splash_image.jpg

Verolaput, olkaa hyvä

Jos vanhan liiton verokarhu Markku Hirvonen saisi päättää, verottaja keskittyisi suurimpien rötösherrojen saalistamiseen.

Viimeiset pari vuosikymmentä harmaan talouden parissa paininut verotusneuvos Markku Hirvonen on juuri ennen haastattelua käynyt palauttamassa kirjan Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastoon. Mitä tekemistä maanpuolustuksella on harmaan talouden kanssa?

”Koetan saada nämä veroasiat pois päästäni lukemalla ihan mitä vain muuta”, hän toteaa.

Hirvonen jäi eläkkeelle vuonna 2009, mutta häneltä kysytään edelleen kommenttia aina, kun Suomessa uutisoidaan harmaasta taloudesta tai kansainvälisestä veronkierrosta. Partansa takaa rauhallisesti puhuva Hirvonen ei jätä ketään kylmäksi. Se on virkamieheltä ja tutkijalta melkoinen saavutus.

Hirvosesta on tullut Suomen harmaan talouden vastaisen taistelun kasvot. Syynä on se, että hän on tuonut julkisuuteen veronkiertoon, talousrikollisuuteen, korruptioon ja harmaaseen talouteen liittyviä ongelmia poikkeuksellisen rohkeasti. Matkalla hän on astunut niin ministerien ja Verohallinnon kuin etujärjestöjenkin varpaille.

”Minua ärsyttää epäreiluus ja epäoikeudenmukaisuus. Veronkierrossa on kysymys pitkälti siitä, että toiset yrittävät saada etuja toisten kustannuksella.”

Hirvonen ajautui harmaan talouden pariin sattumalta. Hän päätyi Verohallintoon töihin vuonna 1970, jolloin hän oli juuri valmistumassa valtiotieteiden kandidaatiksi. Köysikurssilla Hirvosen meriupseerikaveri kysyi, onko tällä töitä tiedossa.

Hirvosella ei ollut muutakaan hommaa, joten hän tarttui työtarjoukseen. Kyseessä oli ennakontarkastajan paikka.

”En minä tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta se kuulosti houkuttelevalta”, hän hymähtää.
Käytännössä työ piti sisällään ennakkoperintäasioita.

Siihen aikaan Suomessa ei juuri tunnettu harmaan talouden käsitettä. Puljaamista tapahtui kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Aikaa kuvaa se, että presidentin virkakautta jatkettiin valtakunnan edun nimissä ilman minkäänlaisia vaaleja.

Veronkiertoon sen sijaan kiinnitettiin jo huomiota. Verohallintoon perustettiin jo 1970-luvulla pääjohtaja Mikko Laaksosen aloitteesta niin sanottu kommandoryhmä, jolla oli jopa poliisivaltuuksia. Ryhmä oli vapautettu rutiinitehtävistä, ja se sai keskittyä suurien verorikosten selvittämiseen.

On ironista, että Laaksonen sai vuonna 1977 paljastuneessa veronkierto- ja lahjustapauksessa eli Salora-jutussa sakkotuomion ja hänet erotettiin Verohallinnosta.

Hirvonen puolestaan eteni verohallituksen verotarkastusosaston johtoon. Vuonna 1994 keskellä lamaa hän törmäsi ensimmäisen kerran harmaa talous -termiin ja kiinnostui aiheesta välittömästi.

”Poliisiylijohtaja Salmisen Markku, joka oli silloin keskusrikospoliisissa töissä, sanoi, että heidän tiedustelunsa on saanut tietoja rakennustyömailla rehottavasta massiivisesta harmaasta taloudesta.”

Myös rakennusalan järjestöt vaativat hallitusta puuttumaan harmaaseen talouteen, sillä ilmiö vei rehellisiltä yrittäjiltä työt. Hallituksen puolelta vastuun harmaan talouden kitkemisestä otti valtiovarainministeriö, joka päätti perustaa työryhmän selvittämään ilmiötä. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Hirvonen.

Työryhmä valmisteli nopeasti väliraportin, jossa puututtiin erityisesti viranomaisten välillä tapahtuvaan tietojenvaihtoon.

”Ehdotukset menivät heittämällä läpi. Silloin oli vahva henki, että nyt täytyy tehdä jotakin. Veronkierron torjunnalle oli varmaan jonkinlainen sosiaalinen tilaus, kun oli lamakausi.”

