Varjossa & valossa

Valoisaan aikaan täytyy tyytyä käymään kauppaa kohtalon kanssa vain pienin elein. Öisin voin osata loitsuta, päiväsaikaan kuulun vain taikauskoisten tapojen toistajien hiljaiseen enemmistöön.

Seitsemäntoistavuotiaana lähetin painajaisia pojalle, joka oli särkenyt sydämeni. Piinaavien kuvien kuljettaminen läpi kaupungin katujen oli raskasta puuhaa. Istuin yöt vuoteellani, silmät väsymyksestä kirvellen. Mutta tiesin onnistuneeni, kun ensirakkauteni seuraavan kerran tavatessa oli selvästi uupunut. Ystävienikin mielestä poika näytti kalpealta ja hermostuneelta.

Seitsemäntoista vuotta myöhemmin lupaan nelivuotiaalle pitää pahat oliot poissa hänen unistaan. Kuuntelen hämärässä huoneessa, kuinka kolmen pojan rauhallinen hengitys harsottaa ilman. Kokoan ajatuksistani kivisen muurin, liian korkean yhdenkään hirviön ylitettäväksi. Oman uneni läpikin valvon nukkuvien poikasteni rauhaa.

Aamun koittaessa varjoille piirtyy selkeät rajat ja mahdollinen irtoaa mahdottomasta. Valoisaan aikaan täytyy tyytyä käymään kauppaa kohtalon kanssa vain pienin elein. Öisin voin osata loitsuta, päiväsaikaan kuulun vain taikauskoisten tapojen toistajien hiljaiseen enemmistöön. En koskaan kulje tikapuitten alta. Enkä anna suolaa pöydässä suoraan käteen. Luen vieraiden tulon lattialle pudonneista haarukoista ja las-ken hyvän onnen aivastuksista. Toivon aina kun taitan sileän setelin, enkä jätä yhtäkään irronnutta silmäripseä puhaltamatta ilmaan. Teen nimettömien voimien kanssa sujuvasti yhä uusia sopimuksia: jos se ja se asia sujuu kuten halusin, lupaan vastineeksi tehdä tämän ja toimia näin.

Tietenkin kyse on vain harmittomasta kuvittelusta. Lume-rahalla ostetuista leikkiamuleteista. Kysykää keneltä puupinnan koputtajalta tahansa. Emme me koskaan myönnä oikeasti uskovamme. Ja usein kiusaannumme, kun joku ottaa ennusmerkit liian tosissaan. Mutta kun kohtaamme jonkun, joka kieltää arjen magian kokonaan, olemme varuillanne. Voiko sellaiseen ihmiseen luottaa, joka ei edes piilossa pidä yhtään talismaania? Joka vannoo järkeen ennen tunnetta, intuitiosta tai telepatiasta puhumattakaan. Ja uskoo aina tietävänsä mitä tekee ja miksi. Joka näkee öisin vain omia uniaan, eikä aamulla välitä muistella niitäkään.

Pelottavinta on, kun tällaiset pelkän päivänvalon ihmiset pääsevät valtaan. Jos he eivät jaksa uskoa arjen pieniin ihmeisiin, jaksavatko he uskoa pieniin ihmisiinkään?

Varmana oman elämänsä hallinnasta heiltä ei ehkä riitä ymmärrystä niille, joiden käsistä mahdollisuudet ovat karanneet. Sulkiessaan selittämättömän ja sattuman osuuden pois he voivat hyvällä omallatunnolla hylätä heikommat. Tarjota maailman, jossa ketään ei enää passivoida turhilla tuilla tai ilmaisilla palveluilla. Oman onnensa taitavimmat takojat palkitaan optioilla, heikommat voivat pummata pullorahat Kolmen sepän patsaan luona.

Luoja, parlamentarismi tai metsän henget meitä sellaisilta päättäjiltä varjelkoon.

Kevätpäivän tasaus lähestyy. Päivät pitenevät ja öisin kannattaa avata ikkuna auki, että kuulee noitien kikatuksen niiden väistellessä kännykkämastojen huippuja. Maaliskuussa tuuli puhaltaa hiukset pois kasvoiltani ja tekee niihin pesän muutoslintuja varten. Talvi laimenee lätäköiksi. Mitä vaan saattaa tapahtua.

Saara Cantell, saara.cantell@kolumbus.fi

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu