Verenhimoinen peto – pitkä versio

Pitkä versio Harold Pinterin kolumnista vain netti-Voimassa.

Minulle tehtiin alkuvuodesta iso syöpäleikkaus. Leikkaus ja sen jälkiseuraukset olivat painajaismainen kokemus. Tuntui kuin en olisi pystynyt uimaan ja olisin vain pulpahdellut pinnan alle syvässä, synkässä, loputtomassa valtameressä. Olen iloinen että en kuitenkaan hukkunut ja että saan vielä elää.

Mutta on kuin olisin sukeltanut tuosta henkilökohtaista painajaisesta päästyäni vielä paljon hirvittävämpään julkiseen painajaiseen – yhdysvaltalaisen hysterian, ahdasmielisyyden, häikäilemättömyyden, typeryyden ja sotakiihkoilun painajaiseen. Kansakunta, joka on maailman koskaan kokemista mahtavin, rynnistää voimalla sotaan muuta maailmaa vastaan.

”Se joka ei ole meidän puolellamme, on meitä vastaan”, sanoi presidentti George W. Bush. Hän sanoi myös: ”Me emme aio sallia sitä, että maailman hirvittävimmät aseet jäävät maailman hirvittävimpien johtajien käsiin.” Niin juuri. Katso peiliin, kaveri. Se olet sinä.

Yhdysvallat kehittelee uudenaikaisia joukkotuhoasejärjestelmiä ja on valmis käyttämään niitä siellä missä hyväksi katsoo. Yhdysvalloilla on niitä enemmän kuin muulla maailmalla yhteensä. Se on irrottautunut biologisia ja kemiallisia aseita koskevista kansainvälisistä sopimuksista ja kieltäytyy päästämästä tarkastajia omiin asetehtaisiinsa. Ristiriita sen hurskastelevien julkisten kannanottojen ja omien tekojen välillä on melkein vitsi.

Yhdysvallat ajattelee, että New Yorkin 3 000 kuollutta ovat ainoita kuolleita joilla on merkitystä, ainoita joista on väliä. Ne ovat yhdysvaltalaisia kuolleita. Muut kuolleet ovat epätodellisia, abstrakteja, vailla seurauksia.

Afganistanin 3 000 kuolleesta ei puhuta. Niitä tuhansia irakilaislapsia, jotka ovat kuolleet elintärkeiden lääkkeiden puutteeseen yhdysvaltalaisten ja brittien sanktioiden seurauksena, ei mainita koskaan.

Milloinkaan ei puhuta yhdysvaltalaisten Persianlahden sodassa käyttämästä köyhdytetystä uraanista ja sen vaikutuksista. Säteilyarvot ovat Irakissa järkyttävän korkealla. Lapsia syntyy ilman aivoja, ilma silmiä, ilman sukupuolielimiä. Siellä missä heillä pitäisi olla korvat, suu tai peräsuoli, on verta vuotavia aukkoja.

Mitään ei puhuta liioin niistä Itä-Timorissa kuolleesta 200 000 ihmisestä, jotka Indonesian hallitus murhasi vuonna 1975 Yhdysvaltojen yllytyksestä ja tuella. Niistä 500 000:sta, jotka ovat menettäneet henkensä Yhdysvaltojen tukemissa ja rahoittamissa operaatioissa Guatemalassa, Chilessä, El Salvadorissa, Nicaraguassa, Uruguayssa ja Haitissa, ei ole koskaan puhetta.

Vietnamin, Laosin ja Kambodzhan miljooniin kuolleisiin ei viitata enää missään. Yhdestä maailman rauhattomuuksien keskeisestä lähteestä, Palestiinan kansan epätoivoisesta tilanteesta, ei juurikaan puhuta.

Kuinka väärästä tilannearviosta tällainen kertookaan, kuinka virheellisestä historian tulkinnasta. Ihmiset eivät unohda. He eivät unohda läheistensä kuolemaa, he eivät unohda kidutuksia ja silpomisia, he eivät unohda epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa ja suurvaltojen terroria. Eivätkä he ole vain unohtamatta; he myös iskevät takaisin.

New Yorkin hirmuteko oli ennustettavissa ja väistämätön. Se oli kosto siitä, että Yhdysvaltojen johdolla on harjoitettu vuosikausia systemaattista valtioterroria kaikkialla maailmassa.

Väestöä kehotetaan Iso-Britanniassa olemaan ”valppaana” ja valmistautumaan mahdollisiin terrori-iskuihin. On irvokasta edes puhua tällaista. Kuinka tämän valppauden tulisi – tai kuinka se voisi – ilmetä? Pitääkö meidän pitää huivia suun edessä myrkkykaasun varalta?

Terrori-iskut ovat kuitenkin melko todennäköisiä. Ne ovat vääjäämätön tulos maamme pääministerin halveksittavasta ja häpeällisestä nöyristelystä Yhdysvaltojen edessä.

Puhutaan, että hiljattain olisi saatu torjutuksi Lontoon maanalaiseen suunnattu myrkkykaasuisku.

Oli miten oli, tuollainen isku saatetaan todella tehdä. Tuhannet koululaiset käyttävät joka päivä metroa. Jos myrkkykaasuisku sattuisi ja he kuolisivat sen seurauksena, vastuu tapahtuneesta olisi yksin pääministerin. Pääministeri itse ei luonnollisestikaan käytä metroa.

Sanotaan, että Irakia vastaan kaavaillulla sodalla sanotaan haluttavan vapauttaa maa diktaattoristaan, mutta se olisi tosiasiassa tuhansien siviilien harkittu murha.

Yhdysvallat ja Iso-Britannia kulkevat tietä, joka vie koko maailman väkivallan kierteeseen ja lopulta katastrofiin. Yhdysvallat on kaikesta huolimatta ratketa liitoksistaan innossaan hyökätä Irakiin.

Minusta tuntuu, että tässä ei ole kyse vain Yhdysvaltojen halusta saada Irakin öljy hallintaansa vaan myös siitä, että sen hallituksesta on tullut verenhimoinen peto. Se puhuu enää vain pommittamalla. Tiedämme monien yhdysvaltalaisten olevan tyrmistyneitä hallituksensa linjasta, mutta heillä ei näytä olevan mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan.

Mikäli Euroopasta ei löydy solidaarisuutta, älyä, rohkeutta ja tahtoa nousta kyseenalaistamaan ja vastustamaan Yhdysvaltojen valtaa, sillä on täysi syy luonnehtia myös itseään Alexander Herzenin sanoin: ”Emme me lääkäreitä ole. Me olemme sairaus.”

Harold Pinter

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu