Vieraanvaraiset leijonat

Mitä jos kalastus työllistäisi viidenneksen suomalaisista ja 70 prosenttia suomalaisten syömästä proteiinista olisi lähivesiltä peräisin?

Olen kuukauden työmatkalla Senegalissa. Istun taksissa. Autonrämän kojelaudassa on rivi tarroja: ”Islam is One”, ”Bob Marley – One Love”, ”Free Palestine”, ”Obama – Yes We Can” ja ”Lady Gaga”. Kun kysyn kuskilta, että miten nuo muut tarrat sopivat yhteen tuon islam-läpyskän kanssa, hän vastaa: ”There’s somethin’ good in all of them. I choose what’s good for me.”

Moinen joustavuus saa minut leikkimään ajatusleikkiä.

Mitä jos kalastus työllistäisi viidenneksen suomalaisista ja 70 prosenttia suomalaisten syömästä proteiinista olisi lähivesiltä peräisin? Ja mitä jos toisenväristen troolarit alkaisivat kaapia rantojemme liepeillä niin ahkerasti, että kalakannat romahtaisivat kymmenessä vuodessa neljännekseen entisestä? Rasismi ja muukalaisviha ainakin yleistyisivät. Hallitus joutuisi eroamaan. Suomen rajavartiosto ja laivasto ampuisivat luvattomia troolareita kovilla.

Ajatusleikin alkuosa on totisinta totta Senegalissa, mutta loppuosa ei. Afrikan rannikkovaltiot ovat menettäneet kansainvälisen liikakalastuksen vuoksi suurimman osan kalavaroistaan parissakymmenessä vuodessa, mutta eivät ole pystyneet nousemaan merkittävään vastarintaan. Miksi?

Korruptoituneet hallitukset, jotka ovat pilkkahinnalla myyneet kalastuslupia ulkomaisille troolareille piittaamatta kalakantojen romahduksesta, ovat usein yksi syy, mutta vielä tavallisempi ja tärkeämpi on kuristusote, joka länsimailla on Afrikasta: useimmat maat tarvitsevat niin kipeästi ulkomaanvaluuttaa valtionvelan korkojen maksuun, ettei niillä ole varaa mukista länsimaiden sanelemista kauppaehdoista.

Silti senegalilaiset eivät tunnu kantavan meille kaunaa. Jopa tapaamani kalastajat ovat lempeän ystävällisiä, vaikka pitävät EU:n politiikkaa tekopyhänä tai jopa sodankäyntinä.

Jotkut sanovat, että rauhallisuus johtuu täällä harjoitetusta sufilaisuudesta, joka on islamin lajeista joustavimpia ja eniten väkivallattomuutta korostava. Merkittävämpää lienee kuitenkin se, että Senegal on demokratia, jossa ei ole ollut yhtään vallankaappausta itsenäistymisen jälkeen.

Islam, kristinusko ja juutalaisuus ovat sisaruksia: monoteistisiä Pyhän Kirjan tiukkapipoiluja. Ristiretkiä ja vääräuskoisten silppuamista on harrastettu niissä kaikissa. Pipon kireysastetta ei määrää Pyhä Kirja, vaan kulloisetkin ei-uskonnolliset paineet. Senegalissa on painetta, jota demokratian ja sufilaisuuden lisäksi hillitsee maan kulttuuriperinne, jossa vieraanvaraisuus – wolofin kielellä teranga – on hyveistä arvostetuin. Maan futismaajoukkueenkin nimi on Les Lions de la Téranga. Kuinka pitkälle haluamme näiden leijonien vieraanvaraisuuspinnaa venyttää?

Teemu Mäki

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *