voima

Taistelua oliivipuiden varjoista

Teksti Aleksi Lilleberg

Oliivipuu symboloi Palestiinassa juurtumista maahan ja siitä toimeentulonsa saamista. Se on myös tärkeä elannon lähde. Hiljaista taistelua itsemääräämisoikeudesta ja rauhasta käydään Länsirannalla joka vuosi sadonkorjuun aikaan oliivipuiden varjossa.

Kun matkustaa Länsirannalla, ei voi välttyä huomaamasta kukkuloiden huipuille rakennettuja siirtokuntia. Etenkin öisin ne kiinnittävät huomion, koska niiden aitoja reunustavat valonheitinrivistöt loistamassa kirkkaina yössä.

”He rakentavat siirtokuntansa aina meidän kyliämme korkeammalle. He tekevät sen näyttääkseen pitävänsä itseään meitä arvokkaampina”, arveli eräs maanviljelijä, jonka oliivisadonkorjuussa olin apulaisena.

Oliiviöljy on Länsirannan suurin ja tärkein vientituote. Oliivisato vaikuttaa hyvin suuren osan palestiinalaisista elämään, vaikka se ei olisi perheen pääasiallinen toimeentulonlähde: siitä saatavat lisätulot ovat hyvin olennaisia sadalletuhannelle perheelle. Alueen maatalousmaasta oliivilehdot muodostavat lähes puolet.

Israel miehitti nykyisen Länsirannan vuoden 1967 kuuden päivän sodassa. Länsirannalle rakennettiin siirtokuntia, joissa tällä hetkellä elää noin puoli miljoonaa ihmistä. Siirtokuntia Länsirannalla on tällä hetkellä 120. Niiden lisäksi on noin sata epävirallista siirtokuntaa, joista käytetään termiä etuvartio. Niiden koot vaihtelevat: jotkin koostuvat muutamasta perheestä asuntovaunuissa ja teltoissa, toiset ovat kokonaisia kaupunkeja, kuten 45 000 asukkaan Beitar Illit.

Siirtokuntien välillä risteilee vain israelilaisille tarkoitettujen teiden verkosto. Se jakaa Länsirannan pieniin eristettyihin alueisiin, joista on yksi tai muutama portti tai tunneli ulos. Israelin armeija voi sulkea näitä ainoita ulospääsyreittejä varoittamatta tai perustelematta, turvallisuuteen vedoten.

Siirtokuntien laillinen asema on kansainvälisen kiistelyn kohde. YK:n turvallisuusneuvosto on toistuvasti todennut ne kansainvälisen lain vastaisiksi. Israel kiistää tämän, vaikkakin säännöllisesti toteaa joitain kaikista pienimpiä etuvartioita laittomiksi ja jopa häätää niiden asukkaita.

Siirtokunnat rajoittuvat usein palestiinalaisten oliivilehtoihin. Sadonkorjuun aikoihin siirtokuntalaisten väkivaltaiset hyökkäykset kiihtyvät. Tavoitteena on pelotella maanviljelijät luopumaan joistain oliivilehdoista iskujen pelossa: silloin lehto käytännössä siirtyy siirtokuntalaisten käyttöön.

”Kolme vuotta sitten menetimme kukkulan toisella puolella olevat lehdot, nyt ne vievät meiltä kukkulan tämän rinteen, ja kolmen vuoden päästä koko kylän”, oliivinviljelijä Saed kuvasi.

Hyökkäyksiä tapahtui tämänvuotisen satokauden aikana päivittäin. Pahoinpitelyjä oli paljon: hyökkääjät hakkasivat maanviljelijöitä, heidän perheitään, toimittajia ja kansainvälisiä vapaaehtoisia. Usein iskuissa myös vahingoitetaan viljelijöiden omaisuutta, poltetaan oliivipuita tai varastetaan jo poimittua satoa, työkaluja tai eläimiä, kuten aaseja. Kuolemilta onneksi vältyttiin tänä vuonna.

Israelin armeija puuttuu harvoin siirtokuntalaisten iskuihin: joskus sotilaat tulevat apuun, mutta matka aivan vieressä sijaitsevasta tukikohdasta kestää tunteja. Joskus he seuraavat hyökkäyksiä sivusta ja puuttuvat ainoastaan palestiinalaisten yrityksiin puolustautua.

Armeija sopii kyllä viljelijöiden kanssa erityisiä suojelupäiviä, jolloin sotilaat antavat erityistä suojelua vaarallisilla alueilla. Käytännössä palestiinalaiset eivät pääse mailleen, ellei päivää ole sovittu suojelupäiväksi. Päiviä saa vain muutaman vuodessa, joten ne riittävät korkeintaan oliivien poimintaan. Sadot jäävät pieniksi, kun viljelijät eivät voi kastella tai hoitaa puitaan.

Jännitteet siirtokuntalaisten ja muun Israelin yhteiskunnan välillä ovat kiristyneet tänä vuonna aiempaa enemmän. Monet israelilaiset eivät ymmärrä miksi heidän valtionsa tukee syvällä miehitetyllä alueella asuvia ihmisiä taloudellisesti ja joutuu pitämään suuria määriä sotilaita suojelemassa kaukaisimpia siirtokuntia, joiden asukasmäärät voivat olla muutamia perheitä. Näiden paineiden vuoksi armeija on häätänyt joitain uusia siirtokuntien etuvartioita

Se raivostuttaa siirtokuntalaisia. Niinpä tänä vuonna sadonkorjuun aikaan heidän nähtiin usein iskevän armeijaa vastaan. Armeijalla on toistaiseksi ollut hyvin korkea kynnys todella puuttua näihin hyökkäyksiin, mutta kynnys saattaa pian ylittyä. Konflikti Israelin radikaalin uskonnollisen oikeiston ja armeijan välillä saattaa kärjistyä hetkenä minä hyvänsä.

Olen itse Länsirannalla kansainvälisenä vapaaehtoisena. Sadonkorjuuaikaan meitä oli paljon: me tarkkailimme tilannetta ja autoimme oliivien keräämisessä. Läsnäolomme vähensi siirtokuntalaisten tekemien hyökkäysten todennäköisyyttä, sai sotilaat puuttumaan niihin ja nosti sotilaiden kynnystä häiritä maanviljelijöitä julistamalla suljettuja sotilasalueita heidän oliivilehtoihinsa. Usein näimme siirtokuntalaisten laskeutuvan kylistään oliivilehtoihin ja kääntyvän samantien takaisin, kun he huomasivat ulkomaalaiset.

Mukana oli myös israelilaisia rauhanjärjestöjä ja yhteiskunnallisia liikkeitä: International Solidarity Movement, Anarchists Against The Wall, Rabbis For Human Rights.

En ole lakannut hämmästelemästä sitä, miten palestiinalaisista poikkeava ulkonäköni ja länsimainen passi antavat minulle tääkäk valtavat etuoikeudet. Koska sotilaat ovat enimmäkseen kuitenkin pelokkaita teinejä isojen aseiden kanssa, he usein antavat periksi pelkällä vakuuttavalla puheella ja kännykän tai kameran heiluttamisella. Mediasodalla tuntuu olevan yhä suurempi vaikutus Palestiinan arkisessa todellisuudessa.

”Joskus siirtokuntaiset tulevat tänne ja hyökkäävät jonkun kimppuun tai varastavat eläimiä. Mitä me voimme tehdä? Jos lyömme heitä tai heitämme kiviä, he voivat ampua meidät. Jos he eivät ammu, armeija tullee hakemaan minut ja voi olla että menee 20 vuotta ennen kuin tulen takaisin. Samalla he käskevät perheeni ulos talostamme, laittavat sinne räjähteitä ja tuhoavat kotimme”, valitti Muhammad, Yhdysvalloissa sairaanhoitajaksi opiskeleva nuori mies. Hän oli palannut perheensä luo Sarraan lomalle.

“Kun pääsen ulos, olen jo vanha mies. Kuka minun kanssa enää suostuu naimisiin?”

Usein sotilaat vaativat meitä poistumaan oliivilehdosta. He väittivät sen olevan suljettu sotilasalue. Jos me kansainväliset vapaaehtoiset vaadimme nähdä virallisia asiakirjoja, he yleensä perääntyivät. Väittelyn jälkeen sadonkorjuu sai jatkua.

Sotilaat eivät joko tunne lakia tai valehtelevat siitä. Kun he kohtasivat ihmisiä, jotka tunsivat heidän velvollisuutensa, he yleensä hämmentyivät ja lähtivät ennen pitkää pois.

Se ei tietenkään koske palestiinalaisia. Heihin sotilaat voivat kohdistaa paljon mielivaltaa, sillä heillä ei ole käytännössä juurikaan mahdollisuuksia puolustautua.

Kirjoittaja on parhaillaan Länsirannalla tekemällä vapaaehtoistyötä International Solidarity Movement -järjestön riveissä.

Myös Fifissä: Yö Hebronissa

Töhryraati ihastuu karvaiseen raajaan

Teksti Kukka Ranta

Seinä repeää ja esiin työntyy karvainen käsi – tai ehkä jalka. Töhryraadilla on tänään edessään rosoinen teos, ja antityylihän on ennenkin miellyttänyt. Raatilaiset taitavat olla heikkona rumankauniiseen.

Paikka näyttää olevan yhtä rosoinen kuin tämänkertainen teoskin. Raati tavaa taas töhryn tekstiä välittämättä lukijapalautteesta, joka on kyseenalaistanut raadin tulkintoja.

”Piississä lukee FRIZKU. Reikä kiiltää, tyhjyys, ontto käsi!”

Jartsa: ”Lähiössä tykätään tällaisesta brutaalimmasta meiningistä. Paikkakin näyttää ihan mukavalta, kosteusvauriota nähtävästi. Tämä on tällaista uudemman tyylistä graffitia, tällaista ei ole paljon näkynyt Suomessa. Oma tyyli on kyllä löydetty.”

Mutta onko kuvassa käsi vai jalkaterä? Jartsa ei oikein saa selvää.

”Olisiko taiteilijalla itsellään joku väärään paikkaan kasvanut kipeä varvas, onko töhryssä kyse vanhan trauman purkamisesta taiteen keinoin,” lähiöjätkä pohtii. ”Kuvassa näkyy arpi, jonka haavat eivät ole vielä kunnolla umpeutuneet, kynnetkin ovat lyhyet.”

”Miksi ei”, lukee töhryn yläosassa. Niin – miksi ei tekisi taidetta, Jartsa miettii. On kuitenkin palattava taidekritiikin pariin.

”Värinkäyttö olisi voinut olla monipuolisempaa, sillä töhryssä on nyt liian graafinen ilme, kun on käytetty vain muutamaa väriä.” Jartsa antaa yhdeksän pistettä.

Arnold: ”Tykkään karvaisuudesta, arvet on aina ihan jees ja ’miks ei’ kiteyttää koko homman”, Arnold komppaa Jartsaa. ”Kädessä oleva FRIZKU-eksti on mennyt pikkaisen pieleen, sillä Z on mennyt kumoon, mutta se voi symboloida traumoja.”

Arnoldille jää epäselväksi, miksi teksti on tatuoitu käteen. Valkoiset kiilteet toisaalta saavat kirjaimet ikäänkuin leijumaan käden yllä. Eikö teksti olisi voinut jäädä vain mustaksi?

”Valkoiset tekstit taustassa olisi voineet olla vaikka punaisella, niin maalaus pomppaisi enemmän esiin. Persoonallisuudesta annan kasin.”

Karita Pio: ”Erityisesti pidän maalauksen monitulkinnaisuudesta. Kädestä ja jalasta tulee erilaisia assosiaatioita. Töhry on jossain sisätilassa, ehkä tunnelissa? Ehkä sitten sen enempää en analysoi, mitä tuo tarkoittaa. Arvostan silti tulkinnan monia mahdollisuuksia.”

”Tälle töhrylle löytyy esikuvia Ruotsista ja Tšekeistä ja tyyliltään se on sarjakuvamainen. CAP-crewi on yksi esimerkki, mutta ne ovat vieneet tyylin pidemmälle käyttäessään pensseleitä. Pidän tästä graffitista ja annan kahdeksan pistettä.”

Ludvig: ”Ludvig nousee pölyistään, monokkelit aukeavat ja havaitsevat, että alkuvaikutelma on todella pelottava. Ihan kuin valkoisen seinän takaosa repeäisi, harmaa tiiliseinä pelottaa. Ja kuinka aidon näköisesti se sieltä repeää!”

”En voi olla kuvittelematta jotain tiiliseinää livenä”, Ludvig innostuu. ”Karvainen käsi tuo vauhtia kuvaan, vai onko se jalka? Ihan kuin ihosta olisi leikattu palasia, joista muodostuu teksti FRIZKU. Arpi pelottaa ja likaiset sormien välit myös. Hurjin FRIZKU ikinä. Töhry on tehty tosissaan.”

Jännittyneissä tunnelmissa Ludvig antaa töhrylle yhdeksän pistettä.

Pena: ”Tykkään kädestä, joka havittelee tähtöstä langan päässä.”

”Sehän melkein koskettaa sitä”, Arnold hihkaisee väliin.

”Todella sympaattinen maalaus tässä kaikessa kaupungin vilskeessä. Eniten mua miellyttää lennokas suuttimen jälki ja selvä tuntu tekemisen tohinasta. Tämä on antityylittelyä ja se on aina jees. Mutta se on tietenkin jo tylsää sitten jos se muodostuu liian trendikkääksi. Tämä on kuitenkin sopivan kämänen maalaus.”

”Kannun jäljen vaihtelua on myös nähtävissä ja jälki on skarppia, samalla jälki on myös hienoa sattuman kauppaa. Jos teos olisi tehty liian tosissaan, se ei toimisi. Nyt töhry on tehty sopivan rennosti, ja se on tosi sympaattinen. Z-kirjaimen kulman tähtösessä on onnistuttu, se on HIGH-tähti.”

Penakin heltyy antamaan kahdeksan pistettä.

Töhryraadin jäsenet ovat kaikki maalanneet yli kymmenen vuotta ja toimivat taidealalla. Kuvat on valittu Suomen suurimman graffititaidetta dokumentoivan verkkosivuston Kromin arkistosta.

Musiikkia suomalaisesta runoudesta

Teksti Timo Kalevi Forss

Tekijä Tuntematon säveltää kappaleensa suomalaisten runoilijoiden teksteihin. Syksyllä minäkin -levy vaatii kuuntelijalta keskittymistä.

Viisihenkinen akustisesti soiva Tekijä Tuntematon säveltää kappaleensa suomalaisten runoilijoiden teksteihin. Nyt yhtye on julkaissut toisen albumissa.Syksyllä minäkin –levyllä kuullaan Tomi Kontion, Arno Kotron, Tommy Tabermanin ja Jarkko Laineen tekstejä.

Sävellyksistä vastaavat kitaristi Jarmo Julkunen ja laulaja Mikko Perkola. Jälkimmäistä ei pidä sekoittaa trubaduuri Mikko Perkoilaan.

Yhtyeen perussointi melankolisen laulelmahenkinen. Mikko Perkola tulkitsee kappaleet herkästi eläytyen, joskin kappaleen ”Kadonnutta aikaa etsimässä” piiskaava komppimaailma tuo mieleen jopa Sielun Veljien kiihkon. Sävellykset ovat laadukasta suomalaista laulelmaa hieman Kaj Chydeniuksen ja Kerkko Koskisen hengessä.

Sovituksiin tekee oman säväyksensä Max Liljan lyyrisesti maalaileva sello. Ensimmäisellä levyllä kuullut etnovaikutteet ovat vaihtuneet pop/folk-henkiseen ilmaisuun. Välillä tartutaan myös sähkökitaraan, mutta omillaan Tekijä Tuntematon soi helisevän akustisesti.

Sävellykset on tehty runojen ehdoilla. Konstailemattoman melodinen tyyli tukee hyvin tekstejä. Erityisherkkuna Syksyllä minäkin –levyllä kuullaan Arno Kotron ja Tomi Kontion musiikin päälle tekemät puheosuudet. Ne tuovat musiikin ja tekstien pyhään liittoon uuden tason, jota soisi kuulevan enemmänkin.

Teksteistä parhaimmistoa ovat Tomi Kontion oivaltava ”Hän istui huoneessaan” ja Jarkko Laineen minimalistinen ”E:lle (jota todella rakastan)”. Vierailevan laulajan Pauliina Kokkosen ääni vie albumia teatterimusiikin suuntaan. Yhtyeen soittajat ovat taitavia ja kokonaisuus on mietitty.

Ainoana puutteena levyä vaivaa pienehkö soundillinen alituotanto. Varsinkin rokkaavimpia biisejä vaivaa paikoin demomaisuus. Näin kokeneilta soittajilta on lupa odottaa enemmän.

Oikeuksiinsa orkesteri pääsee erityisesti keikoilla pienissä klubeissa ja konserttitaloissa. Runoilijavieraat ovat olleet mukana myös livenä. Tekijä Tuntemattoman kuunteleminen vaatii hiljentymistä ja keskittymistä. Jos tähän pystyy, on orkesterin anti varsin palkitseva.

Tekijä Tuntematon: Syksyllä minäkin (Long Play Records 2008). Neljä tähteä.

Kaikkien maiden gangsterit yhteen liittykää

Teksti Ville Ropponen

Hämärämaailmassa kohtaavat raha, rikolliset, laillinen bisnes ja turvallisuuspalvelut. Laittoman talouden arvo saattaa olla jopa 20 prosenttia maailmantaloudesta. Misha Glennyn McMafia tarttuu kummisetää henkseleistä ja kartoittaa globalisaation pimeää puolta: ylikansallista ihmiskauppaa, rahanpesua, huumekauppaa, IT-rikollisuutta ja korruptiota. Me sotkeudumme siihen kuluttajina.

Japanin yakuza on alkanut ulkoistaa väkivallan käyttöä kiinalaisille: kiinalainen palkkamurhaaja tekee työnsä kolme kertaa halvemmalla. Kolumbiassa sekä sissit että armeija rahoittavat sodankäyntiään kokaiinikaupalla. Balkanin kautta pumpataan EU:hun huumeita, naisia, köyhien elimiä, siirtotyövoimaa.

Tämäkin on globalisaatiota.

