Yön valtakunta

Moskovan metron pommi-iskujen takana on joukko miehiä, jotka johtavat valtiota Venäjän sisällä.

Moskovan metro-iskut toivat Pohjois-Kaukasian konfliktin monen vuoden tauon jälkeen maailman uutisotsikoihin.

Juuri ennen Moskovan pommi-iskuja Novaja Gazetassa julkaistiin Olga Bobrovan kirjoitussarja. Bobrova kertoo kaiken, mitä et ole tiennyt viime vuosina naapurimaassa yhä edelleen käytävästä sodasta.

Tšetšenian maallistuneen itsenäisyysliikkeen on syrjäyttänyt Kaukasian islamilainen emiraatti, valtio valtiossa, jonka oma parlamentti ja šaria-oikeus edustavat ydinalueillaan yhtä todellista valtaa kuin Venäjän federaatiokin.

Heti, kun kartalle ilmestyi Venäjän federaatio, se joutui törmäyskurssille Pohjois-Kaukasian etnisen separatismin kanssa.

Marraskuussa 1991 Džohar Dudajev julisti Itškerian tšetšeenitasavallan itsenäiseksi. Tästä on jo lähes kaksikymmentä vuotta, mutta edelleenkään tšetšeenit eivät ole yksimielisiä siitä, onko Tšetšenia osa Venäjää.

Päinvastoin: idea separatismista on levinnyt koko Pohjois-Kaukasuksen alueelle, jopa sellaisille lojaaleille alueille kuten Karatšai-Tšerkessija ja Pohjois-Ossetia.

Aseistettu vastarintaliike on luonnollisesti ehtinyt näinä vuosina uudistua. Se on muuttunut jopa siinä määrin, että on jo vaikeaa puhua ideologisesta jatkumosta Dudajevin ajan aseistettujen ryhmien ja nykyisten, Kaukasian emiraatin edustajiksi itseään nimittävien sissien välillä.

Mikä on muuttunut?

Muuttuneet ovat niin taistelijat kuin heidän johtajansakin. Edellinen sukupolvi on joko kuollut (kuten Mashadov ja Gelajev) tai kivunnut korkealle järjestelmän hierarkiassa (kuten Kadyrov ja Delimhanov).

Niistä johtajista, jotka taistelivat jo ensimmäisen Tšetšenian sodan aikana, vain muutama on enää hengissä. Ja uudet taistelijat ovat uutta lajia. He eivät tunne itseään osaksi Venäjää, kukaan heistä ei kirjoita runoja Basajevin tapaan eikä hämmästytä šakkitaidoillaan.

Ja tämän uuden vihollisen kanssa on vaikea löytää yhteistä kieltä.

Maanalaisen liikkeen sisäinen rakenne on muuttunut. Kunnianhimoisten johtajien itsenäisesti toimivien osastojen tilalle on tullut joustava verkosto, joka auttaa taistelijoita säilymään hengissä ja käymään aktiivista sotaa, usein menestyksekkäästi.

Ryhmien johtajat tajuavat omien valtuuksiensa rajat eivätkä yritä kilpailla auktoriteetista muiden johtajien kanssa. Juonitteluilta ei kuitenkaan täysin vältytä, koska ihmisluonto ei ole vieras sisseillekään.

Myös rahoitus on muuttunut. Jos aikaisemmin taistelijoiden ryhmät varustautuivat lähinnä Venäjän armeijan rappion kustannuksella, niin nykyään he elävät maailman kaikissa kolkissa asuvien tukijoiden ja myös paikallisen väestön laajan tuen kustannuksella.

Menetelmät ovat muuttuneet: aikaisemmat avoimet taistelut on korvattu sabotaaseilla ja muilla hajanaisilla iskuilla.

Mahdollisuudet ovat muuttuneet. Jos aikaisemmin maanalaisen liikkeen komentajat levittivät ideoitaan yksinomaan henkilökohtaisen esimerkin kautta, niin nykyään viestintäteknologia on yhä keskeisempi osa sotaa. Se saavuttaa suuremman yleisön ja löytää tehokkaammin tukijoita.

On paljon vaikeampaa tarttua aseisiin ja kävellä metsään kuin seurata YouTubesta oikeamielisiä julistuksia.

Uskonsodassa

Myös ideologia on muuttunut. Se lienee olennaisinta. Entisen sekulaarin separatismin on korvannut uusi, uskonnollinen. Emiraatti on ottanut kurssin Venäjästä eroamiseen. Tarkoitus on perustaa koko Kaukasuksen alueelle šarian lakien mukaan elävä islamistinen valtio.

Ensinäkemältä tämä uusbrändäys on fiksua – suurin osa Kaukasian alueiden tasavalloista ei ollut kiinnostunut itsenäisen Tšetšenian projektista, ja sekulaari irroittautuminen Venäjästä Tšetšenian johdolla tarkoittaisi Tšetšenian alueellista hegemoniaa.

Mutta jumalan halun toteuttaminen on jotain ihan muuta. Ei ole enää tšetšeeneitä, ei avaareita eikä karatšaita, vaan pelkästään Allahin taistelijoita.

Lisäksi vastarinnan islamilainen ideologia mahdollistaa uskonsodan tukijoiden mobilisoimisen kaikkialta maailmasta, mikä merkitsee huomattavia taloudellisia mahdollisuuksia.

Ideologian muuttumisella on myös muita seuraamuksia. On paradoksaalista, että vaikka maanalaisen liikkeen islamisaatio toi sille lisää tukijoita ja mahdollisti liikkeen leviämisen laajemmalle Venäjällä, kaiken kaikkiaan muutos on federaatiolle edullinen.

Silloin kun kenraaleidemme vastapuoli muodostui heidän entisistä kollegoistaan, jotka halusivat erottaa synnyinmaansa laajasta Venäjänmaasta, sotaa seurasi koko maailma. Ja on tunnustettava, että maailman myötätunto oli ennemminkin separatistien puolella.

Mutta kun eriväriset poliittiset liput vaihdettiin jihadin vihreään, Kaukasian nykyiset sissit tipahtivat pois poliittisesta kontekstista. Nykyään Venäjä sotii sekopäisten uskonnollisten fanaatikkojen kanssa, ja sellaisiin koko maailma suhtautuu sangen epäluuloisesti.

Umarovin hovi

”Kaukasian emiraatti” antoi ”itsenäisyysjulistuksensa” 7. lokakuuta 2007. Se määritteli itsensä islamilaiseksi valtioksi, joka ajaa alueellaan maanalaisen uskonnollisen liikkeen intressejä. Doku Umarov, joka oli tuolloin tunnustamattoman Itškerian presidentti, ilmoitti tästä videokirjeessään useilla separatistien sivustoilla.

Umarov ilmoitti luopuvansa presidentin valtuuksistaan ja nimitti itsensä ylimmäksi johtajaksi: ”Kaukasian mujahedien emiiriksi”, ”jihadin johtajaksi” ja ”kaikkien mujahedien toiminta-alueiden ainoaksi lailliseksi vallaksi”. Näkökentässä oli siis toiminta-alueen laajentaminen aina Tatarstaniin ja Burjatiaan saakka.

Umarovin idea ei ollut uusi. Käytännössä se merkitsi vain muodollisen kontekstin luomista jo aikaisemmin perustetulle ”Kaukasian rintamalle”. Abduhalim Sadullajev, Umarovin edeltäjä Itškerian presidentin virassa ja ”Kaukasian rintaman” keksijä, liitti siihen myös paljon alarintamia, kuten Volgan ja Uralin rintamat. Eikä tämä idea ollut niin keinotekoinen kuin ensi silmäyksellä voisi luulla.

Ensimmäiseksi naibiksi eli varamiehekseen Doku Umarov määräsi tšetšeeni Supjan Abdullajevin.

Emiirin määräysvallan alla on rakenteita, jotka muistuttavat ministeriöitä. Näistä selkeimmät ovat ”puolustusministeriö”, ”salainen poliisi” ja ”tiedotusministeriö”. Emiraatin sotaemiiri on jatkuvasti federaation joukkojen käsistä luistava Magas.

Muhabaratia eli salaista poliisia johtaa Doku Umarovin luottomies Tarhan Gaziev. Tiedotuksesta huolehtii kokenut Movladi Udugov, joka toimi separatistien lehdistösihteerinä jo ensimmäisen Tšetšenian sodan aikana.

Jostain ulkomailta, todennäköisesti Arabiemiraateista käsin, Udugov johtaa šariaa seuraavan valtion tiedotuspolitiikkaa.

Ylin tuomiovalta Kaukasian emiraatissa kuuluu korkeimmalle šaria-oikeudelle. Sitä on koko sen olemassaolon ajan johtanut kabardi Anzor Astemirov.

Ulkomailla emiraatin etuja puolustaa Turkissa asuva Šamsuddin Batukajev.

Melkein oikea valtio

Keväällä 2009 emiraatti sai edustuksellisen elimen, madžlisul šuran. Siihen kuuluu vilajettien eli alueiden edustajia sekä merkittävimpiä džamaattien eli paikallisten taisteluryhmien edustajia. Se muistuttaa jonkinlaista parlamentin ylähuonetta, mutta sen toimivalta on vain neuvoa-antava. Samaten sen toimivaltaan kuuluu uuden emiirin valinta vanhan kuoltua.

Valtiomuotonsa puolesta Kaukasian emiraatti muistuttaa eniten federaatiota. Alun perin alue, jota emiraatti pitää omanaan, oli jaettu kuuteen alueeseen eli vilajettiin – Dagestaniin, Nohtšijtšoon eli Tšetšeniaan, Galgajtšeen eli Ingušetiaan, Iristoniin eli Pohjois-Ossetiaan, Nogai-aroon eli Stavropolin alueeseen ja Kabardian, Balkarian ja Karatšain yhteiseen vilajettiin.

Toukokuussa 2009 Doku Umarovin määräyksestä Iristonin vilajetti lopetettiin ja yhdistettiin Galgajtšen vilajettiin. Näin Kaukasian emiraatin emiiri ratkaisi inguušien ja osseettien välisen vuosikymmeniä kestäneen alueriidan oman ”valtionsa” viitekehyksessä.

Jokaista vilajettia johtaa oma emiirinsä, jolla on absoluuttinen valta omalla alueellaan. Hänet on valittu oman alueensa džamaattien emiirien joukosta, jotka ovat samanaikaisesti alueiden johtajia ja liikkuvien aseistettujen ryhmien päällikköjä.

Vilajetin emiirin alaisuudessa toimii pääsääntöisesti myös medžlis, neuvoa-antava elin, jonka muodostavat yhteisön arvovaltaisimmat jäsenet.

Yön hallitsijat & šaria

Emiraatin byrokratia ei luonnollisestikaan yllä oikean valtion mittakaavoihin. Mutta hallinnon rakenteella on myös tiettyjä etuja Venäjän vastaaviin verrattuna. Toisin kuin äiti-Venäjän, emiraatin johtajien vaihtuvuus on suurta – mitä alhaisempi arvo on kyseessä, sitä nopeammin kierto käy. Tämä johtuu johtajien korkeasta kuolleisuudesta. Mutta rotaation merkitys järjestelmälle ei riipu sen syistä.

Toinen tekijä, joka antaa emiraatille edun Venäjän valtiokoneistoon nähden, on mahdollisuus kohota hierarkiassa ilman henkilökohtaisia suhteita hallitsevaan eliittiin.

Pieni alueellinen komentaja, džamaatin emiiri, voi päästä ylimpien johtajien joukkoon ilman lahjuksia, eikä hänen tarvitse nöyryyttää itseään todistelemalla muodollisesti lojaaliuttaan. Sotaherrojen joukossa uralla edistymiseen kannustaa usko ideaan, eivät taloudelliset syyt.

Tosin islamistisen ”valtion” hallintoa kiusaavat myös perinteiset valtioihin liittyvät vitsaukset, kuten korruptio. Sillä on ollut omat korruptioskandaalinsa, joita šaria-oikeus on käsitellyt.

Kaukasian emiraatin päämäärä on saada šaria-lainsäädäntö voimaan koko Pohjois-Kaukasiassa. Vuodesta 2007 alkaen emiraatin maanalaiset hallinnolliset elimet toimivat Venäjän federaation maallisten elinten rinnalla. Emiraatin elimet ovat tietenkin täysin laittomia, mutta kysymys niiden legitimiteetistä ei ole enää filosofinen vaan täysin käytännöllinen.

Merkittävälle osalle Kaukasian väestöstä Kaukasian emiraatin elimet eivät ole sen vieraampia kuin Venäjän federaation vastaavat. Maallisen oikeuden vastavoima on šaria-oikeus. Nuoret vapaaehtoiset liittyvät paljon innokkaammin metsien lukuisiin komppanioihin kuin Venäjän armeijaan.

Kaikissa Kaukasian tasavalloissa uskonnolliset yhteisöt ovat jakaantuneet keskusvallalle myönteisiin ryhmiin ja niitä vastaan taisteleviin wahhabisteihin, jotka eivät tunnusta muslimien virallista uskonnollista johtoa.

Ja jokaisen tasavallan presidenttiä vastaa vilajetin amiiri. Kylissä heitä kutsutaan yön hallitsijoiksi.

Päivänpaiste loppui

Heti synnyttyään syksyllä 2007 uusi šaria-oikeutta noudattava valtio joutui kansainvälisen skandaalin keskelle. Emiraatin perustamisjulistuksen yhteydessä lakkautetun, tunnustamattoman Itškerian valtion pääministeri Ahmed Zakajev kritisoi ankarasti Doku Umarovia.

Zakajevilla oli joukko syitä asettua vastahankaan. Ensiksikin hän pitää itseään kansainväliselle yhteisölle sopivimpana tšetšeenikansan itsenäisyystaistelun edustajana – ja Umarov sysäsi hänet syrjään.

Toiseksi Zakajev ei hyväksy uuden valtion päämääriä ja metodeita. Zakajev on maallinen ja korkeasti koulutettu toimija, ja hän on aina ajanut Tšetšenian (ja vain Tšetšenian) itsenäisyyttä kansalaisoikeusargumentaatioon nojautuen.

Hän on puhunut eurooppalaiselle yhteisölle tärkeistä arvoista, kuten kansojen itsemääräämiseoikeudesta, ja kertonut venäläisten sotilaiden toteuttamista etnisistä puhdistuksista.

Zakajev teki kaikkensa, jotta tšetšenialaisella separatismilla olisi ollut kansainvälisen yhteisön silmissä hyväksyttävä imago; jotta sen edustajia tervehdittäisiin kättelemällä ja pidettäisiin itsenäisinä poliittisina toimijoina; jotta ihmiset tuntisivat myötätuntoa tšetšeenien ongelmia kohtaan. Häntä kuunneltiin koko maailmassa.

Ja Doku Umarov otti ja mitätöi tämän kaiken yhdessä silmänräpäyksessä.

Kaukasian uusi emiiri valitsi päinvastaisen kurssin. Hän valitsi terrorismin ja ikuisen sodan vääräuskoisia vastaan – ei oikeudenmukaisuuden vaan periaatteen vuoksi. Kuolemasta tuli itsessään päämäärä. Se nostattaa kylmän hien koko sivistyneen maailman niskaan. Mutta lukuisat ääri-islamilaiset järjestöt olivat hyvinkin kiinnostuneita tästä uudesta projektista Venäjän Kaukasuksella.

Zakajev julisti, että emiraatin perustaminen on provokaatio tšetšeenikansaa vastaan ja että sen päämäärä on viedä uskottavuus Tšetšenian itsenäisyyshaaveilta.

Hän myös julisti, että nämä merkittävät muutokset maanalaisen liikkeen politiikassa olivat Venäjän salaisten palveluiden masinoimia – näin ne saivat luotua manipuloitavissa olevan vihollisen, jota vastaan voidaan taistella kaikin mahdollisin tavoin.

Maanalainen liike näet ajoi itse itsensä marginaaliin ja putosi kansainvälisen politiikan areenalta. Tästä eteenpäin taistelu sissien kanssa on kiistatta yksinomaan Venäjän federaation sisäinen asia.

Hyvästi, Zakajev

Doku Umarov kävi jo aiemminkin julkista nokkapokkaa Ahmed Zakajevin kanssa siitä, miten idea itsenäisyydestä pitää esitellä kansainväliselle yhteisölle ja mitä metodeja sen saavuttamiseen tulee käyttää. Mutta jos aiemmin nämä kiistat tekivät Zakajevista Umarovin henkilökohtaisen vihollisen, niin nyt Zakajev sai kokonaisen emiraatin vihat päällensä.

Elokuussa 2009 Anzor Astemirovin johtama ylin šaria-oikeus tuomitsi Ahmed Zakajevin kuolemaan. Rikos oli ”kääntyminen pois islamin määräyksistä”.

Tämä suorastaan järkytti Venäjän establishmenttia – jopa hallituksen virallinen äänitorvi Rossiskaja gazeta kirjoitti huolestuneena Zakajeviin kohdistuvasta uhasta. Venäjä itse on viime vuosina kuluttanut paljon resursseja neutraloidakseen Zakajevin, tšetšeeniseparatismin sivistyneen puhemiehen. Mutta ei missään nimessä noin barbaarisin keinoin!

Tšetšenian presidentti Kadyrov, joka aikaisemmin puhui Zakajevista tulikivenkatkuisen vihaisesti, alkoi nyt pommittaa häntä toinen toistaan houkuttelevammilla ehdotuksilla. Hän maanitteli Zakajevia palaamaan kotiin Tšetšeniaan, tarjosi hänelle korkeaa virkaa tasavallan johdossa.

Hän soitti Zakajeville puhelimitse ja jopa lähetti Tšetšenian parlamentin puhemiehen Dukvaha Abdurahmanovin Lontooseen neuvottelemaan Zakajevin kanssa. Siellä keskusteltiin Zakajevin mahdollisesta roolista Tšetšeenikansan kongressissa sekä hänen osastaan tasavallan vakauttamisessa.

Ja kaikki nämä kontaktit esitettiin julkisuudessa ”neuvotteluiksi Ahmed Zakajevin kanssa”. Mutta Venäjälle Zakajev ei kuitenkaan palannut…

Mitä Zakajeville sitten kävi? Mikä on ”kytänteurastaja” ja kuka pitää yllä ”tilaussissejä”? Miten tavallisesta kaverista Burjatiasta tuli legenda ja koko Kaukasuksen vastarinnan innoittaja? Miten syntyi operaatio ”vaihtoehtoinen vastarinta”?

Fifi julkaisee Novaja Gazetan Kaukasus-kirjoitussarjan kevään aikana. Uusi osa ilmestyy verkkoon aina keskiviikkoisin.

Käännös Veli Itäläinen.

_______________

Yön hallitsijoiden kuka kukin on

Leuaton mies

Doku Umarov, ylin emiiri & Kaukasian röyhkein terroristi.

Kaukasian emiraatin ylimmän emiirin poliittisella historialla on yllättävä kontakti entisen Neuvostoliiton alueella: Ukrainan presidentti Viktor Janukovitš.

Pikkurikollinen ilman sen kummempia ideoita ja lahjakkuutta löysi itsensä oikeasta paikasta oikeaan aikaan. Uran eteneminen tärkeiden ihmisten lähipiirissä, petomainen vainu, joka auttaa löytämään vahvimmat, kyky osoittaa heille lojaalisuutta – ja kun ympärillä ei enää ole voittamattomia kilpailijoita, loppuryntäys huipulle asti.

Umarov syntyi ja kasvoi Groznyissä, missä hän valmistui öljyalan opistosta. Vuonna 1982 hän selvitteli jotakin riitaa nyrkein ja sai kolmen vuoden linnatuomion ”huliganismista”.

Hän pääsi kuitenkin ennenaikaisesti ehdonalaiseen ja lähti koettamaan onneaan Tjumeniin, missä hän perusti firman toisen tšetšeenin, Musa Atajevin, kanssa. Ehkäpä tämä projekti olisi onnistunutkin ilman Umarovin räjähtävää temperamenttia.

Hän ajautui riitoihin tutun kanssa, mikä päättyi siihen, että Umarov hyökkäsi Atajevin kanssa tämän kotiin. Kaikki asukit ammuttiin. Molemmat miehet etsintäkuulutettiin. Virkavallalta he päättivät piileskellä kotiseudulla, joka olikin jo kuohumistilassa.

Taitava tarinankertoja ja vastarinnan historijoitsija Said Burjatialainen (josta kerromme tarkemmin seuraavissa osissa) kertoi, mitä Umarov itse puhui Tšetšeniaan paluustaan.

”Kun sota alkoi, kuulin Dudajevin kutsun ja saavuin Tšetšeniaan”, Doku kertoi. ”Hamzat Gelajev oli kaukainen sukulaiseni. Ensi töikseni menin tapaamaan häntä. Ajelin paikalle Mercedekselläni, tohvelit jalassa ja sikari suussa, ja ilmoitin, että olin valmis liittymään jihadiin. Gelajev katsoi minua pitkään ja kysyi, rukoilenko minä. Kerroin että en, mutta olen valmis opettelemaan jos näin vaaditaan.”

Tämä tapahtui vuonna 1993. Nyt, vuonna 2010, Doku Umarovin kaikki puheet alkavat Allahista ja päättyvät Allahiin. Vuonna 1997 hän jopa vieraili Pakistanissa Gelajevin kanssa – siellä hän kuulemma kävi islamilaisia kursseja valmistautuen vastarintaliikkeen siirtymiseen uskonnolliseen ohjelmaan.

Toisten tietojen mukaan taas Pakistanin vierailun tarkoitus ei ollut opiskella pyhiä kirjoja vaan mobilisoida tukijoita.

Tähän mennessä Umarov oli edennyt jo Itškerian presidentin Aslan Mashadovin hallituksen ”rikollisuudenvastaisen päämajan” johtajaksi. Pian Mashadov kuitenkin erotti hänet ja ilmoitti syyksi sen, että Umarov oli osallistunut ihmiskauppaan, jossa ihmisiä kidnapattiin lunnasrahoja varten.

Se oli totta; Umarov ei koskaan kiistänyt mitään. Sitä Umarov ei ymmärtänyt, että kyseessä oli maallista separatismia Euroopalle tarjoavan Mashadovin poliittinen ele. Umarov taas uhkaili, että jos Mashadov jatkaa neuvotteluja Moskovan kanssa, hänet toimitetaan hautaan.

Toisen sodan alettua Itškerian johto vaihtoi näkemyksiään. Mashadov ei enää riidellyt Umarovin kanssa pikkuasioista vaan määräsi tämän ”läntisen rintaman” johtajaksi. Siitä lähtien Doku Umarov on ollut Kaukasian röyhkein terroristi. Hän on organisoinut kaikki suurimmat hyökkäykset, esimerkiksi hyökkäyksen Ingušiaan 22. kesäkuuta 2004 ja Beslanin koulukaappauksen.

Umarovin menestyksen vuoksi Abdulhalim Sadullajev, tapetun Mashadovin heikko seuraaja, luotti tälle Itškerian salaisen palvelun johdon. Tästä virasta Umarov kohosi Itškerian presidentiksi Sadullajevin kuoleman jälkeen.

Vuonna 2007 Doku Umarov julistautui Kaukasian emiraatin johtajaksi, minkä jälkeen hän ei enää ollut kenenkään tämän maailman asukkaan määräysvallan alla.

On sanottava, että Umarov on epäinhimillisen kestävä. Ei ole sellaista kipua, joka voisi saada hänet alistumaan. Talvella vuonna 2000 Umarov haavoittui vakavasti – hänen leukansa tuhoutui, minkä jälkeen hänellä ei käytännössä enää ollut kasvoja. Hän soti jonkin aikaa ilman leukaa, kunnes hänelle järjestettiin monimutkainen leikkaus Naltšikissa, mikä nöyryytti Venäjän salaista palvelua.

Umarovia yritettiin saada pois metsästä kidnappaamalla monia hänen sukulaisiaan – näiden joukossa hänen vaimonsa, puolivuotias poikansa ja iäkäs isä. Umarovin omien sanojen mukaan kidnappauksista vastasi Adam Delimhanov, Kadyrovin oikea käsi. On tiedossa, että Umarovin isä on jo tapettu, ja myös pojan puhutaan olevan haudassa. Mikään ei kuitenkaan vihjaa, että tämä olisi saanut sotaherran pois tolaltaan.

_______________

Olga Bobrova

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu