Varjoelämää Américassa

Kalifornian pelloilla näkymättömät kädet poimivat pöytiin mansikat, vadelmat & salaatit.

Armando Ascencio tuli Yhdysvaltoihin Meksikosta 1960-luvulla, työlupa taskussaan. Ascencio päätyi Kalifornian keskirannikolle Salinasin kaupunkiin, jonka asukkaista lähes puolet ovat hispaanoja eli espanjankielisiä. Paikalliset kutsuvat kaupunkiaan myös ”maailman salaattikulhoksi”, sillä suurin osa amerikkalaisesta lehtisalaatista on peräisin Salinasin alueelta.

Armoton työtahti kesän kuumuudessa saattaa osoittautua hengenvaaralliseksi. Armando Ascencio poimi salaattia lähes 30 vuotta, kunnes hän päätti lopettaa.

”Sinä vuonna meidän pelloillamme tapahtui kaksi kuolemantapausta,” Ascencio vakavoituu. Ensimmäinen tapaus sattui helteisenä kesäpäivänä, jolloin lämpötila kipusi yli 40 asteen.

”Yhtäkkiä tämä mies vain kaatui kuolleena maahan, salaattilaatikko sylissään. Olimme kaikki järkyttyneitä, mutta kun kaksi kuukautta myöhemmin toinenkin mies kaatui maahan kesken työpäivän, päätin jättää peltotyön. Pelkäsin, että minulle kävisi samalla tavoin.”

Peltotyöntekijät ovat edelleen Ascencion sydäntä lähellä, mutta hänet löytää nykyään siististä toimistohuoneesta Salinasin keskustasta. Kuusikymppinen Ascencio toimii kouluttajana yhdyskuntatyötä tekevässä järjestössä. Yksityisesti rahoitettu CCA auttaa pelloilla työskenteleviä laillisia ja luvattomia siirtolaisia heidän asunto- ja terveysasioissaan.

Kalifornian maatalous on 32 miljardin dollarin bisnes, ja osavaltio on maan merkittävin vihannesten, hedelmien ja marjojen tuottaja. Lähes kolmannes koko Yhdysvaltojen ruuantuotannosta on peräisin Kaliforniasta. Yhdeksän kymmenestä alueen maataloudessa työskentelevistä on siirtolaisia, joista useimmat ovat maassa luvattomasti.

United Farm Workers, maataloustyöntekijöiden ammattiliitto, raportoi vuosittain lukuisista työläisten oikeuksien rikkomuksista. Luvattomilla siirtolaisilla ei ole normaalia oikeusturvaa. Työskentely kuumassa ilman asiaankuuluvia taukoja, palkkarikkomukset, laittomat ylityöt ja erityisesti pelloilla käytettyjen torjunta-aineiden haittavaikutukset ovat suurimpia peltotyöntekijöiden ongelmia.

Kun Ascencio tuli maahan yli neljäkymmentä vuotta sitten, meksikolaiset kulkivat rajan yli ahkeraan. Meksikon ja Yhdysvaltojen välillä oli voimassa niin kutsuttu bracero-ohjelma, joka perustettiin alkujaan toisen maailmansodan aikaista työvoimapulaa varten.

”Silloin tultiin puoleksi vuodeksi töihin ja palattiin sen jälkeen takaisin kotiin, taskut täynnä rahaa. Monilla oli pieni maatilkku, jota sitten laiteltiin ’migradollareilla’ uuteen uskoon.”

Kun ohjelma lakkautettiin vuonna 1964, jäi Meksikon puolelle valtava määrä perheitä, joiden toimeentulo oli riippuvainen bracero-ohjelmasta. Luvaton rajanylitys järjestäytyi nopeasti hyvin organisoiduksi toiminnaksi.

Muuttoliike hajottaa satoja tuhansia koteja monen siirtolaisen jättäessä osan ydinperheestään rajan toiselle puolelle. Yhdysvalloissa puolestaan laillisiakin maahanmuuttajia pidetään usein toisen luokan kansalaisina.

Joten miksi sadat tuhannet meksikolaiset jättävät vuosittain kotinsa ja maksavat satoja dollareita päästäkseen juoksemaan peloissaan aavikon halki? Armando Ascencion kollega, Jésus Fernandez, katkaisee spekulaationi.

”Suoraan sanottuna mitkä tahansa olosuhteet ovat paremmat kuin mitä meillä oli Meksikossa!” Fernandez jatkaa: ”Usein ajatellaan, että Meksikosta tulleet siirtolaiset ovat kaikki kouluttamattomia maalaisia. Se ei pidä paikkaansa.”

Fernandez kertoo, että tulijoiden joukossa on monenmoista väkeä. Osa on maanviljelijöitä, osa korkeasti koulutettuja. ”Joillakin saattaa olla lääketieteen koulutus tai he ovat opettajia. Kaikki kuitenkin tulevat samasta syystä. Meksikossa ei ole rahaa eikä töitä.”

Meksikossa 1980-luvulla opettajana toiminut Fernandez muistaa kuinka hän teki oman päätöksensä lähteä.

”Katselin porukan kulkua ees taas rajan yli, silloin se oli helppoa. Laittomasti rajan toisella puolella työskennelleet, kouluja käymättömät kyläläiset palasivat kotiin ostamillaan pikkuautoilla. Minulla, koulutetulla opettajalla, ei ollut varaa ostaa edes omaa polkupyörää!”

Lähes kaikkien luvattomasti maahan tulevien haaveena on paiskia pari vuotta töitä ja palata sitten kotiin pesämunan kanssa. Rahaa säästetään omaa taloa, autoa tai bisnestä varten.

Siirtolaiset tekevät usein montaa työtä ja pitkiä päiviä. He asuvat vaatimattomasti ja säästävät kaikissa mahdollisissa kuluissa.

”Usein kolme neljä perhettä asuu samassa asunnossa”, Ascencio kuvailee. ”Paremman elämän toivossa Yhdysvaltoihin tulleet elävät edelleen köyhinä, mutta nyt vain rajan tällä puolen.”

Niukkuudesta huolimatta useimmat siirtolaiset lähettävät säännöllisesti rahaa lähisukulaisille. Monet pikkukylät ovat saaneet ensimmäiset autonsa ja sähkötolppansa nimenomaan Yhdysvalloista tulleiden migradollarien avulla. Aivan viime kuukausina rajan yli lähetettyjen dollareiden määrä on tosin laskenut Yhdysvaltoja kiusaavan taloudellisen ahdingon seurauksena.

Jésus Fernandez sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden siirtolaisia koskeneen suuren lakimuutoksen aikaan vuonna 1986. Tuolloin 2,8 miljoonaa siirtolaista sai usa:n kansalaisuuden. Vuoden 1986 ”armahduksen” jälkeen Yhdysvaltojen siirtolaispolitiikkaa kiristettiin joka taholla tuntuvasti.

Viimeisen vuosikymmenen aikana luvattomien rajanylittäjien kuolemat ovat kaksinkertaistuneet. Vuonna 2005 yli 500 ihmisen raportoitiin kuolleen yrittäessään rajanylitystä Arizonassa. Kuumuus ja nestehukkka ovat merkittävimpiä kuolemaan johtaneita tekijöitä.

”Tiukempi siirtolaispoliitiikka ja lainsäädäntö ovat johtaneet siihen, että nykyään rajan yli on huomattavasti vaikeampi tulla”, Ascencio kuvailee.

Ironista kyllä, tämä ei ole johtanut siirtolaisuuden vähenemiseen.

”Ennen kuljettiin edestakaisin, mutta nyt siirtolaisten on pakko jäädä pidemmäksi aikaa, ehkä pysyvästi.”

Rajanylitys on kallista ja monet ovat jotuneet myymään koko omaisuutensa päästäkseen Yhdysvaltojen. Uusiin rajanylityksiin ei ole enää varaa. Ja toisaalta, jos on kerran jo myynyt kaiken, ei Meksikoon ole jäänyt mitään miksi palata.

Ascenciolla on selkeä käsitys siitä, miksi Yhdysvaltain siirtolaispolitiikka on muuttunut ankarammaksi.

”Kyse ei ole suinkaan siitä, että Yhdysvallat ei haluaisi laittomia siirtolaisia. Päinvastoin: tämä maa on niistä riippuvainen. On Yhdysvaltojen taloudellisten etujen mukaista, että laittomat jäävät tänne. He ovat täkäläisille lähes ilmaista työvoimaa, ja jos he jäävät, he kuluttavat myös työstä saadut vähät dollarinsa täällä.”

Luvattomia siirtolaisia karkotetaan melko harvoin. Jos siirtolainen pysäytetään esimerkiksi poliisin liikenneratsiassa, hänelle usein rapsahtaa vain tavallista isommat sakot ja auto takavarikoidaan. Siirtolaiset ovat kaikkialla, eikä paikallisilla viranomaisilla ole resursseja tehdä enempää.

Työnantajat työllistävät luvattomia siirtolaisia mielellään. Työntekijät hankkivat sadalla viidelläkymmenellä dollarilla väärennetyt paperit, joihin sisältyy green card ja sosiaaliturvakortti. Tämä kaikki on kuitenkin lumetta. Paperit tai ei – kokeneet työnantajat tietävät palkkaavansa luvattomia siirtolaisia. Jotkut työnantajat ovat siirtyneet käyttämään työvoimaa välittäviä firmoja, jolloin he välttävät laillisen vastuun.

Siirtolaisaktivistien mielestä siirtolaispolitiikka on silkkaa kaksinaismoralistista hyväksikäyttöä.

”Useat tulevat tänne koulutettuina”, Ascencio selittää, ”mutta koska heillä ei ole papereita, he eivät voi saada mitään kunnollista työtä. Tämä on juuri se, mitä amerikkalaiset haluavatkin. Jos maassa ei olisi laittomia siirtolaisia, niin kuka silloin poimisi marjat ja vihannekset pelloilta? Mitä amerikkalaiset söisivät ilman siirtolaisia?”

_______________

Vattuja & myrkkyjä

Käydessäni kuvaamassa Watsonvillen alueen vadelmanpoimijoita ihmettelin naisten vankkaa vaatetusta. Maaliskuinen sää oli aurinkoinen ja melko lämmin.

Sain kuulla, että runsas vaatetus on välttämätön suoja kasvien lehdissä olevaa tuholaismyrkkyä vastaan. Jos lehdet koskettavat paljasta ihoa, kehittyy iholle nopeasti kiusallista ihottumaa.

Ilman suun eteen vedettävää huivia hengittäminen alkaa päivän edetessä käydä työlääksi. Samanlainen vaatetus on tarpeen myös kesäkuumalla. Vadelmat suojataan suoralta auringonpaisteelta muovikatolla, ja kesäisin lämpötilat nousevat muovin alla lähes saunalukemiin.

Monien Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n hyväksymien torjunta-aineiden ja tuholaismyrkkyjen tiedetään aiheuttavan vakavia terveydellisiä ongelmia.

Myrkyt eivät vaikuta ainoastaan pelloilla työskenteleviin ihmisiin, sillä lentokoneista ruiskutetut torjunta-aineet leviävät tuulten mukana laajalle ympäristöön. Torjunta-aineet ovat siten terveysriski kaikille alueen asukkaille ja uhka myös ympäristölle.

Vakavimman terveysriskin aiheuttavat niin kutsutut organofosfaatit, jotka ovat itse asiassa toisen maailmansodan hermokaasuista kehitettyjä torjunta-aineita. Akuuttien myrkytysoireiden lisäksi niiden tiedetään aiheuttavan erilaisia hermostovikoja sekä älyllisten toimintojen heikentymistä.

Pahiten myrkyt vaikuttavat tietysti lapsiin ja raskaana oleviin naisiin. Osa fosfaateista aiheuttaa vakavia syntymävikoja, hedelmättömyyttä, hormonihäiriöitä ja syöpää. Alustavien tutkimusten mukaan tietyt Kaliforniassa käytetyt tuholaismyrkyt altistavat raskaana olevan äidin sikiön autismille.

Tuholaismyrkkyjen ja torjunta-aineiden käytöstä on kiistelty pitkään. Tämän vuoden huhtikuussa ryhmä ympäristöaktivisteja ja maataloustyöntekijöiden etujärjestöjä nosti viimein oikeusjutun asiasta.

Kanteen saajana on valtion ympäristösuojelusta vastaava taho, Environmental Protection Agency (EPA), joka on omissa tutkimuksissaan todennut organofosfaattien myrkyllisyyden, mutta sallinut niiden käytön tästä huolimatta.

_______________

Mansikoita & huumeita

Monta vuotta mansikanpoiminnassa työskennellyt Jésus Fernandez sanoo, että mansikalla on ”rankka maine”. Työpäivät ovat normaalisti 10–12 tuntisia ja kiireisimpään sesonkiaikaan ne venyvät helposti 14-tuntisiksi.

”Selviydyimme työstä huumorilla”, Jésus Fernandez muistelee. Mutta työläisillä oli toki muitakin keinoja selviytyä pitkistä työpäivistä.

”Seitsemän työtunnin jälkeen oli tavallista napata jokunen pastela eli pilleri tai polttaa ehkä hiukan ruohoa. Ne auttoivat poistamaan kipuja ja pian oli taas voimaa millä jatkaa toiset seitsemän tuntia.”

Sisukkaimmat poimijat nauttivat paitsi parempaa palkkaa myös muiden arvostusta. Jollakin pelloilla kilpailu yksittäisten poimijoiden kesken oli kovaa. Jotkut tietyt vihannekset vaativat ryhmätyötä, jolloin heikoimmat potkittiin ulos ryhmästä. Joskus työnjohtajat itse olivat jakamassa pellolla pillereitä parempien tulosten toivossa.

Yletön psyykelääkkeiden ja marihuanan käyttö alkoi pikkuhiljaa näkyä vakavana huumeriippuuvuutena siirtolaisten keskuudessa.

”Oli aikoja, jolloin saatoin syödä satakin pilleriä viikossa”, Fernandez muistelee. ”Niitä oli pakko ottaa parin kolmen tunnin välein. Jaksamisen takia, mutta myös siksi, että olin yksinkertaisesti tullut niin riippuvaiseksi.”

Poiminta ja muu peltotyö ovat varma työpaikka kielitaidottomalle siirtolaiselle – ajoittain heistä on jopa pulaa. Viime keväänä monet Watsonvillen mansikoista mädäntyivät pelloille, kun poimijoita ei ollut riittävästi. Fyysisesti rankka työ vaatii veronsa. Kaikki mansikanpoimijat kärsivät esimerkiksi kroonisista selkävaivoista ja jokainen pellolla työskentelevä tietää lopettavansa ennemmin tai myöhemmin selkävian vuoksi. Fernandez oli sitkeä: hän kesti mansikkapelloilla kaksikymmentä vuotta. Vuonna 2000 hänen selkänsä vaurioitui kuitenkin pysyvästi ja peltotyöt oli jätettävä.

”Jos olet kumarassa kyykkyasennossa 14 tuntia päivässä viitenä kuutena päivänä viikossa, niin tiedät mistä mansikka on saanut maineensa”.

1960-luvun unioniaktivismin ansiosta työläisillä on nykyään kaksi lakisääteistä 15 minuutin taukoa. ”Jotkut yrittävät tehdä niin kovasti tulosta, etteivät pidä taukojaan. Lounastauolla he jatkavat marjojen poimimista taco toisessa kädessä.”

_______________

Maija Butters

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu