Suomessa kolme suurta mediakonsernia pitää tiedonvälitystä vahvassa otteessaan.
Iltalehdessä MTV3:n sarjasta tuttu näyttelijä paljastaa salansa ja sulonsa. Kauppalehti toimittaa talousuutisia valtakunnalliselle Radio Novalle ja MTV3:lle, ja WSOY:n kustantamassa viestinnän oppikirjassa sivutaan tiedotusvälineiden keskittymistä ilmiötä kyseenalaistamatta.
Tiedotusvälineiden keskittyminen tarkoittaa tiedonvälityksen keskittymistä, ja se puolestaan tiedon keskittymistä. Kun tämä ketju kiristyy, sananvapaus kapenee.
Räikeän esimerkin voi ottaa Italiasta, missä pääministeri ja mediamoguli Silvio Berlusconi omistaa merkittävän osuuden maan sähköisistä viestimistä.
Toinen räikeä esimerkki on Yhdysvallat, missä mediamarkkinoita valvova elin päätti purkaa median keskittymistä estäviä rajoituksia entisestään kesäkuun alussa. Viisi jättikonsernia omistaa jo nyt 90 prosenttia USA:n mediamarkkinoista.
Suomessa kolme suurta mediakonsernia pitää tiedonvälitystä vahvassa otteessaan.
Erkon suvun pääosin omistama Sanomawsoy hallitsee maan suurinta valtakunnallista päivälehteä Helsingin Sanomia, Ilta-Sanomia, viittä paikallislehteä (Ilkka, Pohjalainen, Etelä-Saimaa, Kymen Sanomat ja Kouvolan Sanomat), Taloussanomia, useita aikakauslehtiä, kirjojen paino- ja kustannustoimintaa sekä myyntiä niin Suomessa kuin ulkomailla.
SanomaWSOY:n sähköinen versio Nelonen on neljäs valtakunnallinen tv-kanava.
Pitkälti ruotsalaisomisteinen Almamedia omistaa muun muassa MTV3:n, Sub-tv:n, valtakunnallisen Radio Novan, Aamulehden, Lapin Kansan sekä Kauppalehden ja Iltalehden.
Julkisen palvelun edustaja Yleisradio on puolestaan keskittynyt televisio- ja radiopalvelujen tuotantoon.
Paineet Yleisradion rahoituksen ja toiminnan muuttamiseksi ovat kasvaneet erityisesti sähköisen median digitalisoituessa.
Toukokuussa liikenne- ja viestintäministeriö perusti työryhmän selvittämään Ylen rahoitusta ja digi-televisioon siirtymisen vauhdittamista. Myös Ylen roolia julkisen palvelun tuottajana halutaan määritellä uudestaan.
Vuonna 1996 käynnistetty digitalisointi on kallista. Vuonna 2000 Yleisradio myi 49 prosenttia tytäryhtiöstään Digita Oy:stä France Telecomin tytäryhtiölle Télédiffusion Francelle, jonka suurin omistaja on kansainvälinen sijoittajaryhmä. Ylessä mietitään enemmistöosakkuudesta luopumista, jolloin vastuu Suomen televisio- ja radioverkoista siirtyisi ulkomaille.
Ylen taloudellisista vaikeuksista huolimatta eduskunta päätti puolittaa kaupallisten kanavien toimilupamaksut vuosi sitten. Päätöksestä seurasi Ylelle noin 23 miljoonan euron vuosittaiset tulonmenetykset.
Samalla MTV3 sai käyttöönsä lisää rahaa noin 18 miljoonaa euroa, Nelonen noin viisi miljoonaa Lopullisia maksumiehiä ovat tv-katsojat, he rahoittavat kaupallisten kanavien mainoksiin perustuvaa toimintaa jo ennestään, tuotteiden hinnoissa.
Lehdistössä tästä on vaiettu, vaikka tv-lupamaksujen korotus on ollut esillä. Tv-lupa maksaa ensi vuoden korotuksen jälkeen 186,60 euroa, silloinkin vähemmän
kuin esimerkiksi Helsingin Sanomien kestotilaus.
Eduskunnan mukaan kaupallisten tv-yhtiöiden olisi tullut sijoittaa toimilupamaksujen puolittamisesta vapautuva raha oman digitaalisen tuotantonsa kehittämiseen ja kotimaisen sisällöntuotannon edistämiseen.
Kaupallisilla kanavilla sisällönmuutoksia ei kuitenkaan ole tehty. Viestintäneuvos Ismo Kosonen liikenne- ja viestintäministeriöstä myöntää, että rahan kohdentamista on vaikea valvoa.
Siitä huolimatta MTV3:n toimitusjohtaja, Iltalehden entinen päätoimittaja Pekka Karhuvaara ja SanomaWSOY:n Swelcomin toimitusjohtaja Tapio Kallioja vaativat, että toimilupamaksuista luovutaan kokonaan. Lobbaus eduskunnan liikennevaliokunnassa jatkuu.
Parhaiten suomalaiset tavoittaa television äärestä. Televisiota katsotaan keskimäärin 3 tuntia 35 minuuttia päivässä. Radiota kuunnellaan 30 minuuttia vähemmän, ja sanomalehtien parissa vierähtää vain 48 minuuttia.
Uudet digitaaliset kanavat luovat perustan laajemmalle kaupalliselle televisiotoiminnalle. Lähivuosina on valittavissa vähintään 12 kanavaa ja muita digi-tv:n palveluja. Kanavien lukumäärä ei silti takaa ohjelmien moninaisuutta, etenkään silloin kun kanavien omistus on keskittynyttä.
Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä tutki vuonna 2001 yleisradiotoiminnan rahoitusta. Raportti toteaa, että ”kansainvälinen pääoma tulee rahoittamaan eurooppalaista ja suomalaistakin mediateollisuutta. Ylikansalliset suuret yhtiöt liittoutuvat suurten kansallisten toimijoiden kanssa ja muodostavat suurempia liiketoimintakokonaisuuksia. Media-ala on muuttumassa yhä selkeämmin mediateollisuudeksi, jossa tuotetut sisällöt tarvitsevat yhä suurempia markkinoita ollakseen kannattavia.”
Toisin kuin kaupallisten mediatoimijoiden, Yleisradion perimmäinen tehtävä ei ole tavoitella voittoa, vaan tarjota täyden palvelun ohjelmaa jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin, kuten laki Yleisradio Oy:stä vuodelta 1993 toteaa.
Kaupalliset toimijat rajaisivat mielellään suosituimmat ohjelmat, viihteen ja urheilun, julkisen palvelun käsitteen ulkopuolelle. Ylen tulisi heidän mukaansa tarjota ainoastaan ”laatua”, ja ”massaohjelmat” jäisivät kaupallisten hoidettaviksi.
Mikäli Ylen tehtävä on tarjota moninaisuutta, siihen kuuluu demokratian oppien mukaisesti sekä vähemmistön että enemmistön etujen valvonta. Viihteellä ja viihteellä on myös eroa. Harva haluaa huvittaa itsensä hengiltä ainoastaan amerikkalaiseen formattiin pakatuilla sarjoilla.
Ylen tulevaisuutta pohtivan työryhmän raportin odotetaan valmistuvan ensi vuoden syyskuun loppuun.
”Ylen tulevaisuus on pelkkää politiikkaa”, kiteyttää liikenne- ja viestintäministeriön apulaisosastopäällikkö.
Lisätietoa median keskittymisestä ja omistussuhteista Suomessa ja maailmalla www.medialinnakkeet.com.
Kaisa Eskola
