hikkaj

SARVin jäsen, maalainen, Blogipottu: http://hikkaj.blogspot.fi/

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Luostari houkuttelee viipymään

Luostari houkuttelee viipymään

Minun Valamoni - tarinoita luostarista

Annina Holmberg, Olli Löytty & Taina West

☆☆☆☆




Olen aina luullut, ettei munkkien kanssa sovi jutella, häiritä heidän rauhaansa. Mutta mitä vielä!

 

”Istun kauniina kesäpäivänä aina kun se vain on mahdollista penkillä salavan alla kahvikuppi ja munkkirinkilä kädessä, ja ihmiset tulevat juttelemaan. He tulevat usein luostariin hakemaan vastauksia ongelmiinsa ja kysymään kirkon mielipiteitä asioista.” – munkki Nasari.

”Ihmisiähän me munkitkin olemme!” – munkki Simeon

 

Lieneekö väärä kuva johtunut lukemistani askeettimunkeista Vanhassa Valamossa ja muualla luostareissa: ikuinen puhumattomuus; ikuinen peseytymättömyys; kahleidenkantaminen ja niin edelleen.

 

Uudessa Valamossa Heinäveden Papinniemessä moni asia on toisin, mikä selviää kun lukee Annina ’Kallen-tytär’ Holmbergin kumppaneineen toimittamaa runsaskuvaista teosta Minun Valamoni. Paitsi että selviää kaikkien 12 nykymunkin nimet ja monen munkin aatokset, selviää kirjasta myös muutamien luostaritalkoolaisten tilitysten kautta se, miksi luostari vetää aina vaan puoleensa.

 

Kake Randelin, Samuli Edelmann, Tapio Liinoja, Hannu-Pekka Björkman, Kalle Holmberg, Torsti Lehtinen, Tuula-Liina Varis muiden muassa kertovat mikä tuonne savolaiseen syrjäkylään julkkistuttujamme vastustamattomalla voimalla vetää. Kalle Holmberg on viime syksynä haudattukin luostarin hautausmaahan Ritva-vaimon tykö.

 

Ainutlaatuinen atmosfääri sinne houkuttelee. Mitä se kullekin sitten tarkoittaa: rauhaa, rakkautta, lepoa, levähdystä, levollisuutta, iloa, surulle lievitystä, yhteisöllisyyttä, erilaisuutta – kenelle mitäkin. Tämä ministeri Saastamoisen maatila, jonka luostariveljet presidentti Kallion suosituksesta hankkivat omistukseensa Laatokan saarelta talvisodan jaloista paettuaan.

 

Kirja tarjoaa paljon yllätyksiä lukijalle: Kuvitelkaapa prätkämunkki! Munkki Viktor on näet yhtä lailla kotona moottoripyörän selässä kuin kirkossakin. Tai että munkkikeljassa, ”iskän kesämökissä”, pleikkaavat munkin lapset koululomilla käydessään. Tai…

 

Kirjan ulkoasu runsaine kuvineen miellyttää. Kirja on ulkokuoriltaan yksi käteenkäyvimmistä – mikä ilo jäädä silittelemään kämmenellään sen pulleahkoa pintaa. Ulla Juuman luostarimiljöömaalaus kansikuvana jättää erikoisuudellaan, on kuin ilotulitus, mietittävää ja hyvän maun mielenkieleen.

 

Suosittelen. Suosittelen. Suosittelen. Pääsemme kulissien taakse.

 

Vielä lopuksi rohkaisua tuohon munkkien kanssa rupatteluun:

”Parhaat tarinat kerrotaan usein suullisesti, ja sillä saralla isä Simeon on varsinainen kultakaivos. Hänet löytää helpoiten Trapesasta talkoolaisten pöydästä tai talvella potkuria lykkimästä. Hihasta nykäiseminen kannattaa, sillä jos haluaa saada vastauksia tai kuulla hauskoja juttuja, Simeon kertoo mielellään.”

Kirjavinkit 5.7.2017 hikkaj

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Neuvostoliittoon kuolemaan

Neuvostoliittoon kuolemaan

Heidän ihanteensa murkattiin - Tyttären tarina Säde-kommuunasta Neuvosto-Karjalassa

Vieno Zlopina

☆☆☆☆




Amerikoista asti lähti suomalaissiirtolaisia tasa-arvoista sosialistista työläisten valtakuntaa rakentamaan sankoin joukoin (6000-6500 siirtolaista) Neuvosto-Karjalaan 1930-luvun molemmin puolin ’Karjalan kuumeen’ iskettyä. Mahdollisuuksia oli, kunnes tuli Stalin hirmutöineen: kuka kansanvihollisena, kuka porvarien kätyrinä, kuka nationalistina, kuka vakoojana likvidoitiin tai karkotettiin kauas Karjalasta.

 

97-vuotias Vieno Zlobina, nyt Virossa asuva kielitieteilijä ja yliopiston opettaja, kertoo oman perheensä, Elis ja Emma Ahokkaan, ja monen muun perheen kohtalosta eli tarinan Säde-kommuunasta, jonka kymmenkunta Kanadasta tullutta perhettä perusti Aunuksen laitamille vuonna 1925 Vienon ollessa tuolloin kuudenikäinen.

 

”Ei voi olla ajattelematta kohtalon ivaa – mitään ei ole jäljellä menestyneestä kommuunasta. Pellot ovat muuttuneet pensaikoiksi, ja paikka muistuttaa samaa tiheikköä, jollainen se oli kommuunan jäsenten sinne tullessa. Vain muistot ovat jäljellä, jotkut kauniita, jotkut sydäntä särkeviä.”

 

Karu on Vieno Zlobinan loppuyhteenveto hyvin menestyneestä yhteisöstä, joka murskattiin, rakennukset poltettiin maan tasalle ja työn raskaan raatajat tuomittiin tuhoon.

 

Lukija saa läheltä seurata ja iloita menestystarinaa, miten tyhjästä rakennetaan menestyvä kommuuna, missä vuosi vuodelta sadot lisääntyvät, karjanhoito kehittyy, asuinolot paranevat. Vuonna 1929, neljässä vuodessa, oli pieni joukko tehnyt viljelyskelpoiseksi soisen joutomaan ja rakentanut kolmen asuinrakennuksen lisäksi keittiörakennuksen, saunan, navetan, sikalan, tallit, rehutornin, pajan, sahan, konevajan, autotallin, kellarin, varaston kasviksille ja perunoille, riihen, myllyn, meijerin…

 

Tuosta menestyksestä oli tehtävä loppu. Ja se tuli muutaman vuoden päästä. Vainot alkoivat, kommuunan miehet pidätettiin, isä mukana:

 

”Elämäni surullisin päivä, nuo sanoin korvaamattomat kauhun hetket kaikkine synkkine yksityiskohtineen ovat pysyneet mielessäni läpi elämäni. Tunneperäisiä asioita on vaikea unohtaa.”

 

 

On ihme että tuossa murskamyllyssä Vieno selviytyi ja onnistui opinnoissaan, monen kärsimyksen ja monen karkotuspaikan kautta.

 

Jos Mobergin Maahanmuuttajat on kiehtovaa, laajaa, monipolvista kaunokirjoitusta Amerikan mailta, on Vieno Zlubinan teksti käänteisenä muuttotarinana napakka, lyhyt, karu dokumentti – yhtä lailla sielua liikuttava.

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Naispoliisina Saksassa

Naispoliisina Saksassa

Naispoliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa

Tania Kambouri

☆☆☆☆




Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Jäniksen vuoksi

Jäniksen vuoksi

Jäniksen vuosi

Rajarikko - näyttelijätyön koulutus

Niittylahti - Joensuu

☆☆☆



Näyttelijätyön koulutuksen 2016-17 teatteri Rajarikon lopputyö Joensuun Niittylahdessa. Opinnot (40 op) luetaan hyväksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa


Arto Paasilinna täytti viikolla 75, romaani Jäniksen vuosi ilmestyi -75.
Jotta ei mikään tuore tapaus, kumpainenkaan.

Ensin jänisti Matti, ei hypännyt kyytiin, vaikka Ulvovan myllärin ja jänisten ystävä onkin – ei muistanut kai enää sitä naurunrepeämäämme Kolmen Sisaren kanssa siellä samassa paikassa jokunen vuosi sitten. Sitten meinasimme jänistää me, minä kahdenkin syyn takia:

  1. Enemmän olen Erno-fani.
  2. TV tarjosi päällekkäin kahtakin katsottavaa jääkiekkomatsia: Kalpatapparaa ja poikien MM:stä Suomivenäjää.

Live voitti jäniksen vuoksi: Rajarikkoon Niittylahteen, näytelmään, Jäniksen vuotta katsomaan! Kyseessä jokakeväinen lopputyö. Nuorergiaa nuuskimaan, sillä näiltä näyttelijöiltä ei poweria puutu: vähintään yhtä räväkkä meininki päällä kuin lätkässä.
Eli eipä ihme jos ihan lätkässä heihin on vuosi vuoden jälkeen.

Ja eipä taas pettänyt porukka. Tukka putkella mentiin niin että hippulat vingahtelivat. Hyvin on äänenkäyttöä harjoiteltu talven aikana, ei mikkejä tarvittu vonkumaan ja ulisemaan kun kaikenlaista ääntä irtosi luonnostaan; minkä nyt ässä joillakin tökki.

 

Saunakohtauksessa oli sitä riehaa ja riemua, jonka takia näissä sembaloissa ei ikinä pety.

 

– Lähti vähän käsistä, anteeksi! totesi lakonisesti löylynlyömä löylynlyöjäpupu Abebe Wennström. Sai luiskahtaakin käsistä, niin pitikin, näin meillä katsomossa ja heillä lauteilla oli hauskaa.
Nappisuoritus Abebelta ja kaikilta kylynkärvistelijöiltä.

 

Useita kertoja muissakin kohtauksissa olisi huvittanut, mutta piti pidätellä naurua, ettei vika paikoissa olisi hörähdellyt; esmes silloin kun toimittaja Kaarlo Antero Vatanen antaumuksella haukkui kaiken elävän ympärillään, kanssakulkijat, työnantajat, ystävät ja akan – sekin nauratti millä antaumuksella Ville Rita kaivoi Vatasen olemisen surkuhuvan esiin. Ihan kuin ei olisi näytellyt, vaan vimpan päälle kiukuissaan oikeasti ollut. Tai sitten näytellyt yli – siinä ja siinä. Entä kun vaimo ja jänis, Kaisa Kauppinen, nieletti tehokkaasti sanomaa uudesta perheestään ja perheen nimikaimasta koirasta, Kaarlo Anterosta. Niin johan natsasi!
Ja entäpä UKK:hon hurahtanut Samu Kaukonen! Ja durapupuset laitanaan. Baddingkin siellä …

Vaan naurapa kun muut katsojat vakavansorttisina elivät mukana. Olisi vaatinut itseään Kari U. Pesosta katsomoon etupenkkinaurajaksi, kuten Louhitalolla kerran.

 

Loppulavastus oli vaikuttava. Isosti vaikuttava.

Irrotettu täältä

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Islam palasiksi ruodittuna

Islam palasiksi ruodittuna

Islam ja suvaitsevaisuuden tulevaisuus

Sam Harris & Maajid Nawaz

☆☆☆



Joskus on aihetta palauttaa mieleen, että islamilaisuutta on monenlaista: tiukempaa ja jokapäiväisempää.


Yksi tv-uutislähetys taas takana sadoista ja tuhansista. Tässä tavan katsojan tiivistys: – Eipä tuosta ota mitään selvää, yhtä mylläkkää ja tappelua, väkivaltaa kaikin.

Muslimeja, terrorismia ilta illan jälkeen. Pakko katsojan viimeinkin paneutua asiaan, josko jotain pientä jyvää irtoaisi perustietämättömyyteen.

 

Paljonkin lohkeaa, ihmeen paljon jää faktaa mieleen, kun dialogiopus Islam ja suvaitsevaisuuden tulevaisuus, Scanria OY 2017, on luettu, kuunneltu, kun uskonnoton amerikkalainen bestselleristi Sam Harris ja entinen radikaaliterroristi, Lontoon yliopistossa opiskelut Maajid Nawaz ovat keskustelleet islamilaisuudesta.

 

  1. Jihadistit ovat muslimiyhteisöjen väkivaltaisin eri maissa oleva aines.
  2. Sen ulkopuolella ovat islamistit, jotka ovat vähemmän valmiita tappamaan.
  3. Sitten tulevat muslimit, jotka kannattavat – taloudellisesti, moraalisesti tai filosofisesti – jompaa kumpaa suuntaa, mutta pysyttelevät sivussa.
  4. Suurimpana ryhmänä ovat maltilliset muslimit, jotka haluavat elää modernien arvojen mukaisesti.

Maailman puolestatoista miljardista muslimista arviolta 20 prosenttia on islamisteja, jotka eivät kiellä väkivaltaa ja joista militanteimmat ovat jihadisteja, Islamilaisen valtional-Qaidan, Al-Shabaabin, Boko Haramin kaltaisten ryhmien taistelijoita.

 

Entinen radikaali Nawaz, ks. Radical, on perustanut Quilliam-järjestön: ”Tehtävämme, jota tuskin kukaan kadehtii” on kyseenalaistaa islamilaisuudessa vallalla olevat väkivaltaiset, fundamentalistiset ja ideologiset dogmit.

Harris nostaa esille kaksi pahinta raivattavaa estettä: vääräuskoisten demonisoinnin sekä paratiisi-pyrkimyksen. Eli kun kuolet uskon puolesta, so. tapat vääräuskoisia, avaa marttyyrius varman tien paratiisiin; tämänpuoleinen elämä siinä pelissä on arvoa vailla.

 

Vaan mitä keinoja on esteiden raivaamiseen?

 

On päästävä moniarvoisuuteen, pluralismiin, jossa vallitsee liberalismi, ihmisten kunnioitus ja tasa-arvoisuus, keskustelemalla, puhumalla, pyhien kirjoitusten uudelleen tulkinnalla, sillä muita keinoja ei ole. Tosin Nawaz keskustelun kuluessa on puhunut toisinkin: ”Mitä Islamilaiseen valtioon tulee, tällainen vitsaus täytyy saada kukistettua sotilaallisesti ja kulttuurillisesti. Mikään muu kuin täydellinen kukistuminen ei pure ryhmittymään, joka katsoo niin varmasti voivansa puhua Jumalan suulla.”

Nawaz päättää dialogin Harrisin kanssa: ”Islamin tulkinnan uudistaminen on tänä päivänä monumentaalinen haaste, mutta jostakin sen on käynnistyttävä.”