Kansallisten raha- ja tavaramarkkinoiden vapauttaminen ja kommunismin romahdus 1980-luvulla käynnistivät tämän globalisaatioksi kutsutun prosessin. Laillisesta globalisaatiosta on ilmestynyt hyllymetreittäin analyysiä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että samaan aikaan alkoi varjotalouden hillitön kasvu. Järjestäytyneestä rikollisuudesta tuli pian yhtä ylikansallista kuin Shellistä tai McDonald’sista.

Tunnetun brittitoimittajan ja historioitsijan Misha Glennyn mukaan laillisen ja laittoman bisneksen välinen raja on välillä jo aika hämärä. Glennyn McMafian globalisaatioanalyysia voi verrata David C. Kortenin tai Naomi Kleinin vastaaviin. Glenny esittää useita ehdotuksia globalisaation hallintaan ja varjotalouden suitsimiseksi.

Rikollisuutta ruokkivat epätasa-arvo, kriisit, sodat ja korruptio. On helppo tuomita korruptio kaikkialla, mutta kun miljardöörit pyörittävät maailmaa, jonka asukkaista yli puolet ansaitsee alle kaksi dollaria päivässä, kiusaus leventää omaa leipää laittomin keinoin syntyy monelle. Säätelemätön maailmantalous luo mafioiden toiminnalle liian hyvän ympäristön.

Järjestäytynyt rikollisuus on paljon suurempi uhka kuin terrorismi, Glenny vakuuttelee. Mafioiden uhrina kuolee vuosittain lukemattomia ihmisiä.

Kommunismin romahdus synnytti taistelun sosialistimaiden kansallisomaisuuksista. Se on Glennyn mukaan suurin syy järjestäytyneen rikollisuuden kasvuun ympäri maailmaa.

McMafia perustuu kolmen vuoden aikana tehtyyn 300 haastatteluun ja lisäksi artikkeleihin ja tutkimuksiin. Glenny on nauhoittanut rahanpesijöitä Dubaissa, IT-rikollisia Brasialiassa, huumekauppiaita Kanadassa, palkkamurhaajia Mumbaissa. Hän on keskustellut poliisien ja rikollisuuden uhrien kanssa. Hän on selvittänyt ketkä hyötyvät eniten hämäräbisneksistä.

Glenny ei robertosavianojen tapaan kirjoita ”paljastuskirjaa” mafiasta, vaan pohtii aihettaan viileästi. Hän kuljettaa taidolla valtavan laajan aiheensa sytytyslankaa. Hän ei yritä perata globaalin rikollisuuden joka mutkaa, vaan kuva rakentuu väläyksistä.

Mafioiden suurimmat voitot tulevat timanteista, aseista, huumeista ja energiasta. Glenny valottaa lisäksi naiskauppaa, siirtotyövoiman myyntiä, piraattituotteiden valmistusta sekä tietokone- ja talousrikollisuutta.

Venäjän ongelmat juontuvat hypystä suinpäin kapitalismiin, Glenny uskoo. Maasta tuli uusliberalismin laboratorio, ja koeputkesta pähkäytyi hirviö, bisneksen, väkivallan ja biletyksen Babylon. Pääomat virtasivat ulkomaille ja ne pestiin Sveitsissä ja Israelissa. Mafia alkoi kehittyä suojelurenkaista, kuten klassinen Italian mafia. 1990-luvun mafiasodista selvinneet gangsterit uivat pyörittämään Putinin Venäjän FSB-johtoisia bisneksiä. Pieni puute on, ettei Glenny käsittele 2000-luvun Venäjää kuin vilaukselta.

Itä-Euroopan osalta pysytään pitkälti 1990-luvussa. Glenny käsittelee Ukrainan vajoamista Kutšman presidenttikaudella mafian valtaan, Transnistrian asekauppoja sekä bulgaarimafian seksiorjabisneksiä Tšekissä, jonne avattiin bordellivyö himokkaille saksalaismiehille.

Entisessä itäblokissa uuden kapitalistiluokan lisäksi varallisuutta hamusivat turvallisuuspalvelut. Tuhansien miliisien ja salaisten agenttien saatua lopputilin he työllistyivät mafiaan. Jugoslavian sotien ja talouspakotteiden vaikutuksesta käynnistyi salakuljetus: aseet ja öljy kulkivat.

Kosovosta tuli sodan jälkeen turkkilaisen heroiinin jakelukeskus Euroopassa. Slaavinaisia kärrätään Lähi-itään seksiorjiksi. Tel-Avivin bordelleista selvinneen tuhannesti raiskatun moldovalaisen Ludmilan tarina on hyytävä.

Kaspianmeren rannoilla Glenny tarkastelee kaviaarin salakauppaa. Kalastajille maksetaan sammen mädistä kolme dollaria kilolta. Länsimaiden suurkaupungeissa kaviaarin hinta on noussut 7000 dollariin kilolta. Ryöstökalastuksen takia Kaspian viisi sampilajia ovat kuolemassa.

Energiaa ja arvomineraaleja saadakseen länsimaat painavat villaisella diktatuurien sikamaisuudet. Myös kaikenlaiset sissit rahoittavat taistelunsa tavallisesti hämäräbisneksellä: Afrikan gangsterien erikoistuote ovat timantit, jotka ovat usein peräisin konfliktialueilta. USA:n miehityksen jälkeen Afganistanin heroiinintuotanto on kasvanut 1000 prosenttia.

Yllättävä tieto sen sijaan on, että Länsi-Kanadasta on tullut maailman johtavia kannabiksentuottajia. Kolumbiassa mafiosojen lisäksi kokaa myyvät niin FARC:in vasemmistosissit kuin hallituksen armeija ja puolisotilaalliset joukot. Huumesodat ovat raunioittaneet maan. Aasian gangsterikeskuksena killistelee Pohjois-Korea, joka valmistaa ja myy metamfetamiinia ja väärennettyjä dollareita. Burmasta tulvii heroiinia.

YK:n mukaan huumeet muodostavat 70 prosenttia hämäräbisneksistä. Huumeista saatavat miljardivoitot johtuvat niiden laittomuudesta. Glenny todistelee kuinka tehotonta huumerikollisuuden vastainen taistelu on ollut. Huumeet pitäisi laillistaa, niiden tuotanto ja myynti siirtää valtioiden käsiin, jotta huumerikollisuus saataisiin kuriin, vaatii Glenny.

Nopeiten kasvava rikollisuuden ala on tietokonerikollisuus. Kriminaalit levittävät viruksia roskapostin lisäksi porno- ja musiikkisivuilta. Tarkoituksena on varastaa rahaa ja kaapata identiteettejä.

Pohjois- ja länsieurooppalaiset sotkeutuvat mafioiden toimintaan lähinnä kuluttajina, Glenny kirjoittaa. Jokainen meistä voi tietämättään edistää rikollisia bisneksiä. Seuravaksi kun avaat kännykän tai kannettavan tietokoneen voit miettiä onko siinä käytetty coltan-metalli peräisin Afrikan rikollisliigoilta. Huumeita tai prostituoituja käyttävät länsimaalaiset syytävät rahaa mafioiden kassaan.

Tekopyhä länsi vaatii kehitysmaita avaamaan markkinansa, mutta kieltäytyy avaamasta maatalousmarkkinoitaan tai höllentämästä työvoiman maahanmuuttoa. Näin on luotu valtava salakuljetuskenttä. Länsimaihin muilutettu halpatyövoima on laskenut maatalouden kuluja ja ruokakorimme hintaa.

Yhdysvalloissa Cosa Nostra tuhottiin pitkälti oikeudenkäynneissä 1980-ja 1990-luvuilla. Yhdysvaltain ongelma on kuitenkin Glenny mukaan lainvalvontaelinten korruptio ja rotusyrjintä. USA:ssa tuomitaan rikoksista oudon paljon mustia ja latinoita.

Maailman varjotalouden tulevaisuus määräytyy Kiinan kehityksen mukaan, uskoo Glenny. Talousuudistusten ansiosta villi kapitalismi kiihdyttää tahtiaan Kiinassa. Liikemiesten ja paikallisvallan korruptoitunut yhteispeli vispaa ja tuloerot ovat maailman suurimmat.

Kiinalaiset mafiat eli triadit ovat palanneet. Salakuljettajat kärräävät miljoonia ihmisiä vuosittain köyhältä maaseudulta siirtotyöläisiksi ympäri maailmaa. Rikollissyndikaatit pyörittävät maailman suurinta piraattikopiokauppaa ja työllistävät samalla miljoonia.

Glennyn mukaan Arabiemiraatit ei ole noussut rahanpesun, seksiorjabisneksen ja siirtotyöläisten hyväksikäytön keitaaksi vain omilla avuillaan. Länsimaat sallivat Dubain kaltaiset rahanpesukeskukset siksi, että läntiset suuryhtiöt hyödyntävät niitä veronkierrossa.

Veronkierrosta on tullut Euroopan tuottoisinta rikollisuutta, Glenny kirjoittaa. Hän tuomitsee myös villin valuuttaspekulaation, joka järistelee maailmanmarkkinoita. Kaupankäynnille tulisi rakentaa globaalit säännöt, jonkinlainen maailmanhallinto.

On merkillistä, että niin harvalla politiikolla on halua puuttua maailmantalouden rakenteellisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, joiden ansiosta rikollisuus ja epävakaus kukkivat.

Misha Glenny: McMafia. Matka kansainväliseen alamaailmaan. Tammi 2008. 496 s.

Sanatonta sotaa

Teksti Timo Kalevi Forss

Hanna Rytin ohjaama ja kirjoittama tanssiteatterinäytelmä Sota – absurdi tragedia tutkii sotaa sanattoman näytelmän keinon.

Hanna Rytin ohjaama ja kirjoittama Sota – absurdi tragedia tutkii sotaa sanattoman näytelmän keinon. Kuuden hengen esiintyjäkaarti ilmaisee asiansa energisenä, oivaltavana ja hauskana tanssiteatterin ja uuden sirkuksen välimuotona. Dominoivassa asemassa on myös Georg Apostolakisin konemusiikki, joka pitää esityksen moottorin käynnissä.

Esitys käsittelee sotaa laajasti. Liikkeelle lähdetään elintilan ja luonnonvarojen puutteesta sekä pienten valtioiden ajautumisesta suurvaltojen vasalleiksi. Kaikki tämä ilmaistaan luontevasti ihmiskehon, muoviämpäreiden ja hedelmien kera. Ryti työryhmineen on ottanut kaiken irti sotilasparaatien äkseerauksesta, valtiomiesten pönäkkyydestä ja diplomaattien lipevistä hymyistä. Erityisesti näyttelijöiden ilmeet ovat esityksen miimistä herkkua.

Näytelmän alkuosa kuljettaa kokonaisuutta kylmän sodan hengessä. Näkökulma laajenee kerronnan edetessä. Osansa saavat asekauppa, lapsisotilaat, propaganda ja kunniamerkkien jako. Pelkästä hupailusta ei kuitenkaan ole kysymys. Kansan syvien rivien kärsimys, kuolema ja epätoivo tuodaan myös esiin.

Esityksessä kuullaan kaksi kertaa äänitettyä puhetta. Kun käsitellään uskontoa ja isänmaallisuutta, kaiuttimista tulvahtaa presidentin rouva Gerda Rytin radiopuhe vuodelta 1941, joka kuulostaa uskomattoman naiivilta ja nimenomaan absurdilta valaessaan uskoa ja taistelutahtoa siviiliväestöön. Toisen kerran äänellä herkutellaan urheiluselostuksessa, johon on painiottelun taustalle ympätty koko urheilukielen sotaisa arsenaali.

Kohtaukset on rytmitetty sujuvasti toisiinsa. Puolitoistatuntisen esityksen katsoo sujuvasti tuntematta tyhjiä hetkiä. Ainoa irralliseksi jäävä jakso ihmisen muuttaminen homoksi Abban säestyksellä. Tämä kohtaus ei aukea, ellei ole lukenut ohjaajan saatesanoja Yhdysvaltain puolustusministeriön taannoisesta suunnitelmasta.

Sota tuntuu läpäisevän koko yhteiskuntamme. Sitä on yllättävän vaikea erottaa muusta elämästä. Näytelmän lopussa sosialisaatio on edennyt jo niin pitkälle, että vauvojen rynnäkkökivääreillä varustettu armeija valmistautuu hyökkäykseen. Meidäthän on kasvatettu sotimaan jo pienestä pitäen. Vai onko? Tähän kysymykseen antaa oman vastauksensa Sota – absurdi tragedia, jonka voi mennä katsomaan vaikkei ymmärtäisi suomea tai teatteria.

Esitykset Helsingin kulttuuritalon Alppisali, Sturenkatu 4. 13.12. asti

Yö Hebronissa

Teksti Aleksi Lilleberg

Israelin armeija tyhjensi torstaina siirtokuntalaisten valtaaman Rauhantalon. Aleksi Lilleberg seurasi Länsirannalla yöhön venynyttä välienselvittelyä juutalaissiirtokuntalaisten, armeijan ja Hebronin palestiinalaisväestön välillä.

Eilen havahduin katolla tupakoidessani tainnutuskranaattien ääneen. Se tuli Rauhantalon suunnasta. Puhelinsoitto talon naapurille varmisti asian: kauan odotettu ja pelätty häätö oli käynnistynyt. Otimme taksin niin lähelle taloa kuin mahdollista. Israelin armeija pysäytti kulkumme noin 50 metrin päässä talosta.

Samalla puolella tiesulkua oli toimittajien ja meidän kansainvälisten ihmisoikeusaktivistien lisäksi suuri joukko palestiinalaisia seuraamassa tilannetta. Armeija hajotti katselijakunnan hyvin pian tainnutus- ja kyynelkaasukranaatteja heittämällä. Itse yritin seurata tilannetta nousemalla mäkeä ylös hautausmaalle, pois väkijoukosta jota pakotettiin taaksepäin kranaateilla. Sotilaat heittivät minua kohti kourallisen suoraan minulle tarkoitettuja pommeja, ja päättelin, että oli tullut aika seurata tilannetta jostain muualta.

Rauhantalo on Hebronissa sijaitseva rakennus, jonka siirtokuntalaiset valtasivat 20 kuukautta sitten juuri kun se oli valmistumassa. He ovat sittemmin väärentäneet kauppakirjat ja väittäneet olevansa talon laillisia omistajia. Pitkän ja verisen odotuksen jälkeen Israelin erikoisjoukot häätivät valtaajat eilen, 4. joulukuuta.

Häätöä oltiin odotettu kauan, sillä sen olisi pitänyt Israelin korkeimman oikeudenkin mukaan tapahtua jo viikkoja sitten. Siitä lähtien kun talon omistus on ollut Israelin oikeuden käsittelyssä, siirtokuntalaiset ovat aloittaneet massiivisen väkivaltakampanjan kaikkia lähialueilla asuvia palestiinalaisia kohtaan. Tämä käytännössä tarkoittaa jatkuvia yöllisiä hyökkäyksiä joissa he polttivat palestiinalaisten autoja, kivittivät ihmisiä ja koteja, maalasivat Daavidin tähtiä ja ”kuolema arabeille” -iskulauseita, vahingoittivat hautausmaita ja hyökkäsivät moskeijoita vastaan.

Hyökkääjät olivat juutalaissiirtokunta Kiriat Arban asukkaita. Se sijaitsee Hebronin laidalla. Ehkä hieman paradoksaalisesti nimetyn Rauhantalon valtaus oli osa siirtokuntalaisten pyrkimystä laajentaa aluettaan kohti kaupungin keskustaa.

Paikalla olleet tutut palestiinalaiset ottivat meidät, neljä Hebronin tilannetta seuraavaa kansainvälistä tarkkailijaa, katolleen viereiseen taloon, josta voisimme seurata tilannetta turvallisemmin. Pian koko kaupunki näytti muuttuneen sotatantereeksi. Katolta näimme ainakin kolme tulee sytytettyä taloa ja savupatsaita kotikulmillani palavista autoista. Jatkuva laukausten ja kranaattien pauke loi käsityksen siitä, että eri puolilla kaupunkia siirtokuntalaiset olivat aloittaneet kostonsa. Se mahtunee etnisen puhdistuksen määritelmään.

Meille alkoi tulvia soittoja: jossain oli tunkeuduttu taloon, toisaalla talo sytytetty, yhdessä paikassa kolmea palestiinalaista ammuttu. Ulkonaliikkumiskielto julistettiin hyvin pian häädön jälkeen.

Pimeän tultua hajaannuimme pareihin seuraamaan tilannetta. Palestiinalaisia näkyi katoilla kaikkialla. Koko matkan taloltamme keskustaan sanoimme jokaiselle näkemällemme ihmisille ”Marhaba” tai ”Salaam aleikum” yrittääksemme välttyä väärinkäsitykseltä. Jos meitä luultaisiin siirtokuntalaisiksi, tässä tilanteessa se voisi tarkoittaa kivitetyksi tulemista.

Lähiviikkoina olen saanut päälleni jo useita kivisateita siirtokuntalaisilta, jotka eivät pidä meistä ulkomaalaisista, sillä pitävät meitä vasemmistolaisina. Heille kaikki, jotka haluavat kertoa mitä täällä tapahtuu, ovat ilkeitä vasemmistolaisia, jotka haluavat viedä heiltä pyhän maan. Kuitenkin olisi vielä ikävämpää tulla kivitetyksi väärinkäsityksen vuoksi.

Kuluneina viikkoina, kun Rauhantalon häädön tiedettiin lähestyvän, väkivalta eskaloitui. Kukaan naapurustossa ei ole mennyt töihin aikoihin, koska kaikki yrittävät pysyä kotona suojelemassa perheitään. Alueella on jatkuvasti paljon Israelin poliiseja ja sotilaita, jotka suojelevat vain siirtokuntalaisia. Heidän läsnäolonsa takia palestiinalaiset eivät uskalla puolustautua.

Torstaina näin väkivallan räjähtävän uusiin lukemiin. Palestiinalaisten koteja ja autoja poltettiin, siirtokuntalaiset ampuivat ainakin kolmea palestiinalaista, kiviä heiteltiin kaikkialla. Tällä kertaa armeija näytti kuitenkin puuttuvan tapahtumiin. Sotilaat käyttivät poikkeuksellisesti kyynelkaasua ja tainnutuskranaatteja siirtokuntalaisten rauhoittamiseen.

Kymmeniä palestiinalaisia loukkaantui yön aikana. Ainakin Loukkaantuneita on kymmeniä, joista ainakin yksi vatsaan ammuttu henkilö kriittisessä tilassa.

Yöllä kaupungin keskustassa oli koolla muutamia satoja palestiinalaisnuoria, jotka olivat sytyttäneet kokkoja ja huusivat iskulauseita. Alueella ei ollut israelilaisia, joten armeija ei nähnyt syytä puuttua tilanteeseen.

Pian siirryin hyökkäyksen kohteeksi joutuneen tuttavaperheeni luo. Heidän kotinsa kimppuun oli käynyt parinkymmenen siirtokuntalaisen joukko, joka kivitti kaikkia talon ulkopuolella olevia. Talon miesten vastatessa kivitykseen siirtokuntalaiset kuitenkin pakenivat. Loput yöstäni sujui rauhallisesti.

Nyt kaupunki on taas herännyt uuteen aamuun ja melkein kaikki näyttää normaalilta. Tavallisesta poikkeavat vain tulipalojen jäljet ja taksikuskien puheet kolmannen intifadan alusta.

Kirjoittaja tekee vapaaehtoistyötä International Solidarity Movement -järjestössä Länsirannalla. Järjestö tukee väkivallattomasti palestiinalaisten kamppailua miehitystä vastaan.

Puudelien eliitti

Teksti Kolme Opiskelijatoiminnan aktiivia

Kun Vanha vallattiin 24. marraskuuta, kaikki sujui sopuisasti – monen mielestä vähän liiankin sopuisasti. Opiskelijatoiminnan aktiivit heittäisivät romukoppaan vaatimukset radikalismista radikalismin vuoksi.

Olimme Vanhan vuoden 2008 valtauksessa viime viikon maanantaina. Valtaus ei ollut konfrontaatio minkään tietyn tahon kanssa vaan avoin tilaisuus keskustella opiskelijoiden arkipäivästä ja suunnitella toimintaa sen parantamiseksi. Aloite valtaukseen tuli ihmisiltä, jotka ovat nyt perustamassa verkostoa nimeltä Opiskelijatoiminta.

Pari tuntia valtauksen alkamisen jälkeen HYY päätti olla määräämättä poliisia häätämään meitä ja vuokrasi tilat itselleen. Alunperin he ilmoittivat, että poliisi kutsutaan, ellei paikka tyhjene puoleenyöhön mennessä. Lopulta siis olimme tiloissa luvallisesti.

Tämä ei kuitenkaan tuntunut tärkeältä. Olennaista oli keskustelujen sisältö ja tulevaisuuden suunnitelmat.

Itse Vanhan valtaamisessa ei tietenkään ole mitään kovin radikaalia. Siinä ei ole välitöntä konfliktia – HYY:llä ei ole varaa usuttaa viranomaisia valtaajia vastaan. Siinä ei myöskään ole välillistä konfliktia – opiskelijat eivät pääse pitkälle vaatimuksissaan jos suurimmaksi viholliseksi nostetaan HYY. Vanha on kuitenkin olevinaan opiskelijoiden tila ja siellä tulisi voida järjestää ruohonjuuritason opiskelijatapahtumia.

Vanhan viime maanantain keskustelujen onnistumisesta ollaan varmasti monta mieltä. Uskallamme kuitenkin väittää, että tapahtuma toi yhteen paljon opiskelijan elämän epävarmuuteen ja yliopistoon kyllästyneitä ihmisiä suuremmassa mittakaavassa kuin hyvin pitkään aikaan. Kokemus oli monelle ihmiselle virkistävä ja inspiroiva.

Ihmettelemme, miksi olisimme halunneet jäädä notkumaan Vanhalle. Siitäkö syystä, että HYY on oman byrokratiansa pakottamana joutunut vuokraamaan tilat valtaajille? Koska olisimme radikaaleja kun rikomme sääntöjä? Tukehtukoot HYY omaan jäykkyyteensä, mutta meitä ei huvittanut lähteä tekemään politiikkaa näistä lähtökohdista. Vanhalla roikkuminen roikkumisen vuoksi puoli tuntia sallitun ajan jälkeen ei mielestämme ole millään mielenkiintoisella tavalla poliittista.

Vanhan valtaaminen oli selvästi hyvä keino tuoda ihmisiä yhteen tuottamaan meidän itsemme näköistä politiikkaa. Mutta tähän vertailut vuoteen 1968 on lopetettava. Silloin jäätiin Vanhalle pariksi päiväksi, mutta heti kun päästiin ulos lähdettiin Kekkosen kanssa saunaan tai verhouduttiin Neuvostoliiton lippuun. Nyt Vanhalla oltiin vain puoli vuorokautta mutta tällä kertaa tuotamme toivon mukaan todellisia muutoksia tulevissa konflikteissa ja prosesseissa, kertaluontoisen ja julistavan spektaakkelin sijaan.

Jossain vaiheessa valtauksen iltaa niin kutsutut järjestäjät halusivat lähteä Vanhalta. Takana oli jo hyvä ilta ja yön pitkittäminen ei tuntunut poliittisesti merkittävältä. Bile- ja valtausväelle ilmoitettiin, että nyt pistetään kimpsut ja kampsut kokoon ja aletaan vetäytyä. Kaikki eivät pitäneet ideasta ja pienen sanaharkan jälkeen osa porukasta, ilmeisesti Ylioppilasteatterista, päätti jäädä paikan päälle.

Vanhan valtausta suunnitteli ja sen toteutti monta kymmentä ihmistä. Toisin kuin vuonna 1968, tällä kertaa ei ollut tarkoitus nostaa yksilöitä parrasvaloihin tai pönkittää kenenkään uraa. Kukaan ”johtaja” ei myöskään päättänyt iltaa väkisin tai yrittänyt pakottaa ihmisiä poistumaan vaan kiista koski koko ajan sitä, onko Vanhalle jääminen poliittista.

Kuten Vanhan valtauksen avauspuheessa sanottiin, uuden opiskelijaliikkeen perustana olisi oltava ymmärrys siitä, että opiskelijat eivät muodosta mitään erillistä sivistyneistön luokkaa vaan ovat käytännössä tietotyöläisiä, jota koskevat samankaltaiset riiston ja kontrollin mekanismit kuin muitakin työvoiman osia.

Siksi on tärkeä ymmärtää että opiskelijoiden omista lähtökohdista lähtevät taistelut eivät rajaudu (tai niiden ei pitäisi rajautua) pelkästään oman erityisryhmän kapeiden intressien ajamiseen. Näitä taisteluita ei voiteta vahvistamalla tekopyhiä identiteettejä ”todellisina vallankumouksellisina” Ruusu Haarlan tapaan. Tämä tuottaa vain omahyvän tunnetta, ei yhteiskunnallista muutosta.

Meidän valintamme taisteluksi on rakentaa uutta opiskelijaliikettä, joka lähtee omista tarpeistamme ja haluistamme ja taistelee tietokykykapitalismin kontrolleja ja riistoa vastaan.

Juttua muokattu 4.12. klo 15.55: Kirjoituksen keskivaiheille lisätty siitä puuttunut osio.

Aikaisemmin Fifissä: Ruusu Haarla: Eliitin puudelit; Kuvareportaasi Vanhan valtauksesta.

Jumala katsoo punavankileiriä

Teksti Tuomas Kokko

Asepalveluksen alkupuolella luvataan totella esimiestä ja Jumalaa. Sotilas ulkoistaa moraaliset ristiriidat. Mutta voiko esimiehen sana aina olla kaikkivaltiaan tahto? Valtimonteatterin Mies ja hänen omatuntonsa vie sotavankileirille Suomenlinnaan.

Kun nuori mies tai nainen alkaa suorittaa asepalvelustaan Puolustusvoimissa, hän joutuu ensimmäisten viikkojen jälkeen vannomaan sotilasvalan.

”Minä lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.

Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet.”

Valassa sotilas lupaa totella esimiestään. Sen hän tekee ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä”. Hän ulkoistaa kaikki mahdolliset moraaliset ristiriidat, joita saattaisi kohdata sotatilanteessa. Ne eivät ole hänen ristiriitojaan, koska kaikki saa alkunsa esimiehen – lopulta Jumalan – tahdosta.

Mutta entä jos esimies käskee sotilasta sulkemaan ihmisiä vankileireille? Näännyttämään heitä nälkään ja lopulta teloittamaan yksi kerrallaan? Voiko sille olla Jumalan hyväksyntä?

Näitä kysymyksiä helsinkiläinen Valtimonteatteri pohtii, mutta vuoden 1918 perspektiivistä, esityksessään Mies ja hänen omatuntonsa. Suomenlinnan punavankileirille kansalaissodan viimeisiin hetkiin sijoittuvan tarinan on kirjoittanut kirjailija Jarl Hemmer vuonna 1928. Mies ja hänen omatuntonsa on nähty myös valkokankaalla: Toivo Särkkä ohjasi sen elokuvaksi vuonna 1958.

Sodan ja Jumalan suhdetta käsittelevän näytelmän päähenkilöinä on kaksi vankileirillä työskentelevää pappia. Heidän työnään on lohduttaa vankileirille suljettuja ihmisiä ja kertoa heille iänkaikkisuudesta ja Jumalan rakkaudesta ennen kuin he joutuvat teloitettaviksi.

Papit joutuvat suurten kysymysten ääreen. Jos Jumala on olemassa ja rakastaa ihmisiä, miksi Suomenlinnassa on vankileiri?

Mies ja hänen omatuntonsa. Valtimonteatteri, Aleksis Kiven katu 22, Helsinki. Esitykset joulukuun 10. ja 12., tammikuun 16., 20., 23., 28. ja 31. ja helmikuun 4., 6. ja 11. Liput 8/12e.

Missä muutos, Obama?

Teksti Janne Hukka

Yhdysvaltain vaalikausi venähti ennätyksellisen pitkäksi. Kauan odotettua muutosta ei olekaan tulossa, Janne Hukka kirjoittaa: Obaman tuoreet nimitykset kertovat, että uusi presidentti tulee seuraamaan edeltäjiensä esimerkkiä.

Presidentti George Bushin katastrofaalisen valtakauden jälkeen Barack Obaman harteille on asetettu huimia odotuksia. Obaman lupaukset muutoksesta resonoivat kansan riveissä, sillä mielipidemittausten mukaan yli 90 prosenttia yhdysvaltalaisista pitää maan tämänhetkistä suuntaa vääränä.

Ei ollutkaan yllättävää, että jokainen presidenttiehdokas lupasi, tavalla tai toisella, uudenlaista politiikkaa.

Obama onnistui kampanjassaan poikkeuksellisen hienosti. Yhdysvaltalaiset mainostoimistot palkitsivat hänet jo lokakuussa ”Vuoden mainostaja” -palkinnolla, ”Obama-brändin” jättäessä kirkkaasti taakseen toiseksi tulleen Applen.

Vaalien synnyttämän euforian vähitellen haihtuessa on kuitenkin tulossa päivä päivältä selvemmäksi, ettei maan poliittinen kulttuuri ole muuttumassa. Obama on heti ensi töikseen nostanut vallankahvaan keskeisen joukon demokraattisen puolueen sisäpiirin edustajia ja presidentti Bill Clintonin tärkeimpiä neuvonantajia – ja pitänyt tiukasti kiinni Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikan linjassa.

Kaksi vuotta sitten sodanvastaisena ehdokkaana profiloituneen Obaman konservatiivinen muodonmuutos on tullut suurena pettymyksenä paikallisille kansalaisjärjestöille, jotka olivat alusta alkaen keskeisessä osassa varmistamassa hänen valintaa demokraattien ehdokkaaksi.

Center for Public Accuracy -aivoriihen tekemän arvion mukaan Obaman hallintoa valmisteleva komitea ei ole ensimmäisten viikkojen aikana kutsunut työhaastatteluun edes yhtä senaattoria, kongressiedustajaa tai virkamiestä, joka olisi ollut alusta alkaen Irakin sotaa vastaan.

Sen sijaan jopa kolmella neljäsosasta uuden hallinnon edustajista on työkokemusta Clintonin valtakaudelta, ja heistä monet tulevat suoraan suurpankeista, öljyalalta tai monikansallisista yrityksistä.

Obaman valitsemat ulkopoliittiset neuvonantajat ovat osoittaneet hänen hakevan kaikkea muuta kuin uutta suuntaa. Jo kesällä nimetty varapresidentti Joe Biden tunnetaan pitkästä urastaan demokraattisen puolueen haukkana sekä yhtenä Irakin sodan äänekkäimmistä kannattajista. Biden kunnostautui Irakin sotaa edeltävien kuukausien aikana toimiessaan senaatin ulkopoliittisen valiokunnan puheenjohtajana, jolloin hän yksinkertaisesti kieltäytyi kuulemasta sotasuunnitelmia arvostelleita YK:n Irak- ja joukkotuhoase-asiantuntijoilta.

Obaman uusi kansliapäällikkö ja entinen sijoituspankkiiri, Rahm Emmanuel, tunnetaan Bidenin tavoin kongressin yhtenä konservatiivisimmista demokraateista ja taipumattomana Israelin asevoimien tukijana. Emmanuel on jo vakuuttanut Wall Street Journalin haastattelussa Obamalla olevan tarpeeksi selkärankaa vastustaa puolueensa sisältä tulevia paineita leikata maan paisunutta puolustusbudjettia – sekä vihjannut mahdollisuudesta, että Bushin luomia rikkaiden veronkevennyksiä ei tullakaan poistamaan.

Myös ulkoministerin virkaan nimitetty Hillary Clinton on puolustanut Irakin sotaa alusta alkaen, mutta on ansioitunut oman poliittisen uransa muun muassa ihmisoikeuksia edistävien aloitteiden vastustajana sekä YK:n ja kansainvälisen sotatuomioistuimen vastustajana. Viime vuosikymmenellä Clinton tuki avoimesti aviomiestään tämän pommittaessa muun muassa Irakin, Sudanin ja Serbian siviilikohteita ja uhkasi oman vaalikampanjansa aikana käyttää ydinaseita Irania vastaan.

Yhtenä räikeimmistä esimerkeistä muutoksen oikeista kasvoista on pidetty Timothy Geithnerin ja Larry Summersin nimeämistä talouskriisin hoitajiksi. Heitä pidetään oppi-isänsä Robert Rubinin tavoin nykyisen pankkikriisin arkkitehteinä, sillä he loivat presidentti Clintonin aikana sijoitusmarkkinoiden vapauttamiseen johtaneen lainsäädännön ja mahdollistivat nyt sortuneiden jättipankkien nousun.

Talouskriisin ennustaneen ekonomisti Dean Bakerin mukaan heidän valintaansa on kuin ”Osama bin Laden olisi nimetty terrorismin vastaisen sodan päälliköksi”.

Jopa pankkien uutistoimistot ovat alkaneet ihmetellä, miten niin monet Morgan Stanleyn, Fannie Maen ja muiden sijoitusjättien entiset johtajat ovat löytäneet tiensä Washingtoniin – sen sijaan, että heitä kutsuttaisiin todistajiksi talouskriisiä puiviin oikeudenistuntoihin. Toisaalla konservatiivit aina John McCainistä, Karl Roveen ja Henry Kissingeriin ovat esittäneet varauksettomia kehuja uudelle hallitukselle.

Myös Obaman ulkopoliittisessa ohjelmassa toistuvat samat jatkuvuuden teemat. Sen sanomattomana lähtökohtana pidetään Yhdysvaltojen kiistatonta oikeutta puolustaa etujaan tarvittaessa asevoimin – piittaamatta maiden rajoista tai asukkaiden mielipiteistä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Obaman suunnitelma jatkaa Irakin miehitystä ”uudelleenbrändäyksen” avulla, vastoin sekä irakilaisten että amerikkalaisten enemmistön odotuksia.

Vaikka Obama onkin luvannut vähentää maassa olevan miehitysarmeijan kokoa, yhdysvaltalaisia etuja suojelemaan ollaan jättämässä ulkoministeriön palkkaamia yksityisiä turvallisuusyrityksiä, joita ei voi syyttää irakilaisissa tuomioistuimissa. Kongressin tekemän itsenäisen arvion mukaan turvallisuusyritysten palkkalistoilla Irakissa on nykyisin ainakin 150 000 työntekijää, ja heitä tukemaan on Obaman suunnitelmana jättää maahan pysyvä ”jämäarmeija” suorittamaan tarvittavia sotilaallisia operaatioita.

Irakista vapautuvilla joukoilla on tarkoitus puolestaan kiihdyttää Afganistanissa käytävää Talebanin vastaista sotaa siviiliuhreista piittaamatta – tarvittaessa Pakistanin puolella ja ilman liittolaiselle annettuja ennakkovaroituksia – vaikka neuvoteltava ratkaisu on Britannian puolustusministeriön omien asiantuntijoiden mukaan täysin mahdollinen.

Myös Suomen naapurimaa Venäjä on Obaman ulkopoliittisessa ohjelmassa kunniapaikalla. Obaman ja Bidenin hallinnon oletuksena on Venäjä ”sotaa lietsovana” ja ”nousevana suurvaltana”, jonka tottelemattomuus on ”vakava haaste” Yhdysvaltojen kansallisille eduille ja johon sen täytyy vastata.

Hallinnossa vaikuttavien vaihtoehtoisten mielipiteiden lisäksi myös Obaman kehittämä ruohonjuuriaktivistien verkosto on marginalisoitu vastoin monien odotuksia. Internetin välityksellä verkottunut yli 10 miljoonan kannattajan ”Obaman armeija” on kokonaan demokraattisen puolueen hallinnassa, eikä sille ole annettu mahdollisuutta osallistua poliittisen ohjelman muodostumiseen.

Huomattavana syynä tähän on rahan valta Yhdysvaltojen vaaleissa. Vaikka Obama keräsikin vaalien aikana rahaa yli kolmelta miljoonalta yksityisihmiseltä, oli verkoston kokonaissumma vain murto-osa verrattuna siihen rahoitukseen, joka tuli pankeilta, yrityksiltä ja lobbareilta. Kuten useimmissa Yhdysvaltojen vaaleissa, eniten rahaa kampanjointiin käyttänyt voitti.

Fifissä aikaisemmin: Verkon kautta voittoon

Töhryraati tuntee perinteet

Teksti Kukka Ranta

Monen kokeellisen töhryn jälkeen raatilaiset tutustuvat vihdoin oikein perinteiseen teokseen. Traditio on valttia, todetaan, kun viikon töhry kerää kotiin ennätyspisteet.

Viikon töhryä hallitsevat hillityn siniset sävyt. Mutta mitä siinä lukee? Onko alussa A, S tai ehkä kreisi W? Raati tavaa TRECK – C:n alaosa on vain ekstraa, sovitaan. Perinteikäs TRECK painii eri kategoriassa kuin aikaisemmat, kokeellisemmat töhryt. Traditionaalinen saa raadilta parhaat pisteet.

Arnold: ”TRECKISSÄ on otettu kaikki mausteet ja lisukkeet käyttöön ja efekti on se, että kirjaimet pomppaavat silmiin. Siellä on räjähdystä, tähtöstä ja kiillettä, ja klassiset värikerrostumat.”

”Kyllä, nää biissit burnaa! Ne on vähän yybertäydelliset, mutta ei noihin kyllä sopisikaan sellainen könöys. Kaipaisin vielä klassisempia värisävyjä. Lila on tunkkainen: jos se olisi vaaleampi niin voisi toimia paremmin. Maalaus on harmaassa tähtisumussa, glamouria tähtimeressä, se on sitä sotaa.”

Haltioitunut Arnold heilauttaa kahdeksikon.

Karita Pio: ”On elementit kohdallaan! Ehkä tulee kuitenkin tunne, että maalaus on jopa liian täydellinen, siinä on nimittäin tosi paljon tavaraa. Mua aina ärsyttää jos on isoja alueita liian tummalla ja jos on mustat lainit. Tämä piissi on kuin sotatantereella, joku siellä räjähtelee.”

”Töhryssähän kuvataan sodan ihannointia, todellakin”, Karita Pio oivaltaa. Raati repeää nauruun.

”Nerokasta! Piissi on taistelutantereella. Kuvana sodan ihannoinnista tulee lisänumero. Tästä tulee kyllä täysi kymppi.”

Ludvig: ”Kuuluu ihan papattien pauke ja silmissä sähisee. Aikamoinen TRECK. Itse en ole treckannut, mutta olen kuullut, että se on rankkaa ja varmaan papattien seassa tapahtuu. Teos on dynaaminen ja tekstin vasemmanpuoleinen heittomerkki on hieno! Kaiken kaikkiaan onnistunut ja luo todentuntuisen vaikutelman.”

Ludvigiltakin heruu yhdeksän.

Pena: ”Töhryssä miellyttävät monet ulottuvuudet. Positiivista on erilaiset aerosolilla aiheutetut jäljet. Mutta siinä on yksi mauste liikaa.”

”Tässä on kaikki elementit ollakseen hyvä graffiti, mutta en yhdy näihin värivalintoihin. Annan ysin.”

Jartsa: ”Kyllä miellyttää ensi silmäyksellä. Tästä näkee, että tekijä on kokenut graffitimaalari, koulunsa käynyt, sillä kaiken graffititaiteen sääntöjen mukaan mennään.”

Kaikesta huolimatta myös Jartsa purnaa värivalinnoista: räjähdykset ja kirjaimet eivät jotenkin kohtaa. Teos vaikuttaa tuotemerkkimäiseltä.

”Tuotemerkit tietenkin kuuluvat graffitimaalauksen perinteeseen.”

Kahdeksan pistettä Jartsalta.

Töhryraadin jäsenet ovat kaikki maalanneet yli kymmenen vuotta ja toimivat taidealalla. Kuvat on valittu Suomen suurimman graffititaidetta dokumentoivan verkkosivuston Kromin arkistosta.

Pääsy estetty – Inträde blockerat

Teksti Veli Koskinen

”Tässä pitää istuskella vuosi ’lapsipornon levittäjän’ leiman alla ennenkuin edes saa tietää syytetäänkö mistään vai ei”, murehtii Matti Nikki. Nikki kritisoi poliisin verkkosuodatuskeinoja tehottomiksi julkistamalla listat estetyistä sivustoista. Nyt Nikki on listalla itse.

Miten Suomessa joutuu syytetyksi avunannosta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan esittävän kuvan levittämiseen? Epäilemättä ainakin niin, että pitää hallussaan törkykuvaa ja jakelee siitä tehtyjä kopioita. Toinen tapa on kritisoida poliisin toimintaa.

Tietojenkäsittelytieteen opiskelija ja kansalaisaktivisti Matti Nikki teki jälkimmäisen virheen. Viime talvena Nikki julkaisi pystyttämällään lapsiporno.info-mielipidesivulla keskusrikospoliisin kokooman salaisen internetsivujen suodatuslistan. Listaa on jaettu internetoperaattoreille ja sen tarkoitus on yrittää estää surffailijan pääsy lapsipornoa sisältäville sivuille. Lista perustuu lakiin, joka tuli voimaan vuonna 2007. Se käsittää noin 1700 internet-osoitetta.

Salaiseksi tarkoitetun listan julkaiseminen oli keskusrikospoliisille liikaa. Heidän mielestään Nikki on syyllinen avunantoon lapsipornon levityksessä. Nikin ylläpitämä mielipidesivu päätyi samalle estolistalle, jonka Nikki alunperin sivuillaan julkaisi.

Tapauksesta on aikaa melkein vuosi ja käsittely tuntuu kestävän. Esitutkinta on saatu päätökseen ja paperit odottavat syyttäjän pöydällä. Kysyn Matti Nikiltä sähköpostitse, mitä nyt kuuluu.

”Vähän tässä turhauttaa, kun tuntuu että mitään ei voi tehdä ja on pakko odottaa. Erityisesti nyppii sekin, että poliisi voi tosiaan tällälailla syyttää ketä tahansa lapsipornon levityksestä ilman että näistä väitteistä täytyy ottaa mitään vastuuta. Kertakaikkiaan ahdistavaa vain odottaa kuukausitolkulla.”

”Olin jotenkin naiivisti kuvitellut, että asiat selvitetään oikeudessa jos on pakko, ja sitten homma on selvä. Kun ei ole juuri kokemusta oikeusjärjestelmästä, en tajunnut että tässä pitää istuskella vuosi ’lapsipornon levittäjän’ leiman alla ennenkuin edes saa tietää syytetäänkö mistään vai ei.”

Hiukan omituista logiikkaa soveltaen poliisi syyttää Nikkiä samasta rikoksesta, jonka estämiseen käytettyjä keinoja hän kritisoi.

”Koko hommassa on teennäisyyden tuntua, kun sivustoni tosiaan on saanut olla kaiken aikaa olemassa ja pystyssä. Jos poliisi itse uskoisi omiin väitteisiinsä, luulisi että sivustoa olisi yritetty jo saada alas.”

Vastalauseena sivunsa lisäämisestä suodatuslistalle Matti Nikki epäilee poliisia kunnianloukkauksesta.

”Lain mukaan tuo lapsipornon estotoimia koskeva lista on lista ’lapsipornosivustoista’, joten minun sivuni asettaminen listalle tarkoittaa että sen on tosiasiallisesti katsottu olevan lapsipornosivusto. Listallehan ei pitäisi laittaa mitään josta pelkästään epäillään jotain, vaan ainoastaan sivuja jotka todellakin ovat lapsipornosivustoja niinkuin laki sen määrittelee. KRP on ruvennut tuomariksi, ja tässä on rikottu lakia. Poliisilla ei ole eikä kuulu olla tämmöisiä oikeuksia.”

”Estotiedote on harhaanjohtava eikä se kerro, että se voi tulla eteen myös muustakin kuin lapsipornosisällöstä. Poliisi on vastuussa sekä tiedotteesta että listasta sivuista, joilla tiedote näytetään. Siksi on kyse tahallisesta kunnianloukkauksesta.”

Nikin lapsiporno.info oli aluksi yksi pieni projekti muiden joukossa.

”Listan julkaisu lähti siitä kun irc-keskusteluissa useammat tahot rupesivat ihmettelemään, kun ihan tavalliset lailliset aikuisviihdesivut rupesivat antamaan estotiedotetta eteen. Kyse oli suurista, tunnetuista ja hyvämaineisista sivustoista, joissa ei varmasti ollut mitään laitonta sisältöä.”

Tämä polkaisi käyntiin projektin, jonka tarkoitus oli selvittää, miten paljon estettyjä sivuja todellisuudessa oli. Ensin niitä löytyi kymmenittäin ja sitten sadoittain.

”Alkuun katsottiin porukalla kaikki löydetyt osoitteet läpi, eikä yhdestäkään löytynyt mitään lapsipornoon viittaavaakaan. Tässä vaiheessa totesin, että lista olisi pakko julkaista jotta kaikki näkisivät itsekin mistä on kyse. Nettisensuuria kohdistettiin täysin vääriin sivustoihin, ja mitä ilmeisimmin laittomasti.”

Vaikka lopulta selvisi, että listalta löytyi linkkejä rikolliseenkin materiaaliin, Nikki toiminnallaan osoitti, että nykyisessä muodossaan suodatuslistat eivät täytä sitä tehtävää mikä niille on annettu.

”Lapsipornon suodatuslistalla on suuressa määrin laillista materiaalia, listan salassapito ei estä listan tietoja leviämästä ja esitettyihin tilastoihin suodatuksen tehokkuudesta ei voi luottaa. Sivustot ovat yhä olemassa ja suhteellisen helposti saatavilla.”

Internetin suodatuslistojen laatiminen ei vähennä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Ne vain antavat vaikutelman, että netin synkimmssä kolkissa muhivalle ongelmalle on edes yritetty tehdä jotain. Kriitikoiden mielestä estolistat ovat vain tapa lakaista ilmiö maton alle puuttumatta sen syihin.

Matti Nikin syyttäminen lapsipornon levittämisestä internetissä vaikuttaa huomion kääntämiseltä toisaalle poliisin käyttämien estotoimien tehottomuudesta. Ehkä keskusrikospoliisilla ei ole riittäviä resursseja tai tietotaitoa taistella internetin lapsipornoa vastaan, mutta poliisin nykyisten menetelmien jälkeenjääneisyyden osoittaneen henkilön pamputtaminen kielii vakavasta turhautumisesta.

Kentällä keskusrikospoliisi on saanut paljon enemmän hyvää aikaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön estämiseksi. Tästä esimerkkinä on suomalaisen pedofiilirenkaan äskettäinen paljastuminen, mikä nousi julkiseen keskusteluun suomalaismuusikon pidätyksen myötä. Matti Nikki toivookin, että suodatuslistojen toimimattomuus tunnustetaan ja huomio kiinnitetään sinne, missä tarvetta on.

”Kaiken taustalla oli, ja on yhä, toive siitä, että tämä järjettömyys lopetettaisiin turhana ja keskitettäisiin vähät voimavarat johonkin, josta on oikeasti hyötyä.”

Eliitin puudelit

Teksti Ruusu Haarla

Olin Vanhan vuoden 2008 valtauksessa paikalla ensimmäisenä ja viimeisenä. Totuus Vanhan valtauksesta on tämä: sen tekivät ylioppilasteatterilaiset ja se tehtiin vasta varhain aamulla. Rikotun ikkunan sijaan keskustelua herätti palava savuke.

Vanhan juhlasali 24. marraskuuta 2008, noin kello 20. Salissa on joukko ylioppilasteatterilaisia. Osa on työryhmää, joka aloittelee harjoituksia Välikysymys-esityksen seuraavan päivän juhlaesitystä varten. Sitten on yksittäisiä ylioppilasteatterilaisia, jotka ovat tulleet valtaamaan Vanhaa omissa nimissään. Kolme meistä istuu katsomon reunalla katse ovelle päin. Olemme kaataneet neljä tuolia ja istuneet sitten alas. Tunnelma on mitä parhain.

Poika tulee sisään ja varoittaa: ”Okei, jengi alkaa kohta valuu sisään.”

Niin tapahtuu. Ovet aukeavat ja jengi valuu sisään. Noin kaksisataa ihmistä asettuu juhlasalin reunoille pälyilemään YT:läisten joukkoa.

Ilta jatkuu tapahtuman järjestäjien organisoimilla numeroilla: on puheita, keskusteluryhmiä, julistetta ja lehdykkää. Nyrkki nousee, mutta miksi palopuheissa on jotain anteeksipyytävää ja mitätöivää? Aloituspuheenvuoron pitäjä kiittää paikalla olevia, muistelee historiaa ja painottaa sen toistumisen tärkeyttä. Puhe päättyy väitteeseen, että mitään enää tarvitse vallata. Voimme toimia sovinnossa.

Valtaajien joukolle kerrotaan, että HYY on vuokrannut tilan käyttöömme kello neljään asti. Eräs puhuja kokee tarpeelliseksi lisätä, että valtaukseen ei silti ole kysytty HYY:ltä lupaa. Ja kaikki taputtavat.

Mikki siirtyy häpeilevältä tytöltä toiselle. Muutaman tunnin kuluttua porukka istuu alas kuuntelemaan eri keskusteluryhmien purkua. Ryhmien vetäjät kertovat ryhmän johtopäätöksiä ujoin äänin. Mikki siirtyilee kahden puhujan välillä kuin kuuma kattila. Kommentteja kerätään, niitä on jokunen. Ylioppilasteatterin Matti Simola on vetänyt kommandopipon päähän. Hän tahtoo puhua lujaa, mutta hänet hiljennetään aplodeilla.

Puoliltaöin alkavat viralliset bileet. Puolet joukosta on jo lähtenyt. Porukka valuu ulos, ”kun täällä on niin vähän jengiä”. Viimeisten tuntien aikana bileet ovat kutistuneet yllättävän pieniksi. Ne radikaalit, joilla on pokkaa sytyttää rööki sisällä, saavat valtauksen järjestäjät niskaansa. Jehki Härkönen, yksi järjestäjistä, vaatii vakavin kasvoin yhtä valtaajaa sammuttamaan tupakan. Syntyy pieni kiista radikaalien ja järjestäjien välillä.

Kysymme järjestäjiltä, miksi he luulevat voivansa ohjata tätä tapahtumaa. ”Mekin olemme täällä valtaamassa, ette te voi kertoa meille, miten täällä vallataan.”

”Joo joo, mutta toi ei ole nyt kivaa. Voisitko sammuttaa”, joku vastaa. Järjestäjät katoavat ja kahden minuutin kuluttua paikalle saapuvat HYY:n palkkaamat järjestyksenvalvojat. He riuhtovat röökit pois ihmisten käsistä. HYY:n ja johtovaltaajien lämmintä yhteistyötä.

Ennen aamuneljää joukko koostuu ehkä kahdestakymmenestä ihmisestä. Valtauksen järjestäjät häätävät porukkaa ulos, koska vuokra-aika on päättymässä. ”Mikä sua vaivaa”, kysymme Micke Brunilalta.

On vähän outoa, että yksi vallankumouksen johtohahmoista häätää kanssavaltaajia pihalle kuin äkäinen poke.

Meille oli herännyt ainakin jokusen YT:läisen kanssa sellainen looginen ajatus, että nimenomaan neljän jälkeen alkaa valtaus. En itse vielä päivällä arvannut olevani millään lailla osana valtausta, mutta kun kerran siinä seison, niin koen olevani vastuussa siitä, ettei käy niin nolosti, että valtausta ei tapahtunutkaan.

Brunila itse äyskii meille viimeisille sinnittelijöille, ettei häntä ”voisi vähempää kiinnostaa”, mitä HYY tekee. Se, onko tila vuokrattu vai ei, ei vaikuta hänen poliittiseen tekoonsa millään tavalla. Brunila ilmoittaa, että hänellä alkaa kahdeksalta duuni ja hän tahtoo nukkumaan.

”Mene vaan, mutta anna meidän vallata Vanha”, pyydämme.

Micke lähtee nukkumaan.

Kello 04:10 juhlasali on siivottu ja tyhjillään lukuunottamatta seitsemää ihmistä, jotka istuvat ringissä keskellä salia. Olen yksi heistä. Neljä meistä on YT:läisiä, yksi oli sekavatilainen vapaustaistelija ja loput kaksi jotain mukavia nuoria ihmisiä. Siinä istuimme ja ihmettelimme tilannetta. Me kaikki olemme järkyttyneitä siitä, että meitä on vain seitsemän. Vainko seitsemän ihmistä piti vallankumousta tärkeämpänä kuin seuraavaa työpäivää?

Kukaan ei tule heittämään meitä ulos. Käymme kysymässä järjestyksenvalvojalta, mikä tilanne on. Hän kertoo meille, että vuokra-aikaa on pidennetty kuuteen asti aamulla. Silloin tulisivat vartijat ja tarpeen vaatiessa poliisit. Kolmen tunnin kuluttua olisi siis ehkä mahdollista päästä putkaan. Ajatus odottelusta masentaa ja päätämme lähteä kotiin. Kello on puoli viisi. Kiitämme järjestyksenvalvojia, he kiittävät meitä.

Eniten minua otti päähän hetki, jolloin joukko YT:läisiä oli perustanut oman puhepiirin. Siinä me keskustelimme muun muassa asioista, joiden puolesta olisimme valmiita tekemään vallankumouksen. Se oli energinen ja rakentava keskustelu. Sen keskelle tultiin esittämään kysymys: ”Mutta mitä te olette valmiita tekemään, valittaminen ei riitä?”

Tämä kysymys esitettiin joukolle, joista enemmistö tekee taidetta vaikuttaakseen maailmaan, jonka spontaani keskustelu jatkui yhtenä kiihkeimpänä kaikista ryhmistä ja joka myös oli viimeisenä Vanhaa valtaamassa.

Missä olivat ne eliitin puudelit klo 05:30, ne jotka väittävät ettei taide riitä, ettei valittaminen riitä, ettei äänestäminen riitä? ”On järjestäydyttävä, on toimittava!”

Lisää aiheesta Fifissä: Puudelien eliitti; Kuvareportaasi Vanhan valtauksesta.