Raportin laatimisen jälkeen harmaan talouden torjunta eteni hetken aikaa vauhdikkaasti, ja verotarkastajat onnistuivat yhdessä poliisin kanssa samaan aikaan näyttäviä tuloksia. Muutamat tarkastajat olivat havainneet, ettei harmaaseen talouteen pääse kiinni tavanomaisilla keinoilla, joten he päättivät laajentaa keinovalikoimaa.

”He kokeilivat niin sanottua reaaliaikaista tarkastusiskua. Lönnrotinkadulla Helsingissä oli iso palosaneeraustyömaa, jossa oli tiedustelutietojen mukaan pimeää työvoimaa. Poliisi ja verottaja tekivät sinne yllätysiskun, ja sieltä löytyi toista sataa pimeää työntekijää”, Hirvonen muistelee.

Vaikka verorikokset saivat tarkastusiskujen ansiosta paljon hyvää mediahuomiota, yhdessä paikassa iskuihin ei suhtauduttu kovin innostuneesti. Paikka oli Verohallinto. Hirvosen mukaan Verohallinnossa koettiin, että verottajan ei ole soveliasta tehdä työtään ”kentällä”.

”Eräs lääninverojohtaja sanoi, että täällä keski-ikäiset naisvirkailijat juoksee yötä myöten jossain rakennustyömaalla, että eihän tää nyt sovi ollenkaan verottajalle.”

Hirvosen johtaman verotarkastusosaston toiminta ajautui ongelmiin, koska reaaliaikaiseen valvontaan ei ohjattu rahaa. Tarkastuksia tehneet verotarkastajat hakivat audienssin suoraan kolmelta keskeiseltä ministeriltä, eli valtiovarainministeri Arja Alholta, sisäasiainministeri Jan-Erik Enestamilta ja oikeusministeri Kari Häkämieheltä.

Ministeritrio otti ryhmän rahapulan vakavasti ja päätti perustaa projektiyksikön hoitamaan viranomaisten välistä yhteistyötä vaativat iskut. Verohallitus yritti vastustaa hanketta, mutta ministerit kävelivät sen ylitse. Hirvonen nimitettiin johtamaan projektiyksikön johtoryhmää.

Vaikka projektiyksikkö sai tulosta aikaan, se herätti kitkaa Verohallinnon sisällä. Kaiken huipentuma oli niin sanottu Nostokonepalvelu-juttu. Siinä Verohallinnon pääjohtajan Jukka Tammen sukulaisia epäiltiin verorikoksesta ja pääjohtajaa avunannosta rikokseen. Lisäksi Tammi oli ollut osakkaana yhtiössä.

Sekä Nostokonepalvelun johto että pääjohtaja Jukka Tammi onnistuivat kuitenkin välttämään syytteet. Syyttäjä Tommi Teurin toiminta herätti paljon keskustelua, sillä syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen Teuri vihjasi, että häntä oli painostettu luopumaan syytteistä.

Tammi palasi pääjohtajan paikalle, mutta luottamus Hirvosen projektiyksikköön oli täysin mennyt.

”Tammi oli vakuuttunut siitä, että koko tutkintaprosessi oli käynnistynyt projektiyksikön nokkamiesten aloitteesta. Hän ilmeisesti epäili, että minä takapiruna halusin pääjohtajaksi, ja ilmapiiri oli kohtuullisen jännitteinen”, Hirvonen kuvailee.

Tarkastusiskujen lisäksi kitkaa Verohallinnon sisällä synnytti Hirvosen lehdille antama kommentti siitä, että poliisin pitäisi saada verotustiedot käyttöönsä jo ennen varsinaisen esitutkinnan käynnistämistä. Se oli Verohallinnon linjan vastaista. Lopulta syksyllä 1998 Hirvosen kuppi meni nurin, kun johtoryhmän kokouksessa kyseenalaistettiin hänen projektiyksikkönsä luottamus.

”Kävelin kokoushuoneesta ulos ja jätin eroanomukseni samana päivänä. Oli harvinaisen helpottunut olo siinä vaiheessa. Erostani seurasi hirveä mediamylläkkä.”

Samaan aikaan eduskunnassa oli käynnissä keskustelu harmaasta taloudesta. Valtiovarainministeri Jouko Skinnari päätti hoitaa tilanteen erikoisella tavalla. Skinnari pyysi Hirvoselta ehdotusta siitä, miten harmaan talouden torjuntaa voitaisiin tehostaa.

Hirvonen ehdotti, että valtiovarainministeriön yhteyteen perustettaisiin harmaan talouden viranomaisyhteistyön kehittämistä varten oma projekti. Projektia tuli vetämään Markku Hirvonen.

Näin Hirvonen onnistui saamaan itselleen Verohallinnosta vapaan saarekkeen, jossa hän pääsi kehittämään harmaan talouden torjuntaan liittyviä viranomaishankkeita. Määräaikaisena käynnistynyt projekti on sittemmin vakinaistettu.

Valtiovarainministerin suopeudesta huolimatta Hirvosta ei otettu valtiovarainministeriössä riemuiten vastaan.

”En koskaan saanut valtiovarainministeriön henkilöstökorttia tai henkilöstölehteä, eikä mua koskaan kutsuttu pikkujouluihin. Sain kuitenkin toimia varsin vapaasti. Ministeriö sitten monesti manaili mun lausuntoja”, Hirvonen sanoo ja naurahtaa.

Koska kyseessä oli viranomaistoiminnan yhteistyöhanke, yhteistyö nousi yllättäen keskeiseen asemaan. Poliisin, tullin ja ulosottoviraston kanssa se toimi, mutta entisen työnantajan eli Verohallinnon kanssa oli ongelmia.

Kitkaa ilmeni vielä vuonna 2009, kun eduskunnan tarkastusvaliokunta pyysi eläkkeelle siirtyneeltä Hirvoselta raportin harmaasta taloudesta. Verohallinto ei aluksi suostunut antamaan hänelle tarvittavia tietoja käyttöön. Vasta tarkastusvaliokunnan antaman ukaasin jälkeen alkoi tapahtua.

Hirvonen laati yhdessä tutkijoiden Pekka Lithin ja Risto Waldenin kanssa Suomen kansainvälistyvä harmaa talous -raportin, josta tuli hänen uransa merkittävimpiä julkaisuja.

Raportti piirsi kuvan harmaan talouden tilasta Suomessa ja sisälsi toimenpide-ehdotuksia ongelman kitkemiseksi. Kun tarkastusvaliokunnan tilaamaa raporttia ja sen ehdotuksia käsiteltiin eduskunnassa helmikuussa 2011, kaikki puolueet antoivat raportille tukensa.

Raportista päätyi samana kesänä laadittuun hallitusohjelmaan monia kirjauksia harmaan talouden kitkemiseksi.

“Kun tämä hallitus lähti liikkeelle, totesin, että se on harvinaisen kunnianhimoinen harmaan talouden torjunnassa. Missään aikaisemmassa ohjelmassa ei ollut otettu esille esimerkiksi kansainvälistä veronkiertoa”, Hirvonen sanoo.

Nyt hallitusohjelman laatimisesta on kulunut kolme vuotta, ja vaalikausi päättyy ensi keväänä. On syytä katsoa, missä on onnistuttu ja mitkä asiat ovat jääneet pelkiksi kirjauksiksi. Hirvosen mukaan hallitusohjelmassa on edelleen avoinna kolme harmaan talouden kannalta tärkeää asiaa.

Ensimmäinen on osakeomistusten salaamisen mahdollistava hallintarekisteröinti. Jos hanke etenee, poliitikot, virkamiehet ja muut vaikuttajat voivat tulevaisuudessa piilottaa omistuksensa julkisuudelta käden käänteessä.

Hallitusohjelmassa on kaksi asiaa koskevaa keskenään ristiriitaista kirjausta: toisaalta vaatimus rahoitusmarkkinoiden avaamisesta ja toisaalta osakeomistusten julkisuuden säilyttämisestä nykytasolla. Sen seurauksena hallintarekisteröinti on roikkunut uhkaavasti koko hallituskauden ajan valtiovarainministeriön työlistalla.

Toinen tärkeä kokonaisuus on Hirvosen mukaan ulkomaalaisten yritysten vastuiden ja velvollisuuksien määritteleminen Suomessa.

”Ulkomaisilla yrityksillä pitäisi olla samat velvoitteet kuin suomalaisilla”, hän sanoo.

Kolmanneksi Hirvonen nostaa tilaajavastuulain, joka pitäisi virittää mahdollisimman tehokkaaksi. Kolmikantatyöryhmissä eli virkamiesten ja työmarkkinajärjestöjen välillä käydyissä neuvotteluissa ei kuitenkaan onnistuttu löytämään yhteisymmärrystä tilaajavastuulain uudistamiseksi.

”Nyt nämä kaikki kolme asiaa ovat edelleen auki”, Hirvonen harmittelee.

Viime vuosina harmaa talous ja etenkin kansainvälinen veronkierto ovat nousseet yleisiksi puheenaiheiksi. Vuonna 2008 liechtensteinilaisen Global Trust -pankin työntekijä myi Saksan tiedustelupalvelulle pankkitiedot, jotka myös Suomen verottaja sai lopulta haltuunsa. Tiedot paljastivat joukon suomalaisia verosuunnittelun harrastajia.

Verottaja ja poliisi kuitenkin möhlivät niin, ettei tapaus johtanut yhteenkään rikostutkintaan. Ainoat seuraamukset olivat jälkiverot.

”Tapaus on esimerkki puheiden ja tekojen välisestä ristiriidasta. Valtiovarainministeri Urpilainen on puhunut, että Suomi taistelee etulinjassa veroparatiiseja vastaan. Sitten hänen alaisensa hallinto ei näe mitään rikosta näissä järjestelyissä”, Hirvonen sanoo.

Hirvosen mukaan toinen ongelma on se, että kansainväliseen veronkierron tutkimiseen ei panosteta riittävästi.

”Tähän veroparatiisi-problematiikkaan on Suomessa valjastettu tusinan verran ihmisiä. Ruotsissa samaa työtä tekee 200 ihmistä.”

Harmaasta taloudesta kirjoitettavien uutisten määrän perusteella voisi kuvitella, että veronkierron torjuminen etenisi tällä hetkellä kovaa vauhtia. Heikko taloustilanne on nostanut ympäri Eurooppaa keskustelua veronkierron vastustamisesta. Valtiovarainministeri Urpilainen muistaa lähes joka puheessa mainita harmaan talouden kitkemisen.

Vastaavaa nostetta ei ole ollut sitten 90-luvun laman. Silti asiat eivät tunnu etenevän. Hirvoselle ilmiö on tuttu. Hän on koko uransa ajan ollut vittumaisen miehen maineessa ja huomannut, miten monella tavalla erilaisia veronkiertoa torjuvia hankkeita ja aloitteita voidaan virkamieskoneistossa estää. Kyse on siitä, mitä tahoja virkamiehet herkimmin kuuntelevat.

”Ministeriöiden virkamiehet tuntevat varsin hyvin erilaisten etujärjestöjen väkeä. He ovat entisiä työtovereita ja käyvät samoissa tilaisuuksissa ja seminaareissa. Ei siinä tarvitse olla mitään suoraa lahjomista. Siinä vain ymmärretään”, Hirvonen kuvailee.

Etenkin politiikan ja talouden parissa työskentelevien keskuudessa on viime vuosina ollut trendinä siirtyä valtionhallinnon palkkalistoilta konsulteiksi ja toisinpäin. Onko Hirvoselle käynyt jo kutsu verokonsultiksi johonkin tilintarkastustoimistoon?

”Viime vuonna yksi kaveri kyseli, lähtisinkö auttamaan hänen tuttavaansa, joka oli joutunut poliisin ja verottajan hirveyksien kohteeksi. Kamalasti kärsinyt vääryyttä. Pyysin, että lähettää papereita, ja ne luettuani totesin, että on ihan oikein, että tää kaveri istuu putkassa. Se jäi sitten siihen”, Hirvonen naurahtaa.

Varsin toisenlaisen työtarjouksen hän sai samana päivänä, kun hän oli eronnut Verohallinnosta.

”Armeijakaverini ehdotti, että tulisin Helsinki-Kaunissaari vesibussilinjalle kansimieheksi. Vaimoni on ollut kyllä pahoillaan siitä, etten mennyt.”

_______________

Näin vesität hankkeen kuin virkamies

Verotusneuvos Markku Hirvonen on törmännyt työurallaan lukuisiin tapoihin, joilla hyvätkin hankkeet saadaan tyylikkäästi torpattua. Voima koosti vinkeistä parhaat:

1. Perusta työryhmä ja pyydä jäseniksi työmarkkinajärjestöt tai muita tahoja, jotka eivät pääse keskenään yksimielisyyteen. Tuloksena on niin löysiä ja yleisiä ehdotuksia, ettei niitä voi toteuttaa, esim. eläkejärjestelmän uudistaminen.

2. Työryhmän puheenjohtajana panttaa oleelliset tiedot itsellesi ja salaa kokousmuistiot.

3. Vetoa painokkaasti siihen, että yritysten hallinnollista taakkaa ei saa lisätä.

4. Vetoa EU:hun. Esimerkiksi: ”Jos me hyväksymme tämän ehdotuksen, se on ristiriidassa EU:ssa valmisteltavien lainsäädäntöhankkeiden kanssa.”

Jari Hanska

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu