anna palmen

Fifin Palestiinan-kirjeenvaihtaja Anna Palmén on vapaa toimittaja ja maailmanmatkaaja, joka asuu Jerusalemissa. Palmén ihastui ensimmäisen kerran Palestiinaan vuonna 2004, jolloin hän työskenteli mediakouluttajana Betlehemin yliopistossa. Palmén on yllytyshullu nuori nainen, joka rakastaa viini-iltoja, Lähi-itää, ihmisoikeustyötä ja hupsuttelua.

Hashemin taistelu omasta tilasta

Teksti Anna Palmén

Palestiinalainen Hashem Azzeh asuu juutalaisten siirtokuntalaisten naapurissa Hebronissa. Elämä on päivittäistä taistelua. Azzeh ei kuitenkaan suostu jättämään kotiaan, jota valvoo armeijan tukikohdan hellittämätön katse.

Länsirannalla sijaitseva Hebronin kaupunki on surullinen ja lohduton paikka. Kaupungissa asuu noin 200 000 palestiinalaista ja noin 500 juutalaissiirtokuntalaista, joita turvaa 1500 Israelin armeijan sotilasta. Kaupunki on pyhä sekä juutalaisille, muslimeille että kristityille, koska sinne on haudattu Aabraham, Iisak ja Jaakob vaimoineen.

Palestiinalainen fysioterapeutti ja aktivisti Hashem Azzeh asuu Tel Rumeidan alueella, jossa sijaitsee kaksi juutalaista siirtokuntaa. Azzehin koti on aivan toisen siirtokunnan alapuolella. Se joka on aiheuttanut hänen perheelle paljon ongelmia.

Kierros perheen pihalla osoittaa, miten lohduton tilanne on. Azzeh ei ole voinut kasvattaa viiteen vuoteen oliivipuitaan, koska siirtokuntalaiset ovat katkoneet kaikki hänen puunsa. Koko puutarha on täynnä jätettä, wc-pönttöjä ja virtsapulloja, joita juutalaiset ovat heittäneet Azzehin pihalle. Perheen ovea koristaa Daavidin tähti: sen siirtokuntalaiset ovat piirtäneet hyökätessään taloon.

Hebron on jaettu vuonna 1997 Oslon sopimuksen mukaisesti H1 ja H2 -alueisiin. H1 on palestiinalaisten hallinnoima alue ja H2 Israelin armeijan valvonnassa.

Palestiinalaiset ja juutalaiset siirtokuntalaiset asuvat H2-alueella täysin toistensa vieressä. Se aiheuttaa jatkuvia yhteenottoja. Siirtokuntalaisten tavoitteena on ottaa haltuun koko H2-alue, ja siksi palestiinalaisperheiden kodit ovat joutuneet hyökkäyksien kohteeksi.

”Rakensin verkon puutarhani yläpuolelle suojatakseni pihaani edes hiukan”, Azzeh huokaa. ”Siirtokuntalaiset katkoivat myös vesiputkeni, sähkö- ja puhelinlinjat. Sain ne korjattua vasta muutama viikko sitten. Vuonna 2003 siirtokuntalaiset tulivat kotiini ja tuhosivat koko omaisuuteni. Samalla he työnsivät kiviä kahden lapseni suuhun ja murskasivat heidän hampaansa. Tällainen väkivalta on meille arkipäivää.”

Viime vuonna Azzehin isä kuoli. Hän joutui kantamaan isänsä ruumiin Israelin armeijan tarkastuspisteelle päästäkseen H1-alueella sijaitsevaan palestiinalaiseen sairaalaan. Sotilaat eivät halunneet päästää Azzehia tarkastuspisteen läpi ja käskivät häntä asettamaan ruumiin maahan.

”Kieltäydyin aluksi sotilaan käskystä, mutta hän uhkasi tappaa minut, jos en tottelisi ohjeita. He tarkastivat koko ruumiin ja varmistivat, että lakanan sisällä ei ollut veitsiä tai aseita.”

Erityisen huolissaan Azzeh on lapsistaan, jotka kärsivät tilanteesta myös henkisesti. Heille kansainvälisten vapaaehtoisten tuki on tärkeätä, koska he tuntevat olonsa silloin turvatuksi.

”Lapset eivät uskalla leikkiä ulkona, jos kansainväliset eivät ole paikalla. He pelkäävät, että siirtokuntalaiset heittävät heitä kivillä tai tulevat pihallemme. Vaimonikin sanoo, että vain ulkomaalaisten tuella jaksamme tätä taistelua. Järjestämme lapsille juhlia ja toivomme, että he unohtaisivat hetkeksi vaikean tilanteen.”

Azzeh toivoo rauhaa Israeliin ja Palestiinaan. Hän on perustanut poliittisen puolueen, jonka tarkoituksena on luoda Israeliin ja Palestiinaan yksi valtio, jossa kaikkien uskontokuntien edustajat voisivat elää sovussa.

”En halua luovuttaa tai jättää taloani, koska tämä paikka on minun kotini. Haluan näyttää lapsilleni, että uskon rauhaan ja parempaan tulevaisuuteen. Jos näyttäisin heille olevani peloissani tai vihainen, eivät hekään jaksaisi enää taistella.”

Bileet Betlehemissä

Teksti Anna Palmén

Jeesuksen syntymäkaupunkia kiertää Israelin rakentama kahdeksan metriä korkea muuri. Vaikeasta tilanteesta huolimatta Betlehemissä osataan pitää hauskaa.

Betlehemiin matkaava vierailija haluaa yleensä tutustua Jeesuksen syntymäkirkkoon. Pian onkin sitten lähdettävä: usein matkailijat tuodaan Betlehemiin vain pariksi tunniksi. Matkanjärjestäjien mukaan kyse on turvallisuudesta.

Pelko on turhaa. Betlehemiin tutustumiselle kannattaa varata ainakin pari päivää. Matkailijalle saattaa tulla yllätyksenä, että historiallisten kohteiden lisäksi ystävällinen ja vieraanvarainen Betlehem on ihmisiä, ruokaa ja juhlia rakastavan reissaajan unelmakohde.

Betlehem sijaitsee vain kahdeksan kilometrin päässä Jerusalemista, mutta kaupunki elää täysin omaa elämäänsä Israelin rakentaman, kahdeksan metriä korkean turvamuurin sisällä. Osalla asukkaista ei ole Israelin myöntämää lupaa matkustaa esimerkiksi Jerusalemiin, joten elämä rajoittuu pienelle, muutamien kilometrien kokoiselle alueelle.

Vuosien varrella Betlehemiin on kasvanut muslimienemmistö, ja asukkaista enää vain noin yksi kolmasosa on kristittyjä; kyselyjen mukaan juuri matkustusrajoitukset saavat kristityt haaveilemaan poismuutosta. Kristinuskon vaikutus näkyy kuitenkin edelleen kaupungissa, ja tunnelma on avoin ja melko länsimaalainen.

Palestiinalaiset rakastavat näyttäviä juhlia ja hauskanpitoa. Juhliin kutsutaan koko suku tai jopa kylä. Pientäkin merkkipäivää juhlitaan ainakin perheen kesken.

Ruoka näyttelee suurta roolia arabijuhlissa. Isoissa taloissa asuu yleensä kymmeniä perheenjäseniä, ja kaikki kutsutaan koolle illallista varten. Ruoanlaittoon osallistuvat perheen naiset isolla joukolla. Tarjolla on muun muassa salaatteja, hummusta, grillattua lammasta, riisiä ja täytettyjä kesäkurpitsoja. Turistikin saatetaan kutsua paikalliseen kotiin syömään, vaikka perhe ei olisikaan entuudestaan tuttu. Tätä tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä.

Etenkin Betlehemissä paikalliset käyvät myös paljon ulkona syömässä, koska kaupungissa on hyvä ja laaja ravintolatarjonta. Hintataso on suomalaiselle melko huokea. Betlehemistä löytyy nykyisin paljon ravintoloita, joiden ruokalista on eurooppalainen ja erittäin maukas. Viinivalikoima on myös monissa paikoissa laaja. Ravintolaan tullaan melko myöhään, ja illallinen syödään hitaasti nauttien. Monissa paikoissa voi polttaa vesipiippua, jota ilman monet palestiinalaiset eivät voi elää.

Betlehemissä on myös pari pubia ja yksi yökerho, joka joutuu aina välillä sulkemaan ovensa erinäisistä syistä. Osa vanhoillisista asukkaista ei voi hyväksyä hauskanpitoa Jeesuksen syntymäkaupungissa. Cosmos-disko on tarkoitettu kristityille ja sinne pääsevät yleensä sisään vain pariskunnat ja perheet. Poika- tai tyttöseurueiden juhlintaa ei katsota hyvällä: se on vastoin arabikulttuurin sääntöjä.

Aivan Betlehemin kupeessa sijaitsevassa Beit Jalassa on pari pubia, joissa on hauska viettää iltaa. Baarit ovat pääosin tarkoitettu miehille, joten naisturistia saatetaan katsoa uteliaasti, mutta vieraanvaraisesti. Seuraa saa heti, ja usein keskustelut laajenevat kulttuurin asettamiin paineisiin ja seurustelun vaikeuteen.

Arabikulttuurissa ei tunneta avointa seurustelua toisen sukupuolen kanssa, ja se tekee sinkkunuorten elämästä vaikeata Betlehemissä. Seurustelusta tulee monimutkainen operaatio: nuoret miehet tiedustelevat ystäviltään kaupungin vapaista sinkkunaisista. Seuraava askel on potentiaalisen kumppanin perhetaustan selvittäminen, koska perheen hyvä maine on tärkeä seikka. Ensitapaamiseen osallistuvat sekä miehen että naisen vanhemmat. Jotkut avoimemmat perheet saattavat päästää nuorenparin hetkeksi kahville ilman valvontaa.

Häät ovat palestiinalaisille juhla, johon kutsutaan 600-1000 ihmistä. Pienempiä häitä ei voi järjestää, koska kaikki suvun jäsenet ja kylän väki on kutsuttava tärkeään tapahtumaan. Etenkin kesällä Betlehemin isot juhlasalit täyttyvät hääkansasta. Turistikin saattaa saada vilpittömän kutsun juhlaan. Yleensä villit juhlat jatkuvat aamun pikkutunneille asti.

Vaikeasta tilanteesta huolimatta Betlehemissä osataan nauttia elämästä. Tämä kaupunki juhlii pienissä puitteissa muurin sisällä.

Jos iltamenot muuten ovatkin Betlehemissä harvassa, ravintolaan kannattaa aina mennä. Tässä viisi suositusta matkalaiselle.

La Terrace. Tyylikäs italialaishenkinen ravintola, josta saa herkullisia pastoja, salaatteja ja kalaa. Ravintolan kasvisfajitas vie kielen mennessään. Mahdollisuus polttaa vesipiippua.

Cafe Sima. Kahvilan omistaja Sima on opiskellut Ranskassa kondiittoriksi. Suussa sulavia juusto- ja suklaakakkuja, pikkuleipiä ja salaatteja.

Akkawi. Beit Jalan kylässä, aivan Betlehemin kyljessä sijaitseva tunnelmallinen illallispaikka. Eurooppalainen keittiö, josta saa kaupungin parhaat pastat ja focacciat. Hyvä viinivalikoima. Ravintolassa on myös maksuton internetyhteys.

Barbara. Kaupungin upein näkymä Beit Jalan kukkulan yllä. Ravintolan ikkunoista näkee Jerusalemiin asti. Herkullisia arabisalaatteja ja hummusta, pastaa ja pizzaa länsimaalaiseen makuun.

The Tent Restaurant. Tunnelmallinen beduiiniteltta Beit Sahourin kylässä. Tarjolla perinteistä palestiinalaista ruokaa. Alkupalaksi meze-lajitelma, josta riittää isollekin joukolle. Täällä pääsee aitoon arabitunnelmaan vesipiippujen keskellä.

Sardiinikestit Gazassa

Teksti Anna Palmén

Epätodellisia hetkiä Välimerellä

Sardiini-illallinen Gazassa, Välimeren rannalla sijaitsevassa asunnossa. Saattaa kuulostaa absurdilta, mutta on täysin mahdollista alueella, josta välittyy usein vain verisiä uutiskuvia. Asunnossa, jossa yövyn parin kollegani kanssa, on kaksi isoa parveketta, valtava olohuone, kolme makuuhuonetta, keittiö ja suihku. Suihkusta lorisee vettä, joka maistuu merivedelle. Gazan vesijohtovesi on saastunutta ja juomakelvotonta.

Valmistaudun vieraiden tuloon ja sytytän kynttilöitä ympäri asuntoa, jotta vieraat tuntisivat olonsa kotoisaksi. Gazalaisessa supermarketissa on osittain parempi valikoima kuin Länsirannalla, ja hinnat ovat paljon edullisemmat. Innostun ostamaan hiustenhoitotuotteita, hauskan näköistä soodalimua ja vaaleanpunaisilla ruusuilla koristeltuja kynttiläpakkauksia.

Ovikello soi ja gazalainen ystäväni kantaa sardiinilastia sisään ovesta. Vadeilla pursuilee friteerattuja sardiineja, humusta ja tulista salaattia, joka on gazalainen erikoisuus. Kymmenen syöjää ei riitä tyhjentämään herkkuvateja, mutta onneksi ystävälläni on seitsemän lasta, joille sardiinijämät kelpaavat. Nauramme yömyöhään ja mietimme, kuinka epätodellinen tilanne on. Voisimme olla missä tahansa Välimeren kohteessa, mutta asuntomme alakerrassa vartioivat Hamasin turvallisuuspalvelun miehet, kaduilla ei voi kävellä iltakymmenen jälkeen, ja alueella vallitsee humanitäärinen kriisi. Ehkä emme sittenkään ole Ranskan Nizzassa.

Silti gazalaiset osaavat säilyttää elämässään ystävät, huumorin ja iloiset illanistujaiset. Nämä hetket ulkomaalaisten vieraiden kanssa ovat etenkin gazalaisille ystävilleni unohtumattomia ja antavat heille toivoa siitä, että heitä ei ole unohdettu.

Aamulla aurinko nousee upeasti Välimeren yllä, ja ihailen näkymää asuntoni terassilta. On aika lähteä kotiin ja suuntaan Erezin raja-asemalle, jossa tapaan suomalaiskanadalaisen miehen Pohjanmaalta. Kaukaa saapuu kamelilauma, joka pysähtyy kohdallamme. Mies haluaa ikuistaa tämän hetken. Minä, kamelilauma ja taustalla rajaterminaali. Näin on hyvä olla.

Muukalaiselämää

Teksti Anna Palmén

Kun kotia ei ole missään.

Monen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen joutuu usein kysymään itseltään, mihin kuulun ja missä on kotini. Tällä hetkellä kotini on Beit Jalassa, pienessä kylässä lähellä Betlehemiä. Jotkut kuvailevat Beit Jalaa pieneksi Provenceksi, jossa korkeuserot ovat huimat, ja pieniltä kujilta löytyy suloisia kauppoja ja iloisia ihmisiä. Mausteen tuoksut leijailevat ilmassa, ja vanha mies paistaa maissintähkiä aina samassa kulmassa keskellä kylää.

Asuntoni sijaitsee paikallisen lääkärin palatsissa, jonka sisäänkäyntiä koristaa marmorilattiat ja metrien korkuiset koristevaasit. Kotini on sekoitus Ikeaa, palestiinalaisia huonekaluja, ja kaapissa pursuilevia värikkäitä vaatteita ja kenkiä. Isot ikkunat huolehtivat talvisin siitä, että asunnossa on jäätävän kylmää. Miespuolinen kaverini toi minulle ystävänpäivälahjaksi lämpöpatterin, huomaavaista. Kylmyydestä huolimatta helmikuinen valo ja aurinko antavat voimaa, minttutee poreilee hellalla ja palestiinalaiset ystäväni muistavat kysellä kuulumisiani päivittäin, välillä rasittavuuteen asti. Beit Jala on rakas kyläni.

Mutta onko tämä sitten se oikea kotini? Suomessa tavarani ovat viidessä eri varastossa ja haaveilen, että minulla olisi yksi asemapaikka, jossa koko omaisuuteeni olisi hienossa järjestyksessä. Toisaalta tällaisen levottoman sielun on vaikea pysähtyä, koska elämään vain kuuluu jatkuva pakkaaminen, pussukoiden avaaminen, tyhjentäminen, sulkeminen ja paluu siihen arkeen, jota voisi kutsua pysyväksi elämäksi.

Palestiinassa elämisessä ei ole kuitenkaan mitään pysyvää tai normaalia, vaikka niin usein sitä niin ajatteleekin. Kuljen joka aamu töihin kolmen Israelin armeijan tarkastuspisteen läpi ja näen nuoria sotilaita, jotka kantavat metrin pituisia aseita olallaan. Liikkumisen rajoittaminen, aseet ja miehitystilanne ei ole millään tavalla normaalia, mutta minulle siitä on tullut arkea. Suomessa ollessani osaan kuitenkin vetää toisen vaihteen päälle ja elää kuin mikä tahansa suomalainen tallaaja. Kiroilen räntää, joka osuessaan naamalle tiputtaa ripsivärit naamalle, valitan pimeydestä ja ihmisten negatiivisesta asenteesta. Samalla nautin perheeni ja ihanien ystävieni tapaamisesta, jotka eivät ole ulkomaanvuosien jälkeen vieläkään hyljänneet minua, vaikka isoisä sitä pelkääkin. Jossain vaiheessa elämässä pitäisi kuulemma asettua ja ymmärtää, että kaikki saattaa kadota Suomesta, jos omasta kotimaastaan vieraantuu liikaa. Onneksi ystävistäni on tullut Palestiina-idoleita ja maan promoottoreita Suomessa.

Palestiina on jättänyt minuun syvän jäljen ja enemmänkin näen rikkautena sen, että minulla on nyt kaksi kotia. Jos lähden täältä, niin tulen kaipaamaan vahvoja ja iloisia ihmisiä, aurinkoa, salaattialkupaloja ja kuohuviini-illallisia mutta en miehitystä.

Herkkusuun Betlehem

Teksti Anna Palmén

Jeesuksen syntymäkaupungista löytyy ruokaelämyksiä jokaiseen makuun.

Ruokaa rakastavalle Länsirannan Betlehem on upea matkakohde. Viime vuosina kaupunkiin on avattu kymmeniä uusia ravintoloita, joiden ruokalistalta löytyy perinteisten arabiherkkujen lisäksi italialaista, ranskalaista, kiinalaista ja jopa japanilaista ruokaa.

Kasvissyöjän ei tarvitse huolestua, vaikka palestiinalaisen ateriaan kuuluu usein kana tai lammas. Tuoreet vihannekset ja hedelmät takaavat sen, että lihaa karttava matkailija ei varmasti jää nälkäiseksi. Usein aterian päätteeksi palestiinalaiset pöristelevät vesipiippua ja juovat arakia kyytipojaksi.

Esittelen viisi lempiravintolaani, joita matkailijan ei kannata jättää väliin. Ravintolat löytää helposti pienessä kaupungissa kyselemällä.

La Terrace

Lonely Planetiin päätynyt italialaistyyppinen ravintola, jossa myös kaupungin parhaat fajitakset. Kokeile herkullisia pastoja, kanaa currykastikkeessa ja tuoreita salaatteja. Viinivalikoimassa kansainvälisen tason viinejä. Useat paikalliset polttelevat omenavesipiippua ruokailun päätteeksi.

_______________

Akkawi

Beit Jalan kylässä lähellä Betlehemiä sijaitseva Akkawi on lempiravintolani. Maailmaa kiertänyt omistajapariskunta ottaa asiakkaan iloisesti vastaan ja saattaa kutsua jopa pöytäänsä istumaan. Asiakaskunta on kansainvälistä, ja ravintolan sisustus hillityn tyylikästä.

Akkawissa ruoan tuoreus on aina taattua. Tarjolla salaatteja, joiden antimista osa on kerätty ravintolayrittäjän omasta puutarhasta. Kokeile lohta ja mereneläviä, jotka valmistettu ammattitaitoisesti. Viinivalikoima laaja, mutta vesipiippu puuttuu. Jälkiruoaksi suussa sulavaa suklaakakkua.

_______________

El Kheime

Beit Sahourin kylän kuuluisa telttaravintola, jossa tunnelma on kuin beduiinileirissä vesipiippuineen. Pöytään kannetaan alkuun arabialainen meze, johon kuuluu kymmeniä salaatteja, tahnoja ja uunituoretta pitaleipää. Salaattien jälkeen kannattaa tilata mixed grill, johon kootaan kasa erilaisia lihoja. Maista Betlehemin alueella tehtyä Cremisan-viiniä, joka ei ole erityisen hyvää, mutta sitä on kokeiltava.

_______________

Cafe Sima

Ranskassa kondiittoriksi opiskellut paikan omistaja Sima taikoo kaupungin herkullisimmat kakut ja leivonnaiset. Makeiden lisäksi kahvilassa tarjoillaan kevyttä lounasta, kuten salaatteja, keittoja ja voileipiä. Kokeile suklaisia kookospalloja ja nauti herkuista viihtyisällä ulkoterassilla.

_______________

Taboo Snack Bar

Päätä ilta Beit Jalan Taboo-baarissa, jota pyörittävät nuoret ja hauskat kaksoisveljet. Listalla mojitoa, oluita, viinejä ja omistajien omia drinkkisekoituksia. Välillä baarissa järjestetään DJ-iltoja.

Hyvä aloittelupaikka ennen läheiseen yökerhoon siirtymistä.

_______________

El Kheime -telttaravintolassa tarjoillaan Betlehemin parhaat mezet.

Tarra numero kuusi

Teksti Anna Palmén

Ben Gurionin lentokentän turvatoimet ovat yhdet maailman tiukimmista.

Ystävällinen mieshenkilö kävelee minua kohti Ben Gurionin lentokentällä Israelissa. Tiedän jo kokemuksesta, mitä tuleman pitää. Kello on kolme aamuyöllä ja olen lentämässä lomalle Suomeen. Tel Avivin lähellä sijaitsevalle kentälle täytyy saapua kolme tuntia etukäteen, koska turvatarkastukset Israelissa ovat tiukat ja vievät aikaa.

Alkaa kysymystulva matkani tarkoituksesta, työstäni, kotiosoitteestani, mahdollisesta arabipoikaystävästäni ja Suomessa asuvasta perheestäni. Vastausteni perusteella virkailija rankkaa minut asteikolla 1–6. Ykkösen ja kakkosen saavat yleensä diplomaatit ja perheelliset, vitonen ja kutonen kuuluu epäilyttäville henkilöille, jotka työskentelevät ja ovat tekemisissä palestiinalaisten kanssa. Minä kuulun sektoriin kuusi eli terroristiosastoon.

Työskentelen isolle kansainväliselle järjestölle, mutta henkilökortin näyttäminen ei muuta virkailijan suhtautumista minuun. Olen epäilyttävä pohjoismaalainen nainen, joka tekee hämäräperäisiä töitä Länsirannalla. Suutun miesvirkailijalle ja kerron mielipiteeni hänen toiminnastaan. Kyse on mielestäni kiusaamisesta ja nöyryytyksestä, ei Israelin turvallisuudesta, johon virkailijat aina vetoavat.

Matkalaukkuni läpivalaistaan ja avataan. Tavarat pengotaan ylösalaisin, kolikot siirretään lompakosta erilliseen kuppiin, koska myös rahapussukka pitää läpivalaista. Nainen, joka tarkastaa laukkuani ei osaa käyttää sanaa please. Kutsun hänen päällikkönsä paikalle ja kerron alaisen epämiellyttävästä käytöksestä. Päällikön mukaan Ben Gurionilla ei harrasteta asiakaspalvelua, mutta hän suostuu pyytämään anteeksi sitä, että alainen ei ole erityisen mukava minulle.

Alainen jatkaa nöyryytystä ja päättää, että palestiinalaiset olutpullot täytyy pakata isoon pahvilaatikkoon ja viedä erillisenä matkatavarana ruumaan. Miespuolinen virkailija näyttää olevan pahoillaan ja yrittää hymyillä minulle. Kysyn häneltä, onko hän koskaan maistanut kyseistä olutta. Mies vastaa kieltävästi, jolloin kehun oluen maasta taivaaseen. Hän sanoo naisvirkailijalle jotain hepreaksi ja lopulta saan luvan pakata oluet takaisin matkalaukkuuni.

Seuraa takahuoneleikki, jossa nainen kopeloi muovihanskoilla vartaloni ja hiukseni. Kenkäni viedään läpivalaisuun, ja minut jätetään koppiin istumaan 15 minuutiksi. Kysyn virkailijalta, miltä hänestä tuntuisi, jos häntä kohdeltaisiin samalla tavalla Euroopan kentillä. Hänen ei tarvitse kuulemma ajatella sitä, koska olemme nyt Israelissa.

Aikaa on kulunut pari tuntia ja lopulta minut kiikutetaan lähtöselvitykseen. Sieltä kaksi naista kävelyttävät minut lähtöportille, jotta en tee matkalla jotain peruuttamatonta tai tyhmää. Aikaa tax free -ostosten tekoon ei jää, mutta vastalahjaksi kolmen tunnin kuulusteluista saan toivotuksen tulla takaisin Israeliin. Seuraava kerta on taas seikkailu, jota en odota innolla.

Karkumatkalla Israelissa

Teksti Anna Palmén

Tel Aviv on henkireikä vaikeassa arjessa.

Länsirannalla eläminen ei ole helppoa etenkään palestiinalaisille, mutta välillä myös haastavaa länsimaalaiselle. Betlehemissä on yksi pääkatu, jota huristelen iltaisin kaverieni kanssa edestakaisin. Välillä pysähdymme ystävämme kuppilaan, bongaamme autonikkunasta kadulla seisovia tuttuja ja popitamme musiikkia autostereoista. Halvat on huvit, mutta aktiviteetteja on vähän.

Tel Aviv ja kaupungin ympärivuorokautinen kuhina on henkireikäni, jonne pakenen nauttimaan eurooppalaishenkisistä kahviloista, baareista, katuelämästä ja rennosta tunnelmasta. Tel Avivissa kaikki ovat unohtaneet Israelin miehityksen, konfliktin, sodan ja ongelmat. Ihan kuin ihmiset eläisivät pienessä kuplassa, jota he eivät halua puhkaista. Totuuden iskeytyminen kasvoihin olisi näille israelilaisille liian raskasta.

Tel Aviviin lähtiessäni tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että suurin osa palestiinalaisista ystävistäni eivät pääse mukaan, koska heillä ei ole lupaa tulla Israeliin. Välillä ihminen tarvitsee kuitenkin rentoutumiskeinoja. On myönnettävä, että en ole täällä ratkaisemassa alueen konfliktia.

Siemailen valkoviiniä Tel Avivin rannalla suomalaisen ystäväni kanssa, siirrymme toiseen viihtyisään kuppilaan juomaan kuohuviiniä ja jatkamme baarihyppelyä yöhön asti. Tuntuu kuin olisin missä tahansa eurooppalaisessa suurkaupungissa nauttimassa kauniista kesäyöstä. Snägärille suuntaamme Jaffaan, jossa arabimies valmistaa meille lämpimiä tomaattivoileipiä.

Pari viikkoa sitten joukko israelilaisia naisia halusi palestiinalaisnaisten kokevan samanlaisen päivän Tel Avivissa. He ajoivat muutamaan Länsirannalla sijaitsevaan kylään omilla autoillaan ja salakuljettivat Israelin armeijan tarkastuspisteitä välttäen 12 palestiinalaisnaista ja neljä lasta Tel Aviviin päiväksi. Koko joukko ui Välimeressä, söi ravintolassa Jaffassa ja vieraili vielä lopuksi Jerusalemin vanhan kaupungin muurilla. Monille palestiinalaisnaisille matka Israeliin oli ensimmäinen.

Israelilaisnaiset saattavat joutua syytteeseen laittomasta salakuljetuksesta, mutta he halusivat ottaa riskin. Palestiinalaisnaisten mukaan Israelin rakentama muuri ja tarkastuspisteet eivät estä terroristeja pääsemästä Israeliin. Monet naisista halusivat nähdä meren, ja yhden ainoa toive oli vain hengittää.

Betlehemissä ystäväni unelmoivat samoista asioista. Ehkä jonain päivänä koen kaiken sen hauskanpidon yhdessä heidän kanssaan.

Uskontojen ristitulessa

Teksti Anna Palmén

Muslimien ja kristittyjen välit ovat kiristyneet Länsirannalla.

Muslimien ja kristittyjen kiristyneistä väleistä Länsirannalla on keskusteltu paljon, mutta vain harva uskaltaa tunnustaa ongelmaa. Israelin miehittämällä Länsirannalla asuu enää pari prosenttia kristittyjä, ja muslimien määrä kasvaa jatkuvasti suurien perhekokojen vuoksi.

Kristittyjen vilkkain muuttoaalto Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan tapahtui 1990-luvulla palestiinalaisten toisen kansannousun intifadan jälkeen.

Monet Länsirannalla asuvat kristityt suunnittelevat edelleen ulkomaille muuttoa, koska tuntevat olonsa uhatuksi ja turvattomaksi muslimien vallatessa naapuruston, yritykset ja koko elinkeinoelämän. Palestiinalaisten kristittyjen ja muslimien välit ovat tulehtuneet, mutta harva myöntää vihaavansa naapuriaan.

Alueella pitempään asuneena olen todistanut keskusteluja, joissa toisen uskontokunnan edustajasta ei ole käytetty positiivisia sanankäänteitä. Yleensä koen, että kristityt haukkuvat muslimeita enemmän kuin päinvastoin. Olen nähnyt tilanteita, joissa ravintolan tai yökerhon omistaja on kieltänyt muslimiasiakasta astumasta sisään omistamaansa paikkaan. Muslimit kuuleman mukaan aiheuttavat ongelmia, varastavat ja käyttäytyvät huonosti. Harvemmin kuulen, että muslimit puhuisivat pahaa kristityistä.

Ramadan eli muslimien paastonaika alkaa ensi viikolla ja se herättää jo valmiiksi kristityissä palestiinalaisissa närää. Kristittyjen on kunnioitettava muslimien tapoja ja käyttäydyttävä julkisilla paikoilla paastoa kunnioittaen. Kristittyjen julkista juomista, syömistä tai tupakointia kadulla ei katsota hyvällä. Paastonaikana kristityt valittavat, että muslimien hengitys ja hiki haisevat.

Ramadanin aikana yhteiskunta lakkaa toimimasta, koska ihmiset ovat paaston vuoksi liian väsyneitä työskentelemään. Liikenneruuhkista tulee Jerusalemissa todellinen ongelma ramadanin aikana, koska muslimit haluavat päästä rukoilemaan Al-Aqsan moskeijaan.

Palestiinan ja Israelin välinen konflikti on jo valmiiksi tarpeeksi hankala, joten on surullista nähdä palestiinalaisten uskontoryhmien taistelevan myös keskenään. Uhkakuvana on jopa se, että Palestiinassa ei nähdä muutaman kymmenen vuoden päästä enää yhtään kristittyä. Sen vuoksi ongelma on otettava tosissaan, ja ihmisten välistä dialogia täytyy parantaa.

Yksi häpeä lisää

Teksti Anna Palmén

Suru-uutiset saapuvat falafelkuppilaan. Miksi Israel pääsee aina kuin koira veräjästä?

Viime maanantai oli surun ja järkytyksen päivä. Israelin armeija hyökkäsi Gazaan matkalle olleen avustuslaivan kimppuun, ja yhdeksän turkkilaista rauhanaktivistia sai surmansa järjettömässä verilöylyssä.

En olisi voinut koskaan kuvitella, että Israel käyttäytyy niin raukkamaisesti ja tappaa viattomia ihmisiä. Palestiinalaiset ystäväni olivat yhtä järkyttyneitä, ja niin oli moni israelilainenkin. Israelin hyökkäys ei saanut kovaa kannatusta omienkaan joukossa.

Istuin maanantai-iltapäivänä lounaalla pienessä falafelkuppilassa palestiinalaisen ystäväni kanssa. Televisiouutiset kertasivat tapahtumia, ja ystäväni silmät kostuivat. Hän ei voinut käsittää, mihin Israel tällä iskulla pyrkii. Palestiinalaiset olivat erityisen järkyttyneitä siitä, että isku kohdistuu kansainvälisiin.

Gazan saarto on kestämätön, ja avustuslaivojen kuljettamilla ruokatarvikkeilla ja lääkkeillä on todellinen tarve Gazassa. Israel ei salli riittävän ruoka-avun perille menoa maanteitse, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää avustuslaivueet, joiden matka ei näytä olevan yhtään sen helpompi. Gazassa ihmiset kärsivät puhtaan veden, ruoan, lääkkeiden ja rakennustarvikkeiden puutteesta. Israel sallii 15 000 tonnia humanitaarista apua viikoittain Gazaan, mutta tämä on YK:n arvion mukaan vain neljännes siitä, mitä Gazassa vähintään tarvittaisiin.

Gazan eristäytyneisyyttä ja tilannetta on vaikea kuvailla, jos sitä ei ole nähnyt omin silmin. Gaza on 1,5 miljoonan palestiinalaisen vankila, jossa ihmiset taistelevat päivittäin pysyäkseen hengissä. Valtaa pitävän Hamasin tiukka kuri ja terrori ihmisiä kohtaan ei helpota tilannetta.

Mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Pääseekö Israel taas kuin koira veräjästä? Tuntuu, että paikalliset ovat jo unohtaneet viime maanantaisen uutisen ja elämä jatkuu niin kuin aina ennenkin. Mitä yhdestä avustuslaivasta, kun Israel rikkoo kansainvälisiä lakeja päivittäin? Kahdeksan metriä korkea turvamuuri, miehitys ja tarkastuspisteet ovat esimerkkejä Israelin päivittäisestä sorrosta palestiinalaisia kohtaan. On surullista nähdä, että kansainvälinen yhteisö ei ole tehnyt mitään rangaistakseen Israelia. Israel saa leikkiä isolla pelikentällä yhdessä Yhdysvaltojen kanssa.

Israelin selitys on aina kaikelle security, turvallisuus. Sen sanan olen kuullut täällä tuhat kertaa, kyllästymiseen saakka. Israel on myös ilmoittanut, että se ei aio suostua maanantaisen avustuslaivaiskun kansainväliseen tutkintaan.

Palestiinalaisilla on ihmeellinen kyky selvitä kaikesta. Niin kuin gazalainen toimittajatuttuni sanoi: Rakastamme elämää ja emme koskaan luovuta. Toivottavasti joskus oikeudenmukaisuus kääntyisi myös palestiinalaisten puolelle.

Autohullut arabit

Teksti Anna Palmén

Palestiinassa kukaan ei kävele mihinkään. Paitsi minä.

Olen matkalla postiin Jerusalemin Jaffa-kadulla, kun auto pysähtyy viereeni. Kolmikymppinen mies avaa ikkunan ja sanoo jotakin hepreaksi. Pian hän tajuaa, etten ymmärrä, ja laukoo englanniksi:

”Etsin tässä parkkipaikkaa, mutta itseasiassa haluaisin antaa sinulle kohteliaisuuden ja pyytää kahville. Mikä on nimesi ja mistä olet kotoisin?”

Jatkan matkaa ja kiitän tarjouksesta. Treffipyyntö pienestä volkkarista ei oikein vaikuta ja on ehkä erikoinen tapa tehdä vaikutus naiseen. Mutta täällä autot pysähtyvät aina ja tarjoavat erilaisia palveluita. Autosta pyydetään treffeille, kysytään ajo-ohjeita, kaupataan meloneja ja jäätelöä.

Illalla kävelen Jerusalemista Betlehemiin, koska rakkaat ystäväni ovat ottaneet autoni edellisenä iltana. Betlehemin tarkastuspistettä lähestyessäni joka viides auto pysähtyy viereeni. Suurin osa heistä on arabikuskeja. Minne olet menossa, tarvitsetko kyytiä, miksi menet Betlehemiin? Antakaa minun kävellä, tämä on urheilua, mietin mielessäni. Palestiinalaiset eivät harrasta kävelyä, ja olen heille kävelevä kummajainen.

Pari vuotta sitten Betlehemissä satoi lunta. Olin ainoa kadulla kävelevä ihminen. Lumisateen sattuessa kaupat, koulut ja virastot sulkevat ovensa. Kuka hullu nyt kävelee lumisateessa.

Pimeällä käveleminen ei välttämättä ole täällä erityisen järkevää, ja sain kuulla kunniani saavuttuani Betlehemiin. Kaverini kaartoi autollani Betlehemin tarkastuspisteelle ja sanoi minun olevan hullu. Ystävälle päästyäni kaverini joutui riitaan perheensä kanssa siitä, että oli vienyt autoni ja pistänyt minut kävelemään kuuden kilometrin matkan. Yritin selittää urheiluprojektistani ja kävelyn tärkeydestä, mutta tämä ei vakuuta ketään.

Palestiinalaiset ovat autoileva kansa, ja julkinen liikenne on huonoa. Suomessa olen himopyöräilijä, mutta täällä olen joutunut hankkimaan oman amerikkalaisen Chevyn. Urheilu tapahtuu vain sisätiloissa viiden tähden hotellin spa-osaston uumenissa. Unelmana on hankkia kesäpyörä, mutta mäkinen maasto ja ihmisten ihmettely ja tuijotus asettavat vielä haasteita projektilleni. Onneksi pääsen tänä kesänä suhaamaan fillarillani ainakin päiväksi Helsingin katujen vilinään.

Unelmieni Gaza

Teksti Anna Palmén

Kauneinta Gazassa on meri.

Aasilla kulkeva vanha mies köröttelee vastaan, kun ylitämme Erezin raja-aseman Israelin ja Gazan välillä. Vuosien odotuksen jälkeen olen vihdoinkin Gazassa. Olo on epätodellinen ja tuijotan auton ikkunasta kadulla leikkiviä lapsia, tuoreita vesimeloneja, ränsistyneitä taloja ja kaupunkia, joka yrittää elää saarrosta huolimatta.

Yllätyn siitä, että tuhoutuneita taloja näkyy vähän, vaikka sodasta on vain reilu vuosi. En ehkä liiku kuitenkaan alueilla, jotka tuhoutuivat pahasti Israelin armeijan tulituksessa. Egyptistä Gazaan kulkevat tunnelit toimivat tällä hetkellä melko hyvin ja niiden läpi kuljetetaan ruokaa, vettä, lääkkeitä, autoja ja jopa ihmisiä.

Supermarkettien hyllyt ovat täynnä, vaikka kylmäkaappi onkin sanonut itsensä irti. Brittiystäväni löytää paikallisesta kaupasta englantilaisia tuotteita, joita hän ei ole ikinä nähnyt Länsirannalla. Kaupan ulkopuolella roikkuu tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, kaikki suoraan gazalaisilta viljelijöiltä. Kalatorilla käy kuhina, kun paikalliset miehet taistelevat tuoreesta kalasaaliista.

Kauneinta Gazassa on kuitenkin meri. Se antaa paikallisille voimaa ja auttaa jaksamaan vaikeassa arjessa. Ajamme merenrantatietä melkein Egyptin rajalle saakka, ja maisemat ovat upeat. Miten suosittu ja upea lomakohde Gaza voisi olla, jos Israelin saartoa ei olisi. Rannalla näkyy palestiinalaisia, jotka ovat pukeutuneet farkkuihin ja pitkiin paitoihin. Tällainen on gazalaisten rantalook.

Gazan kaistalla valtaa pitävä islamistinen Hamas kontrolloi tarkkaan sitä, miten ihmiset pukeutuvat, kenen kanssa he liikkuvat ja miten käyttäytyvät. Hamas pidätti viime vuonna gazalaisen toimittajatuttuni, joka käveli rannalla miespuolisten ystäviensä kanssa. Hänet on myös kutsuttu Hamasin tapaamisiin, jossa on sensuroitu hänen kirjoituksia ja lehtitekstejä. Eronnut, 5-vuotiaan pojan äiti on taistelija, joka ei välitä Hamasin uhkauksista. Hän ei käytä pään peittävää huivia ja on myös sen vuoksi Hamasin mustalla listalla. Hän on matkustellut maailmalla, mutta Gaza on toimittajanaisen koti, josta hän ei halua koskaan muuttaa pois.

Gazalaisen vuokra-asuntomme ikkunoista avautuu upea näkymä Välimerelle. Talon katolla muutama ulkomaalainen pitää kuntopiiriä suojassa Hamasin katseilta. Illallisen nautimme viiden tähden hotellin ulkoterassilla, joka sijaitsee aivan meren rannalla. Tunteet ovat pinnassa, kun katselemme rannalla leikkiviä palestiinalaislapsia.

Seuraavana päivänä paikalliset tuttavamme hyvästelevät meidät Erezin raja-asemalla ja huikkaavat ma’salaam. Me ylitämme rajan, mutta he eivät. Sen hyväksyminen tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Föönin kirous

Teksti Anna Palmén

Kaikkeen tottuu. Jopa Tel Avivin lentokentän turvatarkastuksiin.

Lentäminen Ben Gurionin kentältä Tel Avivista on aina yhtä mieleenpainuva kokemus. Turvatarkastukset on viety äärimmilleen, ja matkustajan täytyy olla kentällä aina kolmea tuntia ennen lentoa, jotta aikaa riittää kuulusteluun.

Aloitetaan numeroleikillä. Nuori, asepalvelustaan suorittava nainen lähestyy sinua ja pyytää esittämään lentolipun ja passin. Seuraa kysymyksiä matkan tarkoituksesta, kestosta ja mahdollisista vierailuista Länsirannalle. Näiden kysymysten esittämiseen menee vain kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen virkailija antaa sinulle numeron 1-6. Ykkönen on yleensä diplomaatti tai israelilainen tavis. Kuutonen olen minä. Länsirannalla asunut ja työskennellyt henkilö, epäilyttävä, toimittaja, arabien ystävä tai arabin tyttöystävä, linkki terroristijärjestöön ja henkilö, jolla on epäilyttäviä asioita laukussa.

Seuraa vaihe kaksi, jossa laukkuni ensin läpivalaistaan. Sieltä laukut kiikutetaan noin kolmen nuoren virkailijan eteen, ja alkaa mieletön mylläys ja kysely. Kassini revitään auki, ja jokainen tavara ja vaate nostetaan ulos. Sähkölaitteet viedään erilliseen läpivalaisuun, ja epäilyttävät paketit avataan. Virkailijat tökkivät sähköistä tikkua laukussa, joka antaa signaalin, jos laukussa on jotain pommiin viittaavaa. Sinua pyydetään vastaamaan, mitä tietyt tavarat tai ystävän tekemät oliivit ovat. Sivullisena saat nauttia siitä, kun laukkusi räjäytetään auki ja sen jälkeen pyydetään sulkemaan ne ystävällisesti itse.

Ilo ei lopu tähän. Vaiheessa kolme virkailijoiden uumenista paikalle ilmestyy tiimin esimies, joka aloittaa kysymystykityksen vielä kertaalleen. Miksi asuit Länsirannalla? Kenen luona vierailit? Tunnetko arabeja? Vastaanotitko lahjoja arabeilta? Miksi olet toimittaja? Miksi matkustit Israeliin, etkä vaikka Afrikkaan? Mikä on isäsi nimi? Mikä on hänen ammattinsa? Mitä hän harrastaa? Kuka maksoi matkasi? Paljonko sinulla on rahaa pankkitililläsi? Millä bussinumerolla matkustit Jerusalemista Tel Aviviin? Näillä kysymyksillä halutaan vain selvittää se, hermostutko. Ketään ei loppujen lopuksi kiinnosta vastaukset, koska virkailija puhuu aina päällesi.

Vaihe neljä on edellisten vaiheiden jälkeen melkein euforinen. Kuljemme naisvirkailijan kanssa takahuoneeseen, jossa hän pyytää minua riisumaan kengät ja housut. Alkaa ruumiintarkastus päästä varpaisiin. Päänahan hieronta on mukavin ja rentouttavin osio. Virkailijakin on jo hieman häpeissään ja pyytää monta kertaa anteeksi.

Koko toimenpide naurattaa ja itkettää samalla. Kymmenien kertojen jälkeen osaan jo varautua kaikkeen, mutta joka kerta turvatarkastus tekee yhtä vihaiseksi. Osaan myös pelin, jota virkailijat pelaavat. Olen nykyään ystävällinen, hymyilen, heitän vitsejä, vaikka otsalohkoni meinaa räjähtää kiukusta. Välillä räjähdykseltä ei voi välttyä. Niin naurettavaa koko touhu on.

Viime kerralla räjähdys oli väistämätön, kun hiustenkuivaajaani tutkittiin puolitoista tuntia. Kaikki muut tavarat oli tarkastettu, mutta minun piti odottaa föönini erikoisvalaisua. Meinasin myöhästyä lennolta tämän naurettavuuden takia ja mielessä oli jo, että pitäkää föönini. Lopulta pahoitteleva miesvirkailija kiikutti sen ja rupesi paketoimaan matkakokoista kuivaajaa massiivisen kokoiseen pahvilaatikkoon. Syynä olivat kuulemma turvallisuusmääräykset. Olin väsynyt ja minua rupesi naurattamaan. Poikakin hieman hörähti ja sanoi, että we have a lot of problems in Israel.

Lopuksi minut kuljetettiin lentoportilleni suoraan, jotta en ehtisi tekemään pahojani lentokentän tax free -myymälöissä. Poika heilautti kättä ja sanoi: I hope you had a pleasant stay in Israel.