Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Voiman TV-liite

Lukuaika: < 1 minuutti

Voiman TV-liite

Television herkkupaloja.

8.11. YLE FST: Nykyaika (USA, 1936)

Luokkaelokuvien ylittämättömässä klassikossa mestarillinen Charlie Chaplin purkaa tarkkanäköisesti yhteiskunnallisen työnjaon murrosta, kurjistumisen ja kasaantumisen teoriaa sekä miehen ja naisen välisen toverillisen parisuhteen ideaa ja antaa elokuvan koskettavassa finaalissa uuden ajan teknologisten uudistusten kunniaksi pikku kulkurille vihdoin äänen.

YLE TV2 maanantaisin (uusinta sunnuntaisin) : Flight of the Conchords.

YLE:n perustellusti hamstraamien HBO-laatusarjojen joukossa muutenkin kuin lähetysaikojen osalta suotta jalkoihin jääneessä älykkään tyhmässä huumorisarjassa kaksi uusseelantilaista rokkaria jumittaa vastustamattoman tehokkaasti kaupallisen musiikkibisneksen ensimmäisissä pullonkauloissa.

29.11. YLE Teema, Teemalauantai: Krzysztof Kieslowski

Suomalaisten eurooppalaisuuteen ei varmaan mahtuisi Puolaa ollenkaan ilman täälläkin 1980-luvulla läpilyönyttä Krzysztof Kieslowskia, jonka persoonallinen kamerasilmä oli ehkä sittenkin terävämpänä hakiessaan yleisinhimillisiä teemoja puolalaisesta arjesta televisiolle tehdyn Kymmenen käskyä -sarjan muodossa kuin sittemmin eksyessään paljon enemmän juhlitun Kolme väriä -trilogiansa myötä jo hiukan tekotaiteellisenkin ylieurooppalaisuuden puolelle.

Tuomas Rantanen