Mitä tapahtuu väkivallan jälkeen?
Mitä tapahtuu väkivallan jälkeen? Tilastotietojen vilkaisu antaa karun kuvan: lähisuhdeväkivaltaa kokeneista 48 prosenttia kärsii masennuksesta, lähes viidennes on pohtinut itsemurhaa ja yli puolella on trauman jälkeinen stressioireyhtymä.
Maailmalla on tehty paljon tutkimuksia väkivallasta sekä siitä, miksi sellaiseen suhteeseen jäädään tai siitä irrottaudutaan. Minulle väkivalta ei ole niinkään akateemisen kiinnostuksen kohde vaan osa omaa historiaani. Paranemista väkivallan aiheuttamista peloista ja ahdistuksesta on jouduttanut maalaaminen, kokemusten kuvaaminen ilman sanoja.
Kankaalle ilmestyneet akryylivärityöt näyttävät, mitä tilastoissa mainitut mielenterveysongelmat ja prosenttimerkkien edessä jonottavat numerot eivät paljasta.
Ruotsissa syntynyt Maria Eriksson käsittelee uusimmassa kirjassaan Mian salaisuus väkivaltaa ja siitä toipumista. Kirja on jatkoa Erikssonin omalle tarinalle, josta hän ruotsalaisen dekkarikirjailija Liza Marklundin kanssa kertoi romaaneissa Uhatut ja Turvapaikka.
Eriksson on joutunut muuttamaan nimeä ja henkilöllisyyttä useaan kertaan paetessaan väkivaltaista ex-miestään. Kirjoissaan Eriksson käyttää itsestään nimeä Mia.
”Kirjojen kirjoittamisella oli parantava vaikutus. Alussa elin piilossa ja olin peloissani. Liza Marklund auttoi minua saamaan ääneni kuuluville. Uskon vakaasti, että oman tarinan kertominen myös poistaa stigmaa, joka väkivallan kohteeksi joutumiseen liitetään. Jos vain olemme hiljaa, ongelma on helpompi lakaista maton alle. Tarinat auttavat ihmisiä muodostamaan mielipiteitä ja muuttamaan asioita”, Eriksson kertoo puhelinhaastattelussa.
Maria Eriksson on ensimmäinen, joka on saanut virallisen turvapaikan Yhdysvaltoihin perheväkivallan perusteella. Hän on vaikuttanut lähisuhdeväkivaltaa koskeviin asenteisiin myös Ruotsissa, ja uskoo tilanteen olevan parempi kuin 1990-luvun alussa.
”Lakimuutokset vievät aikaa, mutta ainakin asiasta puhutaan ja se ymmärretään vakavaksi ongelmaksi. On tietysti vaikea auttaa, jos ei ole itse kokenut samaa, mutta ammattilaisten on kuunneltava uhria. Heidän on kysyttävä, mitä hänen mielestään olisi tehtävä. Minulta ei koskaan kysytty sitä”, kertoo Eriksson.
Jään miettimään, miten väkivallan uhrista tulee selviytyjä, joka on onnistunut pärjäämään vääristyneiden valtasuhteiden viidakossa. Ehkä vuosiakin kestänyt itsetunnon murjominen ja syyllistäminen vaikeuttavat väkivaltaisesta suhteesta lähtemistä. Rajat himmenevät häilyviksi, kun niiden päälle astutaan tarpeeksi usein. Lähteminen on kuitenkin mahdollista. Kieltäytyminen palaamasta yhteen on paranemisprosessin ensimmäinen askel. Erillään asumisesta hyötyvät myös ne, jotka lopulta onnistuvat korjaamaan suhteensa esimerkiksi ulkopuolisen ammattiavun tuella.
Toipuminen mistä tahansa terveyttä horjuttaneesta traumasta vie aikaa. Terapian avulla selviytyjä voi rauhassa tarkastella omaa tilannettaan uudesta näkökulmasta. Tulee oivallus, että puolison vallankäyttö ulottuikin paljon laajemmalle kuin iskuihin ja potkuihin. Uhrin ja selviytyjän roolit vetäytyvät taka-alalle osaksi menneisyyttä, kun ihminen solmii uusia suhteita ja löytää oman identiteettinsä.
”Et kuitenkaan koskaan lopeta taaksesi vilkuilua. Se on pelko, jonka kanssa on opittava elämään. Mielestäni ryhmäterapia voi auttaa paranemisessa. On hyvä kuulla, että jollain toisella on ollut sama ongelma. Ryhmässä on voimaa. Minä selviydyin lasteni takia. Jouduin jättämään kaiken: perheeni, ystäväni ja kotini. Tämän vuoksi minulla ja lapsillani on vahva side toisiimme. Ihmiset eivät aina ymmärrä sitä”, Eriksson sanoo.
Eriksson kirjoittaa Mian salaisuudessa tietäneensä, “ettei paraneminen voi alkaa, jos ei saa ensin kertoa tarinaansa jollekulle”. Ruotsissa asuessaan hän halusi löytää samanlaisia kokemuksia kohdanneita ihmisiä, mutta törmäsi vain hajalla oleviin naisiin, jotka pelkäsivät kuolevansa. Hän ei tavannut ketään, joka olisi jatkanut elämistä, ja vähitellen hän lopetti kohtalotovereiden etsimisen. Seuraavassa kirjassaan, jonka Eriksson arvelee ilmestyvän kahden vuoden päästä, hän kertoo myös selviytymistarinoita.
”Jos joku lyö sinua, lähde pois! Ilmoita poliisille. Sinä olet sen arvoinen.”
Maria Eriksson: Mian salaisuus. Suomentanut Laura Jänisniemi. Bazar 2006. 323 sivua.
Seija Vilén