 

Eipä tässä uutistenkatsoja voi muuta kuin lisääntynein taustatiehttps://hikkaj.blogspot.fi/2017/03/lukija-se-sika-on.htmldoin ja detaljiuskomuksin – alkoholia voit juoda jos se ei ole rypäleestä; 70 sukulaista ja ystävää voit valita paratiisiin tapettuasi ja niin edelleen – hyppysen viisastuneena, valaisevaa kirjaa kiitellen, jatkaa tv-uutisten katselua ja toivoa quilliameille onnistumista ponnisteluissa pahaa vastaan.

______

Kirjavinkit ja Hikatusta – hikkaj

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Voitettu Saksa – raiskatut naiset

Voitettu Saksa – raiskatut naiset

Ja sitten tulivat sotilaat

Miriam Gebhardt

☆☆☆



Voittajavaltioiden sotilaiden käyttäytyminen miehityksen aikana.


Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmansodan voittajien käsissä, kuuluu kirjan alaotsikko. Kirjan Ja sitten tulivat sotilaat, Minerva 2016, kirjoittaja on nainen, saksalainen historioitsija Miriam Gebhardt. Kirjan lukija on mies. Sukupuolella voi olla merkitystä tulkinnassa miehittämisen seurauksista puhuttaessa.

Gebhardt tutkii aikaväliä 1944-1955, jolloin hävinneen Saksan ottivat valvontaansa, miehittivät, sodan voittajavaltiot.

 

Siinä saksalaisnainen tytöistä mummoihin joutui ulkomaalaisten sotilaiden kanssa kestämättömään tilanteeseen. Raiskausten määrä laskettiin sadoissatuhansissa ja on päädytty lukuun 860 000. Touhu oli yhtä likaista niin NL:n itäpunasotilailla kuin USA:n, IB:n ja Ranskan valvontajoukoilla.

 

Vasta Jugoslavian hajoamisen aikoihin 1990-luvulla sotiin liittyvään seksuaaliseen väkivaltaan alettiin kiinnittää erityistä huomiota, alettiin laajemmin puhua sekä puuttua kansainvälisellä lainsäädännöllä.

 

Näin esiin nousi myös Saksan naisten vaiettu historia toisen maailmansodan ja miehityksen ajoilta. Asia ja tapahtumat ovat edelleenkin tärkeitä ja ajankohtaisia, välttämättömiä tuoda esille, puolen vuosisadan jälkeenkin, jotta osattaisiin ottaa huomioon uudet sukupolvet – se miten traumaperäiset ongelmat esiintyvät raiskattujen äitien jälkipolvilla.

 

Hurjaa on ollut meno, eläimellistä, häpeällistä voittajien päästessä mellastamaan mielin määrin vieraalla maalla lyötyjen miesten aviovaimojen ja tytärten kanssa.

Hyvin yksityiskohtaisesti Gebhardt käy läpi raiskaustilanteisiin joutumiset ja itse raiskaustilanteet. Ja sen miten avuton ja voimaton nainen noissa tilanteissa on, kun miesryhmä ottaa asiakseen tyydyttää himonsa ja häpäistä hävinneet.

 

Onpahan yksityiskohtaista luettavaa! Kalpenee jokin Pileckin Auschwitz taikka moni muu raakalaiskertomus.

Mieslukija ei voi muuta, kuin hävetä sukupuolensa puolesta, (mikä saattoi olla naishistorioitsijan tarkoituskin).

***

Kirjavinkki-kirjoitus 20.2.2017

+ City

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Hullu Telakalla

Hullu Telakalla

Hullu

Juha Hurme ja kumpp.

Telakka - Tampere

☆☆☆☆☆



Pohjois-Karjalasta asti piti lähteä lume(e)ttomaan Hämeeseen katsomaan miten hulluja ne siellä ovat. Ja ovathan ne! Ainakin ne Juha Hurmeen kolme eläjää, jotka eivät tahdo löytää kädelle kaidetta elämän portaissa.


Tekijän omakohtaisten kokemusten kautta.
Tampereella nääs. Mustan makkaran mussuttamisen lomassa trippi hulluuteen; tuota vanhakantaista, loukkaavaakin, nimitystä ne telakkalaiset käyttivät mielenjärkkymisestä. Se on tekijän itsensä tahto, ja hän kyllä tilan kokeneena tietää, osaa sanansa asettaa.

 

Vahva, hyvin vahva on kolmen näyttelijän ote Juha Hurmeen Hullu-näytelmässä Telakalla. Lähellä maagista. Hurme itse on vain äänenä umpipöydän sisässä, mahtaa olla tukalat olot laatikossa! Melkein Hurmeen kaksoisolento, Antti Laukkarinen, ulkoiselta habitukseltaan, vetää roolin, jossa mennään eikä meinata mielen leveleille. Lopulta näyttää miehen mieli, kaikkein pimeimmät sopit ja sopukat kierreltyään, palaavan meidän normaaliuteemme. Jos normaaliutta on työpaikka jonkun grafologilahkolaisen koirankusettajataluttajana… 

Antit Laukkarinen ja Mankonen sekaisina potilaina. (Osakuva: Petteri Aartolahti)
                   Antit Laukkarinen ja Mankonen sekaisina potilaina. (Osakuva: Petteri Aartolahti)

 

2 ja ½ tuntia ei tee tiukkaakaan katsojille olla osallisina, rämpiä, hulluuden syövereissä. Vartilta vain tuntui ’tarina siitä, kun järki lähtee kävelylle ja palaa kuukauden kuluttua takaisin’.

Miten mukava sitten katharsoituneen, oikein juuriharjalla puhdistautuneena, on taas palata vitivalkolumiseen Pohjois-Karjalaan!

 

Intensiivinen on näyttelijöiden ote, vaikka mitäpä muuta voi odottaa Hurmeen ohjauksessa: mennään täpöllä, myös fyysisesti, ja onneksi välillä niin että naurattaa – ei kai nauramatta kukaan katsonut naimakieriskelyä lattialla kun toista hullua, Antti Mankonen, vaimo tai joku tyttötipitii, Kaisa Sarkkinen, tuli tapaamaan.
Tömps! Tömps vaan – aivan kuten pururadalta pääsemättömissä ollut päähenkilö lenkillään.

 

Vakava asia, myös naurettavuuden kautta tai kustannuksella. Aikoinaan näin Tarmo Mannin mielipuolena Kansallisen Willensaunassa Gogolin Mielipuolena, Laukkarinen vetää vertoja Telakalla!

Tämä kevät on loppuunmyyty, mutta josko ensi syksynä tärppäsi. So. kokeilkaas kepillä jäätä, [jos ei tuuraa eikä naskaleita satu olemaan matkassa.]

 

 

julkaista City-blogit: hikkaj – Hikotusta … sivumerkkejä

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Tappamista kaikin keinoin

Tappamista kaikin keinoin

Vapaaehtoisena Auschwitziin

Witold Pilecki

☆☆☆☆



Puolalainen vastarintamies soluttautuu vapaaehtoisesti Auschwitziin tarkoituksena tuhota leiri. Tositarina, autenttista kirjoitusta paikan päältä.


947 vuorokautta maanpäällisessä helvetissä piikkilankojen takana krematorion piipusta nousevan ihmisruumissavun hajussa – vapaaehtoisena, näkyvänä maanalaisena! Paettava sieltä lopulta on, tunnustettava ettei näille isommilleen, herraskansalle, mitään mahda. SS-armeija tekee mitä mielii myös Auschwitzissä.

 

Vastarintaliikkeen mies Witold Pilecki kävelee salanimellä Stefan Serafinski yhtenä päivänä Varsovassa tieten tahtoen jonoon, johon on koottu keskitysleirille vietäviä. Tehtävänä on saada aikaan leirin hävitys, vankien vapauttaminen.

 

Syyskuussa 1940 marssitaan Arbeit macht frei –portin alta helvettiin. Huhtikuussa 1943  SS eli Witold Pilecki pakenee leipomosta yön selkään nähtyään ja koettuaan kaiken mahdollisen kauhun ja kidutuksen sekä voimattomuutensa todettuaan.

Aikaisemminkin Pilecki olisi voinut paeta, muttei halunnut, koska lujasti luotti ja uskoi että hän apureineen olisi voinut tuhota koko leirin.

 

”Jos vanki jäi kiinni pakoyrityksestä, hänet hirtettiin julkisesti ja mahtailevasti.

Tämä oli silti jonkinlainen parannus: heitä ei tapettu kepeillä eikä lävistetty seipäillä. —

Kaiken lisäksi heidät hirttivät ne, joiden vuoro tuli seuraavaksi, joiden hirttäjinä olivat taas sitä seuraavat uhrit. Näin haluttiin lisätä tapahtumien julmuutta.”

Älymystö tapettiin ensimmäisenä: heistähän ei mitään hyötyä ollut leiriolosuhteissa, ruumiillisessa raadannassa:

”…sillä vaikka ihminen olisi kuinka oppinut, hänellä ei valitettavasti aina ole käytännön taitoja. Lisäksi hän oli huonokuntoisempi, tottumaton tekemään ruumiillista työtä ja syömään mitä tahansa sapuskaa.”

 

Puistattava kirja, pelipöydän ’putsaava’. Lukija pääsee ja joutuu kokemaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman ihmisyyden ruumiillistuman, sananmukaisesti, äärilaidan, mitä nyt ikinä ihminen ihmisyyden halventamiseksi voi keksiä. Vanki tekee paikan päällä, tulessa maatessaan, muistiinpanoja, jotka vuosien jälkeen julkaistaan kirjana: Vapaaehtoisena AuschwitziinVastarintaliikkeen soluttautujan uskomaton tarina, Minerva 2016.

 

Kirjan kirjoittaja Witold Pilecki, Puolan ratsuväen upseeri, onnistuu paeta saksalaisia, muttei puolalaisia, sillä isänmaa ja sen kommunistihallinto palkitsi hänet vuonna 1948: teloitetaan 47-vuotiaana länsimaiden vakoojana.

 

Kummallisia nuo puolalaisten hallitsijat!

Lukeepa vaikka näitä vuoden 2016 joulunaluspäivien uutisia: http://yle.fi/uutiset/3-9360222, http://yle.fi/uutiset/3-9359923, http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005011675.html jne.

 

*City-Pilecki

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Louhitalolla teatteria

Louhitalolla teatteria

Kauas pilvet karkaavat

Kaurismäki / Häyrinen / Louhiteatteri

Louhitalo, Eno

☆☆☆



Kauas ovat pilvet Dubrovnikista asti karanneet kun ovat nyt Pohjois-Karjalassa Enon Louhitalolla, joka on entinen lestadiolaisten rukoushuone. 20 vuotta on kulunut Kaurismäen elokuvan ensi-illasta, 10 vuotta siitä kun kulttuuriyhdistys Louhitalo ostettiin ja perustettiin Louhi ry.*


Niin alkoi teatteritoiminta Louhitalolla vuonna 2006 näytelmällä Juurakon Hulda, nyt kymmenvuotisjuhlien näytelmä on Aki Kaurismäen / Anna Häyrisen käsikirjoittama Kauas pilvet karkaavat. Joka syksy on esitetty uusi näytelmä ja joka kerta hirsitalo on ollut tupaten täynnä katselijoita. Tyhjille mutta ah niin kauniinharmonisille hirsiseinille ei ole tarvinnut näytellä: myös tämän syksyn kaikki esitykset ovat loppuunmyytyjä.

 

Marita Mustonen käy läpi talon teatterihistoriaa kirjoituksessaan Louhiteatteri – Sanan ympärille rakennettu talo Tapani Tavin 2016 toimittamassa teoksessa Muuan kyläkirja, Louhiojan kylähistoria.

Mutta siis:

Mikä kumma se amatööriä näyttelyttää?

Harrastelijanäyttelijä Mustonen pohtii ja vastailee matkalla harjoituksiin marraskuun räntäsateessa alusta lähtien mukana olleen Enon entisen kunnanjohtajan Matti Tohkasen kanssa:

”Näyttämölle astuessaan pääsee toiseen todellisuuteen, pohdiskelemaan jonkun näytelmän henkilön elämän ratkaisuja, menemään toisen ihmisen nahkoihin ja sielun maisemaan.”

Ja miten suuren joukon ihmisiä teatteriesitys kaikkine kahvitarjoiluineen pysäköintiohjailuineen vaatii, on siinä ja sitoutumista yllinkyllin ja yhä intoa riittää: mm. Tuija Hirvonen-Puhakka on lavastanut jokaisen näytelmän!

Ja sitten ovat vielä ne katsojat siinä teatterin lumoa odottamassa, vaatimassa ja kokemassa. Että paineitakin on.

 

Louhitalo Ja olihan siinä taas lumoa uusimmassakin,

niin karua kuin elämä työstä potkitulle raitsikkakuski Laurille ja hovimestari Ilonalle on, kuten myös koko kapakkayhteisölle. Jo talon tilat tekevät tunnelman intiimiksi ja kaikki näyttelijät tulevat syliin, ikään kuin imeydyttäisiin yhtenä samaan päähän ja persuksille potkittujen sakkiin.

Yhdessä vaikeuksissa, kusessa suorastaan, ollaan ja yhdessä kaikesta sotkusta lopuksi selviydytään, mikä on suuri ihme, vaan kai se totta on koska Kaurismäki niin on sen kirjoittanut – vai satunako Aki elämää pitää tietäen sadun vaativan onnellisen lopun?

 

Kertoja Juha Mikkola ohjaili salin sakkia, siis myös katsojia, rauhallisen oloisena ihan iisisti asettumaan ja pysymään osasissaan. Marja-Liisa Turunen Ilonana näytti että on tässä näytelty ennenkin, Erkki Laakkonen Laurina jäi vähän puolison tossun alle. Mutta eikös se niin ole todellista myös!

Live-bändi soitteli iskelmää sopivalla volyymillä ja laulu sai sykettä kun kokki Lajunen ja Forströmin korsto Timo Laukkanen tarttui mikkiin.

detalji

Oiva lisä tämmöinen Louhitalo ja yhdistys, joka heti alusta lähtien on täyttänyt tarkoitustaan* vihjailtuaan ensimmäisen näytelmän Huldallaan, jotta ’sivistyminen’ on kaikille mahdollista ja jokaisen ulottuvilla.

 

___

* Toiminnan tarkoituksena on vaalia paikallista kulttuuriperinnettä sekä mahdollistaa kansalaisten, erityisesti enolaisten omaehtoista kulttuuriharrastusta, uudistaa ja kehittää kansalaisten kulttuurikäsitystä sekä edesauttaa taiteen ja kulttuurin avulla yleistä hyvinvointia.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys säilyttää kulttuurihistoriallisesti arvokkaan yhdistyksen omistaman Louhitalon alkuperäisessä kunnossa ja vuokraa sen tiloja omakustannushintaan muille toimijoille.

 

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Baddingia

Baddingia

Bussi Somerolle - Rauli Baddingin tarina

Lieksan teatteri

Brahea sali

☆☆☆☆



Lieksan teatterissa on luvassa rakkautta, riitaa, menetyksiä ja menestystä.Musiikkinäytelmän ovat käsikirjoittaneet Tuomas Timonen ja Pärttyli Rinne. Esityksen ohjaa Tero Sarkkinen.


Onhan Ville Valokin koettanut tulkita baddingia nappiin osumatta, mutta ihan kohtuullisesti. Myös moni muu ammattilainen on esittänyt kipaleita ihan ok! ja sinnepäin eli ei hassummin. Mutta eihän Raulin haurautta voi kukaan esittämällä esittää!

 

Tuota taustaa vasten Lieksan Badding Tuomas Salopuro selvisi loistavasti Rauli Somerjoesta, jonka surullista, koskettavaa kohtaloa Bussi Somerolle -tarinaa esitetään kymmenen kertaa ennen joulua tuolla kaukana kaukana susirajan takana Lieksan* teatterissa.

 

Tässä taas yksi esimerkki, että Cityn yläpuolisessa Suomessa o n elämää! On muuten ohjaajalla, Tero Sarkkinen, ollut hemmetin moinen homma pitää koossa matsku ja monen sortin sakki, luulemma.

Ensi-illassa lauantaina Brahean salillinen nautti menosta, vaikka ilonhetkiä näytelmässä ja Raulin elämässä vähemmän olikin kuin surua, pettymystä ja masennusta. Pala kurkussa sieltä pois lähdettiin, jos vieno hymykin huulilla – mikä on hyvän merkki.

 

Kuten sanottu: päähenkilö onnistui mainiosti; ulkoisestikin samanlainen riuku olemukseltaan. Lapsi-Rauliin tottui alun karsastuksen jälkeen ja hyväksyi Sanna Markoffin Rauliksi; kuolevan, lihoneen, viinanmurtaman 40-kymppisen Raulin hahmottama Ensio Kortelainen oli jo vaikeampi sulatettava.

 

Aito liveorkka lavalla: Vau! Kunnon räpinää!
Ja M.A.Nummisena Sami Ehrukainen osasi kiekaista! Entä Rauli ”Rafe” Tanskanen Baddingin nimittäjä ja lapsuuden kaveri – Matias Kankaassa on särmää, on!

Muita? Ei riitä tila: mutta olihan opettaja Möllösellä, Sini Nevalainen, kirkas falsetti ja kuri!

 

Menkää itte kattoon, vaikka:
Pitkän matkan päässähän pahulainen on, mutta Kolin rinteillä lasketellessanne olette jo Lieksassa, ja mikä sieltä poiketessa teatterissa – ei muuta kuin Pielisen yli silpaisette!

___

*Lieksa: Venäjän yhteistä rajaa >100 km

 

koli ja heli 170

Julkaistu Cityssä

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Melkein pysyvästi vaiennettu

Melkein pysyvästi vaiennettu

Ompelijatar - Martta Koskisen kuolema ja elämä

Ville Suhonen

☆☆☆☆



Jussilla palkitun Ompelijatar-elokuvan jälkeen ohjaaja Ville Suhonen on julkaissut kirjan teloitetusta Martta Koskisesta saatuaan lisää asiaan liittyvää materiaalia.


Meno kuin Balkanilla kuunaan

 
Ei sitä melkein läpisuoritetulla historian approllakaan mitään historiasta tiedä. Ei mitään. Kerrassaan ei mitään! Mitähän ne Kiiskiset ja Koukkuset ja Kirkiset ovat opettaneet kun eivät näitä perusasioita.
Kai sitä siihen aikaan, neljäkymmentä vuotta sitten, ei tosiaankaan saanut näistä sitten puhua, yliopistomiehetkään!

No puhuihan se Linna, mutta sehän oli kaunoa, romaania 13-vuotiaalle.

Nyt sitten aivan öönä ja järkyttyneenä lueskelen – että ei herranen aika sentään! Ja veivaan otsikon päivänpottuun. Aleppokin tavallaan kävisi.

No mikä ON? Mikä nyt niin?

Puolikuuroa ompelijatarta luen – Ville Suhonen: OmpelijatarMartta Koskisen kuolema ja elämä, Gummerus 2016 – ja samalla käyn uudelleen Hollolan kirkossa, missä jokunen vuosi sitten kävin tietämättä että lähimaastosta on kerätty sata vuotta sitten satoja vainajia aikoina jolloin velisisko veljiä ja siskoja kaatoi:

 
”Lapset hakevat mäkeen ammuttujen joukosta isiään, kääntävät vatsallaan makaavia ruumiita tunnistaakseen heidät. Vainajat ovat vielä lämpöisiä ja käännettäessä heidän kätensä heilahtavat kuin viimeiseksi tervehdykseksi.
**

Valtioneuvoston sotasurmaprojektin tilastoihin on merkitty 275 Hollolassa teloitettua. Se on sijalla 21 kaikkien paikkakuntien joukossa. Todennäköisesti kuolleita on ollut paljon enemmän.”

Ei! Ei tämmöistä lauantaina kestä, lukea viitsi. Kyllä minä mieluummin mukavampaa saunapäivää odotan, mukavampia luen. Kirjoitanpahan vaikka itse, jos en rennompaa, vähemmän tiedostavampaa tekstiä löydä, vaikka tämmöistä kuin Cityssä:

Juttu ilmestynyt blogissa 15.10.2016

Kulttuuriseinä on Voiman verkkolehden tarjoama vapaa kulttuurikritiikkien julkaisupaikka. Sivulla julkaistaan pääasiassa muuta kuin Voiman toimituksellista materiaalia. Seinällä voi julkaista myös omia, aiemmin muualla julkaistuja kirjoituksia. Kulttuuriseinän päätavoitteena on saada huomiota teoksille, jotka muuten saattaisivat jäädä mediakatveeseen.

Voit julkaista Kulttuuriseinällä oman arviosi itseäsi elähdyttäneestä elokuvasta, teatteriesityksestä, konsertista, äänitallenteesta, kirjasta tai muusta kulttuuriteoksesta klikkaamalla tästä.

Kansojen kirjallisuus kautta aikain

Kansojen kirjallisuus kautta aikain

Kansojen kirjallisuus 1-12

Jansen Bileskov ym.

☆☆☆



Tanskalaiset professorit yhdessä pohjoismaalaisten asiantuntijoiden kanssa loivat 12-osaisen kronologisesti etenevän kirjasarjan koko maailman säilyttämisen arvoisista kirjoista 1970-luvulla. Yhä käyttökelpoinen.


Pohjoismaalaisten toimittamalle koko maailman kirjallisuuden kattavalle kirjasarjalle on käymässä samoin kuin muillekin tietosanakirjoille: melkein tarpeettomia. Kun on tuo internet ja Google.

 

Mutta on tässä alun perin tanskalaisten kirjallisuusasiantuntijoiden, kolmen professorin, kokoamassa kirjallisuuden historiassa oma hohtonsa ja myös kattavuutensa, vaikka sarja sai lopullisen painoasunsa jo 1970-luvulla.

 

Kirjasarja päättyy Amerikan kirjallisuuteen otsikolla Nabokovista Vonnegutiin ja alkaa Mitä kirjallisuus on -johdattelun jälkeen Kaksoisvirranmaan kirjallisuudesta tuoden ensimmäisenä esiin Gilgamesh-eepoksen, josta voidaan katsoa kaunokirjallisuuden alkaneen. Gilgamesh eli noin 2600 eKr  ja merkittiin tuhat vuotta myöhemmin runoelmana 12 tauluun, joissa kussakin on noin 300 riviä tästä seikkailevasta kaiken kokevasta, kaiken tietävästä historiallisesta henkilöstä, jumalhallitsijasta.

 

Saa siinä kyllikseen seikkailla lukijakin ennen kuin koko maailman kattava kirjallisuus on hahmottunut. Itse käytin kirjasarjan lukemiseen neljättäkymmentä vuotta! Eli ei lukeminen kovin intensiivistä ollut, mutta olipahan sitäkin tarkempaa.

 

Maasta toiseen, maanosasta toiseen siirtymissä oli lukijalle riittävästi haastetta ja mukana pysymistä. Niinpä sarjan kronologinen eteneminen miellytti – hyppimätöntä aikajanaa oli helppo edetä. Suomalaisilla kirjailijoilla ei tietenkään juuri pääsyä teossarjaan ole, muutama nimi toki mainitaan, mistä suomalaisen laitoksen tekijänä ollut professori Lauri Viljanen näyttää pitäneen huolen.

 

Melkoinen laitos on koko KK-sarja alusta loppuun järjestelmällisesti luettavaksi, silti kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ainakin omalla tavallani luettuna. Tietysti sarjaa voi käyttää hyväkseen pelkkänä hakuteoksena eli nyppimällä tarvittavia tietoja sieltä täältä, mutta kertovan etenemistavan vuoksi tietojen löytäminen ei kovin nopeasti onnistu; toki viimeisen osan henkilö- sekä teoshakemisto on kattava.

 

Se miksi niin hitaasti sarjaa etenin johtuu ennen kaikkea siitä että mainioita lukuvihjeitä lenteli sivuilta solkenaan ja oli aiheellista lukea sarjan etenemisen myötä juuri esille ponnahtaneita teoksia. Monta kertaa sai kirjastotäti tilata maakuntakirjastosta ja ties mistä jonkin Ovidiuksen, Petrarcan, Laotsen, Montesquieun, Eliotin, Caldwellin ynnä muun teoksen luettavaksi.

 

Kiitos kirjastotädille, ja miksei näille Kansojen kirjallisuus -sarjan kokoajillekin.

Antoisa aikamatka.

 

(Näkyy olevan saatavissa vielä antikvariaateissa halpaan hintaan, ei satastakaan – suosittelen.)

Kirjavinkeissä 19.9.2016