sähköpostilla lähetettyihin kysymyksiin. Häneltä lehti olisi tiedustellut jakelun roolia postin konsernin kokonaisvisiossa sekä jakelun kehittämisen tulevaisuutta.

Asiaan palasi viime hetkellä sähköpostitse sidosryhmäjohtaja Timo Anttila. Hänen mukaansa jakelu on myös jatkossa postin ydintoimintaa.

”Postimäärät vähenevät voimakkaasti, ja vuonna 2020 määrä on enää puolet nykyisestä. Monia asioita joudutaan tekemään uudella tavalla, jotta toiminta olisi kannattavaa myös jatkossa.”

Näkemykset tietoisesta alasajosta hän tyrmää.

”Ei Posti ole ajamassa jakelua alas, vaan yritykset ovat siirtäneet laskutustaan verkkoon, painettuja lehtiä tilataan vähemmän ja kirjeitä lähetetään vähemmän.”

Voiko asiakas sitten luottaa Postin palveluihin?

”Kyllä voi”, Anttila päättää.

Lähiöiden tietotoimistosta,  päivää

Kuvat Velda Parkkinen

Räppäreitä syytetään huumeiden ihannoimisesta ja nuorison turmelemisesta. Kuinka kotimaisen hip hopin kärki asian näkee?

Alun perin räppärit toimivat eräänlaisina tiedotusvälineinä. Slummien asioista ei kertonut kukaan, joten räppärit ryhtyivät kuvaamaan todellisuutta lyriikoissaan. Siihen todellisuuteen kuuluivat myös huumeet.” Näin räpin ja huumeiden suhteen alkutaipaleen näkee Paleface, yksi kaikkein tunnetuimmista suomalaisräppäreistä.

Paleface.
Paleface.

Hörpimme kahvia Helsingin keskustassa, juttelemme ja katsomme räppäreiden videoita hänen puhelimestaan.

”Siis tsiigaa nyt tätä! Tämä oli korkealla USA:n Billboard-listalla ja soi myös Suomen klubeissa. Tätä jengi bailaa mukana siellä”, Paleface hämmästelee. Videolla jenkkiräppäri O.T. Genasis laulaa olevansa rakastunut ”Cocoon”. Hän hengailee kavereidensa kanssa setelitukkoja ja kokaiinia notkuvan pöydän äärellä. Kuvissa vilahtelee myös aseita ja kannabista.

Paleface edustaa Suomi-räpin vanhempaa sukupolvea. Gangstaräpin alkuaikoina huumeet eivät olleet esillä niinkään biletysyhteydessä kuin myyntituotteena.

”Olen sitä porukkaa, jolle Biggie Smalls kertoi, että ’never get high on your own suply’ (älä hankkiudu pöllyyn omalla tuotteellasi). Tuon ajan ghetto-todellisuudessa huumekauppa oli yksi harvoista keinoista päästä pois”, Paleface kertoo.

Katsastamme seuraavaksi ruotsalaisia trendejä. N feat Abidazin biisi Rush Hour on tuoretta kuvausta Tukholman lähiöistä. Videolla palaa autoja, vilisee poliiseja, Porsche kaahaa holtittomasti, krossipyörät keulivat ja käsiaseet laulavat.

”Tuolla nostettiin joukkoliikenteen lippujen hintoja. Nyt jengille maksaa kahdeksan euroa päästä pois lähiöstä. Siellä ollaan ihan toisenlaisten kysymysten äärellä kuin suomalaisräppärien maailmassa”, Paleface selittää.

Hän on hiljattain käynyt paikan päällä tutustumassa tilanteeseen. ”Siellä oli melkein samanlaista kuin Rio de Janeiron slummeissa. Niillä on oikeasti aseita.”

Esimerkiksi syrjäytymistä ja siihen liittyviä ongelmia kuvattiin räpissä jo ennen kuin termistä tuli valtavirtaa. Räppärit ovat Palefacen mukaan edelläkävijöitä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Samalla hän kuitenkin kertoo pohtineensa paljon ilmiön kuvaamisen ja ruokkimisen välistä rajapintaa.

”Mietimme jo 90-luvulla muutaman muun artistin kanssa, että pitää varmaan siivota kaikki huumeviittaukset lyriikoista. Sen verran sekavia tyyppejä alkoi näkyä esimerkiksi räppiskaboissa. Että aiheutammeko me tämän? Minulla ei tähän ole vastausta”, Paleface pohtii.

Artistin vastuu on mietityttänyt muitakin. Itä-Helsingistä ponnistava räppäri Mercedes Bentso on Lasipalatsissa kahvikupposen äärellä kuitenkin sitä mieltä, ettei itsesensuurille ole räpissä tilaa.

Mercedes Bentso.
Mercedes Bentso.

”Ei voida ajatella, että vastuu nuorten kasvattamisesta olisi artisteilla”, hän linjaa. ”Artistilla ei ole vastuuta siitä, miten biisit otetaan vastaan.”

Feikit karsiutuvat varsinkin underground-piireistä nopeasti. Mercedes Bentson mielestä hahmot ovat kuitenkin lopulta vain puoliksi tosia.

”Kyllä kaikilla räppäreillä on ero esiintyjähahmon ja todellisen minän välillä.”

Sana Bentso artistin nimessä viittaa bentsodiatsepiinien lääkeryhmään, joita käytetään laajalti väärin usein yhdessä alkoholin kanssa.

”Monesti keikoilla tarjotaan erilaisia päihteitä, ja monille tulee yllätyksenä, kun en käytäkään. Tämä johtuu varmasti osaksi artistinimestäni. Ylipäänsä huumeet ovat voimakkaasti läsnä skenessä”, hän kertoo.

Provokaatiota hän ei huumeista laulamisessa näe. ”Mullakin on kuollut kavereita aineisiin. Jos tietää, mistä laulaa päihteistä laulaessaan, sitä ei käytä provokaatioon. Sen verran vakavasta asiasta on kyse.”

Bentso on kertonut omasta päihdetaustastaan avoimesti. Nykyisin hän on kuivilla.

”Mulle vain täysin selvin päin oleminen on vaihtoehto, mutta ei millään tapaa miellyttävä sellainen.”

Huumeet ovat Bentsolle osa todellisuutta, josta biisit syntyvät. Hän näkee, että räppi ja huumeet tavallaan kuuluvat yhteen. Esimerkiksi pilvenpolttoa paheksuvaa räppäriä on vaikea löytää.

”Toki sellaisiakin varmasti on, mutta aika vaikea sitä olisi ääneen sanoa. Skenen yleinen mielipide on aika voimakkaasti dekriminalisaation kannalla, joten jos joku ei sitä kannata, on todennäköistä, että hän pitää asian omana tietonaan”, hän summaa. ”Toisaalta myös jatkuvasti käryttävät kukkakaalit ovat aika masentavia tapauksia.”

Hänen mielestään räppäreiden teksteihin tartutaan hanakammin kuin muiden artistien. Esimerkiksi rokkipiirien vanhat sex, drugs and rock’n’roll -kliseet saavat nykyään jäädä omaan arvoonsa, vaikka aihe on sama, ja monet artisti hoippuvat tuhoisien elämäntapojensa vuoksi haudan partaalla.

Julma H (aiemmin Julma Henri) on huolissaan kavereidensa voinnista. Tapaamispaikaksi on valikoitunut Helsinginkadulla Kalliossa sijaitseva thaimaalaisravintola, koska lounasta on saatava. Hän kertoo, että iso osa hänen Oulun ystävistään vetää Subutexia. Siitä maailmasta kumpuaa hänen musiikkinsa lohduton maisema.

Julma H.
Julma H.

”Olen kotoisin Oulusta. Siellä on ollut aina korkea nuorisotyöttömyys. Jengi lipuu pikku hiljaa näköalattomuudessaan päihteiden pariin. En tunne yhtään menestyvää subu-nistiä tai piripäätä. Ne ovat aina menossa johonkin monttuun. Ei siinä ole mitään ihailtavaa”, hän summaa.

Eniten Henriä huolestuttaa leima, jonka käyttäjä saa kiinni jäädessään. ”Todella paljon olen kuullut tarinoita, kuinka ajokortin saaminen on vaikeutunut, koulun ovi mennyt kiinni ja sen sellaista. Kiinnijääminen on leima otsassa, eikä se lähde pois. Se luo syrjäytymistä erityisesti pienillä paikkakunnilla”, hän linjaa.

Henri järjesti ennen Oulu 187 -festivaalia, jota poliisi ahdisteli vuodesta toiseen. 187 viittaa tapahtuman ajankohtaan 18. heinäkuuta, mutta myös slangissa Kaliforniassa käytettyyn murhan rikoskoodiin. Henri arvelee, että tämä yhteys oli poliisin ahdistelun taustalla.

”Poliisi pisti ulos tiedotteen, että festareilta oli pidätetty pilvenpolttajia. Se levisi kaikkiin medioihin. Poliisi oikaisi myöhemmin, että polttelijat oli otettu kiinni läheisestä metsiköstä, mutta vahinko oli jo syntynyt. Tapahtuma sai huumefestarin leiman.”

Hän ei pidä kovien huumeiden käytön glorifioinnista. ”Räppiskenen liepeille on muodostunut alakulttuurin alakulttuuri ihmisistä, jotka käyttävät aktiivisesti. On jonkin verran tyyppejä, jotka alkavat ensin sekakäyttäjäksi ja sitten räppäriksi, koska se muka kuuluu siihen hommaan.”

”Jos minulla ei olisi perheessä ollut nistiä, voisin itsekin kuulua niihin (sekakäyttäjäräppäreihin), eli turha tässä on henkseleitä alkaa paukutella. Mutta mieluummin kuuntelen vaikka ­Cheekiä kuin sekakäyttöräppiä. Se on niin luotaantyöntävää.”

Helsinkiläisräppäri ­Shaka kieltäytyy Sörnäisten Cafe Picnicissä ykskantaan kommentoimasta muiden tuotoksia. Se ei olisi sopivaa, kuten ei toimittajan ehdotus haastattelun tekemisestä oluen äärelläkään.

Shaka.
Shaka.

”En käytä huumeita, ja alkoholiakin käytän varsin maltillisesti”, hän kuvaa omaa päihdesuhdettaan. Omista ­Jontin kanssa tehdyistä tuotoksistaan hän kertoo kuitenkin varsin avoimesti.

”Itselleni esimerkiksi vanha levymme Rata-äänite oli taaksepäin katsova levy. Sen tekemiseen liittyi vaihe, että olin jo itse lakannut sekoilemasta kylillä.”

”Alkujaan emme ihan täysin tajunneet, että musaamme saatetaan kuunnella missä tahansa, että emme teekään sitä pelkästään kavereillemme. Sen myötä olen kyllä pohtinut artistin vastuuta todella paljon.”

Hän on sitä mieltä, että tietyistä aiheista laulaminen vetää puoleensa tietynlaista toimintaa. ”Jos laulaa ylistävään sävyyn päihteistä, varmasti keikoille tulee paljon tyyppejä, jotka käyttävät niitä”, hän lataa.

Jontin ja Shakan tuotannossa ei juurikaan puhuta huumeista, mutta holtittomasta elämäntavasta sitäkin enemmän. Myös heidän maailmansa on melko koruton paikka.

”Ehkä protestanttisen vähäeleinen kulttuuri on johtanut siihen, että meillä Suomessa räppärit esiintyvät usein antisankarin roolissa. He eivät ole sellaisia supersankareita kuin jenkkien räppi-alteregot.”

Hän ei usko että räppi­skenessä välttämättä liikkuu sen enempää huumeita kuin muuallakaan.

”Varmasti monenlaista sälää menee ihan normi yökerhoissakin. En tiedä, erottuvatko räppibileet muista bileistä mitenkään erityisemmin. Popparit eivät vaan tee tästä puolesta biisejä.”

”Toisaalta minusta nykyään ei ole mahdollista, että artisti olisi heikossa hapessa ja menestyisi. Musiikin tekeminen vaatii niin monenlaisia taitoja ja markkinointia, ettei vanhojen rokkareiden elämäntapa oikein enää onnistu.”

Sastamalassa nykyisin vaikuttava artisti Juju on profiloitunut kannabiksen puolestapuhujana muun muassa Ajankohtaisessa kakkosessa. Hänen vuonna 2008 julkaistu biisinsä Oodi ylistää kannabiksen polttoa suorasukaisesti. Ruodimme sitä puhelimitse.

”On paikkoja, joihin mua ei oteta keikalle. Jotkut paikat ovat sanoneet, että ovat juuri saaneet puhdistettua baarinsa kannabiksen käyttäjistä eivätkä siksi ole halunneet meitä keikalle. Muutamista nuorisopaikoista on tullut samaa viestiä, mutta toisaalta olemme soittaneet myös niistä monissa. Joskus olemme jättäneet biisejä pois settilistasta, jos niin on sovittu. En pidä tätä tässä elämänvaiheessa minään isona asiana.”

Jujun mukaan kappale on avannut ovia enemmän kuin sulkenut niitä.

”Oli ehkä helppokin tehdä aiheesta biisi, koska tavallaan tiesin, että se tulee aiheuttamaan keskustelua. Kannabis lienee kuitenkin se kaikkein kiistellyin huume tässä yhteiskunnassa.”

Hän toteaa omasta kannabissuhteestaan, että tieto, jota yhteiskunta aiheesta tarjosi ei vastannut hänen kokemuksiaan.

”Huomasin, ettei siitä kerrottu ole totta. Olin kokeillut alkoholia, jolla sai itsensä tosi sekaisin, mutta kannabis ei ollut samanlainen elämys.”

Oodissa hän muistuttaa, että kohtuus on syytä pitää mielessä myös kannabiksen kanssa. ”Kannabis toimi minulle itselleni masennuslääkkeenä elämäntilanteessa, jossa masensi. Kun sain masennukseni syyt ratkottua, kannabista ei oikeastaan enää tarvinnutkaan. Mitä tahansa voi kuitenkin käyttää tai tehdä myös liikaa.”

Kasvattajan roolia hän ei artisteille halua sälyttää.

”Toivoisin syvästi, että vanhemmat keskustelisivat asioista nuorison kanssa. Meidän artistien kommunikaatio on kuitenkin lopulta yksisuuntaista. Aina halutaan löytää syyllinen, mutta usein tragedioihin liittyy useita eri syitä.”

Hän on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, ettei artistia voi täysin vastuusta vapauttaa. ”Totta kai kappaleilla on vaikutusta kuulijoihin, sitä ei voi kieltää. Siksi on syytä pohtia omia sanoituksiaan ja niiden vaikutusta ihmisiin.”

Tamperelainen Pajafella kutsuu toimittajan studiosessioon Hakaniemeen. Hänen sanoituksistaan suurin osa pyörii kannabiksen ympärillä. Tunnetummista biiseistä mainittakoon Paljon pajaa, Näsinneula high ja Ikkunat kiinni, joista kaikissa pilvi on pääroolissa.

Pajafella.
Pajafella.

Studiolla on hänen lisäkseen kaksi muutakin skenen kasvattia. Ennen kuin aloitamme Pajafellan kaveri pyöräyttää jointin, jonka kaverukset polttelevat haastattelun lomassa.

”En usko, että kaikki räppärit tarkoittavat lyriikoitaan ihan kirjaimellisesti. Mun musiikissa ja elämässä tämä nyt on aika keskeinen juttu. Mun biiseissä puhutaan aika paljon pajauttamisesta, muttaaa… mitä vittuu sitten?” Pajafella naurahtaa.

”Mua kuuntelee moni sellainen, joka ei itse polta budia. Samalla tavalla oon itse kuunnellu gangsta-räppiä mutten ole koskaan ampunut ketään”, hän kertoo

Pajafella tunnustaa avoimesti, että pilven laillistamisesta on tullut missio.

”Alunperin en ollut kelannut tätä ihan näin, mutta näin tässä kävi. Jonkun se pitää tehdä. Budissa ei mun mielestä yksinkertaisesti ole mitään pahaa. Siitä saisi hyvät veromassit.”

Negatiivista palautetta hän ei ole saanut.

”Musiikki pitää ottaa musiikkina. En minäkään ajattele, että kaikki mun biisit pitäisi ottaa kirjaimellisesti. Jos joku käskee biisissä sun hypätä sillalta, niin hyppäätkö?”

Taannoin iltapäivälehdistö repi paheksuvia otsikoita jenkkiräppäri Wiz Khalifan Tampereen keikasta. Pajafella koko episodi naurattaa.

”Hiisasin itsekin lavalla siellä Blockfesteillä, eikä siitä mitään kohua noussut”, hän virnuilee.

Hän myöntää, että vastuu kuulijoista käy silloin tällöin mielessä, mutta katsoo, että valistuksen ja kasvatuksen pitäisi tulla muualta.

”Vanhempien, koulun ja sen sellaisten pitää hoitaa tämä puoli. En mä voi mitenkään tehdä biiseistäni niin kirjaimellisia, että voisin vaikuttaa kaikkien reaktioihin.”

Pienen piirin suuri moskeija

Kuvitus Lissu Lehtimaja

Persianlahdella, Saudi-Arabian kupeessa sijaitsee pieni Bahrainin kuningaskunta. Aiemmin maltillisena pidetyn maan ihmisoikeustilanne on viime vuosina heikentynyt nopeasti. Maan shiia-enemmistö on vaatinut demokraattisia uudistuksia ja asemansa parantamista, mikä johti vuonna 2011 shiiojen mielenosoituksien tukahduttamiseen Saudi-Arabian armeijan avustuksella.

Hallitseva sunni-kuningas Hamad bin Isa Al Khalifa nimitti komission selvittämään tapahtumien yhteydessä raportoituja kidutustapauksia ja turvallisuuskoneiston käyttämää suhteetonta voimaa. Komissio raportoi ihmisoikeusloukkauksista, mutta samaan aikaan muut maata käsittelevät ihmisoikeusraportit ovat pysyneet synkkinä. Yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti kritisoi komission työtä siitä, ettei syyllisiä nimetty ja vastuu oli rajattu toteuttavaan portaaseen.

­Oppositio on jatkanut mielenosoituksiaan, joista varoitetaan myös Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteessa. Yhdysvaltalainen Freedom House -järjestö rankkaa Bahrainin kansalaisvapaustilanteen vain piirun verran paremmaksi kuin naapurimaa Saudi-Arabian. Asteikolla, jolla yksi tarkoittaa vapaata ja seitsemän kansalaisoikeuksien puuttumista, järjestö antaa Bahrainille kuusi ja puoli pistettä ja Saudi-Arabialle täydet seitsemän.

Suomessa Bahrain on viime aikoina ollut otsikoissa Helsinkiin kaavaillun monitoimikeskuksen ja suurmoskeijan tiimoilta. Hankkeen puuhamies, eläkkeelle jäänyt suurlähettiläs Ilari Rantakari kertoo Voimalle, että Bahrain on mukana hankkeen valmisteluvaiheessa miljoonan euron panoksella.

”Sen jälkeen Bahrain on luvannut auttaa rahan keräämisessä. On täysin selvää, ettei tällaista hanketta voida toteuttaa ilman ulkoa tulevaa rahoitusta”, hän summaa.

Rantakari myöntää avoimesti, että Bahrainin ihmisoikeustilanne on ongelmallinen, mutta muistuttaa samalla, että asiassa on myös toinen puoli.

”Bahrainin hallinto katsoo, että monet opposition edustajat ovat rikkoneet lakia eli ovat rikollisia. Monet länsimaisetkin tahot ovat viime aikoina tarkistaneet suhtautumistaan Bahrainin tilanteeseen, koska ulkomailla asuvat opposition edustajat hyödyntävät pidätyksiä propagandatarkoituksiin.”

”Vähän kärjistäen, he matkustavat maahan tarkoituksenaan joutua ongelmiin viranomaisten kanssa, jotta ihmisoikeusraportteihin saadaan materiaalia. En tarkoita, etteikö Bahrainissa olisi ihmisoikeusrikkomuksia siinä missä muuallakin. Bahrainin viranomaisten tulkinnan mukaan jotkut tällaisista henkilöistä ovat kuitenkin vastuussa maan levottomuuksista, mikä siis on rikos.”

Esimerkkinä järjestöistä, joiden raportteihin tällaiset tempaukset päätyvät, hän mainitsee Human Rights ­Watchin ja Amnesty Internationalin raportit. Maan ihmisoikeustilanteen tarkastelussa on Rantakarin mukaan ollut ongelmana, että virallisista tahoista esimerkiksi EU:n delegaatiot ovat toimineet Saudi-Arabiasta käsin. Näin ollen kattavaa kokonaiskuvaa paikallisista olosuhteista ei ole päässyt syntymään.

Hän kuitenkin myöntää omien kokemuksiensa olevan hyvin rajallisia.

”En osaa tarkalleen sanoa, mikä tilanne maassa vallitsee, mutta tapaamieni hallinnon edustajien ja järjestötoimijoiden näkemyksien perusteella asiat vaikuttavat olevan verrattain hyvällä tolalla.”

Opposition mielenosoituksissa on hänen mukaansa kyse ulkoa saadusta rohkaisusta.

Mutta palataan Helsingin moskeijaan. Sen yhteyteen on tarkoitus synnyttää monitoimikeskus, joka tarjoaa erilaisia palveluja islaminuskoisille ja muillekin. Rantakarin mukaan hanke sai alkukipinän kaksi vuotta sitten Helsingissä pidetyssä Islam Expossa, jossa Bahrainilla oli merkittävä valtuuskunta.

Rantakarin mukaan monitoimikeskus on Helsingin kaupungin ja Diakonissalaitoksen motiivi olla hankkeessa mukana, kun taas Persianlahden ja muun arabimaailman rahoittajat edellyttävät keskuksen yhteyteen moskeijaa.

Hankkeen eteneminen riippuu täysin siitä, myöntääkö kaupunki monitoimikeskukselle yleishyödyllisen eli vuokraltaan edullisen tontin.

Kun tontti varmistuu, alkaa hankkeen rahankeräys. Sen onnistuminen määrittää, millaiseksi monitoimikeskus muotoutuu. Tässä vaiheessa tarkoitus on selvittää kaikki mahdolliset rahoittajatahot Persianlahden valtioista Euroopan unioniin ja suomalaisiin säätiöihin.

”Kaikkea ei tarvitse rakentaa kerralla. Tärkeintä on, että saadaan tähän tarkoitukseen kaavoitettu tontti. Rahoituksen järjestymisestä riippuu sitten, kuinka laaja keskus osoitetulle paikalle nousee. Neliömetrin rakentamisen hinta on Helsingissä 6 000–7 000 euroa. Jos monitoimikeskuksen kooksi tulee 20 000 neliömetriä, hinta on noin 140 miljoonaa”, Rantakari ynnäilee.

”Jos rahaa löytyy vähemmän, keskus jää pienemmäksi, ja joitakin palikoita voi tipahtaa pois.”

Rantakari visioi keskusta polveilevasti.

”Siellä voisi olla esimerkiksi uimahalli, jossa olisi naisten vuoro erikseen, sillä nykytilanteesta tiedämme, etteivät musliminaiset käytännössä mene uimahalleihin, koska niissä on ainoastaan sekavuoroja. Voisi olla myös ruokakulttuurin kohtaamispaikkoja, paikkoja joihin nuoret voivat tuoda ystäviään. Keskuksen toiminta tulee olemaan kaikille avointa.”

Avainkysymys monitoimikeskus- ja moskeijahankkeessa on, kuinka hyvin muslimit saadaan mukaan. Rantakarikin myöntää, ettei kaikkien muslimien yhteinen moskeija ole mahdollinen. Sunnien ja shiiojen väliset erot ovat niin syviä, ettei suuntauksia ole mahdollista mahduttaa samaan rukoushuoneeseen.

Kristillisillä kirkkokunnillakaan ei ole yhteistä kirkkoa, vaikka erilaisia ekumeenisia toimintakeskuksia onkin kirkkokuntien yhteistyönä syntynyt. Moskeijasta kaavaillaan tämän vuoksi laajapohjaista sunnimoskeijaa, joka on avoin myös shiioille.

Valmisteluvaiheessa porukka on ollut pieni ja islamilaiset yhdyskunnat on tietoisesti pidetty ulkona hankkeen valmistelusta. Rantakarin lisäksi mukana on ollut lähinnä Suomen musliminaisten ja Suomen muslimiliiton puheenjohtaja Pia Jardi miehensä Abdessalam Jardin kanssa. Pariskunnalla on Rantakarin mukaan hyvät suhteet Bahrainiin.

Kolmikko on matkan varrella informoinut Suomen islamilaista neuvostoa hankkeen etenemisestä, ja neuvoston puheenjohtaja Anas Hajjar on ollut tiiviisti mukana.

Pienellä porukalla langat on ollut helppo pitää käsissä. Tätä on edellyttänyt myös valmistelun rahoittajataho Bahrain.

”He totesivat, ettei eri muslimiyhdyskuntien mukanaolo ole tässä vaiheessa tarpeellista, koska kenttä on pirstaleinen. Eri tahoilla on liikaa erilaisia intressejä. Olemme kyllä informoineet yhdyskuntien johtajia valmistelujen etenemisestä. Jonkin verran on ehkä ollut tiedonkulullisia ongelmia heidän taustayhteisöihinsä”, Rantakari kertoo.

Varsinainen monitoimikeskus on tarkoitus säilyttää hallinnollisesti täysin suomalaisissa käsissä. Moskeijalle tulee oma neuvosto, jonka puheenjohtaja voisi Rantakarin mukaan olla pääimaami. Neuvoston nimittäisi muodollisesti monitoimikeskuksen hallitus.

Muslimiyhdyskuntia konsultoitaisiin vuosittain ja niiden kautta tulisivat moskeijaneuvoston jäsenet, jotka istuisivat kaksi- tai kolmivuotiskauden neuvostossa.

Bahrainilla ei aiemmin ole ollut suuria moskeijahankkeita ulkomailla. Koko monitoimikeskushanke on kooltaan merkittävästi suurempi kuin moskeijahankkeet muualla Euroopassa. Esimerkiksi Saksan Duisburgiin 2008 avattu suurmoskeija maksoi kaikkinensa 7,5 miljoonaa euroa, josta Euroopan unioni ja osavaltio kattoivat puolet. Moskeijaan mahtuu kerralla 1 200 ihmistä.

Ranskassa Marseillen suurmoskeijahanke on seissyt paikoillaan vuosikausia. Hankkeen kokonaisbudjetiksi on siellä laskettu 22 miljoonaa euroa. Muslimiväestöä asuu Marseillen alueella 250 000 ihmistä, kun koko Suomessa muslimeja arvioidaan olevan 50 000–60 000.

Suunnitelmien toteutuessa ideaalitavalla Helsingin monitoimikeskushankkeen loppusummaksi on kaavailtu 100–200 miljoonaa euroa. Rahoituksen löytäminen tulee olemaan haastava prosessi, ja Rantakari myöntää myös tämän avoimesti. Silti toivo elää vahvana.

”Nykyisessä ilmapiirissä, kun kehitysyhteistyöstä ja kriisinhallinnasta on leikattu rajusti, on tärkeää, että meillä Suomessa on tämänkaltaisia, kulttuurien yhteisymmärrystä ja niiden välistä vuorovaikutusta lisääviä hankkeita.”

Kokenut diplomaatti muistaa myös korostaa, ettei ulkomaisia investointeja ole rajalla jonossa. ”Tässä taloustilanteessa tämän kokoluokan hanke on talouden kannalta äärimmäisen tervetullut. Suomen talous tarvitsee ulkomaisia investointeja, ja tämä on meidän kortemme kekoon.”

KOMMENTTI: Lisää moskeijoita nyt!

Suomessa on tällä hetkellä ainoastaan yksi tarkoitukseensa varta vasten rakennettu moskeija. Se on Järvenpäässä sijaitseva, ­tataarien rakentama pienehkö puurakennus. Hyvällä syyllä voi arvella, että tilanne on epäsuhdassa Suomen nykyisen muslimiväestön kokoon suhteutettuna.

Helsinkiin kaavaillut monitoimikeskus ja suurmoskeija eivät välttämättä tarjoa tilanteeseen kestävää ratkaisua. Ilmassa on ollut paljon huolta ulkomaisen rahoituksen mukanaan tuomasta ”isännän äänestä” moskeijan saarnaamassa ideologiassa. Oli huoli perusteltua tai ei, 100–200 miljoonaa on niin paljon rahaa, ettei sellaisia summia yleensä liikutella pelkästä hyvästä tahdosta.

Luottamusta ei lisää välinpitämätön tapa, jolla valmisteleva taho suhtautuu rahoittajatahon ihmisoikeusloukkauksiin. Rantakarin haastattelusta vaikutelmaksi jäi, että suomalaiset uskovat kyseenalaistamatta kaiken, mitä bahrainilaiset heille sanovat. Vaikka hankkeen ohjauksen on tarkoitus pysyä täysin suomalaisissa käsissä, kävi haastattelussa selkeästi ilmi, että Bahrainin sana painaa jo valmisteluprosessissa.

Suurin huoli on kohdistunut mahdolliseen Saudi-Arabian tarjoamaan rahoitukseen. EU-parlamentin raportti vuodelta 2013 käy läpi laajasti saudirahan ideologisia kytkyjä muun muassa Bosniassa, Indonesiassa ja Pakistanissa. Saudien intresseissä on raportin mukaan wahhabismin ja salafismin levittäminen siellä, missä he uskonnollista toimintaa rahoittavat. Wahhabismi ja salafismi ovat sunnilaisuuden suuntauksia, jotka luovat pohjaa muslimien radikalisoitumiselle.

Helsingin johtajista ainakin apulaiskaupunginjohtajat Anni Sinnemäki ja Ritva Viljanen ovat näyttäneet vihreää valoa monitoimikeskus- ja suurmoskeijakaavailuille. Pakittaminen olisi poliittisesti kiusallista, joten hanke edennee valmistelussa.

Tarve moskeijalle on kiistaton, ja jotenkin se pitää rahoittaa. Yksi ratkaisu voisi olla kotimainen julkinen rahoitus, joka olisi perusteltua ihan integraationkin näkökulmasta. Näin vältyttäisiin epäilyiltä ideologisista kytkyistä, jotka pahimmillaan saattavat polarisoida muslimien keskinäisiä välejä ja johtaa radikalisoitumiseen.

Tiukassa taloustilanteessa ja polarisoituneessa mielipideilmastossa julkisen rahan ohjaaminen moskeijan rakentamiseen taitaa kuitenkin olla temppu, johon nykyisten poliitikkojemme johtajuus ei yksinkertaisesti riitä.

Jytäsaarnaajat matkalla kuuhun

Teksti ja Kuvat Mikko Sauli

Jukan ja Jytämimmien levyt viedään käsistä eikä keikkoja tarvitse myydä.

Vanhat bändijulisteet ja Jallu-lehdistä leikellyt kuvat tervehtivät tulijaa seinillä Keltaisessa talossa. Talo on kovassa nosteessa olevan Jukka ja Jytämimmit -bändin emoalus Tampereen Tammelassa. Paikka muistuttaa vallattua sosiaalikeskusta, josta turha tosikkomaisuus on pyyhitty pois. 

Jukka ja Jytämimmit sai alkunsa Pirjo pulkkisen kuuma ränni –improvisaatiokokoonpanosta vuonna 2014. Kokoonpano kasattiin, kun basisti Mara­ Ballsin ja rumpali Raaka-Ginin aiempi kokoonpano lopahti keikan alla. Tuolloin osat olivat toiset: Mara soitti kitaraa ja nykyinen kitaristi-laulaja Jukka Nousiainen oli basson varressa. 

”Totesimme, että joku kokoonpano piti saada lavalle, joten pyysimme Jukan mukaan. Hän soitti samalla keikalla Räjäyttäjät-bändissä, joten hän veti sitten meidän kanssamme valeasussa”, Mara muistelee.

”Alunperin ajattelin, että tarvitsisin bändin, jonka kanssa voisin soittaa soolobiisejäni, mutta tästä kehkeytyi nopeasti aika paljon enemmän”, Jukka kertaa historiaa. Häntä harmittaa, että bändi yhdistetään voimakkaasti hänen persoonaansa.

”Tämä on nimestään huolimatta ehdottomasti oma bändinsä, jossa kaikki osallistuvat biisien tekemiseen.”

Yhteinen tekeminen heijastuu kaikkeen, mitä tapahtuu.

”Lavalla soittaminen on lyhyt kliimaksi. Voin olla bassokurko tuolla lavalla, mutta voin myös liimailla tarroja kasetteihin”, Mara Balls kuvailee.

Jukka ja Jytämimmit ei peittele vaikutteittaan. Pikemmin viittauksia viljellään pilke silmäkulmassa sinne tänne. Asia nousee esille käytännössä kaikissa bändin levystä kirjoitetuissa arvioissa. Eikö lainailu yhtään hävetä?

”Jokainen musiikin tekijä on kokonaisuus sitä musiikkia, jota hän on elämänsä aikana kuunnellut. Välillä naureskelenkin, kun syntyy jokin oikein härski lainaus. Biisit kumpuavat jostain, eikä siinä ole mitään väärää”, Jukka valottaa näkemystään.

”Valtaosa näistä lainailuista taitaa kuitenkin olla lähtöisin minulta”, hän lisää. Mara kiirehtii heti perään kertomaan tekemästään kappaleesta, ­jota bändi kutsuu treeneissä Sapatiksi, koska se kuulostaa Black Sabbathilta.

”Ajattele, jos joku omistaisi E–A–D–sointukierron. Siihen tämä näyttää olevan menossa”, Mara pohtii. Lainailun pelkäämistä molemmat pitävät musiikin kehityksen kannalta pikemmin vahingollisena.

”Esimerkiksi soundien suhteen tästä ei puhuta, vaikka maailmassa on miljoona bändiä, joiden soundi on kopioitu joltain bändiltä. Soundi on rokissa kuitenkin ehkä kaikkein tärkein asia”, Jukka pyörittelee.

 

Bändi toteuttaa itseään sivuille vilkuilematta. Jukka kertoo, että jo Räjäyttäjien kanssa hän pyrki eroon rokkitähteydestä. Rokkitähteyden romuttamisen lisäksi bändillä on myös kannustava missio.

”Jos kaikki uskaltaisivat avata kanavan ja laittaa lähetyksen päälle, täällä olisi tosi paljon helpompi olla”, Mara visioi viitaten amerikkalaisen vastakulttuurin sloganiin ”turn on, tune in, drop out”.

”Se poistaisi tarvetta päteä tai tehdä uraa”, Jukka jatkaa. ”Lopullinen juttu on se, ettei ajattele olevansa muusikko tai taiteilija. Vasta sitten pystyy oikeasti tekemään jotain.”

Eikö tee-se-itse-meininki sitten käy rasittavaksi, kun kaiken joutuu tekemään ilman minkäänlaisia koneistoja?

”Olemme olleet siitä helpossa asemassa, että ei ole tarvinnut kuin vastata puhelimeen. Tämä on toistaiseksi pyörinyt aikalailla omillaan”, Jukka täräyttää.

”Ei kannata leuhkia”, piikittelee Mara sivusta ja vakavoituu perään. ”Maanläheistä puurtamista tämä on. Omaehtoisella itsenäisellä tekemisellä halutaan myös sanoa jotain, kannustaa ihmisiä.”

Jytää vaan

Kilpailulla eroon työehdoista

Maahanmuuttajien kotouttamispalveluiden kilpailutus ­syöksi alan vanhat koulutuslaitokset kriisiin. Uudet toimijat tarjoavat kehnoja työehtoja.

Uudenmaan ELY-keskuksen kilpailutuksessa menestyivät pääkaupunkiseudulla Arffman Consulting ja Spring House. Kumpikaan yrityksistä ei noudata opetusalan työehtosopimusta, koska ne luokittelevat itsensä konsulttiyrityksiksi.

Alalla vuosikymmeniä toimineet Amiedu ja Axxell puolestaan hävisivät sopimuksia. Molemmat ovat investoineet koulutuksen kehittämiseen, ja molemmilla on omat tilat palveluiden toteuttamiseen.

Alunperin kotouttamispalvelut kilpailutettiin jo viime syksynä. Asiakirjoissa olleiden epäselvyyksien takia kilpailutus poiki lukuisia valituksia markkinaoikeuteen. Uusitussa kilpailutuksessa kriteerit säilyivät kuitenkin samoina.

Opetusalan työehtosopimuksen noudattaminen ei ollut yksi kriteereistä Uudenmaan ELY-keskuksen tarjouspyynnössä. Tarjouspyynnön julkisessa kysymys-vastaus-osiossa ELY-keskus toteaa, ettei se ota kantaa siihen, millaisessa suhteessa opettajat palveluntarjoajaan ovat, kunhan henkilökunnalle asetetut pätevyyden kynnysehdot täyttyvät. Kynnysehtoihin kuului myös vaatimuksia opetustiloista ja riittävästä henkilökunnasta.

Palveluntarjoajien työehtoja ei suoraan valvota. ELY-keskus luottaa siihen, että puitesopimuksen kirjaus työehtolainsäädännön noudattamisesta sitoo palveluntarjoajia. Jos ongelmia ilmenee, ne käsitellään sopimusrikkomusasioina.

”Näin asia menee”, vahvistaa erikoissuunnittelija Lea Savolainen Uudenmaan ELY-keskuksesta.

Voiman haltuunsa saamaan, Arffmanin tarjoamaan sopimukseen sisältyy ainakin kaksi ongelmaa, jotka ovat laillisuuden rajoilla. Ensinnäkin, palkallinen työntekijän perehdytys on kirjattu tapahtuvaksi ennen työsuhteen alkua. Työsuhteen alku on puolestaan sidoksissa koulutuksen alkuun, joka puolestaan saattaa siirtyä määrittelemättömästä ”muusta syystä”.

Korvaus perehdytyksestä maksetaan kuitenkin vasta ensimmäisen palkanmaksun yhteydessä. Näin ollen perehdytyksen jälkeen työntekijä joutuu mahdollisesti odottamaan koulutuksen alkua palkatta.

Toinen ongelma sopimuksessa liittyy työsuhteen päättymiseen. Työntekijä sitoutuu täyttämään velvoitteensa työn raportoinnin suhteen myös työsuhteen mahdollisen päättymisen jälkeen. Voidaan tulkita, että työntekijä saattaa joutua tekemään palkatonta työtä työsuhteen päätyttyä.

Aluehallintoviraston työsuojelulakimies Aki Eriksson vahvistaa nämä kaksi kohtaa ongelmallisiksi.

”Perehdytyksen tulee lain mukaan tapahtua työsuhteen aikana. Tämä on hyvin oudosti muotoiltu kirjaus. Samoin raportoinnin tulee olla vastikkeellista toimintaa”, hän sanoo tutustuttuaan Arffmanin tarjoamaan työsopimukseen.

Hän kuitenkin korostaa, että sinänsä sopimusosapuolilla on allekirjoitustilanteessa mahdollisuus sopia työn alkaminen joustavasti.

Myös Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:ssa ollaan tietoisia ongelmista. OAJ:n työmarkkina-asiamies Kirsti Hietaranta huomauttaa, ettei opetuksen valmistelu kuulu sopimuksessa työaikaan.

”Eihän työntekijää voida velvoittaa tekemään mitään, jos kyse ei ole työajasta. Vapaa-ajalla tehtäviä työtehtäviä ei ole olemassa”, hän ihmettelee.

Hietarannan tietojen mukaan yksi kilpailussa menestynyt yritys on ollut kiinnostunut saamaan käyttöönsä Axxellin tilat. Axxellin yksikönpäällikkö Merja Vannela vahvistaa asian.

”Voin sanoa sen, että kyseessä on nimenomaan Arffman. He ovat ehdottaneet myös tilojen alivuokraamista, mutta siihen emme ole lähteneet”, Vannela kertoo.

”He myös rekrytoivat henkilökuntaa aktiivisesti. Myös meidän henkilökuntaamme on ollut haastatteluissa. Tässä herää kysymyksiä, kuinka hyvin he ovat alunperin täyttäneet tarjouspyynnön kynnysehdot tilojen ja henkilökunnan osalta”, Vannela pohtii.

Kilpailutusta koskeva valitusaika markkinaoikeuteen on umpeutunut. Merja Vannela kertoo, ettei Axxellissa löydetty perusteita kantelun nostamiselle.

”Emme myöskään halunneet valittaa asiasta, koska se olisi pysäyttänyt koko kotouttamiskoulutuksen pääkaupunkiseudulla. Siitä olisi seurauksia liian monille maahanmuuttajille”, Vannela kertoo.

”On kyseenalaista, että toiminta on tällä tavalla kilpailutettu. Tämä on pysyvää toimintaa, joka ei näytä ihan heti loppuvan. On aika älytöntä, että heitetään hukkaan vuosien varrella kartutettu osaaminen ja kehitystyö”, hän päättää.

Uudenmaan ELY-keskuksen tarjouspyynnöstä tekee poikkeuksellisen se, että hintaa painotettiin 75 prosentilla ja laatua 25 prosentilla. Muualla maassa kriteerit ovat olleet toisinpäin. Esimerkiksi Pohjanmaan ELY-keskus painottaa hintaa ainoastaan 20 prosentilla, selviää tarjouskilpailuun liittyvistä kysymyksistä ja vastauksista.

ELY-keskukset tekevät hankintansa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) alaisuudessa.  Neuvotteleva virkamies Markku Virtanen kuitenkin korostaa, ettei ministeriö ole millään tavalla osallinen yksittäisten yksikköjen hankinnoissa.

Virtanen kertoo, ettei ELY-keskuksia juuri ohjeisteta kotouttamiskoulutushankintojen suhteen.

”Minusta hankintayksiköiden on hyvä saada käyttää erilaisia kriteerejä. On osittain väärinkäsitys, että tässä laatu ja hinta asettuisivat vastakkain. Laadun paino voidaan määritellä myös kynnysehtojen kautta.”

Virtasen mukaan ohjeistus on sama kaikkiin hankintoihin.

TEM ei Virtasen mukaan hankintajuristiensa suosituksesta puutu myöskään työehtokysymyksiin, sillä tarjouskilpailut ovat periaatteessa avoimia kaikille EU-alueen toimijoille.

ELY-keskus taas sälyttää vastuun työehtojen valvonnasta muualle.

”ELY-keskuksen tehtävänä on huolehtia siitä, että palvelu toteutetaan sovitulla tavalla. Puitesopimuksessa on määritelty, miten sopimuksen toteutumista seurataan”, ELY:n erikoissuunnittelija Lea Savolainen vastaa sähköpostitse.

”Työntekijöiden työsuhdeasioita koskeva valvonta kuuluu työsuojeluviranomaisille ja ammattiliitoille.”

Epäonnisesta kilpailutuksesta vastanneen Husein Muhammedin työsuhde ELY-keskukseen päättyi vuoden 2014 lopussa. Sittemmin hänet on rekrytoitu Arffmanin palvelukseen kehittämispäälliköksi. Siirtyminen tapahtui Muhammedin mukaan toukokuussa, eli toisen tarjouskilpailun ratkeamisen jälkeen.

Surullisten opettajien seura

Tunnelma on kaikkea muuta kuin katossa suomea toisena kielenä opettavien opettajien tapaamisessa. Tapaamisessa saa vaikutelman äärimmäisen sitoutuneista työtekijöistä, joiden inhimillinen hätä on käsin kosketeltava.

”He tuhoavat koko työyhteisömme”, työpaikkansa puolesta pelkäävä opettaja huokaa ja purskahtaa itkuun. Muut rientävät lohduttamaan ja tarjoavat nenäliinoja.

”Tuntuu kohtuuttomalta, että koko alaa ravistellaan tällä tavalla”, opettaja jatkaa selvittyään tunnekuohusta.

”Alalla on käynnissä työehtojen kilpailuttaminen kohti pohjaa. Kilpailutuksen tarkoitus näyttää minusta olevan työehtosopimuksien kiertäminen ja hintojen polkeminen.”

Useat koulutuspalvelujen tarjoajat ovat ohjeistaneet henkilöstönsä olemaan kommentoimatta ELY-keskuksen kilpailutusta millään tavalla, minkä vuoksi kyseisen opettajan nimeä tai työpaikkaa ei tässä yhteydessä paljasteta. Tapaamisessa on kuitenkin yksi henkilö, joka voi kommentoida kilpailutusta nimellään. Hän on Suomi toisena kielenä –opettajat ry:n puheenjohtaja Marja-Terttu Lounavaara.

”Uudellamaalla on menty todella pohjalle, kun on lähdetty siitä, että koulutuksen tärkein kriteeri on hinta. Meidän ensisijainen huolemme on pedagogisen laadun putoaminen”, Lounavaara kertoo.

”Tilannetta voisi parantaa pohtimalla, mikä taho lähtisi järjestämään pysyvämpää. Yksi askel olisi siirtää kotouttamiskoulutus työ- ja elinkeinoministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön.”

”ELY-keskukselta haluaisin kysyä, että kenen etua tässä ajatellaan? Vanha sananlasku sanoo, että halvalla ei hyvää saa. Jos koulutus on hyvää ja se on organisoitu hyvin, sitä ei saa ilmaiseksi.”

Arffman vastaa

Arffman Consultingin Uudenmaan aluejohtaja Risto Rantala, tarjoaako Arffman työntekijöilleen nollatuntisopimusta?

”Ei tarjoa. Meillä on ihan vakituinen työsuhde, jossa on takuupalkka ja sovitaan tunnit. Lähtökohtaisesti ei kyseessä ole nollatuntisopimus pääkaupunkiseudulla. Ihmiset eivät jää tyhjän päälle, jos töitä ei olisi, mikä käytännössä on myöskin mahdotonta pääkaupunkiseudun volyymien näkökulmasta.”

 

Perehdytysjakso on sopimuksessa ennen työsuhteen alkua. Pitääkö tämä paikkansa?

”Kyllä.”

 

Aluehallintoviraston työsuojelulakimiehen mukaan sen tulisi lain mukaan olla työsuhteen aikana.

”Perehdytys on palkallista aikaa. Työsuhteen alkaminen on sidoksissa koulutuksen alkamiseen.”

”Varmaan sitä käytännössä tehdään myös työsuhteen aikana. Ihmisiä ajetaan sisään myös siinä työsuhteen aikana.”

 

Onko tässä riski, että työntekijä jää perehdytyksen jälkeen odottelemaan koulutuksen alkua ilman takuu-palkkaa?

”Täällä on 2 500 ihmistä jonossa koulutuksiin. Riskiä ei käytännössä ole.”

 

Sopimuksen mukaan raportointi pitää hoitaa riippumatta työsuhteen päättymisestä. Kun työsuhde päättyy, onko siis senkin jälkeen raportointivelvollisuus?

”Ihminen on tietysti raportointivelvollinen, jos on jättänyt työnsä tekemättä. Jos ihminen ei tee niitä töitä siihen mennessä, kun on sovittu, hän on tietysti velvollinen hoitamaan ne loppuun. Hänelle annetaan aina mahdollisuus saattaa työnsä loppuun, mistä hänelle maksetaan korvaus.”

 

Opetuksen valmistelu ei ole ilmeisesti palkallista työ-aikaa?

”Siinä viitataan sellaiseen tilanteeseen, jossa ihminen alkaa valmistella opetusta omalla ajallaan ja haluaisi saada siitä korvauksen. Meillä on työaika, johon valmistelu kuuluu. Heillä on työajalla aivan riittävästi aikaa valmisteluun opetusajan lisäksi.”

Onko Arffman ollut kiinnostunut Axxellin toimitiloista?

”Kaikesta käydään neuvotteluja, eri tiloista. Sopimuksia ei ole allekirjoitettu.”

Te edelleen rekrytoitte aktiivisesti henkilökuntaa. Onko sitä rekrytoitu aktiivisesti myös Axxellin henkilöstöstä?

”Muistaakseni emme ole rekrytoineet Axxellin henkilöstöstä ketään. Haastattelussa heitä on toki käynyt. Aivan varmasti en muista.”

Jos rekrytointeja ja tilakysymyksiä on edelleen auki, miten vastaatte tarjouspyynnön kynnysehtoja?

”Tilaaja on määritellyt kynnysehdot, ja me olemme vastanneet tarjouspyyntöön niiden ehtojen mukaisesti.”

On siis ihan normaalia, että rekrytoinnit ovat edelleen käynnissä?

”Toki on ihan normaalia, että kun alkaa uusia koulutuksia, tarvitaan uusia ihmisiä. Toki meillä on se määrä kouluttajia mikä on tarjouksessa luvattu.”

Pyhällä hengellä ihmiskauppaa vastaan

Teksti Mikko Sauli

Kristilliset järjestöt haluavat eheyttää seksityössä olleita ihmiskaupan uhreja. Pidempään ongelman parissa työskennelleet järjestöt ja viranomaiset suhtautuvat asiaan varauksella.

”No huhhuh”, Jaana Kauppinen huokaa. Seksityöläisten oikeuksia ajavan Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja katselee ensimmäistä kertaa materiaalia, joka on ollut käytössä kristillisen Samaria-järjestön ihmiskauppa-aiheisessa Hands that Heal -koulutuksessa helmi-maaliskuun taitteessa 2014.

Kurssin aiheita olivat ”raamatullinen pohja kristityille suhteessa ihmiskauppaan” ja ”uhrien hengellisten tarpeiden ymmärtäminen”. Kohderyhmää ovat ”pastorit, nuorisotyöntekijät ja muut hengellisen työn tekijät sekä seurakunnan jäsenet, jotka ovat mukana auttamis- ja eheytymistyössä”.

Eheyttämisellä on paha kaiku. Sen päämääränä on saada eheytettävä yksilö, esimerkiksi homoseksuaali omaksumaan heteronormatiivinen identiteetti. Seksuaalista yhdenvertaisuutta ajavan SETA:n mukaan homoseksuaalien eheyttäminen tulisi kieltää lailla. Kirkon sisällä itse arkkipiispa on puuttunut asiaan.

Samarian koulutusmateriaali erittelee kolme seksuaalisuuskäsitystä: maallisen, kirkon ja jumalan käsityksen. Ryhmäkeskustelussa on esimerkiksi aihe ”miksi on tärkeää korostaa jumalan perspektiiviä seksuaalisuuteen?”

Kristillisten järjestöjen työntekijät avasivat tätä TV7:n Haastattelussa -ohjelman ihmiskauppakeskustelussa. ”Tämä asia on suoraan vihollisesta. Haavat, joita ihmisillä on, ovat niin syviä, ettei niitä voi parantaa kukaan paitsi Jeesus”, totesi Samaria-järjestön ihmiskaupan uhrien auttamiseksi käynnistetyn Rose-projektin koordinaattori Katriina Lehelmä. Muut keskustelijat nyökyttelivät.

Lehelmä piti ongelmallisena sitä, ettei toiminta ole vielä päässyt kunnolla käyntiin.

”Suomessa ainoastaan yksi järjestö tekee etsivää työtä, mutta se ei ole kristillinen järjestö. Lisäksi tarvitsemme kriisiasuntoja ja tukea, asumispalveluja ja eheytystä”, Lehelmä kertoi ohjelmassa.

Tavoitin Lehelmän ja sovimme haastattelusta seuraavalla päivälle. Pari tuntia ennen haastattelua Lehelmältä tuli tekstiviesti, jossa hän pyysi kysymyksiä ennakkoon sähköpostiinsa. Lähetin hänelle muutamia kysymyksiä.

Puoli tuntia myöhemmin hän soitti ja kieltäytyi haastattelusta. He eivät halua ”tällaista julkisuutta” hankkeelleen tässä vaiheessa. Seuraavana päivänä saapui tekstiviesti. Lehelmä halusi sittenkin vastata kysymyksiini. Hän sanoi ymmärtäneensä asian väärin.

Samaria haki tälle vuodelle Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoitusta ihmiskaupan vastaiseen työhön. Hakemus hylättiin RAY:n mukaan, koska siihen sisältynyt suunnitelma oli epäselvä.

Tarkkaa tietoa alalla pyörivästä julkisesta rahoituksesta ei ole, mutta RAY:sta, jonka kautta järjestöjen ihmiskaupan vastainen työ rahoitetaan, vahvistetaan että rahoitusta jaetaan kaikkiaan alle 200 000 euroa vuodessa. Saajat ovat PRO-tukipiste ja Rikosuhripäivystys.

Rahaa on ilmeisesti kerätty muualta, sillä Rose-projekti vaikuttaa Samarian nettisivujen perusteella olevan käynnissä. Samariaa kiinnostavat nimenomaisesti prostituutioon pakotetut ihmiskaupan uhrit, mutta apua tarjotaan myös muille uhreille.

Pro-tukipisteessä uskonnollisten piirien auttamisintoon ei suhtauduta varauksettomasti. Jaana Kauppinen asettelee sanojaan varovaisesti. Hän korostaa, että kirkon piirissä tehdään paljon hyvää työtä, jossa sielunhoito ja auttamistyö pidetään erillään ja auttamisesta huolehtivat koulutetut ammattilaiset.

Samarian koulutusmateriaalin perusteella hän ei kuitenkaan ole varma, pysyvätkö ne tässä tapauksessa erillään.

”Kristillisyys ei sinänsä ole ongelma. Esimerkiksi Kirkon diakoniatyö tekee todella hyvää työtä ammatilliselta pohjalta. Tässä minusta kuitenkin tuntuu, että ollaan liikenteessä vähän toisella kärjellä”, Kauppinen muotoilee.

”Samarian lähestymistapaan liittyy meidän näkökulmastamme ongelmallisia asioita. He eivät esimerkiksi hyväksy aborttia. Silti he haluavat työskennellä nimenomaan seksityöläisten parissa.”

”Tarvittaisiin jokin foorumi, jolla tsekattaisiin, ovatko kaikki aiheen parissa työskentelevät ajan tasalla ja mitä kentällä itse asiassa tapahtuu”, Kauppinen linjaa.

Myös kansallinen ihmiskaupparaportoija Maija Koskenoja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta katsoo, että uhrien auttamisen pitäisi lähteä uhrien tarpeista eikä maailmankatsomuksellisista seikoista.

”Ihmiskaupparaportoijan näkökulma on se, että ammatillisuus on ehdoton edellytys auttamistyölle ja uhrien parissa työskentelylle. On selvää, että työ on vaikeaa.”

Koskenoja kertoo, että ihmiskaupan uhrien auttamiseen saattaa olla luvassa lisää rahaa. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta otti edellistä ihmiskaupparaportoijan kertomusta käsitellessään kannan, että järjestöjen toimintaedellytykset on turvattava. Sen seurauksena eduskunta velvoitti valtioneuvoston ryhtymään toimenpiteisiin pitkäaikaisen rahoituksen järjestämiseksi.

Ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattori valtioneuvostossa on Veli-Pekka Rautava . Hänen mukaansa EU-rahoituksen mahdollisuutta selvitetään. Mahdollisesta budjettirahoituksesta keskustellaan myöhemmin. Rautava katsoo, ettei hengellisten tahojen aktiivisuus ole yksioikoisesti huono asia ihmiskauppakysymyksissä.

”Auttamisjärjestelmä voi ostaa ostopalveluna erilaisia tukipalveluita uhrille. Ei ole ohjetta siitä, että mitään tahoja aatteellisen suuntautumisen perusteella suljettaisiin pois. Viranomaiset arvioivat ammatillisuutta tehdessään ostopäätöksiä.”

”Ihmiskaupan vastaisessa järjestöverkostossa on mukana tahoja, joilla on uskonnollinen tausta, mutta toiminta on hyvin ammatillista. On mahdollista, että uskonnollista taustaa omaavien toimijoiden kautta pystytään tuomaan auttamisjärjestelmän piiriin ihmisiä, joita ei muutoin tavoitettaisi. Tämä on hyvä. Eri asia on, miten uhreja autetaan sen jälkeen, kun heidät on löydetty.”

Ihmiskauppakeskustelussa uhrikuva on hyvin tahdoton. Se houkuttelee hyvää tarkoittavia auttajia puoleensa.

”Fakta on se, että näitä ihmisiä on hyväksikäytetty monella tasolla taloudellisesti, seksuaalisesti, fyysisesti ja henkisesti. Oma tulokulma on syytä pitää siksi mahdollisimman läpinäkyvänä. Täytyy varoa, ettei auttajalla ole piiloagendaa, joka luo maastoa hyväksikäytön jatkumiselle”, sanoo Jaana Kauppinen.

Hän korostaa, ettei uhrin asema käytännössä ole niin mustavalkoinen. Sama henkilö saattaa tilanteesta riippuen olla sekä uhri että rikoksentekijä. Rooli voi ajan saatossa vaihtua, mikä nostaa kynnystä yhteistyöhön viranomaisten kanssa.

Ammattimaisessa ihmiskaupan uhrien tunnistamis- ja tukityössä uhrille tehdään selväksi, mitä päätös lähteä auttamisjärjestelmän piiriin käytännössä tarkoittaa. Uhrit pelkäävät olla tekemisissä viranomaisten kanssa, koska heidät saatetaan karkottaa takaisin lähtömaahan.

Hakiessaan oleskelulupaa uhrit ovat hyvin erilaisissa asemissa. Osalla lupa on jo kunnossa, mutta osa oleskelee maassa luvatta. Heille lupa myönnetään rikosoikeusprosessin ajaksi. Heikoimmassa asemassa olevat uhrit voivat saada pysyvän luvan.

Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg kertoo järjestönsä toimivan pääsääntöisesti jo auttamisjärjestelmässä olevien uhrien parissa. Auttamisjärjestelmä on kehittynyt paljon vuosien varrella, mutta ongelmiakin on edelleen.

”Uhrille voidaan myöntää ensin harkinta-aika, jonka aikana hän voi päättää, haluaako tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa vai ei. Harkinta-aikaa on myönnetty melko harvakseltaan. Jos uhri päättää lähteä mukaan yhteistyöhön viranomaisten kanssa, hänelle voidaan myöntää tilapäinen oleskelulupa.”

Ongelmana on, että oikeusprosessit voivat kestää vuosia ja uhri on pitkään epävarma omasta tilanteestaan. Tilapäiseen oleskelulupaan ei myöskään liity perheenyhdistämistä koskevia oikeuksia eikä sairausvakuutusta. Jos erityisen haavoittuvassa asemassa olevalle ihmiskaupan uhrille myönnetään pysyvä oleskelulupa, hänellä ei ole velvollisuutta yhteistyöhön viranomaisten kanssa.

”Seksikauppaa koskee lisäksi käännyttämispykälä, eli jos henkilön epäillään myyvän seksipalveluja Suomessa, hänet voidaan käännyttää maasta. Tämän vuoksi kaupallisen seksin kanssa tekemisissä olleet ovat haluttomia ilmoittamaan muistakaan rikoksista, joiden uhriksi he ovat joutuneet”, Åberg päättää.

Samaria vastaa

Samaria on vuonna 1969 perustettu kristillinen järjestö, joka verkkosivujensa mukaan pysähtyy ”auttamaan ihmistä sellaisessa ylivertaisessa hädässä, johon hän ei ole saanut riittävästi apua”. Se toimii muun muassa päihderiippuvaisten, rikostaustaisten ja pitkäaikaistyöttömien parissa.

Näin Samariasta vastataan Voiman Lehelmälle lähettämiin ennakkokysymyksiin:

Puhutte Rose-projektin etsivästä työstä. Onko sitä jo käynnissä? Miten käytännössä sitä teette?


”Rose-projekti keskittyy jälkihoitoon. Visiomme on, että ihmiskaupparikoksen ja seksuaalisen riiston kohteeksi joutuneet ihmiset voivat kokonaisvaltaisesti voimaantua yhteiskunnan täysivaltaiseen osallisuuteen. Olemme perustamassa tähän työhön erikoistuneita asumispalveluja ja muita jälkihoidollisia palveluja, jotka puuttuvat Suomesta kokonaan.”

Rahoitus on tiukalla. Miten rahoituksenne on järjestynyt?

”Rahoitus perustuu kokonaan järjestön omaan rahoitukseen, johon voidaan katsoa kuuluvan saadut lahjoitukset sekä järjestön muu varainhankinta.”

Miten kristillinen ihmiskauppatyö poikkeaa muusta ihmiskauppatyöstä?


”Kristillisessä työssä on kysymys rakkaudesta ja välittämisestä ja siitä, että näemme jokaisen ihmisen arvokkaana yksilönä. Pystymme myös tarjoamaan tukea hengellisissä kysymyksissä heille, jotka pitävät näitä kysymyksiä tärkeinä.”

Mitkä ovat Rose-projektin kokonaisresurssit ja laajuus?


”Projektissa työskentelee tällä hetkellä aktiivisena kaksi henkilöä sekä muita vapaaehtoisia sekä Samarian johdon ja muun henkilökunnan jäseniä.”


Projektissa puhutaan eheyttämisestä. Mitä se käytännössä tarkoittaa, ja miten se on mukana toiminnassa?


”Projektin visiona on ihmiskaupparikoksen tai seksuaalisen riiston kohteeksi joutuneiden ihmisten kokonaisvaltainen voimaantuminen yhteiskunnan täysivaltaiseen osallisuuteen. Tämä käsittää toipumisen niistä vaurioista, joita ihmiskauppa on aiheuttanut näille ihmisille. Seksiperäisessä ihmiskaupassa hyväksikäytetyt ihmiset ovat usein traumatisoituneita ja he tarvitsevat terveydenhuollon ammattilaisten apua fyysisiin ja psyykkisiin oireisiinsa ja vammoihinsa.”

”He voivat usein tarvita tukea myös vanhemmuuteen, sosiaalisiin taitoihin, sosiaalisen verkoston rakentamiseen, arjen sujumiseen, elämässä uudelleen suuntautumiseen, hengellisiin kysymyksiin, kouluttautumiseen ja työllistymiseen. Muun muassa tällaisia asioita tarkoitamme kokonaisvaltaisella voimaantumisella.”

Me valvomme puolestasi

Teksti Mikko Sauli

Perustuslaki tiedustelupiirien tulilinjalla. ”Ongelmana on, että suhtautuminen perustuslakiin lähtee pikemmin rajojen koettelemisesta kuin ihmisten perusoikeuksien maksimoimisesta”, apulaisprofessori Juha Lavapuro sanoo.

Puolustusministeriön alaisuudessa toiminut tiedonhankintalakityöryhmä jätti mietintönsä tammikuun puolivälissä. Mietintö herätti tuoreeltaan vilkasta keskustelua, sillä siihen sisältyi esitys verkkovalvonnasta.

Liikenne- ja viestintäministeriö jätti mietintöön poikkeuksellisen voimakkaan eriävän mielipiteen, jossa kiinnitetään huomiota yksityisyydensuojaan. Eriävässä mielipiteessä myös todetaan, että ”työryhmän työn suurin heikkous on ollut se, että se on keskittynyt työnsä alusta asti perustelemaan verkkovalvonnan käyttöönottoa.”

Työryhmä esittää muun muassa perustuslain muuttamista vastaamaan tiedusteluviranomaisten toiveita. Käytännössä tämä tarkoittaisi perusoikeuksien kaventamista yksityisyyden suojan osalta. Esityksen taustalla on epäselvyys siitä, onko edes teletunnistetietojen kerääminen yksityisyydensuojan valossa edelleen laillista.

Euroopan unionin tuomioistuin kumosi huhtikuussa 2014 direktiivin, joka on velvoittanut myös suomalaisia teleoperaattoreita teletunnistetietojen tallentamiseen puoleksi vuodeksi mahdollista myöhempää viranomaiskäyttöä varten. Tuomioistuin katsoi, että direktiivi on perusoikeussopimuksen vastainen ja antaa unionin maille perusteettoman laajat valtuudet kerätä kansalaisista tietoa ja säilöä sitä.

Tampereen yliopiston valtiosääntöoikeuteen perehtynyt apulaisprofessori Juha Lavapuro katsoo, ettei edes perustuslain muuttaminen välttämättä riitä oikeuttamaan verkkovalvontaa.

”EU-tuomioistuimen ratkaisussa linjattiin kokonaan uudelleen yksityisyyden suojaa erityisesti tietoverkkoympäristössä. Vaikka perustuslakia muutettaisiin, voi olla, että lainsäädäntöä joudutaan muokkaamaan vielä uudelleenkin. Tätä olisin suonut pohdittavan pidemmälle.”

”Mietinnön ongelmana on, että sen suhtautuminen perustuslakiin ja perusoikeuksiin lähtee pikemmin rajojen koettelemisesta kuin ihmisten perusoikeuksien maksimoimisesta. Mieluummin näkisin, että perustuslaki asettaisi rajat lainsäädäntöhankkeille, kun nykyisessä mietinnössä perustuslaki nähdään muutettavana esteenä verkkovalvontaoikeuksien saamisen kannalta”, Lavapuro maalaa.

Suora yhteys verkkoon

Toistaiseksi viranomaisilla on ollut pääsy teletunnistetietoihin ainoastaan yksilöityjen tietopyyntöjen kautta. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tilanne muuttuisi olennaisesti, jos työryhmän esitykset toteutettaisiin.

Eriävässä mielipiteessä todetaan, että ”verkkovalvonnassa käytettyjen hakutermien merkitys kasvaa kuitenkin suureksi. Mitä epämääräisempää ja laajempaa hakutermiä käytettäisiin, sitä enemmän liikennettä suodattuisi jatkokäsittelyyn.”

Puolustusministeriön työryhmän puheenjohtaja Hanna Nordströmin mukaan esitetty valvonta on kohdennettua. ”Tarkoituksena on, että tiedustelua toteutetaan ainoastaan poikkeustilanteissa, joissa on selkeä epäily vakavasta kansallista turvallisuutta vaarantavasta uhasta.”

”Valvonnan rajaaminen tapahtuisi automaattisella seulonnalla käyttämällä hakuehtoina esimerkiksi verkkolaitteita ja verkko-osoitteita kuvaavia yksilöintitietoja sekä viestinnän aikaa ja paikkaa kuvaavia tietoja.”

Hakutermeistä kysyttäessä Nordström kuitenkin toteaa, ettei kaikkea voida kertoa.

”Liian yksityiskohtaisesti emme tässä vaiheessa halua avata, miten tiedon seulominen tapahtuisi, jotta ne tahot, joita varten lainsäädäntöä kehitetään eivät osaisi varautua. Lainsäädäntö ja perustuslaki edellyttävät toki yksilöintiä, mutta kaikkea lakeihin ei voida kirjoittaa auki.”

Peruskysymyksien äärellä

Viestintäneuvos Päivi Antikainen istui liikenne- ja viestintäministeriön edustajana tiedonhankintalakityöryhmässä.

”Kun meidän elämämme on siirtymässä digitaaliseen muotoon, tarvitsemme sekä kansallisesti että kansainvälisesti pelisääntöjä siihen, miten digitaalista elämäämme voidaan seurata ja valvoa?”, Antikainen kehystää ongelman.

”Olemme alusta saakka pyrkineet työryhmässä korostamaan yksityisyyden suojan merkitystä. Näkemyksemme eivät vain ole menneet läpi. Siitä on väkisinkin syntynyt vaikutelma, että verkkovakoilun läpi saaminen on alun pitäenkin ollut työryhmän tavoite.”

Hänen ministeriönsä lähtökohta on, että yksityisyydensuojan pitäisi olla suurin piirtein sama reaalimaailmassa kuin digitaalisestikin.

”Myöskään se, että jokin on teknisesti mahdollista, ei tee siitä automaattisesti hyväksyttävää.”

Hanna Nordström puolestaan korostaa valtion velvollisuutta suojella kansalaisiaan. ”Eihän tämä yksityisyydensuojan kannalta ongelmatonta ole, mutta vaakakupissa painavat myös vakavat kansainväliset uhat ja valtion velvollisuus suojella kansalaisiaan sekä yhteiskuntarauhaa.”

Puolustusministeriön työryhmän mietintö korostaa, että tiedustelu kohdistuisi vain rajat ylittävään liikenteeseen. Antikaisen mukaan rajaus on mielivaltainen.

”Merkittävä osa ihmisten arkipäiväisessä viestinnässä käyttämistä palveluista toimii rajat ylittävästi. Tämä antaa helposti väärän mielikuva siitä, mihin valvonta käytännössä kohdistuisi.”

”Liikenne myös reitittyy nopeinta reittiä, mikä voi hyvin tarkoittaa ulkomaiden kautta tapahtuvaa liikennettä, vaikka liikenne olisi kahden suomalaisen osapuolen välistä.”

Työryhmän kuulemien asiantuntijoiden joukossa ei Turun yliopiston professorin Veli-Pekka Viljasen lisäksi ole juuri perusoikeuksien ja perustuslain tuntijoita. Hanna Nordström valittelee puutetta. Hänen mukaansa kutsuja lähetettiin, mutta oikeusoppineilla oli syksyllä muita kiireitä.

Liikenne- ja viestintäministeriön Antikainen puolestaan valittaa muutenkin valmistelun kapea-alaisuutta.

”Olisimme halunneet laajemman valmistelun, johon olisi osallistunut elinkeinoelämää ja kansalaisyhteiskuntaa. Tässä on isoja yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä, joista pitää käydä laajaa keskustelua. Keskustelu olisi myös tuonut syötettä työryhmän työskentelyyn.”

Onko päättäjillä riittävät tiedot?

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio oli työryhmän kuultavana mietinnön valmisteluvaiheessa. Hän on sittemmin kommentoinut asiaa myös eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle. Häntä huolestuttaa päättäjien tietotaso asiasta päätettäessä.

”Lähtökohtana pitää olla, että demokraattisessa yhteiskunnassa eduskunta päättää, mitkä ovat viranomaisille tulevat toimivaltuudet. Nyt herää kysymys, onko eduskunnalla riittävästi tietoa objektiivisen päätöksen tekemiseksi. Keinojen tulisi olla suhteellisia ihmis- ja perusoikeuksiin”, Aarnio pohtii.

”Toinen asia, joka asiassa askarruttaa, on se, että konnat muuttavat käyttäytymistään, tulee korvaavia käytäntöjä, jotka vesittävät kulloisetkin keinot, ja valvonta kohdistuu siksi helposti tavallisiin kunnon kansalaisiin.”

Aarnio kiinnittää huomiota myös viranomaisten omaan varautumiseen kyberturvallisuusasioissa.

”Meillä ei ole Suomessa yleistä tietoturvalakia. Valitettavasti usein joku laiminlyö tietoturvaa, ja töppäyksen seurauksena vaaditaan lisää valtuuksia poliisille. Ensimmäisen kysymyksen pitäisi olla, olivatko töppääjän omat tietoturvajärjestelmät riittävän hyvät? Sen vuoksi ei pitäisi kaventaa perusoikeuksia.”

”Valtionhallinnon tietoturvallisuuden ja kyberturvallisuuden johtoryhmä teki hiljattain selvityksen siitä, ovatko kaikki organisaatiot saavuttaneet tietoturva-asetuksen mukaisen tason. Puolet ei ollut.”

Julkaistu myös Voimassa 2/2015.

Yhteiskunnallisesti merkittävä mielipaha

Teksti Mikko Sauli

Kun isoon kenkään tupsahti kivi, Ylessä tapahtui kummia.

Aiemmin Voimassakin työskennelleet toimittaja-ohjaaja Susanna Kuparinen ja toimittaja Jari Hanska tekivät Ylelle minidokumenttisarjan Porttikielto Poriin. Kun sarja eilen julkaistiin, Hanska kirjoitti Ylen sivuilla, että myös Suomessa toimittajat kohtaavat painostusta. Tämä tulee dokumenteista hyvin ilmi.

Kuparinen ja Hanska yrittävät saada OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhista valaisemaan, mitä hän tarkoittaa peräänkuuluttaessaan rakenneuudistuksia ja leikkauksia. Tilanne tapahtuu täysin julkisessa tilanteessa kauppakeskus Bepopissa. Tunti enemmän tai vähemmän epäonnistuneen haastatteluyrityksen jälkeen, Jari Hanskan puhelin pirahtaa.

Soittaja on Ylen viestintäjohtaja Reija Hyvärinen. Hänen mukaansa Karhinen on kokenut haastattelun aggressiivisena. Puhelunsa hän päättää toivomalla, ettei vastaavia puheluja tarvita enää lisää. Tämän puhelun Hyvärinen halusi Ylen omien eettisten sääntöjen nojalla hetkellisesti sensuroida dokumentista, mutta myöntyi toimittajat tavattuaan sen säilyttämiseen.

Kuparisen ja Hanskan tyyli ei perinteisesti ole jättänyt ketään kylmäksi. Kyseessä ei myöskään ole ensimmäinen kerta kun kaksikon toiminta herättää keskustelua. Vaihde vaan on tällä kertaa vähän isompi kuin aiemmin. Voin helposti yhtyä väitteeseen tyylin aggressiivisuudesta enkä itse varmasti toimisi samoin. Se ei kuitenkaan poista heidän oikeuttaan tehdä asioita tyylillään.

Hyvärinen vastaa kollegoidensa kera, että kyse on journalistien ohjeista ja Ylen omasta ohjeistosta. Niiden mukaan haastateltavalle on aina tehtävä selväksi, missä yhteydessä haastattelua käytetään. Salanauhoittaminen on pääsääntöisesti kielletty. Ainakin journalistin ohjeiden mukaan se on kuitenkin sallittu, jos kyseessä on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä asia.

Tässä piilee vastauksen pommi. On hankala nähdä, mikä olisi yhteiskunnallisesti merkittävämpää kuin Ylen päällikön yritys vaikuttaa Ylelle dokumenttituotantoa tekevän toimittajan työskentelyyn. Olennaista tältä kantilta on, mistä Hyvärinen tietää, että Karhinen koki tilanteen aggressiivisena?

Tarina ei sitä meille kerro, mutta joku on aivan varmasti soittanut jollekin. Hanska arvuuttelee OP-Pohjolan roolia Ylen hallintoneuvostossa. Mahdollista toki. Hyvärinen kertoo Iltalehden haastattelussa, että OP:n jäsen Ylen hallintoneuvostossa Carin Geber-Teir oli häneen yhteydessä tekstiviestillä, mutta ainoastaan kysyäkseen, ovatko Hanska ja Kuparinen Ylen asialla liikenteessä.

Varsinaista kantelupukkia Hyvärinen ei suostu Iltalehdelle paljastamaan. Hyvärinen purjehtii puheluineen ja vastineineen sananvapauden kannalta kyseenalaisilla vesillä, ja toisaalta ilman puhelua Hanskan ja Kuparisen pointti suomalaisen eliitin yhteen kietoutumisesta olisi jäänyt ontommaksi. Jos tietäisin varmaksi, että häntä ei motivoinut yhteydenotto OP-ryhmästä, olisin vakuuttunut Ylen toimituspolitiikasta yleisemminkin.

Tarinan opetus meille kaikille on, että ruokkivaa kättä kannattaa toisinaan purra. Varsinkin jos sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Olisiko Suomi parempi maa ja maailma parempi paikka elää, jos Hanska ja Kuparinen olisivat pelästyksissään pimittäneet saamansa puhelun? En usko. Pikemmin asia on toisinpäin.

Tarinan opetus Ylelle on, että yhteiskunnallinen merkittävyys on muutakin kuin Reijo Karhisen tai Reija Hyvärisen mielipaha. Nyt mielipaha jyräsi hyvän toimitustyöskentelyn, eikä Hyvärisen ja kumppaneiden yritys vetää mattoa Hanskan ammattitaidon alta juuri paranna Ylen julkisuuskuvaa tässä asiassa. Lähinnä herää kysymys: mitä kaikkea emme tiedä Ylen toimintakulttuurista?

Mutta ei niin outoa, ettei jotain kaunistakin: Koko keskustelu vastineineen on nyt käynnissä nimenomaisesta Hanskan sensuuriyrityksistä syyttämän Ylen nettisivuilla täysin julkisesti. On erittäin hankala kuvitella, että tällainen olisi kovinkaan monessa paikassa mahdollista. Siitä isot pisteet Ylelle.

On myös huomionarvoista, että polemiikkia parempaa markkinointistrategiaa saa hakea. Myös tästä Yle ansaitsee täydet pisteet. Kaupallisella puolella näyttää jälleen olevan paljon opittavaa Ylen toimintatavoista.

Porttikielto Poriin -puheluepisodinkin voi katsoa Yle Areenasta.

MTV ei tule Helsinkiin – eikä siinäkään vielä kaikki

Teksti Mikko Sauli

Helsingin ja MTV:n yhteistyöhön johtanut päätöksenteko näyttää melkoiselta hutiloinnilta.

Nyt se on varmaa. Helsinki ei isännöi MTV Europe Music Awards (EMA) –tapahtumaa vuonna 2016. MTV ilmoitti, ettei Helsingin hotellikapasiteetti riitä. Arvio perustuu MTV:n oman logistiikkatiimin arvioon useilla Helsinkiin kohdistuneilla matkoilla, kertoo MTV:n omistavan Viacomin edustaja Seema Alibhai Voimalle sähköpostitse. Myös syrjäinen sijainti painoi vaakakupissa. Kaupungin osalta puolen miljoonan euron investointi meni hukkaan syistä, jotka olivat etukäteen tiedossa.

MTV-yhteistyöllä Helsinki lähti tavoittelemaan nuorisomatkailijoita. Nuorisomatkailijat nousivat kohderyhmäksi alan etujärjestön World Youth Student and Educational Travel Confederationin (WYSE) tekemän tutkimuksen perusteella. Sen mukaan nuorisomatkailun arvo oli vuonna 2013 183 miljardia euroa, nuoret käyttävät paljon paikallisia palveluja ja rahaa sekä nuoret palaavat kohteisiin muita matkailijoita useammin.

Kun investoi merkittävän summan markkinointiin, yleensä kohdennusta mietitään varsin tarkkaan. Nyt kohderyhmän valintaan riitti ilmeisesti yhden etujärjestön tekemä tutkimus oman alansa merkittävyydestä. Kaupungin markkinointivastaava Saila Macheren mukaan vertailua eri kohderyhmien välillä ei tehty.

– Vertailu on iso sana, mutta toki on pohdittu paljon, mihin markkinointi suunnataan. Lähtökohta on ollut se, että pitää olla olemassa oleva brändi ja valmis konsepti, jonka päälle tämä pystyttiin kehittämään. Nuorisomediabrändejä ei ole muita vastaavia.

– Lähdimme kansainvälisen nuorison matkustamista käsitelleen tutkimuksen pohjalta hakemaan kontaktia nimenomaan nuoriin. Meille tulivat yllätyksenä tutkimuksen tiedot, kuinka paljon rahaa nuoriso käyttää matkustaessaan. Nuoret myös vetävät muita nuoria mukaansa.

Onko kaupungilla ollut muita vastaavia brändiyhteistyöjärjestelyjä?

– Vastaava näin selkeää kohderyhmämarkkinointia ei ole ollut muuta, tai ainakaan minulle ei tule mieleen.

Aikooko Helsinki tulevaisuudessa vielä viritellä vastaavaa brändiyhteistyötä?

– Tuo on äärettömän hyvä kysymys, koska tässä tietysti pohtii sitä, millä me toteutamme kaupunkimarkkinointia laajasti. Ainakaan minulle ei ole tullut mieleen, mikä se toinen vaihtoehto voisi olla, että me saisimme tällaisen globaalin näkyvyyden.

EMA-hankkeen kaatuminen oli odotettavissa, sillä 10.-12. syyskuuta järjestetty MTV Push Helsinki sai osakseen paljon negatiivista julkisuutta. MTV-yhteistyön jatkon kannattaminen muuttui poliittisesti mahdottomaksi kaupungin päättäjille. Push myytiin alunperin Helsingin kaupunginhallitukselle EMA-harjoituksena.

Viacomin edustaja Seema Alibhai kertoo Voimalle sähköpostitse hyvin ytimekkäästi, etteivät negatiivinen julkisuus ja poliittinen vastahanka painaneet vaakakupissa MTV:n päätöksessä. Vastaus on: EI.

Kaupungin asiasta laatima tiedote herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Ensinnäkin tiedotteessa sanotaan, että nyt hiekkaan valuneet 850 000 olivat oikeasti 2,4 miljoonan arvoinen sijoitus näkyvyyteen. Arvio on peräisin MTV:ltä itseltään, mutta mihin se perustuu? Asiaa kysyttäessä Alibhai vastaa:

– Kaikki MTV:n käyttämät mittarit vastaavat alan standardeja. Kattavuuden kokonaishinta on muodostettu läpileikkaavasti ja kattavasti kaikkien MTV-alustojen, kaupallisten palveluiden kolmansien osapuolien tuen osalta. Yhteenveto on työstetty ja koottu luotettavan ulkopuolisen alan palveluntarjoajan avulla.

Palveluntarjoajasta tai alan standardeista toimituksella ei ole tarkempaa tietoa.

Toinen kysymys on, mitä MTV-yhteistyötä puuhannut Pluto Finland on tehnyt EMA-projektin tiimoilta saamillaan 2012-2013 41 948 eurolla. Ilmeisesti ei ainakaan toimittanut selvitystä kaupungin hotellitilanteesta.

Saila Machere, mitä yhteistyön valmisteleminen tarkemmin on tarkoittanut, kun ilmeisesti ainakaan selvitystä hotellitilanteesta ei sen puitteissa ole toimitettu, vaikka luulisi sellaisen olevan ensimmäisiä toimitettavia tietoja?

– Toki olemme esitelleet myös hotelleja, mutta meille sanottiin, että EMA on tapahtumana kasvanut niin paljon, ettei kapasiteetti riitä. He halusivat enemmän viiden tähden hotelleja. Heidän asiakaskuntansa on kasvanut ja logistiikkarumba tapahtuman tiimoilta myös. Mutta ymmärrän toki hyvin kysymyksen.

Pluto Finlandin toimitusjohtaja Mikko Leisti, mitä EMA-hakuprosessi on pitänyt sisällään? Hotellikapasiteetin pitäisi kai olla ensimmäisenä selvityslistalla.

– Kyllä olemme heti alussa alkaneet sitä katsomaan ja toimittaneet selvityksen Helsingin hotellimääristä ja luokista. Totta kai se on heti ensimmäisessä keskustelussa ollut.

Se oli kuitenkin peruste hankkeen tiputtamiselle päiväjärjestyksestä?

– En tiedä, ovatko vaatimukset jotenkin muuttuneet. Sitä en osaa sanoa. Mutta kyllähän Helsinki on hieno kaupunki, josta löytyy hotelleja. En osaa ottaa kantaa tämän päivän vaatimuksiin, jos väkimäärät ovat lisääntyneet tai jotain tällaista. Sitä pitää kysyä sieltä (Viacomilta).

Mitä valmisteluprosessi piti sisällään kaiken kaikkiaan?

– Sieltä on käynyt ihmisiä tuotannon puolelta tutustumassa. He ovat käyneet muun muassa (Hartwall) Areenalla, hotelleissa ja lentokentällä tutustumassa. Tällaisia vierailuja, mitä nyt tapahtumajärjestäjä tekee.

KOMMENTTI:

Kaupunkia on helppo viedä

MTV Push Helsinki –sotku ja EMA-haveiden kariutuminen eivät anna kovin valoisaa kuvaa kaupungin päätöksenteosta. Nuorisomatkailua koskeva tutkimus jonka perusteella kohderyhmä on valittu on nuorisomatkailun edistämisjärjestö WYSE:n tekemä, eikä muita mahdollisia kohderyhmiä ei ole edes selvitetty.

Käytännössä kaupunki on kysynyt nuorisomatkailun etujärjestöltä, kannattaako nuorisomatkailuun satsata, saanut myöntävän vastauksen ja ryhtynyt satsaamaan. Yhteistyökumppaniksi tuli MTV, joka oli joskus minun nuoruudessani maailman johtava nuorisobrändi. En osaa arvioida, kuinka johtava sen asema nykyään on, mutta rohkenen epäillä. Varmasti MTV on ainakin omasta mielestään edelleen johtava brändi. Se tuntui riittävän Helsingille.

MTV-yhteistyön vertaileminen ja arviointi on vaikeaa. Kyseessä on kokonaispaketti, jossa nimenomaan brändillä on vahva sija. Kokonaisuutta ei voi verrata tavalliseen mainoskampanjaan. Machere korosti haastattelussa, että sellaisen yhteydessä ei saada esimerkiksi toimituksellista sisältöä. Sitä ei tosin pitäisi rahalla saada muutenkaan.

MTV:n perustelut EMA-kaavailujen lopettamiselle haisevat kilometrien päähän. Helsingin sijainti ei hakuprosessin aikana muuttunut kartalla miksikään, joten tuntuu kummalliselta, että sillä nyt perustellaan hankkeesta vetäytymistä. Hotellien määräkään tuskin olisi tosiasiassa este. EMA on aiemmin järjestetty esimerkiksi Liverpoolissa ja Belfastissa, joista tuskin löytyy ratkaisevasti enempää viiden tähden hotelleja.

MTV:n vetäytyminen yhteistyöstä Helsingin kanssa vaikuttaa tämän vuoksi lähinnä vahinkojen minimoimiselta.