Voima testaa keittokirjat

Elämä keittokirjan kanssa on helpompaa. Silloin ei aina tarvitse syödä purkkiruokaa eikä tilata pitsaa.

Elämä keittokirjan kanssa on helpompaa. Silloin ei aina tarvitse syödä purkkiruokaa eikä tilata pitsaa. Keittokirjoissa on usein myös kivoja kuvia. Testissä on arvioitu neljän keittokirjan tyyliä ja laatua. Kirjoista on lisäksi laskettu niiden vegaanisuusprosentti.

Mullasta erkaantuneille

Jos käsityksesi perunasta koostuu ainoastaan ranskiksista ja pakastetuista pariisinperunoista, on aika upottaa kynnet multaan. Pieni perunakirja lähtee keittämisen alkeista, sen avulla perunaan uskaltaa tarttua kauemminkin kattilan äärestä poissa kärvistellyt kaupunkilainen.

Parhaimmillaan perunakirja lienee yläasteen kotitaloustunneilla perunoita koskaan keittämättömän kädessä. Syysaamun kuulaudessa pikkuoppilaat saavat perunaherätykset, ryhtyvät viljelemään maata ja puolustamaan perunan paikkaa kylmässä ja sydämettömässä maailmassa, jossa kenelläkään ei ole enää aikaa kuoria itse perunoitansa. Kirjasta huokuu keskustalaisuus.

Pienenpieni Pieni perunakirja on tiivis. Perunakirjaan tarttuminen ei perusresepteillä ole kovin houkuttelevaa. Kirja keskittyy pelkkään asiaan, itse pottuun.

Kirjan 37 reseptistä suoraan vegaanisia on 12 kappaletta. Suuri osa on kuitenkin helposti vegaaniutettavia, perunamuusiin voi käyttää kasvismaitoa tai sitten keitinlientä.

Muuten: perunaleivoksissa ei oikeasti ole perunaa, ne on vaan sen muotoisia. Mikä pettymys!

Riitta Mustonen (toim.): Pieni perunakirja. Maahenki 2006. 32 vegaani-%

Supersankariksi halajavalle

Valkokankaan herkkuja on suunnattu sosiaalisesti alkeellisille henkilöille, jotka ovat viettäneet liian monta iltaa pimeässä. Nyt leffanörtille on oiva opus, joka ohjastaa läpi illan, johon kuuluu muutakin kuin maltan ristin tasainen raksutus.

Kirja voisi sisältää reseptien ja elokuvatiivistelmien lisäksi kädestä pitäviä ohjeita tyyliin: “Deittivinkki: Ehdota, että katsotte yhdessä Kummisedän ja valmista Clemenzan pastaa. Muista sytyttää kynttilät, ja ilta on suksee!” Oi, mikä tunnelma!

Jari Keräsen ja Timo Malmin kirja on hieno ja idea mahtava. Tekijät itse ihmettelevät, miksei kukaan muu ole kirjaa aiheesta tehnyt aiemmin. Liityn ihmettelijöiden joukkoon!

Vegaani iloitsee kirjan yhdestä reseptistä, paistetuista vihreistä tomaateista.

Kahteenkymmeneen reseptiin ei kaikkia ruokaelokuvia ja elokuvaruokia mahdu. Jään odottamaan – kasvispainotteisempaa, pliis! – jatko-osaa.

Jari Keränen & Timo Malmi: Valkokankaan herkkuja. Otava 2006. 5 vegaani-%

Vegaanin ystäville

Jos ystäväpiirissäsi on vegaani, etkä voi ymmärtää häntä lainkaan, kannattaa sinun tutustua Härkäpapua sarvista -kirjaan. Se on todella hyvä paketti perustietoa kasvisruokavalion etuisuuksista. Sinun ei tarvitsisi aina kysyä, että “miks oot vegaani? Entäs jos asuisit vuorella ja siellä vois syödä ainoastaan jakkia, niin söisitkö sitä?” Tämän kirjan luettua keskustelussa kanssasi voisi päästä seuraavalle tasolle.

Kirjassa ei ole muita valokuvia kuin kannessa kuva pötkylöistä härkäpavuista, sinne tänne sijoitellut kuvitukset ovat melko valjuja. Reseptejä on älyttömästi. Saattaa olla että sekosin laskuissa, mutta näyttää siltä, että niitä olisi 243. Melkein yksi resepti päivälle, vau! Reseptit on myös kategoroitu hauskan informatiivisesti. Esimerkiksi Pääruuat-kohdassa ruokia löytyy talvi- ja satokaudelle ohjeet erikseen. Lähiruuan painotus on kaunista, sitä pitää kaikkien suosia!

Inna Somersalo, Päivi Mattila, Hanna Tuomisto & Henri Haimi: Härkäpapua sarvista. Herkullista kasvisruokaa läheltä. Multikustannus 2006. 100 vegaani-%

Niille, jotka kieltäytyvät leipomisen iloista muka liian kiireisinä

Kiireiset ihmiset ostavat pullansa pakasteesta tai kiskalta. Se on tylsää. Niissä pullissa ei maistu kuin tyydytetyt rasvat ja monityydyttämättömät unelmat. Kiireen kurimuksessa eläville on suositeltava Kisatytön keittiötä, jossa 21-vuotias neito Maija Honkanen kirjoittaa ruokapäiväkirjaa. Samalla Honkanen kertoo elämästään vuonna 1952. Hän on juuri valmistunut Aitoon emäntäkoulusta ja elää Helsingissä ja välillä maalla Hämeenlinnassa. Kuinka paljon mahtuukaan yhteen vuoteen! Kaiken puuhailun ohessa vielä väännetään hiivalimppua, säilötään kurkkuja ja maistetaan uutukaisia greippejä! Kisatyttö on pullantuoksuinen, mutta määrätietoinen ja valmis työskentelemään myös kodin ulkopuolella. Ottakaapa siitä mallia!

Kisatytön keittiö on jatkoa Isomummin keittiö – ja Jazztyttö keittää -kirjoille. Aiemmissa kirjoissa on pidetty ruokapäiväkirjaa vuosina 1896 ja 1928. Kirjan kuvitukseen on käytetty ihania vanhoja mainoskuvia ja lehtien kansia vuodelta 1952!

Kirjassa on 133 reseptiä. Ainakaan vegaani ei ilahdu sillivanukkaasta, ehkä joku muu historianhuuruissa erehtyy kokeilemaan moista.

Hanna Pukkila: Kisatytön keittiö. Maija Honkasen ruokavuosi 1952. Helmi Kustannus 2006. 18 vegaani-%

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu