vierustoverina terroristi

Totesimme Amirin kanssa, ettei rauhaarakastavilla ihmisillä ole tässä tilanteessa juuri muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua. Onneksi sentään voi keskustella ja vaihtaa mielipiteitä ja luottaa siihen, että jossain vaiheessa koittaa taas valoisampi aika.

Lentokoneessa viereiseen penkkiin istuutui ruskeaihoinen nuori mies, jolla oli tuuhea parta ja pikimusta tukka. Mies tutki pientä kirjaa, jossa oli arabian- ja englanninkielistä kirjoitusta rinnakkain. Pieni kirja näytti aivan ohjekirjaselta. Huomasin tarkkailevani miestä jatkuvasti.

Pääsimme onnellisesti ilmaan, ja tarjoilu alkoi. Mies kieltäytyi ottamasta juomia, eikä ruokakaan kelvannut. Hän ei silti käyttäytynyt aggressiivisesti eikä muutoinkaan epäilyttävästi. Itse asiassa hän alkoi vaikuttaa ihan sympaattiselta.

Pian minulle selvisi, että mies oli nimeltään Amir. Hän asui Lontoossa, mutta perhe on kotoisin Pakistanista. Amir kävi itsekin Pakistanissa pari viikkoa sitten. Suomessa hän oli ollut työmatkalla asentamassa jotain tietokoneohjelmaa. Näissä hommissa Amir matkustelee työkseen ympäri maailmaa. Hän oli juuri palannut Yhdysvalloista, mutta sinne hän ei omien sanojensa mukaan halunnut matkustaa uudelleen. Sanoin tuntevani samoin.

Amir kertoi, että Pakistanissa oli enemmän yhdysvaltalaisia sotilaita ja aseita kuin julkisuudessa on kerrottu. Amirin mielestä Yhdysvaltojen terrorisminvastainen sota on ennen muuta geopolitiikkaa: Yhdysvallat haluaa päästä käsiksi Keski-Aasian ja Kaspianmeren luonnonvaroihin ja vahvistaa asemaansa suhteessa Kiinaan. Jokin aika sitten kuulin saman teorian eräältä Suomessa vierailleelta eurooppalaissyntyiseltä professorilta, joka työskentelee Amirin tavoin Iso-Britanniassa. Näinkö Britanniassa ajatellaan laajemminkin?

Samaan aikaan lehdissä kerrottiin, että presidentti Bush aikoo käyttää joka viidennen liittovaltion dollarin asevarusteluun. Päivittelimme Amirin kanssa, mihin ihmeeseen Yhdysvallat tarvitsee niin paljon uusia aseita. Sehän on jo kiistaton, yksi ja ainoa supervalta. Aikooko Yhdysvallat kukistaa vielä Kiinaan niin kuin se kukisti Neuvostoliiton? Aikooko se ulottaa valtansa koko maailmaan? Vai tahtooko Bush vain rikastuttaa asetilauksilla tukijoitaan ja omaa perhettään?

Suomessa näistä asioista ei saa tietää kovinkaan paljon. Tuttava kertoi, ettei Helsingin Sanomien mielipidesivuilla julkaista ”liikaa” Yhdysvaltoja kritisoivia kirjoituksia. Viimeksi tänään lehdessä vaadittiin, että Suomen pitäisi antaa enemmän tukea Yhdysvaltojen terrorisminvastaiselle sodalle. Onkohan tähän syynä erkkolainen perinne pyhittää Yhdysvallat? Vai onko kyse pienen maan luontaisesta ja kylmän rationaalisesta taipumuksesta tukeutua kaikkein vahvimpaan?

Totesimme Amirin kanssa, ettei rauhaarakastavilla ihmisillä ole tässä tilanteessa juuri muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua. Onneksi sentään voi keskustella ja vaihtaa mielipiteitä ja luottaa siihen, että jossain vaiheessa koittaa taas valoisampi aika. Lopuksi selvisi, ettei Amirin kirja todellakaan ollut pikaopas lentokoneen ohjaamiseen. Se oli Citadel-niminen rukouskirja. Aloimme keskustella pyhiinvaellusmatkoista Mekkaan.

Heikki Hiilamo, heikki.hiilamo@tarinatalo.fi

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu