Voima tv-liite

Voima suosittelee!

Lauantaisin (uusinta maanantaisin) YLE TV2: Boss (USA 2011–2012)

Farhad Safinian on luonut niin pohjia myöten huumorittoman 16-osaisen valtatutkielman kyynisen kunnallispolitiikan, tunnevaurioisten ihmisten ja elämänhallintaa rapauttavan muistisairauden keskellä valta-asemastaan kynsin ja hampain kiinni pitävästä kovaotteisesta Chicagon pormestarista, että on tietenkin vain hassun loogista, että sarjan pääroolin ansiokkaasti vetää 20 vuoden ajan erästä kaikkien aikojen hauskinta sitcom-hahmoa, Frasieria, esittänyt Kelsey Grammer.

6.9. AVA: Kiertue (Ranska 2010)

Mathieu Amalricin elokuva osoittaa vakuuttavasti, että burleski-varietee voi olla aidosti iskevä yhdistelmä artsuilua, ekshibitionismia ja voimauttavaa kehollisuutta, mutta leffan todelliset päämäärät ovat syvemmällä: vasta viime metreillä sisäisen kauneutensa paljastavassa roadmoviessa kerrotaan oman elämän hallinnasta, ylpeydestä ja itsemääräämisoikeudesta, mutta myös arjen ankeudesta, nöyrtymisestä ja siitä toveruudesta, jota oman toiseutensa kanssa tiliä tekevät ihmiset voivat väliltään löytää.

28.9. YLE Teema: Presidentin miehet (USA 1976)

Andrew Rossin tarkkasilmäisesti tämän päivän toimituksellisia haasteita päivittävä dokumentin (Etusivu uusiksi: New York Times, USA 2011) kyytipoikana nähtävä Alan J. Pakulan tosipohjainen poliittinen klassikkoleffa kertoo, miten nimenomaan uuttera toimitustyö kaatoi aikanaan presidentti Nixonin ja antaa siinä sivussa vinkin siitä, kuinka syntyi hallitseva sankaritoimittajuuden roolimalli niin hyvässä (media toisinaan toimii vallan vahtikoirana) kuin pahassa (vain näyttävät paljastukset ja kuvien kaataminen näyttäytyvät arvokkaana journalismina, samalla kun muuten mennään sieltä, missä aita on matalin).

Koonnut Tuomas Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu