Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Voiman TV-liite

Lukuaika: < 1 minuutti

Voiman TV-liite

Voima esittelee TV-tajonnan helmet.

Sunnuntaisin YLE TV2: Boardwalk Empire (USA, 2010)

Vaikka luulisi nähneensä enemmän kuin kylliksi opettavaisia muunnelmia USA:n kieltolain aikaisen mafian, Al Caponen, Lucky Lucianon ja muiden romanttisten väkivaltagangstereiden edustamasta a man’s got to do what a man’s got to do -moraliteetista, ei voi kuin tunnustaa kunnioituksensa Steve Buscemin henkilöimän, pelottavankin yliaikaisella tavalla liikemiehen, rikollisen ja poliitikon rooleja yhdistävän Nucky Thompsonin karaktäärin edessä.

4.3. YLE FST5: Max Manus (Norja, 2008)

Norjalainen Joachim Rönning ohjasi dynaamisen, koukuttavan ja jättiyleisöt omassa maassaan keränneen elokuvan maailmansodassa natsimiehittäjiä piinanneesta vastarintaliikkeen urheasta sankarista, mutta malttaa silti kertoa hiukan siitäkin, että sota on sankareistaan huolimatta varsin kurjaa eikä se tee hyvää sille kaikkein kovimmallekaan.

6.3. alkaen YLE Teema: Kahdeksan surmanluotia (Suomi, 1972)

Taiteellisen herkkyytensä kanssa syvässä solmussa eläneen, mutta siitäkin tärkeät teoksensa tiristäneen Mikko Niskasen neliosainen, suomalaisen televisiodraaman ehkä kaikkein sivuuttamattomin mestariteos tiivistää yhden tunnetun tragedian kautta suomalaisen agraariyhteiskunnan ja talonpoikaisen ammattiylpeyden murtumisen tuskan sekä tarjoaa jälleen yhden alkoholin ja väkivallan ankeasta liitosta kertovan murheellisen laulun sinne tuhansien muiden joukkoon.

Tuomas Rantanen