elsi hyttinen

Elsi Hyttinen on Normihomolehden toimitussihteeri. Hän asuu Helsingin Vallilassa, on äskettäin oppinut juomaan kahvinsa mustana ja inhoaa vaatteiden ostamista. Hän lukee paljon, osaa parsia ja pitää kasvimaan laittamisessa eniten maan kääntämisestä.

Tyttöydestä, rujosti

Teksti Elsi Hyttinen

Teatteri Takomon näyttämölle rakennettu Amerikkalainen tyttö -esitys tavoittaa romaanista oleellisen eikä päästä katsojaa helpolla, arvioi Elsi Hyttinen.

Amerikkalainen tyttö -esityksen jälkeen ei tunnu siltä, kuin olisi käynyt teatterissa. Pikemminkin on kuin katsoja olisi viety jonnekin nykytanssiesityksen, performanssin ja jonkin muun, vielä määrittelemättömän esitystaiteen muodon väliselle alueelle. Amerikkalaisen tytön tiedotusmateriaalissa taidetaankin puhua johdonmukaisesti Monika Fagerholmin kirjaan perustuvasta esityksestä, ei romaanin näyttämösovituksesta.

Fagerholmin romaani on fragmentaarinen kuvaus yhteisöstä Bule-lammen rannalla. Tapahtumat sijoittuvat 60–70-luvun taitteeseen, mutta romaani ei oikeastaan kerro niistä. Keskiössä on Amerikasta tullut tyttö, joka hukkuu lampeen, mutta juonta oleellisempia ovat henkilöiden mielenmaisemat ja kirjan tyyli, joka rakentuu lukemattomista viittauksista erilaisiin populaarikulttuurin ilmiöihin.

Takomon esityksessä kirjasta ei ole siilattu esiin mitään yhtä juonen linjaa seurattavaksi, vaan näyttämölle on siirretty juuri kirjan ydin: fragmentaarisuus, sekä läsnäolon ja poissaolon häilyvyys.

Tekijöille on nostettava hattua uskalluksesta rikkoa konventioita, vaikka Fagerholminsa huonosti tuntevan onkin vaikea ensin saada esityksestä otetta. Kun alun hämmennyksen jälkeen malttaa olla kysymättä, mistä tämä kaikki kertoo, tulee palkituksi. Hakkaava rytmi, toistuvat repliikit, tanssillinen liike ja puhtaat laulusuoritukset naulaavat katsojan paikalleen.

Mutta silti: mistä esitys kertoo? Lopulta kaikki kiertyy tyttöyteen, tytöksi kasvamisen erityisyyteen. Näyttämöllä siteerataankin humaltuneen hahmon suulla feministifilosofi Judith Butlerin ajatusta, jonka mukaan sukupuoli on tekemistä, oikeanlaisten eleiden toistamista.

Amerikkalaisen tytön hahmot ovat naisia tai tulossa sellaisiksi ja samalla koko ajan vaarassa astua harhaan, olla väärin, menettää otteensa minästä, jota pitäisi olla rakentamassa.

Lammen synkkyys vaikuttaa heistä jokaiseen, vetää puoleensa tai työntää luotaan. Kaikki on raadollista, myös jäätelömyyjän kesäromanssi. Esitys näyttää julmana tragediana sen, mikä usein kuvataan eheänä kasvukertomuksena, hieman nostalgisesti värittyneenä itsensä löytämisen aikana: nuoruuden.

On kiinnostavaa, että viime aikoina tällaista uudenlaisia feminiinisyyden kertomuksia on nähty muuallakin. Tapa, jolla feminiinisyys hahmotetaan Amerikkalaisessa tytössä, muistuttaa esimerkiksi ruotsalaista elokuvaa Apinatytöt (2011). Tyttöydessä on molemmissa kyse rujoista voimista, jotka on saatava kuriin tai opittava kanavoimaan oikein tai muuten… Niin, muuten mitä?

Tätä eivät nämä nykykuvaukset kerro. Eivät, koska niissä ei ole kyse utopioista vaan pikemminkin yrityksestä katsoa ja nähdä se, millainen maailma on.

Tyttöjen maailma.

Monika Fagerholm & Iida Hämeen-Anttila: Amerikkalainen tyttö. Ohjaus Essi Räisänen. Esitykset 20.5. saakka Helsingin Teatteri Takomossa.

”Kukaan ei ole täydellinen”

Teksti Elsi Hyttinen

Cyril Pedrosa piirtää sarjakuvaa ekologisesta elämäntavasta – ja lensi Ranskasta Suomeen kertomaan siitä.

”Sarjakuvan piirtäminen ei ole poliittista”, sanoo sarjakuvataiteilija Cyril Pedrosa hyväntuulisesti ja imee käsinkääritystä sätkätupakastaan vielä viimeiset savut.

Pedrosa on piirtänyt kaksi albumillista autobiografista sarjakuvaa ekologisesta elämäntavasta ja sen aiheuttamasta hankauksesta arjesta, ja nyt hän istuu tyynesti helsinkiläisellä terassilla ja väittää, ettei ole poliittinen taiteilija.

Hetkinen, tähän tarvittaisiin nyt vähän tarkennusta.

”Politiikassa päämääränä on aina yleisön vakuuttaminen jostain. Se on väistämättä dogmaattista, eikä siinä ole edes mitään pahaa. Politiikkaa tehdessä ei esitellä oman ajattelun ristiriitaisuutta ja keskeneräisyyttä.”

Pedrosa kertoo tehneensä joitakin kuvitustöitä Ranskan vihreiden tarpeisiin.

”Mutta ne työni eivät ole taidetta, ne ovat viestin välittämistä. Kun teen taidetta, en halua opettaa. Haluan kuvata itseni sellaisena kuin olen: olen epätäydellinen, teen virheitä, välillä ihan suoraan väärinkin.”

Idea oman ekoelämäntavan kuvaamisesta syntyi, kun eräs lehti pyysi Pedrosalta nykymaailmaan sijoittuvaa sarjakuvaa.

”Olin juuri saanut Kolme varjoa valmiiksi, ja halusin tehdä jotain ihan muuta. Niinpä tämä pyyntö paineli heti sielussani nappuloita.”

Pari viikkoa mietittyään Pedrosa löysi muistiinpanot, joita oli tehnyt parikymppisenä ollessaan aktiivisemmin mukana vihreässä politiikassa. Silloin vihreiden ongelmien kuvaaminen jäi, koska hän ei keksinyt sopivaa muotoa tarinoilleen.

”Nyt yhtäkkiä tajusin, että itselleni nauraminen olisi juuri oikea keino lähestyä näitä asioita.”

Pian syntyivät ensimmäiset stripit, joissa Pedrosa kuvaa omaa, vaimonsa ja lastensa elämää Ranskan maaseudulla, jonne ekoajattelu istuu yhtä hyvin kuin suomalaisellekin maaseudulle. Eli jatkuvasti hangaten ja sovittelemalla.

Mutta tässähän ei ole kyse ainoastaan siitä, että Pedrosa nauraisi itselleen. Tässähän altistetaan koko perhe julkisuudelle.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

”Vaimostani ajatus olikin aluksi hieman hankala, ja olen yrittänyt olla paljastamatta hänestä liikoja. En esimerkiksi kerro hänen nimeään – eikä hän ole sarjakuvassa yhtä kaunis kuin tosielämässä.”

Vaimo myös lukee kaikki Pedrosan käsikirjoitukset etukäteen. Nauraen.

”Toisaalta olen myös päättänyt, että en rupea muuttelemaan tarinoita hänen toiveittensa mukaisesti. Mieluummin riidellään sitten lopputuloksesta. Varominen johtaisi itseni sensuroimiseen, enkä taiteilijana voi alkaa sellaiseen.”

Lapsetkin ovat sujut sen kanssa, että pieniä vilauksia heidän elämästään taltioituu ruutuihin ikuisiksi ajoiksi.

”Ainoastaan kerran poikani huomautti, että nyt olet vaarallisilla vesillä. Stripissä kuvasin jotakin, mikä oli tapahtunut hänen koulussaan.”

Silloinkin sarjakuva lopulta jäi ennalleen, pojan suostumuksella.

”Mutta sen jälkeen olen ollut entistä varovaisempi sen suhteen, kuinka kuvaan perhettäni. Olen yrittänyt pitää päähuomion itsessäni.”

Haastattelu tehdään Helsingissä sarjakuvafestivaalien aikaan. Tätä ei-dogmaattista vihreää taiteilijaa naurattaa, kun tulee puheeksi se, kuinka hän pohjoiseen matkusti.

”Lensin. Ja ollakseni täysin rehellinen, se ei vaivaa minua ollenkaan. Olen todellinen paradoksi. Tiedän, kuinka haitallista lentäminen on, mutta tein sen silti. En pysty selittämään sitä… Tai itse asiassa pystyn: taidan olla toisinaan laiska sekä teoissa että älyllisesti.”

_______________

Sarjakuvapiirtäjän suosikit

Muste ja sivellin.

”Piirustusvälineistä suosikkini ovat muste ja sivellin, koska niistä on niin moneen. Jälki voi olla erittäin kovaa tai sitten hyvin pehmeää riippuen siitä, onko alusta kuiva vai kostea. Sivellintä voi käyttää kuin kynää, terävästi, tai väriä runsaasti kuin maalatessa, niin, että materiaalin tuntu on voimakas. Ja kuitenkin ne ovat hyvin yksinkertaiset välineet.”

Toimistoaika.

”Toimistoaika ei itse asiassa olisi työaikasuosikkini, jos voisin valita. Mieluimmin tekisin töitä silloin, kun se tuntuu hyvältä: toisinaan aikaisin aamulla, toisinaan öisin. Käytännössä työrytmini muotoutuu kuitenkin lasten kouluaikataulun mukaan, joten elän säntillistä elämää kuin työväenluokan sankari.”

Vaimo.

”Jos saisin kiittää vain yhtä ihmistä siitä, että minusta on tullut se, joka olen, kiittäisin vaimoani. Se, että tapasin hänet, muutti kaiken elämässäni. Tapasimme aika nuorina, melkein kaksikymmentä vuotta sitten. Hänen ansiostaan uskalsin jättää esimerkiksi yliopisto-opintoni ja ryhtyä piirtämään.”

_______________

Cyril Pedrosaa suomeksi: Ekoloogiset. WSOY 2011, 73 s. Suomennosvalikoima ranskankielisistä albumeista Autobio ja Autobio 2.

Kolme varjoa. WSOY 2010, 268 s.

Itsenä olemisen hinta

Teksti Elsi Hyttinen

Soita minulle Billy on hengittävä kuvaus monimutkaisesta ihmisestä, arvioi Elsi Hyttinen.

Teoksissa, jotka kuvaavat esiintyvän taiteilijan koko uraa, on aina jotakin lähtökohtaisesti surullista. Ensimmäisten varovaisten aplodien vielä kaikuessa sankarin korvissa katsojan vatsaa jo vääntää: tämä ei pääty hyvin, ei voi päättyä. Ennen pitkää salit tyhjenevät, maneerit jäykistyvät, tulee uusi aika, tulevat uudet idolit ja lopulta Kronos syö unohdetun sankarin.

Teatteri Jurkan Soita minulle Billyssä tähän perustarinaan kietoutuu toinen tarina, joka on yhtä vereslihainen, ja jota katsoessa katsojan on välillä vaikea päättää, toivoako sankarin onnistuvan taistelussaan vai sitä, että hän epäonnistuisi. Soita minulle Billy on tarina pianistista, joka syntyi Dorothyksi, mutta kasvoi Billyksi.

Miksikö katsoja toivoisi välillä sankarin epäonnistumista? Siksi, että rintojen yli vedetystä siteestä tulee raja, jota kukaan ei saa ylittää. Billy Tipton on jatkuvasti varuillaan. Se, ettei saa hetkeäkään levätä, on kova hinta siitä, että saa olla se, joka on.

Heini Junkkaalan kirjoittama ja ohjaama Soita minulle Billy perustuu tositarinaan, mutta löyhästi. Tosielämän Billy ei koskaan kertonut elämäntarinaansa kenellekään.

Se tiedetään, että hän syntyi Dorothyna vuonna 1914 ja kuoli Billynä 1989, ja että hän oli jazz-pianisti. Vasta Tiptonin kuoleman jälkeen hänen sukupuolensa selvisi lapsille, joita hän oli adoptoinut useita. Esityksen käsiohjelman mukaan myös useampi Billy Tiptonin naisystävistä väitti, ettei tiennyt hänen sukupuolessaan olevan mitään erikoista.

Näytelmän alkupuolella Joanna Haartin esittämä nuori muusikko – joka on niin täynnä elämisen energiaa että hyvällä tuulella ollessaan liikkuukin miltei pomppien – pukeutuu miesten pukuun, koska hameessa jazz-pianistille ei löydy töitä.

Hän kasvaa kiinni pukuun ja siihen tapaan, jolla naiset katsovat miestä. Hän ei halua olla nainen, joka pukeutuu kuin mies. Hän haluaa olla mies. Niinpä hänestä tulee ihminen, joka voi rakastaa muita, mutta joka ei paljasta sisintään kenellekään. Näytelmän maailmassa on vaikea tietää, onnistuuko Billy tässä, vai rakastavatko hänen elämänsä naiset Billyä niin paljon, että antavat hänen uskoa onnistumiseensa.

Näytelmä ei tarjoa vastauksia mihinkään, ei edes siihen, mikä oikea sukupuoli on. Billynkään. Mutta se katsoo ihmistä läheltä, intiimisti.

Intiimiys on hyvin konkreettista Jurkan kaltaisessa pienessä huoneteatterissa. Ohjauksen tyylilaji sallii kuitenkin yleisön myös hengittää: Minna Haapkylän esittämät lukuisat naishahmot ovat hyvällä tavalla luonnosmaisia kuin akvarelleja, joihin muutamalla vedolla tallentuu olennainen. Myös Carl-Kristian Rundmanin hahmot ovat yhtä aikaa keveitä ja luonteikkaita hahmotelmia Tiptonin elämään vaikuttaneista miehistä.

Joanna Haartin Billy syntyy, kasvaa ja kuolee yleisön silmien edessä herkästi, välillä hieman haparoiden. Näin kohtausten ja hahmojen väliin jää ilmaa ja yleisölle tilaa yhdistellä asioita ja ymmärtää hahmoja myös rivien väleistä.

Surullinen esitys silti on. Ilmaan jää kysymys, olisiko Billy ollut onnellisempi, jos maailma olisi toisenlainen. Olisiko hän voinut elää vapaamman elämän, jos maailmassa ei olisi pakko olla joko nainen tai mies.

Soita minulle Billy Helsingin teatteri Jurkassa 7.1.2012 asti.

Kesäuusinta: Ja sitten meillä on tämä homokysymys

Teksti Elsi Hyttinen

Kristillisdemokraatit ovat ilmoittaneet, että homoliitot olisivat heille kynnyskysymys hallitusneuvotteluissa. Kevään vaaleissa onkin ehdolla puolueita, joissa seksuaalisuuteen perustuva syrjintä koetaan vakavaksi ongelmaksi, ja toisia, joissa h-sana jätettäisiin mieluiten kokonaan lausumatta. Fifi ja Normihomolehti selvittivät puolueiden kantoja asiakysymyksiin ja niiden taustalla vaikuttavia asenteita.

Fifi ja Normihomolehti lähettivät maaliskuussa keskustan, kokoomuksen, kristillisdemokraattien, SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden ja perussuomalaisten puoluetoimistoihin sähköpostitse kyselyn, jossa pyrittiin selvittämään niitä homoseksuaalisuuteen liittyviä asenteita, jotka ohjaavat puolueiden päätöksentekoa. Kysyimme myös kantaa muutamiin yksilöityihin asiakysymyksiin. Viestit osoitettiin puoluesihteereille ja saatekirjeessä kerrottiin, että vastausten ymmärretään edustavan puolueen kantaa ja että vastaukset saatetaan julkaista osittain tai kokonaan.

KESKUSTA

Keskustan puolesta vastasi viestintäpäällikkö Matti Mönttinen.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

Emme puolueena määrittele homoseksuaalisuutta muutoin kuin yleisen tasa-arvoperiaatteen kautta. Sen mukaan kaikilla ihmisillä pitää olla yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet ammatista, asuinpaikasta, ihonväristä tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Keskustan yksittäisten jäsenten käsitykset homoseksuaalisuudesta varmaan vaihtelevat – kuten varmasti kaikissa puolueissa – niin, että kaikki kysymyksessänne* mainitut vaihtoehdot ovat edustettuna.

*Kysymyksen yhteydessä oli lueteltu sen selventämiseksi muutamia mahdollisia määrittelyn tapoja: ”Synti, poikkeavuus, normaalin seksuaalisuuden ilmenemismuoto jne.”

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Historian valossa vastaus on kyllä. Homoseksuaalit ja muut seksuaalivähemmistöt ovat kokeneet syrjintää ja jopa vainoa, joten on ollut tärkeää parantaa heidän asemaansa myös poliittisten päätösten kautta.

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Yhteiskunnan ilmapiiri on muuttunut tässä suhteessa oikeaan suuntaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Myös avoimesti homoseksuaalisuutensa esiin tuovien henkilöiden on mahdollista menestyä politiikassa.

Kysyttäessä onko puolueella sateenkaariehdokkaita, keskusta vastasi: ”Emme ole selvittäneet ehdokkaidemme sukupuolista suuntautumista. Meidän mielestämme puolueella ei ole edes oikeutta sitä kysyä ehdokkailta.”

KOKOOMUS

Kokoomuksen puolesta vastasi puoluesihteeri Taru Tujunen.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

Yksilö itse on ainoa, joka voi määritellä omaa homoseksuaalisuuttaan. Se, miten muut ihmiset tai yhteiskunta suhtautuu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin on taas lainsäädäntö- ja kulttuurikysymys. Kokoomuksen mielestä ihmisten tulee olla lain edessä yhdenvertaisia. Suvaitsevaisuus ja välittäminen ovat kokoomuksen perusarvoja ja nämä jotka kirjattu periaateohjelmaamme.

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Homoseksuaalien oikeudet ovat ihmisoikeuskysymys. Kokoomus ajaa aina ihmisoikeuksien toteutumista. Haluamme, että Suomi on tasa-arvoinen, kannustava ja välittävä maa, jossa ei myöskään seksuaalisen suuntautumisen perusteella syrjitä ketään.

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Suomi muuttuu koko ajan suvaitsevaisemmaksi ja avarakatseisemmaksi maaksi. Uskomme, että homoseksuaaleilla on hyvät edellytykset menestyä puoluepolitiikassa.

Kysyttäessä onko puolueella sateenkaariehdokkaita, kokoomus mainitsi nimeltä muutaman ehdokkaan, mutta lisäsi: ”Ehdokkaitten seksuaalista suuntautumista ei ole puolueessa tarkastettu ehdokashankinnan yhteydessä ja tämä yksityisyys pitää sallia kaikissa julkisissa listauksissa.”

KRISTILLISDEMOKRAATIT

Kristillisdemokraattien puolesta vastasi puoluesihteeri Peter Östman.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, jonka hyvinvointi tai pahoinvointi vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Juridisesti perheen muodostavat puolisot tai äiti, isä ja lapset, joko biologisesti tai sosiaalisesti tai yksinhuoltajavanhempi ja hänen lapsensa.

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Kristillisdemokraatit pitävät naisen ja miehen tasavertaiselle kumppanuudelle perustuvaa avioliittoa parhaana parisuhteen muotona.

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Riippunee puoluetaustasta.

Kysyttäessä, onko puolueella sateenkaariehdokkaita, kristillisdemokraatit vastasi ei.

SDP

SDP:n puolesta vastasi poliittisen osaston päällikkö Esa Suominen.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

SDP:n mielestä homoseksuaalisuus ei ole synti, sairaus, rikos, tai poikkeavuus eikä normaalia seksuaalisuutta voi määritellä.

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat ihmisoikeuskysymys. Yhteiskunta, joka syrjii yhtä ihmisryhmää, ei ole hyvä kenellekään. Ihmisten yhdenvertaisuus on ollut SDP:lle aina tärkeää.

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Seksuaalinen suuntautuminen ei sinänsä asiaan vaikuta, mutta se voi vaikuttaa ihmisten halukkuuteen toimia julkisissa tehtävissä, jos ei halua olla julkisesti oma itsensä.

Kysyttäessä onko puolueella sateenkaariehdokkaita, SDP vastasi: ”Emme ole rekisteröineet ehdokkaidemme seksuaalista suuntautumista tai mahdollista trans-identiteettiä. Pikaisella kyselykierroksella löytyi kaksi avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ehdokasta.” Yksi ehdokkaista olisi sallinut nimensä julkaisemisen.

VASEMMISTOLIITTO

Vasemmistoliiton puolesta vastasi puoluesihteeri Sirpa Puhakka.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

Homoseksuaalisuus on luonnollinen seksuaalisuuden muoto, variaatio. Homoseksuaalisesti suuntautuneen ihmisen romanttinen, eroottinen ja seksuaalinen kiintymys kohdistuu kokonaan tai pääosiin samaa sukupuolta olevaan.

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Kyse on ihmisoikeuksista ja kansalaisten yhdenvertaisuudesta, ja nämä ovat yhteiskunnan demokraattisuuden kulmakiviä. Homoseksuaalisuuden rangaistavuuden kumoutuminen 1971 aloitti lakien ja säännösten – verkkaisen – muutoksen, jonka tuloksena säädettiin muun muassa parisuhdelaki. Korjattavaa edelleen on, myös laeissa, mutta etenkin arkipäivän tasolla, jossa mitätöinti ja syrjintä ovat todellisuutta ja jossa heteronormatiivisuus leimaa muun muassa kouluopetusta ja viranomaistoimintoja.

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Yksilön muut ominaisuudet kuin homoseksuaalisuus vaikuttavat tänä päivänä yleisesti ottaen enemmän hänen menestymiseensä politiikassa. Puoluekohtaiset erot tosin ovat huomattavia, ja jossakin määrin myös paikkakuntien erot vaikuttavat. Edellisvuosikymmeninä tilanne oli vaikeampi, mutta ei mahdoton. Vasemmistoliiton ja jo sen edeltäjän, SKDL:n, näkyvissä tehtävissä toimii ja on aikaisemminkin toiminut homoseksuaalisia henkilöitä, kuten esimerkiksi Minna Minkkinen, joka on sateenkaariverkoston vetäjä ja puoluehallituksen jäsen, tai Jorma Hentilä, joka oli samanaikaisesti SKDL:n pääsihteeri ja Setan puheenjohtaja ja sittemmin 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuutettu.

Kysyttäessä onko puolueella sateenkaariehdokkaita, vasemmistoliito mainitsi muutamia nimiä ja tarjoutui välittämään mahdolliset lisäkysymykset suoraan heille. ”Kukin ratkaisee itse, mikä paino tällä henkilökohtaisella ominaisuudella on vaalityössä.”

VIHREÄT

Vihreiden puolesta vastasi puoluesihteeri Panu Laturi.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

Homoseksuaalisuus on normaali osa inhimillisen seksuaalisuuden kirjoa. Jokainen homo ja lesbo on tietysti paljon muutakin kuin pelkkä seksuaalinen suuntautumisensa.

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Ihmisoikeudet ovat vihreille ykkösluokan kysymyksiä. Olemme olleet joko aloitteentekijöinä tai hallituksessa esityksiä antamassa ainakin seuraavissa tärkeissä asioissa: syrjintäsuoja, parisuhteen rekisteröinti, naisparien hedelmöityshoidot, sisäinen adoptio ja samaa sukupuolta olevien parien oikeudet vanhempainvapaisiin ja etuuksiin. Aloitteina on olemme esittäneet mm. ulkoista adoptiota ja Oras Tynkkynen teki ensimmäisenä Suomessa esityksen tasa-arvoisesta avioliittolaista (2006).

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Julkituotu homoseksuaalisuus voi olla uran este joissain puolueissa. Vihreiden piirissä seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole haittaa tai hyötyäkään. Ei kuitenkaan liene sattumaa, että Suomen ensimmäinen avoimesti homo kansanedustaja (Oras Tynkkynen) nousi parlamenttiin vihreiden riveistä – suvaitsevaiset äänestäjät tukevat päteviä henkilöitä heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan huolimatta tai jopa yhdenvertaisuuden takia.

Kysyttäessä onko puolueella sateenkaariehdokkaita, vihreät vastasi myöntävästi ja luetteli nimeltä useita eri vaalipiirien ehdokkaita.

PERUSSUOMALAISET ei vastannut heille lähetettyyn kyselyyn. Mutta kyllähän kansa tietää.

________________

Asiakysmykset

Homoseksuaalien oikeus adoptioon (muu kuin parisuhteen sisäinen adoptio)

KESKUSTA Keskustan viime kesän Lahden puoluekokous otti tähän kielteisen kannan, mutta keskustan sisällä on asiasta erilaisia näkemyksiä. Tämä on ns. omantunnon kysymys, jossa jokainen kansanedustaja voi menetellä vakaumuksensa mukaan, jos asiasta tuodaan esitys eduskuntaan.

KOKOOMUS Kannatetaan.

KRISTILLISDEMOKRAATIT Suhtaudumme kielteisesti. Jokaisella lapsella on oikeus isään ja äitiin, joita ei korvaa kaksi isää tai kaksi äitiä.

SDP Adoptio tulisi avata myös samaa sukupuolta oleville pareille.

VASEMMISTOLIITTO Lainmuutoksella on sateenkaariparille taattava heteropareihin verrattuna yhtäläinen oikeus adoptioon. Lapsen edun kannalta tämä olisi tärkeää esimerkiksi silloin, kun lapsi menettää vanhempansa, ja hänelle läheinen naispari tai miespari voisi adoptoida hänet.

VIHREÄT Kannatamme. Samat oikeudet kaikille.

Homoseksuaalien oikeus kirkossa tapahtuvaan vihkimiseen

KESKUSTA Tämän asian jätämme kirkon itsensä päätettäväksi.

KOKOOMUS Kirkoilla tulee olla jatkossakin vapaus valita ketä vihkii. Kokoomuksella ei ole kantaa, vaan haluamme jättää sen kirkkojen sisäiseen päätöksentekoon.

KRISTILLISDEMOKRAATIT Ensisijaisena tavoitteena tulee pitää sitä, että voimme torjua avioliittolain muutoksen. Mikäli sukupuolineutraaliavioliittolaki tulisi voimaan, on tärkeää, että kirkot saisivat edelleen pitää oman oppinsa mukaisen vihkimisoikeuden ilman poliittista painostusta samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen tai siunaamiseen. Mutta jos vaihtoehtoina on joko kirkkojen taipuminen homoparien vihkimiseen tai vihkimisoikeudesta luopuminen, toivomme että kirkko valitsisi jälkimmäisen. Vihkimisoikeudesta luopuminen ei kuitenkaan ratkaisisi kirkon kannalta ongelmaa täysin. Se ei poistaisi homoliittoihin liittyviä paineita kirkon sisältä, sillä kiistaa käytäisiin sen jälkeen sukupuolineutraalien avioliittojen kirkollisesta siunaamisesta.

SDP Tämä asia tulisi jättää kirkoille, puolue kannustaa kirkkoa avoimuuteen ja kaikenlaisten ihmisten hyväksymiseen.

VASEMMISTOLIITTO Ensisijaista on tasa-arvoisen avioliittolain aikaansaaminen niin, että naisparit ja miesparit voivat solmia avioliiton. Yhdenvertaisuutta ajatellen tulisi olla oikeus kirkolliseen vihkimiseen. Asia kuuluu kuitenkin kirkon itsensä ratkaistaviin.

VIHREÄT On kirkon sisäinen asia. Kirkon piirissä toimivat vihreät edistävät tämän toteutumista.

Sukupuolineutraali avioliittolaki

KESKUSTA Viime kesäkuussa pidetyn puoluekokouksen linjauksen mukaisesti keskusta ei puolueena kannata sukupuolineutraalia avioliittolakia. Kaikissa puolueissa on asiasta kuitenkin erilaisia mielipiteitä ja eduskunnan käsittelyssä sukupuolineutraali avioliittolaki on kansanedustajille omantunnon kysymys. Suomessa on jo olemassa samaa sukupuolta oleville pareille parisuhdelaki. Keskusta on valmis kehittämään tätä lakia.

KOKOOMUS Kannatetaan.

KRISTILLISDEMOKRAATIT Haluamme säilyttää lainsäädäntömme pohjana kristillisen avioliittokäsityksen. Avioliittolain tulee edelleen koskea vain yhden naisen ja yhden miehen muodostamaa parisuhdetta.

SDP Avioliittolaki tulisi muuttaa sukupuolineutraaliksi.

VASEMMISTOLIITTO Vasemmistoliitto jätti 2009 oikeusministeriölle kirjelmän, jossa se esitti selvitystyön aloittamista avioliittolain muuttamiseksi niin, että sateenkaariparit saavat oikeuden avioliittoon. Tavoite sisältyy puolueen ohjelmaan, ja puolue pyrkii edistämään kaikin tavoin sen toteutumista.

VIHREÄT Kannatamme lämpimästi. Ajamme sitä tulevaan hallitusohjelmaan.

________________

Näkökulma: Homojen asialla?

On vaikea sanoa, mikä puolueista olisi eniten homojen asialla. Tämä johtuu puolueista ja politiikan kielen epätäsmällisyydestä, mutta ennen kaikkea siitä asiasta.

Sitä ei ole.

Yksi homo kannattaa ydinvoimaa, toinen ei. Yksi haluaa verot alas, toinen vahvan valtion ja hyvinvointipalvelut. Ei homoja yhdistä mikään.

Paitsi tietysti se, että lain edessä emme aina ole tasa-arvoisia heteroiden kanssa. Homojen asia on nykyisen epätasa-arvoisen lain synnyttämä illuusio. Kyse on niin kutsutusta Ajankohtainen kakkonen -ilmiöstä.

Elämässä, kuten Ajankohtaisen kakkosen palkitussa homoillassa, ihminen joutuu kohtaamaan toisia ihmisiä. Joskus nämä toiset ovat, hm, hyvin, hyvin toisenlaisia. Kun homo haluaisi puhua politiikkaa, se toinen saattaa haluta puhua siitä, saako homo olla olemassa. Tämä on hieman hankala lähtökohta hedelmälliselle keskustelulle.

Jotta mihinkään tulokseen voitaisiin tulla, pitäisi keskustelijoilla olla edes jonkinlainen yhtenevä näkemys siitä, mistä ollaan nyt puhumassa.

Perhearvot eivät ole kaikkien homojen asia. Mutta se, ettei homo saa mennä naimisiin tai adoptoida, asettaa hänet kiistatta epätasa-arvoiseen asemaan heteroiden kanssa. Ja se on jotain täsmällistä, jotain, josta voidaan puhua.

Siinä alkaa äkkiä queerimpikin tyyppi kuulostaa perhearvojen puolustajalta.

Lapset ovat kiinnostavia pieniä ihmisiä ja jotkin perheet aivan ihania. Sateenkaariperheiden asemaa on toki parannettava lainsäädännöllä. Todella kiinnostaviin kysymyksiin päästään kuitenkin vasta sitten, kun epätasa-arvoiset lait on kumottu.

Sitten kun kaikki ihmiset todella ovat vapaita ja tasa-arvoisia keskenään, millaista politiikkaa homot silloin tekevät?

Siihen voi olla matkaa vielä. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että kristillisdemokraatit vastasivat perheen määritelmällä, kun pyysimme määritelmää homoseksuaalisuudelle: ”Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, jonka hyvinvointi tai pahoinvointi vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Juridisesti perheen muodostavat puolisot tai äiti, isä ja lapset, joko biologisesti tai sosiaalisesti tai yksinhuoltajavanhempi ja hänen lapsensa.”

Elsi Hyttinen

Artikkeli on alun perin julkaistu Fifissä 31.3.2011.

Kirjoittaja on Normihomolehden toimitussihteeri ja toimi keväällä Fifin vt. päätoimittajana. Molempia kustantaa Voima Kustannus Oy.

Eduskunta palaa kesälomalta 5. syyskuuta 2011.

Kaupunkilainen maalla

Teksti Elsi Hyttinen

Olen toki lukenut haravasta ja hevosesta.

Eräässä Pirkko Saision kirjassa kuvataan kaupunkilaista maalla. Kaupunkilainen ei tunnista haravaa, paitsi silloin, kun astuu sen päälle ja varsi lyö häntä otsaan. Silloin hän tuohtuu ja kysyy, kuka on jättänyt haravan lojumaan.

Ehkä tämä itse asiassa kertoo enemmän maalaisten asenteista kaupunkilaisia kohtaan. Tai niistä asenteista, joita kaupunkilaiset kuvittelevat, että maalaisilla on heitä kohtaan. Tai… No, mutta, joka tapauksessa voin kertoa, että ajat ovat tästä muuttuneet.

Haravan tunnistamatta jättäminen on tärkeää silloin, kun agraarit juuret ovat niin lähellä, että hävettää. Minä, nykypäivän paljasjalkainen stadilainen, sen sijaan tunnen ylpeyttä yhteydestäni haravaan. Ja pokasahaan, itse korjaamaani ruohonleikkuriin ja rakentamaani kasvilavaan.

Mitään tekemistähän näillä ei kuitenkaan minkään oikean maaseudun elämäntavan kanssa ole. Minä iloitsen näistä asioista, koska ne luovat tunteen kuulumisesta johonkin, sekä sukupolvien ketjussa että paikassa. Keksin itselleni menneisyyttä hyvää vauhtia ja käytän hyväkseni agraareja tykötarpeita. Jos oikeasti asuisin maalla, haravan kohtaaminen ravistelisi minua varmasti yhtä paljon kuin matkustaminen metrolla Kulosaaresta Hertsikkaan aiheuttaa minussa nyt tunteen sulamisesta suurkaupungin sykkeeseen.

Eli eipä juurikaan.

Maaseutu on mielentila. Tämän tajusin viimeistään silloin, kun tiellä 15, puolivälissä Mikkelistä Kouvolaan, vastaan laukkasi kolme karannutta hevosta.

En tiedä, olenko koskaan ennen nähnyt villinä juoksevia hevosia. No, ehkä televisiossa. Mutta tässä ne nyt juoksivat, loimet selässään, harjojaan hurjasti heittäen. Takanaan pitkä autojen ketju.

Ensimmäinen ajatukseni: kyllä Kerstin Ekman on nero. Ruotsalaisen kirjailijan Kerstin Ekman August-palkitussa Sudentalja-trilogiassa taiteilija Elias Elv on lumoutunut nimenomaan hevosista. Niiden yhtäaikaisesta raskaudesta ja keveydestä, vapaana juoksevan hevoslauman riemusta. Tätä tunnetta ja havaintoa hän yrittää vangita sekä maalauksiin että lasiveistoksiin. Kun katsoin autoani kohti laukkaavia hevosia, ajattelin, että nyt vihdoin ymmärrän, mistä tuossa yrityksessä on kyse.

Toinen ajatukseni: hevosmotiivi Pirjo Honkasalon Melancholian kolme huonetta -elokuvassa. Muistin ne paikallaan seisovat valkoiset hevoset, joita elokuvassa on paljon. Harmaassa viileydessä höyryävät selät. Autoni ratissa ehdin ajatella, että Honkasalon hevoset ovat hienoja, vaikken ole ihan varma olenko koskaan ymmärtänyt niiden merkitystä. Yksinäisiä, komeita, sidottuja ja vapaita.

Vasta kolmas ajatukseni oli, että pitäisikö hevosista soittaa jonnekin. Mutta siinä vaiheessa ne olivat jo jääneet taakseni, enkä olisi osannut tarkkaan selittää minnekään hätäkeskukseen, että missä olin. Ja soitetaanko karanneista hevosista ylipäänsä hätäkeskukseen?

Päätin, että joku hevoslaumaa seuranneen auton kuljettajista oli varmasti soittanut, ehkä monetkin. Ja että asia olisi hoidossa.

Koska maailmassa sentään luojan kiitos on myös oikeita maalaisia. Ja kaupunkilaisia, jotka eivät ole ihan yhtä urpoja kuin minä.

Kaksi vuosikymmentä feministiasialla

Teksti Elsi Hyttinen

Feminismin suurin linnake suomalaisessa akateemisessa maailmassa on toiminut nyt kaksikymmentä vuotta. Fifi tapasi Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen professorin Tuija Pulkkisen juuri juhlan alla.

60-luvun alku. Pieni tyttö haluaisi pelata jalkapalloa. Pojat antaisivat hänen tulla mukaan, mutta jonkun isä-valmentaja ilmestyy aina jostain, nöyryyttää ja estää kentälle pääsyn.

”Tullakseen feministiksi ei tarvitse paljon muuta kuin syntyä”, summaa Tuija Pulkkinen nyt.

”Mä halusin tehdä lapsena poikien juttuja. Kotona ei kielletty. Mutta aina sitä sai osakseen ulkopuolisten ihmettelyä, jos meni vaikka hyppäämään mäkeä.”

Nyt Pulkkinen johtaa Helsingin yliopiston sukupuolentutkimusyksikköä, feminismin suurinta linnaketta suomalaisessa akateemisessa maailmassa. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus on jalostunut haluksi purkaa tieteen keinoin niitä vallankäytön tapoja, joilla tyttöjä ja poikia tässä maailmassa tuotetaan.

Kristiina-instituuttina tunnettu naistutkimusyksikkö täyttää tänä keväänä 20 vuotta. Asiasta on kyllä hieman hankala muotoilla lauseita, sillä instituutti muuttui oppiaineeksi vuoden 2010 taitteessa ja naistutkimus samassa rytäkässä sukupuolentutkimukseksi. Ja feminismikin on poliittinen käsite, sopiiko sellaista tutkimuksen yhteydessä käyttääkään?

Pulkkinen istuu siistin työpöytänsä taakse, huokaa ja riisuu takkinsa. Päivä on toukokuiseksi hyvin lämmin ja käsitteiden määrittely jotakin, josta hän ei erityisesti pidä.

”Sukupuolentutkimusta, naistutkimusta, feminismiä ja näiden variaatioita esiintyy kaikkia maailmalla esimerkiksi oppialan julkaisujen nimissä. Olen nimen suhteen aika liberaali.”

Kuitenkin reilu vuosi sitten miltei kaikissa Suomen yliopistoissa entiset naistutkimusyksiköt vaihtoivat nimeensä sanan sukupuolentutkimus. Naistutkimus-termistä haluttiin eroon siksi, että sen pelättiin antavan väärän kuvan niille, jotka eivät alaa vielä tunne. Yksiköissähän ei tutkita vain naisia vaan sukupuolijärjestelmää. Nyt Pulkkista jo vähän naurattaa.

”Itse tavallaan tykkäsinkin naistutkimus-termistä. Arvostan niitä poikia, jotka tulivat luennoille nimestä huolimatta. Oli hyvä, että sanan nainen joutui kohtaamaan ja miettimään sitä, miksi kohtaaminen saattoi tuntua vaikealta.”

Sukupuolentutkimus ei ole ainakaan yhtään vähemmän hankala sana.

”Sillä kai haluttiin viitata samaan ilmiöön kuin gender-sanalla niissä ulkomaisissa yliopistoissa, joissa oppialan nimi on gender studies. Ongelma on se, että englannissa on kaksi eri termiä, sex ja gender, ja näistä jälkimmäinen ymmärretään aika monimutkaiseksi, sosiaalisesti muotoutuvaksi kategoriaksi. Tämä erottelu jää näkymättömäksi, kun puhutaan suomeksi sukupuolesta.”

”Hankalaa on sekin, että sanaan sukupuoli sisältyv vahva heterseksuaalisuuden oletus. Suku ja puoli. Ihan kuin suvut jakautuisivat kahteen puoliskoon jotenkin luonnostaan.”

Vaikka nimikysymys jäisi ikuisesti ratkeamatta, oppiala on kuitenkin kiistatta olemassa ja tunnistettavissa. Ja siihen tunnistettavuuteen sisältyy kiinnostava ristiriita.

”Kyllä mun mielestä tämän alan määrittävä piirre on poliittisuus. Eetos, joka tunnistaa epäoikeudenmukaisuuden ja pyrkii muutokseen.”

Paradoksin tästä poliittisesta eetoksesta tekee se, että yliopistossa asioita pitää pystyä tutkimaan totuuden, ei poliittisen hyödyllisyyden näkökulmasta.

”Jokainen tietää, ettei totuus ole mikään yksiselitteinen juttu, mutta tieteessä on silti pyrittävä sanomaan vain dokumentoitavissa olevia asioita. Tämä on olennainen osa tuhansia vuosia vanhaa akateemista traditiota, joka määrittää myös sukupuolentutkimusta.”

Kuitenkaan sellainen tutkimus, jossa vain lueteltaisiin eri sukupuolten ominaisuuksia, ei olisi sukupuolentutkimusta. Muutoshakuisuutta on oltava.

”Toisessa ääripäässä ovat sitten pamfletit. Ne eivät ole sukupuolentutkimusta, vaikka olisivat feministisiä, koska niissä ei sovelleta tieteellisen tiedon tuottamisen kriteereitä.”

”Tästä paradoksista puhun usein opiskelijoiden kanssa. Että ala sekä on että ei ole poliittinen.”

Sen kanssa on vain elettävä.

Kristiina-insituutti syntyi 20 vuotta sitten osana aaltoa, joka toi feminismin suomalaiseen yliopistomaailmaan. Sytykkeenä oli havainto siitä, että tiede sivuutti usein sukupuolen merkityksen niin tutkijan elämän kuin tutkittavien ilmiöidenkin kannalta. Tarvittiin uusi oppiala, joka yhdistäisi eri aloilla toimivia naisia. Yksinään he eivät akateemisia traditioita olisi pystyneet kumoamaan, vastustaja oli liian mahtava.

Aallon vaikutus yliopistomaailmaan on kiistaton. Nyt sukupuolentutkimuksesta voi väitellä jo tohtoriksi ja harvassa ovat ne valtavirtatieteenkään edustajat, jotka uskaltaisivat jättää sukupuolen analyyttisenä kategoriana kokonaan huomiotta. Mutta miksi tuntuu, että ne pisarat, jotka tästä virrasta pirskovat akateemisen maailman ulkopuolelle, ovat kovin pieniä?

”Minusta naistutkimuksen anti maailmalle on kyllä ollut aikamoinen. Olemme tuottaneet valtavan määrän käsitteitä, joilla puhua aiemmin nimettömiksi jääneistä ilmiöistä. Ajattele vaikka lasikattoa. Ennen oli vain pahaa oloa ja epämääräistä murinaa naisten vaikeudesta luoda uraa. Nyt meillä on sana, joka nimeää tämän hirveän monimutkaisen ilmiön. Lisäksi on tietysti tutkimushankkeita, joiden vaikutus on vielä suorempi, esimerkiksi silloin kun tutkijat ovat suoraan vaikkapa lainsäätäjien kanssa dialogissa asiantuntijoina.”

Mihin tämä kaikki sitten tähtää? Mikä on akateemisen feminismin päämäärä?

”Päämäärästä on vaikea puhua, koska tulevaisuus on avoin. Pikemminkin kyse on motivaatiosta: tällä hetkellä on olemassa valtava määrä sukupuoleen liittyviä epäkohtia, jotka vaativat puuttumista. Sitä ei voi tietää, mitkä ovat seuraavassa hetkessä ne ilmiöt, jotka vaativat reagoimista.”

Maailma muuttuu hitaasti ja avointa tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Kentän laidalla ylpeyttään nieleskellyt tyttö ei voinut tietää, pääsisikö ikinä mukaan.

Niin että se jalkapallo. Joko professori on pääsyt pelaamaan sitä?

”Olen minä”, Pulkkinen vastaa hieman häkeltyneenä.

”Mutta en ole siinä kauhean hyvä. Että ei siitä ehkä kannata kirjoittaa.”

Tutkimusta, tunteita ja politiikkaa – Kristiina 20 vuotta -juhlasminaari Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa perjantaina 13.5. klo 13 alkaen.

Ja sitten meillä on tämä homokysymys

Teksti Elsi Hyttinen

Kristillisdemokraatit ovat ilmoittaneet, että homoliitot olisivat heille kynnyskysymys hallitusneuvotteluissa. Kevään vaaleissa onkin ehdolla puolueita, joissa seksuaalisuuteen perustuva syrjintä koetaan vakavaksi ongelmaksi, ja toisia, joissa h-sana jätettäisiin mieluiten kokonaan lausumatta. Fifi ja Normihomolehti selvittivät puolueiden kantoja asiakysymyksiin ja niiden taustalla vaikuttavia asenteita.

Fifi ja Normihomolehti lähettivät maaliskuussa keskustan, kokoomuksen, kristillisdemokraattien, SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden ja perussuomalaisten puoluetoimistoihin sähköpostitse kyselyn, jossa pyrittiin selvittämään niitä homoseksuaalisuuteen liittyviä asenteita, jotka ohjaavat puolueiden päätöksentekoa. Kysyimme myös kantaa muutamiin yksilöityihin asiakysymyksiin. Viestit osoitettiin puoluesihteereille ja saatekirjeessä kerrottiin, että vastausten ymmärretään edustavan puolueen kantaa ja että vastaukset saatetaan julkaista osittain tai kokonaan.

KESKUSTA

Keskustan puolesta vastasi viestintäpäällikkö Matti Mönttinen.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

Emme puolueena määrittele homoseksuaalisuutta muutoin kuin yleisen tasa-arvoperiaatteen kautta. Sen mukaan kaikilla ihmisillä pitää olla yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet ammatista, asuinpaikasta, ihonväristä tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Keskustan yksittäisten jäsenten käsitykset homoseksuaalisuudesta varmaan vaihtelevat – kuten varmasti kaikissa puolueissa – niin, että kaikki kysymyksessänne* mainitut vaihtoehdot ovat edustettuna.

*Kysymyksen yhteydessä oli lueteltu sen selventämiseksi muutamia mahdollisia määrittelyn tapoja: ”Synti, poikkeavuus, normaalin seksuaalisuuden ilmenemismuoto jne.”

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Historian valossa vastaus on kyllä. Homoseksuaalit ja muut seksuaalivähemmistöt ovat kokeneet syrjintää ja jopa vainoa, joten on ollut tärkeää parantaa heidän asemaansa myös poliittisten päätösten kautta.

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Yhteiskunnan ilmapiiri on muuttunut tässä suhteessa oikeaan suuntaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Myös avoimesti homoseksuaalisuutensa esiin tuovien henkilöiden on mahdollista menestyä politiikassa.

Kysyttäessä onko puolueella sateenkaariehdokkaita, keskusta vastasi: ”Emme ole selvittäneet ehdokkaidemme sukupuolista suuntautumista. Meidän mielestämme puolueella ei ole edes oikeutta sitä kysyä ehdokkailta.”

KOKOOMUS

Kokoomuksen puolesta vastasi puoluesihteeri Taru Tujunen.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

Yksilö itse on ainoa, joka voi määritellä omaa homoseksuaalisuuttaan. Se, miten muut ihmiset tai yhteiskunta suhtautuu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin on taas lainsäädäntö- ja kulttuurikysymys. Kokoomuksen mielestä ihmisten tulee olla lain edessä yhdenvertaisia. Suvaitsevaisuus ja välittäminen ovat kokoomuksen perusarvoja ja nämä jotka kirjattu periaateohjelmaamme.

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Homoseksuaalien oikeudet ovat ihmisoikeuskysymys. Kokoomus ajaa aina ihmisoikeuksien toteutumista. Haluamme, että Suomi on tasa-arvoinen, kannustava ja välittävä maa, jossa ei myöskään seksuaalisen suuntautumisen perusteella syrjitä ketään.

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Suomi muuttuu koko ajan suvaitsevaisemmaksi ja avarakatseisemmaksi maaksi. Uskomme, että homoseksuaaleilla on hyvät edellytykset menestyä puoluepolitiikassa.

Kysyttäessä onko puolueella sateenkaariehdokkaita, kokoomus mainitsi nimeltä muutaman ehdokkaan, mutta lisäsi: ”Ehdokkaitten seksuaalista suuntautumista ei ole puolueessa tarkastettu ehdokashankinnan yhteydessä ja tämä yksityisyys pitää sallia kaikissa julkisissa listauksissa.”

KRISTILLISDEMOKRAATIT

Kristillisdemokraattien puolesta vastasi puoluesihteeri Peter Östman.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, jonka hyvinvointi tai pahoinvointi vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Juridisesti perheen muodostavat puolisot tai äiti, isä ja lapset, joko biologisesti tai sosiaalisesti tai yksinhuoltajavanhempi ja hänen lapsensa.

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Kristillisdemokraatit pitävät naisen ja miehen tasavertaiselle kumppanuudelle perustuvaa avioliittoa parhaana parisuhteen muotona.

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Riippunee puoluetaustasta.

Kysyttäessä, onko puolueella sateenkaariehdokkaita, kristillisdemokraatit vastasi ei.

SDP

SDP:n puolesta vastasi poliittisen osaston päällikkö Esa Suominen.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

SDP:n mielestä homoseksuaalisuus ei ole synti, sairaus, rikos, tai poikkeavuus eikä normaalia seksuaalisuutta voi määritellä.

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat ihmisoikeuskysymys. Yhteiskunta, joka syrjii yhtä ihmisryhmää, ei ole hyvä kenellekään. Ihmisten yhdenvertaisuus on ollut SDP:lle aina tärkeää.

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Seksuaalinen suuntautuminen ei sinänsä asiaan vaikuta, mutta se voi vaikuttaa ihmisten halukkuuteen toimia julkisissa tehtävissä, jos ei halua olla julkisesti oma itsensä.

Kysyttäessä onko puolueella sateenkaariehdokkaita, SDP vastasi: ”Emme ole rekisteröineet ehdokkaidemme seksuaalista suuntautumista tai mahdollista trans-identiteettiä. Pikaisella kyselykierroksella löytyi kaksi avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ehdokasta.” Yksi ehdokkaista olisi sallinut nimensä julkaisemisen.

VASEMMISTOLIITTO

Vasemmistoliiton puolesta vastasi puoluesihteeri Sirpa Puhakka.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

Homoseksuaalisuus on luonnollinen seksuaalisuuden muoto, variaatio. Homoseksuaalisesti suuntautuneen ihmisen romanttinen, eroottinen ja seksuaalinen kiintymys kohdistuu kokonaan tai pääosiin samaa sukupuolta olevaan.

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Kyse on ihmisoikeuksista ja kansalaisten yhdenvertaisuudesta, ja nämä ovat yhteiskunnan demokraattisuuden kulmakiviä. Homoseksuaalisuuden rangaistavuuden kumoutuminen 1971 aloitti lakien ja säännösten – verkkaisen – muutoksen, jonka tuloksena säädettiin muun muassa parisuhdelaki. Korjattavaa edelleen on, myös laeissa, mutta etenkin arkipäivän tasolla, jossa mitätöinti ja syrjintä ovat todellisuutta ja jossa heteronormatiivisuus leimaa muun muassa kouluopetusta ja viranomaistoimintoja.

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Yksilön muut ominaisuudet kuin homoseksuaalisuus vaikuttavat tänä päivänä yleisesti ottaen enemmän hänen menestymiseensä politiikassa. Puoluekohtaiset erot tosin ovat huomattavia, ja jossakin määrin myös paikkakuntien erot vaikuttavat. Edellisvuosikymmeninä tilanne oli vaikeampi, mutta ei mahdoton. Vasemmistoliiton ja jo sen edeltäjän, SKDL:n, näkyvissä tehtävissä toimii ja on aikaisemminkin toiminut homoseksuaalisia henkilöitä, kuten esimerkiksi Minna Minkkinen, joka on sateenkaariverkoston vetäjä ja puoluehallituksen jäsen, tai Jorma Hentilä, joka oli samanaikaisesti SKDL:n pääsihteeri ja Setan puheenjohtaja ja sittemmin 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuutettu.

Kysyttäessä onko puolueella sateenkaariehdokkaita, vasemmistoliito mainitsi muutamia nimiä ja tarjoutui välittämään mahdolliset lisäkysymykset suoraan heille. ”Kukin ratkaisee itse, mikä paino tällä henkilökohtaisella ominaisuudella on vaalityössä.”

VIHREÄT

Vihreiden puolesta vastasi puoluesihteeri Panu Laturi.

Kuinka määrittelette homoseksuaalisuuden?

Homoseksuaalisuus on normaali osa inhimillisen seksuaalisuuden kirjoa. Jokainen homo ja lesbo on tietysti paljon muutakin kuin pelkkä seksuaalinen suuntautumisensa.

Ovatko homoseksuaalien oikeudet poliittisesti tärkeä kysymys?

Ihmisoikeudet ovat vihreille ykkösluokan kysymyksiä. Olemme olleet joko aloitteentekijöinä tai hallituksessa esityksiä antamassa ainakin seuraavissa tärkeissä asioissa: syrjintäsuoja, parisuhteen rekisteröinti, naisparien hedelmöityshoidot, sisäinen adoptio ja samaa sukupuolta olevien parien oikeudet vanhempainvapaisiin ja etuuksiin. Aloitteina on olemme esittäneet mm. ulkoista adoptiota ja Oras Tynkkynen teki ensimmäisenä Suomessa esityksen tasa-arvoisesta avioliittolaista (2006).

Kuinka arvelette homoseksuaalisuuden vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä puoluepolitiikassa?

Julkituotu homoseksuaalisuus voi olla uran este joissain puolueissa. Vihreiden piirissä seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole haittaa tai hyötyäkään. Ei kuitenkaan liene sattumaa, että Suomen ensimmäinen avoimesti homo kansanedustaja (Oras Tynkkynen) nousi parlamenttiin vihreiden riveistä – suvaitsevaiset äänestäjät tukevat päteviä henkilöitä heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan huolimatta tai jopa yhdenvertaisuuden takia.

Kysyttäessä onko puolueella sateenkaariehdokkaita, vihreät vastasi myöntävästi ja luetteli nimeltä useita eri vaalipiirien ehdokkaita.

PERUSSUOMALAISET ei vastannut heille lähetettyyn kyselyyn. Mutta kyllähän kansa tietää.

________________

Asiakysmykset

Homoseksuaalien oikeus adoptioon (muu kuin parisuhteen sisäinen adoptio)

KESKUSTA Keskustan viime kesän Lahden puoluekokous otti tähän kielteisen kannan, mutta keskustan sisällä on asiasta erilaisia näkemyksiä. Tämä on ns. omantunnon kysymys, jossa jokainen kansanedustaja voi menetellä vakaumuksensa mukaan, jos asiasta tuodaan esitys eduskuntaan.

KOKOOMUS Kannatetaan.

KRISTILLISDEMOKRAATIT Suhtaudumme kielteisesti. Jokaisella lapsella on oikeus isään ja äitiin, joita ei korvaa kaksi isää tai kaksi äitiä.

SDP Adoptio tulisi avata myös samaa sukupuolta oleville pareille.

VASEMMISTOLIITTO Lainmuutoksella on sateenkaariparille taattava heteropareihin verrattuna yhtäläinen oikeus adoptioon. Lapsen edun kannalta tämä olisi tärkeää esimerkiksi silloin, kun lapsi menettää vanhempansa, ja hänelle läheinen naispari tai miespari voisi adoptoida hänet.

VIHREÄT Kannatamme. Samat oikeudet kaikille.

Homoseksuaalien oikeus kirkossa tapahtuvaan vihkimiseen

KESKUSTA Tämän asian jätämme kirkon itsensä päätettäväksi.

KOKOOMUS Kirkoilla tulee olla jatkossakin vapaus valita ketä vihkii. Kokoomuksella ei ole kantaa, vaan haluamme jättää sen kirkkojen sisäiseen päätöksentekoon.

KRISTILLISDEMOKRAATIT Ensisijaisena tavoitteena tulee pitää sitä, että voimme torjua avioliittolain muutoksen. Mikäli sukupuolineutraaliavioliittolaki tulisi voimaan, on tärkeää, että kirkot saisivat edelleen pitää oman oppinsa mukaisen vihkimisoikeuden ilman poliittista painostusta samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen tai siunaamiseen. Mutta jos vaihtoehtoina on joko kirkkojen taipuminen homoparien vihkimiseen tai vihkimisoikeudesta luopuminen, toivomme että kirkko valitsisi jälkimmäisen. Vihkimisoikeudesta luopuminen ei kuitenkaan ratkaisisi kirkon kannalta ongelmaa täysin. Se ei poistaisi homoliittoihin liittyviä paineita kirkon sisältä, sillä kiistaa käytäisiin sen jälkeen sukupuolineutraalien avioliittojen kirkollisesta siunaamisesta.

SDP Tämä asia tulisi jättää kirkoille, puolue kannustaa kirkkoa avoimuuteen ja kaikenlaisten ihmisten hyväksymiseen.

VASEMMISTOLIITTO Ensisijaista on tasa-arvoisen avioliittolain aikaansaaminen niin, että naisparit ja miesparit voivat solmia avioliiton. Yhdenvertaisuutta ajatellen tulisi olla oikeus kirkolliseen vihkimiseen. Asia kuuluu kuitenkin kirkon itsensä ratkaistaviin.

VIHREÄT On kirkon sisäinen asia. Kirkon piirissä toimivat vihreät edistävät tämän toteutumista.

Sukupuolineutraali avioliittolaki

KESKUSTA Viime kesäkuussa pidetyn puoluekokouksen linjauksen mukaisesti keskusta ei puolueena kannata sukupuolineutraalia avioliittolakia. Kaikissa puolueissa on asiasta kuitenkin erilaisia mielipiteitä ja eduskunnan käsittelyssä sukupuolineutraali avioliittolaki on kansanedustajille omantunnon kysymys. Suomessa on jo olemassa samaa sukupuolta oleville pareille parisuhdelaki. Keskusta on valmis kehittämään tätä lakia.

KOKOOMUS Kannatetaan.

KRISTILLISDEMOKRAATIT Haluamme säilyttää lainsäädäntömme pohjana kristillisen avioliittokäsityksen. Avioliittolain tulee edelleen koskea vain yhden naisen ja yhden miehen muodostamaa parisuhdetta.

SDP Avioliittolaki tulisi muuttaa sukupuolineutraaliksi.

VASEMMISTOLIITTO Vasemmistoliitto jätti 2009 oikeusministeriölle kirjelmän, jossa se esitti selvitystyön aloittamista avioliittolain muuttamiseksi niin, että sateenkaariparit saavat oikeuden avioliittoon. Tavoite sisältyy puolueen ohjelmaan, ja puolue pyrkii edistämään kaikin tavoin sen toteutumista.

VIHREÄT Kannatamme lämpimästi. Ajamme sitä tulevaan hallitusohjelmaan.

________________

Näkökulma: Homojen asialla?

On vaikea sanoa, mikä puolueista olisi eniten homojen asialla. Tämä johtuu puolueista ja politiikan kielen epätäsmällisyydestä, mutta ennen kaikkea siitä asiasta.

Sitä ei ole.

Yksi homo kannattaa ydinvoimaa, toinen ei. Yksi haluaa verot alas, toinen vahvan valtion ja hyvinvointipalvelut. Ei homoja yhdistä mikään.

Paitsi tietysti se, että lain edessä emme aina ole tasa-arvoisia heteroiden kanssa. Homojen asia on nykyisen epätasa-arvoisen lain synnyttämä illuusio. Kyse on niin kutsutusta Ajankohtainen kakkonen -ilmiöstä.

Elämässä, kuten Ajankohtaisen kakkosen palkitussa homoillassa, ihminen joutuu kohtaamaan toisia ihmisiä. Joskus nämä toiset ovat, hm, hyvin, hyvin toisenlaisia. Kun homo haluaisi puhua politiikkaa, se toinen saattaa haluta puhua siitä, saako homo olla olemassa. Tämä on hieman hankala lähtökohta hedelmälliselle keskustelulle.

Jotta mihinkään tulokseen voitaisiin tulla, pitäisi keskustelijoilla olla edes jonkinlainen yhtenevä näkemys siitä, mistä ollaan nyt puhumassa.

Perhearvot eivät ole kaikkien homojen asia. Mutta se, ettei homo saa mennä naimisiin tai adoptoida, asettaa hänet kiistatta epätasa-arvoiseen asemaan heteroiden kanssa. Ja se on jotain täsmällistä, jotain, josta voidaan puhua.

Siinä alkaa äkkiä queerimpikin tyyppi kuulostaa perhearvojen puolustajalta.

Lapset ovat kiinnostavia pieniä ihmisiä ja jotkin perheet aivan ihania. Sateenkaariperheiden asemaa on toki parannettava lainsäädännöllä. Todella kiinnostaviin kysymyksiin päästään kuitenkin vasta sitten, kun epätasa-arvoiset lait on kumottu.

Sitten kun kaikki ihmiset todella ovat vapaita ja tasa-arvoisia keskenään, millaista politiikkaa homot silloin tekevät?

Siihen voi olla matkaa vielä. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että kristillisdemokraatit vastasivat perheen määritelmällä, kun pyysimme määritelmää homoseksuaalisuudelle: ”Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, jonka hyvinvointi tai pahoinvointi vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Juridisesti perheen muodostavat puolisot tai äiti, isä ja lapset, joko biologisesti tai sosiaalisesti tai yksinhuoltajavanhempi ja hänen lapsensa.”

Elsi Hyttinen

Kirjoittaja on Fifin vt. päätoimittaja ja Normihomolehden toimitussihteeri. Molempia kustantaa Voima Kustannus Oy.

Lue laajempi homoja ja politiikkaa käsittelevä juttukokonaisuus ensi viikolla ilmestyvästä Normihomolehdestä.

Eläimellistä käytöstä

Teksti Elsi Hyttinen

Leea Klemolan New Karleby -näytelmässä on harvinaisen kiinnostavia eläinhahmoja, väittää Elsi Hyttinen. Täplähyeenat eivät ole ihmisen peilejä vaan olentoja, jotka ovat toisenlaisia kuin me.

New Karleby -näytelmässä lavalla on sekä ihmisiä että eläimiä. Tämä on harvinaista, suorastaan poikkeuksellista.

Kyllä, teatterihistoria toki tuntee eläinhahmoja, paljonkin. Fedja-setä, kissa ja koira -lastennäytelmässä eläimet ovat usein isäntäänsä neuvokkaampia. Cats-musikaalissa kissat mouruavat yksinäisyyttään kuin ihmiset. Näyttämöiden karvaturreilla on perinteisesti ollut yksi yhdistävä piirre.

Ne ovat inhimillisiä, meidän kuviamme. Sitä eivät New Karlebyn täplähyeenat ole.

Hyeenat ovat tulleet Kokkolaan Afrikasta. Vähään tyytyvillä siirtotyöläisillä on kysyntää.

Enimmän aikaa näyttämöllä on vain uroshyeenoita. Ukkojen lauma on työteliäs ja solidaarinen. He ovat levollisia ja itsetiedottomalla tavalla hyviä. Toisin kuin näytelmän ihmishahmot, he eivät juuri pohdi identiteettiään. Ukkojen elämässä kaikki on hyvin, kunhan panovuorot ovat selvillä.

Naaras pitää lauman kurissa. Jos häneltä menevät hermot, hän tappaa. Jos hän on suotuisa, hän antaa. Jos tämä kuulostaa inhimillisen parisuhteen metaforalta, se ei kerro tästä näytelmästä, vaan populaarien parisuhdeoppaiden kiusallisesta tavasta käyttää eläinmetaforia seksismin perusteluun.

New Karlebyn ihmiset poikkeavat eläimistä juuri siinä, että heidän elämällään ei ole selkeää suuntaa. Eläinurosten elämänenergia tulee vonkaamisesta, eläinaaraan ukkojen kurittamisesta. Ihminen kysyy, kuka hän on, ja siitä seuraa paljon enemmän sotkuista ajattelua ja päätöntä käytöstä.

New Karleby tekee sen, mihin kulttuurimme harvoin pystyy: ottaa eläimet vakavasti toisina. Yksilöinä, joiden toimintaa ohjaa toisenlainen logiikka kuin meidän. Näytelmän täplähyeenoilla ei ole söpöä karvapeitettä eikä luppakorvia. Teräviä kulmahampaita lukuun ottamatta he näyttävät joukolta tavallisia peräkammarinpoikia. Eläintä on rakennettu sisältä käsin, ei lajiemme ulkoisista eroista.

Nämä eläimet poikkeavat ihmisestä esimerkiksi siinä, että heidän kasvoiltaan paistaa aulius ja vilpittömyys.

He pyrkivät hyvään, mutta lauman hierarkian on oltava selvillä. He eivät tule känniin, sillä – kuten näyttämöllä sanotaan – känni on inhimillistä. Eivätkä he sure kuolemaa.

Eläinten elämä on suoraviivaista, ja niin on heidän kuolemansakin. Eräs näytelmän naishahmoista ystävystyy hyeenanaaraan kanssa ja tuntee hetken, että häntä ymmärretään. Kun nainen kyllästyy hyeenan seuraan, hän yksinkertaisesti paiskaa eläimen sillankaiteeseen. Luonnollista. Vaikka hyeena eläessään oli keskeinen hahmo näytelmässä, hänen kuolemansa mahtuu sivulauseeseen. Tekoa ei kukaan kauhistu eikä naarasta surra.

Tämä, jos mikä, kertoo ihmisestä.

Eläimet ovat näytelmässä yhtä aikaa läsnä ja tavoittamattomia. Ihmisellä on valta eläimen elämän yli, mutta hän ymmärtää eläintä sangen vähän. Myös hyeenat tulkitsevat ihmisiä jatkuvasti pieleen, koska ihmisen ajattelun sekavuus on heille vierasta.

Näytelmä asettaakin katsojalle moraalifilosofisen haasteen katsoa toisenlaisuutta toisenlaisuutena, ilman, että se nimetään uudestaan joksikin jo tunnetuksi.

Tämä on vaativaa, miltei mahdotonta.

Tämä on kiinnostavaa.

Ehkä tästä voisi aueta reitti myös toisenlaisten ihmisten kohtaamiseen. Sellaiseen kohtaamiseen, jonka lopputulos ei ole toisen pakottaminen samanlaiseksi kuin itse on.

_______________

Tästä on kyse:

Takaisin Kokkolaan

Tampereen teatterin New Karleby on Leea Klemolan Arktisen trilogian päätösosa. Piano Larsson (Klaus Klemola) palaa vanhempiensa luokse Grönlannista. Uudenlaisen yhteiskunnan rakentaminen maailman pohjoisimman grillikioskin ympärille on epäonnistunut pahasti.

Pianon sieluun on kertynyt kuonaa ja iholle paksu kerros paskaa. Paska irtoaa saippuavedellä, kunhan joku välittää tarpeeksi komentaakseen pesulle. Sielua voi puhdistaa pyrkimällä hyvään. Piano alkaa etsiä sisäistä mummoaan toivoen, että hänen mummohahmonsa näkeminen toisi kenelle tahansa turvallisen olon. Samaan aikaan Pianon isä (Heikki Kinnunen) ystävystyy hyeenalauman kanssa ja hänen äitinsä (Jaana Saarinen) ajaa ambulanssilla katastrofista toiseen, nukkumatta, viinaa juoden ja kiroillen.

Suomalaisen queer-tutkimuksen uranuurtaja Lasse Kekki piti trilogian avannutta Kokkola-näytelmää harvinaisena esimerkkinä suomalaisesta queer-teatterista. Viime vuonna postuumisti ilmestyneessä Pervo parrasvaloissa -kirjassaan hän osoittaa, että Kokkola sekoitti sukupuolistereotypioita harvinaisen epästereotyyppisellä tavalla. Myös tässä päätösosassa hahmot ovat miehisiä, naisellisia, kylmiä, lämpimiä ja toisinaan perverssejä. Useimmiten kaikkea tätä yhtä aikaa.

New Karleby katsoo hahmojaan armollisesti ja ymmärrystä hakien. Kylmän kasvatit saattavat yrittää valehdella, mutta epäonnistuvat. Heillä ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin olla toistensa edessä sellaisina kuin ovat, itsekkäinä ja haavoittuvina.

Katsojalle tämä on haastavaa. Näytelmä itkettää ja naurattaa, ja molemmat reaktot johtuvat järkytyksestä. Tällainenko ihminen on, näin avuton ja paljas?

New Karleby Tampereen teatterissa 20.5. asti. Esitykset jatkuvat syksyllä.

Älä tottele!

Teksti Elsi Hyttinen

Sofokles kirjoitti Antigonen Kreikassa 2400 vuotta sitten. Näytelmän viesti on edelleen ajankohtainen: ajattele itse.

Theban kansa ei tahdo pysyä pystyssä. Kansalaiset on rakennettu bambukepeistä ja kierrätysmateriaalista. Lavastajan pitäisi keksiä, kuinka keventää heitä ja jakaa painoa tasaisemmin.

Korjaamon Veturisaliin on rakentumassa viitteellisin keinoin tila Sofokleen Antigonelle, näytelmälle vallan ja moraalin ristiriidasta.

Tapahtumat saavat alkunsa, kun Theban kruunusta kilpailevat veljekset surmaavat toisensa. Valtaistuimelle nousee ankara Kreon, joka kieltää hautaamasta toista vainajista. Vain Antigone kapinoi käskyä vastaan. Lopussa niin Antigone kuin Kreonin vaimo ja poikakin ovat tappaneet itsensä. Kuningas murtuu.

”Ei tässä sen kummempaa opetusta ole kuin toive siitä, että ihminen edes vanhetessaan tavoittaisi viisautta, selittää näyttelijä Eija Ahvo.

Viisaudessa on kyse yksinkertaisista asioista, läsnäolosta, myötätunnosta ja toisen ihmisen arvon tajuamisesta.

Eija Ahvo juhlii tänä vuonna 60-vuotissyntymäpäiviään ja 40-vuotista näyttämöllä oloaan ja on innoissaan siitä, että tekee sen juuri Antigone-näytelmää esittäen.

Antigone muistuttaa siitä, että pahaa ei saa päästää hallitsemaan maailmaa kokonaan. Ja onhan se hienoa muutenkin juhlia tekstillä, joka on melkein yhtä vanha kuin länsimaisen teatterin historia.”

Antigonessa vastakkain ovat kuninkaan tahto ja yksilön moraali. Oikeastaan kyse on kansalaistottelemattomuudesta ja siitä, kuinka joskus on enemmän oikein rikkoa sääntöjä kuin seurata niitä.

”Muistan, kun itse koin poliittisen herätyksen 70-luvulla. Olin vilpitön, mutta silti idealismi on aina myös jonkun johtajan kelkkaan lähtemistä. Sitä saattaa mennä ihan harhateille, jos ei pysähdy miettimään, että mikä on oma suhteeni juuri tähän asiaan.”

Yksilön pitäisi toimia kuin Antigone, ajatella itse ja toimia sen mukaan. Eikä kuten Antigonen sisar, yksi Ahvon rooleista. Ismene haluaa saada Antigonen luopumaan uhmastaan ja palaamaan sovinnaiseen käytökseen: ”Ismene on alistuneen naisen kuva.”

”Kun luin tekstin ensi kerran, olin järkyttynyt: miten tämä kaksi ja puoli tuhatta vuotta vanha näytelmä voi kertoa näin tarkkaan meidän ajastamme.”

Työryhmässä on puhuttu paljon siitä, kuinka Pohjois-Afrikan tilanne on tehnyt tekstistä pelottavankin ajankohtaisen. Siellä moraali on nyt kumoamassa sokeutunutta valtaa. Lähempääkin vertauskohteita voi kuitenkin hakea.

”Tällainen itsekkyys ja kohtuuttomuus. Tuntuu, että jotkin Kreonin repliikeistä voisivat olla kenen tahansa puoluejohtajan puhetta. Kyllä mua näin vaalivuonna pelottaa, että mihin suuntaan Suomi on menossa.”

Ahvo muistuttaa, että muuallakin kuin antiikin draamoissa hyvä ja paha kamppailevat jatkuvasti.

”Pitäisi ainakin kerran viikossa pysähtyä miettimään, kumpaa oma toiminta edistää.”

_______________

Uusi suomennos

Kassandrateatterin Antigone on nykysuomea. Uuden käännöksen Sofokleen 2400 vuotta vanhasta näytelmästä on produktiota varten on tehnyt Kirsti Simonsuuri.

”Elina Vaaran ja Otto Mannisen käännös oli yksinkertaisesti niin vanhentunut, ettei se ollut enää ymmärrettävä”, selittää ohjaaja Ritva Siikala.

Dramaturgiaa on tehtiin ensin kaksi vuotta ruotsin- ja englanninkielisen tekstin avulla. Kun Simonsuuren käännös valmistui, ohjaaja huokasi.

”Teksti oli juuri niin ajankohtainen kuin olin ajatellutkin.”

Uusi suomennos osoittaa selvin sanoin, kuinka kuningas Kreon edustaa valtaa, hänen vastustajansa Antigone moraalia ja oikeudenmukaisuutta.

”Nyt, kun Tunisian tapahtumat käynnistyivät, sanoin työryhmälle, että siellä meidän Antigonemme kulkee nyt. Toin Kreonia esittävälle Kalle Holmbergille Helsingin Sanomain sivun, jossa esiteltiin Pohjois-Afrikan johtajia. Käskin hänen katsoa kumppaneitaan. Yhdessä totesimme, etteivät he ainakaan onnellisilta näyttäneet.”

Satamalle kenkää

Teksti Elsi Hyttinen

Kiinteistövirasto on irtisanonut sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimuksen. Perusteiksi on ilmoitettu talon huono kunto ja Kalasataman rakennusaikataulu. Satamalaiset epäilevät kuitenkin, että syyt ovat poliittiset.

Sosiaalikeskus Satama Helsingin Kalasatamassa menettää tilansa. Vuokrasopimus on irtisanottu päättymään 31. toukokuuta ja rakennuksen purkamisen on tarkoitus alkaa 1. kesäkuuta.

Kiinteistövirasto on ilmoittanut vuokrasopimuksen purun syyksi rakennuksen huonon kunnon ja Kalasataman nopeutuneet rakennussuunnitelmat. Satamalaiset arvelevat, että todellisuudessa heistä halutaan eroon poliittisista syistä.

”Valtausliikkeen perusperiaatteena on olla piikki kaupungin lihassa ja kyseenalaistaa elämänmalli, joka perustuu kapitalismiin ja individualismiin”, sanoo Illusia Gris Satamasta.

”Toimimme periaatteittemme mukaan ja siitä on noussut vähän liian iso haloo. Epäilemättä taustalla on edelleen myös romanikohu”, Gris arvelee.

Satamaa yritettiin häätää tiloistaan jo viime kesänä. Tuolloin perusteena käytettiin sosiaalikeskuksen viereen syntynyttä romanileiriä.

Sosiaalikeskus sai rakennuksen käyttöönsä kaksi vuotta sitten talonvaltauksen avulla. Tuolloin ymmärrys oli, että toiminta saisi jatkua 3–5 vuotta.

Sataman vuokrasopimus oli tehty Nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Nuorisoasiainkeskus puolestaan vuokrasi taloa kiinteistövirastolta.

”Nuorisoasiainkeskus ei voi vuokrata tilaa, jota sillä ei ole. Purkamisaikataulusta emme päätä me vaan kiinteistövirasto”, selittää kaupungin nuorisolautakunnan puheenjohtaja Emma Kari.

Kari kertoo kaupungin tilakeskuksen yrittävän löytää Sataman käyttöön korvaavia tiloja.

”Sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimus oli joka tapauksessa määräaikainen ja sen oli tarkoitus päättyä kuluvan vuoden lopussa.”

Myös Illusia Gris on toiveikas.

”Uudet tilat kyllä löytyvät, joko valtauksella tai muuten. Ei sosiaalikeskuksen toiminta tähän pääty.”

Kiinteistövirasto ilmoitti vuokrasopimuksen irtisanomisesta satamalaisille 28. helmikuuta.

Lue lisää Satamasta Fifin aiemmista artkkeleista: Sataman romaneilta katkaistiin sähköt, Sosiaalikeskus Satama saa jäädä toistaiseksi ja Romanileirille runsaasti tukea tai hae lisää juttuja Fifin hakutyökalulla sivun ylälaidassa.

Tahallista julmuutta

Teksti Elsi Hyttinen

Älä alistu! -kampanja on homofobian asialla.

No niin. Netissä on avattu Älä alistu! -kampanja. Sen takana ovat Nuotta-verkkosivu, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Nuorisotyö, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen Nuorten maailma, Opiskelija- ja Koululaislähetys, Suomen Luther-säätiö, Suomen Raamattuopiston Nuorisotyö ja Patmos Lähetyssäätiö. Viestinä on, että nuorten ei tule innostua yhteiskunnan orastavasta tasa-arvoisuudesta. Homoksi ei saa ryhtyä.

Keksinkö päästäni? En. He ovat tosissaan.

Uuden Suomen haastattelussa Nuotta-sivuston päätoimittaja Mika Falk kertoo, että kampanjan tavoite on ”rohkaista kristittyjä nuoria uskomaan siihen, että tämä ’kaikki muuttuu paremmaksi’ -malli [homonuoria itsensä hyväksymiseen kannustava kampanja] ei ole ainoa malli.”

Tämä homovastainen propaganda yritetään siis saada kuulostamaan homonuorille suunnatun Kaikki muuttuu paremmaksi -hankkeen vastakampanjalta. Sitä se ei ole, eikä voisikaan olla. Kaikki muuttuu paremmaksi ei vastustanut ketään tai mitään. Se halusi ainoastaan viestiä homonuorille, että aikuisten maailma voi olla armollisempi kuin nuorten. Koulukiusaaminen ei kestä ikuisesti ja aikuisena ei tarvitse välittää kaikkien urpojen mielipiteistä.

Kampanjoita ei voi verrata toisiinsa siksikään, että homoseksuaalisuus ja heteroseksuaalisuus eivät tässä meidän yhteiskunnassamme ole keskenään samanarvoisessa asemassa. Mikäli näiltä kristillisiltä ääriliikkeiltä on jäänyt huomaamatta, yhteiskunta, valtionkirkko ja yleinen mielipide (noin muutamia tekijöitä mainitakseni) muodostavat edelleen tiukan tukiverkon juuri heteroseksuaalisen ydinperheen ympärille. Kirkko ei edelleenkään vihi homopareja, yleistä adoptio-oikeutta homoilla ei edelleenkään ole ja monella työpaikalla homoseksuaalisuudesta on edelleen turvallisinta vaieta.

Tässä maailmassa heteroseksuaalisuus on edelleen normi ja normaalia. Se, joka muuta väittää, on raukka. Erityisen raukkamaista on väittää, että homovastainen Älä alistu! -kampanja olisi alistettujen puolella. Se ei ole, vaan se on vallan puolella. Jos homot poukkoilevat yhteiskunnassa sallitusti miten sattuu, miten siinä käy järjestyksen jossa jumala on kirkon ja mies perheen pää? Jossa kristitty mies vastaa teostaan vain jumalalle ja kaikki muut hänelle?

Julmia ja vastuuttomia kampanjassa ollaan muutenkin. Sen sijaan, että nämä Luther-säätiön ja Raamattuopiston miehet myöntäisivät, että he nyt vain vastustavat tasa-arvoista maailmaa, he vetoavat raamattuun. He sanovat, että malli terveelle heteroseksuaaliselle identiteetille on löydettävissä raamatusta. Öö, vanhasta testamentistako, jossa isät sääntömääräisesti naivat vielä satavuotiainakin tyttäriään, vai uudesta, jonka keskeisen henkilön sikiämisen erikoisin piirre käsittääkseni on, ettei siihen tarvittu heteroseksuaalista kanssakäymistä? Mutta vakavasti puhuen, raamattu on tunnetusti niin ristiriitainen kirja, että sillä voi perustella mitä vain. Raamattuun vetoaminen tarkoittaa ainoastaan sitä, ettei kampanjan käynnistäjillä ole rohkeutta puolustaa omissa nimissään niitä ihanteita, joita kuitenkin ajavat. Ja aika pahaltahan kuulostaisikin olla barrikadeilla sen puolesta, että maailman pitää edes näyttää siltä, että kaikki ihmiset ovat heteroseksuaaleja. Koska me täällä raamattupiirissä ei vaan tykätä sellaisesta sekavammasta maailmasta.

Se, että raamattu tuntuisi perustelevan milloin mitäkin, johtuu tietysti siitä, että se on kokoonpantu eri aikoina kirjoitetuista teksteistä. Kokoelmaa editoineet kirkolliskokoukset tiedetään ihan päivämääriä myöten. Raamattu ei ole jumalan sanelema kokonaistaideteos vaan ihmisen toimittama tekstikokoelma. Mutta mitä minä tätä kerron, minä olen vain raamatun kirjahistoriaa yliopistolla lukenut pakana. Hehän tässä ovat asiantuntijoita raamattuseuroineen.

Viime yönä valvoin ja mietin, miksi tällä joukolla on kiihkeä halu käännyttää nuoria heteroseksuaalisuuteen? Että mistä se kertoo. Amerikkalainen feministitutkija Judith Butler kysyi jo vuonna 1990 läpimurtoteoksessaan Gender Trouble, että mikä se sellainen luonnollinen heteroseksuaalisuus on, joka tarvitsee ympärilleen valtavan suojelukoneiston?