Vauvankakkaa lautasella

Olen ollut Suomessa nyt kaksi kuukautta ja maistanut monenmoisia suomalaisia ruokia ilman minkäänlaista yökkäysrefleksiä.

Kuljeskelin suuren osan lapsuudestani pitkin maita ja mantuja ritsa ojossa, taskut täynnä kiviä. Koska meidän 12-henkisessä perheessämme ei ollut lainkaan epätavallista mennä nukkumaan vatsa kurnien, täydennystä ruokavalioon oli hankittava itse. Metsästimme serkkujen kanssa mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa: kyyhkysiä, liskoja… Me olimme kuin rutto. Kun löysimme hedelmäpuun, nyljimme sen tyhjäksi riippumatta siitä, olivatko hedelmät kypsiä vai eivät.

Tällainen ruokavalio tarkoitti tietenkin sitä, että meillä oli aina vatsat täynnä loisia. Niihin aikoihin lusikallinen oliiviöljyä ja valkosipulimurska olivat välttämätön pakko – rutiininomainen parasiittilääkkeeni. Muistan myös edelleen, miltä tuntuu, kun on oikeasti nälkä. Jotakin aivan muuta kuin se tunne, kun edellisestä ateriasta on pari tuntia ja maha sanoo ”chururuuu”.

20 vuotta myöhemmin istun kotisohvallani ja katson videota, jossa kokki Gordon Ramsay kertoo mielipiteitään suomalaisesta ruoasta.

”Ällöttävää. Jumalani, miten ällöttävää.”

Näin herra Ramsay kuvailee maistelemiaan ruokia. Minua ei naurata yhtään, vaikka Ramsay ilmiselvästi yrittää saada meidät nauramaan kertoessaan, että mämmi näyttää vauvanpaskalta, tai kun hän sylkee ruoan suustaan lautaselle kuin vihainen pikkukakara.

Olen ollut Suomessa nyt kaksi kuukautta ja maistanut monenmoisia suomalaisia ruokia ilman minkäänlaista yökkäysrefleksiä: leipiä, erilaisia marjoja, perunoita, kaurapuuroa, graavi- ja savukaloja, poroa, kalakukkoa, runebergintorttuja, jouluruokia, hirvipaistia. Ja kyllä, olen syönyt myös karjalanpiirakoita, mämmiä ja leipäjuustoa. Arvatkaa mitä. Hengissä ollaan.

Suomessa olen saanut tutustua monien muidenkin maiden keittiöihin. Erilaisia etnisiä ravintoloita löytyy helposti, mutta jos haluaa suomalaista ruokaa, menee vaikeaksi. Ihan kuin suomalaisia hävettäisi oma ruokaperinne. En oikein tiedä, miksi.

Kotimaassani Nicaraguassa perinneruokien listalta löytyy muun muassa iguaanikeittoa, kilpikonnanmunia, vyötiäistä, pikkulintuja, papukaijoja, boaa, kivessoppaa sekä perinteikkäät pebre (sian poskia, kieltä, rasvaa ja kaikenlaista pään sisältöä), morongas (sianverta ja chiliä), ja chanfaina (maksaa, munuaisia, sydäntä, keuhkoja ja pernaa).

Ystäväni oli sisällissodan aikaan sandinistisissien komentaja. Hän paljasti minulle kerran suosikkireseptinsä sotavuosilta: nuotiolla paistettua apinaa. Herkullisin osa ovat kuulemma kädet, ”oikeen rapsakasti paistettuna sitruunan ja chilin kanssa”.

Avoin kirje Gordon Ramsaylle

Arvoisa herra Ramsay,

Näin videonne, jossa maistelitte vauvankakkaa. Olette ilmiselvästi hyvin rohkea ja ennakkoluuloton mies. Kun teidän tekee seuraavan kerran mieli jotakin todella herkullista, voisimme käydä Nicaraguassa popsimassa parit apinankädet. Jos Te metsästätte apinan, minä lupaan huolehtia polttopuista, nuotiosta, sitruunasta ja chilistä.

Erick Cabrera

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu