Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Voiman tv-liite

Lukuaika: < 1 minuutti

Voiman tv-liite

Television parhaat palat.

5.6. YLE teema: Viimeisellä rannalla (USA, 1959)

Stanley Kramerin ohjaama ja Gregory Peckin, Ava Gardnerin, Fred Astairen ja Anthony Perkinsin tähdittämä melodraama kuvittaa kylmän sodan aikaisen pasifismin hengessä kuinka muun maailman jo tuhouduttua ydinsodassa ihmiskunnan jäljelle jääneet odottavat Australian eristyneisyydessä vielä muutamia päiviä omaa vääjäämätöntä kohtaloaan ja onnistuu välittämään yhdessä jaetun epätoivon tunnelman niin riipaisevasti, että ainakin 70-luvulla eräs pikkupoika sai teoksesta vaikutteita paitsi uniinsa, myös orastaviin yhteiskunnallisiin mielipiteisiinsä.

19.6. YLE TV2: Suur-Suomen toiset kasvot (Suomi, 1995)

Lisa Hovinheimon tabuja murtava dokumentti antaa kasvot sille kuinka Natsi-Saksan rinnalla sotinut Suomi toteutti vuosina 1941–1944 miehittämässään Itä-Karjalassa rotuperusteista vankileiripolitiikkaa ja osoittaa meille tässä ajassa eläville esimerkiksi senkin kuinka paraikaa nettifoorumien kiihkeälle puheelle ”epäkansallisen väestön” loiselosta ja aktiivisen syrjinnän oikeutuksesta on tässäkin maassa omat juurensa.

Keskiviikkoisin Nelonen: Mad Men (4. tuotantokausi, USA, 2010 )

Sopranosinkin luoneen Matthew Weinertin katsojalle vaativampi draamasarja amerikkalaisesta 1950–1960-luvun mainosmaailmasta on paljon enemmän kuin tyköistuvilla puvuilla ja tupakoinnin seksikkyydellä ratsastava epookki: se luotaa muodon, rytmin ja pinnaltaan pinnallisten mutta sisimmältään rikkaasti kerrostettujen henkilöiden kautta nykyisten arvokäsitysten arkeologisia kerroksia ja kertoo maailmasta, jota ei varmasti koskaan ole ollut, mutta joka juuri sellaisena selittää senkin, miksi amerikkalainen unelma on aina traaginen silloinkin kun ollaan voittajia.

Tuomas Rantanen