Vikat tulikivet

Arvostelussa William S. Burroughsin Viimeiset sanat.

Elämänmakuinen olisi täysin naurettava adjektiivi kuvaamaan beathemmo Burroughsin viimeistä julkaisua teosta, vaikka eritteet ja erektiot vilahtelevatkin päiväkirjatekstissä tasaisin väliajoin. Kirjailija pysyi uskollisena omalle raivolleen ja tyylilleen loppuun asti.

Yhdeksän viimeisen elinkuukautensa aikana kirjoitetusta päiväkirjasta huokuu lähestyvä kuolema, vaikka katkera se ei ole. Tosin Burroughsin ankarasti vihaama huumeiden vastainen sota ei säästy tulikiviltä. Hänelle se edusti puhdasta pahuutta.

Teos on suurimmalta osalta lähes tajunnanvirtaa – jännä sekoitus muistiinpanoja kirjoista, elokuvista, näytelmistä ja ihmisistä sekä hetkellisiä teräviä minianalyyseja yhteiskunnasta ja normien puolustajista. Burroughs kirjaa ylös myös uniaan ja usein aidosti ihmettelee niiden tarkoitusta ja mahdollista sanomaa.

Yhtä rajusti kun Burroughs vihasi huumeiden vastaista sotaa ja jostain syystä myös tuhatjalkaisia, hän rakasti lukuisia kissojaan, joita hän piti täydellisinä rakkauden kohteina ja kumppaneinaan. Kissat saavat kuolevan miehen tuntemaan aitoa ja todellista rakkautta. ”Vain kissat pysyvät lujina. Vaativat osia minusta.”

William S. Burroughs: Viimeiset sanat. Sammakko 2012. 312 s. Suom. Elina Koskelin. Neljä tähteä.

Mirkka Hietanen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu