Veljensä vartija

Lukuaika: 2 minuuttia

Veljensä vartija

Israelilainen vankila opetti Firyal Jaran ajattelemaan itse. Jaran veli teki itsemurhaiskun, jonka seurauksena syytön sisar lojui vankilassa kolme vuotta.

Hento nuori nainen kantaa tarjottimella tuoksuvaa kahvia. Hän hymyilee varovaisesti ojentaessaan minulle pienen kupin ja istuu viereeni kuluneelle vihreälle sohvalle.

Huoneessa on minun ja 20-vuotiaan Firyal Jaran lisäksi Jaran äiti, isä, mummo, tulkki ja pari ystävää. Ihmispaljouden syynä ei ole ulkomaisen toimittajan vierailu. Väki on paikalla toivottamassa Jaraa tervetulleeksi kotiin. Betlehemiläisessä pakolaisleirissä asuva musliminainen on juuri vapautunut vankilasta kolmen vuoden jälkeen.

Firyal Jara oli 17-vuotias, kun hänen elämänsä muuttui lopullisesti. Päivä alkoi kuten muutkin: Jara teki kunnon tyttären tavoin aamiaista äidilleen, isälleen ja poliisiveljelleen. Veli kertoi paastoavansa, hän oli syönyt jo ennen auringonnousua.

”Jumalan siunausta,” veli toivotti äidille ennen töihin lähtemistään. Firyal Jara ei tiennyt nähneensä rakkaan veljensä viimeistä kertaa.

Veli teki myöhemmin samana päivänä itsemurhaiskun Jerusalemissa, aivan pääministeri Ariel Sharonin toimiston lähellä. Jara kuuli veljensä kuolemasta tullessaan iltapäivällä koulusta.

”En suostunut uskomaan, että kiltti ja kunnollinen veljeni olisi mennyt tekemään jotain niin kamalaa.” Veljen, vanhimman pojan, oli odotettu pitävän huolta perheestä.

”Kun lopulta tajusin tilanteen, ja että veljeni oli todella kuollut, en voinut lakata itkemästä. Olin niin vihainen hänelle.”

Suremiselle ei ollut aikaa, sillä heti seuraavana päivänä Israelin sotilaat saapuivat. Terroritekoa ei aiottu jättää rankaisematta. Puskutraktori saatteli sotilaita pakolaisleirin kapeilla kujilla.

”Sotilaat tuhosivat kotimme maan tasalle. He asettivat pommeja pystyyn jääneisiin seiniin ja räjäyttivät sen, mihin puskutraktori ei pystynyt,” Jara kertaa. Sukulaiset majoittivat murheen murtaman perheen, kunnes he saisivat etsittyä uuden katon päänsä päälle.

Uusi koti löytyi, mutta ilo jäi lyhyeksi. Seitsemän kuukautta veljen kuoleman jälkeen Israelin sotilaat palasivat keskellä yötä.

”He rikkoivat oven, ajoivat perheeni ulos yöhön ja nappasivat minut,” Jara kertoo. Perheelle ei kerrottu, mistä oli kysymys. Kodin tuhottuaan sotilaat sulloivat pelosta sekaisen Jaran autoon.

Tästä alkoi kolme vuotta kestänyt vankeus, jonka aikana nuori nainen kertoo oppineensa kipeän läksyn.

”Vankilassa opin ajattelemaan itse. Kukaan ei auta, jos asiat päättävät mennä väärään suuntaan. En voi luottaa muihin kuin itseeni.” Jara puhuu hiljaa, uskaltamatta katsoa sukulaistensa suuntaan.

Ensimmäisen vuoden vankeudestaan Jara vietti täydessä epävarmuudessa. Tuomiota ei julistettu eikä kukaan kertonut hänelle vangitsemisen syytä. Ensimmäisen vankilavuoden päätteeksi Jara lopulta tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen mahdollisesta itsemurhaiskun suunnittelusta.

”He ajattelivat, että koska veljeni oli tehnyt iskun, minäkin suunnittelisin sellaista.” Mitään todisteita tällaisista suunnitelmista ei ollut.

”Totta kai olin vihainen veljeni kuoltua, mutta veljelleni, en ulkopuolisille. En ikinä voisi tuottaa perheelleni sellaista tuskaa, jota veljeni teko heille tuotti.”

Vankilassa Jara tuli hyvin toimeen muiden vankien kanssa, mutta vartijat kohtelivat vankeja huonosti ja nöyryyttivät heitä. Vartijat tapasivat nimetä yhden vangeista puhenaiseksi, joka oli vastuussa kaikesta kommunikaatiosta vankien ja vartijoiden välillä. Puhenaisen rooli oli epäkiitollinen.

”Vartijat eivät pitäneet siitä, että tämä vanki pyrki ajamaan vankien etua liiaksi, ja hänet pantiin eristykseen kahdeksi vuodeksi,” Jara kertoo.

Vartijat pahoinpitelivät vankeja fyysisesti ja saattoivat suihkuttaa kylmää vettä vankien päälle.

mainos

Eräs nuori nainen raahattiin hiuksista pihalle hakattavaksi Jaran silmien edessä.

”Vangit tiesivät aina, että nyt tulee turpaan, kun vartijat ilmaantuvat osastolle suojaliiveissä ja kypärissä päällään ja pamput käsissään.”

Firyal Jara hakattiin kahdesti vankeuden aikana. Kerran kyseessä oli kollektiivinen rangaistus koko huoneen asukkaille. Toisella kerralla Jara oli yksin. Hän oli puhunut arabiaa huonetovereidensa kanssa ja maininnut sanan ”juutalainen”. Tämän kuullut vartija väitti hänen sanoneen haluavansa tappaa kaikki juutalaiset.

Rangaistuksena Firyal sidottiin matalaan sänkyyn jaloista ja käsistä useiden tuntien ajaksi. Häntä hakattiin pampuilla, lyötiin ja potkittiin.

Vankila-ajasta puhuminen tuntuu Jarasta tuskalliselta. Hän on onnellinen päästyään perheensä luokse, mutta ei vielä oikein osaa asennoitua vapauteen. Edessä on kuitenkin suuria päätöksiä: on tehtävä aikuisen naisen valintoja opinnoista ja avioliitosta.

Betlehemissä vapaus on näennäistä, Jara sanoo. Palestiinalaiset ovat vankeja, oli vankila sitten todellinen rangaistuslaitos tai muurin ympäröimä kaupunki.

Mimmi Nietula

  • 9.9.2009