splash_image.jpg

Victoria, valtaajien valottaja

Kun Victoria Schultz viime syyskuussa kuuli huhun Wall Streetin valtauksesta, hän lähti viipymättä Zuccotti-puistoon. Mukana kulki palkkikamera.

New York syyskuussa 2012. Wall Streetin valkopaitaiset meklarit mutustavat Zuccotti-puistossa lounasvoileipiään ja helppoheikit viihdyttävät turisteja. Kylteissä ei enää lue WE ARE THE REVOLUTION vaan CAMPING PROHIBITED! Valtamedia on hissukseen.

Kun suomalainen Victoria Schultz saapui Columbian yliopistoon opiskelemaan journalismia syksyllä 1967, elettiin kiihkeitä aikoja. Yhdysvallat kävi sotaa Vietnamissa. Pian Martin Luther King ja Robert Kennedy murhattiin.

”Opiskelijat radikalisoituivat ihan hetkessä. Näin, kuinka muutos voidaan saada aikaiseksi”, Schultz muistelee.

”Keväällä 1968 valtasimme yliopiston.”

Yleisradion kirjeenvaihtajana ja YK:n dokumenttituottajana työskennellyt Schultz on todistanut kumouksia ja kansanliikkeitä. Vuonna 1979 Schultz dokumentoi sandinistien valtaannousun Nicaraguassa. Hän tapasi diktaattori Anastasio Somozan bunkkerissaan, sandinistijohtajia turvataloissa ja kansalaisia pommisuojissa.

”Vallankumous antoi köyhille toivoa”, Schultz sanoo.

”Sitten toivo luhistui Yhdysvaltain rahoittaman vastarinnan ja sandinistien valtataistelun vuoksi.”

Vuonna 1994 Chiapasissa Meksikossa Schultz todisti Zapatisti-liikkeen nousua.

Kun finanssikriisi puhkesi vuonna 2008 ja amerikkalaiset alkoivat menettää kotejaan, Schultz oli ihmeissään.

”Lampaat! Miksei kukaan protestoi?”

Sitten tuli 17.9.2011 ja Occypy-liike valtasi Zuccotti-puiston Wall Streetin ytimessä.

”Olin utelias näkemään omin silmin, mikä tämä uusi liike oli. Menin sinne myöhään eräänä iltana”, Schultz kertoo.

”Olin ällistynyt. Occupyssä yhdistyi koko minun historiani. Pääsin heti samalle aaltopituudelle valtaajien kanssa”, kuvaaja sanoo.

Hän koki tutun tunteen.

”Yhteiskunnallisen muutoksen hetket vapauttavat ihmisissä valtavasti energiaa ja luomiskykyä. Zuccotti-puistossa tunsin, että oli kysymys jostain hyvin aidosta ja voimakkaasta.”

Seuraavana aamuna Schultz meni valokuvatarvikekauppaan ja osti kolme laatikkoa filmiä. Hän omistautui Occupyn kuvaamiseen.

”Viesti valtauksesta levisi kuin kulovalkea. Ihmisiä tuli läheltä ja kaukaa”, Schultz kertoo.

”Monet käyttivät ensimmäistä kertaa ääntään kertoakseen, mitä mieltä he ovat. He tulivat näyttämään, että kuuluvat 99 prosenttiin. Ennen Occupy-liikettä käsite 99 prosenttia oli tuntematon.”

Nyt se on yksi aikamme vahvimmista iskulauseista.

Schultzin kodin seinällä on kylttejä Zuccotti-puistosta.

”Kun näin kyltin NO WAR, BUT CLASS WAR hämmästyin, että he rohkenivat puhua julkisesti luokkasodasta Yhdysvalloissa, missä ollaan niin kuin luokkia ei olisi olemassakaan”, Schultz huudahtaa.

”Joskus kumouksissa tartutaan aseisiin, kun kaikki muut keinot loppuvat, mutta Occupy viestitti, ettei se ole heidän tiensä. EI voidaan sanoa monella tavalla. Zuccotti-puistossa iskulauseet olivat aseita.”

Valokuvien ottaminen vanhanaikaisella kolmijalkakameralla ja filmillä vie aikaa, kun kuvaaja tähtäilee kohdettaan mustan kankaan alta.

”Luon ensin ajan kanssa ihmissuhteen. Me vaalimme nykyään liian vähän ihmiskontakteja. Aisteja tapetaan. Syödään ruokaa, joka tulee muovikelmusta ja pannaan mikroon. Minä teen kuvat käsityönä, kehitän kuvat pimiössä, kädet kemikaleissa. Nämä ihmiset ymmärsivät sen heti.”

Valokuvat ovat Schultzin kunnianosoitus valtaajia kohtaan. Occupy saa kasvot, joita media ei ole halunnut esitellä.

Kirjastonhoitaja Memphisistä, ay-mies Bostonista. Marsha, joka kutoi sukkia tarvitseville. Daniel buddhaluostarista. Perhe Tennesseestä. Mehiläistenkasvattaja Floridasta. Amerikan intiaani Dakotasta rauhanpiippuineen. Opettaja Queensista. Radikaaleja opiskelijoita New Jerseystä, Connecticutista ja Vermontista. Mies, joka pyöräilee ympäri maan valtauksesta toiseen. Nainen, jonka isä oli menettänyt eläkkeensä.

”En ollut uskoa silmiäni, että nämä amerikkalaiset olivat hylänneet mukavan elämänsä, suihkun, aamukahvin, television, vekottimet”, Schultz sanoo.

”He elivät uutta vaihtoehtoista elämää, jonka omaksuivat hetkessä, niin kuin olisivat eläneet sitä aina.”

Ihmisiä kävi puistossa ilmaisemassa tukensa. Maanviljelijä, joka kuului Monsanton vastaiseen ryhmään. Susan Sarandon, Michael Moore. Suuryhtiöiden ravintomonopolia vastustavan Food Democracy Now -sivujen perustajat Iowasta. Lääkärit kävivät päivystämässä leirissä. Ihmiset toivat kirjoja ja tarjosivat suihkujaan valtaajien käyttöön.

Kun Zuccotti-puiston omistaja sitten katkaisi sähköt, paikalle tuotiin polkupyörät, joilla poljettiin virtaa kännyköihin ja tietokoneisiin. Valtaajat jakautuivat ryhmiin, jotka vastasivat puhtaudesta, lääkinnästä, muonituksesta, vaatetuksesta. Pidettiin kokouksia, joissa pohdittiin tulevaisuutta.

”Valtaus toimi kuin pieni kaupunki”, Schultz kuvailee.

Häntä kiehtoi liikkeen joustava rakenne.

”Ei ollut johtoa, mutta toiset olivat tietysti vastuussa enemmän kuin toiset.”

Maailman talousjärjestelmä romahtaa kolmessa vuodessa, ennustavat Occupy-liikkeen talousasiantuntijat. Liikkeen aktivisti Mark Adams toivoo, että Occupy voisi silloin esitellä vaihtoehtoisen mallin kasinokapitalismille.

”Samaa pohtivat myös Naomi Klein, Chris Hedges, taloustieteen nobelistit Joseph Stiglitz ja Paul Krugman”, Schultz sanoo.

Myös kansanliike tarvitsee rahaa, ja Occupy sai heti toiminnalleen lahjoituksia. Niiden käyttöä pohdittiin ankarasti. Monelle valtaajalle raha oli kirosana.

”Jotkut halusivat päästä kokonaan eroon rahasta ja luottokorteista”, Schultz sanoo.

”Mutta olihan siellä sellaisiakin, jotka työskentelivät Wall Streetillä.”

Schultz palaa Nicaraguan vallankumoukseen.

”Eräs naiskomentaja valtasi kaupungin ja lopetti siellä rahan. Hyvin nopeasti muut komentajat panivat sille pisteen.”

Marraskuun 15. päivänä leiri hajotettiin ja Occupyn oli muututtava.

”Nyt se toimii eri tasoilla, monissa eri ryhmissä. Occupy merkitsee kansalaisaktivismia”, 
Schultz määrittelee.

Liikkeessä toimii feministien, pyöräilijöiden, homojen ja lesbojen ryhmiä, alueellisia ryhmiä. Union Squarella jaetaan materiaalia, puhutaan ja rummutetaan.

Occupy tekee jatkuvasti pieniä valtauksia, marsseja ja mielenilmauksia. Kutsu tapahtumiin leviää Twitterin kautta. Istahdetaan hetkeksi yhtiöiden pääkonttorin ja pankkien lattialle tai yliopistojen campukselle ja kerrotaan oma viesti.

Brittikonsulaatin edessä päivystää vaihtuva joukko aktivisteja vaatien Julian Assangen vapauttamista. Keväällä liike teki valtauksen Federal Halliin Wall Streetillä, rakennukseen, jossa Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti George Washington vannoi virkavalansa keväällä 1789. Pormestari Bloomberg rajasi mielenosoittajille karsinan, jossa saa olla kerrallaan vain 25 ihmistä. Mutta karsinaakin käytetään. Viimeksi siellä tanssi Occupy-ballerinoja.

Elokuussa Occupy Oakland valtasi Obaman kampanjatoimiston ja vetosi presidenttiin, että tämä vapauttaisi Wikileaksille vuotaneen Bradley Manningin, joka on ollut yli 800 päivää vangittuna ja eristyksissä ilman syytteitä. Professori Todd Gitlin arvioikin tuoreessa kirjassaan Occupy Nation, että Occupy-liikkeessä kanavoituu myös monen turhautuminen presidentti Obamaan.

Entä mihin Occupy-liike on menossa?

”En tiedä”, Victoria 
Schultz sanoo.

”Liikkeillä on aaltoja. En usko, että Occupy poistuu näyttämöltä, päinvastoin. Mutta valtapiirit ovat täällä niin voimakkaita, että ne voivat tuhota monen rohkeuden protestoida. Toisaalta liike on niin joustava, ettei sitä ole helppo nitistää.”

Schultz muistuttaa kahdesta kansannoususta.

”Mustien Yhdysvaltain kansalaisoikeusliike ja radikaalimpi Black Panther -liike 1960-luvulla tuhottiin, mutta lopulta niiden ansiosta rotua koskevat lait muutettiin. Algerian sota oli aseellinen kapina Ranskan siirtomaavaltaa vastaan, mikä oli silloin välttämätön. Kaikki johtajat, koko liike tapettiin. Parin vuoden kuluttua se nousi jälleen, ja Algeria sai itsenäisyyden.”

Poliisi käyttää kovia otteita hajottaessaan Occupyn tapahtumia.

”Olen nähnyt, kun ihmiset tanssivat ja laulavat, ja poliisi kaataa heidät äkkiarvaamatta maahan ja sitoo kädet tiukasti selän taakse”, Schultz kertoo.

Valtaaja saa varautua myös pippurisuihkeisiin. Kuvaaja itse pysyy syrjässä ison kameransa kanssa ja on välttynyt pidätyksiltä.

Voiko Occupy kasvaa todella suureksi kansanliikkeeksi?

”Aivopesu, television propaganda, on Yhdysvalloissa voimakasta”, Schultz sanoo. ”Vaikka ihmisillä olisi hirvittävät velat ja he menettäisivät talonsa, niin he eivät halua ymmärtää kuuluvansa tuohon 99 prosenttiin.”

Occupy-aktivistit ja työryhmät kokoontuvat kaduilla, kahviloissa ja East 23. kadun toimistossa, mutta päämaja saattaa piankin löytyä Brooklynistä. St Johnin kirkko lahjoitti keväällä Occupyn käyttöön kirkon koulurakennuksen, jonne liikkeen perustajiin kuuluvat Justin Wedes ja Rodney Deas järjestivät kesäkoulun lähistön lapsille. Koulussa opetettiin muun muassa ruuanlaittoa, puutarhanhoitoa, taideaineita ja historiaa. Victoria Schultz opetti lapsille valokuvausta.

”Koulu toimi mikrotasolla, samalla tavalla voisi muuttaa koko systeemin”, Schultz pohdiskelee.

Mutta kuinka Occupyn organisaatio lopultakin toimii?

”Organisaatiosta ei missään entisessä mielessä olekaan kysymys”, Schultz sanoo.

”Nyt luodaan ihan uusia muotoja olla yhdessä ja tehdä päätöksiä. Uusi keino saada äänensä kuuluviin on ihmismikrofoni eli mic check.”

Se, jolla on sanottavaa, huutaa ”mic check!” ja ihmisjoukko vastaa ”mic check” merkiksi siitä, että häntä kuunnellaan. Tämän jälkeen puhuja puhuu lause kerrallaan ja ihmisjoukko toistaa sanotun. Tehokasta!

Joidenkin arvioiden mukaan Occupy-liike on onnistunut luomaan toimivan tee-se-itse-verkoston, jolla ei ole selviä johtajia, vaan ihmiset toimivat demokraattisesti ryhmissä.

Occupyn vuosipäivänä, maanantaina 17. syyskuuta liike haluaa näyttää, että se on elossa ja potkii rajusti vastaan.

Victoria Schultzin kuvia on esillä International Center of Photographyn Occupy!-näyttelyssä Governors Islandilla New Yorkissa 30.9. asti.

Schultzin kuvia myös Todd Gitlinin elokuussa ilmestyneessä teoksessa Occupy Nation – The Roots, The Spirit, and the Promise of Occupy Wall Street.

Outi Popp

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu