Ystävämme Tyrannosaurus rex

Kun ihminen kiusaamalla ajetaan nurkkaan ja hän tuntee olevansa uhattu, hänen hermojärjestelmänsä orientoituu joko pakenemaan tai taistelemaan. Hän saattaa jähmettyä passiivisen oloiseksi, mutta on todellisuudessa pingottunut kuin jousi, valmiina ampumaan kohti tai lähtemään pakoon.

Lääketieteestä ja psykologiasta väitellyt Peter Levine kirjoitti vuonna 1997 traumaterapian klassikon Waking the Tiger-Healing Trauma. Levine lähtee kysymyksestä, miksi ihminen, ainoana eläinlajina kaikista, kehittää itselleen traumoja.

Traumatisoitumisella Levine tarkoittaa ihmisen ainutlaatuista taipumusta jumittua hermostolliseen hälytystilaan, vaikka uhkaava tilanne olisi jo ohitse. Lähes kaikkien elävien olentojen hermojärjestelmä toimii samalla tavalla vaaran uhatessa ja siitä palautuessa. Levinen mukaan ihminen ei kuitenkaan anna hermojärjestelmänsä hoitaa hommiaan loppuun, vaan puuttuu korkeammilla aivotoiminnoillaan tapahtumiin kesken vaaran prosessoinnin.

Kun antilooppi huomaa vaanivan leijonan häipyneen, sen hermojärjestelmä purkaa automaattisesti pelästymiseen liityvän massiivisen energiapiikin antiloopin ruumiista, esimerkiksi tärinällä, ja antiloopin olotila palautuu normaaliksi.

Kun ihminen kiusaamalla ajetaan nurkkaan ja hän tuntee olevansa uhattu, hänen hermojärjestelmänsä orientoituu joko pakenemaan tai taistelemaan. Hän saattaa jähmettyä passiivisen oloiseksi, mutta on todellisuudessa pingottunut kuin jousi, valmiina ampumaan kohti tai lähtemään pakoon.

Jos uhka kuitenkin häviää ja räjähtävä toiminta muuttuu tarpeettomaksi, ihminen ei Levinen mukaan usein uskallakaan purkaa jousen jännitettä vaan lukkiutuu hälytystilaansa. Ihminen ei suostu hermojärjestelmänsä ohjailemaksi vaan ottaa uhkatilanteen jälkipyykin älyllisesti haltuunsa. Hän analysoi, selittelee ja teoretisoi, eikä edes huomaa, kuinka jännittynyt hänen kehonsa edelleen on. Hän huomaa vain ahdistuneen ajattelunsa.

Nykyihminen yrittää saada niskalenkin omasta hyvinvoinnistaan elämänhallinnalla, mutta epäonnistuu juuri ylimielisyytensä takia. Hän ajattelee kokemuksensa, muttei suostu niiden läpikäymäksi.

Levine kehottaa ihmistä kuuntelemaan syvällä aivoissamme sijaitsevien ”matelija-aivojen viestiä”: ”Lisko ei pysähdy pohtimaan onko se nälkäinen. Lisko ei laske kaloreita.” Sitten Levine siteeraa hieman Jurassic Parkia.

Sisällämme asuu satoja miljoonia vuosia vanha lifestyleguru, nimeltään Lisko, mutta sillä on vain yksi media, ruumis. Nälkä, väsymys ja jännitys ovat yksiselitteisimpiä Lisko-viestejä, mutta edes niitä ihminen ei ole huomaavinaan. Jos hän ei ohita niitä, hän vastaa niihin väkivallalla ja pian hän jo arvostaa niitä niin vähän, ettei edes tunne niitä.

Terveystutkijoita huolettaa jos ihminen hetkisen antaa lihaksistonsa surkastua sohvalla, vaikka itse asiassa, jos Levineä on uskominen, ihmisen suurin virhe on juuri se, että hän niin harvoin uskaltaa pysähtyä täysin liikkumattomaksi ja odottaa, mitä hänen kehonsa ehdottaa. Joskus pitkäkin liikkumattomuus saattaa olla se miljoonan dollarin terveen elämän odotushuone.

Ruusu Haarla

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu