splash_image.jpg

Voi pottu!

Maailman suurin kemikaalialan yhtiö tuo GMO-perunat Suomeen.

EU-komissio hyväksyi maaliskuun alussa geenimuunnellun Amflora-perunalajikkeen viljelyn unionin alueella. Amfloran on kehitellyt maailman suurin kemikaalialan yhtiö, saksalainen BASF.

Lajiketta ei ole tarkoitettu ihmisten ravinnoksi, vaan eläinten rehuksi. Lisäksi suuren tärkkelyspitoisuutensa ansiosta perunaa voidaan käyttää teollisesti paperinvalmistuksessa.

Myönteinen päätös geenimuunnellun kasvin viljelystä unionin alueella on vasta EU:n toinen. Aiemmin lupa on ollut Monsanton kehittelemällä maissilajikkeella. Amfloran koeviljely aiotaan aloittaa tulevana kesänä myös Suomessa.

Lakiesitys gmo-viljelystä on parhaillaan käsittelyssä Suomen eduskunnassa. Europarlamentaarikko Satu Hassi kirjoitti päätöksen tultua blogissaan, että ”ministeri Anttila ehätti taas heti eilen väittämään, ettei Suomi voi yksin kieltää tämän GMO-perunan viljelyä alueellaan.”

Hassin mukaan Itävallan hallitus ilmoitti heti kieltävänsä kyseisen perunan viljelyn.

”Italian maatalousministeri sanoi, että Italia aikoo jatkaa perinteistä maanviljelyä ja kansalaisten terveyden suojelua. Anttila ja Vanhanen, lopettakaa kiemurtelu. Jos kannatatte mutanttiruokaa, sanokaa se suoraan, älkääkä piilotelko Eu:n selän takana”, Hassi kirjoittaa.

Komission päätöstä vastustavat monet kansalaisjärjestöt sekä Helsingin yliopiston maaseudun kehittämiseen erikoistunut laitos Ruralia.

Lakiesitys on tällä hetkellä maa- ja metsätalousvaliokunnassa ennen kuin siitä äänestetään eduskunnan suuressa salissa. Äänestämään ei todennäköisesti päästä vielä huhtikuun aikana.

______________

Riita perunasta

”GMO ei leviä tuhoisin seurauksin”, lupaa maa- & metsätalousministeriö. Luomuliitto & tutkijat ovat eri mieltä.

Luomuliiton toiminnanjohtaja Elisa Niemi, miksi Amfloran viljely Suomessa olisi huono juttu?

”Amflorassa on antibiooteille vastustuskykyinen geeni, jonka leviäminen voi vaarantaa ihmisten terveyden. Kysymys on myös periaatteellinen: avataanko nyt ovet GMO:lle.”

GMO-firmoilla on varmaan melkoinen lobbausoperaatio meneillään niin Suomessa kuin EU:ssakin?

”Vain hyvin pieni joukko saa palkkaa siitä, että tuo esille kritiikkiä geenimanipulaatiosta. Kansainvälisillä suuryrityksillä kuten Monsantolla on suuren luokan lobbauskoneisto. Jos ajatellaan ketkä hyötyvät GMO-kasveista, niin voittajia ovat rehu- ja torjunta-ainefirmat.”

Maa- ja metsätalousministeriön kaupallinen neuvos Leena Mannonen, mitä jos antibioottiresistenssi leviää tuhoisin seurauksin Amfloran myötä?

”Amflora on arvioitu turvalliseksi sekä ihmiselle että eläimelle useamman kerran muun muassa EU:n lääkeviranomaisen toimesta. Sama antibioottiresistenssigeeni on yleinen ympäristön mikrobeissa.”

GMO-lajikkeista epäillään, että ne eivät uhkaa luonnollista ympäristöä. Tavallisista lajikkeista taas tiedetään varmuudella, että ne eivät uhkaa mitään. Miksi ei tyydytä niihin?

”Tavallisia lajikkeita on käytetty aina, joten niiden turvallisuus perustuu käyttöhistoriaan, ei viralliseen arviointiin. En tosin väitä, että ne olisivat vaarallisia, mutta niitä ei ole arvioitu samoilla mittareilla kuin gmo-lajikkeita.”

Kun GMO-lajike on luonnossa, niin eihän sitä sieltä enää pois saa?

”Kun lajikkeelle annetaan viljelylupa, niin siinä vaiheessa asiaa on tutkittu paljon ja lupaa odotettu kauan. Luvan myöntämiseksi edellytetään, että lajikkeen leviäminen pitää pystyä hallitsemaan. Analogioita leviämisestä voi katsoa luonnosta, että miten normaalit lajikkeet ovat levinneet.”

Eivätkö lajikkeet leviä esimerkiksi hyönteisten mukana?

”Ei ainakaan peruna, niiden leviämisen reittinä on mukula. Perunalla ei ole potentiaalisia risteytymismahdollisuuksia kuten esimerkiksi rypsillä ja rapsilla. Mutta jokaisen lajikkeen kohdalla käydään turvallisuuden arviointiprosessi.”

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin Jukka Rajala, onko GMO-lajikkeita tutkittu tarpeeksi?

”GMO-lajikkeisiin liittyvän patenttijärjestelmän takia niiden riippumaton tutkimus on tehty erittäin vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Vuosi sitten 26 maissitutkijaa jätti Yhdysvaltojen ympäristövirastolle valituksen, että he eivät voi antaa puolueettomia lausuntoja, koska patenttilajikkeita ei saa tutkia.

Tutkimus on alisteinen tuotteille?

”Jokaisen niitä tutkivan on sovittava tapauskohtaisesti patentinomistajan kanssa mitä ja miten tutkitaan. Lisäksi tutkimuksen lopputulosvaiheessa patentinomistajalla on veto-oikeus estää julkistus.”

Kuluttajia huolestuttanee eniten perunan antibiooteille resistanssi geeni.

”Antibioottien käyttöä on viime vuosina pyritty selvästi vähentämään, ja eläinten rehustahan ne kiellettiin kokonaan. Antibioottiresistenssi leviää mikrobitasolla yllättävän nopeasti. Antibioottirehun kanssa tiiviisti työskennelleillä viljelijöillä ja heidän ympäristössään on havaittu resistenssejä. Vaarana on, että tulevaisuudessa antibiootit menettävät tehonsa kokonaan.”

BASF aikoo aloittaa Amfloran kenttäkokeet kesällä Lammilla ja Seinäjoella. Tytäryhtiö Wintershall on osakkaana Nord Stream -kaasuputkessa.

______________

Jukka Vuorio

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu