Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Voiman tv-liite

Lukuaika: < 1 minuutti

Voiman tv-liite

Voima valitsi kiinnostavimmat televisio-ohjelmat.

Torstaisin YLE TV2: Hubotit – melkein ihmisiä (Ruotsi, 2012), sarjan alkuosat nähtävinä Areenassa.
Ihmisiä palvelemaan luoduista, mutta kapinoimaan ryhtyvistä roboteista kertovan ruotsalaisen scifi-sarjan tekijät ovat lainanneet kaikkialta mistä mahdollista, mutta ovat samalla onnistuneet luomaan kotikutoisen luovilla ratkaisuilla ja hyvällä käsikirjoituksella omintakeisen nokkelaa draamaa arkielämän teknologisoitumisen ja keinotekoisen inhimillisyyden teemoista sekä parisuhdedynamiikasta, seksuaalifantasioista ja maahanmuuttajuuteen rinnastuvasta toiseudesta.

3.9. alkaen YLE Fem maanantaisin & 22.9. alkaen YLE TV1 sunnuntaisin: The Spiral (Belgia, 2012)
Lapsekkaan nettipelin siivellä ”transmediaalisena” markkinoidussa viiden eurooppalaisen yleisradioyhtiön yhteistuotantosarjassa viitataan nerokkaana katutaiteilijana tunnetun Banksyn myyttiseen hahmoon, mutta nähtäväksi jää, onko kyseessä sittenkin vain kliseinen poliisisarja, vai saadaanko Kööpenhaminan taidemaailman kehyksestä irti edes hiukan luovan kulttuurihäirinnän tai poliittisen provokaation ideaa.

30.9.-5.10. YLE Teema: Operaatio Mannerheim (Suomi, 2012) & 6.10., Suomen Marsalkka (Suomi 2012)
YLE:n vahingossa tai nerokkaasti huomiotalousmarkkinoima Mannerheim-elokuva osoittautuikin monikansallista elokuvantekoprosessia ja kansallisuuskäsityksiämme pöyhivän dokumentin kylkiäiseksi; ja vaikka jo syntynyt keskustelu itsessään saattaa olla projektiin käytettyjen resurssien väärtti, sopii varmaan kainosti odottaa, että lopputulos olisi sisällöllisestikin kohun myötä nousseita odotuksia lunastava.

Tuomas Rantanen