Voiman TV-liite

Voiman töllö-suositukset.

17.3. YLE TV2: Kauriinmetsästäjä (1978)

Michael Ciminon ohjaama ja vain kolme vuotta Vietnamin sodan päättymisen jälkeen ensi-iltaan tullut sotatraumaeepos muistetaan yleensä siitä, kuinka siinä sodan ja erityisesti Vietnamin metaforana käytetty venäläisen ruletin peluu on innostanut – kuvaava sekin kyllä – ajattelemattomia nuoria miehiä kokeilemaan tuuriaan omaan ohimoon ampumisessa, mutta elokuvan erityspanos kriittisten Vietnam-elokuvien sittemmin laajaksi kasvaneeseen valikoimaan on sittenkin siinä, miten se käsittelee sotaan lähetettyjä poikia ja miehiä työväenluokkaisesta sosiaalisesta kehyksestä käsin.

28.3. YLE Teema: Teemalauantai: Godard

Jean-Luc Godard on ranskalaisen uuden aallon elokuvan avainohjaaja, jonka menestyksekkään ja aaltoilevan uran eksistentiaaliset, elokuvan muotoa rikkovat, poliittiset ja niin taiteelliset, tekotaiteelliset kuin älyllisen teko-tekotaiteellisetkin perusviestit välittyvät ylittämättömällä tavalla jo – nyt ohjaajadokumentin rinnalla esitettävässä – iki-ihanassa esikoisohjauksessa Viimeiseen hengenvetoon (1960).

29.3. YLE TV1: Ykkösdokumentti: Kenen tekijänoikeus? (RIP: A Remix Manifesto)

Kanadalaisen nettiaktivisti Brett Taylorin ”avoimen lähdekoodin” -dokumentissa kuvataan maailmaa, missä samaan aikaan kun kansainväliset suuryritykset lobbaavat itseään hyödyttäviä tekijänoikeuslakeja ja toiset kansainväliset suuryritykset tuottavat kilvan näihin normeihin huonosti mahtuvia tiedonvälitystekniikoita, suuryhtiöiden ulkopuolella toimivat luovat sisällöntuottajat miettivät kuumeisesti kuinka elättää itsensä työllään muuten kuin tekemällä riistosopimuksia kansainvälisten suuryritysten kanssa.

Tuomas Rantanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *