eekku aromaa

Kirjoittaja työskentelee ammattipasifistina rauhanjärjestö Sadankomiteassa. Työssään Aromaa yrittää hahmottaa koko rauhantyön kentän siviilipalveluksesta ydinasepolitiikkaan ja tavoitella maailmanrauhaa. Tässä hän epäonnistuu, kuten mahdottomissa tehtävissä tapana on.

Onko Euroopan unioni rauhanprojekti?

Teksti Eekku Aromaa

Sadankomitean pamfletissa ruoditaan EU:ta rauhantekijänä.

Euroopan unionille annettiin Nobelin rauhanpalkinto syksyllä 2012. Tämä herätti paljon hämmentyneitä kommentteja, ja toisaalta monet federalistit ja muut unionia rakastavat pitivät palkintoa täysin oikeutettuna.

Rauhanliikkeessä palkintoa arvioitiin vaihtelevasti. Monet meistä ajattelivat ja ajattelevat edelleen, että siinä mielessä palkinto on ansaittu, että EU on alueellaan säilyttänyt rauhan ja jo Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ajalta lähtien on ollut koko ajan vaikeampaa edes kuvitella, että EU-maiden välille voisi syttyä sotaa.

Toisaalta Nobelin alkuperäinen testamentti määritteli, että palkinto on tarkoitus antaa ruohonjuuritason toimijalle, joka toiminnallaan edistää rauhaa ja aseistariisuntaa. Palkintosumman oli määrä edistää palkitun toimintaa myös konkreettisesti, antaa lisäresursseja työhön. Tuo useimmille henkilöille tai kansalaisjärjestöille huomattavan merkittävä summa on unionin suuressa budjetissa merkityksettömän pieni.

Toisaalta EU on maailman suurin kehitysyhteistyömäärärahojen antaja, kun lasketaan yhteen suoraan EU:n antamat että jäsenmaiden antamat kehitysyhteistyömäärärahat. Näillä rahoilla ja samoin siviilikriisinhallinnan ponnistuksilla autetaan myös muuta maailmaa kehittymään ja pysymään turvallisena ja rauhallisena.

Toisaalta EU-maiden yhteenlasketut sotavarustelumenot ovat massiiviset ja useampi EU-maista löytyy jo yksin maailman suurimpien aseviejien listan kärkipäästä. Näillä sotavarusteilla ei tuoteta rauhaa, harvoin edes ylläpidetään sitä.

Sadankomitea julkaisi EU-pamfletin otsikolla Pax Europaea – Näkökulmia Eurooppaan. Pamfletin lähtökohta on EU:n Nobelin rauhanpalkinto, mutta pamfletin kirjoittajat menevät teksteissään pidemmälle ja pohtivat unionia rauhanrakentajana.

Monet kirjoittajat tulevat teksteissään siihen tulokseen, että EU on nytkin ihan ok, mutta skarppaamalla EU voisi olla todella hyvä ja tehokas rauhantekijä – ja saamansa palkinnon arvoinen. Edellytykset ovat ainakin periaatteessa kunnossa.

Skarppausohjeen voisi tiivistää yhteen sanaan: koherenssi. Ongelma ja sen ratkaisu ovat hyvin samanlaiset kuin mistä kansalaisjärjestöt usein kritisoivat myös Suomea. Kysymys on siitä, että määritellyt yhteiset arvot ovat hyvät. EU:ssa on nimetty perustuslakiluonnoksessa perusarvoikseen ihmisarvon kunnioittamisen, vapauden, kansanvallan, tasa-arvon, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen eli juuri ne asiat, joita sen tuleekin edistää.

Ongelmana on kuitenkin se, että vaikka yhdellä kädellä edistetään esimerkiksi ihmisoikeuksien toteutumista, niin toisella kädellä myydään aseita sellaisillekin hallinnoille, jotka eivät ole demokraattisesti valittuja tai millään tavalla kunnioita kansalaistensa oikeuksia.

Rauhoittukaa!

Teksti Eekku Aromaa

Suomen tilanne ei ole muuttunut – kriisi on Ukrainassa.

Ukrainan tapahtumat – erityisesti sen jälkeen kun Venäjä on tuonut joukkonsa Krimille – ovat herättäneet moninaisia reaktioita. Osassa näistä on rauhallisesti analysoitu sitä, mitä Ukrainassa ja Venäjällä nyt tapahtuu. Mutta monissa on myös vaadittu mitä kummallisimpia asioita.

Tilanne on monimutkainen ja uutta tietoa tuntuu tulevan joka tunti. Siksi asiasta on vaikeata sanoa mitään lopullista, ja viisaat puhuvatkin varovasti. Monet näyttävät huomanneen mahdollisuutensa perustella Ukrainan tilanteella niitä omia näkemyksiään, joita he ovat yleensäkin esitelleet. Jo sunnuntaina huomasin ensimmäiset Nato-intoilijoiden viestit siitä, että nyt on jo myöhäistä liittyä, mitä minä sanoin, olisi kannattanut liittyä niin kauan kuin ovi vielä oli auki.

Toiset taas arvelivat, että Venäjä ei sellaista hyvällä katsoisi ja siksi Nato-jäsenyyttä tulisi lakata harkitsemasta. Ja jotkut arvelivat, että ehkä vielä pääsee, voidaanko liittyä heti? Ja toiset ovat katsoneet, että tässäpä syy rakentaa lisäydinvoimaa tai toisaalta olla rakentamatta.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö kommentoi, että jos haluaa rauhaa, pitää valmistautua sotaan. Niinistökin näki tässä mahdollisuuden vahvistaa tavallista viestiään. Hänen kantansahan yleensä on, että asevelvollisuutta tulee laajentaa ja että sotavarustelua tulee lisätä.

Tässä tilanteessa olisi kuitenkin viisasta muistaa, että kriisi on Ukrainassa, ei Suomessa. Suomen tilanne ei ole muuttunut viimeviikkoisesta mihinkään, eikä tarvetta valmiustilan nostamiseen ole näkyvissä. Sen sijaan sen pohtiminen, että miten kriisi voitaisiin ratkaista on tarpeen.

Olisiko Suomella nyt esimerkiksi mahdollisuus löytää sopiva rauhanvälittäjä työskentelemään ratkaisun löytämiseksi? Tai voisiko Suomi fasilitoida prosessia, jossa ratkaisua etsitään osapuolia kuullen? Ja miten varmistetaan se, että ratkaisu lopulta ottaa huomioon nimenomaan ukrainalaisten toiveet, myös venäjänkielisen vähemmistön ja muut vähemmistöt? Ja ennen kaikkea, miten ratkaisu löydetään pian ilman tarpeetonta verenvuodatusta ja turhaan kärsimystä?

Ja lopuksi vielä linkki rauhanjärjestöjen maanantaina aamupäivällä lähettämään kannanottoon. Siinä lähinnä muistutetaan siitä, että Ukrainassa tarvitaan ripeätä ja rauhanomaista ratkaisua, jotta ei juututtaisi pitkälliseen ja pahenevaan voimankäytön, voimannäytön ja väkivallan kierteeseen. Sellainen ei koskaan ole alueen asukkaiden etu.

Ohi on

Teksti Eekku Aromaa

Aika on ajanut ohi asevelvollisuudesta, mutta Suomessa siitä ei jakseta kiinnostua.

Eurooppa on luopunut asevelvollisuudesta maa kerrallaan varsin yksituumaisesti toinen toisensa jälkeen. Aika on ajanut asevelvollisuuden ohi, sillä nyt sellaisia sotilaallisia uhkia ei ole, joihin voisi varautua isolla massalla heikosti koulutettuja sotilaita. Sotilaiden määrä ei enää ole määrittävä tekijä, kyse on enemmänkin strategiasta – tai tuhovoimasta. Kyvyllä kantaa kevyttä asetta ja juosta kovaa ei tämän päivän maailmassa voiteta sotia.

Viimeisimpinä asevelvollisuudestaan luopuneet – aiemmin Suomelle mallina toimineet maat – Saksa ja Ruotsi, tekivät päätöksensä laajaan sotilaalliseen ja yhteiskunnalliseen analyysiin pohjautuen. Saksassa oli ylläpidetty yleistä asevelvollisuutta merkittävältä osin siviilipalvelusvelvollisten suuren merkityksen vuoksi: sairaaloiden ja koulujen toiminnalle siviilipalvelusvelvollisilla oli suuri merkitys ja he olivat tärkeätä työvoimaa monenlaisissa muissakin sosiaalialan yksiköissä.

Ruotsissa taas ratkaisu tehtiin, koska katsottiin, ettei Ruotsiin kohdistu sotilaallista uhkaa, eikä sellaista uhkaa ole lähivuosina kehittymässä. Mikäli maailmanpoliittinen tilanne muuttuisi niin paljon, että sotilaallinen uhka syntyisi, olisi Ruotsilla vuosia aikaa nostaa puolustus tarvittavalle tasolle. Uhkattomassa tilanteessa epätasa-arvoisen asevelvollisuuden ylläpitäminen olisi hyödytöntä resurssien hukkaamista. Ruotsi on tulkinnut, että sen tehtävänä on kansainvälinen kriisinhallinta ja sillä se voi edistää maailman turvallisuutta kotimaista maanpuolustusta enemmän.

Suomi voisi toimia samoin. Ei ole mitään syytä ylläpitää vanhanaikaista ja vailla sotilaallista perustelua olevaa yleiseksi kutsuttua mutta ainoastaan miehiä koskevaa asevelvollisuusjärjestelmää. Tällainen järjestelmä on vanhanaikainen, tehoton ja epätasa-arvoinen. Suomea eivät uhkaa mitkään sellaiset asiat, joihin laajapohjainen armeija on oikea vastaus. Tämän päivän uhkat ovat luonnonmullistuksia, epidemioita ja yllätyksellisiä väkivallantekoja. Asevelvollisuudesta luovuttaessa luovutaan siviilipalveluksesta ja aseistakieltäytyjien rankaisemisesta. Pitkän aikavälin tavoitteena kannattaisi pitää kaikkien armeijoiden lakkauttamista.

Nämäkin ovat päteviä syitä allekirjoittaa kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi. Me rauhanliikkeessä tavoittelemme maailmaa, jossa armeijoita ei tarvita ja matkalla siihen voidaan ottaa käyttöön huomattavasti huomattavasti suppeampi puolustusjärjestelmä. Monet aloitteessa mukana olevat toimijat kannattavat toisenlaisia malleja, kuten ammattiarmeijaa ja jopa lisääntyviä puolustusmäärärahoja. Aloite ei sulje pois muitakaan toimintamalleja, kunhan asevelvollisuudesta luovutaan.

Luvallisesta laittomaksi aseeksi

Teksti Eekku Aromaa

Suurin osa laittomista aseista on valmistettu ja alun perin myyty luvallisiksi aseiksi.

Tänään uutisoitiin jälleen isosta murrosta, jossa murtovarkaat saivat käsiinsä ”37 pistoolia, kymmenen pitkää asetta, ja tuhansia aseisiin sopivia patruunoita”. Näitä murtoja on viime aikoina uutisoitu joitain, tämän lisäksi esimerkiksi Hämäläisen osakunnan tiloihin tehty murto. Tavalliset asuntomurrothan eivät tietenkään ylitä uutiskynnystä kuin paikallisesti. Suomessa kuitenkin on niin paljon aseita, että varsin monissa niistä asunnoista, joihin murtaudutaan on myös ase, joka murron yhteydessä varastetaan.

Poliisi on monissa järjestäytynyttä rikollisuutta käsitelleissä jutuissa kommentoinut, että rikollisjengit ovat keränneet itselleen yhä suurempia asearsenaaleja. Väkivaltarikollisuudesta tuomitut eivät aselupia saa, mutta on tietenkin myös muitakin tapoja hankkia itselleen ase.

Tästä herää pari kysymystä. Ensinnäkin miksi Suomen lainsäädäntö sallii kenellekään tuollaisen käyttökuntoisen asemäärän säilyttämisen kotioloissa ja vieläpä patruunoiden kanssa samassa paikassa? Toiseksi miksi aseiden säilytysturvallisuuteen liittyvää lainsäädäntöä ei tiukenneta?

Ymmärrän keräilyn konseptin, mutta en ole kuullut vielä päteviä perusteita sille, miksi kenenkään pitäisi nykymuotoisessa yhteiskunnassa saada silkasta keräilyn halusta pitää hallussaan kymmeniä toimintakuntoisia aseita patruunoineen. Meillä olisi yhteiskuntana mahdollisuus päättää, etteivät kaikenlaiset vaaralliset harrastukset ole sallittuja. Aseiden määrällä tulisi olla katto, esimerkiksi viisi asetta ja jos keräilijä haluaisi enemmän aseita kokoelmaansa, niin hän voisi tyytyä deaktivoituihin, toimintakyvyttömäksi tehtyihin aseisiin. Tällaiset keräilijän kokoelmat eivät olisi niin houkuttelevia varkautta suunnitteleville, jolloin kenties turvallinen säilytyspaikka riittäisi siihen, että aseet pysyvät luvallisella omistajallaan.

Aseiden säilytysturvallisuus on yksittäisten ihmisten varassa, eikä viranomaisella ole mahdollisuutta sitä tarkastaa ilman erityistä syytä. Tästä olen kirjoittanut aiemminkin, eikä sitä ole kaikkea tarpeen toistaa.

Sadankomitean uudessa periaateohjelmassa ehdotetaan myös erityistä aseveroa, samalla tavalla kuin muillekin erityisiä haitallisia vaikutuksia tuottaville tuotteille on omat haittaveronsa, tulisi sellaiset olla myös aseille.

Suomalaisia aseita maailmalle aiempaa enemmän

Teksti Eekku Aromaa

Suomalainen aseteollisuus vie ulkomaille aiempaa enemmän aseita – talouskriisistä huolimatta.

Tutkimusverkosto SaferGlobe on jälleen julkaissut vuosittaisen asevientiraporttinsa. Vuoden 2012 vientiä ruotiva raportti käsitteli pääteemanaan joukkojenhallintaa. Raportista käy selvästi ilmi, että asevienti on lisääntynyt paitsi Suomesta ulkomaille, myös Euroopan unionista sen ulkopuolelle ylipäätäänkin.

Suomen aseviennille vuosi 2012 oli ennätysvuosi. Sotatuotteita vietiin 113 miljoonan arvosta kun keskiarvo viimeisen kymmenen vuoden ajalta on 77 miljoonaa euroa vuodessa. Suomi kuuluu maailman merkittävimpien aseidentuottaja- ja viejämaiden joukkoon, vaikka suurimpien aseviejien, esimerkiksi Ranskan ja Yhdysvaltain vienti onkin Suomen vientiin verrattuna moninkertaista.

Aasiassa taas asevarustelu on kiihtynyt, samoin Lähi-idässä. Suurimmat asetuojamaat maailmassa olivat vuonna 2012 aasialaiset valtiot Intia, Kiina, Pakistan, Etelä-Korea ja Singapore. Merkittäviä asetuojia olivat myös Arabiemiraattien liitto ja Saudi-Arabia, nekin molemmat mahtuvat kymmenen suurimman joukkoon.

Ennätysvuonna 2012 Suomen aseviennistä puolet suuntautui EU-maihin ja asevienti EU-maihin siis kasvoi kahdeksan prosenttiyksikköä edellisvuodesta, EU:n ulkopuoliseen Eurooppaan vietiin parikymmentä prosenttia, samoin Yhdysvaltoihin. Muihin maanosiin vienti oli kuhunkin parin prosentin luokkaa (Afrikkaan viedystä 1,6 prosentista Aasiaan vietyyn 3,2 prosenttiin).

Kuohuttavimmat nostot, joita raportista voi yleisen aseviennin kasvun lisäksi tehdä, liittyvät varmastikin esimerkiksi vientiin Arabiemiraatteihin. Esimerkiksi Sveitsi on laittanut maan asevientikieltoon, kun Syyriasta löytyi Sveitsin Arabiemiraatteihin viemiä käsikranaatteja vuosikymmenen takaa. Suomi ei reagoinut tähän, vaan jatkoi myöntämällä lupia vienteihin entiseen tapaan. Suomen vienti tähän itseään täydentävän neuvoston hallitsemaan maahan kasvoi vuonna 2012.

Enemmän puhetta ideologiasta

Teksti Eekku Aromaa

Mitä me oikeastaan tavoittelemme rauhanliikkeessä?

Olin äskettäin Elävässä kirjastossa rauhanaktivisti-kirjana partiotapahtumassa, jossa oli yli tuhat 15-17-vuotiasta partiolaista. Elävä kirjasto on tapahtuma, jossa ihmiset voivat tulla keskustelemaan eli lainaamaan ihmisen itselleen keskustelua varten.

Kirjat ovat erilaisia ihmisiä, joihin voi kohdistua ennakkoluuloja. Tässä tapahtumassa oli paikalla esimerkiksi suomenruotsalainen, näkövammainen, biseksuaali ja nunna. Kirjoja voi lainata enintään kahdeksikymmeneksi minuutiksi kerrallaan ja lainaamaansa kirjaa on kohdeltava asiallisesti.

Kirjalta saa kuitenkin kysyä mitä tahansa teemaan liittyvää. Kirjalla on oikeus olla vastaamatta loukkaaviin tai liian henkilökohtaisiin kysymyksiin.

En muista milloin viimeksi minulla olisi ollut yhtä vastaanottavainen ja kannustava yleisö. Nämä nuoret ihmiset kysyivät minulta olennaisia kysymyksiä. Eivät sellaisia, joita toreilla niin usein kysytään, kuten mistä saatte rahoituksenne (valtiolta ja jäseniltä) tai oliko Sadankomitea kallellaan Neuvostoliittoon suomettumisen aikaan (ei muuten ollut, siis sen enempää kuin nyt kukaan muukaan Suomessa).

Nämä ihmiset kysyivät, mihin me uskomme. He kysyivät, olenko minä ylpeä työstäni osana rauhanliikettä (kyllä, ehdottomasti jos pysähdyn harkitsemaan asiaa). He kysyivät onko maailmassa maita ilman armeijaa (on, esimerkiksi Costa Rica).

He kysyivät kysymyksiä, joihin tuntui luontevammalta vastata kertomalla siitä, kuinka rauhanliikkeen tavoitteena on maailma, jossa ei tarvita aseita ja armeijoita. Turvallisempi, rauhallisempi ja luultavasti myös onnellisempi.

Puhuessani tulin itsekin muistaneeksi, miksi meillä on näitä välitavoitteita: emme me halua lakkauttaa asevelvollisuutta, saada asekauppasopimuksesta, miinasopimuksesta tai rypäleasesopimuksesta mahdollisimman kattavia tai pienentää suomalaista puolustusbudjettia huviksemme tai niitä itseään varten.

Me haluamme näitä asioita, koska ne ovat konkreettisia askelia maailmaan, jossa konflikteja hoidetaan kansainvälisen diplomatian keinoin ja ennaltaehkäisyllä sekä demokratialla, ei asein.

Sadankomiteassa on tänä vuonna keskusteltu tavallista enemmän periaatteista ja ideologiasta, koska tekeillä on ollut uusi periaateohjelma. Ensi maanantain syyskokouksessa se hyväksytään, tervetuloa mukaan keskustelemaan siitä vielä viimeistä kertaa ennen sen valmistumista.

Aseviennin porsaanreiät tukittava

Teksti Eekku Aromaa

Olisi helppo varmistaa, ettei suomalaisaseilla loukata ihmisoikeuksia.

Suomen asevientivalvonnassa on porsaanreikiä. Viime aikoina on paljastunut useita puutteita, joiden seurauksena asemateriaalia on voinut päätyä käytettäväksi alueille, joille ei Suomesta pitäisi viedä aseita lainkaan. Sadankomitea vaatii yhdessä Amnestyn Suomen osaston, Rauhanliiton ja Rauhanpuolustajien kanssa, että vientivalvonnan puutteet korjataan.

Järjestöt ovat myös tilanneet selvityksen SaferGlobe Finlandilta asevientivalvonnan nykytilasta.

Selvitys tilattiin sen jälkeen, kun SaferGlobe Finlandin vuosittaisesta asevientiraportista selvisi, että Suomi vei yhteensä 2,6 miljoonan euron arvosta aseita, ammuksia ja asekomponentteja Bahrainiin tammikuussa 2011. Kuukausi myöhemmin maan hallituksen turvallisuus- ja sotilasjoukot tukahduttivat verisesti Bahrainin arabikevään mielenosoitukset.

Suomi on ollut aktiivinen asevalvonnan kehittämisessä muun muassa olemalla aloitteellinen YK:n asekauppasopimuksen suhteen. Lainsäädännön tasolla kotimainen vientivalvonta on periaatteessa varsin tiukkaa, mutta porsaanreikiäkin on. Hallinnolliset käytännöt ja valvonta ovat paikoittain heikkoja. Järjestöt vaativat seuraavia toimenpiteitä, jotta suomalaisia aseita ja sotamateriaalia ei päätyisi konflikteihin ja ihmisoikeusrikoksiin.

1. Järjestelmän aukot pitää paikata. Saman viranomaisen on käsiteltävä kaikki vientiluvat.

2. Valvontaa on tehostettava. Suomen on aloitettava systemaattinen jälkikäteisvalvonnan ja asekaupan monitorointi.

3. Avoimuutta on parannettava. Suomen on raportoitava siviiliaseiden, kidutusvälineiden ja kaksikäyttötuotteiden vientiluvat ja toteutunut vienti. Lisäksi on parannettava puolustustarvikkeiden vientiraporttien avoimuutta muun muassa julkaisemalla tiedot jälleenviennistä. Myös ampuma-aselain mukaiset vienti- ja tuontiluvat on säädettävä julkisiksi.

4. Resursseja on kehitettävä. Akateemista tutkimusta ja monitorointia on lisättävä viranomaisten työn tukemiseksi. Vientilupaviranomaisia ja laittoman asekaupan tutkintaan erikoistuneita poliiseja pitää kouluttaa.

Useat näistä keinoista ovat jo käytössä monissa maissa, ja ne olisi helppo ottaa käyttöön myös Suomessa. Nyt näiden porsaanreikien kautta aseita voi päätyä konflikteihin ja ihmisoikeusloukkauksiin.

Ei iskua Syyriaan

Teksti Eekku Aromaa

Sotilaallinen isku ei osu vain hallintoon, vaan vahingoittaa myös siviilejä.

Paine tehdä jotakin Syyrian suhteen kasvaa, kun tilanne pahenee edelleen. Syyriassa on käynnissä sisällissodan lisäksi vakava humanitaarinen kriisi.

Arviolta yli kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa ja lähtemään pakolaisiksi ja kymmenet tuhannet ovat kuolleet. Laajasti jaettu näkemys tietenkin on, että jotain pitäisi tehdä. Mitä, siitä tietenkin vallitsee laaja erimielisyys.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sanoo, että sotilaallista ratkaisua ei ole. Siitä huolimatta Yhdysvallat suunnittelee iskua, jota kutsutaan rangaistukseksi Syyrian hallinnolle kemiallisen aseen käytöstä sisällissodassa.

Varmuutta kemiallisen aseen käyttäjästä ei kuitenkaan ole. Vaikka varmuus löytyisi, on vaikea nähdä, että minkäänlainen sotilaallinen isku voisi olla vahingoittamatta siviilejä ja osua juuri kohteeseensa, hallintoon.

Sotilaallinen isku varsinkaan ilman YK:n valtuutusta ei siis voi olla ratkaisu.

Iskun sijaan nyt tulisi etsiä poliittista ratkaisua ja huolehtia ihmisistä, sekä pakolaisiksi joutuneista, että vielä kodeissaan asuvista. Lisäksi on tärkeää, että konfliktin aikana erilaisiin rikoksiin syyllistyneet saatetaan oikeuden eteen ja että uhreista huolehditaan. Valitettavasti tämä ratkaisu ei ole helppo eikä nopea. Se on silti ainoa kestävä ratkaisu.

Kansainvälisenä rauhanpäivänä aiomme antaa Suomessa asuville syyrialaistaustaisille ihmisille puheenvuoron siitä, mitä Syyriassa pitäisi nyt tapahtua. Tilaisuus järjestetään Helsingissä Kolmen sepän patsaalla lauantaina 21.9. klo 12.30 alkaen. Tervetuloa!

Ei enää asevelvollisuutta

Teksti Eekku Aromaa

Asevelvollisuus on vanhanaikainen tapa puolustaa maata.

Asevelvollisuus on järjestelmä, joka on syntynyt sellaisena aikana, jona sodankäyntiin tarvittiin paljon miehiä. Aseet olivat yksinkertaisia ja sotaa käytiin maastossa. Kyvyt kantaa asetta, ampua oikeaan suuntaan ja piiloutua olivat merkityksellisiä ja miesvoimalla voitiin voittaa, ja toisaalta hävitä, sotia.

Aika on nyt toinen.

Asevelvollisuus on ollut kohtuullisen laajasti käytössä, mutta valtaosa asevelvollisuutta puolustusratkaisunaan käyttäneistä maista on todennut sen vanhentuneeksi ja luopunut siitä.

Esimerkiksi Euroopassa suomalaistyyppistä, verrattain laajaa asevelvollisuutta ylläpitää enää Suomen lisäksi Kreikka. Saksa ja Ruotsi ovat luopuneet siitä kokonaan äskettäin ja esimerkiksi Itävallassa kutsuttavien joukko on huomattavasti pienempi.

Asevelvollisuutta kutsutaan usein edulliseksi järjestelmäksi. On kuitenkin niin, että asiat eivät halpene sillä, että niiden kustannukset sälyttää jonkun muun maksettavaksi. Asevelvollisuuden kuluista ison osan maksavat varusmiehet itse ja heidän vanhempansa konkreettisina kuluina. Lisäksi koko kansantalous maksaa osan viuluista pienempien verotulojen muodossa.

Aikana, jolloin sotilaallista uhkaa ei ole, on tuhlausta ylläpitää suurta armeijaa tai esimerkiksi yleiseksi kutsuttua miesten asevelvollisuutta. Siinä tuhlataan paitsi yhteisiä rahoja myös nuorten miesten elämää. Tuo puoli vuotta tai vuosi on aikaa, jonka he voisivat käyttää opiskeluun, harjoitteluun tai työntekoon valitsemallaan alalla. Ei pakkotyössä ei-minkään eteen opettelemassa taitoja, joista tuskin on hyötyä.

Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa nyt tai lähitulevaisuudessa. Se tarkoittaa, että Suomi, kuten Ruotsi, voisi päättää esimerkiksi jättää lain asevelvollisuudesta lepäämään. Ruotsin analyysi perustuu siihen, että uhkaa ei ole nyt, eikä sellainen synny hetkessä. Se tarkoittaa, että mikäli näyttäisi siltä, että uhka kehittyy, on vuosia aikaa nostaa puolustuskyky tarpeelliselle tasolle.

Asevelvollisuus on maanpuolustuksellisesti tehoton, epätasa-arvoinen ja vanhanaikainen järjestelmä. Se voitaisiin lakkauttaa .

Tänään allekirjoitetaan asekauppasopimus

Teksti Eekku Aromaa

Nyt on aika juhlia.

Maailmanlaajuinen asekauppasopimus allekirjoitetaan tänään maanantaina 3.6.2013. Jo on aikakin. Tätä sopimusta on odotettu ja kampanjoitu mahdolliseksi jo pitkään. Maailmassa on tähän saakka säädelty esimerkiksi maataloustuotteiden ja tekstiilien kauppaa tarkemmin kuin aseiden. Ruoka on ruokaa, mutta aseet on suunniteltu tappamiseen. Siitä huolimatta niitä ei ole tähän saakka maailmanlaajuisesti säädelty.

Asekauppasopimus tuli järjestöjen ja valtioiden ja esimerkiksi nobelistien työn jälkeen hyväksytyksi äänestyksessä huhtikuun alussa. Tänään se aukeaa allekirjoitettavaksi ja useita kymmeniä valtioita odotetaan allekirjoittamaan sopimusta jo tänään. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani tarkistin, että ainakin 59 maata allekirjoittaa jo tänään. Suomi on mukana tässä joukossa.

Sopimus astuu voimaan kun viisikymmentä maata on sen allekirjoittanut ja ratifioinut, eli sisällyttänyt lainsäädäntöönsä ja kun tästä viidennestäkymmenennestä ratifioinnista on kulunut 90 päivää. Tähän on arvioitu kuluvan noin kaksi vuotta.

Asekauppasopimuksen on tarkoitus rajoittaa ongelmallisinta asevientiä. Tämän sopimuksen ollessa voimassa aseita ei pitäisi voida viedä enää sinne, missä ne heikentävät rauhaa ja turvallisuutta, päätyvät ihmisoikeusloukkauksiin tai sodan sääntöjen vastaiseen toimintaan. Sopimus ei tule estämään tällaisia asevientejä kokonaan, mutta oikein toimeenpantuna se voi tehokkaasti vähentää aseviennin haittoja.

Asekauppasopimus kattaa niin sanotut tavalliset asetyypit (conventional arms) pienaseista tankkeihin.

Politiikkanörtit ja muut erityisen innostuneet ovat tervetulleita seuraamaan kanssamme lähetystä tämän päivän allekirjoitustilaisuudesta. Näytämme sen neuvotteluihin ja kampanjaan osallistuneiden kommentoimana Helsingissä Cafe Mascotissa kello 17 alkaen. Muualla kuin Helsingissä sitä voi myös itse katsoa esimerkiksi Control Armsin sivujen kautta. Kunnon kisakatsomon tapaan itseään voi virkistää esimerkiksi nostamalla tuopin sopimuksen kunniaksi. Hurraaminen on myös sallittua.

Kuka saa kieltäytyä asepalveluksesta?

Teksti Eekku Aromaa

Jehovan todistajat pitäisi edelleen vapauttaa asevelvollisuudesta – ja niin kaikki muutkin.

Jehovan todistajat on vapautettu asepalveluksesta vakaumuksensa nojalla. Sama vapautus ei kuitenkaan koske muita vakaumuksensa vuoksi asepalveluksesta kieltäytyviä, vaan heidän on suoritettava siviilipalvelus. Jos he kieltäytyvät tästä, heidät voidaan tuomita ehdottomaan vankeuteen.

Tilannetta on pidetty ongelmallisena ja siihen on etsitty ratkaisua milloin Jehovan todistajien vapautuksen poistosta, milloin jotain järkevämpää reittiä. Puolustusministeri Carl Haglund asetti viime syksynä selvityshenkilöksi professori Jukka Kekkosen. Kekkosen tehtävänä oli arvioida asevelvollisuudesta vapauttavaa lainsäädäntöä.

Raportti tästä arvioinnista on julkaistu tällä viikolla. 21-sivuinen raportti sisältää kohtuullisesti kansainvälistä vertailua ja pohdintaa erilaisista mahdollisuuksista, joilla voitaisiin ratkaista eriarvoistava tapa: miksi yksi vakaumuksen perusteella aseista kieltäytyvä ryhmä vapautetaan ja muut joutuvat erilaisten seuraamuksien kohteeksi?

Kekkonen esittelee raportissaan kolme vaihtoehtoista mallia siitä, miten kysymys voitaisiin ratkaista. Kekkosen mukaan nykytilanne on ongelmallinen, muttei niin ongelmallinen, että nykyistä vapautuslakia olisi tarpeellista kumota, ainakaan ilman muita toimenpiteitä.

Ensimmäiseksi ratkaisumalliksi hän esittelee mallia, jossa lainkohta kirjoitettaisiin uudelleen siten, että olisi yleinen velvollisuus palvella isänmaata. Tällöin Kekkonen katsoo, että siviilipalvelus ja asepalvelus voitaisiin käsitteellisesti erottaa toisistaan siten, että siviilipalveluksen kytkös asepalvelukseen häviäisi ja Jehovan todistajat voisivat suorittaa siviilipalveluksen. Pakkotyö, maanpuolustusta lukuunottamatta, on kuitenkin ihmisoikeuksien kannalta ongelmallista. On vaikea sanoa, onko tätä pohdittu Kekkosen mallissa.

Toiseksi ratkaisuksi Kekkonen esittelee mallin, jossa palveluskelpoisuutta määriteltäisiin uudelleen siten, että pienempi osa miesikäluokista kutsuttaisiin palvelukseen. Tällöin voitaisiin vapauttaa muun muassa kaikki ne, joilla ei ole tarvittavaa palvelusmotivaatiota, eikä aseistakieltäytyjiä enää tarvitsisi tuomita vankeusrangaistuksiin.

Kolmantena mallina Kekkonen pitää sitä, että vapautuslakia laajennettaisiin koskemaan muitakin vastaavan syvyisen vakaumuksen omaavia henkilöitä. Tämä malli vaatisi jonkinlaisen vakaumuksen tutkintamenettelyn. Tämän kolmannen mallin yhteydessä Kekkonen kirjoittaa myös, että siviilipalveluksen lyhentämistä kohti keskimääräistä varusmiespalveluksen kestoa olisi syytä harkita, jotta palvelusta ei enää koettaisi rangaistuksenomaiseksi.

Vakaumuksen tutkinnastahan Suomessa on kokemusta. Aiemmin siviilipalvelukseen haluavien pasifistista vakaumusta tutkittiin muun muassa kysymällä heiltä, että miten he toimisivat tilanteessa, jossa heidän äitiään raiskataan heidän silmiensä edessä. Tästä vastauksesta jotenkin oli määrä päätellä tutkittavan vakaumuksen syvyyttä. Aseistakieltäytyjäliitto kannattaisi tämän mallin muunnelmaa, jossa vakaumus perustuisi asevelvollisen omaan ilmoitukseen.

Kekkonen päätyy kannattamaan näistä omista ratkaisumalleistaan ensimmäistä ja kolmatta, eli niitä, jotka ratkaisisivat nykyisen ongelmatilanteen, mutta säilyttäisivät nykymuotoisen asevelvollisuuden lähtökohdat.

Kekkosen selvitys tuloksineen ei ole huono. Koska lähtökohtana on, että yleinen asevelvollisuus säilyy (hinnalla millä hyvänsä), niin sitä saadaan, mitä tilataan. Viisainta olisi edetä kohti asevelvollisuudesta luopumista, tai ainakin sen radikaalia supistamista, kuten valtaosassa maailman edistyneistä osista on jo tehty. Siis siellä missä asevelvollisuutta on koskaan käytössä ollutkaan. Koska perinnearmeijaa halutaan kuitenkin ylläpitää, ja koska sotilasasiantuntijat haluavat päästä valitsemaan aina kunkin miesikäluokan parhaimmiston pakon nojalla palvelukseen, on yleinen asevelvollisuus kuitenkin Suomen valinta.

Skumpat New Yorkissa

Teksti Eekku Aromaa

Jos asekauppasopimus hyväksytään torstai-iltana, asevirtaa pahiksille pystytään rajoittamaan.

Keskiviikkona aamupäivällä saatiin täällä New Yorkissa kansainvälisissä asekauppasopimusneuvotteluissa Peter Woolcotin kolmas ja tämän kokouksen osalta viimeinen luonnos asekauppasopimukseksi.

Woolcot esitteli paperin sanoen, että tämä on sitten ota tai jätä. Muutoksia ei tässä kokouksessa enää voi tehdä. Joko paperi hyväksytään yksimielisesti, tai yksimielisyyden puuttuessa paperi jää hyväksymättä. Silloin sopimus jää taas syntymättä. Ainoastaan aivan minimaalisia ja sisällön kannalta epäolennaisia tekstimuutoksia voi enää tehdä.

Olemme nyt yrittäneet kiireellä analysoida paperia. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että tämä on paras paperi, joka tässä prosessissa on tähän mennessä nähty. Kattavuus on edelleen jonkin verran liian kapea, mutta aiempia luonnoksia parempi. Vientien esteet on kirjoitettu laajemmin kuin aiemmin: esimerkiksi siviileihin kohdistuva väkivalta on viennin esteiden listassa mukana. Toisaalta sotarikokset ovat kapeammin listalla.

Esteenä luvan myöntämiselle on myös se, että vienti voisi vaarantaa rauhaa ja turvallisuutta. Sukupuolittuneesta väkivallastakin sanotaan hiukan edellistä luonnosta tiukemmin. Samoin on arvioitava aseiden kulkeutumista eteenpäin ongelmalliselle loppukäyttäjälle.

Kokous päättyy torstaina. Tänään, eli torstaina illalla meillä on sopimus, tai sitten ei ole.

Jos tämä paperi hyväksytään, on otettu askel oikeaan suuntaan. Sopimus tekee asekaupasta säädellympää. Se on työkalu ongelmallisimpien asevientien vähentämiseen. Sen avulla diktaattoreille, ihmisoikeuksien polkijoille, kiduttajille, sotaintoilijoille ja muille pahiksille kulkevaa asevirtaa rajoitetaan.

Perille ei olla vielä päästy, sillä tavoitteena ei tulisi olla asekaupan sääntely, vaan maailma, jossa aseita ei tarvita. Kyllä tälle sopimukselle kannattaa silti skumpat ottaa!

Sen jälkeen nostetaan leuka pystyyn ja jatketaan työtä.

Lopuksi linkkaan vielä Sadankomitean norjalaisen kumppanijärjestön blogiin, jossa Hannah Eline Ander kirjoittaa tärkeitä pohdintoja siitä, mistä tässä sopimuksessa ja tässä sopimusluonnoksessa on kyse.