Voiman tv-liite

Television antimia.

Tiistaisin 30.11. asti. YLE FST5: Rikos II (Tanska 2009).

Kun monissa medioissa FST5:n ohjelmat on tungettu pienellä präntillä kaukomaiden ohjelmavilskeen joukkoon, on monilta saattanut jäädä huomaamatta jo yli puolen välin ehtinyt pitkä ja mutkikas mutta dramaturgisesti tiheä tanskalainen poliisitrillerisarja, jonka toinen ja selvästi dynaamisempi tuotantokausi yhdistää taitavasti klassista sarjamurhatarinaa tanskalaisten joukkojen kyseenalaiseenkin toimintaan Afganistanissa ja sotilasoperaatioon liittyviä poliittisia jännitteitä.

–––––––––––––––

13.11. YLE TEEMA. Teemalauantai: Ulos kaapista.

Teema juhlistaa seurakuntavaalien aattoa jatkamalla enemmän ehkä kirkkososiologisesti kuin teologisesti kimuranttia vaaliteemaa esittäen ilmeisen kiinnostavan dokumentin homoelokuvien historiasta (Saksa 2007) sekä ennestään tutun Lukas Moodyssonin juhlitun nuorisohomoelokuvan Fucking Åmal (Ruotsi 1998), joka samalla muistuttaa, kuinka nykyään niin älykkään herkkiä mutta kovin synkkiä elokuvia tekevä ohjaaja teki ennen niin älykkään herkkiä mutta hyvin hauskoja elokuvia.

–––––––––––––––

28.11. Harold Lloyd: turvallisuus viimeiseksi (USA 1913).

Komediaelokuvan unohtumattomassa mestariteoksessa Lloyd esittää suurkaupunkiin saapuvaa pikkukaupungin sälliä, joka tehdäkseen tyttöönsä vaikutuksen päätyy yhä vaikuttavalta tuntuvaan Via Dolorosaan pilvenpiirtäjän seinälle ja antaa samalla meille tämän ajan katsojille huikaisevan näytöksen elokuvan tekemisen siitä aikakaudesta, jolloin kuvankäsittelyllä ei saatu aikaan sulavia kepposia vaan kaikki temput tehtiin kuvakulmilla, leikkauksella ja akrobatialla.

–––––––––––––––

Tuomas Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu