Häirikkö

Kulttuurihäirintä on taiteen ja aktivismin jännittävää lomittumista: odottamaton performanssi katuvilinässä, vallattuja mainostauluja ja mainosparodioita. Se on käsite, joka yhdistää yhteiskunnallista kommentaaria ja luovaa vastarintaa. Tässä blogissa Voiman Jari Tamminen hahmottaa maailmaa kulttuurihäirinnän näkökulmasta. Lisää Tammisen huomioita kulttuurihäirinnästä voi lukea Voimasta, Häiriköt – Kulttuurihäirinnän aakkoset -kirjasta ja päivittäin osoitteesta www.facebook.com/hairikot.

Luke Skywalker, jihadisti

On käsittämätöntä, että jälleen kerran kansalaiset on altistettu elokuvateattereissa jihadiaan käyvien terroristien ylistämiselle. Onneksi me Häiriköt-päämajassa tiedämme paremmin, emmekä lankea propagandaan.

Luke Skywalker on uskonnollinen fanaatikko, fundamentalisti, joka heti jihadinsa ensimetreillä syyllistyi säälimättömään joukkomurhaan. Tämä totuus tuntuu jäävän huomaamatta useimmilta kansalaisilta sekä toimittajilta. Julkisuudessa hänet esitetään sankarina ja pelastajana, jopa messiaanisena hahmona, vaikka selvästi hän on kaikkea muuta kuin sitä. Vaikka valtamediaa ei #totuus kiinnosta, on onneksi myös meitä kriittisiä tarkkailijoita.

Skywalkerin matka jedien uskonnollisen fundamentalismin ytimeen oli nopea. Hän oli sosiaalisesti syrjäytynyt maalaispoika, joka oli vasta hiljattain unelmoinut pääsystä Imperiumin sotilasakatemiaan. Epäonnistuttuaan tässä hankkeessa hän päätti kostaa pettymyksensä ja heittäytyi jedimestari Obi-Wan Kenobin retkueeseen. Obi-Wan hyödynsi katkeran maalaistollon frustraatiot ja patoumat ja aivopesi nuorukaisen alta parsekin.

Luke Skywalkerin tie terroristisolun jäseneksi seuraa uskollisesti tohtori Anthony Stahelskin Journal of Homeland Securityssä kuvaamaa polkua. Stahelskin mukaan radikalisoituvat terroristit usein:

Tulevat perheistä, joissa isä on poissa tai poissaoleva (X)

Kokevat vaikeaksi muodostaa sosiaalisia suhteita kodin ulkopuolella, työpaikalla tai koulussa (X)

Kokevat vetoa sellaisia ryhmiä kohtaan, jotka tarjoavat hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta ja korvikkeen puuttuvalle perheelle (X)

Ei ole merkityksetöntä, että Stahelskin kuvaama radikalisoitumisen polku on kuin suoraan Jeditemppelin kääröistä ja toimintaohjeista. Kolmisenkymmentä vuotta ennen Luke Skywalkerin huijaamista joukkoihinsa jedit Obi-Wan Kenobi ja Qui-Gong Jinn riistivät Luke isän, Anakin Skywalkerin, äidiltään. Sopii kuvaan, että Kenobin ensivaatimus Luke Skywalkerille oli jättää perheensä. Luke vastusteli ajatusta hylätä iäkkäät setänsä ja tätinsä keskelle karua autiomaata, mutta kuin sattumalta nämä harmilliset sukulaiset teurastettiin Luken osoitettua kiintymyksensä heihin. Sattumaako? Enpä usko!

Luken kyseltyä Kenobilta biologisesta isästään jedimestari puolestaan valehteli nuorelle oppipojalleen isän olevan kuollut – ja vielä usutti poikaa hyökkäämään kuolleeksi väitetyn isänsä kimppuun. Onko tämä tervettä ja tasapainoista?

Hetki sitten tämä mies luovutti alaikäiselle tappavan aseen ja kannusti tätä tekemään isänmurhan. Nyt hän valmistautuu itsemurhaiskuun jotta tuo alaikäinen poika jatkaisi väkivallan tiellä. Eikö kukaan voisi soittaa lastensuojeluun?
Hetki sitten tämä mies luovutti alaikäiselle tappavan aseen ja kannusti tätä tekemään isänmurhan. Nyt hän valmistautuu itsemurhaiskuun jotta tuo alaikäinen poika jatkaisi väkivallan tiellä. Eikö kukaan voisi soittaa lastensuojeluun?

Asioituaan rikollisten salakuljettajien kanssa Skywalker ja Kenobi kohtasivat järjestäytyneen yhteiskunnan edustajan Darth Vaderin. Kenobi päätti uhrata itsensä marttyyrina, jotta nuori Skywalker radikalisoituisi entisestään. Suunnitelma onnistui ja pian Kenobin itsemurhan jälkeen Skywalker tuhosi tuon yhteiskunnan symbolin, Imperiumin tukikohdan. Siinä ohessa hän murhasi kaikki tukikohdassa sisällä olleet sadattuhannet työntekijät, virkamiehet ja vierailijat. Osoittiko nuori jedi katumisen merkkejä riistettyään uskomattoman monta henkeä? Ei tippaakaan. Sen sijaan hän häpeilemättä vokotteli omaa siskoaan.

Vaikka Kenobi ei ehtinyt opettamaan Skywalkeria pitkään, onnistui hän kylvämään radikalismin siemenen nuoreen mieleen. Tätä opetusta jatkoi Skywalkerin seuraava opettaja, jedimestari Yoda. Osana koulutusta Yoda jopa pakotti Skywalkerin symboliseen itsemurhaan – huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena Skywalker leikkasi näyssä itseltään pään poikki ja samalla hävitti entisen minänsä rippeetkin. Jäljelle jäi ainoastaan kostoretkellä laukkaava kiiluvasilmäinen fanaatikko.

Taiteilijat usein näkevät maailmasta myös sen, mikä jää suurelta yleisöltä huomaamatta. He voivat auttaa muita ymmärtämään, että Stormtrooperien aseet ovat rauhanaseita. 
Taiteilijat usein näkevät maailmasta myös sen, mikä jää suurelta yleisöltä huomaamatta. He voivat auttaa muita ymmärtämään, että Stormtrooperien aseet ovat rauhanaseita.

Mutta Imperiumihan oli paha, te sanotte. Höpsistä-pöpsistä. Imperiumi oli ainoa keino päästä eroon nepotistisesta demokratian irvikuvasta joka tunnettiin nimellä Galaktinen tasavalta. Ihan tosissaanko väitätte demokratiaksi sitä, että kuningattaret valituttavat itsensä ”kansanedustajiksi”, ja kyllästyttyään tähän pukuparaatiin nimittävät omat kaverinsa seuraajikseen samalla kun Kauppaliitot ja teknounionit määräävät politiikan suunnan? Ei, Galaktinen tasavalta oli loukkaus kaikkia maailmankaikkeuden tasavaltoja kohtaan. Tästä moraalisesta rappiosta kertoo myös tasavallan innokkuus ottaa sotilaikseen kokonainen orjarotu, joilla ei ole ihmisoikeuksia eikä vapaata tahtoa – kloonisodat oli ytimestään mädäntyneen tasavallan viimeinen kuolonkorahdus.

Moraalittomien poliitikkojen lisäksi tuossa mädässä ytimessä vaikutti myöskin tuttu uskonnollisten soturien lahko, joka ei maallisia neuvoja kuunnellut. Uskonnollinen fundamentalismi ei koskaan ole hyvä vaihtoehto, kun yhteiskuntamalleja tarkastellaan, uskokaa pois.

Kertoo todellakin paljon jediritareista, että he eivät suvainneet muita tulkintoja uskonnostaan. Heillä oli ainoa oikea tulkinta Voimasta ja he julistivat välittömästi fatwan vääräuskoisiksi katsomilleen sitheille. Jedioppilaatkin ehdollistettiin sokeaan tottelevaisuuteen (edellä mainitun opin mukaisesti) erottamalla nämä vanhemmistaan ja sukulaisistaan jo taaperoiässä, jotta tulevien jedien uskollisuus lahkoa kohtaan olisi vankkumaton.

Samoin taaperoiässä aloitettiin jedioppilaiden sotilaskoulutus oikein lasermiekoin. Kuka kehtaa väittää uskonnollisen kiihkon vallassa taistelevia lapsisotilaita moraalisesti hyväksyttäväksi vaihtoehdoksi?

I.M.P.S-dokumenttielokuva esittää todellisen kuvan Imperiumista, joka toi järjestyksen galaksiin ja turvasi rauhaa rakastavien veronmaksajien arkisen aherruksen.

Jedilahkon vangiksi jäänyt Anakin Skywalker, Luken isä, yritti toimia moraalisesti kestävällä tavalla tilanteessa, jossa hänelle esitetyt fundamentalistiset vaatimukset olivat murskaavat: kielto pelastaa orjuudessa viruva äitinsä, kielto yhteisestä elämästä rakastamansa naisen kanssa ja lukuisat epäinhimilliset säännöt tukahduttavat Anakin Skywalkerin henkisen kasvun ja estävät tätä kohtaamasta omia tunteitaan. Tuntevan olennon sijaan jediseurakunta halusi itselleen kenraali Skywalkerin – tehokkaan tappokoneen – ja sai haluamansa.

Tämä Skywalkerin sielusta käyty kamppailu kääntyi lopulta fundamentalismin tappioksi, mutta hinta siitä oli Anakinille suunnaton. Hän oli henkisesti ja fyysisesti rikki päästyään vihdoin irti lahkon kynsistä.

Rimpuiltuaan vapaaksi kultin kuristavasta otteesta Anakinin onnistui lopultakin toteuttaa ennustus ja palauttaa tasapaino Voimaan. Tasapainon palautuminen tapahtuu ISIS-mäisen jediseurakunnan hävityksen myötä – edes jedien palvoma jumaluus ei selvästikään hyväksynyt heidän toimintatapojaan. On kohtalon ivaa, että Anakin Skywalkerin poika Luke Skywalker jäi lahkon viimeisten edustajien virittämään ansaan ja herätti tämän murhanhimoisen kultin jälleen henkiin.

Uudessa Star Wars – Voima herää -elokuvassa katsojat saavat seurata tämän järkyttävän tapahtumasarjan seurauksia. Onko rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto? No ei ole. Tämä tuskin tulee yllätyksenä meille, jotka ymmärrämme jedien synkän salaisuuden ja näemme totuuden häpeilemättömän propagandistisen kuvaston läpi.

Mikäli Star Warsin ovat jääneet katsomatta, mutta ajatus noin 12 tuntia pitkästä elokuvamaratonista vaikuttaa ahdistavalta ajatukselta, kannattaa tarkastaa tämä. Kaikki kuusi aiemmin julkaistua Star Wars -elokuvaa yhdessä paketissa. Säästät kymmenen tuntia aikaa katsomalla kaikki kerralla. Näppärää, eikö?!

Poliisiammattikorkeakoulun avaus: Anarkistit ja demokratia

Poliisin mukaan Perussuomalaisten kannatuksen lasku on demokratian kriisi? Siis että mitä?

Poliisiammattikorkeakoulu on ottanut tavakseen julkaista yhteiskunnallisia avauksia. Näin tällä kertaa.

”Anarkistien pyrkimykset vaientaa kansallismielisten mielenosoitus itsenäisyyspäivänä väkivallan keinoin ja maahanmuuttokriittisen perussuomalaisen puolueen kannatuksen lasku kertovat demokratian kriisistä.”

Tämä lause yksistään herättää verrattoman monta ajatusta. Listaan niitä tähän alle.

Kuten toimittaja Emilia Kukkala huomautti ylikomisario Jukka Hakolan haastattelussaan, ei itsenäisyyspäivän kahakassa ollut kyseessä ollut anarkistien järjestämästä vastamielenosoituksesta. Poliisi on itse päättänyt viestinnässään ilmoittaa vastamielenosoittajat anarkisteiksi ja 612-soihtukulkueen järjestäjät puolestaan kansallismielisiksi. Mainitun kulkueen taustavoimien avoimet äärioikeistolaiset kytkennät loistivat poissaolollaan viranomaisten viestinnässä tuolloin ja samoin ne loistavat poissaolollaan myös tästä avauksesta.

Varmasti vastamielenosoituksessa oli mukana anarkistejakin, mutta myös monia muita aatteita ja ajatuksia kannattavia kansalaisia, joita ns. ottaa päähän natsit ja rasismi. Se, että poliisi on päättänyt niputtaa kaikki osallistujat anarkisti-kategoriaan, kertoo ehkä määrätietoisesta halusta leimata osallistujat tai mahdollisesti haluttomuudesta nähdä todellisuutta sellaisena kuin se näyttäytyy poliisiaseman ulkopuolella.

Jos nyt kuitenkin käytämme tässä termiä ”anarkisti”, niin toivottavasti näiden anarkistien rettelöinti ei aja demokratiaamme kriisiin. Jos ajaa, niin sitten se on kyllä ollut jo ihan lähtökohtaisesti huolestuttavan heikoissa kantimissa.

Tyytymättömyydestä rehaaminen epäilemättä kyllä kertoo.

Täysin ymmärtämättä minulta jää se ajatus, että hallituspuolueen kannatuksen lasku on PolAMK:n tutkijoiden mielestä demokratian kriisi. Kerrankos sitä. Varsinkin, kun puolue on ratsastanut kaikkiin vaaleihin vastustamalla establismenttia ja on nyt päätynyt osaksi sitä. Ihan lonkalta uskaltaisin heittää, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun populistipuolue ottaa iskua hallitusvastuun myötä – SMP anyone?

Maailmalla on toki niitäkin valtioita, joissa puoluekannatus pysyy muuttumattomana niin vaaleista toiseen kuin niiden välilläkin. Demokratioiksi niitä harvoin nimitetään, vaan yleisemmin diktatuureiksi. Sen sijaan demarien pitkään jatkunut kannatuksen lasku epäilemättä kertoo jotain merkittävästi kiinnostavampaa yhteiskunnan muutoksesta.

Hieman ihmetyttää myös yksi poliisin ja poliisidosenttiensa sanavalinta. ”Maahanmuuttokriittisyys” on termi, joka on viimeaikaisen keskustelun myötä niin arvolatautunut, että sitä ei voi pitää millään muotoa neutraalina. Avauksen allekirjoittaneiden dosenttien luulisi ymmärtävän tämän.

Vertailun vuoksi. SDP:n kannatus on historian aikana vaihdellut eduskuntavaaleissa 47,29 prosentin ja viime vaalien 16,51 prosentin välillä. Tällä hetkellä persujen kannatus on vielä turvallisesti jytkyvaaleja edeltävää tasoa korkeammalla. Tästä tuuliviiristä ei ehkä kannata ottaa kiintopistettä suomalaista yhteiskuntaa tarkasteltaessa, vaikka vastaansanomattoman kiinnostavasta ilmiöstä onkin kyse.
Vertailun vuoksi. SDP:n kannatus on historian aikana vaihdellut eduskuntavaaleissa 47,29 prosentin ja viime vaalien 16,51 prosentin välillä. Tällä hetkellä persujen kannatus on vielä turvallisesti jytkyvaaleja edeltävää tasoa korkeammalla. Tästä tuuliviiristä ei ehkä kannata ottaa kiintopistettä suomalaista yhteiskuntaa tarkasteltaessa, vaikka vastaansanomattoman kiinnostavasta ilmiöstä onkin kyse.

Toinen kohta tästä avauksesta, joka ehkä ansaitsee huomion, kuuluu seuraavasti: ”Virallinen viestintä maahanmuutosta on muuttunut muutamassa kuukaudessa juhlallisesta retoriikasta asiapitoisemmaksi ja analyyttisemmäksi viestinnäksi.”

En tiedä, mitä tällä tarkoitettaan. Terminä ”virallinen viestintä” ajaa ajatukset samoihin Suurmaihin, joissa puolueen kannatuksetkaan eivät laske. Varmaan pitää olla jonkin maailman dosentti, jotta ei kuvittele termin olevan eufemismi propagandalle. MV-lehden kerätessä klikkauksia ja vastaanottokeskusten roihutessa en oikein kykene näkemään esimerkiksi virallista viestintää maahanmuutosta asiapitoisena, jos siinä käytetään ”maahanmuuttokriittisen” kaltaisia termejä.

Tai ehkä se ”Rajat kiinni” -mantra on jonkun mielestä asiallista ja analyyttistä.

Videolla Häiriköt-päämajan käsiinsä saamaa itsenäisyyspäivän alla kuvattua huippusalaista kuvamateriaalia poliisin jouha-ryhmän harjoituksista. Siinä niitä anarkistien vastaisia kikkoja hiotaan.
Videolla Häiriköt-päämajan käsiinsä saamaa itsenäisyyspäivän alla kuvattua huippusalaista kuvamateriaalia poliisin jouha-ryhmän harjoituksista. Siinä niitä anarkistien vastaisia kikkoja hiotaan.

Häiriköt-päämaja, pian jo totta

Kulttuurihäirintä kertoo meille yhtä jos toistakin yhteiskunnastamme. Nyt myös avokätisen apurahan avulla, kiitos Koneen Säätiölle.

Kulttuurihäirintä, tuo taiteen ja aktivismin rajapinnassa tapahtuva ja määritelmiä pakoileva ilmiö on perin juurin ajanmukainen hommeli. Sitä löytyy niin Kiasmasta kuin julkisesta tilastakin, sosiaalista mediasta sekä myös Voimasta, jonka sivuja vastamainokset ovat koristaneet ensinumerosta alkaen.

Harva ilmiö kuvaa ja auttaa hahmottamaan mainosten kyllästämää, medioituvaa yhteiskuntaamme yhtä hyvin kuin kulttuurihäirintä.

Oma läheinen suhteeni ilmiön kanssa alkoi vastamainoksista. Intouduin ideoimaan niitä melkoisen nopeasti päädyttyäni tänne  Voimaa vuonna 2001  ja samalla tiellä jatkan edelleen. Ensimmäisenä tähtäimeen sattui radiokanava NRJ, ja idea vastikseen löytyi ihan omasta elämästä: kävin punttiksella ja saapuessani paikalle radiosta tuli Britney Spearsin uusin hitti – poistuessani salilta puolisentoista tuntia myöhemmin kuulin saman biisin jo kolmannen kerran saman treenin aikana ja pukuhuoneen seinällä komeili NRJ – Hit Music Only -juliste. Siitä se sitten lähti.

Vuonna 2011 Voiman vastamainoksista koottiin kirjakin, Louserit Vuittuun, joka on kerännyt runsaasti kiitosta tekijätiimin ulkopuoleltakin.
Vuonna 2011 Voiman vastamainoksista koottiin kirjakin, Louserit Vuittuun, joka on kerännyt runsaasti kiitosta tekijätiimin ulkopuoleltakin.

Myöhemmin toimituksessa syntyi idea juttusarjasta, joka käsittelisi kulttuurihäirintää laajemminkin haastattelujen kautta, ja minä rupesin työstämään sitä. Rooli muuttui, emmekä olleet enää pelkästään tekijöitä vaan myös ilmiön dokumentoijia sekä tarkkailijoita.

Lopulta tuo juttusarja johti luontevasti Häiriköt – Kulttuurihäirinnän aakkoset -kirjaan (jota Koneen Säätiö suuressa suopeudessaan tuki apurahan muodossa, kiitos siitä). Koska kaikilla julkaisuilla tulee nykyään olla sosiaalisen median preesens, perustin kirjalle samannimisen Facebook-sivun. Ajatuksissani oli lähinnä kutsua Facebookin kautta ystävät ja kylänmiehet juhlistamaan kirjan ilmestymistä, mutta homma lähti hieman keulimaan: postailin seinälle toimittajan työssä käyttämättä jääneitä aiheeseen liittyviä linkkejä sekä tietty linkkejä omiin juttuihini. Vastoin ennakko-odotuksia ja suunnitelmallisuutta Häiriköille alkoi kertyä tykkäyksiä, eivätkä kaikki tykkääjät suinkaan olleen omia kavereita.

Eilen Häiriköillä meni rikki 15 000 tykkäyksen raja, ja kuin varkain siitä on kasvanut jo ihan hyvän kokoinen sosiaalisen median ilmiö joka tavoittaa viikoittain satojatuhansia henkilöitä (okei, luku Facebookilta, enkä oikeasti liikoja luottaisi noihin numeroihin).

15000

Vaikka Facebook ja sosiaalinen media laajemmin on loistava jakelukanava ajatuksille, on se surkea julkaisualusta ja näppäimistön takana kypsyi vähitellen ajatus ihan kunnollisesta Häiriköt-päämajasta. Nettisivusta, joka kokoasi alan tekijät yhteen ja jonka ympärille voisi syntyä monenlaista pöhinää.

Kroonisen ylityöllistetyssä arjessa uudet projektit kuitenkin ottavat poikkeuksetta aikansa, eikä mikään tapahdu hetkessä. Tänään kuitenkin olemme merkittävän paljon lähempänä Häiriköt-päämajan toteutumista: Koneen Säätiö myönsi lähes 60 000 euron apurahan vetämälleni työryhmälle. Luvassa on em. sivuston ohella kaikenlaista hulinaa kulttuurihäirinnän tiimoilla ja ilomielin kutsun jo nyt teidät kaikki mukaan karkeloihin.

Pian on näet tulossa spektaakkelia spektaakkeliyhteiskunnasta.

Kapina ilman syytä ja suuntaa on kuitenkin merkityksetöntä, emmekä suinkaan halua olla merkityksettömiä. Kuten olen toistellut toistelemasta päästyäni, on kulttuurihäirintä oivallinen työkalu viestien ja ideoiden välittämiseen, mutta takana pitää olla jotain sanottavaakin. Pian olisi tarkoitus viestiä muun muassa ajatuksella ”Tutkittua tietoa satiirisen kulttuurihäirinnän keinoin: vastamainoksia, some-provokaatioita sekä Häiriköivät dosentit -tapahtumia.”.

Yksi Häiriköt-päämajan keskeinen ajatus on tuoda akateeminen tutkimus (vähemmän räiskähtelevää) ja kulttuurihäirintä (hyvinkin räiskähtelevää) yhteen. Mietimme kuumeisesti, kuinka onnistuisimme viestimään tutkitun tiedon yhteiskunnastamme kansan syville riveille kulttuurihäirintää hyödyntäen ja siten viemään yhteiskuntaamme eteen päin. Tämä tapahtuu esimerkiksi saattamalla tutkijat ja häiriköt samaan tilaan ja katsomalla mitä tapahtuu ja kertomalla tuloksista. Ja ”kertomisella” tarkoitan tietenkin jälleen sitä spektaakkelia.

Kuin etiäisenä tästä siirtymästä ns. nextille levelille, Voiman vastamainokset kasvoivat tovi sitten suuremmiksi kuin ikuna.
Kuin etiäisenä tästä siirtymästä ns. nextille levelille, Voiman vastamainokset kasvoivat tovi sitten suuremmiksi kuin ikuna.

Tulevaisuus on vielä avoin, eikä askelmerkkejä ole. Sen voin kuitenkin luvata, että keskustelu kulttuurihäirinnästä ja kulttuurihäirinnän ympärillä jatkuu vahvempana kuin koskaan. Ehkä me kaikki voimme siinä ohessa oppia jotain tästä meidän maailmastammekin.

Ja vaikka Finlandia-voittajan puheen ympärillä käydyn keskustelun perusteella voisi toisin luulla, tämä appari ei suinkaan  tarkoita sitä, että häiriköt eivät kritisoisi maamme hallitusten tekemisiä jatkossa ihan yhtä pontevasti kuin ennenkin.

Taiteen muukalaiset

Graffititaiteilijat ovat taidemaailman outsidereita, eikä alan rakenteista ole oikein löytynyt heille omaa paikkaa. Kunnes nyt, ehkä.

Kaikilla uusilla taidemuodoilla on aina ollut omat vaikeutensa löytää paikkansa alan kentällä. Yksi kipupiste, missä tämä näkyy, ovat apurahahakemukset. Apparin hakijan täytyy ruksittaa hakemukseen sen, mihin kaatoluokkaan hänen tuotantonsa kuuluu, ja sopivan vaihtoehdon puuttuessa piirtää ruksi ”muu”-ruutu.

”Muu” ei ole ongelmaton paikka, ja vuonna 1987 joukko taiteilijoita perusti Taiteilijayhdistys Muun, koska he olivat juuri näitä muita. Ulkopuolisia. Joukossa oli muun muassa video-, performanssi-, valo- ja äänitaiteilijoita. Sittemmin maailma on muuttunut, ja apurahahakemuksiin on ilmestynyt omat ruudut myös monille muulaisille. Tämä ei kuitenkaan ole vähentänyt Muun tarpeellisuutta. Nyt Muun katon alle on löytänyt tiensä myös graffititaiteilija Marko Saarelainen, eli Acton.

”Tutkin asiaa melko pitkään ennen kuin hain Muuhun. Omassa esittelyssään Muu kertoo, että sen alaan kuuluu muun muassa muu esittävä ja muihin lokeroihin kuulumaton kuvataide. Sehän kuulostaa juurikin graffitilta, joka on kuvataiteen lisäksi ehdottomasti performanssia”, Saarelainen kertoo. Saarelainen on maalannut graffiteja taiteilijanimellä Acton 25 vuoden ajan – aluksi luvattomiin paikkoihin ja sittemmin luvallisiin.

”En minä oikeasti uskonut, että hakemus menisi läpi. Graffiti on edelleen kuuma peruna ja hain pelkästään graffiti-CV:llä. Tämä oli ihan harkittua – graffitista ei Suomessa ole oikeastaan koskaan puhuttu taiteena, ja haluan muuttaa tämän.”

Kaikista puhdasverisimmän graffitimaalarit rajaavat hahmotkin graffitin ulkopuolelle. Aidossa graffitissa saisi olla ainoastaan kirjaimia. Ja luvaton pitäisi olla. Näillä vaateilla Acton heittää vesilintua.
Kaikista tiukimmat graffitimaalarit rajaavat hahmotkin graffitin ulkopuolelle. Aidossa graffitissa saisi olla ainoastaan kirjaimia, ja luvaton pitäisi tietysti olla. Näillä vaatimuksilla Acton heittää vesilintua.

Taiteilijajärjestöissäkin vaikuttavat graffititaustaiset ovat usein siellä enemmän perinteisen kuvataiteilijan roolissa.

”Kuvataiteilijahan myydään yleisölle tarinan kautta, ja se graffititausta voi olla tarinan kannalta jännittävää, vaikka se ei teoksissa oikeasti millään tavalla näkyisikään. Osana tarinaa se voi tehdä taiteilijasta hieman vaarallisemman tuntuisen ja sitä kautta kiinnostavamman.”

Vaikka lähentymistä on tapahtunut, niin taidemaailman ja graffitin kohtaamisessa on omat vaikeutensa. Kuvataidemaailma on pohjimmiltaan äärimmäisen elitistinen ja graffiti äärimmäisen epäelitistinen, jopa rahvaanomainen. Näiden yhdistäminen ei välttämättä ole mahdollista, mutta sehän ei estä yrittämästä.

”Eiväthän ne välttämättä sovi yhteen, ja olen siihen henkisestikin varautunut. Ja varmasti siitä jossain vaiheessa jotain konflikteja tulee.”

Osa establishmenttia. Tästäkös se kapinallisuuden liudentuminen lähtee? Tuskin.
Taiteilija ja taideteoksensa, osa establishmenttia. Tästäkös se kapinallisuuden liudentuminen lähtee? Tuskin.

Parhaillaan monet taidemuseot ottavat ensiaskelia graffitin suuntaan, ja Make Your Mark Gallery on tehnyt hartiavoimin töitä rakenteissa. On kuitenkin myös tekijöiden itsensä vastuulla puskea rakenteisiin eikä pelkästään odottaa kotona, että rakenteet tulevat kutsumaan mukaan. Tätä vaikeuttaa se, että graffiti on perusluonteeltaan anarkistista ja yleinen anonyymiuden tarve on suurta. Vaikka kaikki alalla eivät virallista asemaa kaipaakaan, löytyy niitäkin, jotka haluavat ajaa ilmaisumuotoa osaksi virallisia rakenteita.

”En minä mihinkään isompaan kansanliikkeeseen graffitin suunnalta usko. Sehän on itsekeskeinen laji, joka perustuu oman nimen maalaamiseen uudelleen ja uudelleen. Sehän on aina minä-minä-minä ja ehkä crew-tasolla me-me-me. Graffitin maalaamiseen kuitenkin kuuluu hyvinkin tärkeänä osana verkostoituminen – on läheiset maalaajakaverit, jotka muodostavat crew’n. Tähän alaan kuitenkin kuuluu tietty vainoharhaisuus, eikä haluta tunnettuutta muuta kuin nimimerkin kautta. Mitä useampi tietää oikean nimen nimimerkin takaa, sitä haitallisempaa se on harrastuksen kannalta.”

Verkostoitumista kuitenkin voi tehdä monella tavalla, eikä yksi välttämättä sulje toista pois.

”Samoihin aikoihin syksyllä 2014, kun hain Muun jäsenyyttä, perustimme Raw Deal -kollektiivin, jossa on samanlaisia ajatuksia jakavia maalareita, jotka yhdessä omaavat muutaman sadan vuoden verran kokemusta alalta.”

”Pitkään luulin, että Stop töhryille -projektin aikana graffitikulttuurille tehtiin peruuttamatonta vahinkoa. Hiljalleen kuitenkin alkaa tuntua, että sieltä tuhkista se nousee uudestaan.”

Parhaillaan yhteiskunnalla tuntuu olevan päällä kuherruskuukausi graffitin kanssa, mutta sekin epäilemättä tulee muuttumaan. Tämän hetkinen tilanne rohkaisi Saarelaista hakemaan jäsenyyttä juuri nyt. Nyt on se hetki, kun graffiti voi vakiinnuttaa paikkansa taidemaailmassa ja samalla pehmentää sitä väistämättä edessä olevaa vastaliikettä, mikä seuraa nykyistä kuhertelua.

Virallinen asema ja oikea lokero ovat tärkeitä taiteilijalle myös syystä, joka linkittyy Muun syntyhistoriaan: taidekentän toiminta perustuu pitkälti apurahajärjestelmään. Myös lupien saaminen teoksille voi helpottua, jos on hieman selkänojaa.

”Jotta voi saada taiteilija-aseman, pitäisi olla muodollinen koulutus. Eihän graffitissa ole koulutusta. Lisäksi sen taiteilijastatuksen voi saada vertaisarvion kautta, eli taiteilijaseurasta, jossa toiset taiteilijat käyvät meriitit läpi. Graffitipiireissä saatu asema ei perinteisemmällä taidekentällä vielä paljoa paina ja asema pitää ansaita uudestaan.”

Graffitin siirtyminen osaksi tunnustettua taidekenttään on myös sikäli kiinnostavaa, että se kuitenkin pohjimmiltaan perustuu luvattomuuteen, ja uskottavuus alalla lähes poikkeuksetta täytyy ansaita luvattomilla teoksilla. Tämä epäilemättä synnyttää närää jatkossakin, vaikka Saarelaisen tapaiset taiteilijat olisivatkin siirtyneet pois luvattomien teosten parista.

”Luvattomat jutut olen nähnyt ja kokenut, ja ne olivat hauskoja silloin, kun oli nuori. Mutta eivät ne enää mitään sisältöä tarjoa elämään. Haluan keskittyä itseni kehittämiseen taiteilijana, mutta en kuitenkaan suostu tuomitsemaan luvattomia töitä. Minä en omalla olemisellani ole ottamassa mitään pois alakulttuurista, eikä muutama taiteilijajärjestöön kuuluva graffititaiteilija millään muotoa vesitä graffitiskeneä. Laittomuus kuuluu osana graffitiin, eikä sitä tarvitse hyväksyä, mutta se täytyy tunnustaa osaksi ilmiötä.”

Riippumatta siitä, että Muu edustaa taidekentän omituisempaa laitaa, niin graffititaiteilijan vinkkelistä se on jo merkittävän lähellä taiteen valtavirtaa: vaikka muulaiset olisivat kuinka laidalla, niin se on sentään samalla pelikentällä muun vakiintuneen taideskenen kanssa. Sinne graffitikin nyt pyrkii.

UUSI MUU 2015 20 joulukuuta saakka Helsingin MUU galleriassa, Lönnrotinkatu 33.

Rauhan uskonto ja sananvapaus

Uskonnoista puhuttaessa kaikki ei ole ihan sitä, mitä voisi äkkiseltään kuvitella ja sosiaalisen median vapaus on näennäistä.

Kaikkihan me tiedämme, että Raamattu opettaa rauhaa ja Koraani sotaa, eiköstä vaan?  Tämähän erottaa ylitsepääsemättömästi ”meidät” ”niistä” ja kulttuurien yhteiselo on suorastaan mahdotonta.

Mutta eihän se niin oikeasti mene ja ennakkoasenteet ohjaavat ajatuksiamme enemmän kuin faktat, olemme kuitenkin vain ihmisiä. Samoin taidamme olla herkempiä näkemään virheitä muissa kuin itsessämme ja tunnistamme muihin kohdistetun propagandan paremmin kuin itseemme kohdistetun.

Onneksi välillä näemme väläyksen tästä ja saatamme ainakin hetkeksi korjata ajatuksiamme uuteen asentoon.

 

Tätä videota et näe Facebookissa koska fundamentalistit.
Nämä jätkät ostivat Raamatun, vaihtoivat siihen Koraanin kannet ja menivät kadulle lukemaan ohikulkijoille sitaatteja kirjasta. Kauhistunuttahan se kuulijakunta oli ja sitten pohdittiin kulttuurien törmäystä ja yhteiskuntaamme soveltumattomia ihmisiä.
Ja kyllä oltiin yllättyneitä, kun sitaatit paljastuivatkin Raamatun säkeiksi. Tässä kokeilussa on oma vinha opetuksensa.

Toinen vinha opetus löytyy siitä, että en pysty jakamaan tuota yläpuolella näkyvää videota Facebookissa. Se on ilmeisesti epäsovelias sisällöltään ja jako on estetty. Mistäköhän nyt tuulee? Ehkäpä fundisten suunnalta, jotka ovat käyneet klikkailemassa videota epäsopivaksi ja Facebook on automaattisesti estänyt videon jakamisen. Onkohan tämä sitä vapaaseen yhteiskuntaan kuuluvaa dialogia ja avoimuutta?

Eihän Facebook oikeasti tarkasta jokaista valitusta erikseen ja riittävän moni ilmianto johtaa automaattiseen sulkuun. Suljettu taho joutuu sitten itse todistamaan syyttömyytensä, jos jaksaa ja näkee sen asianmukaiseksi. Sosiaalisessa mediassa vallitsee näennäinen vapaus, mutta se vapaus tapahtuu hyvin tiukkojen raamien sisällä. Ja harhautumiset niiden toiselle puolelle johtaa välittömiin seurauksiin, jotka eivät ole yhteensopivia demokraattisten periaatteiden kanssa. Aina välillä näemme myös vilahduksen tästä.

Meillä siis näyttää olevan vapaus jakaa kissavideoita, mutta ei uskonnollisia videoita, jotka saattavat haastaa ihmisten ennakkoluuloja. Näinkö se meni?

Raamattu, Koraani, Raptori
Kertokaapas minulle, miksi uskonnoista ei saisi keskustella myös vähemmän vakavaan sävyyn? Ei kaikkien ole sitä pakko harrastaa, mutta ei sitä toisilta pitäisi kieltää vaikka ei itse innostuisikaan.

Ja joo, kyllä minä ymmärrän, että kaikki materiaali ei välttämättä ole soveliasta esimerkiksi Facebookissa jaettavaksi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei kuitenkaan olla edes lähellä mitään soveliaisuuden rajoja. Ainoastaan joidenkin uskonnollisia näkemyksiä on haastettu – ja se on kyllä nähdäkseni aina hyvä hommeli. Kenelläkään ei ole monopolia uskontoon tai siihen liittyvään keskusteluun.

Ympäristöaktivistit jäivät terrorismin jalkoihin

Tuskin kukaan yllättyi, kun Ranskan hallitus rajoitti YK:n ilmastokokouksen alla mielenosoittajien oikeuksia terrorismin varjolla.

Maailman johtajat ovat kohdanneet toisensa entuudestaan jo 20 kertaa YK:n ilmastokokouksissa ja parhaillaan he kohtaavat 21. kerran Pariisissa järjestettävässä kaksiviikkoisessa COP21-kokouksessa. Tunnelmat ovat toiveikkaita, mutta en ehkä kuitenkaan pidättelisi hengitystäni ilouutisia odotellessani. Kyseisten päättäjien ja heidän edeltäjiensä track record ei ole erityisen vakuuttava. Kerta toisensa jälkeen näissäkin kokouksissa talous on ajanut yli ympäristökysymyksistä – ilmiö, jota muun muassa Naomi Klein purkaa ansiokkaasti uusimmassa Tämä muuttaa kaiken -teoksessaan.

Talouskasvu ja ympäristö ovat ilmiöitä, joiden yhteensovittaminen on lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla, no,  mahdotonta. Onkin perin perverssiä, että YK:n ilmastokokouksen järjestelyissä on mukana myös yritysyhteistyökumppaneita. Ja vielä sellaisia yritysyhteistyökumppaneita, joiden toiminta ajaa juurikin sitä ilmastonmuutosta.

Tähänkin ristiriitaan puuttui Brandalism-ryhmä juuri kokouksen alla. Ryhmä tulosti 80 taiteilijan suunnittelemia julisteita ja sijoitti omin lupinensa 600 julistetta Pariisin bussipysäkkien valomainostauluihin. Mainostauluja hallinnoin JCDecaux, joka sekin on COP21:n yritysyhteistyökumppani. Tyyliltään julisteet vaihtelivat vastamainoksista taideteoksiin ja propagandapläjäyksiin.

Pariisi ei ollut Brandalism-porukan ensimmäinen kohde. Esimerkiksi vuosina 2012 ja 2014 ryhmä toteutti vastaavat tempaukset Britanniassa.

”Mainonta ei vastaa olemassa oleviin tarpeisiin vaan se luo uusia. Eikä mainonta tyydy pelkästään luomaan tarpeita, vaan se luo turvattomuuden tunnetta, koska emme voi himoita jotain ilman että tunnemme puutetta”, porukan äänitorvi, ”Bill Posters”, totesi Voiman haastattelussa.

Vaikka lähtölaukaus COP-mielenosoituksille oli näinkin loistokas, eivät hommat menneet ihan putkeen tämän jälkeen. Ranskan viranomaiset kielsivät pitkään valmistellun ja jopa maailman kautta aikain suurimmaksi ennakoidun ympäristömiekkarin, koska terrorismi. ”Jaa että mitä?”, te kysytte. No, eihän tämä millään muotoa ensimmäinen kerta ole, kun terroristi-iskun jälkimainingeissa rajoitetaan kansalaisten vapauksia turvallisuuden nimissä. Epäilemättä laajimmin tunnettu esimerkki tästä on Yhdysvalloissa 9/11-iskujen jälkeen pikavauhdilla läpirunnottu Patriot Act -laki, jonka ongelmallisuudesta on puhuttu sittemmin keskeytyksettä.

Tämä mielenosoitusoikeuden rajoittaminen on ilmoitettu väliaikaiseksi. Nähtäväksi jää, kuinka väliaikaisesta korjausliikkeestä on kyse ja palautuvatko kansalaisille avoimeen yhteiskuntaan kuuluvat oikeudet. Jos eivät, voimme lienee laskea sen terroristien voitoksi.

Vastavetona kansalaiset asettelivat tuhansia kenkiä Place de la Républiquelle, josta mielenosoituskulkueen oli tarkoitus liikahtaa. Nyt näkymättömiin työnnetyistä aktivisteista on näkyvissä ainoastaan heidän kenkänsä. Ehkä hieman ristiriitaisin tuntein olen siitä, että kenkäparin aukiolle kävi jättämässä myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja paavi Franciscus – ele mitä hienoin, mutta näillä herroilla on toki pääsy toisille areenoille joissa toivoisin heidän kunnostautuvan.

KUVA: Avaaz.org
KUVA: Avaaz.org

Mutta tapahtui sitä Suomessakin, ilmastomarsseja järjestettiin useissa kaupungeissa. Ehkä riemastuttavin tapahtuma nähtiin Helsingissä, jossa marssijat kohtasivat Stockan kohdalla Eliitin oikeuksien puolesta -vastamielenosoituksen. Siinä vauras kansanosa marisi oikeuksiensa perään kuin Henri Laasanen pillun perään konsanaan.

”Olemme viimeisiä jäljellä olevia rikkaita”, ”Viimeiset veroparatiisit suojeltava!”, ”Our profit, not your planet!” ja muut iskulauseet kaikuivat Aleksanterinkadun kivitalokorttelien seinissä ilmastomarssin soljuessa ohi. Erityinen kehu tiukasti päivänpolitiikkaan linkittyvästä ”90 prosenttia tutkijoista on meidän kanssa samaa mieltä” -julistuksesta.

Tässä sitä mökää pidetään. KUVA: Sunna Kangas
Tässä sitä mökää pidetään.
KUVA: Sunna Kangas

Eihän asiat tietenkään olleet sitä, miltä ne näyttivät ja kyseessä oli ympäristöstä huolestuneiden ja hassuttelun haluisten aktivistien tempaus. Tavoitteena näillä mielensä osoittajilla oli tehdä näkyväksi ”yrityslobbareiden ja rikkaampien kansanosien rooli ja merkitys ilmastoneuvotteluissa”. Hyvin samoilla linjoilla siis olivat kuin edellä mainittu Brandalism-ryhmä.

Läpinäkyvyyden nimissä kerrottakoon, että osallistuin itse tuon tempauksen ideointiin Espoon Otaniemessä syyskuussa järjestetyssä Power Shift -tapahtumassa. Idea lähti liikkeelle juurikin ajatuksesta, että miltä näyttäisi jos nuo ilmastonmuutosta talouden nimissä ajavat tahot esittäisivät näkemyksiään ja arvojaan perinteisen mielenosoituksen kontekstissa. Melkoisen hassujahan näkemykset noin esitettyinä olivatkin. Hassuja ne kuitenkaan eivät ole käytännössä toteutettuina.

Kuten aina, yllättävät asiat herättävät tunteita ja myös moneen suuntaan. Osa ohikulkijoista otti tämän ”vastamielenosoituksen” tosissaan ja huuteli takaisin vastakkaisia näkemyksiä.

Tämä ei tietenkään häiriköitä häirinnyt ei kukaan oikeasti tainnut hirveästi hermostua.

Älkää hyysätkö mamuja ja norppia

MV-lehden puristuksessa kiusaus seurata samoissa jalanjäljissä saattaa osoittautua vastustamattomaksi. Median tulisi kuitenkin pitäytyä tästä.

Tamperelainen-lehden päätoimittaja Karri Kannala päätti viime viikolla heittää isompaa silmään ja ohjasi maahanmuuttokeskustelua uusille raiteilla solvaamalla kaikkia ei-maahamuuttokriittisiä. Tässä yhteydessä todettakoon, että ”maahanmuuttokriittinen” on termi, jota on lähinnä käytetty kiertoilmaisuna rasistiselle.  Ei tämä solvaaminen tietenkään mikään uusi ilmiö ole, mutta harvemmin sitä ovat päätoimittajat lehdissään harrastaneet.

”Maahanmuutosta puhuminen on rasismia. Suomalaisuuden korostaminen on fasismia. Suvaitsevaisto sallii monikulttuurisuudesta puhumisen vain itselleen.”

Hieman höpsöhän tuo pääkirjoitus oli, mutta kyllähän sitä höpsöä maailmaan mahtuu. Viikonlopun aikana Tampereella ovat nämä päätoimittajan suvakeiksi (suvaitseva vajakki) nimeämän henkilöt sitten liimailleet postiluukkuihinsa ”Ei Tamperelainen-lehteä” -tarroja.  Myös sosiaalisessa mediassa aiheesta käytiin eloisaa keskustelua. Kansanedustaja Anna Kontula ilmoitti juuri, että harkitsee kolumnistaan luopumista vastalauseena päätoimittaja Kannalan linjauksille.

Näitä on riittänyt. Kuva Facebookista.
Näitä on riittänyt, kuva Facebookista. Turuilla ja toreilla lupailevat kuvallisen kritiikin jatkuvan ja saavan pian uusia muotoja. Kiinnostuneina odotamme tulevaa.

Päätoimittaja Kannala ilmeisesti pahoitti mielensä tästä kritiikistä ja päätti kommentoida asiaa ja kirjoitustaan. Hän myös kehui, että toimitukseen ei ole tullut palautetta näistä hyysäreitä solvaavista kirjoituksista. On kuitenkin mahdollista, että tämä palautteen puute  kertoo enemmän keskimääräisestä Tamperelaiselle palautetta lähettävästä henkilöstä kuin tekstistä itsestään.

”Kirjoitin keskiviikon lehdessä kriittisesti, mutta asiallisesti ja faktaviittauksin pakolaisvyörystä Eurooppaan.”

Muutamia huomioita. Päätoimittajan viittaama kirjoitus oli vastaansanomattoman kriittinen. Sitä ei kuitenkaan voi pitää asiallisena, jos kirjoituksessa solvataan kritiikin kohdetta (suvakit) ja kuvataan ihmisiä (pakolaiset) vyöryksi. Faktaviittauksia kirjoituksessa ei ollut ensimmäistäkään.

Tämä suvakkihyysärien solvaaminen kannusti minua tarkastamaan päätoimittaja Kannalan aikaisempia tekstejä. Ilahduin suuresti törmättyäni (samaan Keskisuomalainen-konserniin Tamperelaisen kanssa kuuluvan) Imatralaisessa vuosi sitten julkaistuun tekstiin, jossa hän vastusti melkoisen samoilla sanankäänteillä norppia ja liito-oravia.

”Norppa, liito-orava ja muut vastaavat ovat aiheuttaneet tähän maahan paljon työttömyyttä, viivästyttäneet rakennushankkeita ja niin edelleen. Näiden hienojen luontokappaleiden hyysäystä ei enää ole syytä lisätä.”

Vaikka päättäisimme olla puuttumatta päätoimittaja Kannalan näkemyksiin luonnon monimuotoisuuden tarpeettomuudesta ja elonkehämme kaventumisen merkityksettömyydestä, haluaisin kiinnittää lukijan huomion hänen sanavalintaansa. ”Hyysätä” ja ”hyysäri” ovat termejä, joiden aseman suomen kielessä ovat vakiinnuttaneet ”maahanmuuttokriittisiksi” itseään nimittävät tahot. Termejä on mahdotonta käyttää arvoneutraalisti ja ammattitoimittajan on pakko olla tietoinen tästä.

Olen mykistynyt päätoimittaja Kannalan saavutuksesta. Hän on onnistunut yhdistämään toisiinsa rasismin rajamailla liikkuvan maahanmuuttokeskustelun sekä noin 8000 vuotta asuinalueidemme sisävesissä eläneet sileänahkaiset vesinisäkkäät. Saimaannorppien vinkkelistä Kannala esi-isineen on mamu (maahanmuuttaja) tai jopa MV-lehden kielellä matu (maahantunkeutuja).

Meneehän tässä mutkat hieman suoriksi, mutta menköön.
Meneehän tässä mutkat hieman suoriksi, mutta menköön.

24.11.2015 klo 11:50 korjattu Karri Kannalan etunimi.

Hiili sammuu ja vastamainos palaa

Voiman vastamainokset tekivät paluun suurempana kuin koskaan. Samalla poliitikot vääntävät Stadin energiaratkaisuista.


Ei ole tyystin merkityksetöntä, kuinka energiaa tuotetaan. Helsingissä energiaa tuotetaan pääosin kivihiiltä polttamalla. Tämä ei ole päästöiltään ongelmaton ratkaisu, vaikka sähkön ja lämmön yhteistuotannossa hyötysuhdetta saadaankin revittyä ylös. Puhtaampiakin vaihtoehtoja on.

Voimalaitosten kanssa aikajänteet ovat pitkiä, mutta juuri tällä hetkellä kaupunginhallituksen pöydällä on Helenin (ent. Helsingin Energia) hiilivoimaloiden kohtalo. Ja seuraavaksi asiasta vääntää kaupunginvaltuusto. Vaihtoehtoisista malleista on neuvoteltu ja tingitty sekä virkamiesten että poliittisen johdon voimin jo pitkään ja hartaasti. Lopulta jopa Helen itse on päätynyt esittämään Hanasaaren hiilivoimalan alasajoa ja sen korvaamista biolämpövoimalla sekä hajautetuilla ratkaisuilla

Nyt pitäisi vielä saada kaupunginhallitus ja -valtuusto tämän ratkaisun taakse, vaikka rahaa tässä tuleekin palamaan. Ei sillä, kaikissa tarjolla olevissa vaihtoehdoissa tulee palamaan rahaa. Näin se elämä vaan menee. Onneksi Helen on ollut varsinainen rahantekokone Helsingin kaupungille, joten ei sen investoinneista ehkä liian katkerasti pidä itkeä ja niitä tuottojakin kilahtaa kaupungin (eli meidän veronmaksajien) kassaan ihan mukavasti myös nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Aihe on iso ja merkittävä. Riittävän merkittävä Voiman määrittelemättömäksi ajaksi horrokseen vaipuneen vastamainostyöryhmän aktivoimiseksi.

We're back! Olemme selkä!
We’re back! Olemme selkä! KUVA: Voima-lehti

Mainonnan lainalaisuuden vaikuttavat myös vastamainonnan maailmassa, joten paluu pitää tehdä pamauksella – elämmehän spektaakkeliyhteiskunnassa. Ja mikäpä olisikaan suurempi pamaus, kuin siirtää vastis rakennuksen seinään?

Olen käsitellyt vuosien varrella useammankin kerran erilaisia tapoja projisoida iskulauseita ja grafiikkaa seinille. Tämmöisen projektin toteuttaminen on kiinnostanut myös ihan suorittavan osapuolen roolista.

Kyseessähän on projektorilla tai vastaavalla toteutettava väliaikainen häiriö julkisessa tilassa. Välillä kyseessä on taiten ja huolella järjestetyistä sessioista ja välillä tekniikkaa on käytetty myös mielenosoitusten yhteydessä, jolloin on kyetty kaappaamaan esimerkiksi kritiikin kohteen rakennus jättimäiseksi mielenosoitusbanderolliksi. Hienoa tässä tekniikassa on sen suhteellisen helppo toteutus, näyttävyys ja se, että mitään ei rikota jolloin viranomaisillakaan ei ole hirveästi vastaan sanomista.

Ehkä pisimmälle tämän on vienyt newyorkilainen The Illuminator -ryhmä. Toinen merkittävä toimija on ollut Greenpeace. Koska New York on ärsyttävän kaukana Voiman tarpeisiin ja Greenpeacen toimisto puolestaan naapurikorttelissa, kävin tapaamassa greenpeacelaisia ideani kanssa. 

Aiheeksi valikoitui ympäristöväkeäkin kiinnostava Helen ja tarvittava, melkoisen tehokas projektori löytyi Greenpeacen varastosta.

Mukana tapaamisessa oli myös Kiasmassa Tottelemattomuuskouluaan kipparoiva taiteilija Jani Leinonen, jonka kanssa kokemusta puretaan Kiasman viitoskerroksessa keskiviikkona 2.12. Lisää tästä sitten tuonnempana.

Tältä näytti kun Hellemobile on itse toimissa. Hieman näyttää Batmobilen ja Ghostbustersin kiesin, ECTO 1:sen rakkauslapselta.
Tältä näytti kun Hellemobile on itse toimissa. Hieman näyttää Batmobilen ja Ghostbustersin kiesin, ECTO 1:sen rakkauslapselta. KUVA: Tim Wessman

Kuten monasti olen toistellut, väliaikaisten häiriöiden taltioiminen on ensiluokkaisen tärkeää. Tai kuten The Illuminatorin Mark Reid totesi Voiman haastattelussa, dokumentaatio on jopa se pääasia.

”Oikeastaan kyse on kuvaussessiosta. Paikalla olijat näkevät heijastuksen, mutta asettelemalla tekstin juuri oikeaan paikkaan saamme aikaiseksi ikonisia kuvia.”

Nämä kuvat puolestaan voivat saavuttaa netin, ja erityisesti sosiaalisen median, välityksellä verrattoman suuren yleisön. Jopa moninkertaisen verrattuna paikalla olleisiin.

Joku voisi kysyä, että onko projisointia sitten edes järkeä toteuttaa, jos kuvat ovat pääasiallinen tavoite. Eikö saman kuvan saisi aikaiseksi paljon vaivattomammin vaikkapa Photarilla? No, tietenkin ne tempauksen paikan päällä todistavat henkilöt ovat tärkeitä ja tavoittelemisen arvoisia. Kannattaa myös huomioida näin saatujen kuvien sisältämä arvolataus. Kuvat ovat dokumentti oikeasti tapahtuneesta häiriöstä ja hallinnan hetkellisestä riistämisestä – ja tällä on merkitystä vaikka häiriö ja riisto olisivat kuinka symbolisia. Symboliikalla ja hallinnallahan tässä viestinnässä pelataan.

Tässä arvolatauksen tärkeydessä nämä dokumentaatiot eivät taida poiketa ihan hirveästi nykytaiteesta. Molemmissa arvolataus saattaa muodostaa jopa valtaosan vaikuttavuudesta ja ilman sitä, teos tyhjenee merkityksistä.

Onko tämä jo riittävän ikoninen?
Onko tämä jo riittävän ikoninen? KUVA: Veera Järvenpää

Toteutukseltaan projekti oli suhteellisen suoraviivainen ja helppo. Kunhan vaan oli se kymppitonnin projektori. Ja osaavat käyttäjät. Onneksi tuhansien eurojen projektori ei ole minimivaatimus projisoinneille ja halvemmallakin pääsee alkuun.

Videoprojektoreita saa nykyisellään jo suhteellisen edullisesti ja mikäli etäisyys projektorin ja seinän välillä ei ole reilua 200 metriä, kuten meidän tapauksessa oli, niin vähemmälläkin valoteholla selviää. Myöskin kiinnostuneiden kannattaa tutustua erilaisiin ninjaratkaisuihin. Yksi erinomainen sellainen on muun muassa gBeam-sissiprojektori.

gBeam muodostuu tehokkaasta led-lampusta, 3D-printatusta kotelosta sekä 135 millisestä kameraobjektiivista. Noin 800 gramma painavan ja 40 sentin mittaisen pötkylän kotelossa on lokosia perinteisille diakuville, joita voi lampun ja optiikan välityksellä heijastella vapaavalintaisille lähellä oleville pinnoille.

Ihan ilmainen myöskään gBeam ei ole. Hintaa koko paketille kertyy 449 euroa. Toisaalta, jos sinulla sattumalta on nurkissa pyörimässä tarpeettomia kameraobjektiiveja ja tehokkaita fikkareita, voit tilata pelkästään tarvittavan kotelon ja muut erikoisosat, jolloin hinta putoaakin murto-osaan.

Ja niitä sopivia diakuviakin voi printata kotikonstein sopivalle kalvolle.

Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa myös tutustua lähemmin edellä mainitun The Illuminatorin oppaaseen josta löytyy vinkkejä sekä aloittelijoille että jo kokeneemmillekin tekijöille.

Tältä se näytti tekijöiden vinkkelistä. Hanasaaren voimala oli selän takana ja jäätävä marraskuun tihkusade muodosti projektorin valokeilan kanssa suhteellisen scifin tunnelman. Taustalla häämöttävät nostokurjet eivät liudentaneet tätä tunnelmaa. Mutta vähän vilu kyllä tuli, onneksi oli kahvia ja keksejä.
Tältä se näytti tekijöiden vinkkelistä. Hanasaaren voimala oli selän takana ja jäätävä marraskuun tihkusade muodosti projektorin valokeilan kanssa suhteellisen scifin tunnelman. Taustalla häämöttävät nostokurjet eivät liudentaneet tätä tunnelmaa. Mutta vähän vilu kyllä tuli, onneksi oli kahvia ja keksejä. KUVA: Veera Järvenpää

Mutta mitä jatkossa? Mitä Voiman vastamainostyöryhmä aikoo tehdä? Nyt kun pää on jälleen auki, on vastiksia luvassa vanhaan malliin. Hieman kuitenkin haluamme sekoittaa pakkaa. Siinä, missä vastiksen ovat aikaisemmin syntyneet lähinnä toimituksen hermeettisessä kuplassa, ajattelimme tällä kertaa toivottaa muutkin tervetulleiksi leikkiin. Mitä enemmän meitä ideoijia on, sitä moninaisempia näkemyksiä yhteiskuntamme kipupisteistä ja mainonnan epäkohdista saamme.

Tämä Helle-projektiokaan ei olisi onnistunut omin lihaksin, joten kiinnostuneet häiriköt ovat tervetulleita esittämään omia ideoitaan. Tiedätkö sydämessäsi, kuinka siirtää jonkun vastamainoksen viesti kaupunkitilaan? Tai onko sinulla timanttinen idea vastamainosta varten, vai koetko ehkä polttavaa tarvetta photaroida syvimmät ajatuksesi maailmalle? Ota yhteyttä! Se onnistuu esimerkiksi Häiriköt-päämajan kautta.

Anna kuulua itsestäsi. Kaikkia maailman ideoita emme ehdi tai kykene toteuttamaan, mutta ehkä sinun ideasi kykenemme.

Ihana tihkusade loi kameran linssille laskeuduttuaan hienon efektin. Meno on utuista kuin progelevyllä.
Ihana tihkusade loi kameran linssille laskeuduttuaan hienon efektin. Meno on utuista kuin progelevyllä. KUVA: Veera Järvenpää

Kesko vihaa markkinataloutta ja rakastaa siat hengiltä

Kun kauppias ei halua maksaa tuottajalle säällistä korvausta, kerjätään lahjoituksia asiakkailta.

Kaikkihan me tiedämme, että lihatuotantoa tuetaan meillä ja muualla ihan häpeilemättä eikä markkinaohjautuvuudesta ole tietoakaan. Siltikään eivät tuottajat ja keskustapuolue punalippuja heiluttele, vaikka olisi sentään rehellistä se.

Mutta eivät riitä tuotantoketjulle maataloustuet, eivät tuottajat koe pääsevänsä säällisille liksoille ja tämä kyllä kuullaan toistuvasti raskain äänenpainoin. Nyt Kesko​ haluaakin oikein erikseen tukea tuottajia ja pyöräytti pystyyn kampanjan tätä varten. Kampanjan kuluessa myydään söpöjä #tuottajallekiitos-possukortteja joiden myyntitulot tilitetään sikatilallisille korkojen kera.

Tämä kampanja on sikäli omituinen, että kaupan alalla olisi mahdollisuus nostaa tuottajahinnat sille tasolle, että ei tarvita almukampanjoita. Niitä tuottajahintojahan ollaan painettu alas juurikin kaupan alan painostuksesta, että sikäli tässä kauppias korjaa hieman omituisesti ihan itse aiheuttamiaan tuhoja. Tulee mieleen asetelma jossa henkilö kuristaa toista ja samalla antaa tälle tikkarin.

Vasemmalla Keskon #tuottajallekiitos-kortti Twitteristä lainattuna. Oikealla Riiko Sakkisen Eat Me Ramen Pig -teos, joka puuttuu juurikin näihin elintarvikemainosten omituisuuksiin. Eikö tuon mainoskortin hulluus hyppää silmille, täytyykö asetelma esittää taiteen kontekstissa ennen merkitysten aukeamista?
Vasemmalla Keskon #tuottajallekiitos-kortti Twitteristä lainattuna. Oikealla Riiko Sakkisen Eat Me Ramen Pig -teos, joka puuttuu juurikin näihin elintarvikemainosten omituisuuksiin. Eikö tuon mainoskortin hulluus hyppää silmille, täytyykö asetelma esittää taiteen kontekstissa ennen merkitysten aukeamista?

Keskon hyväntekeväisyyskorttien kuvitukseksi on valikoitunut muun muassa tuttu ja turvallinen antropomorfinen possu, joka kohteliaasti pyytää syömään itsensä. Kortin asetelma on siitä kiinnostava, että eläin on siinä samalla sekä inhimillistetty että etäännytetty. Tämä asetelma herättää välittömästi muutaman kysymyksen: Pyytäisikö kukaan oikeasti päästä lautaselle ja haluaisiko sika olla ”joulupöydän tähti”? Ja miksi suhtaudumme tuotantoeläimen elämään niin välinpitämättömästi, että sen kuolemassa voi jopa hassutella – samalla kun lemmikkieläimet alkavat olemaan perheenjäseniä tuotantoeläimet on etäännytetty lihatehtaiksi.

Elikäs rautalangasta väännettynä: Jos tapatte sen eläimen ja syötte sen lihan, niin älkää nyt sentään väittäkö ko. eläimen pitävän tästä järjestelystä. Kunnioittakaa sitä ainokaisesta elämästään luopunutta luontokappaletta edes sen verran, jookos-kookos?

Eikös tämä olisi rehellisempi kuvitus kiitoskorttiin?
Eikös tämä olisi rehellisempi kuvitus kiitoskorttiin?

Kuten kaikkiin kunnon kampanjoihin nykyään kuuluu, niin tämäkin kiitoskampanja on jalkautettu sosiaaliseen mediaan. Kesko kannustaa asiakkaitaan ja hyväntekijöitään jakamaan mietteitään sosiaalisessa mediassa #tuottajallekiitos-hästägillä. Olisitteko yllättyneitä, mikäli kertoisin, että muutaman reippaat kansalaiset ovat jo ehtineet jakamaan aatoksiaan Twitterin puolella tuolla hästägillä? Hieman olen aistivinani vienoja kaikuja muuan raatokuutiogatesta.

#tuottajallekiitos, kun tarhaatte, kidutatte ja lopulta kaasutatte/ammutte hengiltä tuntevia, ajattelevia eläimiä.” ja ”#tuottajallekiitos lyönneistä, potkuista, sähköpiiskasta, ahtaista karsinoista, keinosiemennyksestä. t. possut” tuskin olivat ihan sitä mitä Keskolla ja tuottajilla oli mielessä tätä ideoidessa. No, näin tämä vaan menee.

Elikkäs internet, teepäs sitä missä olet ihan paras. Cheekin ja Elastisen sanoin: ”Let the Hunger Games begin!”

Tässä ohjeeni jokaiselle sosiaalisessa mediassa viihtyvälle. Antaa palaa.
Tässä ohjeeni jokaiselle sosiaalisessa mediassa viihtyvälle. Antaa palaa.

Oma peli, omat säännöt

Mainosmies liimailee tarroja ja kaivaa verta nenästään

Scott Caris on jättänyt jälkensä lukuisien kaupunkien katukuvaan, myös Helsingin. Miehen tarroja löytyy runsain mitoin sähköbokseista ja lampputolpista Suomen ja Yhdysvaltojen välisellä akselilla. 

"Hooked On A Feeling"
”Hooked On A Feeling”

Caris syntyi Detroitissa vuonna 1966 kansalaisoikeusliikkeen ajaessa ihmis- ja kansalaisoikeuksia myös tummaihoisille kansalaisille. Meno ei ollut pelkästään rauhallista.

”Sikäli mikäli muistan oikein, vanhempani nostivat kytkintä moottori­kaupungista vuonna 1967 samalla, kun kansalliskaartin tankit vyöryivät Michigan Avenuella. Muistikuvani tapahtumista ovat kuitenkin hämärät, olinhan vasta yksivuotias.”

Sittemmin tuo autoteollisuuden nuupahtanut mekka on menettänyt asukkaita vuosi vuodelta – jo nuorella iällä Caris siis toimi suunnäyttäjänä suurille massoille. Carisille löytyi rauhallisempi kasvuympäristö samoin Michiganin osavaltiossa sijaitsevasta Fremontin pikkukaupungista. Ajan mittaan hän on asunut Yhdysvaltojen eri laidoilla ja muun muassa Suomessa.

 

Ei sitten kaatunut SSS-hallitus. Onneksi. Muuten olisi uudessa Voimassa julkaistu Kulta-Turbo-Fanijuliste vanhentunut. Ei vanhentunut ja voit ladata omasi osoitteesta uusi.voima.fi/vastamainosket
Ei sitten kaatunut SSS-hallitus. Onneksi. Muuten olisi uudessa Voimassa julkaistu Kulta-Turbo-Fanijuliste vanhentunut. Ei vanhentunut ja voit ladata omasi osoitteesta uusi.voima.fi/vastamainokset

Kuten niin usein, myös Carisin tie Helsinkiin seurasi tulevaa vaimoa. Nykyään pariskunta jakaa aikansa Helsingin ja Kööpenhaminan välillä.

Takana on myös muutama vuosi­kymmen työskentelyä mainosalalla suuryritysten kanssa ja vuoden mittainen komennus Executive in ­Residence -tehtävissä Aalto Center for Entrepreneurshipissä. Komealta kalskahtava titteli tuli tutuksi suurelle yleisölle ex-pääministeri Esko Ahon tultua nimetyksi samaan positioon toisaalla Aalto-yliopiston rakenteissa. 

Aalto Center for Entrepreneurship puolestaan on Aalto-yliopiston komeasti nimetty yrityshautomo, jossa startup-yrityksiä tukee ”ecosystem of incubators, accelerators & investors”. 

”Taustani markkinoinnin ja mainonnan parissa ei tuo minulle säteilevää sädekehää tai tee minusta automaattisesti huomionarvoista kommentaattoria. Pidän kuitenkin korvani maata vasten ja sormeni pulssilla ja yritän pysyä kärryillä siitä, mikä on yhteiskunnassamme ajankohtaista ja mitkä voimat vaikuttavat arkiseen aherrukseemme. Tämä ei tietenkään takaa asiantuntija-asemaani minkään suhteen.”

Muistatteko vielä sen ajan, kun Cai-Göran Alexander Stubbista odotettiin suomalaisen politiikan pelastajaa?
Muistatteko vielä sen ajan, kun Cai-Göran Alexander Stubbista odotettiin suomalaisen politiikan pelastajaa?

Teoksissaan Caris käsittelee usein poliitikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä. Juuri he ovat niitä, jotka siihen arkiseen aherrukseemme vaikuttavat tavalla tai toisella.

”Poliitikot ja julkkikset ovat helppoja kohteita. He ovat myös henkilöitä, jotka lentävät mitä suurimmissa määrin kansalaisten silmille joka tuutista. En malta olla pitämättä hieman hauskaa heidän kustannuksellaan.”

Viime Voiman keskiaukeamalla ihastutti ja vihastutti Carisin Super-Kulta-Turbo-fanijuliste Vladimir Putinista. Siinä Vova poseerasi pellehuulissa, jotka eivät poikenneet suuresti viereisen kuvan vastaavista. Se, oliko kyseessä Putinia ylistävä vai alistava teos, jää katsojan päätettäväksi.

”Toisinaan nautin veren kaivamisesta nenästä”, taiteilija suostuu kommentoimaan teostaan.

Vähän ovat Vovan huulet päässeet rohtumaan.
Vähän ovat Vovan huulet päässeet rohtumaan.

Viime vuosina Carisin taiteen keskeisenä jakelukanavana on toiminut katutila. Kuten kunnon mainosmies, ­Caris ymmärtää yleisön tavoittamisen tärkey­den – ilman yleisöä teokset eivät täytä niille asetettua tehtävää.

”Kadut ovat ilmeisin paikka, jossa ihmiset voivat kohdata uusia ja yllättäviä asioita. Kaduilla palautemekanismi on myös mitä tehokkain: näen itse, kuinka kauan teokseni pysyvät näkyvillä ja kuinka ympäristö mukautuu niihin.”

Kaikkia Scott-tarroja Caris ei tietenkään ole itse liimannut. Avokätisesti kädestä käteen jaetut tarrat ovat levinneet arvaamattoman yllätyksellisesti ja vailla taiteilijan kontrollia.

”Merkityksellistä kaduille siirtymisessä oli myös se, että studioltani loppui tila. Minun piti rikkoa kahleet ja löytää uusia paikkoja, joissa viihdyttää itseäni”, Caris kertoo. Todisteiden valossa hän on viihtynyt hyvin.

Mutta luvallistahan tarrojen liimailu pääasiassa ei ole. Tämä ei taiteilijaa haittaa.

”Tämä on minun pelini ja minä laadin säännöt.”

Jari Tamminen
Lataa itsellesi Scott Carisin potretit
SSS-hallituksesta sekä Vladimir Putinista osoitteessa uusi.voima.fi/vastamainokset
Kuva suoraan ministeri-Audin takapenkiltä. Ja se muuten onkin mukava penkki.
Kuva suoraan ministeri-Audin takapenkiltä. Ja se muuten onkin mukava penkki.


 

Helpotusta ankeuteen

Kiinnostavampaa asuinympäristöä maalaava Salla Ikonen oli purskahtaa itkuun jyrättyjen graffitien äärellä.

Salla Ikonen on juuri saanut valmiiksi ison Satumetsä-projektin Mikkelissä. Hän maalasi kaupungin keskustassa Pikkutorin ympäristössä muun muassa virastotalon ulkoseiniin ja kirjaston sisäseiniin. Koko kesän mittaiseen urakkaan kuului myös työpajoja, joihin kaikki kiinnostuneet toivotettiin tervetulleiksi. Halukkaita saapui paikalle reilu 70, ja heidän jäljiltään toria ympäröivissä puissa roikkuu ripustettuna noin 100 Satumetsän  hahmoa.

Pysyväksi osaksi Mikkelin keskustan katukuvaa jäävät Ikosen seinämaalaukset – eli muraalit.

”Kymmenisen vuotta sitten kävin Meksikossa muutamaan otteeseen. Siellä on paljon muraaleja, ja sieltä tuli se ajatus, että Suomeenkin sellaiset sopisivat. Meillä riittää harmaata betoniseinää ja on pimeätä ison osan vuotta”, Ikonen avaa valintansa taustoja.

Katutaiteilijauralle kannustanut meksikolainen muraaliperinne näkyy Ikosen teoksissa. Ne poikkeavat tyyliltään siitä, mitä katutaiteella on meillä viime vuosina tarkoitettu.

”Koen kyllä olevani osa katutaide­skeneä – oma tyylini kuitenkin poikkeaa graffitista ja sapluunatöistä. Esimerkiksi puhtaasti kirjainpohjainen graffiti ei välttämättä istuisi virastotalon seinään – tai no, riippuu tietysti keneltä kysyy. Kaikille tyyleille on kuitenkin paikkansa ja tilaa.”

Sarvipää kurkkaa pömpelistä Mikkelin satumetsässä.
Sarvipää kurkkaa pömpelistä Mikkelin satumetsässä.

”Kiinnostuttuani katutaiteesta etsin vuonna 2011 käsiini Multicoloured Dreams -ryhmän, ja sitä kautta pääsin ensimmäisiin projekteihin kiinni”, Ikonen kertoo.

Tänä vuonna hän osallistui ryhmän kanssa Myyrmäen juna-aseman sisäpintojen maalaamiseen. Mikkelin Satumetsän hän puolestaan toteutti itseohjautuvasti.

Voiman haastattelua edeltävänä päivänä loppuun saatettu Satumetsä oli osa Mikkelin kaupungin Taide osana keskustan kehittämistä -hanketta. Vaikka Ikonen oli Mikkelissä vierailijana, uskoo hän teostensa sopivan ympäristöönsä ja paikallisten ajatusmaailmaan. Mikkeliläiset osallistuivat Satumetsän suunnitteluun ja toteuttamiseen, ja Ikonen mieltääkin roolinsa jossain määrin yleisön palvelijaksi.

”Kuuntelen aina paljon paikallisten asukkaiden mielipiteitä valmistellessani ja toteuttaessani julkisia teoksia. He ovat kuitenkin se porukka, joka niitä teoksia eniten kohtaa. Kun maalaan, kanssani tulee myös poikkeuksetta kymmeniä henkilöitä keskustelemaan paikasta ja sen merkityksestä. Ihmiset arvostavat  sitä, että heitä varten tehdään tällaista, ja kokevat sen omakseen. En tee taidetta vain itseäni varten.”

Virastotalon seinään Ikonen maalasi talossa työskentelevän virkamiehen toiveesta miehen, joka katselee kaihoisasti aukion vastakkaisella puolella olevaa naista ja satumetsää.

”Haluan tuottaa ihmisille jotain yhteisesti koettavaa, joka ei tartu pintakerroksen erimielisyyksiin. Jotain, joka leikkaa pintaa syvemmälle.”

Myrtsissä riitti seinää väritettäväksi.
Myrtsissä riitti seinää väritettäväksi.

Vaikka Ikosen teokset eivät ole julistavan poliittisia eikä hän haasta vallitsevaa järjestystä valtaamalla tilaa omin luvin, työnsä ei ole vailla yhteiskunnallista vaikutusta.

Samalla, kun Ikonen viimeisteli Satu­metsää Mikkelissä, Helsingin kaupunginvaltuusto päätti jatkaa katutaidekaupunginosan mahdollisuuksien kartoittamista. Helsingin kaupunginisien ja -äitien innoittajana on epäilemättä toiminut osaltaan katutaidetta seinilleen ennakkoluulottomasti haalinut Vantaan Myyrmäki, jonka koristeluun Ikonenkin osallistui.

”Tietenkin isot projektit toimivat esikuvina, eikä niitä nähdä uhkana. Tämän kautta yleinen ilmapiiri kehittyy kohti sallivampaa, ja moni muukin katutaiteen muoto saa lisää elintilaa. Jotain kehityksestä kertoo myös se, että minun teokseni ovat tällä hetkellä esillä Helsingin kaupungintalon Virka ­Galleriassa. Onhan sitä muutosta tapahtunut sitten nollatoleranssivuosien.”

Ikonen osallistui kesällä Malta Street Art Festivalille. Suomessa harvinaisemmat realistiset esittävät muraalit hallitsivat festareilla.
Ikonen osallistui kesällä Malta Street Art Festivalille. Suomessa harvinaisemmat realistiset esittävät muraalit hallitsivat festareilla.

Ikonen asui vuosia Martinlaaksossa, Myyrmäen naapurissa. Ajatukset katutaiteesta asuinympäristön kohentajana johtivat hänet yhteen Myyrmäki-liikkeen Petteri Niskasen kanssa. Silloin syntyi ajatus maalata Myyrmäen juna-asema kauttaaltaan, tehdä siitä asukkaiden oma asema.

”Olen istunut M-junassa kuusitoista­vuotiaasta asti, ja olen aina mielessäni väritellyt talojen seiniä kurjissa paikoissa – miettinyt, millä niistä saisi viihtyisämpiä. Myyrmäen asema oli pitkään paikka, jota halusin maalata.”

Myyrmäen asema ei ollut erityisen hehkeä näky ennen täysremonttia ja uutta maalikerrosta – päinvastoin. Samalla rataosuudella on myös Malminkartanon asema, jota koristivat vuosien ajan suuret graffitit. Ne kuitenkin maalattiin piiloon osana Stop töhryille -projektia.

”Kun Malminkartano maalattiin yli, meinasin purskahtaa itkuun.”

Nyt Ikonen voi katsoa Myyrmäen juna-asemaa, eikä hänen tarvitse värittää seiniä sielunsa silmin. Hänen tarvitsee ainoastaan pitää silmänsä auki.

Ja ehkä Malminkartanonkin asema on vielä pelastettavissa.

Salla Ikonen: Hahmoja Helsingissä Virka Galleriassa Helsingin kaupungintalolla 8.11. asti.

Ikosen maalaukset Myyrmäen asemalla nähtävissä päivittäin

Komeasti harjattu

Voiko puolue toimia tuomioistuimena ja kuinka sekaisin ulkoministerin sopii olla.

Rasisti saa olla, mutta puheenjohtaja Soinia ei sovi arvostella, se tuntuu olevan Perussuomalaiset rp:n linja. Puolueen 3. varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen kuitenkin arvosteli puheenjohtaja Soinia ja sai potkut puolueesta. Tai virallisen ilmoituksen mukaan Tynkkysen potkujen syy oli se, että hän on syyllistynyt rikokseen – tarkemmin sanoen hänen kerrottiin rikkoneen ”henkilörekisterilakia” ja julkaisseen tekemänsä listan nimet verkossa kysymättä allekirjoittajien suostumusta.

Jos jätetään liikaa vatuloimatta sitä, että Suomen lainsäädäntö ei henkilörekisterilakia tunnekaan, niin pohditaan kuitenkin hetkinen tätä päätöstä. Puoluehallitus siis päätti perjantaina että Tynkkynen on rikkonut lakia kerätessään nimiä listaan, jossa vaadittiin ylimääräistä yhteiskokousta. Puoluehallitus otti oikeuslaitokselta tuomiovallan käsiinsä ja näytti Tynkkyselle ovea – kiinnostava siirto oikeusministerin puolueelta.

Tynkkyselle tuomio ilmoitettiin suoraselkäisesti sähköpostitse (tulee muuten mieleen pääministerin Vanhasen tekstaribänät). Onko tämä se kuuluisa maan tapa?

"Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia."
”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia.”

Edellisen kerran perussuomalaisten nimilistoista puhuttiin kesällä, kun puolueen viestinnän parissa hieman epämääräisessä roolissa työskentelevä Matti Putkonen teki omia listojaan.

Putkonen oli pahoittanut mielensä Olli Immoseen kohdistuneesta kritiikistä ja julkisti listan Immosta dumanneista poliittisista toimijoista ja toimittajista. Putkosen listan kohdalla ei tainnut olla kyse laittomasta henkilörekisteristä vaikka sellaistakin julkisuudessa ehdoteltiin. Kiinnostavaa kuitenkin on se, että Perussuomalaisten puoluehallitus on päättänyt vetää tiukkaa ja ennakoivaa linjaa Tynkkysen listan kohdalla ja että samaa linjaus ei koske Putkosen listauksia.

Kaiken tämän vouhkaamisen kohdalla on  tärkeä kysyä, että mikäli puolueorganisaatio epäilee lakia rikotun, niin miksi se ei ottanut yhteyttä poliisiin. Eivätko perussuomalaiset luota poliisiin ja oikeuslaitokseen? Oikeusvaltiossa kuitenkin elimme kun viimeksi tarkastin. En ole loputtoman yllättynyt, mikäli kävisi ilmi, että Tynkkysen erottaminen ilmoitetuilla perusteilla paljastuisi laittomaksi. Ainakin asiantuntijat ovat jo ehättäneet ilmoittaa, että puoluehallituksella eivät valtuudet riitä Tynkkysen erottamiseen puolueesta – erottamiseen tarvittaisiin puoluekokouksen päätös.

Jotenkin surkuhupaisaa, että juuri tuota puoluekokoustahan Tynkkynenkin haikaili.

Nähtäväksi jää, jatkaako Tynkkynen taistelua asemastaan puolueessa. Jos jatkaa, niin kaikki maailma popkornit eivät riitä sen battlen seuraamiseen. Häiriköt-päämajan vahva suositus tällä hetkellä on ostaa popkorntiteollisuuden osakkeita ja popkorni-futuureja.

Eivätkä rikokset tai tuomiot aikaisemmin ole näyttäneet muodostuvan esteeksi Perussuomalaisten jäsenyydelle ja edustamiselle. Lienee tarpeetonta kirjata tähän tarkempaa listaa aiheesta – kyllä te olette niitä listoja nähneet jo tarpeeksi monta kertaa. Sitä voi kysyä itseltään, miksi tämä yksi puoluehallituksen rikokseksi tulkitsema teko sitten johti potkuihin, jos eivät edes tuomioistuimen antamat tuomiot ole mitenkään satavarmasti niitä fuduja tuoneet.

Vielä kesäkuussa Soini ilmoitti että, ”ei minua mikään tällaisessa maailmassa huoleta, kun perussuomalaiset menestyy”. No, nyt on tullut parissakin kannatuskyselyssä osumaa melkoisen pahasti ja kannatus liukenee nopeammin kuin samariini vesilasiin. Onhan se ymmärrettävää, että silloin ottaa päähän ja jotain tarttee tehdä.

Silloin voi vaikka korkata konjakkipullon. Tai voi mennä internettiin ja kirjoittaa plokin. Ei sillä niin väliksi, vaikka tekstissä ei olisi järjen häivää. Ilmeisesti puolueenkaan mielestä kirjoituksessa ei ole tolkkua, vai miksi ihmeessä se on jätetty jakamatta sosiaalisessa mediassa?

ANARKORASISMIA JA MURAJAN MAMBOJUMBO

Anteeksi  vaikeaselkoinen otsikointi.

Tätä tarkoitan.

Anarkorasistit veivät Perussuomalaisten puoluetoimistolle lakanan.  Hengenheimolaisensa ovat turmelleet useaan otteeseen  Perussuomalaisten piiritoimistoa.

Anarkorasistiset vihateot ovat vastenmielisiä.

Ku klux klan vihaa sekä katolilaisia että juutalaisia. Olen katolilainen Israelystävä. Siis oiva kohde ku klux klaniselle anarkorasistille.  Tällaiselle toiminnalle kansan kustantama YLE  antoi palstatilaa.

Anarkorasisti = anarkisti+rasisti.

Tämän tekstin kirjoittaja on siis Timo Soini, Suomen ulkoasiainministeri, joka on Suomen valtioneuvoston jäsen ja ulkoasiainministeriön päällikkö.

Soini viittaa kirjoituksessaan A-ryhmän tempaukseen, jossa Olli Immoselle toimitettiin Ku Klux Klan -kaapu. Oman ilmoituksensa mukaan A-ryhmä ”on antiautoritäärinen ryhmä, joka vastustaa sortoa sen kaikissa muodoissa”. Anarkisteiksikin porukkaa voisi epäilemättä kuvailla.

Tietenkin minä ymmärrän sen, että Soinia harmittaa kun muistutetaan oman puolueen sisällä vaikuttavista vastaansanomattoman rasistisista voimista. Viestinnässä voisi silti pyrkiä edes auttavaan koherenssiin. Jos haluaa haukkua antirasistisia anarkisteja, niin ei heitä ehkä kannata rasisteiksi haukkua, jos ei millään muotoa kykene perustelemaan tätä loogista kuperkeikkaa.

Tuollaisilla väitteillä antaa itsestään hieman höpsön vaikutelman – ja höpsöys on ominaisuus joka ei oikein sopi ulkoaisainministerin arvolle.

PS. Näyttävät korjanneet Suomen uutisiin tuon henkilörekisterilain henkilötietolaiksi. Aika yllättävää tämä lepsuilu, mikäli asiaa on tosiaan selvitetty ihan asiantuntijoiden avulla.