Viimeinen diktatuuri

Kymmenen miljoonan asukkaan Valko-Venäjää luonnehditaan usein Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi. Tämän laskuopin mukaan Slobodan Miloševicin Jugoslavia oli se viimeistä edellinen.

Valko-Venäjä itsenäistyi toisen kerran vuonna 1991 Neuvostoliiton romahdettua. Aikaisempi, vuonna 1918 saavutettu itsenäisyys päättyi kymmenessä kuukaudessa, kun neuvostojoukot ottivat maassa vallan. Vuonna 1991 uudelleen itsenäistyneen valtion johtoon nousi länsimielinen Stanislav Šuškevitš. Maa otti tuolloin askeleita lännen suuntaan ja luopui vapaaehtoisesti neuvostoaikaisista ydinaseistaan. Uudelleen itsenäistynyt Valko-Venäjä otti käyttöön vanhat vuonna 1918 käytetyt punavalkeat kansalliset tunnukset.

Pian kaikki muuttui. Populistinen valtiontilan johtaja Aljaksandr Lukašenko päihitti vastustajansa vaalikamppailussa ja parlamentti valitsi hänet vuonna 1994 presidentiksi. Läntisten arvioiden mukaan vuoden 1994 valinta oli ainoa kerta, kun Lukašenko valittiin rehellisesti. Lukašenko alkoi hallita maata hyvin itsevaltaisin ottein. Hän on myös muuttanut maan perustuslakia omia valtaoikeuksiaan lisäämällä. Presidenttikausien määrä on nykyään rajoittamaton.

Lukašenko kielsi vanhojen punavalkoisten kansallisten tunnusten käytön, ja käyttöön otettiin neuvostoaikaisiin symboleihin pohjautuvat liput ja vaakunat. Samaan aikaan valkovenäjän kielen käyttöä on vähennetty venäjän kustannuksella. Punavalkoisista lipuista ja muista symboleista sekä valkovenäjän kielestä onkin tullut paljolti Lukašenkon vastaisen opposition tunnus.

Viimeisen kerran Lukašenko valittiin uudelleen keväällä 2006. Tuolloisten vaalien jälkeen nähtiin ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen laajoja Lukašenkon vastaisia mielenosoituksia, kun oppositio perusti Ukrainan oranssin vallankumouksen innoittaman telttaleirin Minskin keskustaan Lokakuun aukiolle. Leiri hajotettiin väkivalloin, ja useita aktivisteja tuomittiin rangaistuksiin. Yksi oppositiojohtajista, presidenttiehdokas Aljaksandr Kazulin, tuomittiin viideksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.

Lukašenkon aikana Valko-Venäjän opposition toiminta on käytännössä tukahdutettu. Maan sähköiset tiedotusvälineet ovat internetiä lukuun ottamatta hallituksen tiukassa valvonnassa. Muutamia riippumattomia sanomalehtiä vielä ilmestyy, mutta monet lehdet joudutaan painamaan ulkomailla ja salakuljettamaan maahan.

Vuosina 1999–2000 Valko-Venäjällä tapahtui sarja mystisiä katoamisia. Lyhyen ajan sisällä katosi jäljettömiin kaksi näkyvää oppositiojohtajaa, oppositiota tukenut liikemies sekä Venäjän television ykköskanavan ORT:n kuvaaja. Myöhemmin on esitetty todisteita Lukašenkon hallinnon osuudesta sieppauksiin. Epäilyjä tukee muun muassa Euroopan neuvoston tekemä tutkimus. Valko-Venäjän hallitus on kiistänyt syytökset.

Jatkuvien ihmisoikeusrikkomusten takia EU ja USA ovat asettaneet Valko-Venäjän ylimmälle johdolle viisumikiellon. Viimeisten tietojen mukaan Valko-Venäjän hallitus aikoo kostaa viisumikiellon rajoittamalla opposition kannattajien maasta pääsyä. Matkustuskiellossa on jo tällä hetkellä opposition keulahahmoihin kuuluva Anatol Ljabedzka.

Valko-Venäjän tärkein liittolainen on Venäjä, joka myy Valko-Venäjälle kaasua ja öljyä reilusti alle maailmanmarkkinahintojen. Samalla Venäjä ostaa valtaosan Valko-Venäjän teollisuustuotteista maksaen siitä käyvän hinnan. Järjestely pitää yllä Valko-Venäjän vahvasti subventoitua valtiojohtoista taloutta. Venäjän tukema vakaa talous on myös olennainen syy Lukašenkon edelleen vahvaan kansansuosioon.

Anu Lönnqvist

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu