Vartijan pitkä matka graffitikulttuuriin

Joanna Bogdanoff on kirjoittanut tietokirjan graffitikulttuurista.

Joanna Bogdanoff on kirjoittanut tietokirjan graffitikulttuurista. Omakustanteena kesäkuussa ilmestyvä Graffiti – No name, no fame on käväissyt ainakin kahden eri kustannusyhtiön julkaisulistalla sitten vuoden 2004.

Vuosituhannen alussa graffitikulttuuri oli vartijana työskentelevälle kaksikymppiselle Joanna Boggdanoffille vielä tuntematon ala. Tuttavuus kuvioihin syntyi Bogdanoffin naapurin, erään pahamaineisen vartiointiyrityksen omistajan kautta, heidän tutustuessaan vuonna 2001.

Vartiointiyrityksen omistajaan viitataan kirjassa kauttaaltaan nimellä ”Pertti Lokki” ja hänen omistamaansa vartiointiyritykseen nimellä ”Miehet mustissa”.

”Lokin” ja Bogdanoffin tutustuttua Bogdanoff kiinnostui graffitikulttuurista siinä määrin, että hän päätti tehdä siitä tutkielman. Yhteydet ”Lokkiin” toivat Bogdanoffin lähelle tämän vartiointiyrityksen kenttätyötä. Kirjassaan Bogdanoff kuvailee vartijoiden käyttämiä kovia otteita. Ne olivat hänen mukaansa tärkeässä osassa, kun hän tajusi vartijoiden yksipuolisen suhtautumisen graffitiin.

”Hävyttömyyksiin asti yltäneiden sanojen päätteeksi Lokki iski nyrkillä toista poikaa vatsaan ja sitoi pojan kädet, kovia otteita käyttäen, käsiraudoilla selän taakse”, Bogdanoff kuvailee Pasilan legendaarisessa graffitigalleriassa tapahtunutta kiinniottoa.

”Lokin” kiinnostus Bogdanoffin tutkimukseen kasvoi vähitellen niin suureksi, että Bogdanoff pestattiin vuonna 2002 ”Lokin” vartiointiyrityksen palkkalistoille. Vartiointityrityksen toimintatavat kävivät kuitenkin liian pian liian hävyttömiksi Bogdanoffille ja hän riitaantui pomojensa kanssa. Hän joutui jättämään ”Lokin” yrityksen ja palasi toisen vartiointiyrityksen palvelukseen.

Kun Bogdanoff vuotta myöhemmin vielä muutti oikeudessa lausuntoaan ”Lokin” yrityksen leivissä todistamastaan kiinniotosta, välit ”Lokkiin” ja tämän liittolaisiin vr:ssä katkesivat lopullisesti. Alkoi ”Lokin” ja tämän miesten tekemien perättömien ilmiantojen ja uhkaavien kotikäyntien sarja, jonka seurauksena Bogdanoff joutui jättämään vartijan työn kokonaan.

Bogdanoffin mukaan ahdistelu huipentui vuonna 2005 tekaistuun syytteeseen neljän junan maalaamisesta. Siitä hänet myös tuomittiin hovioikeuden päätöksellä vuonna 2008.

Bogdanoffin kirja kompastuu toistuvasti epäjohdonmukaiseen tyyliin. Eri osioiden painoarvot ovat täysin sattumanvaraisessa suhteessa toisiinsa, ja lukuisat kappaleet eivät tunnu käsittelevän luvattua aihetta. Bogdanoffin henkilökohtainen tilitys hänen omasta vuoden 2005 epäoikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistään vie noin neljäsosan koko kirjan tekstimassasta.

Lukijan on vaikea arvioida Bogdanoffin lausuntojen totuusarvoa, ja koko kirja uhkaa värittyä katkeraksi tilinteoksi. Myös monet kirjan yleiset osiot on kirjoitettu hyvin ohuelta tuntuvaan asiantuntijuuteen vedoten.

Toisaalta paljastukset ”Lokin” vartiointiyrityksen toiminnasta onnistuvat todella nostattamaan lukijan vihan: väkivalta, ihmisten varjostaminen, liioitellut vahingontekosyytteet ja laittomat rekisterit saavat vahvistuksen ihmiseltä, joka on ollut yrityksen toiminnassa sisällä. Lausunnoista ei kuitenkaan ilmene varsinaisesti mitään uutta.

Väitteet ”Lokin” yrityksen ylilyönneistä esitetään yleisluontoisella tavalla, ja harvoin selviää tasan tarkkaan, missä yhteydessä kuka on tehnyt tai sanonut mitäkin.

Kuitenkin nyt jos koskaan olisi syytä esittää painavaa näyttöä juuri tämän vartiointiyrityksen hämäristä kuvioista. Vuonna 2010 Helsingin kaupungin on nimittäin tarkoitus uusia sopimuksensa graffitinvastaisesta toiminnasta tämän OTSO-nimisen, aikaisemmin FPS:nä tunnetun, vartiointityrityksen kanssa.

Joanna Bogdanoff, Graffiti – No name, no fame. Omakustanne 2009. 200 s.

Mikael Brunila

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu